Jump to content
Naimisiin.info

Kuka / ketkä kaasona? II


Maikki84

Recommended Posts

Tämä on vielä hieman mietinnässä, sillä en osaa päättää haluanko yhden vai useamman kaason. Jos päädyn vain yhteen pyydän kaasoksi ystävääni, jonka kanssa olen nyt viimeisen vuoden ajan ollut eniten tekemisissä, sillä hän asuu kanssani samalla paikkakunnalla siinä missä muut ovat muuttaneet eri puolille Suomea ja yhteydenpito on hoitunut lähinnä facebookin avulla. 

Jos haluaisin kaksi kaasoa pyytäisin edellämainitun lisäksi luultavasti pitkäaikaisinta ystävääni. Olemme tunteneet ala-asteikäisistä asti ja kokeneet paljon yhdessä, ja vaikka emme nykyään näe usein ja soittelemmekin vain harvakseltaan se ei ole muuttanut meidän ystävyyttä mitenkään. Hän asuu kuitenkin aivan eri paikkakunnalla kuin minä joten en sen takia pyytäisi häntä kaasoksi jos minulle tulisi vain yksi kaaso, sillä tulen tarvitsemaan kaasolta paljon myös konkreettista apua häiden valmisteluvaiheessa, ja se ei onnistu puhelimen välityksellä. Mahdollisimman sekavasti selitetty  :P

Link to comment
Share on other sites

itselläni tulee olemaan todella vaikea valinta...parhaimpien ystävieni kanssa ollaan jo kasvettu erilleen, ollaan ennemmin kavereita nykyään...lapsuuden parasystävä on taas ns. vkl juoppo, enkä voisi luottaa asioiden hoitamiseen..kovasti olen miettinyt että pyydän veljeni vaimon tytärtä, hän on lapsemme kummi ja ollaan (omasta mielestäni) myös suht läheisiä...osaisi järjestää jopa sellaiset polttarit jotka haluaisin vaikka nuori onkin (en siis todellakaan halua mitään ryyppäjäisiä yms.)...ja oma isosiskokin voisi olla vaihtoehto jos päädyn kahteen...no onneksi häihin on vielä piiiiiiiiitkä (liian pitkä) aika. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Mun kaasoina tulevat toimimaan serkkuni (jonka kaaso itse ole heinäkuussa 2014) sekä paras ystäväni. Ainoa hankaluus on, että serkku ja ystäväni eivät juurikaan tunne toisiaan, mutta eivätköhän ne pärjää :) Tasapainottavat toisiaan sopivasti, ettei serkku suunnittele liian "hienoa, klassista, perinteikästä" ja ettei kaverini vedä "ihan yltiö-överiksi" koko hommaa.

Link to comment
Share on other sites

HEI KAIKKI vinkkejä saa antaa seuraavaan dilemmaan:

 

 

KYSYMYS muille mitä pähkäilen kovasti tässä: koen, että koska olen läheisissä väleissä miehen siskon kanssa, olisi kohtuullista pyytää häntä kaasoksi (kolmanneksi sellaiseksi) koska kaksi muuta ovat "vain" kavereita, koska minulla ei siskoja ole. Kuitenkin hänellä perheasiat sillä tolalla, että toivoisin hänen olevan ns. nimellisesti tukenani, auttaa sen mitä pystyy. En kehtaisi edes pyytää touhuamaan niitä kaikkia hömpötyksiäni, mitä ehkä tarvitsisin, joihin toivon jo valittujen kaasojen osallistuvan...Miten siis tätä asiaa voi kysyä niin, että jättää toiselle sen pakotien sanoa "ei kiitos", mutta kuitenkin niin, että haluaisi hänet mukaan prosessiin :girl_impossible:

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Miulla taas kaksi kaasoa, kaksi tärkeetä ystävää :) Jo seurustelun alussa sovin parhaan ystäväni ja entisen kämppikseni kanssa, että jos joskus alttarille päädytään, toimii hän kaasona. Nyt kuitenkin vuosien päästä tilanteet ovat muuttuneet ja ystäväni muuttanut toiseen kaupunkiin. Kihlojen jälkeen tietysti ilmoitin hänen kunniatehtävästään, mutta myöhemmin hääjärjestelyjen alkaessa pyysin toisen ystäväni toiseksi kaasokseni sen jälkeen kun hän oli mukanani muun muassa hääpukua sovittelemassa.  Parempi näin!   :-X Sopimus piti, mutta miulla on myös tuki ja turva tässä ihan lähellä :)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Mulla on vaan 1 kaaso.. Pääsyttiin mieheni kanssa niin, että on 1 kaaso ja 1 bestman, ettei näytä sitten kirkossa tyhmältä jos toisella on 1bm/kaaso ja toisella tyyliin 5 :D

 

Mun kaaso on mun paras ystävä, jonka kanssa ollaan tunnettu ihan pienestä asti, samalla hiekkalaatikolla leikitty lapsena :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Itselläni tuotti hieman jopa päänvaivaa kaasojen valinta. Vaikka sitä ihmisellä on ympärillä ihmisiä, niin loppujen lopuksi niitä kaikista lähimpiä ei ole loputtomiin. Nimensä mukaista "parasta ystävää" minulla ei ole, mutta hyvä ystäväni kuitenkin, on menossa samoihin aikoihin naimisiin, joten häntä en voinut kaasoksi pyytää. Ja yhteisiä ystäviä kun meillä on, niin hän oli ehtinyt pyytää heistä kahta. Iski jo paniikki, että ketäs minä sitten oikein pyydän. Pohdin jo pyytäväni omaa ja mieheni siskoa, mutta molemmat heistä ovat vielä kovin nuoria ja kokemattomia, eikä heistä ainakaan suunnittelussa, järjestelyissä ja hääjuhlassa olisi suurta apua. Päädyin pyytämään kahta "uutta" ystävää, joihin olen tutustunut vasta lähivuosina. Olin ajatellut, että kaason tulisi olla pitkäaikainen ystävä, mutta nyt sitten on kaksi uutta tuttavuutta. Onnekseni molemmat olivat pestistään onnesta soikeina, sillä pelkäsin heidän ihmettelevän valintaani. Kenties suhteemme tästä syvenee tämän projektin myötä, eikä ystävyyden tuoreudella ole enää merkitystä. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...