Jettaneito

Valokuvauksen sijoittaminen hääpäiväksi?

182 viestiä aiheessa

Meille ei tule virallista valokuvaajaa, eikä käydä missään studiokuvissa, vaan meidän valokuvausta harrastava tuttava tulee ottaan kuvat. Käydään kirkon jälkeen nappaamassa muutaman kuva, kun odotetaan että vieraat ehtivät juhlapaikalle ja loput kuvat sitten juhlapaikalla varmaankin kahvittelun jälkeen. Vieraille varmaan järkkäillään jotain ohjelmaa sillä aikaa kun ollaan kuvattavana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Myö otetaan kuvat vihkimisen jälkeen. Tämä onnistuu, koska meillä on juhlat vasta illalla eikä mitään kovinkaan ihmeellistä ohjelmaa iltapäivälle. Vihkimisen jälkeen minä, sulkki ja kuvan ottava ystävämme hipsitään Lappeenrannan Linnoitukseen ja räpsitään menemään. ^_^

(Tuntuu hassulta ottaa hääkuva silleen ettei ole naimisissa. Minä varmaan katsoisin hääkuvaa lopun ikäni kieroon tietäen etten kuvaa otettaessa ollut vielä rouva...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee valokuvaaja ja kuvat otetaan näillä näkymin ennen vihkimistä aloittaen first look-kuvauksella, jolloin saadaan vähän sitä tunnelmaa, mikä saataisiin kuviin jos näkisimme toisemme vasta vihkimisessä.

Tilanne olisi varmasti toinen, jos vihkiminen olisi hyvin aikaisin, mutta meidän tapauksessa haluamme jättää enemmän aikaa juhliaksemme vieraiden kanssa, sillä meillä menee jo vihkikirkosta juhlapaikalle siirtymiseenkin hyvä tovi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee dokumentaarinen kuvaus, joten kuvaajat (heitä on kaksi) ovat mukana koko päivän. Valitsimme siviilivihkimisen juhlapaikalle, joten sen kannalta on järkevintä ottaa potrettikuvat ennen vihkimistä. Törmäsin vasta hetki sitten first look -käsitteeseen, joka kyllä ajatuksena kiehtoo kovasti. Sillä saisi kuviin erityistä tunnelmaa, kuten edellä jo sanottiinkin :) Ensin kuvia sekä minun että toisen puoliskon valmistautumisesta, ja sitten siitä, kun näemme ensi kerran. Vihkiminen tullee lisäksi olemaan vasta joskus iltapäivällä, ehkä neljältä, joten sitä ennen on reilusti aikaa olla kuvattavana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidät vihittiin juhlapaikalla, ja valokuvaus oli heti vihkimisen jälkeen juhlapaikan pihalla. Oli aateltu että olisi vasta ruokailun jälkeen, mutta ruoat ei ollukaan ihan valmiit vielä ja ulkona oli juuri sopivasti kaunis valo, joten valokuvaajan ehdotuksesta otettiin sitten samantien :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mahtaako kukaan enää tätä nykyä ottaa kuvia studiossa? :o tuntuu suosittua olevan tuo miljöössä kuvaaminen. Itse ainakin haluaisin kuvia kirkon pihalta (siis ennen vihkimistä) sekä juhlapaikalta (heti vihkimisen jälkeen).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee kuvat myös "miljöössä" eli juhlapaikkamme sisääntulokatoksessa. Aluksi suunnittelin ihan meren rannalle mutta juhlapaikkamme vaihtui miettisin vaihtoehtoa kirkon piha. Minun rippikuvani on otettu juuri samaisella paikalla joten tuntuu tyhmältä että toinen elämäni kirkollinen tapahtuma ikuistettaisiin samassa paikassa. Tätä ajatusta pohdin kauan ja hartaasti. Häälehtiä selatessani törmäsin ihanasti koristeltuun katostilaan jossa hääpari poseerasivat nätisti. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kuvat ollaan suunniteltu otettavaksi ruuan jälkeen eli kun olemme saaneet mieheni kanssa syötyä ilmoitamme nätisti että siirrymme hetkeksi kuvattavaksi ja toivomme yksityisyyttä. Bm ja kaaso viihdyttävät vieraita ruokailun jälkeen jos kuvien ottoon meneekin suunniteltua kauemmin. Lopuksi vieraatkin saavat tulla ottamaan kuvia jos haluavat. Samalla otetaan kuvat kaason ja best manin kanssa sekä appivanhempien kanssa.

En myöskään osaisi kuvitella että kuvat otettaisiin etukäteen kuten GingerKid jo mainitsi. Se olisi jotenkin huiputtamista. Mitäs jos se sulho ei sanokaan tahdon?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä mietin myös tota, että miten hääkuvat voi ottaa kun ei edes ole naimisissa vielä. Enemmän kuitenkin painoi se, ettei haluttu "seisottaa" vieraita keskenään missään vaiheessa kun kuvaukselle ei vihkimisen jälkeen olis ollu mitään järkevää hetkeä - hetkeä.. 1½ tuntia meni potrettikuvaukseen.

Ja tuohon mitä Kihaajo sanoi; jos epäilee miehen vastausta alttarilla niin lienee parasta siirtää koko häät tulevaisuuteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä valokuvaus kirkon ympäristössä heti vihkimisen jälkeen, vieraiden kuljetus maisemareittiä juhlapaikalle ja paikanpäällä "maisemahissillä" kierrätys. :) Joten meille jää hyvin reilu tunti valokuvaukseen, ja me ollaan niin upee pari että ei mee ku hetki ja on heti kauniit valokuvat valmiit! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kuvat otetaan kun olemma saaneet syötyä. Ennen vihkimistä ei onnistu, koska haluan, että näemmä vasta kirkossa, eikä heti kirkon jälkeenkään onnistu, koska emme halua odotuttaa vieraita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ajatellut, että kirkon portailla otetaan se jenkkityylinen "koko suku mukana"-pönötyskuva, minkä jälkeen vieraat siirtyvät juhlapaikalle. Me jäämme kirkon pihaan kuvaamaan ne viralliset otokset. Tai sitten siirrytään jonnekin muualle kuvaamaan, mikäli seuraava vihkitilaisuus alkaa heti meidän jälkeen... Joka tapauksessa vieraille keksitään tuoksi ajaksi jotain ohjelmaa (mm. käydään läpi päivän kulkua, mistä löytyy mitäkin ja kaaso mietti myös tietovisaa tms.). Serkun häissä tämä onnistui aivan hyvin, hääpari tuli n. tuntia muuta porukkaa myöhemmin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

NeNNi: se nyt oli vitsi :wub:

Meillä ei ole tuollaista tilannetta, mutta eteen on kyllä historiassa näihinkin törmännyt (ikävä kyllä)...

Molemmat innoissaan häistä ja onhan noita yhteisiä vuosia jo takanakin...

Näemmä aika suosittua tämä ruokailun jälkeen kuvaaminen. Törmäsin hyvään neuvoon yhdellä nettisivustolla pyöriessäni ko kuvausajankohdasta. Muistakaa huolehtia uudet huulipunat sekä tarkistaa molempien hampaat sekä vaatetus ennen kuvausta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan alettu jo tätäkin miettimään, vaikka hääpäivään onkin vielä aikaa. Kuvat ovat meille molemmille sen verran tärkeitä, että kaikissa aikatauluissa yritetään se jo ottaa huomioon, etteivät muut varaukset sitten tule siltä osin huonoon saumaan... Vielä emme ole tietty kuitenkaan kuvaajaa varanneet, first things first. :)

Minun veljeni häissä hääväki sai odotella vihkimisen ja itse juhlan välissä tapahtunutta kuvausta niin kauan, etten oikein haluaisi samaa riskiä ottaa, ja toisaalta haluaisin, että meikit (aion itkeä...) olisivat priimakunnossa, joten luultavasti päädymme ottamaan kuvat ennen vihkimistä. Meillä ei ole myöskään tiedossa mitään kirkko -> juhlapaikka -siirtymää, joka olisi kuvausreissulle luonteva, koska kaikki tapahtuu samassa tilassa, joten siksikin tämä vaihtoehto houkuttelee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kuvaus ennen vihkimistä. Tämä johtuu ihan aikataulullisista syistä. Päädyimme studiokuvaukseen, koska en halua ottaa mitään riskiä vesisateen yms. johdosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ovatko muut miettineet miten ratkaista miljöökuvauksen jos sataa? kirkossa vihkimisen jälkeen ei sitä ehdi koska seuraava on heti ja ennen en haluaisi koska sulhanen näkisi mut vasta kun saavun kirkkoon enkä siitä millään luopuisi. Vaihtoehtoja ei myöskään ole koekampauspäivä joten ehdotuksia otetaan vastaan..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilla kuvat on tarkoitus ottaa ennen kirkkoa, ettei vieraiden tarvitse odotella. Olisi tietty mahtavaa saada kuvia myos ulkona, mutta mikali vetta tulee vaakatasossa, niin sitten taytyy tyytya vain sisakuvaukseen. Kuvat otetaan juhlapaikalla tai sen lahistolla. Illalla otetaan mahdollisesti muutamat potretit jossain sopivassa valissa, kun on tullut jo pimeaa  :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

viralliset hääkuvat käydää ottamassa kirkon jälkeen (miljöökuvaus mielessä!), kirkolta hääpaikkaan kestää n.30min joten vieraat ehtivät hyvin paikalle ennen meitä mutta heidän ei kuitenkaan tarvitse odotella kovin kauaa!

Muokattu: , käyttäjä: nnipsu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuinka paljon ulkona tapahtuvaan kuvaukseen pitäisi varata aikaa? Onko ammattikuvaajilla joku valmis käytäntö esim. tunneittain?

 

Oikeastaan haluausin varsinaisen kuvaussession juhlapaikalla ennen kirkkoon menoa. Näin saisimme kaikessa rauhassa ottaa kuvia kauniissa juhlamiljöössä, ennen kun meikit on itketty pilalle. Lisäksi haluaisin dokumentaarista hääkuvausta pitkin iltaa, mieluiten kirkossakin.

 

Mietin sukulaista dokumentaarikuvaajaksi ja ammattilaista virallisia potretteja varten.

 

Paljonkohan tähän pitäisi budjetoida pk-seudulla?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kuvaaja tulee ottamaan viralliset kuvat ennen vihkimistä, kuvia otetaan varmaan ainakin museolla, eli miljöökuvaukset tiedossa. Kuvaaja meinasi, että pari tuntia riittää kuvaukseen (ellei morsian ala hankalaksi... :DD) eli kuvaaja tulee klo 13 ja vihkiminen on klo15. Meillä on harrastevalokuvaaja tulossa kuvaamaan, ei siis ammattilainen mutta erittäin osavaa, hän on meidän tuttu.

 

Mietin, jos otettaisiin kuva koko juhlasakista onnitteluiden jälkeen, ennen ruokaa, jos on aikaa. Kuva otetaan ylhäältäpäin, kuvaaja on luultavasti traktorin kauhassa korkealla (itse se ehdotti). Jos aikaa ei ole ennen ruokaa, otetaan se kuva sitten ruokailun jälkeen. Ja ruokailun jälkeen otetaan sitten muita näitä ryhmäkuvia erilaisilla kokoonpanoilla. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee häihin valokuvaaja koko päiväksi, joka myös siis ottaa viralliset hääkuvat.

 

Meille oli itsestäänselvyys, että viralliset hääkuvat otetaan ennen vihkimistä, koska:

- Kuvaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, kuvaajan mukaan minimi 45min, joten on todella kurjaa vieraiden odotella (tiedän kokemuksesta, ollut monissa häissä joissa vieraat joutunut kirkon jälkeen odottelemaan hääparia, jotta juhla voi alkaa)

- Haluamme viralliset hääkuvamme otettavaksi juhlapaikan miljöössä, koska se on aivan ihana maalaismaisema vanhoine rakennuksineen.. Mikäli viralliset kuvaukset olisi tehnyt siellä kesken juhlan, olisi siihen tullut kaikki vieraat pällistelemään ja ottamaan myös kuvia, minkä takia tilanne olisi ollut levoton ja häiriintynyt ja olisi ollut vaikea keskittyä olennaiseen. (mikäli illalla tulee kaunis auringonlasku, niin kuvien ottamista jatketaan vielä silloin)

- Ennen vihkimistä otettaviin virallisiin kuviin meidän avuksi tulee myös bestman ja kaaso, joiden kanssa myös otamme samalla sitten muutamat yhteiskuvat, on sekin sitten hoidettu pois alta!

- Juhlassa joudutaan joka tapauksessa ottamaan virallisia kuvia myös perheen ja muiden läheisten kanssa, joten siihenkin menee aikaa.

- Meikki ja kampaus on vielä ihan priimaa, kun on just tultu laittautumasta

- Jää enemmän aikaa keskittyä itse juhlaan ja vieraisiin, päivä kun menee niin uskomattoman nopeasti ohi! :)

 

Kuvaaja toki siis sitten lisäksi kuvaa koko päivän, siis vihkimisestä hääjuhlan iltaan asti tilannekuvia ja toivomiamme ryhmäkuvia.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kuvaus ennen vihkimistä. Tämä johtuu ihan aikataulullisista syistä. Päädyimme studiokuvaukseen, koska en halua ottaa mitään riskiä vesisateen yms. johdosta.

 

Meilläkin juuri tällä tavoin  :) Kuvat on niin tärkeät, että niissä haluan meikin ja kaiken olevan aivan priimakunnossa, siksi kuvataan ennen vihkimistä. Lisäksi jos kirkossa tulee itku, meikin korjailu on kurjaa, ja vieraillekin pitäisi kehitellä jotakin järkevää tekemistä odottelun ajaksi! Studiokuvaus tuntui miljöötä paremmalta vaihtoehdolta, vaikka siinä oma pönötysriskinsä onkin.. Ei tarvitse kuitenkaan jännittää säätä, tuulta (ja silmien vuotamista..) tai sitä, meneekö hiuksia suuhun vai minne (aion jättää hiukset auki).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Äh, tää on niin vaikee aihe! Kaikkein fiksuinta tuntuis olevan ottaa kuvat ennen vihkimistä, mutta kun... Mä haluaisin, että sulkku näkee mut sitten vasta kirkossa ensimmäistä kertaa. Vieraiden odotuttaminen on ikävää, vaikka niille keksiskin tekemistä. Haluisin tähän nyt jonku hyvän patenttiratkasun. Muuten vois ottaa häitä seuraavana päivänä, mut sulkun mielestä ne pitää ottaa sillon oikeena päivänä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Äh, tää on niin vaikee aihe! Kaikkein fiksuinta tuntuis olevan ottaa kuvat ennen vihkimistä, mutta kun... Mä haluaisin, että sulkku näkee mut sitten vasta kirkossa ensimmäistä kertaa. Vieraiden odotuttaminen on ikävää, vaikka niille keksiskin tekemistä. Haluisin tähän nyt jonku hyvän patenttiratkasun. Muuten vois ottaa häitä seuraavana päivänä, mut sulkun mielestä ne pitää ottaa sillon oikeena päivänä.

 

Meillä tilanne on se, että sulhanen haluaa kuvauksen vasta kirkon jälkeen, sillä on niin taikauskoinen, ettei missään nimessä suostu kuvaukseen ennen vihkimistä. Huhhuh. Olen päättänyt, että siihen suostuttelu on seuraavien kuukausieni päätehtävä! Haluan, että meikki on kunnossa ja että voitaisiin ottaa joku ihana first look -kuva Sipoon vanhan kirkon portailla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kuvaus on ennen vihkimistä, aikataulullisista syistä. Olisihan se ollut ihanaa ja meidän molempien mielestä parasta, jos olisimme voineet nähdä toisemme vasta kirkossa. Myöhäinen vihkiaikamme asettaa kuitenkin sen verran haasteita, emmekä halua vieraiden joutuvan odottamaan meitä juhlapaikalla, että potrettimme otetaan ennen kirkolle menoa. First look -kuvat otamme potrettien alussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kuvaus vasta vihkimisen jälkeen, mutta tilanne oli siitä erilainen, että meillä vihkiminen oli juhlapaikalla. Vihkimisen jälkeen pidimme kättelyt ja kohotimme onnittelumaljat ja lähdimme sen jälkeen kuvattavaksi.

 

Vieraat kävivät tänä aikana ottamassa kuvia photoboothissamme. Siinä kuvasi tuttu harrastaja/puoliammattilainen, joka oli kyllä kuin tehty siihen hommaan: hän onnistui yllyttämään ja usuttamaan häävieraita hassuttelemaan ihan tosissaan ja kuulimmekin omia kuvia sivummalla ottaessamme vähän väliä naurua. (Oli helppo rentoutua kuviin kun selkeästi kuuli että vierailla oli hauskaa). Vieraat myös käytivät tätä aikaa ihan jutusteluun. Monet istuskelivat terassilla ja joivat alkumaljansa loppuun. Myös ravintolan baari oli auki, mutta sitä en tiedä kuinka paljon sitä käytettiin.

Vähän ennen kuvauksemme loppua, seremoniamestarimme kokosi juhlaväen sisälle omille paikoilleen ja veti huiskutusleikin esittelynä ja vieraiden "lämmittelynä". Ohjelma taisi olla onnistunut, sillä meidän tullessamme tunnelma oli katossa ja viimeinen huiskutus leikissä oli niille, jotka halusivat toivottaa meille vielä onnea. Toisin sanoen pääsimme sisään huikutusten ja onnittelujen saattelemana. :girl_in_love:

 

Meillä siis kuvaus tuossa välissä toimi varsin hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään