suvi09

Bridezillas-verkkokauppa

367 viestiä aiheessa

Tilasin puvun, jonka piti tulla 4 viikossa, meni yli 6 viikkoa. Nopeasti aina vastattiin maileihin ja seliteltiin missä mennään, tämä ihan ok, kun olin osanut varautua viivästymiseen.

Puku tuli perille, oli likaa helmassa, kirjailut eivät vastanneet luvattua, nyörittäessä pukua kiinni yksi nyörinlenkki ratkesi. Ilmoittelin liikkeeseen, että puku palautettaan heille takaisin ja kerroin miksi. Palautusmaksua minulle ei ole maksettu, vaikka näin lupasivat, mutten jaksa alkaa 10€ saikkaamaan. Muuten rahat tulivat takaisin tooodella hitaasti ja niiden perään jouduin kyselemään. Viimeisessä mailissa jonka heiltä sain oli mielestäni vähän töykeästi lisätty selityksien perään "kaikkea hyvää sinulle." tuli mieleen, että en saa enää kysellä asiasta, vaikka juttu oli vielä kesken. Rahat sain takaisin kumminkin, mutta pari viikkoa siinä meni, sen jälkeen kun tuli ilmoitus, että tilisiirto on tehty, muutama viikkoa oli vielä ilmoituksen ja palautuksen välillä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko liittyä valituskuoroon, valitettavasti.

Tilasin reilut kolme viikkoa sitten Bridezillasta tavaraa, jonka toimitusajaksi oli ilmoitettu kaksi viikkoa. Viime viikolla aloin ihmetellä, kun tilausta ei kuulunut ja samassa syssyssä löysin myös tämän ketjun. Laitoin sähköpostilla kyselyä tilaukseni tilanteesta ja sainkin vastauksen samantien. Toimituksissa kuulemma viivästyksiä, mutta sanoivat laittavansa paketin tulemaan niin, että saan sen seuraavalla viikolla. Pistin vielä viestiä, jossa korostin tarvitsevani tilaukseni ehdottomasti seuraavalla viikolla (eli siis tällä viikolla) tai tilaukseni olisi tämän jälkeen aivan turha. Kiittivät ilmoituksesta ja lupasivat paketin minulle keskiviikoksi.

No, eipä tullut pakettia eilen. Taas laitoin mailia, johon vastattiin jälleen muutamassa minuutissa. Paketti oli kuulemma heiltä jo lähetenyt, joten vastaaja (näissä viesteissä ei muuten ole koskaan mitään allekirjoitusta) lupasi selvitellä asiaa huomiseksi. Ok, tässä vaiheessa mulla alkoi jo vähän kiristää, koska ilmeisesti vastaajalla on aikaa istua koko ajan koneella, mutta esim. paketin tilanteen selvittely piti siirtää jo valmiiksi kiireellisessä tilanteessa huomiselle.

Tänä aamuna odottelin jälleen päivitystä tilanteeseen, mutta lopulta yhteentoista mennessä laitoin itse heille viestiä. Vastaus oli, että paketti on ilmeisesti kadonnut postissa ja hän tekee katoamisilmoituksen. Uskokoon ken tahtoo...

Eihän tässä muuten mitään, mutta kun häät on ylihuomenna! Nyt sitten odottelen ihmettä, jolla paketti ilmestyisi "kadoksista" kotiovelleni tänään.

Edit: Nyt sain viestin, jossa lupasivat lähettää vastaavanlaiset tuotteet minulle niin, että saisin ne lauantaiksi. Odottelen jännityksellä.

Muokattu: , käyttäjä: ironic

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olipa hyvä, että tulin lukemaan teidän kirjoittamanne faktat yrityksestä. Itsekkin olin jo aikeissa tilata puvun kyseisestä puljusta mutta tämän jälkeen mieleni muuttui tyystin. Ihme, että on vielä pystyssä kun näin huonoa palvelua antavat. Luulisi, että joku kuluttaja-asiamies laittaisi sivuston tekijät syyniin tvs :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kyllä liputan tämän firman puolesta ihan täysillä! Ei mitään pahaa sanottavaa.

Hääni ovat vasta ensikesänä joten en stressaa toimitusajoilla tms. En kyllä ymmärrä kuka jättää tilaukset niin viime tinkaan häistä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kyllä liputan tämän firman puolesta ihan täysillä! Ei mitään pahaa sanottavaa.

Hääni ovat vasta ensikesänä joten en stressaa toimitusajoilla tms. En kyllä ymmärrä kuka jättää tilaukset niin viime tinkaan häistä..

Mutta jos toimitusajaksi kerrotaan 2vko, niin kyllä tavaran pitää tulla kahdessa viikossa, eikä sitten kun jaksavat postittaa... Monet saattavat tehdä viimehetken tilauksia, jos huomaakin jotain puuttuvan tai vaan haluaa vielä jotain. Kyllä luvatuista toimitusajoista täytyy pitää kiinni! :girl_mad:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kävin tämän keskustelun innoittamana vähän vakoilemassa kyseisiä sivuja ja nyt ärsyttää kun siellä olikin semmoiset kaitaliinat mitä olin ajatellut hankkia! uskaltaako sieltä nyt sitten tilata että jos rahat kyllä kelpaa mutta tuotteita ei ikinä tule? häät on kyllä vasta 2011 elokuussa eli kiirehän niillä ei ole mutta ylimääräinen rahanmeno ei kiinnostaisi..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sain mekon siis muutaman viikon myöhässä, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen heidän toimintaansa. Mekko oli juuri sellainen kuin kuvassakin ja oikein hyvää laatua, vaikka oli todella edullinen (reilu 200 euroa). Sain heiltä nopeasti vastauksen kun jotakin kysyin.

Uteliaisuudesta kysyn, minkälaisen puvun tilasit?

Olen meinaan jo pitkään katsellut tätä pukua ko. sivuilta http://www.bridezillas.fi/haapuku-koot-810121416-p-2766.html mutta näistä muiden huonoista kokemuksista arvelluttaa tilata puku tuolta. Haluaisin kyllä ja hintakin on todella edullinen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sain mekon siis muutaman viikon myöhässä, mutta muuten olen kyllä tyytyväinen heidän toimintaansa. Mekko oli juuri sellainen kuin kuvassakin ja oikein hyvää laatua, vaikka oli todella edullinen (reilu 200 euroa). Sain heiltä nopeasti vastauksen kun jotakin kysyin.

Uteliaisuudesta kysyn, minkälaisen puvun tilasit?

Olen meinaan jo pitkään katsellut tätä pukua ko. sivuilta http://www.bridezillas.fi/haapuku-koot-810121416-p-2766.html mutta näistä muiden huonoista kokemuksista arvelluttaa tilata puku tuolta. Haluaisin kyllä ja hintakin on todella edullinen :)

Mulla on juurikin sama puku kaapissa tällä hetkellä. Mutta se on hiukan liian iso, niin vaihdan pienempään.. ja samalla ehkä eri pukuunkin. Ihan vain kokeilun vuoksi.

Tuo on tosi ihana puku kyllä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on juurikin sama puku kaapissa tällä hetkellä. Mutta se on hiukan liian iso, niin vaihdan pienempään.. ja samalla ehkä eri pukuunkin. Ihan vain kokeilun vuoksi.

Tuo on tosi ihana puku kyllä!

Eikä? :o Voi vitsit. Saanko kysyä minkä kokoisen ostit? Että kannattaako ostaa hieman pienempi, kun mulla on noissa kokojutuissa niin että rinnanympäryksestä menisi tuo 10 mutta vyötäröstä tarttis olla se 12. Pystyisitkö lähettämään mulle jonkun kuvan siitä, niin sais vähän realistisemman kuvan? Ei toki pakko, mutta olisi tosi hienoa jos voisit :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on juurikin sama puku kaapissa tällä hetkellä. Mutta se on hiukan liian iso, niin vaihdan pienempään.. ja samalla ehkä eri pukuunkin. Ihan vain kokeilun vuoksi.

Tuo on tosi ihana puku kyllä!

Eikä? :o Voi vitsit. Saanko kysyä minkä kokoisen ostit? Että kannattaako ostaa hieman pienempi, kun mulla on noissa kokojutuissa niin että rinnanympäryksestä menisi tuo 10 mutta vyötäröstä tarttis olla se 12. Pystyisitkö lähettämään mulle jonkun kuvan siitä, niin sais vähän realistisemman kuvan? Ei toki pakko, mutta olisi tosi hienoa jos voisit :)

Olen pakannut jo puvun takaisin laatikkoon huomista takaisin lähetystä varten, mutta voin illemmalla vielä katsoa onko mieheni puhelimessa yhtään kuvaa. Puku on kokoa 16.. mietin juuri että miksi ihmeessä otin isoimman mahdollisen ilman tarkkoja mittauksia. Ajattelin vissiin raskauskiloja olevan enemmän kuin olikaan ;) Mutta kuten jo aikaisemmin tuolla mainitsin häät on vasta ensi kesänä, joten tässä on pelivaraa useampiinkin vaihtoihin.

Mutta koosta vielä.. sinuna ottaisin koon 10 koska nyöritys antaa myöten anyway.

Ajattelin kokeilla vaihdossa tätä puku: http://www.bridezillas.fi/haapuku-koot-810121416-p-2728.html

Ihana tämäkin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

On kyllä monenlaista kokemusta ko puljusta.

Itse olen ihastunut yhteen hääpukuun, jollaista en muualta ole löytänyt. Meillä on häät elokuussa 2011, joten aikaa tuohon on vielä paljon. Lopulta pitkien pähkäilyjen jälkeen päätin ottaa riskin ja tilata puvun, koska tämä on ainoa puku, johon olen tykästynyt kunnolla, vaikka paljon olenkin etsinyt ja katsellut. Ja ajattelin, että sittenhän sen tietää, kun tilaa ja kokeilee ja jos ei ole hyvä, niin nenä kohti uusia kauppoja ja uusia pukuja. Itseni tuntien minua olisi vaan jäänyt vaivaamaan ja kummittelemaan tuo puku, jos en olisi tätä vaihtoehtoa selvittänyt.

No toivotaan parasta, että kaikki sujuisi hyvin ja puku olisi yhtä ihana kuin kuvassa. girl_in_love.gif

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

tilasin saippuakuplia, köynnöksiä erilaisia.. sain tuotteet, mutta en luvatussa 2vko toimitusajassa.. niissä meni 4vkoa ja sain kysellä tuotteiden perään 4-5krt. onneksi kuitenkin tulivat ja oikeaa tavaraa...

mutta täytyy sanoa että ei ehkä asiakaspalvelua/toimintaa parhaasta päästä kuitenkaan...... ihan niinku stressiä ei olisi ollut muutenkin .. :mellow:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ostin tiaran sieltä, ja tuli 2 vkon päästä. Ja hyvännäköinen oli :)

Uskon, että pieniä ostoja voi ostaa, mutta mitään pukuja yms. en lähtisi ostelemaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse tilasin sieltä turkoosia satiininauhaa, koska en mimstää kaupasta löytänyt sellaista. Tilasin myös jotakin pientä lisäksi. Maksoin laskuni ja odottlein 3-4 viikkoa, eikä mitään kuulunut.(toimitusajaksi sanottiin n. 1-2 vko)Sähkäriini ei tullut edes minkäänlaista tilausvahvistutsa. Laitoin sitte s-postia sinne ja seuraavana päivän tuli vastaus että tilauksenne on toimitettu ja pitäisi saapua muutaman päivän kuluessa. Kolmen päivän päästä sain noutaa pakettini postista. Ajattelin, kuitenkin tilata lisää tavaroita häihimme sieltä, koska siellä on kaikkea tarvittavaa. Pitää vain varautua odottelemaan ja kyselemään tavaroiden perään! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

joo ette ole ainoita jotka joutuvat odottamaan kyseisstä puljusta tavaroitaan..minä odotin 2kk,no onneksi häihin on vielä 6kk aikaa mutta jos olisi tilannut vaikka jotain ja olisi kiire niin...laitoin pari äkästä sähköposti ja sain kyllä aina vastauksen samanpäivän aikana mutta ei tullut selitystä miksi kesti saada tavarat niin kauan ja kaiken lisäksi osa tavaroista puuttui(ostin koriste timantteja,5e)onneksi ei maksannut sen enempää!!!ikinä en osta sieltä puljusta enää mitään,huomaisn vieljä että jotkut koriste jutut oli siellä kallimpia kun meidän tuppukylän kaupoissa!!!muista nettikaupoista minulla on onneksi positiivinen kuva..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä tilasin 28.9. puvun, enkä tietenkään ollut lukenut tätä ketjua vielä. Pukua ei yllättäen ole vieläkään kuulunut. Laitoin äsken sähköpostia. Koitan hoitaa itselleni nyt sen puvun mahdollisimman nopeasti, tai sitten rahat takaisin. Sen jälkeen avaan sanaisen arkkuni aiheesta. Siinä valossa mitä tiedän, suosittelisin KAIKILLE pysymään erossa tosta puljusta, vaikka olis millanen unelmamekko halvalla tarjolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mites menee tänä syksynä puvun tilanneilla?

Itse olen nyt sen kuutisen sähköpostia laittanut, kuulemma puku on saapunut, mutta ei postitettu (vieläkään). Hermo rupeaa menemään, mutta elättelen toivoa vielä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tilasin 10.12.2010 hääpuvun ja pikku tytölle juhlapuvun. Pian on kulunut 7vko tilauksesta ja tietenkin olen jo maksanut koko helahoidon... Ja sitten löysin teidät ja teidän viestinne. Hiki nousi pintaan ja lähetin heti s-postia kyseiseen firmaan, että missäs se puku/puvut menee... Vastausta odotellen ja rukoillen parasta.. Häät olisivat heinäkuussa 2011

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tilasin 10.12.2010 hääpuvun ja pikku tytölle juhlapuvun. Pian on kulunut 7vko tilauksesta ja tietenkin olen jo maksanut koko helahoidon... Ja sitten löysin teidät ja teidän viestinne. Hiki nousi pintaan ja lähetin heti s-postia kyseiseen firmaan, että missäs se puku/puvut menee... Vastausta odotellen ja rukoillen parasta.. Häät olisivat heinäkuussa 2011

Viestiä tuli Bridezillasilta, että odottavat hääpukua tulee heille noin viikon kuluttua ja sitten alkaa tämä minun 2viikon tuskainen odottaminen. Yöunet on menetetty moneen kertaan, ei tilauksen takia vaan häiden ja tämän jännityksen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä siirsin tän asian hoitamisen pari viikkoa sitten sulkille.

Tähän asti tapahtunutta:

29.9. Tilaan hääpuvun 4-6 viikon toimituksella

7.12. Kyselin puvun perään, ja sain muutaman minuutin kuluttua vastauksen, jossa sanottiin, että tarkistavat asian ja vastaavat seuraavana päivänä.

9.12. Kyselin että mikä oli tulos. Vastasivat pian, että "puku on tulossa varastolle vielä huomisaamuna, ja sitten käsittelyn jälkeen saadaan lähetettyä"

28.12. Kysyin että onko puku jo postitettu. Vastaus tuli pian, mutta oli hyvin epämääräinen: "pukuerä on saapunut ja sille on luotu myös lähetystiedot, tarkistan ne vielä tänään postituksen aikana. "

3.1. Pyysin lähettämään mulle ne lähetystunnukset, että voi seurata lähetystä. Vastaus oli: "kyllä laitan, sille on tuo lähetystunnus mutta paketti ei ole vielä postitettuna joten ei vielä näy seurannassa. mutta laitan sen heti kun on postissa. " Eli koskahan meinaavat sitten lähettää?!

13.1. Sulkki otti ohjat käsiinsä, ja kyseli lähetystunnuksen perään. Sai pian tunnukset s-postiinsa, ja lupauksen että "huomenna tai viimeistään maanantaina näkyy Postilla".

17.1 Mä sain s-postiini viestin, jonka informaatioarvo oli nolla. Puku oli kuulemma "saapunut ompelijalta" (Mitä, eiks sen pitäny olla saapunu 10.12??) Ja menee postiin "huomenna".

19.1. Sulkki laittoi vihaisen (asiallisen) viestin. Vastaus tuli pian. "hei, laitoin tuonne toiseen emailiin viestiä hallinnasta että emme saa pukua liikkeelle nyt niinkuin toivoimme. Pukua on nyt korjattu ja olemme päätyneet siihen että joko puramme kaupan tai tilaamme uuden pikatoimituksena mutta siinä vierähtää 2 viikkoa. Ilmoittakaa jos tilaamme uuden puvun, kumpikin vaihtoehto käy. "

Arvatkaa vaan lähdenkö enää uutta pukua odottamaan?! Mitään informaatiota ei ole tämän prosessin aikana herunut jollei sitä ole kerjätty, ja nyt tekis mieli itkeä.. Puku jää saamatta, ja seuraavat viikot meneekin sitten 330 euron perään stressatessa :(

:girl_cray2:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitäisköhän tuosta kaupasta tehdä joku joukkokanne/ -ilmoitus Kuluttajaviranomaisille? Ei noin vaan voi toimia!! :skilletgirl:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt mulla alko pelottaa. Pitäis puku olla mulla ens viikon alussa....

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt mulla alko pelottaa. Pitäis puku olla mulla ens viikon alussa....

Mä tiedän että ei ehkä lohduta ennenkun puku on kotiutunut, mutta toistaiseksi kukaan ei ilmeisesti ole jäänyt lopulta ilman rahojaan tai tuotteitaan. Myöskin, osa on saanut tänä syksynä tilatun puvun kotiinsa, ja puku on ollut hyvä.

Sulkki sai tänään meilin, että palautus on maksettu, ja pyytävät kuittaamaan kun rahat ovat saapuneet tilille. Vielä ei näy, mutta varmaan on eri pankki kun mulla kyseessä.

Aika hurjia numeroita löytyy kyllä ko. firmasta vero-/ ulosottotiedoista..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään