Helemi

maistraattiin kahdestaan, juhlat myöhemmin

56 viestiä aiheessa

Onko täällä muita ketkä ovat käyneet (tai menossa) maistraatissa sanomassa tahdon ihan kaksistaan, ja sitten juhlistaneet tapausta myöhemmin? Meillä on tarkoitus ns. karata vihille nyt keväällä, mutta halutaan kuitenkin ehdottomasti pitää bileet kavereille ja sukulaisille (silti aika pienellä mittakaavalla) syksyllä. Tässä vaiheessa on siis maistraatti varattu ja syksyn juhlapaikan etsintä meneillään, eli ihan alkutekijöissään kaikki :girl_haha: ja nyt oon alkanutkin miettimään noita juhlia tarkemmin...

Kuinka siis tuon hääjuhlan saisi tuntumaan siltä "päivä prinsessana" -päivältä, meille ei tule siis siunausta vaan ainoastaan tarkoitus juhlia rennosti mutta ei kuitenkaan verkkareissa. Miten muokata kutsut, ja ylipäätään onko kornia lähettää kutsua "tervetuloa hääjuhlaamme", kun aikaa kerkeää välissä vierähtää kuitenkin...? Ja sitten se, että mitä ihmettä laitan päälleni tuolloin syksyllä! Kun ollaan kuitenkin siinä vaiheessa oltu jo puoli vuotta naimisissa, niin tuntuu hullulta vetää hääpuku päälle (kun ei ole edes sitä siunausta)? :girl_impossible: Ajattelin että pääsen helpommalla tällä järjestelyllä, mutta täähän onkin huvittavan stressaavaa :girl_sigh:

Kokemuksia samanmoisista järjestelyistä? Vinkkejä? Kiitos :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on tarkoitus käydä maistraatissa edellisen viikon perjantaina

ja juhlia sitten viikon kuluttua lauantaina.

Ensin suunnittelimme ottavamme vanhimmat lapsemme (edellisistä liitoista)

todistajiksi, mutta sitten päädyimme todistajiin "talon puolesta".

Tämä siksi, että itse tapahtuma on meille niin tärkeä, ettei mikään,

edes jännittäminen tai muu hälinä saa viedä huomiota pois siitä.

Juhlakutsuun emme laita mitään mainintaa häistä,

vaikka toki sen kaikki arvaavat. Juhlissa, jossa varmaankin jotkut odottavat

virkailijaa tulevaksi paikalle, paljastamme olevamme naimisissa.

Sormusten pujottaminen luultavasti säästetään juhlaan ja siinä virallinen osuus.

Koska olemme aikuisia ja ikääkin on luultavasti täällä kirjoittajista yläpäässä,

emme halua lahjoja! Ja näin ei mitään kerjäyslitaniaa kutsuun.

Tärkeintä on juhlistaa elämän tärkeimpiin kuuluvaa riittiä rakkaiden sukulaisten

ja ystävien kesken.

Nämä ovat asioita joissa kukaan ei tee väärin. Ei tarvitse noudattaa kaavoja.

Tehkää niin, kuin sydämessänne tunnette.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me aiotaan myös pistäytyä maistraatissa ihan kahdestaan nyt syksyllä. Mies haluaisi, että pidettäisiin hyvin pienimuotoiset kahvikekkerit ja kutsuttaisiin ainoastaan molempien vanhemmat sekä sisarukset perheineen, mutta minä haluaisin juhlistaa suhteen virallistamista vähän laajemminkin.

Alustavasti on nyt ollut puhetta, että juhlittaisiin ihan kaikkein lähimpien ihmisten kera viikon parin päästä maistraatissa käynnin jälkeen ja järjestettäisiin seuraavana kesänä jotain kivaa ystäville ja sukulaisille. Mutta mutta... samaa nyt mietin, mitä Helemikin, kuinka kornilta mahtaa kuulostaa kutsua ihmisiä hääjuhlaan enää siinä vaiheessa? Me ollaan silloin oltu jo lähes vuosi naimisissa, joten... en todellakaan tiedä vielä, mihin lopulta päädytään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mennään vihittäviksi toukokuussa ja todistajina on kaksi hyvää ystävääni, joista toinen toimii kaasona (aikoo tällätä minut kauniiksi) ja toinen best(wo)mania. Lisäksi ehkä tulee kolmas ystäväni mukaan.

Samana päivänä aiomme juhlia ystäviemme kesken. Kutsutut ystävämme eivät tiedä, että olemme karanneet vihille, joten yllätys voi olla aikamoinen. Olemme puhuneet jo alustavasti tupareista, koska olemme ensi kuussa muuttamassa omaan asuntoon, jonka ehdimme sitten laitella kuntoo ennen toukokuuta. Sukulaisille pidämme kahvituksen/illan istujaisen. Luultavasti niin, että minun puolen suvulle oma (leppoisampi meininki kuin miehen suvun puolella) ja eiköhän sitten jotain kahvitusta miehenkin suvun puolella.

Itseäni jännittää jo kovasti! :girl_blum:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heips.

Olen "karkaamassa" naimisiin kihlattuni kanssa heinäkuussa ja hääjuhla tulee vasta vuoden päästä keväällä.

Menemme siis maistraattiiin kahdestaan ja todistajina toimivat henkilökunta.

Vihkimisen jälkeen seuraavana päivänä lähdemme jonnekkin päin eurooppaa muutamaksi päiväksi, tarkoituksena olisi treffata ystävä pariskunta jotka reppumatkaavat kesällä ja yllättää ensimmäisenä heidät kertomalla uutiset. Ystävä pariskunnan nainen on paras ystäväni ja tulee toimimaan kaasona hääjuhlassa, siksi siis hän miehineen saa tietää ensimmäisenä naimisiismenostamme. :-X

Heti kun he saavat tietää, soitamme omille vanhemmillemme ja kerromme uutiset.

Facebook on myöskin hyväksi havaittu yhteisö, joten sinne vain tieto ja puskaradio hoitaa ilmottamiset puolestamme. Itse nautimme muutamasta päivästä euroopassa rauhassa ja annamme pölyn laskeutua kotisuomessa. :girl_haha:

Tosta kun osa teistä mietti, et tuleeko hääjuhla sitten liian myöhään, niin itse olen ajatellut että tilaisi maistraattiin jonkun videokuvaajan, joka kuvaisi tapahtuman. Tämän videon sitten näyttäisi hääjuhlassa. Tietty se vaikuttaa, että onko hääjuhlapaikalla kaikilla käytettävissä videotykkiä tai muuta vastaavaa. Meillä on.

Toinen mitä kantsii harkita, niin jos joku pitäis tilanteeseen sopivan puheen. Tavallaan puheen kautta toivotettaisi aviopari tervetulleeksi paikalle ja ehkä jotain vitsiä vääntää siittä, et juhla on vasta nyt. Uskon kyllä, että tollainkin sais sen hienosti hoidettua jos vain taitava puhuja ja vetäjä hommalle löytyy.

Niin ja pukeutumisee en valitettavsti osaa ottaa kantaa. Itse en välitä niinkään perinteisistä morsiuspuvuista, joten sen kanssa ei tarvi pähkäillä.

Meille tulossa enemmän semmoset rock/metalli henkiset juhlat. :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me menemme myös kahden todistajan(kummankin parhaat ystävät) kanssa maistraattiin ja samana iltana pidämme n. 15 ystävällemme juhlat kotona tupaantuliaisten ja grillikauden avauksen merkeissä. Muut kuin todistajat ja vanhin poikani, 17 v, eivät tiedä asiasta mitään ja siitä saattaa melkoinen haloo nousta, kun hoksaavat meillä sormukset ja aletaan maljoja nostelee. Sukulaisille kerrotaan vihkimisen jälkeen ja juhlitaan joskus kesällä kun tapaamme, sattuvat asumaan Etelä-Suomessa ja Ruotsissa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me käytiin maistraatissa ihan kahdestaan ja todistajat olivat talon puolesta.

Ensin ajattelin,että karua meininkiä,mutta loppupeleissä ainut oikea ratkaisu.

Pystyi keskittymään täysin olennaiseen eli vihkimiseen :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mennään maistraattiin perjantaina ja juhlat pidetään lauantaina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Me mennään maistraattiin perjantaina ja juhlat pidetään lauantaina.

Meillä myös näin. Ei haluttu maksaa maistraatille viiden minuutin hommasta turhan päiten, kun kuitenkin haluttiin juhlat lauantaille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa varautua siihen, että jos juhlat ovat kovinkin kaukana vihkimisestä, vieraat eivät välttämättä ota hommaa ihan tosissaan. Tai sitten meillä oli vaan tyhmiä vieraita. <_<

Meillä oli siis juhlat 2,5kk vihkimisestä. Saatiin paljon kommentteja tyyliin "eihän ne mitkään oikeat häät ole" ja ihmetystä juhlavasta pukeutumisestani (kukapa nyt häihinsä pukeutuisi). Saadaan näitä sivulauseessa heitettyjä piikkejä vieläkin, vaikka juhlista on jo yli puoli vuotta. Yksi häissä ollut koulukaveri on menossa naimisiin, joten muiden vieraiden mielestä "on ihanaa päästä vihdoinkin oikeisiin häihin".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän alustava The Great Master Plan on mennä ensin maistraattiin ihan lähipiirillä ja sieltä samalla poppoolla syömään hyvin. Illaksi sitten kootaan isompi porukka kasaan: hyvää musiikkia, kimpun heitto, kuohuvaa, pientä syötävää ym. Tarkoitus olisi myös tehdä pikainen powerpoint koko päivästä ja esittää se sitten illalla.

Oudommanpuoleisen ratkaisun perusteluna on se, että haluttaisiin välttämättä syömään erääseen ravintolaan, joka on erityinen meille, mutta sen verran kallis, ettei koko porukkaa ole mitenkään varaa syöttää ja juottaa siellä... Illalliseen kahdellekin kun saa menemään helposti 300 e. :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

.

Muokattu: , käyttäjä: nemesia

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on hääpäivä varattu ensi viikon lauantaille (6.6.). Sain kuitenkin spontaanin idean, että ehkä varastankin sulhoni ja vien (siviilisti) vihille jo keskiviikkona (3.6.), mikä tietenkin muuttaa kirkon toimituksen siunaukseksi. Tästä jo papin kanssa keskustelin salaa ja maistraattiin on varattu aika näin alustavasti.

Mielestäni kirkkotilaisuuden arvokkuutta ei vähennä se, että virallinen osuus olisi suoritettu aiemmin, vaikka onkin "vain" siunaus, sillä kummatkin olemme kuitenkin kirkkoon kuuluvia ja siunaus ensiarvoisen tärkeä osa vihkimistä. Toimitus ikään kuin vietäisi loppuun tuolloin.

Pelkona kuitenkin on, että jotkut vieraat saattavat loukkaantua, kun ovat saaneet kutsun nimenomaan vihkiäisiin ja ja heitä johdettu harhaan.. :/ Toisaalta kyseessä on spontaani idea, josta ei vielä kutsuja lähetellessä ollut tietoa ja kaason ja bestmanin (jotka olisivat tulossa todistajiksi maistraattiin ja ainoat, jotka papin lisäksi asiasta ovat tietoisia) kanssa olen juoninut, että kaappaaminen ja vihkiminen kuvattaisiin ja näytettäisiin sitten hääjuhlassa ja sulho voisi kertoa, miten kävi. ;) Kummatkin olemme "kaavoja rikkovia" ihmisiä muutenkin ja uskon, että mies tykkäisi.

Mutta uskaltaisikohan tämän toteuttaa..?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidät vihitään maistraatissa perjantaina ja juhlat ja avioliiton siunaaminen on lauantaina. Maistraattiin paikalle tulee vain todistajat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kannattaa varautua siihen, että jos juhlat ovat kovinkin kaukana vihkimisestä, vieraat eivät välttämättä ota hommaa ihan tosissaan. Tai sitten meillä oli vaan tyhmiä vieraita. <_<

Meillä oli siis juhlat 2,5kk vihkimisestä. Saatiin paljon kommentteja tyyliin "eihän ne mitkään oikeat häät ole" ja ihmetystä juhlavasta pukeutumisestani (kukapa nyt häihinsä pukeutuisi). Saadaan näitä sivulauseessa heitettyjä piikkejä vieläkin, vaikka juhlista on jo yli puoli vuotta. Yksi häissä ollut koulukaveri on menossa naimisiin, joten muiden vieraiden mielestä "on ihanaa päästä vihdoinkin oikeisiin häihin".

Minulle ei tällainen tullut mieleenkään, mutta mies sanoi, että juuri tästä syystä ei haluaisi pitkää väliä maistraatin ja juhlan välille.. Näköjään huoli voi olla ihan aiheellinen :/

Mitä mieltä porukka täällä on seuraavasta sunnitelmasta:

20.10.2010 maistraatti

19.02.2011 siunaus + juhlat

Oma perustelumme on:

1. Kirkot ja haluamamme juhlapaikat ovat varattuja koko vuoden 2010 (lauantait siis). Ensimmäinen vapaa la juhlapaikassa on 19.2.

2. Haluaisimme virallisen hääpäivän olevan kuitenkin syys-marraskuussa. Itselläni on työ, jossa tammi-maaliskuu on niin kiireinen, ettei minkäänlaisille vapaille ole mahdollisuutta (ainakaan vuosittain) ja haluamme viettää hääpäivää aina ulkomailla. Lisäksi haluaisin vihkipäivämäärässä olevan jotain ideaa. Ei sen tarttis noin "erikoinen" olla, mutta tuo sattuisi kivasti tälle vuodelle.

3. Voisimme tietysti siirtää koko hoidon esim. syksyyn 2011, mutta molempien suku on äärimmäisen pieni ja pelko on suuri, että määrä pienenee puoleen seuraavan vuoden aikana. Haluaisimme, että kuitenkin mahdollisimman moni pääsisi mukaan juhlaamme.

Väliä tulee kuitenkin 4 kk. Pidän itse lopullisena avioliiton alkamisena vasta sitä, kun siunauskin on pidetty. Tällöin aion vaihtaa nimen ja ottaa sormuksen. Jospa pitäisi matalaa profiilia tuosta maistraattiin menosta, selviäisi sitten kirkossa niille, joille selviää, että olemme jo naimisissa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^käyhän se noinkin. Matalan profiilin pitäminen varmasti ainakin vieraammille onnistuu, jos nimi ei vaihdu, et kanna sormusta, etkä laita Facebookkiin, että olet naimisissa. Kutsut vaan häihin, jotka koostuvat siunauksesta ja juhlista. Perinteisestikinhän häät ja vihkiminen ovat täysin eri asia ja häitään voi juhlia ihan milloin itseä huvittaa, vaikka vasta vuosien kuluttua vihkimisestä.

Me päädyttiin pähkäilyn myötä siihen, että vihkiydytään kaksistaan ja käydään sen päälle perheen kanssa syömässä. Häät ne on nekin, vaikka "vieraita" ei kutsutakaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kävimme elokuussa salaa maistraatissa. Paikalle kutsuimme todistamaan kaason ja bestmanin ja tietysti meidän poika oli mukana. Virallisesti olemme naimisissa ja sukunimeni on vaihdettu. MUTTA kukaan sukulaisista ei tiedä tätä asiaa. Suurin osa ystävistä tietää avioliitosta mutta fbssä olemme kihloissa. Tämän vuoden elokuussa on siunaus ja juhlat, tosin sukulaisemme luulevat tulevansa häihin. Kirkossa pappi kertoo että meillä on 1v hääpäivä ja sattumalta meillä on vihkiminen ja siunaus kellolleen ja päivälleen sama kummassakin.

Meille tämä oli parhain ratkasu, stressi valmisteluista ja kirkosta väistyi samantien kun maistraatista tulimme ulos. Nyt on ollut todella mukavaa suunitella juhlia ja siunausta, ensimmäiset kuukaudet oli hiukan hankalat kun olisi onnessaan halunnut kertoa kaikille, mutta nyt se on jo helpompaakin.

Vihkisormusta ei minulla vielä ole, se on kyllä katsottu valmiiksi mutta en tahdo kotiin sitä vielä koska sitten haluaisin sen sormeeni jo ja sitä olisi vaikea selittää sukulaisille. Saan sen sitten kirkossa, koska pyydämme papilta sormusten vaihdon. Ovessamme lukee uusi ja vanha nimi, mutta sekin on siinä vain kun huoltoyhtiö ei tee mitään ellei sinne soita noin kahtakymmentä kertaa samasta asiasta, mutta meille tuo tekemättömyys on eduksi tässä asiassa :girl_wink: Ja niin kauan kun kukaan ei kysy että olemmeko naimisissa, ei tule edes valehdeltua asiasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
^käyhän se noinkin. Matalan profiilin pitäminen varmasti ainakin vieraammille onnistuu, jos nimi ei vaihdu, et kanna sormusta, etkä laita Facebookkiin, että olet naimisissa. Kutsut vaan häihin, jotka koostuvat siunauksesta ja juhlista. Perinteisestikinhän häät ja vihkiminen ovat täysin eri asia ja häitään voi juhlia ihan milloin itseä huvittaa, vaikka vasta vuosien kuluttua vihkimisestä.

Me päädyttiin pähkäilyn myötä siihen, että vihkiydytään kaksistaan ja käydään sen päälle perheen kanssa syömässä. Häät ne on nekin, vaikka "vieraita" ei kutsutakaan.

Meilläkin pidetään matalaa profiilia siitä, että menimmekin jo naimisiin. Eli naimisissa ollaan, mutta juhlat ovat vasta elokuussa. Olimme alunperin suunnitelleet naimisiinmenoa tuohon ajankohtaan, mutta mieheni ei halunnut liittyäkään kirkkoon ja halusi hoitaa ns. alta pois tuon virallisen osuuden eli vihkimisen. Minua miehen kiire naimisiin ei haitannut, joten kävimme maistraatissa. Kutsussa ei mainita naimisiinmenosta, vaan siitä, että sanomme elokuussa tahdon. Meillä on siis siunaaminen myös ja siinähän sanotaan tahdon siinä missä vihkimisessäkin. :D

Sukulaiset eikä kaverit tiedä siis siviilisäädystämme ja Facebookissakaan en ole tietojani päivittänyt oikeiksi.

Toivottavasti vieraamme kuitenkin kokevat naimisiinmenomme juhlimisen arvoiseksi, vaikka sitä vähän myöhässä juhlitaankin. Me aiomme ainakin nauttia juhlista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on juhlapäivä tiedossa, se on 4.9. Mutta vihkipäivän päättäminen tuottaa tuskaa. Mies ei ota kantaa, sille on kuulemma ihan sama.

Vaihtoehdot ovat siis 25.8. ja 3.9.

Tuolloin 25.8. on meidän vuosipäivä, ja se olisi siinä mielessä ihana saada myös hääpäiväksi. Mutta mua jotenkin häiritsee, että vihkimisen ja juhlan väliin jää niin monta päivää.

Tuo 3.9. olisi siinä mielessä kiva, että päästään juhlimaan ihan tuoreeltaan, ja saadaan pistää sormukset pian sormeen. (Tarkoitus siis vasta juhlassa pujottaa sormukset, tavallaan viimeistellä tuo vihkiytyminen.)

Vähän harmittaa tuossa 3.9. päivämäärässä sekin, että silloin periaatteessa mulla olisi jo luennot alkaneet, ja opiskelen eri paikkakunnalla... Toisaalta, en varmaan kuitenkaan voisi lähteä istumaan luennoille hääjuhlan aattona. Että käytännössä tuolla ei liene loppujen lopuksi merkitystä. :unsure:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me haluttiin alunperinkin pienet häät. Mies ei kuulu kirkkoon, mutta haluaa kirkollisen siunauksen, joka on minulle tärkeä. Siunaukseen ja hääjuhlaan tulee vain lähimmät 50 vierasta, joten maistraattiin menemme kahdestaan (tai todistajiksi jotkut, jotka eivät pääse juhlimaan). Minusta olisi hassua kutsua maistraattiin lähimmät ja sitten parin päivän päästä kirkkoon ja juhliin samat ihmiset ja vain muutama muu.

Ajateltiin aluksi, että maistraatti olis perjantaina ja juhlat lauantaina, mutta sitten päätimmekin leikkiä numeroilla. Vihkiminen on 11.1.2011 ja juhlat 15.1.2011.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kiva lukea teidän salaa vihille-juttuja :girl_smile: olen aina ajatellut että missään nimessä ei näin, mutta nyt olen ruvennut miettimään asiaa. hinku vihille on kova, mutta koska olen juuri päättämässä opintojani, rahnaa ei todellakaan ole yhtään. mies joutuisi maksamaan koko homman yksin (juhlat perhepiirissä vain) ja suurin menoerä ravintolan lisäksi olisi minun rinssessahömpötykset, eikä tunnu oikealta että mies joutuisi maksamaan ne :P kattotaan ny... :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän piti mennä naimisiin syyskuussa kirkossa, mutta mentiinkin tänään maistraatissa. Viikko sitten alko menee suunnitelmat päin honkia niin nyt sitten ollaan naimisissa, ei tartte stressata. :grin:

Tarkotus pitää syyskuussa sitten avioliiton siunaus kirkossa ja juhlat sukulaisille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käydään maistraatissa hääjuhlaa edeltävänä päivänä allekirjoittamassa paperi. Puolen minuutin tilaisuus, jossa kukaan ei kysykään mitään ja allekirjoitetaan vaan paperi, edes todistajia ei tarvita, ei meille kummallekaan merkitse oikeaa hääpäivää. Koska myöhemmin hääjuhlan yhteydessä on sitten ihan oikea seremonia, koemme menevämme naimisiin jälkimmäisenä päivänä. Lakiasiat pitää vain hoitaa alta pois. Koska yhteisen sukunimenkin joudun erikseen hakemaan, koen, että koko maistraatti on vain yhtä byrokratiaa... Mutta eipä tässä oikein vaihtoehtojakaan ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mennään kahden maistraatissa naimisiin torstaina ja hääjuhla suvulle & ystäville pidetään saman viikon lauantaina.

Meille ei tule siunausta. Juhlista tulee pienet rennot pirskeet :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olemme niinkin tylsiä ihmisiä, että käymme kahdestaan (plus lapset mukana) maistraatissa hoitamassa virallisuudet alta pois, ja seuraavana päivänä on sitten rennot bileet lähimmille ihmisille. :)

Vielä kun keksisi millä kutsuun tästä ilmoittaa, ettei mummot saa slaageja kun tajuavat että pappia ei ole luvassa. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään