ankkanaama

Kesän kukat

33 viestiä aiheessa

Yritin tossa äsken plärätä arkistoa läpi mutten löytänyt tällaista aihetta. (Saa laittaa linkin, jos sellainen on olemassa.)

Meillä on häät heinäkuussa 2009. Suurin osa budjetista menee vieraiden ruokkimiseen ja juottamiseen, mutta haluaisin kuitenkin koristella hääpaikkaakin jollain muulla kuin koivun oksilla ja... no, vaikka heinällä. Hääkukat haetaan varmaan jostain tukusta, eli jonkun verran niitä uskallan ostaa, kun hinnassa säästetään, mutta haluan silti pitää budjetin minimissä kukkien osalta.

Mitä kukkia muut heinäkuun morsiamet ovat käyttäneet? Kimpuissa, pöytälaitteissa, koristeina? Ja mitä maksoi suurin piirtein, jos muistatte?

Kuvia saa myös mielellään laittaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kimpussa persikan värisiä ruusuja, ruiskaunokkia, harsokukkaa ja murattia. Hintaa en kyllä yhtään muista. Pöytiin kaasoni teki kimput itse kasvatetusta ruiskaunokista ja lisäksi hän laittoi niihin harsokukkaa, mustikan varpuja sekä jonkin pensaan lehtiä ja kukkia. Eli pöytäkukat eivät maksaneet kun harsokukan hinnan sekä ruiskaunokkien siementen verran. Meillä oli maalaishäät joten halusin mahdollisimman luonnonläheiset kimput pöytiin. Mulla oli oman kimpun lisäksi heittokimppu ja kaasolla sekä bm:llä oli vieheet. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kukkakauppias sanoi, että loppukesästä on lähes kaikki kukat halvempia kuin muuhun aikaan vuodesta. Ei pitäisi siis tulla kukkien takia konkurssia. Itseäni ainakin ilahdutti tuo tieto.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mustikanvarvut ovat todella kauniita pienissä kukkakimpuissa. Itse keräsin niitä viime keväänä maljakkoon kimpun ja olivat todella kauniin näköisiä kun niihin alkoi lehdet tulla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen pihalla kuin lumiukko näissä kukka-asioissa (tai oikeastaan nyt hääsuunnittelujen aikana olen huomannut, että on paljon asioita joista olen pihalla :D ). Häämme ovat 16.8., ja nyt kun olen alkanut miettiä kimppua, tajusin että helpottaisi varmasti kun tietäisi mitä kukkia tuolloin ei ole saatavilla, ja mitä taas on?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihan vaan esimerkkinä iiris, inkalilja, neilikka, eustoma, kalla, gerbera, krysanteemi, lilja, ruusu, perhoskämmekkä, freesia... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin eilen puutarhalla kyselemässä ja elokuu on kuulemma kukkien kannalta paras kuukausi. Lähes kaikkea saa (esim. väreissä voi olla eroja), mutta hyvä kukka-aika ei vaikuta hintoihin pahemmin, ruusuja saa hiukan normaalia edullisemmin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Laitan uuden aiheen kun ei löytynyt ketjua missä voisin kysymykseni esittää... Eli, mikähän lienee anemonen saatavuus kun häät ovat kesäkuussa? Jostain löysin tiedon, että sesonkiaika olisi syksystä kevääseen. Tuokin kukka on aivan ihana ja voisin harkita siitäkin kimppua, mutta häät ovat kesäkuun alussa. :unsure: Saisikohan sitä vielä silloin...? *toiveikas*

Mitä kukkia noin yleensä voi kesäkuun alussa haaveilla saavansa? Toivekukkina minulla on myös jaloleinikki, freesia, pioni, hajuherne... Mitään toivoa niistä?

No, onneksi on aina ruusuja. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa olen täällä pohtinut minäkin :)

Häät on 6.6. joten olisi kiva tietää mitä kukkia silloin on saatavilla, kimpussa haluaisin olevan jotain sinistä ja muuten väritys voisi olla hennon vaaleanpunainen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä rimpsu ei ole satavarma, mutta tässäpä nyt muutamia mahdollisia: freesia, kalla, daalia, hajuherne, iiris, lilja, phalaenopsis, flamingonkukka, eustoma, leijonankita, ruiskaunokki, gerbera, ruusu, bouvardia, neilikka, krysanteemi, pioni, inkalilja, ritarinkannus...

Keissi jaloleinikki on varsin sekava (linkki), joten suosittelen pientä soittokierrosta eri kukkakauppoihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Redrika, saako hortensiaa kesäkuussa? Olen ihastunut siihen viime aikoina, mutta nyt vasta tuli mieleen, että mahtaako sitä olla silloin saatavilla. Millaisessa hintaluokassa ne muuten on?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos kattavasta listasta, tästä löytyy kyllä varmasti mieleisiä kukkia hääkimppuun :girl_smile:

Tuossa on paljon ihan uusiakin tuttavuuksia, vaikka jonkun sortin viherpeukalo luulen olevanikin :flirt:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
saako hortensiaa kesäkuussa?

Kyllä pitäisi saada. :)

Millaisessa hintaluokassa ne muuten on?

Hortensian (leikko) nykyisistä hinnoista minulla ei ole tietoa. Kaikin puolin tutumpi ruukkukasvina, varsinkin äitienpäivän aikaan. :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vietämme häitä ensi vuoden elokuussa ja minua saattaisi kiehtoa elokuisiin väreihin liittyvä väriteema. En kuitenkaan ole millään lailla mikään värien tuntija, joten oliskohan jollakulla kivoja vinkkejä siitä, mitka mahdollisesti olisivat ns. elokuun värejä? Ekana tulis mieleen ruskan kukertavan kirjavat värit, mutta eihän elokuussa vielä kovin syksyistä ole, vai kuinka? Häät siis 28.8. eli elokuun lopulla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meillä on häät 8.8 ja teemavärinä oranssi. kimppuun tulee oransseja gerberoita... koristeet on kaikki oranssin eri sävyisiä, jopa kultaan viittaavia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostelempas tätä aihetta, kun kiinnostaa.

Meilläkin on heinäkuussa häät, tosin vasta kesällä 2011, ja ollaan mietitty kukkia. Haaveillaan pioneista, tulppaaneista, kieloista ja ruusuista, mutta ei yhtään tiedetä millon noiden kukkien kausi on. Brittiläisissä häälehdissä olen nähnyt montakin taulukkoa, joissa selitetään kukkien kukinta kausista, mutta oletan että Suomessa ajat ovat varmaan jonkin verran erit? Tietäisikö joku mihin kukkiin on helpointa päästä käsiksi heinäkuussa? Mennään kesällä käymään kukkakaupassa itse katsomassa, mutta olisi kiva jos joku voisi jo nyt valaista tietämätöntä. Kiitos! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Haaveillaan pioneista, tulppaaneista, kieloista ja ruusuista

Pioni: pienellä varauksella

Tulppaani: tuskin

Kielo: tuskin

Ruusu: varmasti

Varmoja esim. freesia, iiris, phalaenopsis, kalla, krysanteemi, tuoksuherne, gerbera, lilja sekä neilikka.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Kiitti vastauksesta Redrika! :girl_smile: Pitääpä laittaa kukka-asiat mietintään vielä uudemman kerran..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Osaisikohan joku sanoa onko heinäkuun alussa saatavilla gladiolusta? Siitä kun saisi helpolla näyttävät asetelmat kirkkoon ja juhlapaikalle... Taitaa tuo gladiolus olla aika loppukesän kukka kylläkin... Kenelläkään kokemusta itse kasvatetusta gladioluksesta? Mihin aikaan kukkii, jos esikasvattaa sisällä? (Omani itävät kyllä jo...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi ei mä olisin halunnut tulppaaneja :D Olisiko kellään ehdottaa mitään tulppaanin näköistä kukkaa? Tulppaanit olisi tulleet meidän pöytäkukkiin ruusujen kaveriksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei arvoisat kohtalonsiskot :)

Mielelläni nostaisin tämän aiheen esille jälleen. Olen siis elokuun loppupuolen morsian ja kiinnostaa vaalea kimppu jossa mieluiten ei olisi mitään "räikeää" väriä. Mitkä kukat ovat edullisimpia elokuussa? Mitkä vaaleasävyiset kukat sopisivat morsiuskimppuun, vitivalkoisia pelkistään en halua sillä pukuni on hieman kellertävään vivahtava helmensävyinen. Onko vaalea kimppu pliisun näköinen mielestänne?

Kiitos avusta jo etukäteen :)

Olen pihalla kuin lumiukko näissä kukka-asioissa (tai oikeastaan nyt hääsuunnittelujen aikana olen huomannut, että on paljon asioita joista olen pihalla :D ). Häämme ovat 16.8., ja nyt kun olen alkanut miettiä kimppua, tajusin että helpottaisi varmasti kun tietäisi mitä kukkia tuolloin ei ole saatavilla, ja mitä taas on?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mullakin on häät 13.8 ja itse haluaisin luonnonkukka-tyylisen, rennon kimpun, jossa olisi vaalean lilaa ja vaaleansinistä.

Kissankellot ja ruiskukat kiinnostavat, mutta ne nuupahtavat varmaan elokuun helteillä hetkessä..

Pitäisikö ottaa riski, ja mennä häitä edeltävänä päivänä kauppatorille kiertelemään kukkakojuja? Ostaisi vähän sekalaisesti ja sitoisi kimpun sitten iltapuhteiksi? :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät elokuun lopulla ja alustaasti toivoisin kimppuuni pioneja, ruusuja ja freesioita (tiedän että pioneja ei välttämättä saa kaikkialta, mutta niitä haluan kimppuun kaikkein eniten).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään