Poppis-78

Mitä olette huomioineet koristeluissa vieraana ollessanne?

143 viestiä aiheessa

^ Heh, jep jep!! :rolleyes:

Puhut Minimorsio varmasti aivan totta siitä, että moni muu asia häissä on tärkeämpää kuin juuri nuo minun mainitsemani. En missään nimessä halua sanoa, että ne olisivat olleet jotenkin ratkaisevassa asemassa hääjuhlan onnistumisen/epäonnistumisen kannalta! Toki minullekin tulee ensimmäsenä kyseisistä häistä mieleen esim. todella maukas ruoka ja kiva tunnelma. Pyrin nyt kuitenkin vastaamaan VAIN otsikossa esitettyyn kysymykseen eli kaivelin mielestäni huomioitani/muistikuviani juurikin KORISTELUISTA. Olen itseasiassa jossain toisessa ketjussa tainnut jakaakin sitten huomioitani laajemmin kyseisestä hääjuhlasta, jos ne sinua enemmän kiinostavat... Topicin mukaisesti tässä vastauksessani siis aivan tarkoituksella huomioin vain somistukseen ja koristeluihin mielestäni liittyviä asioita. Ja tuo ajatukseni "pakko kiittämisestä" johtui lähinnä siitä, että kiitoskortti (tai siis se yksi valokuva) tipahti postiluukustani lähes vuosi itse juhlan jäkeen. Ei sillä, että minua joten haittaisi se, että kiitoskorttina toimii yksi valokuva tai sekään, että se saapuu vasta vuosi häiden jälkeen. Kivahan se oli, että ylipäänsä muistivat! Se oli vain jotenkin...noh, yllättävää, odottamatonta. Se vain sattui jäämään mieleeni ja siksi sen tuossa mainitsin.

Uskaltautunen tässä nyt kuitenkin vielä muutaman koristeluun liittyvän huomion lisäämään:

- Hieno, erilainen hääauto.

- Morsiusparin pöydän koristelu oli saatu muutamalla ruusun kukalla pelkistetyn kauniiksi.

- Esim. pöytäliinoista, verhoista, tuolipäällisistä tai lautasliinoista minulla ei ole mitään muistikuvaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tuli tässä mieleeni, että mihin kaikkeen olette kiinnittäneet huomionne, kun olette olleet toisten häissä? Itse ainakin, kun mietin häitä, joissa olen ollut, ei mieleeni juurikaan tule sen tarkemmin, että miten paikka oli koristeltu, minkälaiset seinät ovat olleet, minkäväriset verhot jne. Lähinnä muistuu mieleen häiden tunnelma.

Näin kun itse on järjestämässä häitään, niin tuntuu, että kiinnittää kaikkeen -varmasti epäoleelliseenkin- huomiota.

Mutta mihin vieraat OIKEASTI kiinnittävät huomionsa? Mikä oikeasti on tärkeää koristeluissa ja juhlapaikan olemuksessa yleensäkin? Mikä teille itsellenne on tärkeintä juhlapaikassa?

Niin, en tiedä... Musta vaan tuossa alkuperäisessä viestissä ei pyydetty arvostelemaan kaikkea hääparin pukeutumisesta lähtien. :) Ja koska melkeinpä kaikki täällä olevat valmistelevat juuri omia häitään niin tuntuu, että he ehkä kaivavat kaikista häistä vähän epäoleellisia juttujakin esille. Kysymys oli koristeluista ja juhlapaikasta, oikeastaan hääpäivästä, ei kutsuista, kiitoskorteista yms. Eihän se toki haittaa, että keskustelu lähtee polveilemaan muihinkin aiheisiin, mutta mulle vaan tuli kiusallinen olo kaikesta pikkutarkasta arvostelusta mitä monissa viesteissä oli. Enkä nyt siis tosiaankaan tarkoita pelkästään sun viestejä Häävieras. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viime vuosina olen käynyt kolmissa häissä. Jostain syystä (vaikka omat häät eivät ajankohtaiset vielä..) tulee katsottua todella tarkkaan mm. koristeluja, juhlapaikkaa, morsianta yms, ja ehkäpä hiaman arvosteltuakin, huoh :( Yritän kuitenkin jättää valitukset vasta häiden jälkeen.

Häistä on jäänyt ehkä eniten "negatiiviset" tai itseä häiritsevät asiat mieleen, jos jotain hienoa on ollut se ei ole säväyttänyt niin paljoa että sen muistaisi.. Kokonaisuus on kyllä tärkein ja tunnelma, näihin vaikuttavat mielestäni eniten juhlapaikka, sekä koristeluissa (ja esim ohjelmassa) se että ovat hääparin näköiset.

Yksissä häissä paikkana jumppasali. Sinne ei kyllä olisi mitenkään saanut hyvää tunnelmaa :( Koristeluissa puna-valkoista, joten yleisilme oli pliisu. Näki että on haluttu päästä halvalla, joten siinä mielssä ei niin häirinnyt että koristeluihin tai muuhunkaan ei ollut panostettu.

Toisissa häissä ohjelma sai hääparin vaivautuneeksi :( ja hääpari lähtikin kiireesti pois kun ruoka + kahvit oli syöty, ei ollut aikaa seurustella vieraiden kanssa.. Koristelusta jäi mieleen, että ruokapöydässä oli kaunis kukka-asetelma, ja hääparin pöytä + kaari ihanat :) paikka hyvä, mutta ahdas.

Kolmansissa häissä koristuksiin oli panostettu liikaakiin. Musta-punainen teema ok, mutta oli niiiin monenlaista kynttiläkippoa, kuppoa sun muita pöytäkoristeita, että vähempikin olisi riittänyt. Se jäi mieleen että kynttilöitä ei missään vaiheessa sytytetty :( Lisäksi jos askartelee itse, pitäisi jäljen kuitenkin näyttää siistiltä.

Ulos oli panostettu koristeluihin, mm. esiintymislava ja lyhtyjä puissa ++

Muusta kuin koristelusta: Hääpaikka oli niin pieni, ettei kaikki vieraat mahtuneet sisälle. Olisi tullut ongelmia, jos ilma olisi ollut kylmä tai sateinen.. Nyt teltat ratkaisi asian.

Muuten häiritsi kun tarjolla oli vain liian vahvaa boolia, ei lainkaan limsaa eikä mietoja alkoholijuomia.

Iltapala myöhästyi ja oli vasta puolenyön jälkeen :(

Yleisesti tunnelmaan vaikuttaa mielestäni eniten ohjelman jouhevuus - vieraiden tulee tietää mitä milloinkin tapahtuu. Jos ohjelmaa ei ole vaan ns. vapaata seurustelua, paikan täytyy olla niin viihtyisä että siellä on kiva kuljeksia. Sekä pitäisi olla niin hyvin organisoitu, ettei hääparilla eikä vanhemmilla tarvitse hääpäivänä huolehtia mistään, tämä stressi näkyy yleensä vieraillekin!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut vieraana useissa häissä, mutta yleensä koristeluista jäänyt mieleen vain joitakin pieniä ihania yksityiskohtia. Poikkeuksena syyshäät, joista en tuntenut ketään paitsi sulhaseni, joten ehkä siksi jäi aikaa katsella koristeluja tarkemmin..:) Toki myös omien häiden järjestely vaikutti siihen, että koristeluun kiinnitti huomiota.

Kyseisissä häissä

-koristelut jotenkin lastenkutsut-tyyppisiä, ehkä yritetty päästä halvalla

-paikkakortit ja menut kolmesta eri värisestä pahvista, yleisilme oli melko sekava (tyyliä punainen,keltainen,vihreä) eikä kovin tyylikäs

-kaikki kirjoitettu mustalla tussilla vähän hutaisten, virheet sutattu yli ja jatkettu eteenpäin

-lisäksi pöydissä oli pihlajanmarjoja ja muutama pieni kynttilä

Itse olen aika tarkka koristeluista ja niiden yhteensopivuudesta. Siksi tämä koristelu näytti jotenkin ikävältä..Mutta jokainen tyylillään! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
yksi asia, mikä on muutamista häistä jäänyt mieleen erittäin negatiivisena on häissä ollut ohjelma:

- tanssibändi, joka aloitti klo 18 (ruokailu loppui juuri ennen tätä) ja valssia, tangoa, mitälieiskelmämusiikkitansseja klo 20 saakka, sitten nopeasti kakkukahvit ja taas jatkui edellämainittu tanssi yömyöhään...

Minä en oikein ymmärrä näitä huonoja humppabändejä häissä... Meillä oli Dj, joka soitti koko illan (n. 18-02) ja otti mukisematta vastaan "haasteeni", eli muutamasivuisen biisilistan. Listalla oli kaikkea Elviksestä kasarihitteihin ja raskaampaan rockiin ja heavymetalliin. Kaikki toiveemme soitettiin. Oli kaikille jotain ja kaikki lapsesta vaariin tanssivat! Koko lysti maksoi vain 500€! No onhan siinä tuntipalkka kohdallaan, mutta olen kuullut paljon kalliimmista amatööribändeistäkin!

Levyltä soitettuna saa just sitä mitä haluaa, eikä ylihuonoja covereita! 100% suositukseni!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
yksi asia, mikä on muutamista häistä jäänyt mieleen erittäin negatiivisena on häissä ollut ohjelma:

- tanssibändi, joka aloitti klo 18 (ruokailu loppui juuri ennen tätä) ja valssia, tangoa, mitälieiskelmämusiikkitansseja klo 20 saakka, sitten nopeasti kakkukahvit ja taas jatkui edellämainittu tanssi yömyöhään...

Minä en oikein ymmärrä näitä huonoja humppabändejä häissä... Meillä oli Dj, joka soitti koko illan (n. 18-02) ja otti mukisematta vastaan "haasteeni", eli muutamasivuisen biisilistan. Listalla oli kaikkea Elviksestä kasarihitteihin ja raskaampaan rockiin ja heavymetalliin. Kaikki toiveemme soitettiin. Oli kaikille jotain ja kaikki lapsesta vaariin tanssivat! Koko lysti maksoi vain 500€! No onhan siinä tuntipalkka kohdallaan, mutta olen kuullut paljon kalliimmista amatööribändeistäkin!

Levyltä soitettuna saa just sitä mitä haluaa, eikä ylihuonoja covereita! 100% suositukseni!

No täytyy tähän vain kommentoida, ettei kukaan pakota ottamaan ylihuonoa humppabändiä paikalle. Jos viitsii maksaa vähän enemmän niin ainakin pääkaupunkiseudulla saa todella tasokkaita bändejä, joille voi esittää biisitoiveitakin. Livebändi on mun mielestä kuitenkin aina aivan eri asia kuin levyltä soitettu musa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hassua kyllä, olen ollut neljissä häissä aikuisiällä, ja kolmet niistä vietettiin tämän 2009 syksyn aikana! Aika tuoreessa muistissa ovat seuraavat plussat ja miinukset (joita olen arvioinut lähinnä asteikolla "meille kans" tai "meille ei todellakaan"):

1. VPK-häät. Sukulaiset sisällä, kun kaverit (joihin kuuluin) saapuvat. Odoteltiin pihalla hääparia saapuvaksi. Odotteluohjelmana oli valokuvausta vieraista. Hyvä idea. Oli vielä lämmin sää, ei valittamista, mutta sisään mentäessä joutui ahtaassa eteisessä jonottamaan alkumaljaa. Ei toiminut. Plaseeraukset eivät päteneet kaverijuhlijoitten saapuessa, eikä kaikille ollut tuoleja, joten hieman outo tilanne. Koristelut kivoja tuikkuja, ruuat ja tarjoilu heppoisia, ohjelma jotenkin epäjärjestäytynyttä, musiikki soitettiin netistä -yyh. Oli myös laulava yhtye, mutta biisivalinnat kultainennuoruus -tyyliä, melko vanhanaikaista. Vieraat kuitenkin tuttuja keskenään, eli meno parani kun papat ja mummot lähetettiin pikkulasten kanssa kotiin. Nämä häät oli tehty noin kuuden viikon varoitusajalla. Tuore rouva oli maha pystyssä, joten sulhasellekaan ei suotu kuin alkoholitonta olutta. Mielestäni se oli aika hämmentävää. Onneksi pojilla oli takakontissa viskiä.

2. Kerhotilahäät. Ystäväporukalle järjestetty juhla, pariskunta oli ollut yhdessä jo kymmenen vuotta ja heillä on jälkikasvua, jotka oli jätetty mummojen huomaan. Tylsä kerhotila oli muutettu himmeällä valaistuksella aivan hurmaavaksi. Tärkeintä oli yhdessäolo ja ruoka. Mies on kokki, joka luonnollisesti vähätteli aikaansaannoksiaan. Buffet-pöydässä oli riittämiin kystä kyllä taatusti enemmän ja parempaa kuin Linnan juhlissa ;) Janoakaan ei tarvinnut kärsiä. Ohjelmaa ei ollut, mistä plussaa. Juhlaväki oli pyydetty pukeutumaan teeman mukaisesti, ja kukin noudatti pyyntöä omien kykyjensä mukaan. Paljon vanhoja (=15-10 vuoden takaisia) tuttavia, aidosti mukava tilaisuus. Jonkin verran tuli kuppikuntaistumista, mutta sillehän ei mitään voi. Musiikit soivat mp3:sta ja valikoima oli laidasta laitaan. Minusta oli hyvä, että sukulaiset juhlitetaan erikseen ja huomioidaan lapset, sillä he eivät kuulu paikkaan, jossa otetaan alkoholia enemmän kuin lasillinen. En tiedä, kauanko näitä kemuja oli suunniteltu, mutta hyvin ne onnistuivat!

3. Baarihäät. Hurmaava tila kellarissa, mutta siihen päättyivätkin hyvät asiat. Väki oli toisilleen tuntemattomia. Pariskunnan sukulaiset olivat sisällä pöytiin plaseerattuina, kun kaverit tulivat paikalle. Istumapaikkoja ei ollut puolellekaan väestä, joten ihmiset seisoivat ja nojailivat eri huoneissa baaritiskeillä ja ramppasivat tupakalla. Kesti tunti sisääntulosta (joka oli kutsussa mainittu aloitusaika), ennen kuin varsinainen ohjelma alkoi - kaason puhe oli hauska ja liikuttava. Yleisö oli kolmekielistä, joka asetti tiettyjä haasteita puheen pitämiselle ja myös kuuntelemiselle. Itse ohjasin ihmisiä, jotka kyselivät järjestelyistä, vaikkei olisi tarvinnutkaan. Joku jopa kysyi, olenko kaaso. Illemmalla tuli muutama livebändi, mutta siihen mennessä olimme jo häipyneet. Pahinta kaikessa oli, että morsian vaikutti todella stressaantuneelta.

Missään näistä juhlista en ole kiinnittänyt huomiota väreihin ja koristeluihin. Kynttilöitä on ollut, syyshäät kun kyseessä. Morsiamet omannäköisiään ja sulhaset aina välillä tuntuvat olevan "hukassa" koko paraatin keskellä. Saapa nähdä, millaista kritiikkiä meidän häistä saadaan ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse huomioin koristuksissa sen, miten vähän niillä on oikeasti väliä. :lol: Juhlan tunnelma ei oikeasti ole kiinni siitä, onko kaitaliinat tai ruusut juuri oikean sävyisiä. Tuo oli lohduttava huomio omien suunnitelmien kannalta, sillä toisinaan tuntuu että pieniin asioihin kiinnittää ihan luvattoman paljon huomiota, aikaa ja rahaa.

Mutta toki kiinnitin joihinkin asioihin huomiota, ihan vain sillä että olin lukenut tätä ketjua...

Kutsut, menu, ohjelmakortit, pöytänumerot ja hääkarkit oli samaa sarjaa. Yksinkertaisia ja tyylikkäitä, ei turhia näpertelyjä.

Maljakossa sellofaani näyttää todella kivalta. Samoin kankaiset lautasliinat tuovat juhlallisuutta. Valaistukseen panostaminen näkyy myös tunnelmassa.

Seuraaviin en olisi kiinnittänyt mitään huomiota, ellen olisi miettinyt kiinnittääkö niihin huomiota vai ei :D

Tuolit, buffet pöydän koristus (vaikka yritin kiinnittää tarkoituksella huomioo kaikkeen, en osaa sanoa oliko koristeita vai ei...), hääparin pöydän koristukset...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä muutaman vuoden sisällä olen ollut kaksissa kaveripariskunnan häissä ja samat asiat sieltä on jäänyt päällimmäisenä mieleen:

- Buffetpöydän koristelu, kummassakin häissä oli pöytään tehty isot ja näyttävät koristeet

- Bändi, kummassakin hyvä ja ammattitaitoinen

- Ruoka, maittava ruoka kummassakin, mutta tässä huomasi budjettieron näiden kahden hääjuhlan välillä (valikoima, esillepano)

- Morsiamen ulkonäkö, varsinkin lyhyttukkaisen morsiamen raikas ja moderni look jäi positiivisesti mieleen

- Hääkarkit oli kummallakin parilla erittäin oivaltavissa ja omaan tyyliin sopivissa kääreissä

Kattaukset, verhot, istumajärjestys, vessakorit, kukat = Ei muistikuvaa millaiset oli tai oliko edes..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaksista häistä, jotka ovat olleet parin vuoden sisällä, muistan hyvin:

+morsiusparin ulkonäön, puvut, hiukset ja kukat

+vessakorin

+toisissa vessassa oli hiuslakka ja suihkutettava deodorantti

+yhtenäinen linja kukissa, pöytäkoristeissa, morsiamen kimpussa ja vieheissä = samaa lajia ja/tai väriä

+buffetpöydässä kukkia

+morsiusparilla oma pöytä, joka erottui muista

+lyhyt kävely matka juhlapaikalle kirkosta!

+morsiusparia ei tarvinnut odottaa kauaa

+sopivasti ohjelmaa

+istuinjärjestys onnistunut ja selkeästi merkattu

+kaikki vieraat samassa tilassa

+bestman ja kaaso juonsivat, ilmoittivat ruokailuista ja ohjelmasta

+todella hyvä bändi, soittivat paljon erilaista musiikkia, loppu illasta oli cd

+toisista muistan hääauton (vanha ja söpö auto, perinteiset koristeet), toisista en ollenkaan

-toisissa kukaan ei tiedottanut ohjelmasta, mitään leikejä ei ollut, enkä nähnyt edes kimpunheittoa (vaikka sellainen kuulemma oli)

-molemmissa koristelu aika simppeliä, toisaalta hyvin nättiä, mutta toisaalta olisi ollut kiva nähdä vähän enemmän, huomasi ehkä että siihen ei ollut käytetty paljoa rahaa/ suurta osaa budjetista

-orkesteri oli vähän tylsä, hääpari oli nuori, mutta bändi soitti hyvin vanhaa ja tylsää tanssimusiikkia

-juhlaparia piti odottaa melko kauan ja juhlapaikka oli kaukana kirkosta (tähän matkan pituuteen toisaalta voi olla vaikea vaikuttaa)

-toisissa istuimme niin, että en nähnyt juhlaparia ollenkaan istumapaikaltani

-ulkona oleviin pöytiin ei oltu panostettu, niissä ei ollut mitään teemaan liittyvää

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle ei kyllä ikinä häistä jää mieleen mitään koristeisiin, servetteihin, tuoleihin tai teemaan tai muuhun vastaavaan liittyviä asioita häistä, mikä on tosi sääli, kun tiedän että monet morsiamet saavat lähes hermoromahduksen näitä asioita miettiessään.

Mielestäni ko. asioihin panostaminen on aika lailla turhaa, kun yleensä vieraille on tärkeää se, oliko ruokaa hyvää ja mitä juotiin, soittiko bändi hyvin, oliko tarpeeksi tilaa tanssia, tiedotettiinko ohjelmanumeroista selkeästi sekä vaikuttiko morsiuspari onnelliselta. Kerran olin häissä, missä morsian ei hymyillyt kuin max. Kerran koko päivän aikana, ja se on jäänyt mieleen, mutta ei se, mikä oli heidän häidensä teemaväri. Lisäksi juhlapaikan toimivuus jää mieleen.

Omissa häissäni en aio stressata mistään turhasta, eli kutsut varmaan teetätän, kirkkoa en koristele ja juhlapaikan koristelun ulkoistan jollekin läheiselle, jos heillä siihen intoa riittää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anteeksi, mutta onk yllä pakko kysyä, että miten joku voi toisten häistä kommentoida negatiivisena asiana sen, ettei KOROSTEISIIN OLTU LAITETTU ENEMPÄÄ RAHAA???!!! Todella omituista ja pinnallista. Tosin koko häätouhu on omasta mielestäni mennyt viime aikoina iha älyttömäksi rahastukseksi ja showksi muutenkin. On taitanut unohtua se pointti.

Itse kammoan juurikin näitä hössötyshäitä, mitä nykyään tunnutaan järjestävän, ja yritämme pitää juhlan simppelinä ja nauttia siitä, että saamme läheisten kanssa juhlia naimisiin menoamme.

SuperPinkie likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^

Anteeksi, siis KORISTELUIHIN eikä korosteluihin. Täpinöissäni tein kirjoitusvirheitä.:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viimeisimmissä häissä joissa olen ollut vieraana on mieleen jäänyt seuraavia juttuja siis nimenomaan koristeluista:

* vieraidenpöydät koristeineen ja kukkineen (ehkä just siksi, että pöydässä hengaillaan aikasta paljon, heh)

* juhlatila yleisesti ottaen (työväentalot yms. ovat pääsääntöisesti HYVIN harmaita ja kolkkoja, ei pisteitä)

* askartelu-paskartelu-tyyppinä tutkailen kutsut tarkkaan :)

Näin jälkikäteen en osaa sanoa yhtään mitään esim. buffetpöydän koristeista/kukista tms.

Ja äskeisen vieraan kommenttiin liittyen sanoisin sen verran, että mielestäni vaivannäkeminen ja hyvällä maulla koristelun ei välttämättä tarvitse maksaa omaisuutta. Usein yksinkertainen on kauniimpaa ja pienetkin jutut saattavat olla "wow". Jos paikka on itsessään ns. pliisu ja tylsä eikä häiden järjestäjät ole nähneet lainkaan vaivaa somistuksessa (pöydissä on tyyliin astiat ja that's it) niin kyllä mulle ainakin tulee sellainen "juosten kustu"- fiilis. JA tämä on siis vain minun mielipiteeni, no hard feelings ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Arvasin, että joku tarttuu tuohon "ei oltu käytetty paljoa rahaa". Tarkoitin tosiaan sitä, että koska tunsin kuitenkin parit, olisin kuvitellut juuri heiltä enemmän. Tottakai pienellä rahalla saa hienoakin, ei tosiaan ollut oikeastaan rahasta kyse, vaan ehkä vaivasta enemmin. Yllätyin siis, että näissä häissä ei ollut panostettu koristeisiin enemmän. Mutta mielestäni nekin koristeet olivat nättejä, joita häissä kuitenkin oli. Ja itseäni siis koristeet kiinnostavat, siksi olin niihin myös kiinnittänyt huomiota.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täytyy vielä lisätä, että kaikkein tärkeintä on siis tietysti tunnelma. Ja harva kuitenkaan haluaa, että koristeista huomaa, että ne olivat halvat, vaikka ne tosiaan olisivat olleet. Mutta no hard feelings tosiaan, en tarkoittanut tätä niin jyrkästi.

Koristeluista vielä, että muistan joten kuten näistä juhlapaikoista esim verhot, mutta toisaalta en itse - enkä usko että moni muukaan- vieras kiinnittää niihin sen kummempaa huomiota, koska ne ovat usein asioita joihin on vaikea vaikuttaa, joten mielestäni esimerkiksi niistä juhlparin ei tarvitsisi stressata.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sarppis, ymmärsin kyllä pointtisi ja olen samaa mieltä siinä, että tunnelma on tärkein. Esim. kynttilöillä saa edullisesti ihanan tunnelman. Eri asia onkin sitten se, että viitsiikö sen vaivan nähdä ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ups, anteeksi Marenki, taisi tulla pieni väärinkäsitys, olin tarkoittanut viestin aikaisemmalle kirjoittajalle, vierailijalle. Ja olen tosiaan kanssasi samaa mieltä koristeluista. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen esteetikko minkä vuoksi kiinnitän huomiota yleensä myös pikkuasioihin. Häissä, yksiä lukuunottamatta, olen todennut saman. Kaikki koristukset on vähän sinnepäin. On mietitty, että servetti sopii väreiltään morsiamen puvun nauhaan, mutta se servetti on paperia, ja taiteltukin miten sattuu. Valitettavasti lähes poikkeuksetta petyn koristeluihin häissä.

Yleisesti ottaen koristeita on joko liian vähän tilaan nähden, tai ne on sullottu kaikki yhteen kohtaan. Tasapainoinen koristelu on vaativa laji, ja sitä aika harva hallitsee.

Pahoittelen jos jotakuta loukkasin kärkevillä sanoillani, mutta monesti olisi ollut parempi jättää kokonaan koristelut tekemättä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Olen esteetikko minkä vuoksi kiinnitän huomiota yleensä myös pikkuasioihin. Häissä, yksiä lukuunottamatta, olen todennut saman. Kaikki koristukset on vähän sinnepäin. On mietitty, että servetti sopii väreiltään morsiamen puvun nauhaan, mutta se servetti on paperia, ja taiteltukin miten sattuu. Valitettavasti lähes poikkeuksetta petyn koristeluihin häissä.

Yleisesti ottaen koristeita on joko liian vähän tilaan nähden, tai ne on sullottu kaikki yhteen kohtaan. Tasapainoinen koristelu on vaativa laji, ja sitä aika harva hallitsee.

Pahoittelen jos jotakuta loukkasin kärkevillä sanoillani, mutta monesti olisi ollut parempi jättää kokonaan koristelut tekemättä.

Tuskin tuosta nyt kukaan loukkaantuu. Kaikkihan joka tapauksessa muistaa, että sen juhlan pääasian rinnalla (kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä saa toisensa) koristelut on melko yhdentekevä juttu. En siis usko, että kukaan ottaa itseensä jos koristeluja arvostellaan, musta se vaan tuntui vähän pahalta kun joku oli arvostellut myös morsiamen ja sulhasen pukeutumista yms.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen oppinut sen, että jos koristeita ei juurikaan ole, niihin tai niiden puuttumiseen ei oikeastaan edes kiinnitä huomiota. Mutta jos koristelut ovat kökköisiä tai mauttomia, ne kyllä huomataan ja se jää mieleen. Eli tässäkin voisin omia häitäni suunnitellessa miettiä, että jos budjetti on pieni, niin enemmän on vähemmän. Mieluusti muutamia hyvin harkittuja vaikka sitten suurempia koristejuttuja tai asetelmia esimerkiksi. Toki juhlapaikan ilmeellä on paljon tekemistä sen kanssa mitä oikeasti tarvitaan somistukseen.

Itselle on mieleen kökkönä koristeena jäänyt muinoin eräistä häistä sellaiset muoviset ruusuköynnökset, jotka menivät pitkin pöytiä. Kutsut tulee aina syynättyä tarkkaan, joista mieleen on jäänyt ihanat persoonalliset kiinnitysideat kaikille liitteille, esim juhlaohjesäännöt ja reittikartat. Jos askartelee itse kutsut niin minusta on tärkeää että ne ovat huolellisesti tehdyt. Saa siis olla askarrellun näköiset, mutta minä haluaisin, että esimerkiksi kutsu, jossa on tavallaan sellaiset ovet, eli aukeaa keskelta kantta, niin että ne kannen osat olisi leikattu suoraan eikä keskellä olisi rakoa :) Tosin ehkä kyseisistä häistä kokonaisuutena jäi mieleen sellainen viimeistelemättömyys, joka ei liittynyt pelkkiin kutsuihin.

Myös sellainen jää mieleen, jos juhlissa on selkeästi tingitty vaikkapa menusta, mutta sen sijaan käytetty rahaa painatettuihin servetteihin ym yksityiskohtiin, joista tietää että ne eivät ole olleet ilmainen lisä koristeluihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen ollut häissä viimeksi 4-vuotiaana (20 vuotta sitten!), eli en kauheasti voi sanoa. :girl_sigh: Muistan noista häistä ainoastaan morsiamen ulkoasun ja sellaisen "otsarivan", jotka taisivat olla tuolloin 90-luvun taitteessa muotia. Kyllähän se kaunis hääpari jotenkin on se, mihin silmä kiinnittyy aina, jos vaikka näkee häitä juhlittavan jossakin ja ohi kävelee.

Omissa häissämme aiomme pitää koristelun aika monimaalisena ja luottaa siihen, että kaunis ravintola pääsee itsessään oikeuksiinsa (historiallinen rakennus). Kenties vain kynttilöitä pöytiin (elokuun viimeinen viikonloppu, jolloin on jo illemmalla hämärää) ja ruusunlehtiä. Olemme simppelin tyylin ystäviä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja yksinkertainen voi toki olla hyvinkin kaunista ja tyylikästä. Ja varsinkin jos se on hääparin tyylistä. Ainakin toisissa häistä jotka muistan hyvin, oli kynttilöitä jotka sitten illemmalla sytytettiin. Ne kyllä aina tuovat tunnelmaa. :) Niitä ei siis ollut kovin montaa, ehkä metrin välein pitkissä pöydissä. Ja yksi ihana juttu joka samoista häistä jäi mieleen, oli että ulkona oli myös kynttilöitä pienissä lyhdyissä. Olivat tosi nättejä iltahämärässä kun lähdimme pois juhlapaikalta.

Itse taidan tosiaan olla runsauden ystävä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oih - ihana ketju täynnä totuuksia! Viimeisen neljän vuoden aikana on tullut vertailtua häitä ja totuus on että hyvin vähän on jäänyt koristeluista mieleen (elleivät ole olleet todella epäonnistuneita). Huomio kiinnittyi lähinnä seuraaviin asioihin:

Häät #1

+ ihana, lämmin ja intiimi tunnelma

+ onnistunut istumajärjestys. En tuntenut vieraista ketään, mutta morsian oli pöytäkarttaa laatiessa selvästi miettinyt esim. vieraiden yhteisiä harrastuksia

+ erinomainen bändi, joka jatkoi neljään asti aamulla kun väki ei suostunut lähtemään aikaisemmin

+ kauniit ja koristeelliset hääkarkit

+ yksi ainoa leikki (ei pakko-osallistumista)

+ hääväelle järjestetty bussikuljetus pääkaupunkiseudulta hääpaikalle ja takaisin

- pitkä odottelu kun hääpari kävi valokuvauksessa

Häät #2

+ kaunis maisema ja lämmin ilma

- pakko-osallistuminen häätalkoisiin

- tunnelma kuin lastenkutsuilla, vaikka lapsia ei ollut häävieraina. Nalle Puh, Nasu ja lasten ilmapallot tulivat liiankin hyvin tutuiksi

- huonosti tehdyt kutsut (taitettu, värillinen A4 johon tulostettu Puh ja Nasu sekä kutsuteksti. Osa vieraista sai kutsun tekstiviestitse)

- pitopalvelun emäntä kännissä kuin käki

- alkupalat tarjottiin pöytiin pakasterasioissa vaikka muu ruoka oli seisovasta pöydästä

- musiikkina vanha pariskunta joka soitti haitaria ja (yritti) laulaa espanjaksi

Häät #3

+ rento tunnelma, ihana ilma

+ oikeasti hauskat leikit, vaikka niitä olikin monta

+ kaunis piha, jonne kaikki siirtyivät viettämään lämmintä kesäiltaa, pelaamaan jalista ja nauttimaan grillimakkaraa iltapalaksi

- ei istumajärjestystä, mikä johti siihen, että isoimmilla perheillä oli ongelmia mahtua samaan pöytään kun tulivat viimeisinä paikalle

Häät #4

+ hääparin näköiset häät

+ hyvää ohjelmaa, taitavia esiintyjiä. Erityisesti kirkossa esitetty laulu sai kyyneleet silmiin

+ positiivisena yllätyksenä - alkoholittomuus ei haitannut vieraiden juhlaintoa

+ kortteihin ja ohjelmalehtisiin oli selvästi panostettu

- morsiamen ruma kampaus ja liian paksu meikki

- alkoholittomuudesta ei tiedotettu kutsussa

- yli 200 vierasta hallimaisessa juhlatilassa

Häät #5

+ kaunis kirkko ja kaunis morsian

+ kekseliäs iltapala

+ ammattilaisten järjestämä tanssiesitys

+ maistuva hääkakku

+ kauniit, itse tehdyt kutsukortit, plaseeraukset ja ohjelmat

- morsiamen halu/tarve ohjailla vieraita koko illan

- häät syrjäseudulla. Suurin osa vieraista liikkeellä omalla autolla ja juhliminen päättyi itsestään jo kymmeneltä

- sinkkujen pakkosijoittelu vierekkäin

Häät #6

+ kaunis luonto

+ tunnelmallinen vihkiminen kirkossa

+ hieno, epätavallinen hääauto

- huono istumajärjestys

- epäkäytännölliset tilat

- morsiamen huonosti istuva puku

Häät #7

+ kauniit, yksinkertaiset pöytäkoristelut

+ yksi, juuri morsiusparille sopiva leikki

- yksi puucee 100 vieraan käytössä

- ruoka oli keskivertoa huonompaa

- jumppasalimainen tila

Häät #8

+ hyvin järjestetyt siirtymiset/kuljetukset

+ tilannetajuinen bestman, joka ilmoitti sopivassa määrin ohjelmasta ja muista käytännön asioista

+ erittäin taidokkaat ja kauniit kukka-asetelmat

+ monipuolinen buffet-pöytä

- musiikkia soitettiin tietokoneelta. Vieraat kävivät koko ajan vaihtamassa biisiä kesken tanssin

- liian ahdas tila

- lämmin ja persoonallinen tunnelma jäi puuttumaan

Muokattu: , käyttäjä: lindalill

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät nro 1:kiva luontoteema eli käpyjä, kiviä ja "jäähileitä" pöydissä

Häät nro 2:teemana jääkiekko joten pöydät oli nimikoitu sen mukaan kuten esim. team kannustajat jne, kakku oli jääkiekkoaiheinen ja pöytäkartta oli piirretty kaukalon malliseksi. Pöydässä muistan olleen myös koivun oksia...

Häät nro 3:oliko jotain koristeita, en muista...

Häät nro 4:pöydissä jotain luonnonkukkia, hääparin pöydän takana hieno anopin mustikanvarvuista tekemä sydän

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään