Jannu

Kuka määrää polttareihin osallistujat?

97 viestiä aiheessa

Kaasot ovat jo itse kyselleet nimilistan perään ja ennen kuin he jo kyselivät ajattelin itse päättää ketä polttareihini osallistuu.
Vieraslistalla on monia kavereita, joita en kuitenkaan polttareihin "halua" koen ettei kuitenkaan olla niiiiin hyviä ystäviä.
Ja kuitenkin itse haluan polttareihini osallistuvan sellaisia ihmisiä, jotka saavat myös häihin kutsun. (itse kun kerran olen ollut polttareissa vaikka häihin ei kutsua tullut. Ei siinä muuten mitään mutta pienten keskustelujen jälkeen oli ainoa polttariväestä joka ei ollut kutsua häihin saanut ja syynä taisi olla vähän se että kaasot olivat itse saaneet päättää ketä kutsuvat ja ketä eivät. Eivät siis olleet nähneet ees kutsuvieraslistaa)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasot pyysivät hyvissä ajoin minulta listaa mahdollisista polttarivieraista. Yhdessä päätimme, että kutsutaan vain niitä, jotka ovat myös hääkutsun saamassa.

 

Omalta osaltani lähetin sellaisen listan, jossa ovat kaikki ne, jotka voisin polttareissani nähdä. Listalla eivät siis ole suurin osa miehen puolen sukulaisista tai serkkujen/kavereiden puolisoista, ellen ole heidän kanssaan oikeasti tekemisissä muutoinkin kuin yhteisissä kekkereissä. Nytkin nimilista on jo niin pitkä, että organisoinnin kannaltakin olisi parempi, jos muutama on estynyt paikalle tulemaan. (Mikä tietenkin on myös hyvin todennäköistä, sillä mukana on muutama kauempaa asuva pienituloinen sekä kauempana asuva serkku, joka on juuri saanut vauvan.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta morsian päättää, kenet haluaa polttareihinsa. Näin minä ainakin aion tehdä ja olenkin jo kaasoilleni kertonut, kenet ehdottomasti haluan paikalle ja ketä en. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasot pyysivät minulta listan yhteystietoineen ketkä haluan polttareihin :) minusta se on toimiva juttu niin ei tule pettymyksiä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä päätän ketä pyydetään. Annan kaasolle listan ja hoitanevat suunnitelun facebookissa. :)

Mä ajattelin asiaa myös kaason kantilta. Se ei kuitenkaan tunne läheskään kaikkia ystäviäni ja uskon, että suunnittelu helpottuu huomattavasti, kun ei tarvitse arvailla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni morsian päättää. Itse annoin listan ystävistäni, joiden tahdon osallistuvan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä morsian itse kertoo ketä polttareihinsa haluaa, eihän kaaso(t) voi mitenkään tietää ketä morsian paikalle tahtoo.

Pahimmassa tapauksessa joku tärkeä ystävä jää pois ja tilalla on jotain B-luokan puolituttuja...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ainakaan nopealla silmäyksellä löytänyt kenenkään kysyvän tätä: Kutsutteko polttareihin sellaisia ihmisiä joita ei ole kutsuttu häihin? Vai onko se niin että ketkä ovat polttareissa ovat kutsuttuina myös häihin? :blush:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ainakaan nopealla silmäyksellä löytänyt kenenkään kysyvän tätä: Kutsutteko polttareihin sellaisia ihmisiä joita ei ole kutsuttu häihin? Vai onko se niin että ketkä ovat polttareissa ovat kutsuttuina myös häihin? :blush:

 

Tästä oli jossain toisessa ketjussa muistaakseni puhetta mutta mun mielestä olisi erittäin tökeröä kutsua joku polttareihin mutta ei häihin... Itse ainakin loukkaantuisin jos hääkutsua ei tulisi. Tulisi olo että kelpasin kyllä maksamaan polttarikuluja mutten ollut tarpeeksi hyvä ystävä että olisi häihin pyydetty...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä määrään :D

Annoin kaasoille listan ihmisistä kenen toivon polttareihin osallistuvan. Listassa oli myös henkilöiden puh.nrot.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ainakaan nopealla silmäyksellä löytänyt kenenkään kysyvän tätä: Kutsutteko polttareihin sellaisia ihmisiä joita ei ole kutsuttu häihin? Vai onko se niin että ketkä ovat polttareissa ovat kutsuttuina myös häihin? :blush:

Tällä osastolla pikkasen alempana on ketju: Kutsu polttareihin, mutta ei häihin?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen kyllä sitä mieltä, että Morsian on se joka päättää ketä kutsutaan. Itse tein nimilistan yhteystietoineen kaasoille. En kyllä näe siinä mitään järkeä, että Kaasot joutuvat arpomaan ketä polttareihin kutsutaan. Mitäs sitten jos polttareista jäisi joku henkilö pois, jonka Morsian olisi halunnut mukaan, mutta kaasot eivät tajunneet kutsua mukaan?  Omalla listallani varmistan ainakin sen, että saisin kasaan  juuri ne itselleni tärkeät ihmiset. 

 

muoks: Kaikki polttareihin minun  kutsutut ovat myös hääkutsulistalla. Ei kuulosta minusta kovin kivalta jos saisinkutsun vain polttareihin mutta en häihin. Millä perusteella joku henkilö kutsutaan vain polttareihin mutta ei häihin? Jos kerran polttareissa on mukana itselle tärkeitä henkilöitä, nii eikö silloin ole myös itsestään selvyys että kutsutaan häihin?

Muokattu: , käyttäjä: annelii

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Multa kaasot pyysi listan ketä haluan mukaan, ja sellaisen annoin. (ja huomasin että kaasot on lisäilleet facebookissa näitä kavereiksi, eli suunnittelu on jo varmaan käynnissä, hihii!)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Giuliva, sama juttu täällä, Noin kuukausi siitä kun annoin oman listani eteenpäin, huomasin Facessa saman ilmiön. Siitä sitten pääsinkin sanomaan kaasoille, että on näköjään polttarisuunnitelmat aloitettu. Yksi kaasoista oli ihan hämmästyny, että mistä tiedän suunnitelmista :ph34r: ? Eipä tarvinnut olla edes salapoliisi kun tuon huomasin :) Ihan alkoi jännittämään että mitähän sitä oikein suunnitellaan minun pään menoksi :...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä laitoin kaasoille listaa, saavat sitten itse tehdä lopulliset päätökset. Sen sanoin ettei sellaisia kutsuta joita emme ole häihin kutsunee. :) Vielä kun sais tuon sulhon tekemään oman listansa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin aion tehdä kaasoille listan kutsuttavista. Ja tosiaan vain ne kutsutaan polttareihin, jotka saavat kutsun myös häihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä annoin kaasoille listan siitä ketä haluan, että polttareihin kutsutaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin annan kaasoille listan kutsuttavista. Itse en kehtaisi kutsua pelkästään polttareihin, mutta ei häihin, joten kaikki ovat myös häävieraslistalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitäisi olla itsestäänselvää, että morsian on se, joka ne polttarivieraat päättää. Vaikka kavereistani suurin osa toisensa tunteekin, en usko, että kaasot osaisivat raakata kutsuttuja niin paljon, että tietäisivät, ketkä polttareihini haluan.

Kaikkia häihin tulevia naispuolisia en halua polttareihini ja toivon, että rajaamalla tiettyihin ihmisiin, voin myös nauttia päivästä ja päästä vaihtamaan kaikkien kanssa kuulumiset.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Komppaan edellisiä, että morsian tietää parhaiten keitä polttareihin haluaa - ja myös sen, ketä on häihin kutsumassa. Polttareihin ei munkaan mielestä ole asiallista kutsua sellaisia, jotka eivät sitten saa kutsua häihin. Muistan, kun kerran sain kutsun kaverin polttareihin, vaikkein edes tiennyt hänen olevan menossa naimisiin (eivät olleet kertoneet!). Sitten mielessäni mietin, että onkohan mua sitten häihin kutsuttu. Kävi myöhemmin ilmi että oli, mutta olisi ehkä jotenkin ollut kiva saada ensin hääkutsu (tai edes tieto siitä että häät on tulossa) kuin näin, että ensimmäinen tieto häistä tulee kaason polttarikutsun muodossa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään