Vanessa-73

Juomien määrästä häissä

407 viestiä aiheessa

Laskin tässä aikani kuluksi joitakin annosmääriä, mitä kukanenkin on häihinsä juomia varannut. Annoksia tuli reilusti yli 10 / naama, parissa lähes 12 / naama. Tämä vastaa mäyristä olutta tai siideriä. Mielestäni kuulostaa liiottelulta  ;D Ottaen huomioon vielä, että kaikki vieraat eivät kuitenkaan noin paljoa juo. Tietysti määrä riippuu myös siitä, onko tarjoilua ruoan kanssa vai ei ja onko kahvikonjakit jne. Suurelta määrältä kuulostaa kuitenkin tuo mäyris... että jokainen sen verran joisi   :D

Paljon on sellaista miesväkeä joka juo helposti yli tuon "mäyriksen", jos lasketaan esim. meidän juhlien mukaan että juhlapaikalla ollaan klo 15, otetaan alkumaljat, kilistellään ehkä toisetkin puheiden kanssa. Neljän aikaan syödään, siihen menee pari tuntia ja olen laskenut ruualle kolme kaatoa viiniä. Taas nautitaan (toivottavasti) ohjelmasta, ja kuuden aikoihin on kahvit kakkuineen, kahvileipineen, avecceineen. Ja taas jonkinlaista ohjelmaa. Noin klo 19 alkaa tanssi, ja booli tulee silloin tarjolle. Tähän mennessä on jo sentteinä tarjoiltu kohtuullisesti alkoholia, mutta tuntuu korkeintaan rentoutumisena ja hieman kohonneena volyyminä, sen verran paljon on ruokaakin välissä mennyt -ja aikaa kulunut. Juhlat jatkuvat puoli kahteen, eli ne muutamat annokset boolia per nenä pitää venyttää seitsemän tunnin ajalle. Nainenkin, joka ei ole humalassa vaan sopivassa juhlavireessä, tuhoaisi 10,5 tunnin aikana syömisen, ohjelmien ja tanssimisen lomassa kevyesti melkein mäyriksen, puhumattakaan miehestä, joka todennäköisesti syökin enemmän.

Jossain kohtaa ketjua joku sanoi että jos tarjoaisi 12 cl viiniä ruuan kanssa ja lopettaisi miettimisen siihen. Mielestäni parempi ettei kiusaa ihmisiä sillä 1,2 desillä viiniä ollenkaan jos siinä kohtaa pitää sitten nuukailla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Jossain kohtaa ketjua joku sanoi että jos tarjoaisi 12 cl viiniä ruuan kanssa ja lopettaisi miettimisen siihen. Mielestäni parempi ettei kiusaa ihmisiä sillä 1,2 desillä viiniä ollenkaan jos siinä kohtaa pitää sitten nuukailla.

Mä olisin vieraana kyllä tyytyväinen siihen yhteen lasilliseenkin. Aika moni kuitenkin tykkää juoda alkoholia nautiskelutarkoituksessa, ei pelkästään päihtyäkseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä olisin vieraana kyllä tyytyväinen siihen yhteen lasilliseenkin. Aika moni kuitenkin tykkää juoda alkoholia nautiskelutarkoituksessa, ei pelkästään päihtyäkseen.

Mulle riittäis myös, mutta hyvin kävisi myös raikas vesi, joten turha toisaalta maksaa sitäkään yhtä lasillista. Harvoin se häissä tarjottava viini niin kovin nautinnollista makunsa puolesta on, ja pahanmakuinen, halpa viini on huonompi vaihtoehto kuin vesi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei kai sitä ole olemassa mitään yleisiä "häissä tarjottavia viinejä" :-? . Kyllä me ainakin ihan tarkoituksella valittiin hyvät viinit omaan juhlaamme, kuka sitä huonoja haluaisi ;D . Tietty joskus voi käydä niin, että tarjottava viini ei pätkääkään sovi ruuan kanssa, mutta en mä vielä eläissäni ole maistanut mitään niin pahaa viiniä, että olisi lasillinen jäänyt juomatta loppuun (jos ei nyt lasketa viallisia tuotteita). Ja se, mikä on pahaa, on tietysti makuasia - valitsit minkä tahansa viinin niin aina joku tykkää enemmän ja joku vähemmän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ehkä sitten nirso  :-[, mutta on jäänyt viini lasiin, useinkin nimenomaan juhlissa...

Mutta jokainen tarjoaa tyylillään ja siihen on vieraan tyytyminen  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heips!!

Tarvitsisin kipeästi apuanne. Olemme lähdössä lauantaina 8.12 tallinnaan viinojen hakuun, joten olisiko kenelläkään antaa sunntaa antavaa määrää että kuinka paljon tuoda kun aikuisia häihin tulossa noin 140? Kiitos paljon etukäteen!! :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä juomapuoli lasketaan kaadoittain. Alkumalja + viiniä ja olutta ruokailuun sovitun kaatomäärän verran.

Muokattu: , käyttäjä: Snowdrop

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät paikassa, jossa ruoat ja juomat tulee ravintolan puolesta, eli itse joudumme maksamaan kaiken "ravintola hinnoin". Olemme ajatelleet, että tarjoaisimme vieraille onnittelumaljan, ruokailun aikana 2 kaatoa viiniä / yksi alkuruoalla ja yksi pääruoalla sekä jälkiruoka avecin. Sitten tietysti vesi, maito, mehu etc. ruokailun kanssa. Paikalla on baari, josta vieraat voivat sitten ostaa itse juomia lisää ja ruokailun jälkeen. Aikuisia vieraita tulee n. 60-70, joten tämä määrä mielestäni OK.

Vihkitilaisuus on paikanpäällä klo 16, joten tarjottavia juomia riittää n. klo 20 asti jolloin tulee bändi paikalle. Sitten voi kaikki ostaa baarista juomia oman mauan mukaan.

Kommentteja, kuulostaako mielestänne sopivalta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa mennä viiniostoksille Saksan satamakaupunkeihin. Siellä maksaa reilun 1 € kunnolliset chileläiset punaviinit.... samoin siiderit ja oluet niin paljon halvempia kuin Tallinnassa että ette uskokaan.... Meille tulossa häävieraita noin 200 henkeä ja aiotaan tarjota alkushampanjat, puna- ja valkoviiniä ruuan kanssa, liköörit ja konjakit sekä boolia, olutta ja siideriä. Ja tarjotaan sillä periaatteella että jokaiselle on riittävästi. Itse en alkoholista välitä mutta minusta on silti vieraanvaraista tarjota sillä periaatteella että ruoka ja juoma ei lopu kesken. Se on tietysti jokaisen vieraan asia miten käyttäytyy häissä, ja kuinka runsaasti nauttii tarjoilusta, mutta ei se toisaalta minunkaan asia ole vahtia vieraiden alkoholinkäyttöä säännöstelemällä ja nuukailemalla sitä tarkoituksella. Toivon mukaan jokainen käyttäytyy asianmukaisesti.... :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ollaan yritetty miettiä et paljonko sitä alkoholipitoista juotavaa tarttis häihin hankkia. Ja nyt sit kaipailisin kokemuksia/vinkkejä. Tarkoitus olis et juomat ei loppuis kesken...

Vieraita meille on tulossa n. 50 ja olis tarkoitus tarjota ruuan kanssa olutta ja viinejä sekä sit illalla olutta, siideriä, lonkeroo, ja boolia.

Eli nyt antaa vinkkejä miten paljon tarttis sitä juotavaa hankkia...

Kiitos etukäteen!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miun äiti on ravintolapäällikkö ja sanoi että viiniä pitäisi varata noin puoli litraa/henkilö. Ja lopuista juomista saa herrasväki itse päättää tarjoaako pullon vai 4 ploa olutta tms. Meillä 80 henkeä, joista kaikki eivät juo. Eli noin 65 juo. Meille tulee n. 13 tonkkaa viiniä, noin 8 koria olutta ja illalla noin 40-50 litraa poolia. Ja muut juomat alkoholittomia.. Varmaan miehillä on omat taskumatit povitaskussa, kun tietävät, että kyseessä on rokkipileet.. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eli meillä on tulossa häät joissa juo noin 55 henkeä. Onko jotain laskukaavaa että paljonko hääjuomia varataan?

Eli paljon tuon kokoiselle porukalle varataan:

Punaviiniä (ruuan kanssa)

Valkoviiniä(ruuan kanssa)

Kaljaa (boolin lisäksi)

Siideriä (boolin lisäksi)

Konjakkia (kahvin kanssa)

Likööriä (kahvin kanssa)

Boolia ilmeisesti varataan 0,5-1l/per tyyppi

Viinit meinasimme ostaa laatikoissa. Kiitos jos joku osaa auttaa paljonko juomia varataan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä Alkon sivuilta kopsattua:

Boolin perusannos on noin 1 dl. Esimerkiksi 3 litrasta boolia tulee siis 30 lasillista.

Keskimääräinen kulutus lasketaan usein seuraavasti:

2 booliannosta/osanottaja ensimmäisen tunnin aikana

1 booliannos/osanottaja seuraavien tuntien aikana

Esimerkiksi neljän tunnin tilaisuudessa boolin menekiksi lasketaan siis 5 annosta/henki.

Kun on kyseessä buffet-tyylinen tarjoilu, kulutuksen arvioidaan ruokailun aikana olevan yhteensä kaksi alkoholiannosta ruokailijaa kohti.

Ruokailun jälkeen alkoholiannoksia kuluu noin yksi annos henkilöä kohti tunnissa, ensimmäisen tunnin aikana ehkä kaksikin annosta.

Yleensä ruokailun sisältävään tilaisuuteen varataan sekä puna- että valkoviiniä. Punaviiniä kuluu useimmiten enemmän kuin valkoviiniä, ja yleensä viinejä varataan suhteessa 2/3 punaviiniä, 1/3 valkoviiniä. Tämä riippuu kuitenkin myös tarjottavasta ruoasta sekä vieraiden makumieltymyksistä.

Tässä linkki missä myös kätevä laskuri juomatarjoilu osiossa iiihan alhaalla

Muokattu: , käyttäjä: Cartsa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En luottaisi alkon sivujen antamaan määrään, jos kutsutuista löytyy ihmisiä, jotka tykkäävät muutakin kuin siemailla. Me olemme varanneet n.100 ihmisen häihin (joista aikuisia n. 70) 80 Litraa boolia ja melko paljon olutta (en muista kuinka paljon kun sulkki hoitaa sen oluen) ja ruoan kanssa viiniä melko paljon (en taas muista sitäkään määrää kun äippä on hoitanut sen).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa n. 50 vierasta joista n. 40 juo alkoholia ja mieheni kanssa mietittiin et jos boolia laskis n 1litran per vieras eli yhteensä 40 litraa ja sit aateltiin hankkia joku 10 laatikkoo kaljaa ja 5 siideriä lisäks. Ja sit jokaiselle lasillinen kuoharia ja viinejä aateltiin ostaa laatikossa. Mut laskettiin et jos vaikka n 2 lasillista viiniää per vieras, suurin osa ei varmaan sitä juo eli joku 7,5 litraa vois olla hyvä. Tietty ongelma on siinä et eiks ne oo 3 litran laatikoita. Et jos sit ostaa sen 3 laatikkoo eli 9 litraa.

Luulisin et nää riittää...Ja jos jää yli niin tuleehan ne ylimääräiset oluet, siiderit ja viinit varmaan sit juotua...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Te joilla on jo häät ollu, niin voisitteko auttaa.. Toki muidenkin apu on yhtä tervetullutta!

Meille on tulossa häihimme 51 aikuista ja 5 lasta.

Tarjoilemme:

Alkumaljat

Punaviiniä (klo. 16 - 23.30)

Valkoviiniä (klo. 16 - 23.30

Alkoholitonta boolia (klo. 16 - 23.30)

Alkoholillista boolia (klo. 20 - 23.30)

Olutta (klo. 16.30 - 23.30)

Siideriä (klo. 16.30 - 23.30)

Kuinka paljon pitäisi olla mitäkin?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

hei! meillä n.50 hlö häät ja tarjoamme alkumaljan (kuohuviini) ja sitä n.1 1/2 lasia. sitten alkuruualle valkoviini ja pääruualle punaviini ja täyttö eli yht.n 3 lasia.tietysti halukkaille olutta.sitten kahville konjakki tai likööri ja boolia n. 1 1/2-2 dl hlö.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
hei! meillä n.50 hlö häät ja tarjoamme alkumaljan (kuohuviini) ja sitä n.1 1/2 lasia. sitten alkuruualle valkoviini ja pääruualle punaviini ja täyttö eli yht.n 3 lasia.tietysti halukkaille olutta.sitten kahville konjakki tai likööri ja boolia n. 1 1/2-2 dl hlö.

Kiitos kovasti vastauksestasi! Muutama tarkentava kysymys:

Paljonko teillä meni olutta, konjakki ja likööriä?

Miten boolia meni noin vähän?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa 150 vierasta josta aikuisia on 134 kappaletta. Olemme varanneet juomaa seuraavanlaisesti:

Kuohuviiniä 24 plo

Punaviiniä 60 plo

Valkoviiniä 45 plo

Konjakkia 4 plo

Baleys 4 plo

Olutta 10 lavaa

Siideriä 5 lavaa

Boolitarpeita seuraavasti:

Viinaa 4 plo

Kuohuviiniä 10 plo

Likööri 100cl 5 plo

Spriteä 20 plo

Luulis riittävän vaikka aika loppasuita kaikki ovatkin (etenkin kaverit ja niitä tulee ihan reilusti)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä olisin vieraana kyllä tyytyväinen siihen yhteen lasilliseenkin. Aika moni kuitenkin tykkää juoda alkoholia nautiskelutarkoituksessa, ei pelkästään päihtyäkseen.

Yleensä ruokailun yhteydessä "sopivana" viinimääränä pidetään 24cl per nenä, ihan sen vuoksi että ruokailu monesti kestää parikin tuntia ja siinä voi se yksi pieni lasillinen loppua jo aikaa ennenkuin ruokailu on ohi. Tämä 24cl tuskin riittää vielä saamaan ihmisiä tillin tallin, eikä varmaan monikaan kittaa sitä ihan vain päihtymistarkoituksessa :blink: . Minä olen aikakin sitä mieltä, että jos haluaa nuukailla viinin määrässä, niin olisi parempi olla tarjoamatta ollenkaan.. :huh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me neuvoteltiin myös kahden tilausravintolan kanssa, jossa oli A-oikeudet. Ja mä jäin sellaiseen käsitykseen, että yleensä on aika normaalia, että hääpari tarjoaa kuoharit, ruokajuomat ja avecit, eli silloin se tarkoittaisi kuohuviinilasillista, kahta kaatoa ruokaviiniä ja (konjakkia/likööriä) kahvin kera. Yhdestä viinipullosta saa n.6 kaatoa. Tämän jälkeen aukeaisi baari vieraita varten. Tässä on otettava huomioon se, että jos viiniä varaa kaikkia vieraita varten niin läheskään kaikki ei varmastikaan juo tai juovat vain lasillisen.

Itse päädyimme juuri juomien kalliuden takia juhlatilaan johon saa viedä omat juomat, mutta onhan tuo nykyään kovin yleistä, että häitä vietetään ravintolassa tai tilausravintolassa, joten itse olen sitä mieltä ettei liikaa kannata miettiä sitä mitä vieraat miettivät juomatarjoilusta. Jos tila on itselleen mieleinen niin se on pääasia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minkä verran voisi arvioida viinin kulutukseksi / hlö häissä, jos ruuan jälkeen on tarjolla väkeviä ja mietoja ja boolia, eli viiniä lähinnä ruualla?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään