maijaK

Pahiten epäonnistuneet leikit

76 viestiä aiheessa

Asian laita on nyt niin, että olen ollut vain kolmissa häissä, ja niistä kahdessa tapauksessa olen joutunut lähtemään pois jo ennen kahveja. Joten itselläni ei ole mitään käsitystä, mitkä ovat kaikkein typerimmät ja kuluneimmat hääleikit (muuta kuin tuo tuttu juttu).

Joten kertokaa, mitkä leikit saavat teidän oksentamaan jo ajatuksesta ja mitkä ohjelmanumerot osaatte jo sanasta sanaan ulkoa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Se "viro"-suomi hääpuhe on niiiiiiin kypsä! Eipä jaksa tekoviro enää naurattaa kun kymmenensissä häissä kuulee saman ohjelman...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kypsä on myös se tuolileikki, tai mikä "12 kuukautta" sen nimi onkaan. Eli leikkijöitä on 12, tuoleja 1 vähemmän, musiikki soi ja kun se loppuu, ilman tuolia jäänyt saa tehtävän. Ja hääparin ensimmäisen yhteisen vuoden jokaiselle kuukaudelle tulee joku tehtävä.

Ja voi että kun on hauskaa kun yhdeksännen kuukauden tehtävä on aina kantaa se vaippapaketti hääparille.  :P

Ja kukaan ei kuitenkaan niitä tehtäviään muista suorittaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kammoksun yli kaiken ihan mitä vaan leikkejä tai ohjelmanumeroita, joissa kerätään rahaa. Samoin minua etoo ne, joissa morsian tunnistaa sulhasen muiden miesten joukosta takapuolta tms tunnistelemalla tai sulhanen vastaavasti morsiamen esim. säärestä. Kamalia ovat myös leikit, joissa vieraat joutuvat vastentahtoisesti esiintymään. Lisäksi olen todella kyllästynyt morsiamen ryöstöön, mutta se on jo erilainen perinne eli se ei saa oksentamaan vaikka onkin aika tylsä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

::) no meidän häihin ei tule muuta ohjelmaa, kuin ruoka, valssi, kakku ja seuraavan morsiammen valinta, niin tietysti booli ;D.

mielestäni vaipanvaihtoleikit ovat tosi kypsiä.... samon kuin joka ikisissä häissä annettavat  kaulin ja tossu.. ::) (jotain muuta niiden tilalle?)

sellaiset on kivoja ohjelmia, missä joukko ihmisiä on jo etukäteen harjoitellut jonkun sketsin tai näytelmän. se ei ole pakolla väänettyä (yleensä).

itse halusin joskus paljon ohjelmaa tuleviin häihini, mutta sulho sai ymmärtämään asian laidan, onneksi.. :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kuluneimmat:

1: suomi-viro hääpuhe

2: tuolileikki

3: inhottava avainleikki (Pyydämme jokaista joka on saanut avaimen morsiammelta palauttamaan sen tähän astiaan jne)

4:tunnista puolisosi sääristä/takamuksesta/käsistä

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllähän tuossa alkaa jo aika moni "tuttu" ollakin... Minusta kaikkein kammottavinta leikeissä on (oli se sitten mikä hyvänsä) se kun valitaan "vapaaehtoisia" leikkimään :( Minä kun en esim. pidä esiintymisestä mitenkään kovin paljon, niin inhoan valituksi tulemista.

Lisäisin vielä näiden jo lueteltujen joukkoon kuitenkin muutaman konkreettisenkin esimerkin... viesti, jossa parin välissä on kuljetettava jotain, tanssikilpailut ja SEKSI -puhe. Typeriä mielestäni...  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä kaikki takapuolen/säärien jne. tunnustelu-leikit on inhottavia. Ylipäätään kaikki nolot leikit ei kuulu asiaan. Samoin se viro-suomi puhe on kulunut, mutta ensimmäistä kertaa kuuleville hauska.

Poikkeuksellisesti mun mielestä 12 kk on hauska leikki: senhän voi toteuttaa muutenkin kuin tuoleilla. Mutta kyllä tuo tuoliversiokin on saanut yleisön nauramaan, kun seuraa ihmisten taktikointia varsinkin loppuvaiheessa. :D Ja kun jättää sen vaippapaketin tuomisen pois ja keksii tosiaan hauskoja tehtäviä, niin mikäs siinä.

Minä kyllä tykkään myös morsiamen (ja sulhasen) ryöstöstä. Se nyt on tietty tosi kulunut, mutta jotenkin kuuluu osana häihin. Kekseliäisyyttä vaan peliin ja hauskoja tehtäviä sulholle/morsiamelle. Niin ja se rahan keruu ei mun mielestä oikein kuulu asiaan. Senkin voi hoitaa jotenkin toisin.

Oli leikki mikä tahansa, osallistujat kannattaa valita etukäteen. Eli jos on joku näytelmä (esim. Sankaritarina metsässä tai vastaava), niin valitaan siihen sellaiset tyypit, joiden tietää soveltuvan siihen. Mun mielestä sellainen "no niin, nyt tarvittaisiin N kpl vapaaehtoisia tänne"-tilanne on kaikkien kannalta epämiellyttävä ja venyttää ohjelmaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Leikit on ehkä kuluneita, mutta vaihtuuhan leikkijät  ;)

Eikai esim. 12-tuolin leikkiä tehdä pelkästään vieraiden viihdyttämiseksi, musta se on kiva siksi että se luo jatkuvuutta tuoreen avioparin ja vieraiden sosiaaliselle kanssakäymiselle - em. ei tietenkään tuo mitään lisäarvoa jos kyseiset 12 henkilöä on jo muutenkin tiiviisti tekemisissä parin kanssa.

Muutenkin hääleikkien tarkoitus on olla kai jotain muuta kuin hauska show? Vuorovaikutteista juhlimista tms.

Kaikki muut leikit on ihan ok, mutta rahankeruuta en omiin häihini halua, se on jotenkin tavattoman tyylitöntä  :P

Niinjoo, jos muusta ohjelmasta puhutaan niin toivottavasti kukaan ei halua meidän häissä pitää sitä vironkielistä puhetta... ei muuten, mutta puhujan kannalta olisi ikävä jos kuulijat ei oikein syttyisi.

Puheista muuten tykkään paljon, muu ohjelma onkin varmaan sitten hänessä  ;D. Tulipa muusta ohjelmasta mieleen taannoisissa kesähäissä (terveiset vaan Bunnielle) ollut Siuron miesvoimistelijoiden huippuhauska esitys  ;D ;D ;D sikäli kun siitä jotain boolihuuruisten tunnelmien seasta muistan  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lainasin kirjastosta sellaisen hääleikkikirjan (hääleikkien helmiä tai jotain) ja oli kyllä tosi helmiä! ;D ;D

Esim. kyyhkysleikki. En nyt muista ihan kaikkea, mutta: morsiupari istuu selät vastakkain ja juhlaväki kujertaa yhteen ääneen "kulikulikuli" :D. Sitten kun lopettavat, pitää morsiamen ja sulhon kääntää päätään jompaankumpaan suuntaan; jos kääntävät samaan suuntaan, saavat pussata  :-X ja yleisö taputtaa! Leikkiä jatketaan kunnes kyllästytään, eli siinähän se ilta menee rattoisasti...

Vinkkini onkin: hanki joku tuontyyppinen kirja, äläkä missään tapauksessa järkkää mitään leikkiä, jonka siitä löydät! ;)

Renya likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Vinkkini onkin: hanki joku tuontyyppinen kirja, äläkä missään tapauksessa järkkää mitään leikkiä, jonka siitä löydät! ;)

Toi on oikeestaan aika hyvä neuvo..mitä itte lukenu, niin aika moni niistä on tehty nolostuttamaan joko vieraat tai morsiuspari tai molemmat :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuluneimpia mun mielestä ovat:

-12 kuukautta (sen variaatiot)

-suomi-viro hääpuhe

-tuolileikki

-avainleikki

-tunnista puolisosi (eri ruuminosa)

Omalla tavallaan olen sitä mieltä että olkoon ohjelma mitä hyvänsä niin esiintyjät tulisi valita etukäteen, se kun on tosiasia että toiset tykkää esiintyä ja toiset ei. Ei ole mitään mieltä seurata esiintymistä jossa leikijät ovat pakolla mukana (kovin on se silloin teennäistä).

Yksi hyvä tapa saada selville mitkä leikit ovat kuluneita ja tylsiä on kasata kokoon tuttuja ihmisiä muutama kappale (sekä miehiä että naisia) tämä on hyvä hoitaa vaikka jossain illanistujaisissa kaveriporukalla sitten mietiään eri leikkejä ja jos leikki on yhdenkin milestä huono niin silloin sitä melko varmasti ei kannata valita...

Mutta kannattaa kuitenkin muistaa myös se että hääjuhla on hääparin juhla jos tuntuu että hääpari haluaa ehdottomasti jonkin leikin niin kyllä he sen ovat mielestäni ansainneet olkoot sitten kuinka tylsä tahansa vieraiden mielestä...

Ja toisaalta häissä tapahtuu paljon kaikenlaista ja ihmiset ovat erilaisia toisen mielestä toinen on hyvää ja toisen mielestä huonoa kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää koko ajan...

Nyt vain joukolla keksimään uusia kivoja leikkejä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Se "viro"-suomi hääpuhe on niiiiiiin kypsä! Eipä jaksa tekoviro enää naurattaa kun kymmenensissä häissä kuulee saman ohjelman...

Jep, seuraavat häät, missä toi puhe on, lähden siksi aikaa vaikka vessaan, mua jo ihan v*****aa se! Ekalla kerralla se oli hauska, tokalla kerralla ei enää naurattanut!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä "vapaaehtoiset" leikkijät valitaan etukäteen. Teemme kaikille vieraille nimilaput ja tyyliin "pyytäisimme tänne niitä joilla on punainen lappu" tms. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska osa sukulaisista/kavereista on tunnetusti innokkaita esiintyjiä, toisia ei saisi esiintymään millään. Leikkien lisäksi nimilapuista (tehty sellaisella "nappikoneella" eli saa hakaneulalla kiinni vaatteisiin eikä ole kovin iso) on hyötyä myös ihmisten tutustuessa toisiinsa...

Mitä vanhaan 12 kuukautta leikkiin tulee, niin parhaan kaverini häissä se toimi hyvin. Seuraavan vuoden aikana heidät kutsuttiin saunomaan rantasaunaan vastojen kera, vietiin syömään hääpäivänä.. ja kolmannella kuukaudella tuotu raskaustestikin tuli vain kuukauden etuajassa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

JA kannattaa muistaa leikkejä valitessa, että raskaus ei välttämättä ole leikin asia... ikävä olisi 9kk:n päästä saada vaippapaketti jos vaikka ei yrityksistä huolimatta onnistuisikaan lisääntymään :'(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tylsin leikki ehdottomasti Tuttu Juttu! UGH..Itse tässä pähkäilen minkälaista ohjelmaa sitä omiin häihin järjestäis tai tuleeko sitä ollenkaan.. ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Lainasin kirjastosta sellaisen hääleikkikirjan (hääleikkien helmiä tai jotain) ja oli kyllä tosi helmiä! ;D ;D

Minäkin olen tuon kirjan lukenut, mutta noita helmiä löytyi kyllä yhden käden sormilla laskettava määrä...  Olin tosi pettynyt siihen.  ::) Riippuu siis hirveesti ihmisestä mikä on hauska juttu ja mikä ei. Tai sitten olen ollut jossain omituisessa mielentilassa lukiessani kirjaa. ;D Omiin häihini kyllä kaasot ja bm hoitaa koko ohjelman, joten jää nähtäväksi mitä ne keksii. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuohon SannaH:n kommenttiin sen verran, että en sitten ehkä ollut ihan tosissani sen hääleikkikirjan "helmien" suhteen... ;D

Hauskaa, että Sanna löysit sieltä kuitenkin jotain, mun mielestä ne oli kaikki toinen toistaan jäätävämpiä! En kyllä ole mikään leikkifriikki muutenkaan, taitaa olla niin, että meidän häissä ei leikitä, ellen keksi tai täältä bongaa jotain tosi kuningasideaa.

Kuten jo aiemmin kirjoittelin, niin ehdotan, että polttakaa se kirja!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä 12 kuukautta on hauska leikki, vaikka se onkin ollut melkein jokaisissa häissä... Meidän häissä sitä ei varsinaisesti toteutettu "leikkinä", vaan meille annettiin 12 pulloa ja meidän piti käydä jakamassa niitä pulloja vieraille. Pullon saaneet vieraat kutsuttiin eteen ja jokainen luki vuorollaan tehtävänsä. Tehtävät ei ollut mitään yli vaikeita tai ylitsepääsemättömiä ja mun mielestä tärkeintä olisi, että edes jotenkin muistaisi... ja kyllä tähän mennessä kaikki ovat muistaneetkin, edes jotenkin...:)

Serkun häissä taas luettiin tehtävälle pohjustus etukäteen ja hääpari sai valita henkilön suorittamaan tehtävä. Tämäkin oli mun mielestä hauska ja erilainen tapa... ;D

Mutta ne ällöleikit, joita en MISSÄÄN nimessä halunnut omiin häihini on ne kuluneet TUNNISTAMISLEIKIT! Tyyliin tunnista sulhasesi ukkovarvas kymmenien muiden varpaiden joukosta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Typerimmät leikit on ne tunnistusjutut ja se iänikuinen suomi-viro-puhe. Mä en ymmärrä, mikä siinä on niin hauskaa?!?!  :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mitä vanhaan 12 kuukautta leikkiin tulee, niin parhaan kaverini häissä se toimi hyvin. Seuraavan vuoden aikana heidät kutsuttiin saunomaan rantasaunaan vastojen kera, vietiin syömään hääpäivänä.. ja kolmannella kuukaudella tuotu raskaustestikin tuli vain kuukauden etuajassa :)

Mikäli 12-kk-leikin yhtenä tehtävänä on ostaa hääparille raskaustesti tai mitä tahansa muuta vauvoihin liittyvää, kannattaa kyllä huolehtia, että tuntee hääparin tarpeeksi hyvin - on nimittäin sen verran yksityinen asia kyseessä. Minulla esimerkiksi ei huumorintaju riittäisi ottaa vastaan raskaustestiä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Leikkejä suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon se tosiasia, että kaikki vieraat ei todellakaan tykkää esiintyä. Mulla ainakin iskee paniikki jo siinä vaiheessa, kun pyydetään vapaaehtoisia, vielä kamalampaa jos joku tulee tyrkkään mun käteen jotain ja sit pitää avata suu. Mielestäni on mukava olla häissä nimenomaan vieraana, ei esiintyjänä. Kenenkään ei näissä juhlissa (etenkään hääparin) tarvitsisi ottaa stressiä, että joutuu jotain kamalaa tekemään. Mieluummin jotain kivoja esityksiä hääparille, jotka on suunniteltu ja joita on harjoiteltu etukäteen. Tää oli vaan mun mielipide, mutta uskallan väittää, että aika moni on samaa mieltä.

Vielä tuohon raskaus-juttuun...älkää hyvät ihmiset vitsailko mistään vauvajutuista tai kysykö tuttu juttu-leikin tiimoilta mitään sellaista, että "koskas sitten aiotte lapsia hankkia" tai "montako lasta meinaatte tehdä" tai vastaavaa, koska sitä ei todellakaan tiedä vaikka hääpari olisi yrittänyt vauvaa jo vuositolkulla. Ei ole itsestään selvää, että heti tulee raskaaksi, ei kuitenkaan eletä enää vuotta yks ja kaks, jolloin ehkä ajateltiin, että hääyönä tehdään vauva. Ihan vaan vinkiksi, ettei kukaan loukkaannu... :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tuohon SannaH:n kommenttiin sen verran, että en sitten ehkä ollut ihan tosissani sen hääleikkikirjan "helmien" suhteen... ;D

Hauskaa, että Sanna löysit sieltä kuitenkin jotain, mun mielestä ne oli kaikki toinen toistaan jäätävämpiä!!

Joo, no mullakin meinas toivo loppua sitä lukiessa.  ::)Tässä yks järkyttävimmistä:

"Morsiusparille annetaan vaahtokarkkeja, joita ei saa pureskella tai niellä vaan jemmata poskiin. Joka kerran he sanovat ennen vaahtokarkin suuhun viemistä: Minä rakastan sinua, pulla ja pupuseni!"

Ehkä tuo on vieraista hauska, mutta mua ei kauheesti naurattais olla ainakaan tekemässä sitä, VAIKKA olen huumorintajuinen ihminen ja en pelkää esiintyä. Muutenkin tuntui kirjaa lukiessa, että oikeesti KUKA noita joitakin leikkejä leikkii? Vinkkejä kyllä saa, joista pystyy kehittelemään hauskankin leikin.

Yks ihan kiva leikki sieltä on mun mielestä tämä:

Morsiamelle ja sulhaselle annetaan oma omena, johon on työnnetty coctail-tikkuja sopiva määrä (10 per omena?). Hääparin pitää keksiä toisistaan hellittelynimiä, yksi kutakin tikkua kohti, niin kauan, kun kaikki piikit on poistettu. Samoja nimiä ei tietenkään saa käyttää.

Tuossa kirjassahan on paljon muutakin kuin leikkejä, josta ne helmet oikeastaan löytyvät. Ehdoton ykkönen on Lapsitesti... ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuo mitä muutama mainitsikin, liittyen 12-kuukautta leikkiin... kannattaa ehkä välttää kokonaan noita vauvoihin liittyviä tehtäviä, kuten raskaustestien ja vaippapakettien tuomisia.

Meillä on perheenlisäystä yritetty saada aikaiseksi jo puolitoista vuotta (häihin mennessä lähes kaksi ja puoli vuotta).  :'(

Mulla ei ainakaan huumorintaju kestäisi moisia tehtäviä. Onneksi kaasot tuntevat minut hyvin ja tietävät tämän meidän tilanteen, joten meillä ei tuollaista ole odotettavissa.

Kauhulla kyllä odotan niitä sukulaisten kyselyjä, että koskas sitten ristiäisiä vietetään... :-/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Yks ihan kiva leikki sieltä on mun mielestä tämä:

Morsiamelle ja sulhaselle annetaan oma omena, johon on työnnetty coctail-tikkuja sopiva määrä (10 per omena?). Hääparin pitää keksiä toisistaan hellittelynimiä, yksi kutakin tikkua kohti, niin kauan, kun kaikki piikit on poistettu. Samoja nimiä ei tietenkään saa käyttää.

Mie en kyllä tykkäisi tollasestakaan. Hellittelynimet on meillä suomalaiseen jäyhään tapaan omaa käyttöä varten eikä kaikelle kansalle julkistettavaksi.

Toisaalta en kyllä söisi vaahtokarkkejakaan tai kopeloisi ukkoani mistään jäsenestä sinkkumiehien joukosta.

Itse olen ajatellut olevani valmis tuttujuttuun ilman askarteluosiota ja pahvikyltti-vastailuin (minä/hän).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään