-...-

Ompeletko puvun itse? Kerro kaikki!

225 viestiä aiheessa

Pakko kai munkin on liittyä. Olen useamman juhlapuvun tehnyt, perusmallinkaavoja vaan en tietenkään enää löytänyt mistään joten piirtelin ne sitten suoraan yhdestä näistä juhlapuvuista. Ihan nappiin ei mennyt mutta melko hyvin kuitenkin.

Teen siis erikseen korsetin ja alaosan. Mieli on ehtinyt muuttua tässä matkan varrella jo muutamaan kertaan, mutta onneksi tuo korsetti on ollut hyvin muunneltavissa. Toivottavasti enää ei muutu, nyt nimittäin alkaisi mennä vaikeaksi.

Keksin sitten hyvän idean että teen korsetin yläosan täyteen helmikirjailuja. Nyt oon kaksi iltaa vääntänyt ja yksi kahdeksasta välistä on vasta valmis. Hetki siis vielä menee. Sen jälkeen saa vielä väsäillä nyörityksen taakse ja korsetti alkais olla valmis. Tietty sitten vielä se alaosa, jonka senkin malli on moneen kertaan ehtinyt muuttua. Onhan tässä vielä melkein kaksi kuukautta aika :)

Tämä oli se alkuperäinen malli, mihin ihastuin:

http://tinyurl.com/5sfqhnk

Heikkona hetkenä meinasin lähteä tilaamaan Ebaysta parilla sadalla, mutta onneksi en vajonnut niin alas. Muuten ois harmittanut sitten kun kyllästyn nykyiseen duuniin ja rupean maailmankuuluksi muotisuunnittelijaksi.

Matkan varrella yläosa alkoi muuttua vähän tällaiseksi, lähinnä noiden kirjailujen kannalta:

http://tinyurl.com/6h9f9zs

Nyt en tiiä tekisikö tuon alaosan satiinista kuten kuvassa vaiko tyllista/organzasta vaiko jostain ihan muusta. Kääk... Jollain hyviä mielipiteitä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva lukea että täällä on muitakin tällä hetkellä omaa pukuaan ompelevaa naikkaria! :) mulla itsellä alkaa projekti olla jo valmis, vielä pitäisi helma lyhentää ja tehdä taustakangas nyörityksen taakse...

muikki: minun mielipiteeni on että jos mekkosi alaosa tulee olemaan kuten tuossa ylemmässä kuvassa, on satiini siihen varmaan paras vaihtoehto. Itselläni on muhkea tyllihelma mekossa, mutta se on täysin laskeutuva ilman mitään vedostuksia. Satiini tuo kauniit vedostukset hyvin esille. :) Toivottavasti oli edes jotain apua, mutta kyllä sinulla on vielä aikaa pohdiskella ja mietiskellä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä olisi vielä tarkoitus ommella huivista jonkinnäköinen boleroviritelmä.. Hyviä ideoita tai kokemuksia kenelläkään? :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos mielipiteestä Troll, tätä täytyy vielä pohtia. Ei ihan viimiselle viikollekaan viittis jättää... :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä olis suunnitteilla aloittaa vuoden päästä morsiuspuvun ompelu. Puku tulee olemaan kolmas tekemäni, ensimmäisen tein yli vuosi sitten veljeni vaimolle ja toisen H-hetki tulee olemaan muutaman viikon kuluttua sulhaseni veljen morsion päällä. Että oma puku on nyt sitten se "kolmas kerta toden sanoo" eli kaikista näistä hienoin ja vaativin! :tender: Niin ja tosiaan olen pukuompelija yhdeltä ammatiltani, joten no problem!

Ensimmäiseen pukuun tuli kahta eri väristä paksumpaa satiinia (Eurokankaasta saatavaa New Dudcess tms.) ja paljon brodeerauksia ja helmikirjailuja. Helmet ompelin käsin tietenkin ja brodeeraukset kävin teettämässä yhden tutun ompelimossa, kun en itse niin isoja koneita omista. Siitä tuli kaunis, perus olkaimeton kermakakku royal blue -yksityiskohdin, nyörityksin ja laahuksin. Alle vuokrattiin tyllivannealushame. Satiini on helppo käsitellä ja suosittelen sitä muillekkin!

Tämä toinen puku tuli valmiiksi muutama päivä sitten ja siinäkin on pohjana sitä samaa satiinia, tosin ivoryn värisenä. Päälle tuli kerros ohutta, kerman valkeaa pitsikangasta. Pitsi on leikattu helmasta kuvion mukaisesti ja ihan päättelemättä, muutaman sentin pidemmäksi kuin satiini. Mekossa oli vähän paksummat olat ja melko syvä V-pääntie. Linja oli hyvin siro ja kapea, mekko istuu olalta reisiin asti ja levenee siitä sitten hitusen trumpettimaisesti. Edestä mekko leikattiin lyhyemmäksi, takaa jätettiin pidemmäksi. Tämä mekko tehtiin 20-40 -luvun teemahäihin. Tästäkin tuli nätti :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Päätimpä minäkin ommella itse oman pukuni :)

Kankaat löytyi jo syksyllä ja sillon piirsin kaavatkin, mutta häihin on vielä yli vuosi aikaa joten saavat vielä toistaiseksi odottaa kaapissa.

Sovitusversion tosin tein jo vanhoista lakanoista että näin onko malli todellisuudessa minulle sopiva ja istuuko puku yläosasta.....

Ei kyllä jaksais millään oottaa ens vuoteen että pääsee aloittamaan sen oikean puvun teon :) siihen asti pitää vaan hypistellä kankaita ja kokeilla sovituspukua :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niinhän siinä sitten kävi että puku jäi itsellä tekemättä, mutta onneksi ystäväni Pupuska tuli apuun ja käytännössä ompeli puvun puolestani.

Itselle jäi ainoastaan pikapaltteella helman viimeistely ja pitsien ompelu pintaan. Mutta puku oli juuri sellainen kuin halusin, unemien täyttymys :)

Pitsit sain ommeltua loppuun vihkipäivän aamuna, joten vähän tuli kiirus ja niinkuin viimeisestä kuvasta näkyykin, meni pikkasen vinoon ja kangas kinnaa.. Mutta enihuu, oman kädenkin jälki on näkyvissä. Puku sai kovasti kehuja kaikilta, ja tunsin oloni kotoisaksi tuossa. Tavoitteena oli että puku on tavallisuudesta poikkeava, oman näköinen ja muuhunkin käyttöön sopiva.

DSC_05532.jpg

DSC_0708.jpg

DSC_0590.jpg

Muokattu: , käyttäjä: NelliKaneli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No nyt kun kysyitte.... Tein useammankin, mutta enpäs sitten haluakaan niitä! Mustan jätän itselleni juhlapuvuksi, kaksi muuta roikkuu toimettomana vaatehuoneessa.

Laittaisin kuvat, mutten näemmä älyä, miten. :blink::blush: Toinen puku on valkoinen ja toinen on puna-valkoinen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Myös minulla on suunnitteilla oman hääpuvun tekeminen. Tosin valmistus on tarkoitus aloittaa vasta reilun puolen vuoden päästä. On sitten vieä aikaa, vaikka ostaa puku, jos omilla taidoilla ei valmistu sellainen kuin on mielessä. Olen tehnyt useampia iltapukuja sekä lukuisia erilaisia muita juhlapukuja ja mekkoja. Puvun tekeminen ei siis pitäisi olla ongelma. Oma kriittisyys voikin sitten ajaa kaupan kautta alttarille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse ajattelin myös ommella kapean pitsisen hääpuvun, ellen käytettynä löydä sopivaa tai sellaista, jota viitsisi alkaa muokkailemaan.

Minkähintaisia pitsejä olette käyttäneet/löytäneet?

Zanzku, onko sulla kuvia tuosta pitsimekosta? Mietityttää lähinnä, miten tuohon pitsiin saa nätisti tehtyä saumoja, jotta saa yläosan (etuosa, olkaimet, selkä) nätisti asettumaan :girl_impossible: ??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otin pienen varaslähdön ja aloitinkin ompelun jo eilen :tender: Alunperin oli tarkoitus vasta tammikuussa aloittaa, mutta ei vaan voinut odottaa enää yhtään pidempään :girl_haha:

Yllättävän iso työ jo pelkästään siinä että saa kaikki kaavat asetettua kankaille ja leikattua palat. 3 tuntia siihen meni mutta nyt on ainakin se tehty (eikä asiaa elpottanut se että koiran mielestä lattialle levitetty morsiussatiini on juuri hänelle sopiva leikkipaikka) Lisäksi sain ommeltua (lähes) kaikki palat yhteen ja nyt vain odotellaan sovitusapua että päsisi jatkamaan urakkaa......

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä se taitaa nyt sitten kallistua tänne itse-ompelun puolelle tämä pukuasia...

Ihastuin Rembon Ginger-pukuun ja semmonen on ihan pakko saada. Stilissimassa ei tuota pukua ole, joten eipä sitten muuta kun kangaskauppaan mars.

Pukuompelijatutkinto on jo vissiin kymmenen vuotta vanha ja siitä on hetki kun kaavoitin/ompelin mitään verhoja suurempaa. Kaivoin vanhoja opiskelumateriaaleja ja totesin, että kyllä tuo ompelu on kuin polkupyörällä ajo. Nopeasti sitä muistui mieleen jipot ja kikat mitä aikoinaan opittiin.

Aktiivisemmilta ompeluvuosiltani hankittu sovitusnukke helpottaa kummasti urakkaa kun yläosan vedokset ja laskokset saa muotoilla suoraan nuken päälle.

Nyt on sitten koneet huollettu ja urakkaa aloitellaan.

Jos tässä vaikka innostuisi uudestaan tästä ompelija-ammatista ja vaihtaisi alaa häiden jälkeen :girl_witch:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse en ompele mutta aikoinaan ompelijan töitä tehnyt anoppini ompelee. Lakanasta on jo tehty raakaversiota, kaavoja katseltiin käsityölehtien iltapukumalleista soveltamalla. Äitini piti tuoda silkkikankaat ulkomaan matkaltaan, mutta tuotu silkki oli täysin erilaista mitä olin toivonut. Pyysin luonnonvalkoista jämäkkää himmeää silkkiä, äiti toi kellertävää kermanvalkoista kiiltävää laskeutuvaa silkkiä. Harmittaa aivan hulluna, olihan ne kalliitkin olleet mutta en mä ton värisessä puvussa yksinkertaisesti voi mennä naimisiin :( Eli kankaat pitäis jostain nyt käydä vielä ostamassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei te ompelutaitoiset! Olen nähnyt jossain (hääohjelmassa?) valkoisen puvun alla värillisen tyllialushameen ja tahdon nyt sellaisen. :D Pikainen googlettelu kertoi ettei niitä ainakaan valmiina myydä, ja että tylliä ei ilmeisesti kovin helpolla saa värjättyä (?). Minulla on kuitenkin ompelutaitoinen kummitäti. Kuinkahan hirveä homma sen tyllialushameen teko olisi (White Onen Teide-tyyliseen pukuun, eli lähtee merenneitona levenemään lähes heti lantion leveimmän kohdan alta ja helma saa olla todella runsas :)), ja paljonko sitä tylliä noin suunnilleen menee? Että kehtaako kummitätiä pyytää sellaista ompelemaan... :)

Muokattu: , käyttäjä: kesä2014

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla olisi tarkoituksena tehdä puku itse, sillä vastavaa en Suomesta mistään saa ja jos saisin, niin hinta olisi turhan huikea :D Tällä hetkellä suunnittelu on vielä kesken, kun en osaa päättää puvun mallia :D Lisäksi pitäisi pudottaa vielä noin 10kg painoa. Mitat olisi tarkoitus ottaa joulun alla ja sitten alan kaavoittamaan. Häät on heinäkuussa 2014 joten valmistukseen on aikaa.

 

Olen katsonut töistä yläosaan helmen väristä silkkiä. Ylaosa tulisi ehkä tyllistä. Materiaaleihin tulee varmaan menemään 300-400e

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kesä2014:lle: Haluat siis pukusi alle värillisen tyllihameen? Jäi hiukan epäselväksi, kun googlaamalla löytyvissä White One Teide puvuissa oli itsessään niin paljon röyhelöä, eikä alushame vilkkunut.

 

Mutta periaatteessa alushameiden ompelu on helppoa. Perushame on helppo kaavoittaa itsekin ja ommella vaikka vuorikankaasta. Helmaan vain rypytetään niin paljon tylliä notta riittää :girl_dance: . Se, paljonko tylliä loppupeleissä kuluu, riippuu todella paljon lopullisesta helman mallista (Onko laahusta? Montako kerrosta tulee? jne.). Tylli on onneksi halpaa (2-3e/m), joten 3-6m tylliä tuskin kaataa kenenkään pukubudjettia.

Todella runsaat helmat hyötyvät metallivanteista (=krinoliini), jonka materiaalit joutuu käytännössä tilaamaan ulkomailta. Vanteet keventävät helmaa jaa pitävät sen poissa jaloista. Se lisää huomattavasti käyttömukavuutta.

 

Tylliä en lähtisi värjäämään. Tylli- ja alushameet tehdään keinokuiduista, joihin kotitalousvärit tarttuvat huonosti, jos ollenkaan. Ihan vaalean värin hameeseen voi saada tarttumaan, mutta sekin todennäköisesti jää epätasaiseksi (Ompelulangat tuskin värjäytyvät ollenkaan, ja tylli ja hameosa voivat värjäytyä erilailla) Lisäksi ison hameen värjäämiseen tarvitsisi vähintään kylpyammeen. Pesukonevärjäystä tyllihameet eivät yleensä kestä.

 

Siihen, kehtaako kummitädiltä kysyä, en osaa ottaa kantaa. Riippuu tädistä ja siitä, uskaltaako hän tarvittaessa kieltäytyä. Jos lähipiirin taidot eivät riitä, voit teettää alushameen myös ammattiompelijalla, tosin se nostaa hameen hintaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä minun valmis pukuni :girl_in_love:  Helma näyttää vähän lyhyeltä, mutta kunhan kurvit saadaan asettumaan oikeaan kohtaan (ja asento vähän paremmaksi  :girl_haha: ) niin näyttää paremmalta  :girl_pinkglassesf:  (Kuvassa puku näköjään ennen silitystä....)

Vähän huono valotus tässä kuvassa, mutta päikystä löytyy lisää kuvia....

 

gallery_37339_977_9019.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle on äiti tekemässä pukua, ja se alkaa olla kohta valmis (ja hieno). Sen verran olen valmistusprosessiin osallistunut, että voisin kommentoida tuota pitsin sauma-asiaa. Mulle tulee siis pitsipuku satiinivuorilla. Päädyttiin siihen, että yläosasta tehtiin kolmikerroksinen, eli vuorisatiinista tehtiin sekä vuori että pitsin kanssa käännettävä ylimäääräinen kerros. Pitsi siis ommeltiin ikään kuin yhtenä kankaana tämän ylimääräisen satiinikerroksen kanssa, jolloin saumat saatiin vuorin kanssa käännettyä pilloon. Lisäksi yläosaan tuli tällä tavalla vähän lisää tukevuutta, eivätkä alusvaatteet ainakaan näy läpi.

 

Alaosassa pitsi ja vuori ovat sitten erikseen, jolloin pitsin läpinäkyvyys pääsee paremmin oikeuksiinsa. Alaosassa on kuitenkin sen pinta-alaan verrattuna paljon vähemmän saumoja. Nämä saumat ommeltiin ihan vaan saumurilla.

 

Tässä tämänhetkinen tilanne. Helma on vielä viimeistelemättä (luutavasti sen reunaan tulee vielä pitsinauha) ja vyötärönauhan virkaa toimitti mallauksen ajan lahjanaru :) Vyötärölle on ainakin näillä näkymin tulossa norsunluunvärinen satiininauha. Puku siis valkoista pitsiä (verhokangasta) ja alla luonnonvalkoinen/ivory/kukanäistätietää satiini.

 

post-41985-0-41909600-1368361022_thumb.j

Muokattu: , käyttäjä: rabarberi

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juu aattelin ens kesän aikana ennen häitä tekaista puvun itse. Vaatetusalan artesaanin koulutus ja pieni sivutoiminen alan yritystoiminta ovat taustalla. En kylläkään ole ommellut hääpukua ennen, mutta haluan joka tapauksessa niin yksinkertaisen puvun malliltaan, että luulisi onnistuvan. Lakanaversion teen tietysti ensin. Sovitusta helpottaa oman kehon mallinen sovitusnukke. Puvun kaveriksi neulon boleron. Yksinkertaiseen pukuun tulee jotain omaleimaisia yksityiskohtia - sen verran tiedän jo, että ne saavat innoituksen menneisyydestä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä myös morsian, joka tekee puvun itse. Piirtelin pienen inspiskuvan tulevasta. Huomenna kangaskaupoille. Tämän tyylisen ajattelin tehdä:

64780_b77056.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Herätelläänpä ketjua. Morsiamia, jotka aikovat tehdä puvun itse? En uskaltaudu itse ihan niin isoon urakkaan, puvun ostin valmiina morsiuspukuliikkeestä. Boleron mallin olen suunnitellut itse, pitsit lähti juurikin tilaukseen ja saapunevat ensi viikolla. Toteutusta harkitsen vielä.. Malli on periaatteessa niin simppeli, että harrasteompelijana selviytyisin siitä kyllä. Jotenkin kynnys on hurjan iso lähteä kuitenkaan itse hääboleroa tekemään. Ammattiompelijan työstä joutuu kuitenkin +100e maksamaan ja bolero on kuitenkin vain kirkossa päällä...  :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mistä tilasit pitsit, Azure? Mulla on juuri puvun yläosaan tulevat pitsit etsinnän alla. Ompelutyön jätän kuitenkin ompelijalle :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Parikin kappaletta on nyt tullut boleroja väsäiltyä ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Pitsikangas onnistui kerralla oikeaan, tilasin Englantilaisesta kangaskaupasta, löytyi ihan googlettamalla helposti. Sävy on just eikä melkein.. :) Reunapitsin kanssa olikin sitten isompi ongelma, koska tuon kyseisen kankaan kanssa ei valmista reunapitsiä ollut. Sen metsästin sitten ebaysta ja etsystä, useita hutiostoksia kyllä tuli, mutta vihdoin viimein löytyi samaa sävyä oleva ja muotokieleltään miellyttävä reunapitsi.. :)

Mutta tosiaan, kun oli materiaalit kunnossa, oli helppo saada hyvää jälkeä. Pitsi on kuitenkin aika armollinen materiaali loppujenlopuksi, saumat jne hukkuu kivasti kuvioiden sekaan. :) Ja säästin sen 100e ompelutyöstä.. 

Muokattu: , käyttäjä: Azure

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä suunnitelmissa puvun tekeminen itse. Pukuompelijan tutkinto löytyy. Kärsivällisyyttä tällä morsiammella on rajattu määrä etenkin ompelun suhteen, joten ajattelin aloittaa hommat jo vähintään 1,5 v ennen häitä, jotta ehtii pitämään hermojenlepuutustaukoja  :lol:. Netistä olen haaveillut vintage/boheemityylisistä selästä avoimista unelmista joissa kirjailtu vyö ja/tai olkaimet. Ajattelin ainakin investoida muotoilunukkeen, joka on muutenkin tarkoituksena ostaa joskus. Kankaita tarkoitus etsiä ulkomaanreissuilla ennen häitä, sillä Eurokankaan valikoima aiheuttaa pettymyksiä kerta toisensa jälkeen. Netistä tilaaminenkin epäilyttää... 

 

Kysymys teille, jotka olette mekkoa alkaneet jo ompelemaan tai mekon jo tehneet. Kävittekö sovittelemassa mekkoja ennen kuin päätitte millaisen mekon teette vai oliko malli jo alusta alkaen selvillä? 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään