Guest Harmistuttaa

Pettynyt polttareihin

179 viestiä aiheessa

Itelle valitettavasti jäi polttareista karvas maku. Ja pyrin kertomaan pää piirteittäin, koska en tiedä lukeeko kaasoni täällä foormumilla tai muut polttariporukasta. Kaasoni, jonka tunnen erittäin hyvin ja hän minut ja ollaan oltu ystäviä yli 10 vuotta teineistä lähtien.

Vähä sen jälkeen, kun olimme kertoneet häistä ja kaason kunniatehtävästä kävi ilmi että olen raskaana. Kerroit siitä sitten kaasolle ja hän totesi että ei sulle sitte mitään polttareita voi järjestää. Olin vähä hämmentynyt, koska aikasemmin se ehdoton ja must juttu että polttarit pidetään. Vauva olisi häiden ajankohtaan 3kk ikäinen ja oma tilani olisi ollut ihan samallainen vaikka vauvaa ei olisi,koska en käytä alkoholia muutenkaa ollenkaa. Olisi ehkä jo tässä kohtaa pitäny jonkinlaiset hälyytyskellot soida, mutta luotin parhaaseen ystävääni ja ajattelin et hän nyt sanoin asian jotenkin hassusti.

Noh tässä aloin polttareita jo odotella ja olin varsin jännittynyt ja innoissani kun olin pyytänyt läheisiä ystäviäni polttareihin. Sulhosta valitettavasti näkee hyvin helposti, jos on jotakin tekeillä ja mie tiesin päivän jolloin polttarit on vaikka sulho ei sitä kertonutkaan.

Noh polttareiden aamuna aloin innokkaana odottelee kavereita minua noutamaan ja mietin, kuinka moni on paikalla. Yksi kauempana asuva ystävä ilmoitti minulle itselle että kaasolle ettei valitettavasti pääse paikalle, mikä hyvä juttu koska olisin ollut todella pettynyt huomatessani ettei ole tullu. Odottelin ja odottelin ja aamu alkoi muuttua aamupäiväksi ja lopulta iltapäiväksi ja arvelin etteivät he sittenkää tule tänään. Tultuaan huomasin, että oli muutama ihminen ja ajattelin et muut ovat sitten jossain.

Kun puhemme ystävien kesken nii se saattaa vieraasta kuulostaa tylyltä ja kaaso sano mulle et ny käsilaukkuun henkkarit ja muut välttämättömät tavarat kuten puhelin ja rintapumppu, koska imetän. Sitten minun piti pukeutua. Puvuksi oli valikoitunu kukka-aiheinen "täti" asuste mikä ihan kiva, eikä kovin nolo tms. Ja siitä sitten lähdettiin autoilla ajamaan ensimmäiseen pisteeseen ja olin hyvin innoissani ja iloinen.

Matkalla ensimmäiseen paikkaan kaasoni kertoi minulle, että porukka on tässä koska muut vieraat tekivät enemmän ja vähemmän viim. hetkillä oharit ja olin siitä vähä ihmeissäni. Arvelin, että henkilökemiat eivät ole kohdanneet jostain syystä. Ensimmäisellä pisteellä meille oli varattu picnik ja viiniä, minulle omenamehua kun en juo ja tunnelma oli hyvä. Tässä välissä kaasoni sai pari puhelua, joissa pari vierasta joiden tarkoitus liittyä seuraan myöhemmin peruivat koska olimme myöhässä. Tässä kohtaa minua alkoi homma epäilyttää.

Saavuimme takaisin paikkakunalle ja menimme ruokaravintolaan ja siellä minulle annettiin tehtäviä. Eivät mahdottomia, koska olen avoin persoona. Joivat kuka mitäkin ja minä limsan. Sitten jatkettiin eteenpäin seuraavaan kuppilaan ja otettiin taas juomat. Tässä vaiheessa aloin epäillä, että ohjelma olisi sitten tässä.

Sitten mentiin kolmanteen kuppilaan missä oli uusi tehtävä. Alkoi olemaan jo ilta ja minua alkoi asusteeni ottaa päähän ja olisin halunnu mennä kotiin pukeutumaan normaaleihi vaatteisiini. Kolmannen kuppilan jälkeen mentiin neljänteen missä oli uusi tehtävä ja minulla oli ilta vähän kuin pilalla ja minua painostettiin tekemään tehtävää joka ei ollut minulle enää mieleen.

Kuppila vaihtu ja tehtävät alkoivat tuntua ikäviltä ja vaatteet ottamaan päähän ja melkein itkua aloin tuhertaa ja halusin kotiin. Hymyilin ja nauroin ja vedin roolia, koska en halunnut loukata kaasoa ja muita ystäviäni tai aiheuttaa suurta riitaa. Ei olleet mitkään polttarit tai häät sen arvoisia, että olisi välit menneet.

Sitten tulin kotiin ja seuraavana päivänä olin yhteyksissä ihmisiin jotka eivät tulleet paikalle kertoakseni,että eivät menettäneet mittään ja totuus alkoikin valjeta kun juttelin.Kävi ilmi, että yksi näistä myöhemmistä tulevista oli odottanut tunnin meitä sovitussa paikassa. Ja muutamalle oli viikoa ennen ilmoitettu päivästä jolloin polttarit on ja näin kesällä voi olla mahdotonta päästä paikalle. Eräs oli kysyny, että mitäs ohjelmaa on ja voiko auttaa järjestelyissä yms. nii oli kaaso ollu vähä vaikea eikä oikein sanonu mitään. Kaaso oli sanonu, että ainenkin kuppiloissa kierrellää ja ystäväni tähän et mitäs ku mie en käytä alkoholia nii kaaso tokaissu, et voi juua limsaa,kahvia yms. Eli minkäänlaista suunnittelupalaveria polttariporukan kesken ei ollut ja kaaso oli päättäny et vaatteet päälle ja baariin.

Päätin, että näiden ketkä eivät pääseet paikalle kanssa pidetää morsiussauna tässä lähiaikoina, koska se oli suurin pettymykseni että sitä ei ollut ja se oli minulle tärkeä. Kaasolleni en aijo asiasta mitään mainita ja muutenkin en aijo kertoa pettymyksestäni polttareita kohtaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Morsiussauna on hyvä idea, niin saat juhlittua vielä poissaolleiden kanssa oman makusi mukaisesti. Outoa tosiaan, että kierretään baareissa vaikka morsian ei juo alkoholia!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Polttareistani on jo vuosia, mutta mieleenpainuvat muistaa kyllä. Valitettavasti ei vaan hyvällä muistella.

Tiesin polttaripäivän etukäteen, ainoa mahdollinen vapaa viikonloppu, vaikka kuinka oltiin niiiin salamyhkäisiä että. Ja koska sen kuitenkin tiesin, olin jännittänyt päivää aivan sairaasti ja olin aamusta asti todella huonovointinen (no, tämä ei tietenkään ole kenenkään syy tai vika, mutta vaikutti intoon ja mielialaan kuitenkin). Mut sitten erinäisin keinoin huijattiin kokoontumispaikalle. Jostain syystä aikataulu petti jo siinä kohtaa, ja ensimmäisen n. tunnin vaan istuttiin ja ihmeteltiin ja hengattiin ruokakaupassa aikaa tappaen... Sitten mulle puettiin päälle aivan älyttömät vaatteet (mm. kumisaappaat ja pyöräilykypärä päähän), kuskattiin keskustaan ja jätettiin sinne YKSIN. Ohjeet sentään sain, mitä pitää tehdä. Siellä sitten yksinäni klompsuttelin vaatetustani häpeillen pitkin kaupunkia taas jotain tunnin aarteenetsinnässä. Kaikkia en edes löytänyt, olivat varmaan sivulliset napanneet mukaansa. Sillä aikaa muu polttariporukka oli kaason luona tekemässä ruokaa ja odottamassa mua. Päästyäni sinne pääsin vaihtamaan vaatteet ja mut stailattiin ihan kauniilla ajatuksella varmaan, mutta todella yliampuvasti. Sitten paikalliseen tanssi-räkälään, lappu vaan selkään, että tässä maksusta tanssiseuraa. Ilta oli melko nuori siinä vaiheessa, paikka ei ollut kovinkaan täynnä ja väki vasta aloittelemassa iltaa. Oli molemminpuolisen vaivautunutta ängetä joidenkin tuntemattomien miesten seuraan ruinaamaan rahaa ja tyrkyttämään itseään tanssiseuraksi, varsinkin kun en edes osaa näitä vakiotansseja juurikaan. Fiilis oli kuin milläkin maksullisella naisella siinä keikistellessä. Painostuksen alla sitten sain muutamia miehiä taipumaan, kaivamaan mulle jotain kolikoita ja räpistelemään mun kanssa hetken tanssilattialla. Muu polttariporukka sitten istuskeli ja ryyppäsi sen aikaa jokseenkin ikävystynein fiiliksin. Mulle oli tarjottu viinaksia koko päivän ajan, mutta pahoinvoinnistani johtuen ei oikeen mikään mennyt alas, joten vaikka kuinka yritin olla messissä mukana, niin sellaista hampaat irvessä iloitsemista se kuitenkin oli. Vihdoin sain sen verran kolikoita ruinattua, että sain niillä maksettua taksin kotiin. Se oli sitten siinä. Kiitoshei.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on polttarit ensi viikolla (aika on kerrottu etukäteen, etten suunnittele muuta), ja olen jo nyt pettynyt ja loukkaantunut ystäviini. Kaasoni on nähnyt paljon vaivaa ja järjestänyt minulle todennäköisesti aivan minunlaiseni polttarit, kun toivoin jotain toimintaa ja sulhoni tietää suunnitelmista ja on sitä mieltä, että tykkään. Nyt kävi ilmi, että kutsutuista 10 prosenttia osallistuu, eli 1 henkilö, koska he eivät pidä siitä, kuinka kaasoni on järjestänyt ne... Sulhoni on jutellut kaasoni kanssa asiasta ja hän on sitä mieltä, että kaasoni on hoitanut järjestelyt hyvin. En tiedä, onko sitten kyse siitä, että ystävieni mielestä polttarit pitäisi järjestää jollain tietyllä kaavalla vai uskovatko he tuntevansa minut paremmin kuin pitkäaikainen ystäväni ja sulhoni? Joka tapauksessa aion nauttia ja kiittää kaasoani hänen panostuksestaan ja häiden jälkeen alkaa operaatio uusien ystävien etsiminen... :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joka tapauksessa aion nauttia ja kiittää kaasoani hänen panostuksestaan ja häiden jälkeen alkaa operaatio uusien ystävien etsiminen... :girl_smile:

Ehka kannattaa kuulla asian toinenkin puoli ennen kuin dumppaat ystavasi. Aika kummalliselta kylla vaikuttaa, mutta kannattaa koittaa selvittaa kunnolla mita on ollut meneillaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko nyt avautua yön pikkutuneina uutena vuotena. Omat polttarini olivat kesällä. Porukka koostui omasta ikäluokastani (lähinnä opiskelijoita) sekä siskojeni yhteisestä ystäväpiiristä (30-40v). Lopputulos oli aivan hirveä. Ensinnäkin huomasin alusta heti, että paikalle oli saatu ne kaikki siskojeni ja minun yhteiset kaverit, mutta ne läheisimmät _omat_ kaverini eivät olleet päässeet paikalle (tiesin tämän jo ko. viikonlopun osalta aikaisemmin, että tuo viikonloppu ei olisi mahdollinen näille ystävilleni työasioiden vuoksi). Puolet porukasta hävisi (lähinnä se vanhempi porukka) muualle illan mittaa. Lopputulos = pari tyyppiä kanssani paikallisessa. Tuolloin opin ihmisten tärkeysjärjestyksestä pajon. Omat siskoni lähtivät heille mieluisempaan baariin kesken illan, ja muut jäljelle jääneet jäivät kanssani juhlimaan ympäri kaupunkia pitkin illan. Tuo sattui, koska olemme aina olleet läheisiä siskojeni kanssa. En tiedä mitä tuona iltana tapahtui. Koko muukin polttaripäivä meni pilalle (ei ainoastaan minuun vaan myös muiden mielestä), mutta en kuitenkaan halua siitä kertoa siitä sen enempää nyt tarkemmin, jos vaikka joku tunnistaa... Toinen siskoistani oli myös kaasoni ja hän on edelleen siinä harhaluulossa, että polttarit menivät hyvin (Asia on ehkä näin. En ole vieläkään puhunut asiasta hänen kanssaan.)

Nykyään olen kuitenkin ollut lähemisempi polttareissa olleiden ystävieni kanssa, mutta omat siskoni ovat jääneet vähemmälle. Myöhemmin sain kuulla, että toinen siskoistani (ei kaaso) oli dominoiunut koko polttarijärjestelyjen ajan. Tarkka lainaus muilta oli: "Mikään ei kelvannut kuningatterelle." Ja tulos oli tosiaan se "pyöreä kakkakikkare".

Nyt ollaan naimisissa miehen kanssa ja onnellisia, ja olen ottanut elämän tehtäväkseni tehdä kaikkea extemporea seuraavan muutaman vuoden aikana. Seuraava kesä onkin jo lastattu pienkonelennolla, benjihypyllä, kartingautoilulla ja hemmotellulla (hierontaa ja kylpylähetkiä). Miksi jättää siis se hulluuttelu poltterihin?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valitettavasti jouduin itsekin kertomaan karvaan polttaritarinani :(

 

Kaveripiirini on melko nuorta (20-25 v.) ja suurin osa opiskelee tai on pienen lapsen kanssa kotona joten alusta asti tiedettiin ettei budjetti voi olla kovin suuri. Tein tämän myös hyvin selväksi kaasoille ja lupasin tarpeen vaatiessa osallistua itse polttarikustannuksiin.

Olin esittänyt vain muutaman toiveen polttareiden sisällöstä:

- Mukavaa ja rentoa yhdessäoloa ja hauskanpitoa

- Tekemistä mihin kaikki voivat osallistua

- EI perinteisiä morsiusrituaaleja
- Ei leikkejä tai galluppeja vierailta ihmisiltä

 

Minulle ei ollut niinkään tärkeää onko päivämäärä salaisuus minulle vai ei mutta loppujenlopuksi minun polttarit olivat sitten viimeisenä mahdollisena viikonloppuna ennen häitä joten tiesin jo muutamaan viikkoa etukäteen millon polttarini ovat.

 

Polttariaamuna kävin hyvissä ajoin suihkussa että olisin edes jotakuinkin valmiina kun minua tullaan noutamaan, Pian suihkun jälkeen juhlaseurue saapuikin ja aamu alkoi ihan lupaavasti. Siihen se sitten jäikin...
Jo kavereiden saapuessa huomasin että hyvin moni kavereistani oli jättänyt tulematta. :( Karistin tämän ikävän huomion mielestäni ja koitin korvata sen iloisella juhlamielellä. Avoimin mielin ja sitä rataa..

 

Aamupäivä oli varattu aamiaisbrunssille jonka jälkeen oli ilmeisesti tarkoitus iltapäivä kuluttaa teettämällä minulle mitä moninaisempia perinteisiä polttaritehtäviä keskustan ihmisvilinässä. Tätä en tietenkään etukäteen tiennyt. Saavuttuamme vilkkaalle kävelykadulle jouiduin esittämään melko kiusallisen pantomiimiesityksen YKSIN. Aiheena oli ensimmäisest treffit mieheni kanssa. Erityisen kiusallista tästä teki sen etten ollut saanut tähän mennessä vielä juuri lainkaan rohkaisujuomaa. Ylpeyteni niellen suoritin tämän aktiviteetin siinä toivossa että jatkossa seuraisi jotain mukavampaa.. Ei aivan.
Seuraavaksi sain käteeni nipun papereita ja tehtäväkseni tehdä galluppia ohikulkijoille! Ja nimenomaan tämä oli tehtävä mitä en olisi missään nimessä halunnut tehdä. Itku kurkussa lähdin ensimmäisten ohikulkijoiden luo jotka hyvin nopeasti pakenivat paikalta. Tät jatkui muutamaan otteeseen kunnes ilmoitin etten enää halua tehdä tätä. Kaasot eivät kuitenkaan antaneet periksi vaan pakottivat minut takaisin ihmisten pariin. Muut kaverini yrittivät myös kääntää kaasojen päätä koska huomasivat ettei minulla ollut erityisen hauskaa. Lopulta kaasot antoivat periksi ja sain lopettaa typerän tehtävän.

Tämän jälkeen sattumalta päädyimme katsomaan stand-up kilpailua. Koomista kyllä, tämä olikin sitten päivän ainut oikeasti mukava aktiviteetti vaikkei alunperin kuulunutkaan ohjelmaan millään tavalla.

Minä naivistisesti edelleen odottelin sitä päivän kohokohtaa.. turhaanpa odottelin. Lopulta minut vietiin erääseen keskustan hotelliin, jossa meille oli varattu sviitti saunalla.. Siinä se sitten olikin.

Sviitissä juotiin (aivan liian vähän), saunottiin, taas tehtiin niitä typeriä perinnetaikoja ja lähdettiin baariin. Jatkopaikan valintakin oli mennyt aivan mentsään ja menimme aivan järkyttävään pintaliito-snobi yökerhoon jossa suostuin yhden ylihintaisen drinkin juomaan kunnes ilmoitin että haluan toiseen baariin.

 

Sviitissä onnistuin vielä ennen baariin lähtöä ottamaan yhteen toisen kaasoni kanssa ja olin jo ovella lähdössä kotiin mutta taas alennuin antamaan periksi muiden vuoksi.

 

Kaasot olivat suuressa viisaudessaan päättäneet että vain he jäävät hotellihuoneeseen minun kanssani yöksi ja muut vieraat saavat mennä koteihinsa. Aamulla heräsin siis sviitistä kaasojeni kanssa ja hipsin kotiin välittömästi kun sain meikit korjattua. En halunnut käydä edes amiaisella kaasojen kanssa. Kotona ryntäsin suoraan mieheni syliin itkemään kamalia juhliani.

 

Polttareiden jälkeen alkoikin sitten tulla informaatiota niin juhlissa olleilta vierailta kun niiltä jotka eivät syystä tai toisesta niihin osallistuneet. Kaasot olivat diktaattorimaisesti päättäneet kaikki ohjelmanumerot oman mielensä mukaan ja heillä oli melkolailla utopistinen käsitys budjetista. Niinpä monet kaverini jotuivat jättämään juhlat väliin koska heillä ei ollut niihin varaa. Minulta ei missään vaiheessa kuitenkaan pyydetty rahaa kustannuksiin. Eniten minua harmitti häissä kun serkkuni kysyi minulta miten ne tallinna-polttarit meni? No ei todellakaan oltu tallinnassa :D Tämä oli vain ollut kaasojen alkuperäinen suunnitelma mutta koska monellakaan ei ollut siihen varaa joutuivat he keksimään jotain muuta. Serkkuni oli tuolloin suunnitteluvaiheessa ilmoittanut ettei hän voi tallinnaan lähteä mutta jos keksivät jotain edullisempaa hän osallistuu mielellään. Kuitenkin siinä vaiheessa kaasot olivat hänet pudottaneet kokonaan pois polttariseurueesta. Serkkuni on minulle kuin sisko ja tuntui erityisen pahalle ettei hän päässyt polttareihini kaasojen toiminnan takia.

 

Minun polttarit eivät näyttäneet yhtään minulle, ne olivat kaasojeni ja erityisesti toisen kaasoni näköiset polttarit. Mitään minun pyyntöjäni ei kunnioitettu, päinvastoin. Nyt häistä on kulunut muutamia kuukausia enkä oli häiden jälkeen vaihtanut sanaakaan kaasojeni kanssa. En vain vielä pysty siihen koska kaasoni pilasivat täysin tärkeän päiväni jota joudun aina muistelemaan "sinä kamalana polttaripäivänä" :(

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Jarkkya, tuli tosi paha mieli puolestasi! Miten kenellekaan tulee mieleen jarjestaa jollekin polttarit, joissa on kaikkea sita mita morsian nimenomaan ei halunnut olevan. Ja tuo on viela pahempi, etta tarkeita vieraita jai pois koko paivasta

:( Toivottavasti haanne oli sitakin paremmat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Roslin: Häät menivät ihan täydellisesti, ne tosin suunnittelin alusta loppuun itse mahtavan cateringin avustuksella ja kaasoilla oli lähinnä symbolinen rooli :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Hyva kuulla! :) Tuli mieleen, etta ehka tuossa on tuo ika. Joskus nuorena sita ajattelee, kun itse tykkaa jostain, etta kylla se toinenkin sitten lopulta tulee tykkaamaan tasta, kun kerran se on minusta niin hyva idea. Saali silti ja melko torkeaa, etta kaasot olivat niin dominoivia eivatka ottaneet asioita huomioon, tai kutsunueet ihmisia uudestaan, kun Tallinnanreissu peruuntui.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulhasen ja morsiamen pitäisi kyllä tietää minkälainen bestman/kaaso on valittu ja kuinka hyvä tämä on organisoimaan ja järjestämään asioita toivotulla tavalla. Lisäksi ei ole iso vaiva muistuttaa tarvittaessa muutamaan kertaan toiveita polttareiden suhteen (vaikkei niitä oikeasti kuuluisi tehdä, mutta jos on epäilyksiä). Kaaso ja bestman tietysti valitsee (toivottavasti YHDESSÄ muiden polttareihin osallistujien kanssa) parhaat ideat, mutta kaikki lähtee hääparin valinnasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^hmm, niin taalla on monessa viestissa nimenomaan ollut, etta juuri sellaista ohjelmaa on jarjestetty, jota polttarisankari oli nimenomaisesti pyytanyt ettei olisi. Jostain syysta naita riittaa, etta vaikka ollaan hyviakin ystavia, jotkut kuvittelevat ehka etta polttareissa pitaa olla jotain tiettya eivatka yksinkertaisesti kuuntele sulhasta/morsianta. Meita on moneen junaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Sulhasen ja morsiamen pitäisi kyllä tietää minkälainen bestman/kaaso on valittu ja kuinka hyvä tämä on organisoimaan ja järjestämään asioita toivotulla tavalla.

 

Olen tässä kyllä hieman eri mieltä. Jos morsian / sulhanen tietoisesti tekee bestman- / kaasovalinnan riskillä, se yleensä johtuu siitä, ettei muita vaihtoehtoja ole. Kaikilla ei ole määrättömästi tuttavia, joista valita näihin tehtäviin. Ei ehkä ole pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, syvällisiä ystävyssuhteita tai siskoja ja veljiä, jotka voisivat hoitaa kaason ja bestmanin virkaa. Puhumattakaan, että kaikilla olisi sellaisia läheisiä ystäviä ja lähisukulaisia, jotka olisivat hyviä organisoijia ja äärettömän sensitiivisiä hääparin toiveille. Kaikkien ystävien ja sukulaisten into ja mielenkiinto ei aina edes riitä häille, vaikka kaason / bestmanin paikalla olisikin. Ja sitten on tosiaan niitä, jotka kyllä tietävät, mitä morsian esim. polttareiltaan toivoo, mutta jotka siitä huolimatta järjestävät enemmän itselleen kuin morsiamelle. Onhan se mahdollista, että morsian on tehnyt "huonon" kaasovalinnan, mutta ihan joka tilanteessa "syy" ei ole morsiamen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ehkä ollut siis vain erikoisen onnekas läheisten ihmisten suhteen ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi surkia kun oli kammottavia polttaritarinoita täällä :(

 

Mä oon kerran ollut osallisena yksissä aivan karseissa polttareissa. Tunnelma ja kivat tekemiset lyssähti heti alkuunsa. Tosin sanottakoon että syypää oli ehkä kuitenkin morsian, joka enimmäkseen puhui/tekstaili puhelimeensa omissa oloissaan/toisessa huoneessa ja viikkoa myöhemmin perui häät.

 

Saako suunnitella ja järkätä itse itselleen polttarit? :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Saa! Saa tehda ihan niin kuin itse haluaa, kuka estaa  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omat polttarini ovat jääneet harmittamaan minua todella paljon. Ehkä siksi, että odotin niiltä liikaa. Joka tapauksessa, en ymmärrä miksi polttarini piti järjestää teemalla "tehdään kaikkea mistä morsian ei pidä".

Ensiksi söin aamupalaa kotonani yhden ystäväni kanssa (ei kuohuviiniä tms.) siitä jatkettiin porukalla tanssitunnille. Minä vihaan tanssimista ja varsinkin muiden edessä. Noh, ajattelin, että hymyssäsuin mennään, kaasot ovat varmasti keksineet myös jotain hauskaa. Eivät olleet. Seuraavakin ohjelmanumero oli KAMALA. Muut naureskelivat, että "haluttiin järjestää jotain, mistä sä et tykkää" -Miksi? En vieläkään tajua. Kun kolmas ohjelmanumero alkoi tajusin, että tämä päivä on tässä. Loppukin fiilis meni ja en saanut illasta enää mitään irti. Vaikka ilta olisi oikeasti varmaan ollut hauska. Myös minun mielestäni.

Loppujen lopuksi päivä oli kaasojeni näköinen. Ei minun. Ihmettelen tätä silti paljon, koska olemme todella paljon tekemisissä toisen kaasoni kanssa ja teemme usein hauskoja asioita yhdessä. Elämäni ainoat polttarit olivat suoraan sanottuna paskat. Tuntuu kurjalta valittaa, mutta pettymys on suuri.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauheita tarinoita täällä :girl_sad:  Omat häät ovat 2 kk kuluttua, eikä kukaan tiedä mitään minun polttareista.. Minulla on kaksi kaasoa, joista toinen asuu toisella puolella Suomea, ja toinen on hyvin epäsosiaalinen. Vähän tuntuu siltä, ettei kumpikaan heistä ole järjestämässä minulle polttareita, mutta näiden tarinoiden jälkeen ei kyllä haittaa vaikka jäisi kokonaan välistä. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 Muut naureskelivat, että "haluttiin järjestää jotain, mistä sä et tykkää"

Loppujen lopuksi päivä oli kaasojeni näköinen.

Lainasin kaksi lausetta, joita en voi käsittää, en millään. Varsinkin tuo tahallaan toisen kiusaaminen suututtaa.

Mitä ihmettä kaasoilla (ja muillakin suunnitteluun) osallistuneilla on liikkunut mielessä?!?

Olipa kyseessä polttarit, synttärit, tyttöjen vkl, mikä vain, miten kenelläkään tulee mieleen osoittaa välittävänsä ystävästään noin?

Tästä ketjusta tuli kyllä tosi paha mieli kirjoittaneiden puolesta :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät vajaa 2kk päästä, ja polttarit on työkiirettemme takia järjestetty jo 3 viikon päähän.

 

Mulle polttarit on olleet aina todella tärkeä asia, jota len odottanut koko elämäni, niinkuin tietysti häitäkin!

Oon semmonen ihminen, että olen aina järjestellyt pyyteettömästi lukuisille ystävilleni erilaisia yllätyssynttäreitä

ja yllätyksiä, ja toivonut, että viimeistään polttareissa sitten kaikki sitten panostavat kunnolla. 

Ei niin salainen haaveeni on ollut aina, että joku järjestäisi minulle yllätyksen. No, kukaan ei ole vuosien saatossa

järjestänyt yhtään mitään yllätystä, edes pienen pientä, joten olen ajatellut aina, että ehkä sitten polltareissa.

 

Nyt kun polttareihini on alle 3 viikkoa aikaa, ovat polttareitteni eri tahot tulleet pienen kyselyjeni jälkeen

kertomaan, että järjestäjä porukka, eli pääosin kaasot, eivät saa sitten mitään sovittua ja päätettyä.

Toinen ehdottanut keilausta, kolmas mökkeilyä, neljäs paljua ym.. Ja mikään näistä ei ole minun tyylistä!

Olen äärimmäisen spontaani ja yllytyshullu tyyppi, joka tekee oikeastaan ihan mitä vaan, ja en pelkää

mitään, ja elän kuin viimeistä päivää. Olen niin avoin kaikelle, ja sustun mihin vaan.

Ja kaasoni miettivät KEILAUSTA!!

 

Kuulin mieheni bestmaneilta, mitä ovat suunnitelleet miehelleni... Lentokoneajelua suihkarilla, 

laskuvarjohyppyä, VIP iltaa mahtavassa yökerhossa VIP tila kokonaan vuokrattuna pelkästään

seurueelle, kaupungilla paljon hulluja tehtäviä, ja niin mielikuvitusrikasta juttua mitä voikaan keksiä,

niin tuntuu että mieheni saa minun unelma polttarini... 

Jopa äitini on lähestynyt minua huolissaan asiasta, ja kertonut kuinka pelkää että petyn pahasti...

Kaasoni ovat kertoneet, etteivät keksi minulle mitään tarpeeksi hullua, joka sopisi minulle.

 

Minulle oli kova paikka, kun kaikilta tahoilta tuli painostus siihen, että en saa kutsua miespuolisa ystäviäni

polttareihini. Minulla on oikeastaan vain miespuolisia ystäviä... Niitä oikeita ystäviä. Joten jouduin siis

kutsumaan kaasot ja sukulaisia. Se on jo itsessään todella surullinen asia minulle, kun tiedän että 

sukulaiset eivät varmasti tunne minua niinkuin oikeat ystäväni, ne miespuoliset...

 

Olen koittanut puhua kaasoilleni, että pääasia ei ole raha tai osallistujamäärä. Olen tehnyt hyvin selväksi

esimerkkien avulla, että ihan pienelläkin budjetilla saa tehtyä vaikka mitä, jos vain on tarpeeksi mielikuvitusta

ja jaksaa järjestellä asioita. Eri tahoilta voi pyytää apua ihan ilmaiseksi, kuten esim palomiehiä järjestämään

temppurataa korkkarit jalassa ym. Ei siihen tarvita rahaa. Pääasia, että kaikilla olisi hauskaa, ja varaa osallistua.

 

Esitin pari toivetta

Kaikilla olisi hauskaa ja kaikki osallistuisivat

Kaasot käyttäisivät mielikuvitusta

Loppuillasta mahdollisesti päätyisimme samaan VIPtiloihin mieheni polttariseurueen luokse,

jossa ovat suurin osa ystävistäni

 

Asennoidun nyt niin, että mitään huikeaa ei ole tulossa. Joten silloin voi yllättyä positiivisesti!

Toivon kyllä että kaasot ja äitini olisivat huijanneet keilailusta ym, joten saisivat minut kunnolla jäynään!

 

Olen tehnyt selväksi, että pahin painajaiseni olisi hemmotteluviiknloppu kylpylässä juoden ja syöden hyvin,

sekä käytyä parilla ja keilaamassa. Toivottavasti sitä ei ainakaan le luvassa!

 

Nyt vain peukut pystyyn ja toivotaan parasta :) 

Kerron reilu 2 viikon päästä miten kävi!!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä varmaan kuuluisi ketjuun Millaiset olisivat omat unelmapolttarisi?  (modet? :) )
 

Minulle oli kova paikka, kun kaikilta tahoilta tuli painostus siihen, että en saa kutsua miespuolisa ystäviäni

polttareihini. Minulla on oikeastaan vain miespuolisia ystäviä... Niitä oikeita ystäviä. Joten jouduin siis

kutsumaan kaasot ja sukulaisia. Se on jo itsessään todella surullinen asia minulle, kun tiedän että 

sukulaiset eivät varmasti tunne minua niinkuin oikeat ystäväni, ne miespuoliset...

 

Tämä särähti korvaan. Ymmärsin, että et pidä kaasojasi "oikeina ystävinä" ja "jouduit kutsumaan" heidät polttareihisi. <_<  Siinäpä vasta motivaatiota keksiä sinulle kiva päivä! Saati sitten toimia ylipäätään kaasona.. En myöskään ymmärrä miksi olet antanut periksi sille, että "oikeat ystäväsi" eivät saa osallistua polttareihisi, jos vain heidän kanssaan voisi olla kivaa ja sinulle sopivaa.

 

Toivon todellakin, että luin tekstisi väärin!! + Toivon, että kaasosi ja äitisi ovat huijanneet sinua. Jos taasen ilmeisesti pakolla valitut kaasosi ovat yhtä mielikuvituksettomia ja eivät tunne sinua kuin kuvailet, niin ymmärrä heidän järjestämänsä päivä pikemminkin vanhanaikaisina polttareina (eli kun tyttö sai suvun naisilta neuvoja ja pistettiin "kuntoon" häitä varten) ja järjestä sitten niiden oikeiden ystäviesi kanssa itse haluamasi hulluttelupäivä. Tai ehdota miehellesi yhteisiä polttareita, kun kerran hänen äksöninsä haluat sekä haluat viettää loppuillan hänen ja (miehen polttareissa olevien) ystäviesi kanssa.

 

Ei polttareiden (kuten ei häidenkään) suhteen tarvitse noudattaa aina niitä vanhoja kaavoja ja perinteitä. Vähän selkärankaa, nainen! ;) Polttareissa voi olla molempia sukupuolia vieraina, ne voivat myös olla itse järjestetyt tai parin yhteiset. Kun sinulla on kertomasi mukaan kokomusta esim. yllätyssynttäreiden järjestämisestä sekä noin selkeä kuva mitä haluat polttaripäivältäsi, niin kannattaa miettiä, josko tekisit itse. Säästyisit riitelyltä, pettymykseltä, kaasojen loukkaamiselta jne. sekä kaasot kuluilta ja murheilta.

 

Mieti myös sitä, että järjestäjät yrittävät yleensä löytää sellaista tekemistä, johon koko porukka voi&haluaa osallistua (kuten itsekin toivoit). Jos itse valitsemasi vieraat koostuvat  sukulaisista, niin tuskinpa irma-tädistä on ralliin, paintballiin tai benji-hyppyyn. Laskuvarjohyppy taasen kustantaa pitkän pennin: jos olisin sinulle vain joku "kaveri" ts. maksumies 400 euron elämykselle, niin jättäisin polttarit väliin.

 

Tiukkaa tekstiä aamutuimaan, hyvällä kuitenkin yritin kiinnittää huomiota asian toiseen puoleen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Komppaan Tipzillaa,erityisesti siinä kohtaa että mikään maailman laki ei kiellä kutsumasta miespuolisia ystäviä morsiamen polttareihin!Miksi tässä asiassa pitäisi noudattaa vanhoja kuluneita perinnäistapoja kun ei niitä niin orjallisesti muissakaan hääasioissa nykyään noudateta?Ei se vielä myöhäistä ole kutsua miespuolisia ystäviäkin mukaan,topakasti vaan esität asian kaasoillesi,ja ehkäpä heillä sitten olisi osuvampia ideoita polttareiden suhteen.

Toivottavasti kuitenkin Tinttinen saat ikimuistoiset polttarit,avoimin mielin vaan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin vähän päivitystä... Oma äitini avautui minulle eilen asiasta, ja kertoi että hänen ja yhden kaasoni ehdotukset on lytätty kokonaan, ja ovat olleet siitä hyvin surullisia, että he (tuntevat minut parhaiten) eivät saa osallistua suunnitteluun ollenkaan. Ilmeisesti on järjestäjä porukka tullut riitoihin, kun osa on halunneet rauhallista meininkiä, ja osa enemmän äksöniä. No, tämä porukka joka on halunnut rauhallista meininkiä, olivat yksinään päättäneet järjestää vain ja ainoastaan heidän ehdotuksensa. Ja sehän ei käynyt äidilleni ja toiselle kaasolle, joten äiti otti tänään ohjat, ja ilmoitti hyvin tiukasti muille seuraavaan tyyliin (kertoi puhelimessa tänään minulle, mitä oli sanonut muille): "Minun tyttäreni ansaitsee näköisenä polttarit, joissa on paljon tapahtumaa ja menoa ja meininkiä, eikä teidän tyylisiä polttareita jotka haluaisitte itsellenne. Hänelle järjestetään mielenkiintoiset ja tapahtuman täyteiset polttarit, ja minä ja (toinen) kaasoni ne järjestämme. Kaikki teidän suunnittelema ohjelma peruutetaan, ja me järjestämme kokonaan kaiken uudestaan. Polttarit ovat tärkeät tyttärelleni ja hän ne myös ansaitsee. Arvostan kumminkin panostanne, mutta kukaan ei halua että morsian joutuu loppuelämänsä miettimään katkerana polttareita, jotka olivat tylsät". HYVÄ ÄITI! 

 

Joten äite oli suunnitellut tätini ja toisen kaasoni kanssa nyt tapahtuman täyteiset polttarit, joista varmaasti tykkään, ja yllättäen kaikki muutkin olivat olleet tyytyväisiä ja sitä mieltä, että nyt ne ovat minun näköiseni.


Sain kuulla myös, että 10 henkeä oli ilmoittanut ettei osallistu polttareihini. Syynä oli ollut se, että ne olivat "kuulostaneet niin tylsiltä" ja heiltä oli pyydetty "osallistumismaksu" joka oli koko ajan noussut ja lopulta oli ollut noin 100e.... Ja sitä juuri en halunnut! Nyt kun suunnitelmat muuttuivat, niin jopas olikin alkanut nimiä tulla listaan! Kuulin myös, että alkuperäisessä suunnitelmassa olisimme mm. pelanneet lautapelejä, käyneet saunassa, ja minulle olisi tullut LASTEN TAIKURI ESIINTYMÄÄN :D (se siinä varmaan olisi niin paljon maksanutkin). Huh. 

 

No mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Äitini totesi, ettei murehtimiseni ollut turhaa. Ja kertoi myös, että nyt voin odottaa hyvillä mielin, jännää on tulossa! Ja olen saanut ensimmäisen iloisen j innostuneen puhelunkin polttareihin liittyen! Aiemmin puhelut ovat olleet aika... No tuota ei niin kovin innostuneita. 

Nyt olen niin onnellinen kuin voikaan olla :) Ja odotan ensimmäistä kertaa innolla, enkä kauhulla polttareita :D

 

Ja selitin asian hieman väärin tuossa aiemmin liittyen ystäviini, hehe. Siis itselläni on vain 4 naispuolista ystävää, ja heidän lisäksi polttareihin on kutsuttu sukulaisia ja semmoisia perhetuttuja, joiden tilalle olisin hyvin mieluusti ottanut mieluummin miespuoliset ystäväni :) Sitä tarkoitin. Ja sitä ei hyväksytty millään, kaikki olivat ehdottomasti sitä vastaan. Joten myönnyin nyt siinä sitten... Ehdotinkin että oltaisiin oltu vain sillä porukalla, minä, 4 naispuolista ystävääni, äiti ja anoppi, mutta kaasot halusivat polttareihin mahdollisimman paljon porukkaa. Ja kun minulla ei noita naispuolisia ystäviä ole, niin sukulaiset ja perhetutut sitten tulevat siihen "tilalle". Vähän erikoista minusta, mutta eiköhän me nyt saada hyvät meiningit kokoon, kun on ihan uudet suunnitelmatkin :)

 

Itsehän olen hyvinkin paljon sitä mieltä, että polttariin osallistujien sukupuolella ei ole minkäänlaista väliä, ei eletä enää 1800-lukua... No mutta, jos se tuo kaasoille ja äidilleni ja anopilleni ja kaikille muille hyvän mielen, pidetään sitten tyttöporukalla vain. 

 

Kyselin siitä asiasta mieheni polttariporukalta, että voimmeko me sitten loppuyöstä päätyä samaan baariin, niin näkisin sitten myös niitä miespuolisia ystäviänikin (osa tulee hyvinkin kaukaa mieheni polttareihin), niin olisi kiva heitäkin nähdä sitten. No sieltä tuli täystyrmäys vastaus, että ei todellakaan. Harmittaa :( Sanoivat, että "Se on miehesi viimeinen vapaa ilta". Mitäköhän ovat sitten oikein suunnitelleet hänelle, mitkä ovat minulle jättäneet kertomatta? Ei mikään strippari haittaa, he sen tietävät, mutta miksi sitten tuollainen niin jyrkkä suhtautuminen asiaan... No, luotan mieheeni. Ja se oli myös mieheni toive omalle polttariseurueelleen, että päätyisimme sitten loppuyöstä samaan baariin. Erikoista että silti eivät suostu... 

 

No mutta pääasia nyt on, että tiedän että minulle tulossa nyt hyvät polttarit :) Omapa on virheeni, että en heti alussa tajunnut antaa vain äidilleni ja yhdelle kaasolle polttareiden järjestämistä... 

 

Nyt jännityksellä odottelen mitä kaikkea tapahtuu! :) mieli korkealla! Tulen kyllä avautumaan sitten jos ei mennytkään hyvin! :D

 

Kiitos tsemppauksista :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tosi kiva kuulla, että asia järjestyi!

Täytyy kyllä sanoa, että alkuperäiset "polttarit" kuulostivat todellakin tylsiltä! (vaikka itse en mitään hullunhurjaa haluaisikaan)

Harmi, että miehesi polttariporukka oli noin ehdoton yhteisen loppuillan suhteen (oletan, että yhteiset kaverinne eivät tätä sanoneet). Jotkut (yleensä sinkut) eivät voi ymmärtää toisten yhteyttä ja halua olla yhdessä tai ovat liian kaavoihin kangistuneita.. Mutta minkäs sille voi, jos ihan_sattumalta_ päädyttekin samaan paikkaan ;):P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Haha, totta! Voisihan sitä juurikin "vahingossa" ilmestyä samaan menomestaan ;) 

 

Veljeni on kyseisessä paikassa pokena, joten on saanut ilmaiseksi järjestettyä VIP-tilat seurueelle,

joka sisältää mm. sisäänpääsyn ilmaiseksi jonon ohi, VIP-tilat, kuoharipulloja ym... 

Joten olisihan se ollut kiva päästä sinne jonojen ohi mieluummin kuin jonottaa pitkään,

mutta jos eivät mieltään muuta niin sitten jonotetaan! ;)

 

Ja kyllä olen nyt niin iloinen ja onnellinen kun äite otti ohjat, hehe. Hulluuden olen äiteltä perinyt,

joten uskon että sieltä on tullut mielikuvituksellisia juttuja päivälle! Hän myös tuntee lähes kaikki 

kaupungista (tampere), jotenka on saanut varmasti suhteiden kautta järkättyä vaikka mitä, ja ihan 

ilmaiseksi. Niin kaikki pääsevät sitten osallistumaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään