Tuu-tikki

Koekampaus vai ei?

69 viestiä aiheessa

Minulle kampauksen tekee tuttu kampaaja (hyvä ystäväni), mutta siltikkin haluan koekampauksen. Vaikka mielessä olisikin tarkasti tietty kampaus niin enpä olisi varma näyttääkö se siltikkään niin hyvältä juuri minulla. Senpä takia olemme sopineet että ainakin paria eri kampausta kokeillaan. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kampaukseni tekee hyvä ystäväni joka on myös ammattilainen ja hän sanoi että vähintään kaksi koe kampausta tehdään. Vaikka makuni hänellä on hyvin tiedossa ja tietää mitä haluan niin sanoi että pitää ensimmäisellä kerralla hio se miltä se näyttää just oikein ja toinen kerta vaan siihen että voidaan ottaa aikaa, ettei sit mene aikataulu sen takia tiukalle juhlapäivänä ja itsestä nämä perustelut tuntuivat niin järkeviltä että hyväksyin tietenkin. Eli kun jollekkin oli sanottu ettei koekampausta tehdä kun näyttää kuitenkin erilaiselta sitten juhlapäivänä niin itsestä kuulostaa vaan välinpitämättömyydeltä tai ammattitaidon puutteelta. Tiedä sitten kumpaa. Mutta sellaisenkin pointin tuo ystäväni (kaasoni myös) sanoi, että ihan jo sen takia koekampausta että jos ei ennen ole kampausta tehnyt sen ihmisen tukasta että saa siihen vähän tunnetta että mitä siitä edes voi tehdä -kaikille ei samaa kampausta välttämättä saa vaikka olisi millainen ammattitaito, jos tukka on liian liukasta/liian paljon/vähän...

Myös vanhojentanssi kampaukseni fiaskon (ja oikeastaan rippipävän) jälkeen nuo kaksi koekampausta kuulostaa ihanalta. Aina aiemmin kun on tärkeänä päivänä mennyt tukka päin mäntyä. Tosin nyt on onneksi ekaa kertaa ihminen jolle uskallan sanoa että EI! :D

Muokattu: , käyttäjä: nightatvogue

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti koekampaus! Monella kampaajalla tuntuu olevan vakiokampaukset joita väännetään jokaiselle, huolimatta siitä mitä on puhuttu/toivottu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse aion käydä koekampauksessa ehdottomasti ennen hääpäivää. Jos jokin suunnittelemassani kampauksessa ei toimikaan, niin hääaamuna ei kuitenkaan ole aikaa sellaisille yllätyksille. Koekampauksesta näkee sitten myös tosiaan miten se kestää koko päivän, mutta myös tarvittavat mahdolliset muutokset :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä kävin tänään just varaamassa ajan häämeikkiin ja -kampaukseen ja otin myös koekampauksen. Koemeikkiä en ottanut, koska uskoisin sen onnistuvan ihan ilmankin silloin hääpäivänä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin ajatellut että en menisi koekampaukseen, mutta vähitellen alan kallistua kuitenkin siihen, että koekampaus voisi olla sittenkin hyvä idea. Hiukseni ovat todella liukkaat eikä niissä meinaa kiharat tai muut kampaukset pysyä lainkaan. Voi sitten kampaaja tutustua niihin etukäteen ja katsoa mitä niistä saisi aikaiseksi.:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on kans aikomuksena koekampaus juuri siitä syystä, että myös tekijä ymmärtää sen, mitä haluan. Tässä asiassa ihan kiva ei riitä :) Samalla näkee myös sen, miten hyvin kampaus kestää ja tarvittavat muutokset voi miettiä sit ennen varsinaista juhlapäivää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Edit. poistettu

Muokattu: , käyttäjä: Daliya

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Menen ehdottomasti koekampaukseen. Kampauksen tekee ihan uusi kampaaja, joten parempi käydä tutustumassa häneen etukäteen. Varsinkin, kun mulla on aika liukkaat hiukset, jotka on vähän hankala laittaa. Samalla voidaan tarkistaa, että hääpäivänä kampaukseen ja meikkaukseen varattu aika on riittävä. Ja onhan se mukavaa, että saa meikkauksen ja hienon kampauksen kaksi kertaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä se koekampaus tulee tarpeeseen täälläkin, en halua stressata enää jotain kampauksen onnistumista hääaamuna kaiken muun lisäksi. o_O

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse aion myös ottaa koekampauksen sekä meikin. Mun vakikampaaja on harmikseni 400km liian kaukana, muuten luottaisin häneen ihan satasella enkä ottaisi koeversiota todennäköisesti. Tää mun vakkari muuten suositteli kysymään, mitä siihen koekampaukseen ns. sisältyy ettei tuu pettymyksiä. On kuulemma aika laaja käsite se ja hyvin harvoin ihan täydellistä kampausta tehdään. Jotkut kampaajat pitää pelkästään palaverin ja suunnittelun, kun toiset taas tekee ihan kampauksen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen muutaman kerran käynyt meikattavana ja tulokset ovat olleet hyvin eri tasoisia. Valitettavasti paras meikkaaja

ei asu hääpaikkakunnallamme. Haluan todellakin varmistua vielä etukäteen, että meikki vastaa mielikuvaani. Se on

sitten hääaamuna paha alkaa korjailemaan/selittämään miten olisi halunnut, jos metsään meni. Otin kyllä kerrankin

hintavan paikan, mutta eihän edes korkea hinta valitettavasti takaa varmaa lopputulosta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle kyllä tehdään koekampaus, vaikken katso sitä tarpeelliseksi. Mulle on oikeastaan ihan se ja sama, millä sykkyrällä tukkani on hääpäivänä, pääasia on kunhan se edes jotenkin poikkeaisi normaali arki-ponnaristani.

Koekampaus tehdään virallisena vihkipäivänämme, ennen maistraattiin menoa. Kehtaa sitten näppäistä sen virallisen hääkuvan ;) Varsinainen kampaus sitten seuraavana päivänä hääjuhlaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

koe meikki tehty ja ehdottomasti tulee myös koekampaus, vaikka mulla onkin kampauksesta tarkka kuva mitä haluan on mielestäni kampaajallekkin hyvä harjoitella kerran tuo tekele, tietää sit paljon varata aikaa itse hääpaivänä (tosin hääpäivän kampaamoaika onkin jo varattu)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Koekampaus vähentää varmasti hääpäivän stressiä aika lailla, koska tietää varmemmin, että saa just sitä mitä haluaa. En jättäisi koekampausta enkä koemeikkiä väliin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

koekampaus joo! hääviikolla keskiviikkona ja häät sitten lauantaina. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse haluan koekampauksen. Jokaisesta paikasta, mistä olen hintoja kysellyt, olen varmistanut että kuuluuhan hintaan koekampaus tai paljonko se tuo lisähintaa mikäli ei ole kuulunut. Osa kampaajista on kuulostanut yllättyneeltä koekampauksesta kysyttäessä, enkä oikein ymmärrä miksi - luulisi että he itsekin pitäisivät siitä, että tulevat tietämään mitä pitää sitten h-hetkenä tehdä.

Edit. Nyt kampaajan varattuani voin lisätä, että itselleni tulee sekä koekampaus että -meikki. Kuuluivat pakettiin.

Muokattu: , käyttäjä: Lenore

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Koekampaus, koemeikki - pitäisiköhän tehdä koevihkiminenkin varmuuden vuoksi? :girl_haha: Muutaman vuoden avoliitto varmaan riittää koeliitoksi.

Olen sen verran neuroottinen, eikä minulla ole vakikampaajaa, joten haluan tietää, mitä tulossa on, ja olen valmis maksamaan siitä. Ammattilaisen tekemä meikkikin on harkinnassa, ja sekin mielestäni pitää myös kokeilla ennakkoon.

Mutta olen kyllä samaa mieltä monen kirjoittajan kanssa, ettei koekampaus välttämättä takaa mitään: Kävin aikoinaan ennen vanhojentansseja koekampauksessa, joka oli aivan ihana. Aivan ihana. Varsinainen - ei sitten niinkään, vaikka ihan sievä olikin. Ymmärrän toki, että on ihan eri asia tehdä kestävä kampaus kuin kokeilla mallia vähän sinne päin, mutta erot jäivät kyllä harmittamaan. Ehkä tästä vahingosta viisastuneena aion tentata kampaajalta, onnistuuko kampaus varmasti myös käytännössä, enkä suostu hääpäivänä lähtemään ennen kuin tukka näyttää siltä, mitä sovittiin (Ja aion myös kuunnella ammattilaisen arviota siitä, mikä on tukallani realistista: ei näistä paksuja ja kuohkeita saa kuin peruukilla).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin suunnitellut Hyvinkäältä paikan jossa ottaisin häämeikin ja -kampauksen ja kävin kyselemässä, että missä vaiheessa pitäisi jo varata aikaa sinne.

Sielläpä sanottiinkin, että hintaan kuuluu koekampaus ja -meikki, mutta se on vain suunnittelutilaisuus, eli mitään ei konkreettisesti tehdä.

Se nyt tuntui vähän hassulta.

Onko useinkin näin?

Kyllähän minulla on ideoita millainen esim kampaus voisi olla ja kyllähän ammattilainen varmasti osaa sanoa onko toteutettavissa, mutta haluaisin nähdä mallin päässänikin ennen häitä ja tehdä sitten päätöksen!

Mutta jos tuo nyt on hyvinkin yleinen tapa nykyään...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse haluan ehdottomasti koekampauksen. Mulla on liukas tukka, jossa pysyy huonosti kiharat ja haluan koekampauksen siksi, että saan mielenrauhan jos/kun näen kampauksen pysyvän hyvänä. Lisäksi olen todella vaativa kampauksen suhteen ja haluan nähdä myös jo ajoissa osaako kampaaja toteuttaa toiveeni, ettei tarvitse hääpäivänä sitten jännittää onko kampaus sinne päinkään mitä haluan. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En oikein ennalta tiennyt että onko koekampaus (ja -meikki) varsinaisesti tärkeä(t), mutta päätin silti että ehkä parempi katsoa kuin katua. Näemmä tämä oli varsin hyvä päätös. Kampaaja(/meikkaaja) meni vaihtoon välittömästi koekampauksen jälkeen. 

 

Mulla oli mukana kampauksesta pari mielestäni ihan hyvää ideakuvaa, mutta mitään sen kaltaistakaan ei kampaaja saanut aikaiseksi. Loppuvaiheessa koekampausta kun kampaaja oli tehnyt mulle kiharakampauksen (jollaista en halunnut) pyysin muuttamaan sitä sen tyyliseksi, kuin tuomissani ideakuvissa, palmikoimalla pari pientä lettiä kiharoiden sekaan ja punomalla kiharat ja seassa risteilevät letit kimpuksi. Tulee kuulemma liikaa asioita, ei näytä hyvältä. Luovutin.

 

Meikissä oli puhe smoky eye -tyyppisestä kevyestä ja hillitystä meikistä. Toivoin maanläheistä, ehkä ruskeaa silmiin, meikkaaja ehdotti violettia tai harmaata. Pyysin ettei violettia, sillä se on aika vaikea värisävy, mistä meikkaaja oli kyllä lopulta samaa mieltä. Lopputulos oli yhdellä harmaalla luomivärin sävyllä tehty ruma silmämeikki (no joo, toisella harmaalla sävyllä oli rajaus), karmivasti kellertävä ja iholleni liian tumma meikkivoide ja käsittämättömän rumasti ruskealla värillä korostetut kulmakarvat. Huulipunan sävy oli mielestäni mainio, mutta meikkaaja korosti, että voidaan kyllä valita joku toinen, parempi sävykin. Luovutin. Lopullisesti.

 

Katsotaan ensi viikolla, että mitä kampaaja/meikkaaja vol 2 saa aikaiseksi (luojan kiitos sain vielä toisesta kampaamosta ajan). En usko että enää huonommin voi mennä. Pitäis myös keksiä, että miten kerron edelliselle kampaajalle, että en aio tulla enää elokuussa, enkä ehkä enää koskaan takaisin sen käsiteltäväksi. Tuntuu tosi pahalta sanoa että kaikki oli niin kamalaa, etten vaan yksinkertaisesti pysty. Kyllä mä uskon että se ihan oikeasti yritti, mutta nyt ei vaan käyny ihan ehkä tyylit ja kommunikaatio yhteen?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti sekä koekampaus, että koemeikki. Kuuluvat molemmat hintaan. Kampaajani tosin luottokampaaja noin 10 vuoden takaa, mutta silti tule koekampaus tehtyä, tietää ainakin sitten 100% varmuudella, millainen on ja miltä näyttää ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse halusin koekampauksen. Mulla on aika lyhyet hiukset, enkä paljoakaan itse niitä mitenkään laita, niin oli kiva nähdä, minkälaisen kampauksen kampaaja siihen pystyy loihtimaan. Ja kyllä kannatti, kaunis tuli!:) Ja kävin samalla huomenlahjakuvauksissa ja illalla mentiin miehen kanssa viettämään ulos iltaa, niin ei mennyt kampaus "hukkaan".

 

Meikin teen itse.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Justiin juttelin yhden kampaajan kanssa, joka kertoi ettei koekampaus välttämättä ole "testi" osaako kampaaja tehdä kampauksen, vaan sinne voi tulla hajanaisten ideoiden kanssa ja yhdessä pohditaan ja testaillaan millainen kampaus sitten olisikaan hyvä. Kyseinen kampaaja oli  sitä mieltä, että koekampaus on siinä tapauksessa vähän turha jos asiakas jo tietää tarkasti millaisen kampauksen haluaa, sellaisen osaa kampaaja tehdä sitten hääpäivänäkin. Ja koska hiukset menee joka kerta vähän erilailla, taipuu jne, ei tule sitä pettymystä kun kampaus kuitenkin näyttää joka kerta hiukan eriltä. Kiintoisa näkökulma mun mielestä, ja helpottavaa ettei tarvii olla tarkkaa visiota koekampaukseen mennessä vaan voi yhdessä ammattilaisen kanssa suunnitella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään