Fröken Strand

"No nyt kun menette naimisiin, niin milloin tulee vauva?"

519 posts in this topic

Meillä ainoa "utelija" on ollut kolme vuotias sukulaistyttö, joka oli äidillensä pamauttanut yllättäin, että meille tulee vauva. :rolleyes: :rolleyes: Mistä lie keksinyt...

M en sitä utelua siedä ja heitän yleensä niin tuiman katseen jos jutut alkaa edes hivenen liipata vauvajuttuja ja eipä kukaan ole uskaltanut oikein udella. Mulla on jo ilkeät vastakommentit valmiina. On se vaan, kun ei niitä lapsia enää kukaan tunnu saavan, koska kaikki niitä lähipiirissä tekee. Surullista.

Share this post


Link to post
Share on other sites
M en sitä utelua siedä ja heitän yleensä niin tuiman katseen jos jutut alkaa edes hivenen liipata vauvajuttuja ja eipä kukaan ole uskaltanut oikein udella. Mulla on jo ilkeät vastakommentit valmiina.

Hei, kerro mullekkin ne kommentit niin osaan varautua kun piinaavat kysymykset alkavat.

Edited by annika27

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huoh, täälläkin kärsitään noista kyselyistä. Olemme olleet lapsettomia jo vuosia, vaikka olemme vasta reilusti alle 30-vuotiaita molemmat. Todella rasittavaa kuunnella noita: "koska te TEETTE lapsia"- kommentteja. Kohta olen siinä pisteessä, että vastaan kesken kahvittelun, ettemme pysty saamaan lapsia. Argh! :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me tuskin koskaan tullaan edes haluamaan lapsia, mutta mun mielestä sekin on meidän oma asia, jota ei pitäisi joutua selittelemään kenellekään. Jos ei kerran biologinen kello tikitä, niin miksi ihmeessä pitäisi väkisin niitä lapia yrittää saada. En ymmärrä. Sinänsä mulla ei ole mitään lapsia vastaan, mutta en ole koskaan kokenut olevani kovin äidillinen ihminen, puran hoivaamistarpeeni koiriini ja mieheeni :) . Eikä tämä maailmakaan ole ihan sellainen, johon haluaisin lapsia saattaa... Mutta nämä ovat henkilökohtaisia näkemyksiä, en koe olevani tilivelvollinen kenellekään... Toivottavasti ei siis kauheasti uteluita rupea tulemaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuttua kauraa täälläkin tuo. Häistä on pian vuosi ja silloin kuuli tuosta.

Nyt tulee vihjailua suunnalta jos toiseltakin. Paras oli kun pomoni (miespuolinen) totesi tuossa jokunen viikko sitten "Minä tässä katselin, että teille taitaa olla tulossa perheenlisäystä". Olin ihan :o.

Vastasin vain takaisin jotta että ei nyt sentään. Vastaus tuohon oli jotain tyyliin "Ai eikö?".

Eiköhän tämän asian pitäisi mennä niin, että mikäli olisinkin "siunatussa tilassa" niin se olisi minun tehtäväni ilmoittaa siitä sitten esimiehille eikä niin että sitä aletaan minulta udella!

En muutenkaan voi ymmärtää, miten tämä asia kiinnostaa kaikkia muita paitsi meitä itseämme niin mahdottomasti. Olemme tästä toki mieheni kanssa puhuneet ja tulleet siihen tulokseen että tämä asia saa vielä olla mappi Ö:ssä jonkun aikaa.

Anoppikin vihjailee hienovaraisesti aina kun siellä käy että vauva ois kiva!

Tietyn aikaa näitä kysymyksiä ja vihjailuja on voinut ottaa huumorilla, mutta jotenkin tuntuu että nyt alkaa ärsyttää.

Jos nämä puheet ei ala loppumaan niin taidan kylmästi vain sanoa että emme voi saada lapsia. Mihinkähän suuntaan suu sitten loksahtaa?

Kyseessä on maailman ehkä yksityisin ja intiimein asia. Miksi ihmiset on niin tahdittomia? *ihmettelee*

Share this post


Link to post
Share on other sites
Huoh, täälläkin kärsitään noista kyselyistä. Olemme olleet lapsettomia jo vuosia, vaikka olemme vasta reilusti alle 30-vuotiaita molemmat. Todella rasittavaa kuunnella noita: "koska te TEETTE lapsia"- kommentteja. Kohta olen siinä pisteessä, että vastaan kesken kahvittelun, ettemme pysty saamaan lapsia. Argh! :angry:

Minä aloitin tuon juuri. Pari viikkoa olen utelijoille sanonut suoraan, että minä en saa lapsia. Vastaukseen pyrin liittämään intensiivisen kysyjän silmiin tuijotuksen, jotta tietävät kysyneensä pahasti. Siinähän nikottelevat.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minä aloitin tuon juuri. Pari viikkoa olen utelijoille sanonut suoraan, että minä en saa lapsia. Vastaukseen pyrin liittämään intensiivisen kysyjän silmiin tuijotuksen, jotta tietävät kysyneensä pahasti. Siinähän nikottelevat.

Hieno homma, että uskallat sanoa noin! Itse en ole vielä ainakaan uskaltanut, vaikka mieli tekisi. Meillä ei edes omat vanhempamme tiedä vuosien yrittämisestä mitään, joten kaikilta olemme joutuneet peittelemään asiaa. Pelkään, että jos alkaisin sanomaan ettemme voi saada lapsia, siitä seuraisi hysteerinen itkukohtaus.:) Mutta oikein nautin mielikuvasta, että saisi lyödä luun kurkkuun ärsyttäviltä kyselijöiltä. Miksi kenellekään kuuluu toisten lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen, oli se sitten tahatonta tai tahallista? Ja luulisi, että ihmiset nykyään jo tiedostaisivat, ettei lapsettomuus ole edes mitenkään harvinaista, edes nuorten keskuudessa. Mutta kun ei niin ei...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan avon kanssa 24-vuotiaita ja meidän vanhemmat kuusissakymmenissä. Heidän ollessaan meidän ikäisiä ja vähän nuorempia asiat luontaisesti menivät niin, että tutustutaan, muutetaan kimppaan, unohdetaan kumit ja kiirehditään naimisiin, ettei vanhempi sukupolvi paheksu ihan liikaa, kun vatsa pyöristyy. Jos on kyseessä vähänkään vanhanaikainen ihminen, toki hän ajattelee näin myös tämän päivän nuorista.

Toinen vaihtoehto on se, että pidättäydytään seksistä hääyöhön saakka ja ellei tuolloin ole sukelluspuku käytössä, saattaa vauva (meinasin kirjoittaa vaiva, mutta melkein sama...) putkahtaa maailmaan yhdeksän kuukauden päästä.

Kysyjät ovat joko itse hyvin vanhanaikaisia tai pitävät teitä hyvin vanhanaikaisina.

Muille uteluille ei kiitos! Lapsikyselyyn voi aina vastata, että kyllä me haluttais lapsia, mutta ei pysty, kun se tekemisprosessi on niin vastenmielinen! Mummoilta kahvit nenästä!

Mies tapaa sanoa tarpeeksi tutuille "me harjoitellaan vielä muutama vuosi" :lol:

Annettiin sitten samalla mitalla takaisin. Mies ei polkaissut kakunleikkuussa ollenkaan. Kakunleikkuun jälkeen vauvaehdotuksille todettiin, että "kyllä mää oon jo ihan tarpeeksi polkaissut", "kyllä mää vielä ehdin polkaista", "minä polkasen sitten illalla" jne. Toi on kyllä paras vastalääke vauvajutuille alkaa itse heittää aiheesta vitsiä ;).

Kaipaan vähän selvennystä. Eikö kakkua leikatessa ensin polkaiseva siis olekaan vaan se nk. pomo huushollissa. Liittyykö siihen jotain perinteitä lasten tekemiseenkin?

Tuo alkoholiasia on mielenkiintoinen juttu. Se on kyllä niin hassua, että ainoa selitys naisen juomattomuudelle on raskaana oleminen. Mitään muuta selitystä ei ole. Eli tällä logiikalla olisin ollut raskaana jo 2-3 vuotta putkeen... :lol:

Suomalainen alkoholikulttuuri on harvinaisen syvältä...

Äitini oli alkoholisti noin 15 vuotta, kunnes kuoli tänä keväänä. Ennen sitä ei alkoholi mulle maistunut mitenkään erityisesti, nyt se suorastaan kuvottaa. Kun juomat tuodaan tarjolle, sanon "alkoholitonta minulle kiitos". Jos joku tivaa syytä, niin sanon olevani ratissa tai, ettei maistu. Minä en aio juoda senttilitraakaan alkoholia loppuelämäni aikana.

Meillekin tulee taatusti uteluita ja kyselyitä ja ties mitä, varsinkin kun pikkuveljen avo ilmestyy juhliin maha pystyssä... <_< Päätin jo vastauksenkin valmiiksi että nautiskellaan nyt pari vuotta ihan vaan kaksistaan ennen kuin moisia mietitäänkään...

Tuota minäkin olen miettinyt, että haluan olla ihan itsekkäästi kahdestaan avon kanssa vielä pari vuotta. Lapsia tulee sitten, kun on tullakseen, jos on tullakseen. Tällä hetkellä emme halua lapsia. Jos kysyjällä on vähänkään älliä, tivaaminen loppuu tähän. Yleensä se jatkuu "kyllä mulla oli sun iässäs jo kolmas tulossa" jne.

Me ollaan vastikään vaihdettu auto isompaan ja ollaan muutettu isompaan asuntoon. Mies pääsi kokopäivätöihin ja jatkuvaan työsuhteeseen. Eilen me olimme miehen siskonpojan ristiäisissä ja ilmeisesti viihdyimme turhan pitkään leikkimässä läsnäolleiden muiden lasten kanssa, kun taas alettiin tivata. "Taitaa olla nuorella parilla vauvakuumetta..."

Ohhoh :D Tämä ketju veti kyllä aika sanattomaksi.

Itse kyselen ja juttelen aika avoimesti kaikesta mahdollisesta, myös lapsista ja lisääntymisestä koska ne on minulle niin luonnollinen asia. Ylipäätään näen kaikkialla vaan vauvoja, lapsia ja raskaana olevia naisia ja olen itse aina vauvakuumeessa :D

Rakastan lapsia enkä voi käsittää ihmisiä jotka ei niitä halua. Häät yhdistän automaattisesti lapsiin, itsekin olin raskaana mennessäni naimisiin.

Jos joku loukkaantuu minun jutusteluistani niin siinähän loukkaantuu. Itse olen vaan imarreltu jos jotakuta kiinnostaa minun asiat niin paljon että kyselee jotain lisääntymisestäni.

Itselleni on vaan kuittailtu paljon siitä kun olen halunnut lapset ja avioliiton nuorena - on jopa kysytty suoraan miksi en ole tehnyt aborttia ja miksi olen pilannut oman elämäni.

Pahimpia moukaroijia ovat juuri 30+ lapsettomat naiset, huh huh. Olen kyllä saanut täyslaidallisen niskaani.

Ihaninta maailmassa on herätä aamulla siihen että oma lapsi tulee silittämään poskesta. Sääli että kaikki ei sitä halua kokea.

Lapsettomuuden ymmärrän kyllä hyvin, ja toivon että kukaan tahattomasti lapseton ei loukkaantunut. Tässä lähinnä soimaan näitä tahallisesti lapsettomia lapseninhoajia joiden mielestä lapsista ei saa edes puhua, saati että niitä jossain näkyisi :(

Mahtaa sun elämäsi olla helppoa noin sinisilmäisenä.

Tiedätkö, pakkohan sun on hyväksyä se tosiasia, että kaikki ei vaan pidä lapsista. Ei kaikki pidä koirista, formulasta, herkkusienistä, puisista huonekaluista, aikaisista aamuista... Ei sitä kuitenkaan kellekään selittelemään joudu. Jos joku ei tykkää koirista, mä en tuo koiraa hänen lähelleen. Jos mä en tykkää lapsista, mun syliini tungetaan lapsi, jotta mä vaan oppisin yhtäkkiä tykkäämään.

Ihmiset, jotka tuolla lailla sangen suorasukaisesti kysyvät eli tivaavat toisten ihmisten asioista, tulkitaan melkein poikkeuksetta tosi röyhkeiksi ihmisiksi, joilla ei ole käytöstapoja. Kyllä mulle menee käytöstavat uteliaisuuden edelle. Jos multa kysytään sellaista, joka ei kysyjälle kuulu, vastaan hyvin todennäköisesti juuri niin tai totean, että se on minun oma henkilökohtainen asiani.

Miten joku voi olla imarreltu siitä, että joku hikinen setä tulee kyselemään sun seksielämästäsi?

Tai vastaavasti, mikä tarve sun on päästä sössöttämään sun vauvoistasi joka helkkarin väliin, miksi ne mua kiinnostaisi?

Ihmiset on niin erilaisia, että tällaisessa kaikkia koskettavassa asiassa pitäisi todellakin löytyä jokin kultainen keskitie

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miksi ihmisiä niin kovasti kiinnostaa muiden lapsiasiat? Vai onko se vain joku tapa kysellä, sen kummemmin ajattelematta? Jotain small talkia? Ei mua kiinnosta ainakaan onko mun työkaveri, naapuri tai kumminkaima suunnittelut hankkivansa lapsia. Ja koska niitä on ajateltu hankkia tai ovatko he kenties jo raskaana. Mitä mä sillä tiedolla teen? Ja mulle on ihan sama onko heillä lapsia vai ei. Ja miksi on tai ei ole. Ja eiköhän sen sitten näe jos niitä lapsia ilmaantuu tai on ilmaantumatta? Harvemmin sitä piilotellaan? Ja jossain vaiheessa se alkaa olemaan aika vaikeatakin!

Vaikka mua jostain ihmeen syystä alkais kiinnostamaan muiden lisääntymiset, niin en silti alkaisi kyselemään.

Sen tunnustan, että kerran siskoltani menin kysymään, että ovatko he ajatelleet "hankkia" pikkuveljeä/pikkusiskoa pojalleen.

Ja ymmärrän, jos läheisen ihmisen asiat ehkä kiinnostaa. Vaikka en ole ystäviltänikään kysellyt. Olen ajetellut, että he ottavat itse asian puheeksi, jos haluavat. En kyllä loukkaannu, jos he kyselevät minulta lapsiasioista. Mutta muiden kyselyt ärsyttää. Ja yhtä ystävääni ärsýtti, kun heiltä kyseltiin jatkuvasti, että "no joko on tärpännyt?", kun he menivät kertomaan joillekin, että yrittävät lasta... Ymmärrän hyvin ärsyyntymisen, koska he saivat pari keskenmenoakin ja yrittivät lasta kauan.

Meiltä on silloin tällöin kyselty koska meille tulee (olen varmaan ennustaja?) tai koska hankimme lapsia. Läheiset, tutut ja puolituntemattomatkin kyselee. Häiden jälkeen muutama kysyi suoraan, että oletko raskaana? (muita syitähän ei voi olla mennä naimisiin, kun olemme näin kauan olleet yhdessä?). Kysyin, että miten niin, oonko mä lihonnut niin paljon?

Jos minulla on kuumetta, kysytään olenko raskaana tai kommentoidaan, että jos sä oot raskaana?. Tai jos en ota alkoholia... jos olen vähän lihonnut ja vatsa pömpöttää... Anoppi kyselee säännöllisin väliajoin, koska oikein aiomme hommata lapsia, kun sinun biologinen kellosikin tikittää. Hän niin kovasti haluaisi lapsenlapsen.

Jos vastaa asian olevan henkilökohtainen, siitä tehdään sitten omia johtopäätöksiä. Kerrotaan kuinka "Marikin" joskus inhosi lapsia, mutta sitten he saivat lapsen ja hän esitteli sitä innoissaan kaikille. Olenko sanonut inhoavani lapsia? En?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miss Lauran kommentti "Jos joku loukkaantuu minun jutusteluistani niin siinähän loukkaantuu."

on kyllä aika hämmästyttävä! Sinä et siis yhtään välitä vaikka loukkaat muita ihmisiä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En pidä näistä uteluista pätkääkään eikä kenenkään pitäisi joutua niitä sietämään...

Kuitenkin mietin, että miksi lapsettomuudesta kertominen läheisille (esim. omat vanhemmat) on niin vaikeaa? En missään nimessä kysy tätä pahalla tai syyllistäen. Itselläni tosiaan ei ole kokemusta lapsettomuudesta, joten siksi asia ihmetyttää.

Ymmärrän toki sen, että jos "lapsettomuuden tuomio" on itselle ihan tuore, niin vaatihan se aikaa sisäistää sitä. Mutta jos siitä on kärsinyt jo vuosia, niin eikö olisi helpompaa sanoa läheisille asian oikea laita eikä kärsiä jatkuvista kyselyistä?

(Korostan tässä nimenomaan läheisille kertomista, ei millekään naapurin siskonkaiman kummeille kertomista...)

Mietin myös tietynlaista moraalista näkökulmaa; onko "isovanhemmilla" oikeus tietää, että heistä ei luultavasti koskaan tule isovanhempia? Tämä on vain retorinen kysymys, johon mulla itsellänikään ei ole selkeää mielipidettä, sillä asia tuntuu aika kaksijakoiselta. On pariskunnan oma asia haluavatko/saavatko he lapsia vai eivät. Mutta jos taas olisin itse pariskunnan toisen osapuolen vanhempi, niin olisi kiva saada tietoon se, että isovanhemmuutta on (syystä tai toisesta) turha odottaa ja sopeutua siihen ajatukseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Paras oli kun pomoni (miespuolinen) totesi tuossa jokunen viikko sitten "Minä tässä katselin, että teille taitaa olla tulossa perheenlisäystä". Olin ihan :o.

Vastasin vain takaisin jotta että ei nyt sentään. Vastaus tuohon oli jotain tyyliin "Ai eikö?".

:o:angry:

Huh-huh! Tuo on kyllä musta melkosen törkeetä... "minä tässä katselin..."

Mun vakkarivastaus kaiken maailman mahantaputtelijoille ja mahaa tuijotteleville on tiukka katse silmiin ja samalla sanon "Se on kuule vaan läskiä!"

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kuitenkin mietin, että miksi lapsettomuudesta kertominen läheisille (esim. omat vanhemmat) on niin vaikeaa? En missään nimessä kysy tätä pahalla tai syyllistäen. Itselläni tosiaan ei ole kokemusta lapsettomuudesta, joten siksi asia ihmetyttää.

Ymmärrän toki sen, että jos "lapsettomuuden tuomio" on itselle ihan tuore, niin vaatihan se aikaa sisäistää sitä. Mutta jos siitä on kärsinyt jo vuosia, niin eikö olisi helpompaa sanoa läheisille asian oikea laita eikä kärsiä jatkuvista kyselyistä?

Vastaan nyt sinulle, kun itse tuossa juuri muutama viesti sitten kerroin, ettemme ole kertoneet lapsettomuudestamme. Syitä, miksi lähipiiri ei tiedä ongelmastamme, on monia. Yksi syy on se, että muutama vuosi sitten tulin raskaaksi ja ehdimme kertoa ilouutisen vanhemmille ym. mutta sitten vauva kuoli ennen raskauden puoliväliä. Asia on äärimmäisen kipeä edelleen, emmekä ole halunneet sen jälkeen jakaa näitä yritysasioita ihan siitäkään syystä, että en halua enää jakaa keskenmenojakaan muiden kanssa. Ja tosiaan, mitään lopullista lapsettomuusdiagnoosia meillä ei (ainakaan vielä) ole, joten teoriassa raskaaksi tuleminen on vielä mahdollista. Emme siis ole itse saaneet asiaa vielä "päätökseen", joten meitä ei huvita raportoida jatkuvasti eri hoitojen ym. vaiheista vuosikausia. Koko lapsettomuusasia on myöskin erittäin kipeä, joten ihan oikeasti itkemättä en pysty siitä vieläkään puhumaan, enkä halua huolestuttaa vanhempia millään kauhealla purkauksella. Niin, ja vielä sekin syy on, että miehen vanhemmat eivät hyväksy sitä, että lapsi laitetaan alulle ennen avioliittoa, joten heille ei ainakaan voi kertoa, ellei halua suunnatonta paheksuntaa osakseen (näin kävi, kun viimeksi kerroimme raskaudestani, vaikka raskaus oli erittäin toivottu). Omat vanhempani ovat kyllä minulle erittäin läheisiä ja tukevat minua kaikissa päätöksissäni, mutta ehkä en halua heillekään tätä taakkaa kannettavaksi. Varsinkin äitini otti minun keskenmenoni hyvin raskaasti, ja muutenkin aina huolehtii puolestani. Antaa nyt läheisten elää vielä ilman huolta tästäkin asiasta.:)

Tässä siis muutamia syitä, joiden vuoksi me emme ole kertoneet asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
:o:angry:

Huh-huh! Tuo on kyllä musta melkosen törkeetä... "minä tässä katselin..."

Mun vakkarivastaus kaiken maailman mahantaputtelijoille ja mahaa tuijotteleville on tiukka katse silmiin ja samalla sanon "Se on kuule vaan läskiä!"

Nojoo, kyseinen tyyppi on vähän juntti. Mietin sitten että olisi pitänyt sanoa jotain tyyliin "Joo, on tulossa. Meillä on pitkä raskausaika, syntyy vuonna 2015".

Mutta ei se olisi sitä tajunnut.

Annoin kyllä palautetta toiselle esimiehelleni ja hän lupasi välittää eteenpäin. Sanoin, etten halua kyseisestä asiasta kuulla enää. Sikälimikäli se on joskus ajankohtainen, niin huolehdin kyllä itse siitä että he tietävät sen ajoissa.

Edited by amandalie

Share this post


Link to post
Share on other sites

.

Edited by M-J

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä inhoan myös uteluita aiheesta.

Me ei ainakaan näillä näkymin haluta lapsia, vaikka lapsirakkaita ollaankin. Ollaan tosi mielellämme tuttavien ja sukulaisten, joilla on lapsia, seurassa, ja minäkin opiskelen sosionomiks ja suuntaudun lapsiin ja nuoriin eli lapset on lähellä sydäntä. Silti omat lapset tuntuu vieraalta ajatukselta. Tiedän olevani nuori (23), mutta en silti osaa nähdä itseäni kymmenenkään vuoden päästä äitinä, se ei ole sitä mitä haluan. Haluan tehdä töitä lasten kanssa ja näin, mutta en halua, että meillä kotona on lapsia. Ja mieheni on samaa mieltä.

Uteluihin olis helppo vastata, että "Nooo, katsellaan sitten muutaman vuoden päästä" tms. mutta kun yrittää selittää, että ei ehkä haluta ollenkaan lapsia niin kysyjien vastaukset on raivostuttavan kaikkitietäviä tyyliin "Kyllä se kuule siitä muuttuu kun ikää tulee" jne jne ... Aargh !

Minusta valittu lapsettomuus ja myös vanhemmuus pitäisi olla yhtä "arvokkaita" valintoja eikä niitä pitäis kyseenalaistaa. Ihmiset on erilaisia. Ihmiset pitää heti lapsenvihaajina, jos ei haluakaan lapsia. Siihen mä kyllä heittäisin, että "Ai, mä aion hakeutua töihin lastensuojeluun, kunhan valmistun, tosiaan, mähän INHOAN lapsia ..." ;)

Kaikkein ikävintä tuo utelu on nimenomaan tahtomattaan lapsettomille, joten sinänsä ei ehkä pitäis valittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eipä vielä ole tulossa, mut saa tulla,kun on tullakseen :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

aion tyynen rauhallisesti ilmoittaa että asia on minun ja mieheni välinen eikä tässä vaiheessa kuulu muille. ilmoitamme jos on jotain ilmoitettavaa ;)

saas kattoa kuin käy tosi paikan tullen :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseäni ärsytti suuresti niinpäin, kun lapsi oli tulossa niin heti udeltiin milloin on häät. "Kai te naimisiin menette heti" , "Jokohan se kutsu tulee" , "Ette kai äpärälasta hanki?". Eli ehkä ennemmin olisin kestänyt vauvautelut häiden jälkeen kuin hääutelut vauvan jälkeen :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

miksei lapsettomuudesta kerro? En tiedä. Ei osaa, ei halua, hävettää. En tiedä, miksei olla kerrottu. saattaa olla,että omat vanhempani saavat kirjeen, mies kertokoon omilleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei meiltä ole kukaan vielä tähän mennessä kysellyt vauvoista mitään. Naimisiinmenouutisemme kerrottuamme pikkusiskoni möläytti, että "Mitä? onko teille tulossa vauva?", mutta hän onkin niin rääväsuu, että pitää laukaista aina joka tilanteessa.

Äiti oli ihan innoisaan kun kerrottiin, että mennään naimisiin. "Rupeatta sitten tekemään vauvoja ihan urakalla :)" no niin ajateltiinkin..tykkään vauvoista ja vaikka olenkin vielä nuori, niin vauvakuume jyllää aikalailla ;P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vanhempien ihmisten kohdalla on hyvinkin ymmärrettävää, että lapsista ryhdytään kyselemään. Tietääkseni useimmat ihmiset kuitenkin lapsia haluavat, ja ne mielletään positiiviseksi asiaksi. Nykyään kun ei ole "pakko" olla naimisissa ja pitkän suhteen jälkeen naimisiin menevien kohdalla itsellänikin herää ajatus, että onko lasten aika tullut? En itse lapsettomuudesta tiedä mitään, joten en varmasti osaa kuvitella miltä heistä tuntuu vauvasta uteleminen.

Meillä yhteiseloa takana pian kuusi vuotta ja yksi avioton lapsi. Keväällä talvella päätettiin mennä naimisiin, ja keväällä vauva ilmoitti tulostaan. Meistä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän ryntäävän naimisiin pelkästään lapsen vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän toisesta näkökulmasta samaa asiaa.. Olen nyt ollut 3 kertaa kaasona ja kyllä se hiukan nyppii kun JOKAINEN jonka kanssa ystävän häistä keskustelee, kysyy että "no koskan te meette naimisiin" <_< Tietenkään, eihän ne tiedä että sitä kysyy kaikki, mutta voihan että sentään kun kyllästyttää siihen sitten selitellä että no ei me olla menossa eikä meillä oo vielä mitään aikomusta/kiirettä.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Uteliaisuus ja kyseleminen on mielestäni inhmillistä, ja vastaamisen voi kokea tuskalliseksi silloin, kun itse tuntee, ettei vastauksellaan välttämättä täytä kysyjän ennakko-odotuksia vastauksen sisällön suhteen.

Itse en ole lasta koskaan halunnut, vaikkakin sulhaseni tavattuani minulle tuli hetkellinen pumpulipää-häiriö ja totesin, että jos jonkun miehen, niin tuon kanssa tekisin lapsen. Häiriö meni onneksi ohi, ja nyt voin taas iloisena vastata kyselyihin, että ei oo, ei tuu. Enkä ala selittämään yhtään mitään. Äitini on tilanteen hyväksynyt ja toisaalta, hänellä on nuorempikin tytär, jolta jälkikasvua voi vielä joskus odottaa.

Vannomatta paras.

Share this post


Link to post
Share on other sites

kysyjien esitystapa ja läheisyysaste henkilönä ovat mielestäni avain asemassa tässä asiassa. kun läheinen ystäväni kysyi minulta asiaa; "oletteko suunnitellet jälkikasvua?" en kokenut sitä ahdistavaksi. koska tunnen ja tiedän ystäväni, ja kyselyn syynä on vain se että hän tietää minun entisen elämäni koukerot ja karikot. niinkuin senkin että haluan joskus lapsia.

mut siinä kohtaa jos utelijana on joku MUKA läheinen, niin mielestäni se on lähinnä uteliaisuutta ja varmasti ahdistun, koska mun mielestäni se ei todellakaan kuulu kuin meille kahdelle tuo asia, ja niille OIKEASTI läheisille.

Olen aika tarkka siitä mikä mielestäni kuuluu kenellekin(omat asiani) koska näen punaista kun ihmiset juoruavat toisten asioita, niistä kuitenkaan oikeasti mitään tietämättä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now