Guest rikez

"yli-innokas" kaaso

34 viestiä aiheessa

Enpä tiedä nyt minne tätä purkaisin, mutta apua kaipaan... Ongelma on kaaso, joka tuppaa päättämään meidän häistä :angry: itse hän meni maistraatissa naimisiin salaa, joten tuntuu, että kaikki mitä jäi omissa häissä järjestämässä on nyt siis tulossa meidän häihin...

Esim.

-Juttelimme häiden väreistä ja ehdotin, että ostetaan syksyn väreihin sopivia tuikku kippoja. Hän päätti, että niiden täytyy olla oransseja ja ruskeita.

-Olimme autossa ja radiosta tuli eräs kappale mitä olin ajatellut häätanssiksi(emme tahtoisi valssia). Kaaso tokaisi "ei tätä voi tanssia, teillä täytyy olla valssi...

- Kaaso on keksinyt jonkun yllärin, kun tullaan kirkosta ulos ja ennen kun riisit heitetään. Meidän kuulemma täytyy seistä siinä kirkon ovella hetki. Kun asiaa aloin utelemaan niin se ei kuulemma kuulu minulle!!

- Kaaso on myös suunnitellut, että aikoo järjestää sulhasen vanhempien kanssa jotain ylläriä.. Epäilen kovasti, että sulhasen vanhempia ei moinen kiinnosta.. Sitäkin utelin ja asia ei taaskaan minulle kuulunut..

- Juteltiin polttareista ja siinä kerroin sitten, että mikä minusta olisi kivaa. Sain vastaukseksi, että minä en sitä päätä ja jos hän jotain vaivalla järjestää niin minä teen kaiken mukisematta.

Eilen sitten menin sulhasen siskolla käymään ja pyysin häntä toiseksi kaasoksi ja oli ihan toisenlainen kaaso vastassa. Sanoin että, järjestetään teille sellaiset teidän näköiset juhlat yhdessä! Ihanaa! Jahka tämä saisi toisen kaason hillittyä :)

Mutta silti pitäisi tehdä kaasolle selväksi, että häät ovat meidän ja mitään ylläreitä ei tule muuta kuin ohjelmaan ja polttareihin... Mutta miten sille sen sanoa ilman, että hän suuttuu?? Ideoita?? :mellow:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Varmaan kannattaa puhua tällä kaasolle asioista suoraan ja tehdä selväksi, että juhlat ovat teidän ja juhlista tulee teidän näköisenne eikä kaason näköiset. Onneksi toinen kaasosi oli kanssasi samoilla linjoilla, ehkä hän voisi olla tukemassa sinun näkemystäsi. Järjestä vaikka tapaaminen molempien kaasojen kanssa samaan aikaan ja puhukaa asioista. Jos suuttuu, niin anna suuttua. Hyvänä ystävänä hänen pitäisi kyllä tajuta, että sinun suuresta päivästäsi tässä on kyse, eikä hänen. Suuttumuksellakin on tapana useimmiten lauhtua ja asiat voivat sitä kautta asettua paikoilleen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo, suuttumisessa ei oo mitään pahaa. Toisaalta mun on vaikee täräyttää mitään päin naamaa, joten ehkä veisin kaason postilaatikkoon kortin, jossa lukisi (varmaan oman tapani mukaan runomitassa) jotain tyyliin "älä sekaannu mun häihin, oma tilaisuutes meni jo"...Tai ehkä kuitenkin jotain ystävällisempää... :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Saa poistaa

Muokattu: , käyttäjä: Nougat

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vielä lisäisin äskeiseen, että kyseessä minulle tosi rakas ihminen ja en missään nimessä halua riidellä tai sanoa pahasti. Hän on luonteeltaan tosi suora ja rehellinen ihminen, mikä on toisaalta hyvä asia. Haluaisin vaan, että hän ajattelisi asioita myös minun kannaltani eikä vain oman makunsa mukaisesti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juuh, tuo munkin kaaso on erittäin rakas ihminen ja ystävä monen vuoden takaa ja olen jopa lapsen kummitäti. Alkaa oikeen ahdistaa nää hääsuunnittelut, kun vaan miettii et mitähän siitäkin tulee... :huh:

MorsiAn-86: Tuo kuulostaa aika inhottavalta... Itse varmasti olisin suuttunut jo aika päiviä sitten. Oon sellainen ihminen, joka suuttuu pienestäkin haukkumisesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei niille kaasoille, varsinkaan sukulais-kaasoille, helpolla vastaan sanotakkaan, kun heti tulee kommenttia, kuinka paha ihminen morsian itse onkaan kun haluaa päättää kaikesta... :girl_to_take_umbrage2:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuulostaa aika inhottavalta tilanteelta. Munkin kaasolla on paljon ideoita, eikä hän epäröi niitä kertoa. Siksi hänet kaasokseni pyysinkin ja luotan hänen mielipiteisiinsä monessa kohtaa. Välillä jos tulee joku idea, joka ei meille sovi, niin heti sanon, ettei ole meidän tyylistä. Eikä siinä mitään, kaaso keksii ehdottaa kohta jotain muuta :girl_smile: Minusta on ihanaa, että hän innostuu niin kovin meidän häistä ja on valmis käyttämään aikaansa niihin. Silti ymmärtää, että nämä on meidän häät, ei hänen. Jos tämä ei olisi selvillä, niin vääntäisin rautalangasta asian selväksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla toinen kaasoistani on hiukan yli-INNOKAS. Vähän meinaa haluta päättää itse asioista ja minun ehdotukset

eivät monestikaan mene läpi. Ihmettelee meidän päätöksiä ja sanoo monesti "ei sitä voi noin ajatella".

Ihmetyyppi, vaikka rakas onkin. Hän on itse mennyt naimisiin jo monta vuotta sitten.

Minä en halua kaikkeen panostaa niin paljon kuin hän ja olen sanonut sen hänelle, kaikki vaan pitäisi olla sen

mielestä täydellistä, totta kai mutta jollain tasolla budjetti pitää huomioida, kaikkeen ei voi panostaa.

Kukat ja kattauksen päätän sentään itse, niihinkään en tarvitse mitään ylimääräistä.

Ohjelmastakin saatiin vetää kättä, minä kun en halua mitään morsiamen ryöstöä, niin kaasoni tuumasi, että sitäpä ei sinulta kysytä, se voi olla yllärikin. Mä en välitä saada sellasta yllätystä.

Olen monesti sanonut, ettei me haluta jotain tiettyä ja silleen kun se ajattelee. Ei vaan meinaa mennä läpi.

Saa nähdä kun loppusuunnittelu palverit pidetään syyskuussa, miten se riistäytyy käsistä ja paineet kasvaa!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ohjelmastakin saatiin vetää kättä, minä kun en halua mitään morsiamen ryöstöä, niin kaasoni tuumasi, että sitäpä ei sinulta kysytä, se voi olla yllärikin. Mä en välitä saada sellasta yllätystä.

Olen monesti sanonut, ettei me haluta jotain tiettyä ja silleen kun se ajattelee. Ei vaan meinaa mennä läpi.

Itse suuttuisin ihan mielettömästi, mikäli kaaso ei huomioisi selvää sanaa EI morsiammen ryöstöön. Itse ainakin olisin erikseen tuonut sen kaasolle julki, jotta osaa sitten vähintäänkin kieltää sen, mikäli joku moisen typeryyden päähänsä saisi. Kaason tulisi olla siis mielestäni morsiammen sanansaattaja, eikä tuollainen "minä päätin näin". Huoh. :girl_impossible:

Toivottavasti sepostuksestani sai edes jotain selvää. :flirt:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aika hyvin voi välttää kaikki nuo ongelmat ihan vaan sillä, ettei mene naimisiin ;) Avoliitto on ihan yhtä hyvä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ollut kaasoa, ei yli- eikä ali-innokasta kun naimisiin menin, mutta en osaa kuvitella sellaista ihmisryhmää, joka kaason tehtävää vastaanottaessaan haluaisi tahallaan kävellä morsiamen yli. Ehkä he ovat niin innoissaan toisen puolesta, etteivät tule ajatelleeksi asioita loppuun asti? Yhtä kaikki puhuisin kaasolle tästä(kin) asiasta suoraan, mutta niin, että varmasti tuon esiin arvostukseni myös häntä kohtaan ja sen, että hän on häidenjärjestelyapuna (ja ystävänä) tärkeä. Ei kai siinä muuta voi tehdä. Jos tällaisessa tilanteessa ymmärtää väärin ja suuttuu, niin se ei taida ennustaa hyvää yhteiselle suunnittelutaipaleelle noin yleensäkään?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ollaan siis miehen kanssa vasta suuniteltu häitä vuodelle 2012. Olen hieman jo jutellut tietenkin kahdelle ystävälleni asiasta (tietenkin, ollaanhan oltu ystäviä jo pienestä lapsesta asti) mutta nyt onki käynyt niin, että he luulevat olevansa kaasojani!

Hääkeskustelut lähti muutenki liikkeelle siskoni häistä, ja hän oli sanonut ettei tahdo isoja häitä, eli vain perheet kutsutaan. Ystäväni sanoivat että loukkaantuvat jos eivät saa kutsuja!!!! Nyt sitten he puhuvat jo että ovat minun kaasoja.. Oikeasti olisin tahtonut pyytää isosiskoani, ja bestmaniksi tulisi mieheni serkku (ei olisi siis pariskunta. Kumppanit voivat olla hääseurueessa mukana kuitenkin). Tahtoisin kuitenkin lisäksi myös miehen isoveljen toiseksi bestmaniksi, ja näin voisin ottaa toisen kaverini toiseksi kaasoksi. Toista en kuitenkaan haluisi kolmanneksi... Miten sanon sen, ilman loukkaamista? Hän kun loukkaantuu niin pienistäkin asioista... Varsinkin, kun itse olettaa tuollei asioita! Ajattelin yrittää puhua asiasta niin, että kun meillä on niin suuret perheet, että jo niistä tulee yhdet bm ja kaasot, että enhän minä voi kaikkia ottaa. Enkä sitä paitsi usko, että ystäväni olisivat niinkään innokkaita tulemaan askarteluihin yms.järjestelyihin.. Häihin on vielä aikaa, ja nyt on jo ongelmia :girl_sad:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla vähän samantyylinen ongelma. Ei olla vielä varmoja halutaako ollenkaa bestmania ja kaasoa...nyt sitten kun yhelle parhaimmista ystävistä kerroin hääsuunnitelmista (myös vuodelle 2012) niin hän on höösännyt jo vaikka mitä eikä edes meidän tyyliimme sopivia juttuja vaan sellaisia mitä hän tahtoisi joskus omiinkin häihinsä.

Olen itsekkin miettinyt että miten voin sanoa loukkaamatta (helposti loukkaantuvaa tyyppiä) että kiitos mutta ei kiitos.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mullakin on sama ongelma.. Päätin, että mulle tulee kaksi kaasoa. Yksi on jo varma, ja hänet ehdottomasti haluan, hänen kanssaan asia on jo sovittu. Mutta sitten se toinen. Minullakin kaksi kaveria, joille joskus sinkkuna on tullut heitettyä että joo, susta tulee sit mun kaasoni! Toinen näistä on aikalailla pois laskuista, koska en ole häntä nähnyt livenä moneen vuoteen (FaceBoookissa kommunikointia ei nyt tässä asiassa todellakaan lasketa!) mutta toinen on rakas ystäväni. Hän on hyvin rakas, mutta en usko että hän saa mitään aikaiseksi. Hän pelkää sosiaalisia tilanteita (ei varmaan innostu olemaan yksi seremoniamestareista häissä), ei oikein saa asioita järjestettyä (haluan kaason johon voi luottaa ja jota voi pyytää tekemään asioita) ja muutenkin hieman vierastan ideaa hänestä tärkeimpänä luottonaisena. Nyt mukaan on liittynyt vielä kolmas henkilö, jonka olen tuntenut vuoden verran. Hän on luotettava, saa todellakin aikaiseksi ja uskoisin että hän olisi mahtava apu ja tuki tärkeään päivään. Myöskin kun kerroin hänelle että hääpäivä on päätetty, hän intoili heti että sitten mennään yhdessä häämessuille ja haetaan pukua ja järjestetään polttareita.. hän oikeasti innostui, vaikka en edes ehdottanut että hei, mitäs jos olisit kaasona.

Muttan nyt pitäisi sitten valita.. Ja sitten kertoa näille muille jotenkin nätisti että nyt ei valinta kohdistunut sinuun.. :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh tosi ikäviä tilanteita, eihän kavereita halua loukata :/ mä itse pyysin neljää (!) parasta ystävääni kaasoiksi, aattelin että osa tekee vähemmän osa enemmän ja kukin tyylillään mikä itselle parhaiten sopii.. mutta ei kukaan niistä suoraan olettanut olevansa kaaso, vaikka ehkä odottivatkin kutsua siihen hommaan :) toivottavasti saatte sanottua että ei niitä kaasoja voi olla kuin x määrä ja kun tuo on pakko ottaa/tuli jo pyydettyä niin ei ikävä kyllä onnistu..? tsemppiä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on itellä vähän saman tyyppinen tilanne.. Mun siskoni heti oletti olevansa kaasona (on jo oikeastaan ollut "varma" asiasta monta vuotta, että tulee olemaan kaasoni).

Kun taas kerroin asiasta ystävälleni, hän oletti heti olevansa ainakin apuna järjestelyissä. Hyväähän hän vain tarkoittaa, mutta... Hän on kuitenkin niin erilainen ihminen kuin minä, ja omat hääsuunnitelmani poikkeavat olennaisesti hänen ehdotuksistaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuota, itseasiassa haluaisin kertoa, että vaikka joku innostuu häistä ja niiden järjestämisestä hän ei välttämättä oleta automaattisesti olevansa kaaso... en minä ainakaan! Monasti innostun ystävieni puolesta hurjasti ja yritän tukea heitä häissään juuri ehdottelemalla, että mennään häämessuille ja jne. olettamatta, että minä olisin edes kaaso... tai edes häihin kutsuttavien listalla... hirveän usein nimittäin nämä hommelit jotenkin ymmärretään niin, että vain kaaso saisi olla mukana häämessuilla yms... Miksi? Eikö tavallinen kaveri kelpaa mukaan?

Ja ehdotukseksi: kannattaa varmaan suoraan sanoa ystävälle, että minullahan on se sisko jo kaasona, mutta arvostan apuasi/ tai haluaisin tehdä nämä hommelit vain hänen kanssaan. Eihän kukaan aikuinen ihminen loukkaannu siitä ettei pyydetä kaasoksi! Se on kuitenkin suht karsee nakki kaikkine ohjelmineen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Totta puhut Maikku :) En suoraan tiedä, luuleeko ystäväni olevansa kaaso. Totta kai ymmärrän innokkuuden (ja pidän siitä, että ihmiset ovat kiinnostuneita auttamaan), olemmehan suhteellisen hyviä ystäviä, mutta tosiaan se suunnitelmien erilaisuus tuottaa pään vaivaa (hän ei ymmärrä [vaikka olen sanonut asiasta], että en halua mitään nolaamispolttareita tms.).

Eli en siis ole apua vastaan, mutta toivoisin, että auttajat ymmärtäisivät, että en välttämättä tykkää samoista asioista kuin he. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla oli vähän samantyylistä ongelmaa ja ohitettiin se näppärästi sillä, ettemme ota kaasoja ja bestmania ollenkaan :)

Eräs ystäväni meni viime kesänä naimisiin ja olimme ennen parhaita ystäviä, mutta nykyään vähän vähemmän tekemisissä, hyvissä väleissä kuitenkin. Kysyin jossain vaiheessa häneltä, että onko hän valinnut kaasot ja ketä on pyytänyt niin hän meni jotenkin tosi vaivautuneeksi. Selvitin kuitenkin, että mulle ei tulisi mieleenkää suuttua, jos en pääsisi kaasoksi, enkä ollut olettanutkaan että kaaso olisin.. En ymmärrä tuollaisia ihmisiä jotka kehtaavat suuttua, jos heitä ei pyydetä! Eiköhän morsian saa itse päättää ketä kaasoikseen tahtoo, eikä pitäisi joutua miettimään muiden mielipiteitä.

Ymmärrän kuitenkin hyvin asian kanssa painiskelijoiden murheet, kun ei ketään tahtoisi suututtaa. Itselläni oli myös ystäviä, jotka olisivat suuttuneet luultavasti vuosiksi, kun eivät pääse kaasoikseni ja varmasti nytkin suuttuvat, mutta kyseinen päivä on MEIDÄN päivä ja tahdotaan päättää asioista itse, eikä kiristyksen kautta.

Muokattu: , käyttäjä: MissSecret

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua ihmetyttää se, että halutaan auttaa, JOS päästään kaasoksi. Siis en tarkoita, että kaikki tekevät näin, mutta aika monesti tästä kuulee. Sit, jos ei valitsekaan kaasoksi, niin auttamishalukkuus loppuu siihen :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on kans tällainen ongelma. Eräs hyvä ystäväni, jolle olen puhunut häistä, on todellakin ihan liian yli-innokas. Jo heti sen jälkeen kun kerroin kihlauksesta, hän alkoi soitella minulle viikottain että "katselin täällä netissä näitä pukuja, niin tällä ja tällä sivulla olis sulle yks tosi hyvä" tai "soitin sinne yhteen juhlapaikkaan (hänen oma valitsemansa, ei edes minun ikinä mainitsema) ja vähän kyselin hintoja ja muuta". Tästä on siis aikaa vuosi, ja tämä on jatkunut koko ajan. Jossain vaiheessa vähän väheni, kun itse aina tiukasti sanoin kaikkeen että "en ole vielä miettinyt asiaa" tai "ei ole vielä ajankohtaista".

Nyt kun kuuli että olen varannut kirkon ja juhlapaikan (loukkaantui siitä kun en halunnut vielä kertoa tarkkaa päivämäärää, ei olla kerrottu kenellekään), asiat on ihan ryöstäytyneet käsistä. Hän soittelee ja lähettelee minulle tekstiviestejä koko ajan ehdotellen eri asioita (hänen omien mieltymystensä mukaisesti), hyvä ettei jo ole varannut minulle kampaaja-aikaa (hänen omaan vakikampaamoonsa).

Tai sitten olemme vain niin erilaisia, kun itse en ole sellainen että "hössöttäisin" häistä (tai ainakaan näyttäisi sitä muille). Olen myös aika kontrollifriikki, eli haluan tehdä kaiken itse.

Kyseinen ihminen on minulle todella läheinen ystävä, mutta ihan oikeasti osaan itsekin päättää näitä asioita. En välttämättä halua kaasoa ollenkaan, mutta millä ihmeellä esitän asian hänelle niin ettei loukkaannu siitäkin. Toisaalta tämä ihminen on todella sosiaalinen ja olisi varmasti todella hyvä seremoniamestari, mutta pelkään että siinäkin hän ottaa ns. liikaa vastuuta eli alkaa vetää showta oman mielensä mukaan. Äitini kanssa kun puhuin, niin totesimme että ystävästäni olisi varmasti myös todella paljon apua häiden järjestelyissä (sen verran kuin sitä haluan), mutta millä saada hänet pysymään aisoissa?

Polttareiden järjestämisen olen jo aikaisemmin ratkaissut pyytämällä erästä ystävääni, joka on aina puhunut kuinka haluaisi järjestää polttarit. Ja sanoin vielä hänelle, että haluaisin että ystäväporukkani mahdollisimman paljon yhdessä järjestäisi, juurikin sen takia kun en varsinaisesti kaasoa ole valinnut, mutta että hän ottaisi päävastuun. Saa nähdä loukkaantuuko tuo toinen ystäväni siitäkin, kun kuulee ettei hän saa edes polttareita järjestää..

Vaikeaaaa, kun ei haluaisi ketään loukata mutta hääpäivä on kuitenkin minun päiväni eikä kaason.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh..kun näitä juttuja lukee ni rupee ihan ahdistamaan. :girl_impossible: Jotenkin, ku semmosta typerää kilpailua että kuka saa olla se "ykkös-frendi" siellä hääparin vieressä. Kun ei siinä ole kyse siitä laisinkaan....Mulla taas ei paljoa valinnan varaa oo kun ei oo noita ystäviäkään jonoksi asti. Mutta SILTI pohdin tarkkaan ennenkuin ketään pyydän ja häistä en hiisku sanallakaan, ennenkuin olen tosissani tietoinen kenet tahtoisin kaasoksi niin ei tule väärinymmärryksiä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Piti kirjautua ulos, kun en halua kaasoa loukata...

Kaasoja on kolme. Kuultiin siten kaasolta A, että kaaso B järjestää kovasti meidän hääaskarteluiltaa. Kaasojen A ja C odotetaan osallistuvan, mutta ei, hääpari ei ole tervetullut. Miettivät kuulemma sitten kortteja ja sellaisia. Minä tässä yritän miettiä, kuinka kipakasti kaasolle B voi sanoa, että saa ihan rauhassa suunnitella tilpehööriä omiin häihinsä ilman minua, mutta meidän hääkorteista ja -koristeita päätämme minä ja kihlattu - ei kaasot.

Enhän minä halua B:tä loukata, mutta hieman ihmetyttää tuommoinen...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään