Guest ärsyyntynyt

Ikikihlat?

80 posts in this topic

onko ketään muuta "kusetettu" kihloihin:)?

..tarkoitan tällä sitä,että olen ollut aikaisemmin kihloisa ja ne (2) on kariutunu molemmat eri tavalla ja tästä on jo vuosia. (olen siis aikuinen ihminen,en ihan 20 enää,ei pahalla kakskymppisille)

ASIAAN...eli sulhoni kosiessa ja meidän siitä aikaisemmin keskustellessa olen alleviivannut , että en ikinä enää milloinkaan mene kihloihin ELLEI hääpäivää lyödä lukkoon silloin tai ainakin lähitulevaisuudessa. kuulostaa tylylle,mutta se on minun valintani enkä halua kihloihin tai naimisii kiireellä tai pakolla vaan siitä syystä että molemmat rakastamme. ja että mielestäni vuosi kihloista häihin olisi sopiva ja aika maksimi aika. seurustelua voisi sitä ennen lla vaikka 10vuotta.

olemme asiasta sen verran usein puhuneet,että olen aivan varma että asiassani olen kuulluksi tullut,mutta kas kas kosinnan jälkeen alkoikin vetkuttelu ja armoton vastaan haraaminen. olen kuulemma häähullu ja maaninen...(aina kiva kuulla) ja yltiönarttu ja muuta mukavaa. mikä kiire niillä häillä on ,on vakiokysymys. voi hera siunaa,kun tunnen olevani väärin ymmärretty. nyt olen päättänyt heittää koko häähommat narikkaan koska se on AINUT asia josta meillä tapellaan huutoon asti. riitelemme ja kinaamme normaalisti kuten mutkin,mutta häistä puhuttaessa alkaa huutaminen.

Mutta nyt minusta tuntuu että olen "huijattu" kihloihin,ja noloksi tämän tekee se ,että lähipiirini myös tietää kovan suhtautumiseni kihlauksen kestoon.... kolmas kerta toden sanoo,niin näköjään. olen totaalinen epäonnistuja ihmis suhteissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

tod.näk.mies ei ole valmis naimisiin. On vaan halunnut mennä kihloihin ja sitoa näin sinut itseensä. itselleen ehkä jo kihlaus merkitsee samaa kuin avioliitto....juttelu on keyword,mutta pahahan se on jutella jos ei toinen siihen pysty.

ymmärrän kyllä pointtis,et kihlat ei oo sama kuin naimisiin meno.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä käy yhdelle ei käy toiselle, mutta omassa tapauksessamme sovimme hääpäivän samalla hengenvedolla kuin kihlautumisemmekin. Viime kädessä eräs vaihtoehto on "tulos tai ulos", joko sovitte hääpäivän tai heität sormuksen nurkkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Entisessä elämässäni olin sen 10 v kihloissa, pentuina mentiin, ei ollut tarkoituskaan avioitua, mutta itsellä mieli muuttui, eksällä ei, joten ero tuli. Niin yksinkertaista - ja nyt eksäkin on jo uudelleen kihloissa, tällä kertaa tositarkoituksella. Ilmeisimminkin ikä on tässä yksi tekijä, siis se henkinen ikä.

Jos olet tyytymätön suhteeseen muutenkin, kannattanee harkita, miten kauan aikoo sietää tilannetta. Jos tämä asia on ainoa, joka suhteessa vaivaa, ei se kai niin hengenvaarallista ole?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä miehen haluttomuus sitoutua lain edessä voi olla suhteen rikkova tekijä, sillä meillä juuri tästä asiasta johtuen jumittaa asunnon osto (mun säästöt lepää tilillä turhan takia, olen opiskelija ja vain mies voi siis saada loppuosan lainana kun on töissä) ja yhteiset vakuutukset sun muut. Sanotaanko yksinkertaisesti näin, että yhteisen elämän perustaminen on hankalaa avoliitossa kun ei ole mitään suojaa. Eikä papereinkaan voi asioita muuttaa avioliiton kaltaiseksi, joten kaikki yhteisiin nimiin hakittu on RISKI.

Minä olen odotellut miehen suostuvan ensin kihloihin 1,5 vuotta ja vielä sanoi tarvitsevansa muutaman vuoden sulatella kihla-asiaa. Sitten kun mennään kihloisin (joskus sitten, sanoo mies) niin se tarvii varmaan seuraavat 10 vuotta ennen naimisiin menoa sen asian sulatteluun.

Ja muuten on kaikin puolin ihana ja täydellinen mies, mutta tällä saralla vielä hyvin epäkypsä, etsii parka vielä itseään kai... :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ikävä tilanne teillä. Avioliiton ja sen suunnittelun pitäisi hitsata ihmisiä yhteen eikä ajaa erilleen.

Mitä miehesi on sanonut sinulle, kun olet esim juuri riitatilanteessa huomauttanut tästä periaatteestasi? Käynyt heti haukkumaan maaniseksi? Entä kommentoiko hän sinulle mitään mahd. hääajankohdasta kun kosi sinua, juttelitteko asiasta silloin heti?

Muuta keinoa en keksi kuin puhuminen, ja nimenomaan rakentavalla tavalla, huutoa vältellen.

Jos mitään ei tunnu tapahtuvan sinun on tehtävä ratkaisu, haluatko elää ja olla tämän ihmisen kanssa vaikka sitten avoliitossa, vai onko avioliitto sinulle niin tärkeä, että olet valmis vaihtamaan miestä sellaiseen, joka haluaa naimisiin?

Muuten olen huono neuvomaan, sillä itse edustan koulukuntaa, että hyvillä mielin olisin kelpuuttanut elämän susiparinakin, mutta mies sai mut alttarille raahattua :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

:D:D:D Ei me vielä olla edes päästy kihloihin saakka! Kommentoin tähän ketjuun vain siksi kun oli puhetta siitä voiko miehen haluttomuus sitoutua rikkoa muuten onnistuneen suhteen, ja mielestäni voi koska se estää tekemästä monia muita asioita yhdessä sitten tulevaisuudessa.

Minä olen jo niin pettynyt mieheeni, etten jaksa enää toivoa kihloja enkä vastata myöntävästi vaikka pyyntö tulisi. Rakastan miestäni yli kaiken enkä siksi halua lähteä, en ikinä, ja tällä hetkellä olenkin mieheni kanssa koska tämä on se mitä haluan eniten maailmassa. Toisin sanoen kaikilla muillakin elämänaloilla olen onnellinen ja menestyvä kun minulla on hänet tukemassa ja kannustamassa sekä rakastamassa minua. Aina aamulla kun jätän hänet kotiin nukkumaan lähtiessäni töihin, katselen häntä ja mietin kuinka paljon rakastankaan tuota miestä.

Harmittaa vain kun tuo ihminen ei ole valmis jakamaan minun kanssani omaa elämäänsä, vaikka minua rakastaakin. Hän on niin epävarma itsestään ja tahdotstaan ja siitä kuka on, vaikka ikää onkin jo 24.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletteko puhuneet siitä, miksi mies ei tahdo naimisiin? Vai voisiko kyse olla siitä, että mies ei niinkään kammoksu naimisiinmenoa vaan itse häitä tai ainakin sinun näkemystäsi niistä? Siihen ainakin häähulluksi haukkuminen voisi viitata. Olettehan puhuneet siitä, mitä naimisiinmeno teille kummallekin merkitsee ja mitä (jos mitään) se muuttaa suhteessanne?

(ja periaatteessahan ette ole kihloissa, jos mies ei koe luvanneensa menevänsä naimisiin ;))

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pystyttekö keskustelemaan asiasta mitenkään järkevästi. Miksi mies on halunnut kihlautua kanssasi, jos naimisiinmeno ei tule kuuloonkaan? Jos ja kun asia on sinulle tärkeä, kannattaa miettiä jo ennen keskustelunaloitusta, mitä sinä haluat elämältä. Jos avioliitto on sinulle välttämätön suhteen jatkumisen edellytys, se kannattaa kertoa miehelle. Sopikaa vaikka miettimisaika, jolloin avioitumisesta ei keskustella, ja jonka jälkeen mies ilmoittaa oman päätöksensä. Sitten voitte päättää jatkosta ilman epäselvyyksiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Harmittaa vain kun tuo ihminen ei ole valmis jakamaan minun kanssani omaa elämäänsä, vaikka minua rakastaakin. Hän on niin epävarma itsestään ja tahdotstaan ja siitä kuka on, vaikka ikää onkin jo 24.

:o Eiköhän 24-vuotias vielä saa aivan rauhassa olla epävarma itsestään ja tulevaisuudensuunnitelmistaan - sitten olisi jo eri asia, jos kyseessä olisi 34-vuotias mies. Itse olisin varmaankin tuossa iässä pistänyt suhteen välittömästi poikki, jos minua olisi vängätty kihlautumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Peppi Pitkätossu, olet aivan oikeassa, vaikka tässä "pyörränkin" sanani. ;)

Minusta vaan on niin hankala odottaa enää, pitäisikö mennä kihloihin 14 vuoden yhdessäolon jälkeen? Meillä on ensi keväänä edessä talon ja auton osto, mitä varten olemme yhdessä säästäneet vuosia ja aiomme ottaa yhteisin lainan loppuosaa varten (mitä minä tässä vielä kuitenkin mietin että uskaltaako).

Jotenkin vaan tuntuisi hupsulta mennä naimisiin 14 vuoden kuluttua, eikö minulla ole saumaa sanoa miehelle asiasta mitään ennen sitä? Sitten ei kyllä hankita yhdessä mitään isompaa omaisuuttakaan kun voi käydä hassusti. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä, 24-vuotias on niin nuori...parempi se on niin, että jos sen ikäisenä vähänkään tuntuu, ettei ole valmis, ei ratkaisevaa askelta ota. On niin suuri todennäköisyys, että sitä katuu sitten myöhemmin, kun on "löytänyt itsensä". Näin se vain on, valitettavasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hän on niin epävarma itsestään ja tahdotstaan ja siitä kuka on, vaikka ikää onkin jo 24.

Mun mies oli sitä mieltä, ettei koskaan mene naimisiin. Kuitenkin vuonna 2006 tapahtui jotain, en tiedä mitä, ja mieli muuttui. Mentiin naimisiin muutama kuukausi ennen ennen kuin mies täytti 40v.

Eli anna sen pojan kasvaa aikuiseksi ensin, kasvat itsekin siinä sivussa samalla. Olette olleet niin nuoresta asti yhdessä, että mitä tahansa voi tapahtua vielä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Peppi Pitkätossu, olet aivan oikeassa, vaikka tässä "pyörränkin" sanani. ;)

Minusta vaan on niin hankala odottaa enää, pitäisikö mennä kihloihin 14 vuoden yhdessäolon jälkeen? Meillä on ensi keväänä edessä talon ja auton osto, mitä varten olemme yhdessä säästäneet vuosia ja aiomme ottaa yhteisin lainan loppuosaa varten (mitä minä tässä vielä kuitenkin mietin että uskaltaako).

Jotenkin vaan tuntuisi hupsulta mennä naimisiin 14 vuoden kuluttua, eikö minulla ole saumaa sanoa miehelle asiasta mitään ennen sitä? Sitten ei kyllä hankita yhdessä mitään isompaa omaisuuttakaan kun voi käydä hassusti. :rolleyes:

Nyt voi tulla jonkun mielestä vähän provosoiva kysymys, mutta miksi pitää ostaa taloja ja autoja, jos toisaalta miettii, että uskaltaako? Aikamoista...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies ei mieti haluaako ostaa kanssani asunnon, vaan jopa itse ehdotti sitä. Hän haluaa perustaa kanssani yhteisen elämän, muttei ole kuulema vielä vuosiin valmis kihlautumaan saati menemään naimisiin ennen kuin täyttää 30.

Hän kuitenkin sanoo haluavansa viettää loppuelämän kanssani eikä häntä siksi epäilytä hankkia yhteistä omaisuutta kanssani. Kyllä saa nytkin nostella rahaa säästötililtäni omiin tarpeisiinsa ja vastavuoroisesti antaa minulle käyttörahaa silloin kun omani on loppu. Hän puhui jopa lapsen hankkimisesta muutaman vuoden kuluttua, mutta naimisiin ei ole valmis menemään. ;)

Näillä eväillä sitten mennään. Juuri tänä aamuna kerroin miehelleni, että olen hänen kanssaan onnellinen vaikka mikään ei muuttuisi nykyhetkestä. Voisin elää hänen kanssaan tämän viikon uudestaan ja uudestaan, vaikka nämä sitoutumisasiat mietityttävätkin. Eivät ne saa rikkoa välejämme vaikka välillä siltä tuntuukin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos mies ei halua naimisiin, se ei välttämättä johdu sitoutumiskammosta. Häät voivat olla joillekin ahdistavat. Esimerkiksi enoni "vetkutteli" oman päätöksensä kanssa seitsemän vuotta. Häntä ahdisti olla keskipisteenä ja kaikkien tarkkailtavana. Ei kuitenkaan halunnut vaatia puolisoltaan vihkimistä ilman juhlia. Seitsemän vuoden jälkeen "rohkeutta" oli tarpeeksi keskipisteenä oloon. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mikä käy yhdelle ei käy toiselle, mutta omassa tapauksessamme sovimme hääpäivän samalla hengenvedolla kuin kihlautumisemmekin. Viime kädessä eräs vaihtoehto on "tulos tai ulos", joko sovitte hääpäivän tai heität sormuksen nurkkaan.

Näinpä. Tiedän muutaman parin, jotka ovat purkaneet kihlauksen ja jatkaneet silti yhdessä. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen siitä mitä kihlaus teille tarkoittaa, on ehkä viisainta purkaa se kokonaan. Eikä sen silti tarvitse merkitä eroa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minusta vaan on niin hankala odottaa enää, pitäisikö mennä kihloihin 14 vuoden yhdessäolon jälkeen? Meillä on ensi keväänä edessä talon ja auton osto, mitä varten olemme yhdessä säästäneet vuosia ja aiomme ottaa yhteisin lainan loppuosaa varten (mitä minä tässä vielä kuitenkin mietin että uskaltaako).

Jotenkin vaan tuntuisi hupsulta mennä naimisiin 14 vuoden kuluttua, eikö minulla ole saumaa sanoa miehelle asiasta mitään ennen sitä? Sitten ei kyllä hankita yhdessä mitään isompaa omaisuuttakaan kun voi käydä hassusti. :rolleyes:

Ymmärrän täysin tilanteesi. Mies ilmoitti eilen että mennään sitten naimisiin kun ostetaan yhteinen koti. Se että tekee tällaisia suuria yhteisiä sijoituksia, eteenkin koti, on mielestäni selvä merkki siitä että on tarkoitus elää yhdessä. Naikkarien sivuilta löytyy paljon perusteluja sille miksi on fiksumpaa mennä naimisiin jos kerran yhdessä aikoo elää. Ainahan voi tehdä avioehdon jos varallisuuseroista on kyse...Ehkä voit älyllisesti, malttisi säilyttäen, vedota mieheen. Erittäin kinkkinen tilanne!Yritä jaksaa jos uskot suhteen muuten kestävän koko loppu elämän.

Edited by Serva

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mun mies oli sitä mieltä, ettei koskaan mene naimisiin. Kuitenkin vuonna 2006 tapahtui jotain, en tiedä mitä, ja mieli muuttui. Mentiin naimisiin muutama kuukausi ennen ennen kuin mies täytti 40v.

Eli anna sen pojan kasvaa aikuiseksi ensin, kasvat itsekin siinä sivussa samalla. Olette olleet niin nuoresta asti yhdessä, että mitä tahansa voi tapahtua vielä.

Yhdyn myös marrasmorsiammen mielipiteeseen!

Edited by Serva

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä se vetkuttelija tulee olemaan minä. Olen aikaisemmin ollut kihloissa ja naimisissa ja nyt koko instituutio pelottaa kovasti. Mies on sanonut alusta alkaen että haluaa naimisiin kanssani. Hän on ollut kihloissa muttei naimisissa. Nyt siis mennään kihloihin ilman päivämäärää häistä, mies kysyi jo keväällä mutta sanoin ei ja nyt viikonloppuna särkylääkepöllyssä kysyin vieläkö tarjous on voimassa :grin:

Olen asiaa mielessäni käännellyt ja tulin siihen tulokseen että mies haluaa enemmän kuin minä olen vastaan, asia on hänelle tärkeä. Joten naimisiin mennään mutta tuskin vuoden kuluttua kihlauksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mies kosi ihan perinteisesti " Tuletko vaimokseni? ". Vastasin myöntävästi ja pujotimme sormukset sormiimme.

Tästä on reilu 7v. Kun olen kysellyt hääpäivistä yms, on mies yleensä toppuutellut ja sen jälkeen alkanut ilkeilemään.

Olen huomauttanut tuosta kosimisesta, eli hänhän pyysi vaimokseen. Mies tokaisi siihen, että " Anteeksi sanavalintani! ". Eli hän ei siis tarkoittanut asiaa niin, vaan ilmeisesti pyysi pelkästään avovaimokseen.

Meillä on lapsia ja yhteinen laina, eli periaatteessa olemme jo " naimisissa" mutta emme kuitenkaan ole... ( en osaa selittää paremmin )

Itse haluaisin mennä naimisiin rakastamani mieheni kanssa, en vaan voi toista siihen pakottaa.

Olen myös miettinyt, että mieheni ei siis rakastakaan minua niin paljon, että haluaisi vihille viedä.

Ja kyllähän se sattuu, kun ystäväpiiristä jokainen menee vuorollansa naimisiin ja me emme. Tulee jotenkin 2-luokan kansalaisen olo... Vaikka olen miten onnellinen ystävieni puolesta niin silti minuun sattuu mennä toisten juhliin. Voin olla kovinkin itsekäs kun näin ajattelen, mutta siltä se tuntuu.

En siis haikaile juhlien perään, enkä päivä prinsessana-ajatuksesta, vaan minulle kelpaa ihan maistraattikin ja asia olisi sillä selvä. Pidän sitä avioliittoa tärkeämpänä, se siis on minun haaveissani. Valitettavasti mieheni on erimieltä...

Ehkäpä jonakin päivänä mieheni suostuu viemään minut vihille, siihen asti minun on vaan iloittava toisten puolesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Toi kuulostaa kyllä siltä että miehesi on huijannut sua! :huh: Ihmettelen kyllä että miksi on alun perinkään täytynyt kosia ja vielä tuolla sanavalinnalla, jos se jää sitten siihen...Vai onko sen kosinnan jälkeen tapahtunut jotain minkä takia miehen mieli olisi muuttunut? Ja se, että hän vielä ilkeilee asiasta on mun mielestä jo aika pöyristyttävää käytöstä! :angry:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luonnollisesti jos toinen pyytää VAIMOKSI sitä olettaa, että naimisiin ollaan menossa ja häistä ja esim. ajankohdasta voi heti alkaa keskustelemaan. Itse olisin heti alkuun kun väärinkäsitys selvisi sanonut, että puretaan tämä "kihlaus". Että minä luulin sinun pyytävän minua vaimoksi ja minä suostuin siihen kun vastasin myöntävästi. Enkä muuhun. Kosi uudestaan, kun haluat todella minut vaimoksesi.

Ehkä hän tosiaan mokasi jotenkin (kummallisesti) sanavalinnassa ja tarkoitti jotain muuta. Mutta ei hänen pitäisi ilkeillä vaan olla nolona ja pyytää anteeksi sotkua. Tai sitten hän on myöhemmin tullut katumapäälle eikä vaan voi myöntää sitä ja keksii tekosyitä.

JOS mies haluaa joskus naimisiin, mutta ei vielä ole valmis niin kummastuttaa kyllä kovasti. Koska teillä on kuitenkin jo lapsia, mikä on paljon isompi sitoumus! Vai eikö mies halua ollenkaan naimisiin? Onko hän perustellut sinulle asiaa jotenkin?

Ja muista, että ei ihminen ihmisenä miksikään muutu menemällä naimisiin. Itse en ainakaan todellakaan ajattele avopareista, että he olisivat toisen luokan kansalaisia! Vai ajatteletko, että avomiehesi pitää sinua sellaisena, kun ei huoli sinua vaimokseen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä tulee melkein 6 vuotta tapaamisesta hääpäivään. ja 5,5 vuotta kihlauksesta, joten toivoa on! :) jotenkin hiljalleen se ajatus kypsyi. miehelle se kihloihin menokin oli hurjan iso juttu, jota piti pureskella pitkän aikaa. meillä ei ole lapsia, mutta asunto on puoliksi ostettu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Puhuimme viikonloppuna tästä asiasta.

Mieheni on alkanut perumaan sanojaan, eli näytti valoa mahdollisille häille. Ensin sanoi vaan, että " sitten joskus ". Itse en kyllä noin ympäripyöreää vastausta hyväksynyt. Sitten joskus on kyllä aika laaja käsite. En siis ajatellut antaa periksi sille, että elämme seuraavat 20 vuotta näin.

Kysyin mieheltäni myös sitä, että miksi ihmeessä kykenee tekemään lapsia kanssani muttei menemään naimisiin? Siihen hän ei osannut vastata mitään. Varmasti itsekin alkoi mielessään miettimään asioita uudemman kerran.

Sanoin myös oman mielipiteeni "ikikihloista". Minusta sellaista ei olekaan, vaan minulle kihlaus merkitsee lupausta avioliitosta. Jos pari haluaa elää ns "kihloissa" koko elämänsä niin mikäs siinä... ja joillekin tämä asia on ihan ok. VARSINKIN JOS SIITÄ ON YHDESSÄ SOVITTU ETUKÄTEEN.

Eilen sitten aloin ihan kunnolla puhumaan avioliitosta ja sen merkityksestä minulle. Mieheni kuunteli ja oli yllättäen samaa mieltä kanssani!!!

Jäin suu auki tuijottamaan miestäni...meinasin kysyä, että "Kuka olet ja mitä olet tehnyt miehelleni? "

Aamulla sain tekstiviestin missä luki: Kulta, miten olisi vuosi 2010?

Lähetin viestin takaisin jossa ilmoitin, että talvihäät, kiitos. Vastasi heti: "Kyllä käy!"

Olen ihan pyörällä päästäni...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now