Guest guest vaan

Liian nopeasti naimisiin?

254 viestiä aiheessa

Me tavattiin 10/10 ensimmäisen kerran. Minulla oli takana kaksi pitkää suhdetta, toinen melkein 6 vuotta, toinen 3 vuotta ja yksi lyhyempi, josta kuitenkin seurasi pahasti särkynyt sydän. Välissä tietysti myös sinkku aikaa. Poikaystäväni taisteli itsensä elämääni ja kahden kuukauden jälkeen annoin tunteilleni periksi. Tuosta vajaan 2kk päästä eli 28.1.2011 päätimme hääpäivästä kesälle 2013. :gihlat: Poikaystävälläni alkoi valitettavasti armeija tammikuussa ja on luultavasti siellä vuoden :girl_sad: , mutta sen jälkeen muutamme yhteen ja viimeistään silloin hankimme sormukset sekä virallistamme kihlauksemme ystäville ja perheille. Minusta on tuntunut ehkä vähän liian nopealta meidän kihlautuminen, mutta hän on paras ystäväni, kaikkea mitä mieheltäni voisin ikinä toivoa ja hän tuntuu juuri siltä Oikealta, joten miksipäs ei. :girl_smile: Takana on kuitenkin pari pitkää suhdetta, joista olen oppinut paljon ja kasvanut ihmisenä. Me kerkeämme siis olemaan yhdessä 2 vuotta ja 8kk ennen häitämme. :-X

No niin, niin ne asiat etenee.. :girl_haha: Kihlasormukset sunnuntaina tilaukseen ja viralliset kihlajaiset huhtikuussa, samalla kun juhlimme molempien synttäreitä. Siihen asti sormukseni tulee kulkemaan mukanani kaulaketjussa. Häitä aikaistamme aikaisemmasta sovitusta elokuulle 2012. :gpari: Eli yhdessä olemme olleet hääpäivänä n. 1 vuosi ja 9kk. :-X Huii! Miten jännittävää ja ihanaa! :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllähän se aika lähtee ihan itsestään.

Tosin mikä minä olen tätä kertomaan, tikkereistäni näkee, että hoppu meillä ei ole ollut. :girl_blum:

Me muutettiin saman katon alle 4 kuukautta ensitapaamisesta. Ihan saman kysymyksen oltaisiin silloin voitu tehdä itsellemme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan oltu yhdessä 4 kk ja puhuttu jo häistä. :)

En olisi koskaan uskonut eteneväni näin nopeasti uudessa suhteessa, mutta niin se rakkaus vaan on arvaamatonta. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä kuin Morre. Meillä myös ikää lähes 30-v ja jonkin verran yli 30-v, joten kyllä tässä on siihen malliin riittävästi elämää nähty. Kakskymppisenä en olisi tiennyt vielä mistään mitään ;).

"nopeasti naimisiin" on hankala käsite. Meillä kihlaus tapahtui 3kk virallisen seurustelun jälkeen jonka jälkeen päätettin hääpäivä (joka on ~13kk kihlauksen jälkeen). Oltaisiin voitu nopeasti käydä aikaisemminkin maistraatissa, mutta annettiin sukulaisille "sopeutumishetki" koska kihlat tulivat jo sen verran nopeasti.

Kiirehän meillä ei ole. Tiedän että mieheni rinnalla tulen olemaan loppuun asti, mutta tottakai, haluamme olla virallisesti aviopari. Saada kirkossa siunauksen, ja mulle on tärkeää saada mieheni sukunimi.

Meillä myös molemmilla elämää takana, vaikka varmasti joku koputtaakin nokkaa että mitä 26vuotias tyttö voi elämästä tietää tai 33vuotias mies. Historia meillä tosin se, että käytiin 7vuotta sitten jo treffeillä muutamaan otteeseen, mutta mä en ollut valmis vielä silloin suhteeseen. Elettiin omilla tahoillamme tuo 7 vuotta kunnes tiet taas kohtasi. Miehelle on ollut täysin selvää jo tuolloin 7 vuotta sitten, että haluaa elää mun kanssa. Itse olin skeptisempi :D

Mutta ei, mielestäni emme kiirehdi, ja kertaakaan en ole joutunut pohtimaan onko askeleemme liian ripeitä

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olipas söpö tarina toi tropicin ylempi. ^

Mä taidan avata sellasen keskustelun, että: "Liian hitaasti naimisiin..." Nääh!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nykyisin seurustellaan pitkään järkevästi ennenkuin mennään naimisiin. Vanhempani menivät 3kk:n seurustelun jälkeen kihloihin ja siitä 3kk:n päästä kesällä naimisiin ja minä synnyin loppuvuodesta. He ovat edelleen yhdessä (46v.). Paljon riitoja ollut ja ovat nykyään sopuisa pari, kaipa ovat vanhoja riitelemään enää :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näen asian niin, että on tyystin kaksi eri asiaa rakastua ja rakastaa.

Rakastuminen on biologinen reaktio, joka kestää jokusen vuoden. Se lienee kehittynyt evoluutiossa, jotta lapset saisivat alkunsa ja ihmislaji menestyisi.

Rakastaminen taas on laaja maailmankatsomuksellinen prosessi, jossa yksilö joutuu punnitsemaan elämänsä arvoja ja valintoja ja opettelemaan tyytymään epätäydelliseen.

Rakastaminen on hyvin laimeaa verrattuna rakastumiseen.

Rakastaminen mitataan lopullisesti vasta silloin, kun pitkässä suhteessa ollessaan hullaantuu johonkin toiseen. Tällöin paljastuu, onko ihminen sitoutunut kumppaniinsa maailmankatsomuksellisella vai tunteiden tasolla. Tunteisiin perustuviin avioliittoihin en usko. Ne ovat lähes varmasti tuhoon tuomittuja. Tunteet kyllä käynnistävät suhteen, mutta eivät elätä sitä.

Yllä olevan perusteella lienee sanomattakin selvää, että pidän lyhyeen seurusteluun perustuvia liittoja arvauksina. Jotkut niistä kestävät ja toiset eivät, mutta etukäteen sitä ei voi tietää.

Erinomaisesti ilmaistuna se, mitä itse ajattelen rakkaudesta ja avioliitoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa toiselle, että te etenette suhteessanne liian nopeasti/hitaasti. Tunnen pariskunnan, joka tutustui, ostivat talon, tekivät lapsen, menivät naimisiin ja erosivat vajaan kahden vuoden sisällä. Samoin tunnen pariskunnan, joka eteni samalla vauhdilla, lopputulos on vain eri. Heillä on nykyään kaksi lasta ja ovat olleet jo kahdeksan vuotta naimisissa. Heistä paistaa kauas, että he ovat toisilleen täydellinen pari.

Tapahtumien nopeudella ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaan yhteensopivuudella ja sillä, rakastaako toista oikeasti.

Näen asian niin, että on tyystin kaksi eri asiaa rakastua ja rakastaa.

Rakastuminen on biologinen reaktio, joka kestää jokusen vuoden. Se lienee kehittynyt evoluutiossa, jotta lapset saisivat alkunsa ja ihmislaji menestyisi.

Rakastaminen taas on laaja maailmankatsomuksellinen prosessi, jossa yksilö joutuu punnitsemaan elämänsä arvoja ja valintoja ja opettelemaan tyytymään epätäydelliseen.

Rakastaminen on hyvin laimeaa verrattuna rakastumiseen.

Rakastaminen mitataan lopullisesti vasta silloin, kun pitkässä suhteessa ollessaan hullaantuu johonkin toiseen. Tällöin paljastuu, onko ihminen sitoutunut kumppaniinsa maailmankatsomuksellisella vai tunteiden tasolla. Tunteisiin perustuviin avioliittoihin en usko. Ne ovat lähes varmasti tuhoon tuomittuja. Tunteet kyllä käynnistävät suhteen, mutta eivät elätä sitä.

Yllä olevan perusteella lienee sanomattakin selvää, että pidän lyhyeen seurusteluun perustuvia liittoja arvauksina. Jotkut niistä kestävät ja toiset eivät, mutta etukäteen sitä ei voi tietää.

Erinomaisesti ilmaistuna se, mitä itse ajattelen rakkaudesta ja avioliitoista.

Itse olen eri mieltä.

Ensin tulee kiinnostus, sitten tulee ihastuminen, jota seuraa rakastuminen, joka jatkuu rakastamisella.

Kiinnostus ja ihastuminen menevät limittäin. Ihastuminen ja rakastuminen menevät limittäin ja jos hyvin menee, niitä seuraa rakastaminen, jonka seurana on rakastuminen. Kuulostaako liian imelältä? Tough, deal with it :girl_wink: .

Hankalaksi asiat menevät siinä vaiheessa, kun toisen osapuolen pitäisi olla samoilla linjoilla, samaan aikaan. Itse pitäisi vielä tunnistaa erot kiinnostuksen-ihastuksen, ihastuksen-rakastumisen, rakastumisen-rakastaminen välillä. Kaiken huipuksi kaikkien näiden eri vaiheiden vahvuus vaihtelee välillä. Joskus toista rakastaa vähemmän, joskus enemmän. Mutta se ei poista sitä faktaa, että ylipäänsä rakastaa.

Rakkaus voi loppua ja silloin yleensä tulee ero. Kovaa se on silloin, jos toinen edelleen rakastaa ja toinen ei. Ero tulee yleensä myös siinä vaiheessa, kun ihastuminen hiipuu mutta sitä ei seuraakkaan rakastaminen.

On väärin sanoa, että rakastaminen mitataan vasta silloin, kun pitkässä suhteessa oleva hullaantuu johonkin toiseen. Rakastaminen mitataan monin eri tavoin. Se mitataan riidoissa, sairauksissa, kuolemassa, hellissä hetkissä, seksissä, hemmottelussa, sukulaisissa... lyhyesti sanoen; elämässä. Rakastaminen on myös valinta. Valitsen rakastaa tätä ihmistä. Rakastaminen on harvoin helppoa ja se vaati työtä, molemmilta. Rakastaminen vaatii toisen hyväksymisen täysin ja yhdessä kasvamisen ja muuttumisen.

Kuulostaa myös kamalalta ajatukselta, että pitäisi tyytyä epätäydelliseen. Jos ihmiset tyytyisivät elämässään epätäydelliseen kumppaniin, kukaan ei tässä maassa hakisi avioeroa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei. Oon tainnut jo jollain palstalla tästä jo täällä kertoa meidän aikataulusta, mutta tältä listalta en ainakaan sitä löytäny...

Eli alettiin juttelemaan netissä joulukuun puolen välin aikoihin 2010.

Tavattiin ekan kerran 22.12.2010. Seurustelu alkoi 25.12.2010. :kiss3:

(Aloin jo helmikuussa-2011 huomaamaan että vietän miehen luona enemmän aikaa kuin kotonani.. :))

Kihloihin menimme 05.04.2011 :gihlat:, silloin mies sanoi että tää ei ollut kosinta vaan se tulee myöhemmin.

Yhteenmuutto virallisesti 07.10.2011.

Kosinta tuli sitten viikkoa myöhemmin, eli 14.10.2011 ja naimisiin mennään 08.09.2012. :gpari: Vajaa kaks vuotta seurustelua takana.

Kun ikää alkaa olemaan ja kokemuksia kummallakin takanaan niin sitten kun tuntuu hyvältä ja oikealta niin siitä kannattaa pitää kiinni <3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Rakastaminen taas on laaja maailmankatsomuksellinen prosessi, jossa yksilö joutuu punnitsemaan elämänsä arvoja ja valintoja ja opettelemaan tyytymään epätäydelliseen.

Kuulostaa myös kamalalta ajatukselta, että pitäisi tyytyä epätäydelliseen. Jos ihmiset tyytyisivät elämässään epätäydelliseen kumppaniin, kukaan ei tässä maassa hakisi avioeroa.

Luulen, etta kirjoittaja tarkoitti tuolla epataydellisella sita, ettei kukaan ihminen ole taydellinen, mutta rakastuneena se rakastumisen kohde saattaa vaikuttaa taydelliselta. Kun rakastumisvaihe loppuu, niin silloin yleensa vasta nakee ne ihimisen huonotkin puolet selvemmin :)

Muuten olen sita mielta, etta jokainen tehkoon omat paatoksensa. Joidenkin ihmisten kohdalla voi vaikuttaa huolestuttavalta, jos edetaan kauhean nopeasti, mutta tuntematta ihmisten historiaa, on paha menna sanomaan miksi niin nopeasti ja onko se jarkevaa. Olen itsekin hieman ihmetellyt mielessani joidenkin ystavieni nopeata tahtia, mutta toivon heille pitkia liittoja koko sydamestani.

Oho, olivatpa nuo lainaamani viestit vanhoja! No mutta kuitenkin.

Muokattu: , käyttäjä: Roslin

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

On väärin sanoa, että rakastaminen mitataan vasta silloin, kun pitkässä suhteessa oleva hullaantuu johonkin toiseen. Rakastaminen mitataan monin eri tavoin. Se mitataan riidoissa, sairauksissa, kuolemassa, hellissä hetkissä, seksissä, hemmottelussa, sukulaisissa... lyhyesti sanoen; elämässä.

Lainaamani kirjoitus oli toki melko kärjistäen kirjoitettu, mutta ajatus taustalla oli varmasti nimenomaan tämä, mitä itsekin sanoit:

Rakastaminen on myös valinta. Valitsen rakastaa tätä ihmistä. Rakastaminen on harvoin helppoa ja se vaati työtä, molemmilta. Rakastaminen vaatii toisen hyväksymisen täysin ja yhdessä kasvamisen ja muuttumisen.

Rakastaminen on nimenomaan valinta, rakastuminen ei. Ja pohjimmaisena ajatuksena tuossa lainaamani kirjoituksen "toiseen hullaantumisessa" on kenties nimenomaan ollut se, että valitsee rakastamisen uuden pyörryttävän ihanan rakastumisen sijaan. Toki ajatus voi aluksi kuulostaa pessimistiseltä, mutta siinä on perää.

Kuulostaa myös kamalalta ajatukselta, että pitäisi tyytyä epätäydelliseen. Jos ihmiset tyytyisivät elämässään epätäydelliseen kumppaniin, kukaan ei tässä maassa hakisi avioeroa.

Toivottavasti en kuulostanut siltä, että olen itse päätynyt jonkinlaiseen kompromissiin omassa suhteessani. Kuten varmasti jokainen morsian täällä, myös minä uskon löytäneeni sen täydellisen kumppanin. Mutta olen samalla myös realisti: olen kaikilla mahdollisilla tavoilla keskivertoihminen, miksi en siis tässä asiassa? Jonain päivänä saatan, kuten miljoonat muut ihmiset tässä maailmassa, ihastua johonkuhun toiseen.

Tärkein pointti tuossa lainaamassani tekstissä oli joka tapauksessa se, että rakastuminen ei ole valinta, rakastaminen on. Siksi en itse voisi kuvitella meneväni esim. alle kahden vuoden seurustelun jälkeen naimisiin. Totta kai jokainen rakastumisen huumassa oleva uskoo olevansa loppuelämänsä yhdessä, koska rakastuminen tuntuu niin pakottavan ihanalta. Minusta kypsän ratkaisun naimisiinmenosta voi kuitenkin tehdä vasta sitten, kun pahin huuma on mennyt ohi.

Mutta kuten kaikki asiat tällä foorumilla, tässäkin kyse on vain yksittäisen ihmisen mielipiteestä. En siis ollut mielipiteelläni kertomassa, miten kaikkien muiden tulisi avioliittoon menemisensä hoitaa. Mielestäni ei edes ole mahdollista määrittää mitään absoluuttista aikaa, kuinka kauan pitää seurustella tai asua yhdessä ennen naimisiinmenoa. Sanon vain, että minulla se aika on ainakin pidempi kuin pari vuotta.

Muokattu: , käyttäjä: Hiilinorsu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen seurustellut puolisoni kanssa 7 vuotta emmekä ole kihloissa. Me emme aseta naimisiinmenoa jalustalle ja käsite avioliitto on meille vain juridinen pala paperia. Olen tunnustanut avopuolisolleni rakkauteni häntä kohtaan ja olen luvannut viettää loppuelämäni hänen kanssaan. Menemme kuitenkin vielä joskus naimisiin sen tuomien etujen vuoksi.

Omasta mielestäni alkuhuumassa ei kannata mennä naimisiin, sillä ei toista voi tuntea kunnolla. Olen nähnyt niin monen pika-avioliiton kariutuvan, vaikka kuinka tiedettiin, että hän on se oikea. En kuitenkaan väitä, että tae onnistuneelle avioliitolle on pitkä seurustelu ennen sitä. Toisen oppii kyllä tuntemaan paremmin pidemmän ajan myötä. En myöskään väitä, että oma tapani olisi oikea, riippuu siitä minkä merkityksen avioliitolle antaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta on hiukan epäreilua sanoa yleistäen, että nuorena solmitut suhteet ja avioliitot eivät tule kestämään. Ihmisten kypsyydessä kun on eroja ja kypsyys ei niinkään katso ikää vaan elämänkokemusta, ja kyllä nuorikin on voinut kokea suuria asioita elämässään ihan samalla tavalla kuin kolmekymppinenkin. (se nyt on sitten eri asia onko noiden kasvattavien kokemuksien kohtaaminen nuorena hyvä vai huono juttu) Ainoa, mikä itseä mietityttää nopeasti solmituissa liitoissa on se, kuinka hyvin puolisot ovat ehtineet tutustua toisiinsa, monesti kun seurustelun alku- eli "vaaleanpunainen" aika tuntuu menevän pussaillessa, kuten olen kavereideni kohdalla havainnut.

Itse menimme sulhaseni kanssa kihloihin 5 kk seurustelun jälkeen, mutta koska kyseessä on kaukosuhde, uskon, että olimme keskustelleet sulhaseni kanssa tulevaisuudesta, arvoista ym. merkittävästä ehkä "normi"paria enemmän. Eli sinänsä omalla kohdallani ei ollut kyse vain ihastumisesta ja vaaleanpunaisista laseista, vaan myös järkisyistä. Sulhaseni hyväksyy minut sellaisena kuin olen, molemmilla on samanlainen käsitys avioliiton merkityksestä ja en usko, että tulen koskaan löytämään ihmistä, joka sopisi minulle paremmin. Täydellisiä ei kumpikaan olla yksinämme, mutta toisillemme olemme täydelliset kaikista kupruista huolimatta. Nyt sitten olemme karkaamassa naimisiin ensi lokakuussa, jolloin taitaa tulla täyteen sellaiset kaksi vuotta ja neljä kuukautta yhdessäoloa. Avioliitto tuskin tulee olemaan aina helppoa, mutta yhdessä selvitään :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aloimme seurustelemaan 06/09. Kihloihin 10/09 ja häät 07/12. Reilu 3 vuotta seurustelua takana hääpäivänämme.

Meilläkin molemmilla on pitkät suhteet takanamme. Itselläni oli myös lapsi. Olemme siis koko seurustelun aikamme eläneet lapsiperhe-elämää, joten enää en usko, että mitään maata mullistavia muutoksia suhteessamme voi käydä. Ja on yhteinenkin lapsi siunaantunut.

Molemmat tunnemme, että se on nyt tässä. Jotenkin se vain heti kolahti, kun se oikea osui kohdalle. Exän kanssa seurustellessa olin varma, että en halua ikinä naimisiin. Tiedostin kai alitajuntaisesti, että hän ei olekkaan se oikea. Toista se oli kun nykyisen tapasin.. :)

Olemme tunteneet teiniajoilta asti kuitenkin. Meillä on samoja ystäviä. Niin vain se sitten tuossa yhtenä kesänä kolahti ja lujaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Rakkautta ei mitata ajassa, ei :) Me ollaan myös edetty nopeasti. Kihlat 6kk jälkeen ja hääpäivä sovittiin siinä samalla kesäkuulle 2012,jolloin täytän 30v eli silloin ollaan oltu yhdessä n.1v. Molemmilla meistä on tahoillaan pitkät parisuhteet( 4 ja 6v), jotka eivät toiminut, eivätkä myöskään tuoneet samanlaisia fiiliksiä kuin nyt kun löydettiin toisemme.Ne suhteet kasvatti meidät tähän missä ollaan nyt ja sitten kun oikea tuli kohdalle, ei enää tarvitse muuta. Mitäpä sitä suotta jahkailemaan.nyt on täyttä rakkautta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voin sanoa rakastuneeni jo kuukauden jälkeen tapaamisesta.. se tuntui oudolta, enkä oikein uskonut itsekään. Mies lähti Suomesta ja tilanne jäi avoimeksi.. silti juteltiin joka päivä tavallisista asioista ja toki niitä vaaleanpunaisia söpöily juttuja myös. Oli se aika selvää mulle, että haluan olla juuri tämän ihmisen kanssa, vaikka ei vielä virallisesti seurusteltukaan.

Meni melkein 2 kk siitä, kun hän lähti Suomesta. Lähdin sitten kyläilemään, jolloin hän sanoi, että hänen on pakko saada kutsua mua hänen naisekseen. Siinä samalla oli hyvä hetki puhua siitä, mitä toivomme suhteelta. Ollaan alusta asti oltu samoilla linjoilla.. molemmat haluaa naimisiin, saada lapsia, asua maalla ja nauttia elämästä.

Oltiin yli vuosi etäsuhteessa.. kun tuli aika, että minun piti muuttaa samaan maahan hänen kanssaan, hän yllätti ja kosi. :) Ensi kesänä häät. Silloin takana reilut 2 yhteistä vuotta.

Yhdessä asuessa on kyllä oppinut paljon toisesta. Hassua miten paljon sitä voikaan rakastaa, kun toinen paljastuu yhtä huonoksi häviäjäksi lautapeleissä. Kaksi huonoa häviäjää peleissä on varmasti kaksi voittajaa rakkaudessa - etenkin yhdessä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tapaamisemme oli ehdottomasti rakkautta ensi silmäyksellä ja mies kosi viisi viikkoa tapaamisesta. Häitä juhlitaan niin, että ensimmäisen vuosipäivämme aamuna heräämme tuoreena avioparina. Eli tapasimme 23.9.2011 ja häät ovat 22.9.2012.

Molemmilla on sen verran ikää ja elettyä elämää takana, että tiedämme tämän olevan nyt tässä. En parempaa miestä voisi kuvitellakaan ja kukaan, joka on nähnyt meidät yhdessä, ei ole ihmetellyt nopeaa ratkaisuamme, niin sopivia ja oikeita me olemme toisillemme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tavattiin keväällä 2010...Molemmilla pitkä suhde takana..minulla oli lapsia ja hankala tilanne, kaikki vaikeudet edessä. Jotenkin kaikki se sitoi meidät yhteen. Molemmat tietävät että suhde vaatii muutakin kuin ensihuuman. Se vaatii kompromisseja ja sitä ettei kumpikaan lakkaa rakastamasta toista samaan aikaan. Se sisältää suvantovaiheita, nousukausia ja tasaisia seesteisiä aikakausia. Silti illan päätteeksi kun tiedät että kotiin et voisi palata ilman sitä kumppania..silloin sen tiesi. Kerran itse jo vihillä käyneenä, ei enää niin heppoisilla perusteilla tule harkittua edes alttarille astumista. Vihkiäisten aikaan meillä tulee olemaan 3 vuotta yhteistä taivalta ja yhteinen tytär.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tutustuin tulevaan mieheeni alkukeväästä 2011. Pyörimme samassa kaveriporukassa koko kesän, ja elokuulla tuli ensimmäinen treffipyyntö, jonka pitkän pohdinnan jälkeen menin hylkäämään. Mies ei kuitenkaan pakeista hämmentynyt, tai ottanut itseensa, vaan jatkoi samalla ystävällisellä linjallaan. Joten meikäläisenkin kovaan kaaliin alkoi uppoamaan, että hän on upea ja harvinaislaatuinen ihminen ja todellakin kiinnostunut minusta! Vihdoin joulukuussa silmäni lopullisesti avautuivat, ja alkoi hykerryttävä piirileikki. <3 Tammikuulla menimme ensitreffeille, helmikuussa alkoi seurustelu ja nyt pääsiäisenä tuli kosinta. Hääpäivänä seurustelua on takana vasta vajaa 8 kuukautta, mutta se ei pelota. Jos jonkun kanssa olen valmis astelemaan alttarilta "Tahdon" -sanojen jälkeen pois, niin se on juuri Hän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuinka teidän muiden läheiset on suhtautuneet asiaan?

Mulla on takanani pidempiä suhteita ja lyhyempiä suhteita, elämässä on tapahtunut kaikenlaista ja osittain uskon, että tein jossain vaiheessa sinnikkäästi ja tietoisesti vääriä valintoja, koska en voinut sanoa itselleni, että ansaitsen parempaa. En vaan voinut myöntää itselleni lupaa olla onnellinen. Kävin ihan pohjalla, ja uskon että se kasvatti.

Nyt olen tavannut, olen löytänyt miehen, jollaista en ikinä aikaisemmin olisi ajatellut ansaitsevani. Hän on hyvä ja kohtelee minua oikein. En sano, että se olisi ollut rakkautta "ensi silmäyksellä", mutta se oli rakkautta toisella . Edettiin tosi nopeasti, ja uskon sen johtuvan siitä että kaikkien seikkailuideni, kaikkien väärien valintojeni jälkeen, ja kaiken sen mielipahan jälkeen, mä vihdoinkin kasvoin ihmisenä. Kerrankin mä olin onnellinen siitä, kuka mä olen, ja annoin itselleni luvan parhaaseen. Mun ihmisarvoa, mun minuutta on koitettu jatkuvasti polkea, ja tämä oli se piste kun mä nousin, ja sanoin, että ei enää. Mä ansaitsen parempaa, ja mulla on lupa olla onnellinen. Annoin itselleni luvan rakastua ja luvan rakastaa. Annoin itselleni luvan olla rakastettu.

Me muutettiin yhteen kuukauden päästä seurustelun alkamisesta, kihloihin mentiin puolivuotispäivänä(mies kosi ihan polvillaan :give_heart: ). Nyt on päätetty hääpäivä(kihlaushan on lupaus avioliitosta...), enkä voisi olla onnellisempi!

Jo ensimmäisillä treffeillä mä tiesin, että tämä on se mies, josta minä haluan aviomiehen itselleni. Tämän miehen kanssa minä haluan elää, ja tästä miehestä tulee isä minun tuleville lapsilleni.

En ole ikinä ollut niin onnellinen, niin vilpittömästi, kuin mitä mä olen tässä pisteessä elämääni. Uskon, että kaikki asiat tapahtuvat syystä. Ja uskon, että tämä oli jonkin sortin "johdatusta". Tiedän, että meidät on luotu toisillemme, ja tiedän, että tämä on oikea ratkaisu.

Kuitenkin, se palaute, mitä saan omalta lähipiiriltä, särkee mun sydämen! "Sinä olet niin nuori" "Ettehän te edes tunne toisianne" "Suuri osa avioliitoista päättyy eroon" "Mikä kiire teillä on"

KUKA on se henkilö kuka määrittelee sopivan iän tehdä sitä ja tätä? Kuka voi väittää, etten minä tunne omaa miestäni? Kuka voi väittää etten minä tunne itseäni? Kuka voi väittää, että juuri tämä avioliitto tulisi päättymään eroon? Tai että se olisi siinä pisteessä oikein tai väärin? Kuka sitten määrittelee sen, etteikö tämä tulisi kestämään vielä tuonpuoleisessakin? JOS aletaan vertailemaan, niin takuulla suurempi osa pelkistä seurustelusuhteista, suurempi osa pelkistä avoliitoista päättyy eroon.

Ja loppujen lopuksi, kysehän on nimen omaan siitä TAHDOSTA RAKASTAA. Ja minä Tahdon.

Meillä ei ole kiire mihinkään, mutten ymmärrä miksi meidän tulisi odottaa. Tämä on oikea ratkaisu meille, tässä elämäntilanteessa, ja haluaisin, että se siunataan.

Olen löytänyt Sen Oikean, olen löytänyt elämäni miehen. Ja aion pitää hänestä kiinni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan oltu yhdessä nyt joku 9kk? Yhdessä ollaan asuttu joku yli puoli vuotta. Häät on 25.1.2014, ollaanko me sitte sillo oltu yhdessä vajaa 2 vuotta :) Sanokoot muut mitä haluaa. Ei me haluta mitää 10 vuotta seurustella vaan. EIkä siinä mitään jos jotkut sitä haluaa. Me ei vaa olla sellasia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me tapasimme heinäkuun alussa 2011.

Helmikuussa 2012 muutettin yhteen.

Vappuna 2012 mies kosi.

Häät on syksyllä 2013.

 

Meille tämä on ollut todella hyvä valinta. Eikä kukaan ole tahtia ihmetellyt. Tää tuntuu hyvältä ja niillä tunteilla mennään. Kyllä tässäkin ajassa se arki pyörii normaalisti eikä meidän yhteiset kokemukset ole ollut ruusuilla tanssimista rakkauden huumassa. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tapasimme joskus, minun ollessa tuolloin kihloissa vielä toisen kanssa. Vuosia kului, kihlaukseni purkautui ja tapasimme sattumalta uudelleen. Taas aikaa kului ja lopulta aloimme helmikuussa 2010 seurustella. Muutimme yhteen saman vuoden heinäkuussa ja joulukuussa menimme kihloihin, 10kk seurustelun jälkeen. Häitä juhlimme tämän vuoden elokuussa. Nopeasti siis kihloihin ja hetken tuumailun jälkeen naimisiin.

 

Muutama on kysynyt, että "Miten näin äkkiä menette naimisiin?" mutta meistä tämä tuntuu hyvältä ja siltä oikealta ajalta. Sitä paitsi, hitaasti menemme naimisiin, jos vertaa kihlautumistamme. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ainahan niitä epäilijöitä ja varoittelijoita riittää... Ekat treffti maaliskuun lopulla 2012, yhteen muutettiin elokuussa 2012 ja kihloihin joulukuussa ja naimisiin elokuussa. Ei ihan hitaimmasta päästä? :) En ole koskaan aikaisemmin edes oikein  ajatellut avioliittoa mutta nyt tuntuu siltä ja eikun menoks :D Itsellle tätä elämää eletään eikä muille. Ei se pidempikään yhdessä oleminen ennen naimisiin menoa takaa ihmissuhteen pysyvyyttä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on ollut aika samanlainen etenemistahti kuin Paudelilla ja hänen miehellään. Tapasimme elokuussa 2011, muutimme virallisesti yhteen helmikuussa 2012 (vietimme kaiken ajan yhdessä jo tuosta elokuusta 2011 alkaen vuoroviikoin toistemme luona), mies kosi heinäkuussa 2012 ja häät ovat syksyllä 2013.

 

Kukaan ei ole "ihmetellyt" tai kommentoinut tahtiamme. Ja yhteistä arkea, kun on eletty vaihtelevissa työtilanteissa ym. niin olemme kyllä jo ehtineet kokea kaikenlaista, mikä on vaan osaltaan vahvistanut meitä ja suhdettamme. Kun on yhteiset tulevaisuudenhaaveet sekä halu olla ja elää yhdessä, niin eiköhän asiat onnistu vähän lyhyemmälläkin kaavalla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään