Jettaneito

Valokuvauksen sijoittaminen hääpäiväksi?

182 posts in this topic

Meillä otettiin myös vähän kuvia ennen vihkimistä ja täytyy suositella muillekin. Nimittäin, koko hääpäivän aamun (ja ehkä jo edellisen illankin) olin aivan hirveän jännittynyt. Kuvaus ennen kirkkoa vei ajatukset muualle, ei pystynyt juuri muuhun keskittymään ja toisaalta sai olla myös ihan rauhassa kera sulhasen ja kuvaajan. Ei enempää härdelliä ympärillä. Kuvaus vei niin tehokkaasti jännityksen, ettei kirkko-osuus enää juuri jännittänyt ja pystyin vaan täysin nauttimaan siitä. Ihmettelinkin sitä, miten skarppina olin ko. tilanteessa. Uskon sen kuitenkin johtuvan siitä, että jännitys oli jo muuttunut vain positiiviseksi odotukseksi ja innostukseksi kuvauksessa.

Meillä kuvat kyllä onnistui sekä ennen, että jälkeen vihkimisen. Otimme siinä illalla vielä, kun juhlassa oli sopiva hetki, joitain potretteja ja niistä tulikin oikein kivoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulla taas menisi varmaan päinvastoin. Tuntui, että olin ihan relana niin kauan kun sain istua laitettavana ja juoda skumppaa. Luppoaikaa jäi aamuun mukavasti, kun ei tarvinnut kiirehtiä kuvattavaksi, eikä huolehtia ehtiikö ottamaan riittävästi kuvia. Mutta tääkin riippuu niin paljon henkilöistä tietty!

Meillä siis kuvaus oli ruokailun aikana, eli kun me 2 olimme syöneet, häivyimme kuvaukseen. Tällä välin vieraat ruokailivat, seurustelivat ja kuuntelivat musiikkia. Puheet pidetiin sitten kahvituksen aikana. Meillä toimi näin oikein hyvin, vieraat eivät joutuneet odottelemaa meitä ollenkaan ^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä suunnitelmissa otattaa kuvat etukäteen ennen vihkipäivää. Yritetään sovittaa koekampaus ja -meikkiaika yhteen kuvauksen kanssa. Hääpäivänä tulee kuitenkin kiire ja ylimääräistä stressiä, joten muuna päivänä siihen voi panostaa ajan kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

...jatkoa edelliseen: ainoa ongelma kun haluaisin myös perhekuvat vanhempien kanssa, ja heitä tuskin saa tälläytymään toistamiseen. Mutta katsotaan päädytäänkö ottamaan kuvaaja myös häihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tulee koko päivän dokumentaarinen hääkuvaus. Puhuimme valokuvaajan kanssa, että paras hetki olisi ennen vihkimistä. Kuvaajallekin tämä onnistui hyvin, sillä tuolloin on varmasti parhaiten aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee varmaan kuvaus vihkimisen jälkeen. Harmittaa, sillä olisin kovasti halunnut kuvauksen ennen vihkimistä, mutta haluamani kuvaaja on varattu samana päivänä ja pääsee vasta vihkitilaisuuteen. :(

Ajattelimme otattaa itsestämme kuvat juhlapaikalla. Onko hölmöä, että vieraat istuvat sisällä (ohjelmaa toki järjestetään) kun me olemme samaan aikaan ulkona kuvattavana? Toisaalta on pieni pelko, että kuvaus ei sujukaan rauhallisesti, vaan vieraat tulevat ulos niitä seuraamaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meistä otettiin viralliset hääkuvat heti kun saatiin aamuvalmistelut suoritettua. Se oli meidän aikatauluun sopiva ajankohta. Haluttiin kuitenkin ottaa kuvat ajan kanssa, ilman että täytyisi huolehtia vieraista samalla. Koska ei kohdattu alttarilla ensimmäistä kertaa hääpäivänä, meistä otettiin ennen hääkuvia ns. first look-kuva :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä mietitään samaa kuin pomena eli onnistuisko kuvien otto vasta vihkimisen jälkeen juhlapaikalla..kokemuksia tällaisesta järjestelystä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläki on ennen vihkimistä kuvaamokuvaus. Emme ota mitään miljöökuvia ammattilaiselta, koska ne on liian kalliita. Valokuvais loppuu klo 13.30, ja 14.00 alkaa vihkiminen ;) Voi tulla aika kiire :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidät kuvataan hääjuhlassa. Eikä meillä ole kirkkoa tai koekampauspäivää.. meidät vihitään juhlapaikalla.

Kuvaajan otimme melkein koko juhlan ajaksi ja koska vieraita on paljon, meille on varattu virallinen hääkuvaussessio siihen väliin, kun olemme itse jo syöneet, mutta vierailla on vielä ruoka kesken. Vieraat saavat siis syödä rauhassa ja sitä mukaa kun sieltä irtoavat, voivat tulla kuvaamaan meitä ulos (säävarauksella tongue.gif )

Mekin ajateltiin tehdä näin. Tosin itse juhlapaikka ei ole mikään kaikista kivoin kuvausympäristö, joten tarkoitus olisi varmaan ottaa kuvia jossain ympäristössä, koska itse miljöö on kyllä kaunis. Vähän jännittää kyllä että entä jos jokin menee vikaan ja kuvaus venähtääkin, tai on kurja sää ja ulkona kuvaaminen ei onnistukaan :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tarkoitus käydä miljöökuvissa vihkimisen jälkeen, ennen juhlaa. :) Tämä siitä syystä, että emme näe hääpäivänä ennen kirkkoa, eikä sulho näe pukuani enenn vihkimistä. Lisäksi haluan hääkuvissa olla jo oikeasti naimisissa. :)

Sillä välin kun me olemme kuvattavana vieraat voivat poseerata photo boothissa ja tutustua juhlapaikkaan. Ja meneehän siirtymisiinkin jonkin verran aikaa.

Edited by Terei

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nykyisen suunnitelman mukaan kuvataan potrettikuvia juhlapaikan miljöössä ennen vihkimistä. Kivampi kuvata rauhassa, kun ei ole uteliaita vieraita vieressä kyyläilemässä. Saadaan ehkä rennompi tunnelma kuviin. Lisäksi vieraiden ei tarvitse odotella sitten vihkimisen jälkeen.

Ruuan ja kahvin välissä voidaan sitten ottaa vieraiden kanssa yhdessä jotain potrettikuvia, perheiden, kaasojen ja bestmanien, isovanhempien tms. kanssa. ^_^ Ja mun haave olisi saada kuva meistä ja kaikista vieraista, sellainen iso ryhmäkuva. Saas nähdä saako sitä toteutettua. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Meijän kuvaaja sanoi, että parhaiten tuon toteuttaa alkumaljojen noston yhteydessä, kun koko porukka on kätevästi koolla muutenkin. Aluksi tuo kuulosti musta vähän kököltä, että ensin skoolataan ja sitten kuvataan, mutta uskon että ammattilainen tietää mitä tekee.. :) Voihan se varmaan toimia jonkunlaisena icebreakerinakin.

Mä olisin halunnut ottaa potretit ennen vihkimistä, mutta käytännön syistä ei varmaan voida tätä tehdä :( Meillä on vihkiminen niin aikaisin, ettei haluta ottaa sitä riskiä, että kampaajalla ja muussa valmistautumisessa tulee kiire. Pitää siis keksiä jotain muuta.

edit. meillä on myös tarkoituksena kuvata kaaso-bm-yms. potretteja ruokailun jälkeen, ennen kuin bileet (=bändi) alkavat.

Edited by Tinta

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ No joo, kuulin asian myös juuri eräältä ammattilaiselta, joka oli huomannut tän mun kommentin. :P Täytyypä siis miettiä, josko sen saisi kivasti siihen heti maljojen yhteyteen. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidät kuvataan virallisesti myös ennen siunausta. Kuvaajamme asuu kirkolta n. 4km:n päässä, joten kuvaus suoritetaan heidän omakotitalonsa pihalla, joka aukeaa pellolle - maisemat ovat upeat. Kuvataan n. klo 13 lähtien, ja siitä siirrymme kirkolle hyvissä ajoin (siunaus klo 15). Loput kuvat saavat luvan olla niitä tilannekuvia sitten. Kuvaaja on paikalla niin kauan kuin tarvis, tosin heillä on tuolloin 2kk:n ikäinen vauva joten taidan päästää perheen ajoissa nukkumaan :) Eiköhän siellä kameroita ole muillakin.

Edited by Ruska*

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässäpä aihe mitä tänään miettinyt..

- en haluaisi miehen näkevän minua ennen vihkimistä, pihistäisin sen hetken kirkon käytävälle :) Joten ennen - kuvaus ei oikein silloin kävisi..

- tahtoisin meistä kahdesta kuvia kirkon pihamaalla, siellä isoja puita ja puistopolku missä saisi pari kivaa kuvaa!

- loput potretit voisi ottaa juhlapaikalla kahvin ( joka on ensimmäisenä ) jälkeen.

Vanhemmat ja bm/kaasot kun on juoneet kahvinsa, voisivat liittyä muutaman kuvan verran seuraan

Onkohan liika odotuttaa vieraita kirkon pihalla about 15-20min että meistä otetaan ne kuvat.

Tupakoijat ehtivät polttaa tupakkansa rauhassa jne..

Mietin että jos sitten ottaisi kirkon portailla, sellaisen jenkkityylisen hääkuvan koko hääseurueesta :D

Sitten voitaisiin siirtyä juhlapaikalle!

Kaava on varmaankin lyhyt ( siunaaminen ) joten kirkossa itsessään ei tuhraudu sitä aikaa kovin paljoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ajatellut, että kuvat otettaisiin ennen vihkimistä. Kovasti tahtoisin miljöökuvat, mutta syksyllä kun tuosta ilmasta ei voi mennä mitenkään takuuseen, niin saa nähdä. Huonon ilman sattuessa toinen vaihtoehto olisi kuvata juhlapaikalla (meillä myös vihkiminen on juhlapaikalla, ei sitten vieraiden tarvitse siirtyä mihinkään :girl_smile: ). Kuvittelen, että ennen vihkimistä olisi mukavasti aikaa kuvien ottamiseen, eikä sitten koko ajan tarvitse miettiä sitä, että vieraat joutuvat nyt odottamaan. Meillä ammattikuvaaja ottaa vain varsinaiset hääkuvat. Vihkimisessä ja juhlassa kuvauksen tod.näk. tulee sitten hoitamaan valokuvausta harrastava siskoni. :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meistä otetaan viralliset kuvat vihkimisen jälkeen juhlapaikalla, mutta monet kuvaaja mukaanlukien ovat varoitelleet, että vähintään 1h menee, joten tuo 15-20min saattaa olla vähän optimistinen ajatus... Meillä vieraat saavat viihdyttää itseään tutustumalla juhlakartanoon tai etsimällä oman paikkansa tai vaikkapa seuraamalla kuvausta! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen vihkimistä, näin siitäkin syystä että häämme ovat talvella - helmikuussa - ja olen ollut parissakin hääjuhlassa odottelemassa morsiusparia jonka kuvaukset ovat senkun venyneet

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viralliset kuvat ennen vihkimistä.

Sulho tuli hakemaan minua pukeutumispaikasta niin saatiin myös sulhon ensifiilis-kuvat.

Virallisten kuvien otto ennen vihkimistä oli siinäkin mielessä hyvä, että jäi kunnolla vieraiden kanssa oloaikaa.

Otimme ennen kahvia perhepotretteja ym. ja kahvin jälkeen koko hääväen yhteiskuvan. Toimi hyvin siis myöhemminkin.

Edited by iialiia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me aiotaan mennä kuvattavaksi ennen vihkimistä, koska vihkiminen on niin myöhään (kello 16:00) ja lisäksi kun menee heti kampaamon jälkeen niin on tukka vielä ojennuksessa, eikä vie sitten vieraiden tarvitse odotella kauaa juhlapaikalla meidän saapumista. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

15 Minuutissa ei tosiaan paljon kuvata, varsinkin jos sama kuvaaja on kirkossa eikä ehdi siten etukäteen pystyttää valoja tms. Tietysti jos sää on pilvinen, voi varmaan kuvata ilmankin salamavaloja. Ei silti kuulosta kivalta, että nopeasti "napsii" joitakin kuvia, kiireessä ei yleensä tule hyvää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietääkö joku täällä millainen on siirrettävä studio? Selailin tätä viestiketjua ja tuolla useampi sivu sitten joku sellaisen mainitsi. Onko millainen? Onko kuvaajillä näitä yleisestikin? Tuleekohan hyviä kuvia?

Meillä on pulma. Sulho haluaisi ehdottomasti studiokuvat ja minä ehdottomasti kuvauksen vasta vihkimisen jälkeen. Koska vihkiminen tapahtuu juhlapaikalla ei kuvausta voi luontevasti järjestää siirtymisen yhteyteen. Kuinkahan tämän sitten ratkaisisi? Studiokuvat vasta hääpäivän jälkeen?

Oletteko muuten miettineet meikin tekoa kuvauksen kannalta? Ylioppilaskuvaan mennessäni kuvaaja suositteli, että ammattilainen meikkaa erityisesti kuvausta varten. Pohjameikki piti olla jotenkin erilainen, jotta voitiin käyttää kunnon valoja (studiokuva siis, miljöösähän luonnonvalo). Oletan että tämä tarkoittaisi jonkin laista meikkiä myös sulholle? Olisikohan viisainta kuvata eri päivänä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viralliset kuvat ennen vihkimistä.

Sulho tuli hakemaan minua pukeutumispaikasta niin saatiin myös sulhon ensifiilis-kuvat.

Sama meillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tätä on tullu pähkäiltyä monet illat ennen nukkumaan menoa. En haluis sulhasen näkevän mua kun vasta alttarilla, joten siitä syystä ei valokuvaus onnistu ennen vihkimistä. Ja kirkon jälkeen on matkaa 20km ja siinä menee oma aikansa ku pääsee juhlapaikalle (osa vieraista tulee bussilla) joten olisi kiva olla ottamassa vieraat vastaan. Joten ollaan vähän mietitty jos käytäis ottamassa kuvat alku ja pääruoan välissä. Me syödään siinä nopeesti alkuruoka ja lähdetään kuvauksiin. Vierailla kuitenkin menee oma aikansa siinä että kaikki on saanut syötyä ja että ruoka vaihtuu pääruokaan joten tässä välissä veikkaisin meille jäävän tunti aikaa kuvauksiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now