Janelle

Mistä tietää, että puku on just THE PUKU?

200 viestiä aiheessa

Mä en vieläkään tiedä onko mun puku The puku. Se on todella kaunis, mutta kaupoissa on myös muita tosi kauniita. Mä ihastuin pukuun kovin kun sitä sovitin, enkä raaskinut sitä kauppaan enää jättää. Puku ei ole ollenkaan sellainen, josta alunperin haaveilin, mutta kaunis pukuni on. Uskon, että jos lähtisin vielä metsästämään, löytäisin kauniita pukuja monta, mutta tätähän en tietenkään tee. Mulla ei tullut sellaista wow-efektiä missään vaiheessa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en löytänyt liikkeissä kiertelyn jälkeen tai lukemattomien netissä vietettyjen tuntien jälkeen yhtään pukua, minkä olisin halunnut.

Lopulta päädyin tilaamaan uniikkipuvun morsiuspukuliikkeestä (suunniteltiin toiveitteni perusteella). Ekan kerran, kun pukua sovitin, oli päällimmäinen tunne valtava pettymys.

Puku on kyllä aivan upea, mutta olin odottanut sitä WOW tunnetta niin kovasti, että petyin valtavasti, kun ei sitä sitten tullutkaan. Ehdin asiasta vetää melko pultit :hysteric: , ennen kuin sain itseni vakuutettua siitä, että se todellakin on vain puku, ei muuta. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Edelliseen kirjoittajaa viitaten...hän mielestäni hän toteaa hyvin, että kyseessä todellakin on vain puku, vaate. Varmaankin riippuu ihmisestä kovasti millaisia fiiliksiä onnistuu asiasta repimään. Itse ajattelen, että pukuni on erittäin kaunis ja minulle sopiva, mutta varmasti olisi muitakin hienoja. Ei jaksa räteistä kuitenkaan hirveästi ressata... :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen miettinyt kovasti, että jos ostan puvun nyt, niin mitä jos löytyykin joku vielä ihanampi! (Häihin kun on vielä aikaa melkein 9kk) vai pitäisikö vaan seurailla tilannetta ja antaa nyt kauniilta tuntuvan puvun vielä odottaa. Mutta en voi olla ajattelematta, että jos en nyt osta sitä pukua, mikä tuntuu ihanalta, niin mitä jos mitään ihanampaa ei tulekaan ja ko puku tulee myydyksi enkä siis saisi sitäkään :girl_mad:

Toisaalta olen kyllä myös sitä mieltä, että hääpukukin on vain puku ja kaikenlisäksi puku, jota käytetään vain yhden kerran, enkä ole pukkuuni omaisuuksia laittamassa. Silti toki toivoisin, että puvukuni olisi ehkä jossain määrin se the puku :D

Mutta turhaa sitä kai on siitä yhdestä mekosta stressata (vaikka lähes päivittäin pukuja netistä etsinkin :girl_haha: ) Ihania pukuja on kuitenkin NIIN paljon :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen seuraillut netistä paljon niin pukuja kuin muitakin ideoita häihin. Joillekin ei puku tai somisteet ja koristeet ole niin tärkeitä ja joillekin taas on. Kukin tavallaan. Mä tykkään, että on kaunista ja se, että käytän paljon aikaa häiden visuaalisen ilmeen kanssa, ei stressaa mua tai vie huomiota pääasialta. Mähän nautin siitä suunnittelusta ja järkkäilystä! :) Teen sitä kotini suhteen muutenkin ja vaatteiden kanssa. Jos mun häissä ei olisi panostettu visuaalisuuteen, eivät häämme kyllä olisi meidän näköiset. :D

Asiaan. Mullakin on selkeä kuva haluamastani puvusta ja vaikka näen muitekin ihania ympärilläni, tämän unelmapukuni aion hommata. En aio ostaa liikkeestä kun valikoimat on niin pienet enkä jaksa juosta liikkeestä toiseen enää. Mä kun en halua A -linjaista, olkaimetonta, kirjailtua enkä nyöritettyä pukua, niin vaihtoehdot on aika vähissä. Tilaan haluamani puvun, aidon siis, netistä ja vien ompelijalle, jotta saadaan puku istumaan kunnolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häihin aikaa vielä yli puolitoista vuotta, häät siis kesällä 2010. Olen selaillut pukuja ja kaikkea muutakin häihin liittyvää netistä melko paljon. Minulle unelmieni hääpuku on aina ollut merenneitomallinen, melko yksinkertainen ja tyylikäs puku. Ennen varmasti olisin valinnut prinsessahörhelön isolla hameosalla ja pitkällä laahuksella, mutta näin äitinä (vaikka en kovin vanha olekaan) tunnen että olen sen vaiheen jollain tavalla ohittanut.. Mutta kuitenkin.. Näin tuolla haakuvagalleria palstalla kuvia yhden naikkarin häistä ja minulle tuli heti sellainen ahaa elämys että minä menen naimisiin tuossa puvussa! Laitoin puvusta viestiä (en siis tiennyt halusiko puvun omistaja myydä pukuaan) ja kävin sitä sovittamassa ja haen sen tammikuussa roikkumaan omaan kaappiin =)! Puku oli juuri sellainen missä haluan alttarille astella ja ajattelin etten mieti asiaa enempää vaan haen sen kotiin :girl_in_love: vaikka muuten häämme ovat vasta suunnittelu vaiheessa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt pitää kyllä vähän pyörtää puheitani mitä tuossa aiemmin olen kirjoittanut sillä.. Kävin toissapäivänä sovittamassa yhtä hääpukua ja se oli se. Olin aivan ihastunut, puku iski kuin tuhat volttia. Ei epäilystäkään, se on minun pukuni ja hintakin oli kohtalaisen huokeat 300 euroa, joten en joutunut miettimään otanko puvun vai en :girl_in_love:

Nyt on ongelmana kuinka jaksan näin pitkään olla näyttämättä pukua sulholleni, mutta ehkä tämä täpinä tästä laantuu jossain vaiheessa :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostanpa tämän aiheen kun tuli itsellenikin ajankohtaiseksi. ^_^

Ostin juuri käytetyn puvun, jota en ole edes sovittanut vaan se tulee postitse. Olen kyllä varma että se sopii, kun on nyörityskin... Joka tapauksessa, aion todennäköisesti jatkaa pukujen katselua vaikka nyt tuntuukin että tämä on se THE PUKU. Luulen, että se the pukukin voi vaihtua kun morsiamet ostavat usein puvun niin aikaisin että vastaan ehtii tulla vielä vaikka kuinka upeita pukuja. Itsellänikin 5kk häihin.

Ja btw, minäkin ostin lopulta ihan erilaisen puvun kuin olin alunperin ajatellut! Piti mukamas olla ehdottomasti olkaimeton mutta sitten rakastuinkin halterneck-pukuihin ja sellainen on siis tulossa. :wub: Ihana se vaan on. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä tunnistin the Puvun, kun sain sen päälleni. Kuvien perusteella minulla oli käsitys, millaisen puvun haluan, mutta vasta sovitustilanteessa näki ja tunsi puvun sopivuuden. Kokeilin yhteensä noin viittätoista pukua kolmessa eri liikkeessä. Valitsemani puku ei ollut sellainen kuin olin kuvitellut etukäteen, mutta päällä se tuntui oikealta. Sen jälkeen muut puvut eivät tuntuneet oikein miltään.

Vaikka aikoisikin tilata pukunsa muualta, kannattaa käydä mahdollisuuksien mukaan sovittelemassa erilaisia pukuja etukäteen. Silloin oma mielikuva the Puvusta pääsee vahvistumaan. Puvun hankinnan jälkeen kannattaa lopettaa pukujen aktiivinen katselu, sillä maailma on täynnä kauniita pukuja ja mielikuva siitä omasta ihanuudesta voi haalistua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun mä sain pukuni päälle niin tuli kauhean itsevarma olo, marssin makutuomareiden eteen ja toivoin kamalasti, että nekin tykkäisivät siitä. :D Samanlaista tunnetta ei muut puvut saaneet aikaan. Kun vielä yllätin itseni kysymästä että voisko tän laittaa sivuun pariksi päiväksi kun mä mietin, niin tiesin että ei kai tässä muita vaihtoehtoja jää kuin ostaa se.

Nukuin yön yli kuitenkin, ja aamulla ensimmäiseksi oli pakko käydä varmistamassa kuvista että oliko se oikeasti niin nätti kuin mä olin yöllä muistellut. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä näin viime yönä painajaista, etten löydä itselleni The pukua. Tänään kuitenkin messuilta löytyi maailman upein puku, ja hintaa oli vain 150 e!! Se on nii upee :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei mullakaan mitään wow tunnetta tullu, mut tunsin ja näin kun kokeilin sitä et tää sopii mun vartalolle ja on todella kaunis puku. Ja ostin sen siis heti :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en ole vielä pukuani tavannut, mutta tiedän sen olevan "the" puku, koska suunnittelin sen itse. Olen katsonut netistä kuvia, tuhlaannut luennoilla aikaa piirtämiseen muistiinpanojen sijaan ja miettinyt eri vaihtoehtoja. Omantuntuinen puku on muotoutunut pikkuhiljaa ja suunnitelma vaihtunut moneen kertaan. Uskon kuitenkin, että kun saan edes lakanaversion kokeiltavaksi, menetän sydämeni samantien :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla kävi niin, että kun ensi kerran kokeilin morsiuspukuani, ajattelin, että se on jotenkin liian raskas. Liikaa kaikkea. Mutta siskoni, jolla ei ole vielä häitä tiedossa, alkoi puhua, että pitäisikö hänen ostaa puku :D. Sitten näin eräässä häälehdessä puvun kuvan ja ajattelin, että vau, tämäkö se puku oli, jota kokeilin! Sitten seuraavalla sovituskierroksella puku oli edelleen kaunein ja päädyin ostamaan sen. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

minun ihana puku tuli viikonloppuna kotiin.. :-X satoja pukuja olin netistä katsonut, vain paria muuta pukua olin sovittanut, mutta kun sain tämän puvun päälleni, tiesin vain että ne muut näyttivät ja tuntuivat omituisilta päälläni ja tämä taas tuntui juuri oikealta. mitään WOW tunnetta ei tullut, vain tietoisuus siitä, että tämä puku on juuri sellainen, mitä haluan hääpukuni olevan. epäröin kuitenkin puvun ostoa näin aikaisessa vaiheessa (häihin vielä 1,5 vuotta, mahtuuko se sitten ensi vuonna päällekkään kun nyt sain sen vain juuri ja juuri kiinni asti jne) ja otin tietoisen riskin, että joku muu saattaisi löytää unelmapukuni, joka oli ns. vanhaa mallistoa, viimeinen kappale eikä siis enää valmistajaltakaan tilattavissa. mutta unettoman yön jälkeen totesin seuraavana aamuna sulhaselle, että nyt haetaan se puku, sillä puku tuntui niin omalta ja halusin mennä naimisiin juuri tuossa puvussa. ja nyt se ihanuus odottaa tuolla pukupussin ja komeron suojissa ensi vuoden kesää :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kävin tänään vanhempien luona ystäväni kanssa katsastamassa puvun uudelleen. En tiedä, mitä mielessäni on viimepäivinä liikkunut; kun avasin pukupussin vetskarin, sieltä näkyi maailman ihanin hääpuku. :) Vaikutan nyt varmasti oikein kunnon skitsoilijalta, mutta olin muistanut esim. puvun värin ihan väärin. Kyllä tämä on se THE PUKU mulle :)

Vähän alkoi hymyillyttää, kun luin tämän. On meinaan NIIN tuttua varmasti monelle morsiamelle! Ensin ostaa puvun hyvillä mielin ja on onnellinen puvustaan ja sitten sitä alkaa miettiä NIIN monelta eri kantilta ja ajatuksissa puku muuttuu melkein jo kamalaksi jauhosäkiksi. Kunnes sitten saa sen jälleen päälleen (minun tapauksessani sitten ompelutöiden jälkeen) ja ihastuu uudelleen. Ja kyllä, kyllä sen hyvän ystävän kommentti on NIIN tärkeä.

Ja varmasti monella muullakin -niin kuin itselläni- puku, johon lopulta päätyy, ei vastaakaan sitä alkuperäistä ajatustaan, että minkälainen puku on se paras. Siksi kannattaa pukuja sovitellessaan kokeilla niitäkin, jotka eivät henkarissa välttämättä näytä juuri omalta. Kaupassa kannattaa luottaa myyjien silmään..itse ainakin yllätyin totaalisesti, kun kokeilin pukua "toisen mieliksi".

Onnittelut ihanan puvun löytymisestä! Ja mukavia hääjärjestelyjä! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Poppis -78: Mun kaaso, joka itse meni naimisiin 3 vuotta sitten, sanoi tuosta pukusekoilusta aika hyvin: "Janelle, tämä on aivan normaalia ja kuuluu asiaan...olin itse ihan samanlainen...:) " X-D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ja kyllä, kyllä sen hyvän ystävän kommentti on NIIN tärkeä.

minulle kaksi läheistä ystävääni ilmoittivat, etteivät pidä puvustani. kaasoani jokin puvussa häiritsi tosi pahasti, ja toinen ystäväni ei ymmärtänyt miksen hankkinut valkoista pukua, vaikka arkielämässä pukeudun tummiin väreihin enkä tuntenut oloani yhtään luonnolliseksi ja itseni näköiseksi niissä valkoisissa/vaaleissa koltuissa. hupaisinta tässä on se, että hän itsekin käyttää lähestulkoon pelkkää mustaa pukeutumisessaan, mutta ei siltikään ymmärrä pukuni värivalintaa... :girl_sad:

mutta minun pukuni on minulle juuri se oikea, sanoi ystävät mitä tahansa. eipä heidän tarvitse sitä päällään pitää :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei minullakaan mitään vau-tuntemuksia tullut pukuja sovittaessa. Itse asiassa minulla tuli vähän kiire puvun ostossa, joten en ehtinyt (enkä jaksanutkaan) enempää lähteä metsästämään pukua. Puku, jonka ostin, oli hyvin erilainen, mitä aluksi olin kuvitellut. Se kuitenkin näytti päälläni hyvältä, ja ajattelin, että tässä se on. Mitään valtavaa ihastusta en pukua kohtaan kokenut ja tiesin, että se "unelmieni puku" on budjetilleni aivan liian kallis. Olen ehtinyt harmitella moneen kertaan, kun piti ostaa puku kiireellä ja ei ollut varaa unelmien pukuun, mutta olen päättänyt, että tämä ostamani on unelmieni puku (pienellä muokkauksella). Vaikka hääpäivä tärkeä päivä onkin, ja puvun pitää tuntua omalta, se on kuitenkin "vain" puku. Minulle riittää, että se on kaunis ja istuu päälleni, vaikkei olisikaan se kaunein mielestäni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse paljon selailin netissä ja katselin erilaisia pukuja, kunnes silmiini osui THE PUKU. Tiesin heti että sen haluan! :-X

Kun kävin pukua sovittamassa, se istui täydellisesti vartalolleni ja kaasonikin kehui sen maasta taivaaseen. Se oli ensimmäinen (ja viimeinen) puku jota sovitin, enkä ole vielä tullut katumapäälle. Tästä aikaa reilu puoli vuotta ja häät kahden viikon päästä. En malta odottaa, että tuleva mieheni näkee minut tuo puku ylläni!! :girl_smile:

Te jotka pähkäilette pukujenne kanssa, niin älkää ostako ellette ole varmoja. Itse olen sitä mieltä, että jokaiselle löytyy jostakin se THE PUKU! :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdin jo ajatella, että minun kohdallani sitä halolla päähän -fiilistä ei tulekaan pukujen kohdalla. Käytyäni sovittamassa pukuja kolmessa eri liikkeessä ja selattuani tuntitolkulla pukuja valmistajien sivuilta, näytti siltä että maailmaan mahtuu kyllä monta todella kaunista pukua, mutta se jokin vain puuttui. Olen aika tunteellinen ihminen, joten itseäni lähinnä ihmetytti sen vau-elämyksen puuttuminen. Kunnes... tänään löysin The Pukuni. Se tuntui päällä niin omalta, että aikaisemmin sovitetut sai unohtaa saman tien. Kyllähän se veti hiljaiseksi ja tunteikkaaksi -vielä monta tuntia sovituksen jälkeenkin.

Tilauksessa on Pronoviaksen Haiti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua pelottaa, että jossain vaiheessa iskee epävarmuus. Sovitin ja kävin katsomassa tasan yhtä pukua, ja sen sitten ostinkin. Netissä olen selaillut useita pukuja läpi, ja mikään niistä ei sytyttänyt samalla tavalla kuin tuo, minkä lopulta ostin. Toisaalta, kuvathan eivät kaikkea kerro ja livenä ja varsinkin päällä vasta näkee, että millainen se puku loppujen lopuksi on. Toistaiseksi olen kuitenkin tyytyväinen pukuuni, vaikka ei se mitään vau-tuntemuksia herättänytkään. Tähän varmaan vaikuttaa sekin, että puku ei ihan mahdu kiinni, eli en ole nähnyt miten se loppujen lopuksi kunnolla istuu päälläni. Onneksi on muutama kuukausi aikaa laihduttaa, joka muutenkin oli tarkoituksena, mutta tästä saa vaan lisämotivaatiota :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Päätinpä minäkin liittyä keskusteluun. Meillä häät elokuussa 2009 ja puvun ostin vuotta aiemmin. Olin käynyt liikkeissä sovittamassa pukuja, mutta omani löysin netin kautta (ostin yksityiseltä). Kun kävin sovittamassa pukua ihastuin siihen heti. Se oli kaunis ja tyyliltään sellainen mitä olin ajatellutkin itselleni (ei koko valkoinen). Muutostöitä se tosin vaatii sopeutuakseen mun kroppaan. Jäin puvun lumoihin ja oliko samana iltana vai seuraavana, kun ilmoitin ostavani puvun. Hinta ei ollut päätähuimaava (200€), joten jos sattuisin tulemaan toisiin aatoksiin niin konkurssi ei yllättäisi. Mutta kertaakaan en ole päätöstäni katunut, vaikka muita pukuja olen katsellut. Oikeastaan vain vahvistuu päätös, että olen valinnut juuri sen THE PUVUN. Käyn vaatehuoneessa sitä välillä kurkkimassa ja odotan innolla hetkeä, jolloin saan pukea ihanuuden ylleni ja nauttia päivästä prinsessana :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä itesin ainakin siitä, että ostamani puku oli ainut, joka oikeasti istui mun päälle niin, että ei muuta tarvinnut tehdä kuin helmaa vähän lyhentää. Lisäksi hinta ja väri (punainen) olivat kohdallaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mie lähdin kuukausi sitten vaan katselemaan pukuja kaason kanssa, häihinkin kun on aikaa vielä yli vuosi. Löysin kuitenkin ko. kierroksella aivan ihanan hääpuvun, joka oli pakko ostaa, koska ihastuin siihen ensi näkemältä. Ainut asia mikä mietityttää on se, että pukua joutuu muokkamaan vielä lantion kohdalta, jotta se istuisi mahdollisimman hyvin. Myyjä kyllä oli sitä mieltä, että puku saadaan istumaan oikein hyvin, kun sitä hieman suurennetaan. Puku on aivan iiiihana, mut jännittää, et onnistuuhan se suurentaminen ja muokkaus niin hyvin, et se tosiaan istuu täydellisesti. Sanovat tosin liikkeessä, et harvemmin löytyy puku, jota ei jollakin tavalla joudu muokkaamaan. Mut hetkeäkään en ole katunut puvun valintaa, se on vaan niin mun tyylinen ja ihana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään