Hsoidi82

Perinteisen mansikkatäytekakun tuunaus

12 viestiä aiheessa

Olisiko kellään ideoita miten voisi muuntaa/täydentää/tuoda vaihtelua perinteiseen mansikkatäytekakkuun? Anoppini on luvannut tehdä täytekakun juhlaamme, joten en kovin monimutkaisia toiveita kehtaa antaa, mutta olisiko joitakin pieniä jippoja, jolla tavallisesta mansikkatäytekakusta tulisi vieläkin herkullisempaa..?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pari ideaa:

Suklaakakkutaikina. Siis ihan tavalliseen kääretorttutaikinaan rutkasti tummaa kaakaota sekaan.

Valkosuklaatäyte. Siis kermavaahtoa ja sulaa valkosuklaata.

Hyytelötäyte. Jokin raikas hyytelö välissä, esimerkiksi päärynä saattaisi sopia mansikkakakkuun hyvin.

Keksikerros. Yhdeksi kerrokseksi kakkuun murotaikinaa tms. Vähän taikinasta riippuen tämän täytyisi luultavasti olla alimpana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kakkuun voisi laittaa juuri ennen tarjoilua pieniä marenkeja koristeeksi. Samoin sitruuna- tai limekiisseliä voisi laittaa kerrosten väliin muiden täytteiden lisäksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Haaveissa myös perinteinen mansikkakakku tuunauksilla. Ajattelin että ulkonäköön voi kivasti vaikuttaa erilaisella pursotuksella, esim Kinuskikissan blogissa on paljon erilaisia pursotustyylejä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Erilaisilla suklaarouheilla saa myös kivaa lisämakua, esimerksi mariannerakeita, wiener nougat murskaa tai muuta sellaista. Niitähän löytyy ihan valmiiksi murskattunakin nykyisin kaupassa, mutta paljon halvemmalla pääsee kun ostaa itse ihan pussissa haluamiaan karkkeja ja rouhii tehosekoittimella.

Mansikan kanssa sopii myös makea itse tehty raparperihillo. Sitä kun laittaa ihan vähäsen esimerkiksi mansikoiden tai mansikkahillon sekaan. Hieman ranskankermaa vielä kermavaahdon sekaan kakun väliin, niin tulee oikein ihanaa. miksei halutessaan vielä vaikka valkosuklaata;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

...mutta olisiko joitakin pieniä jippoja, jolla tavallisesta mansikkatäytekakusta tulisi vieläkin herkullisempaa..?

Ei. :girl_haha:

Minusta vaan kakkua ei saa millään keinolla paremmaksi, kuin käyttämällä valkoista normaalia kakkupohjaa, kostutus mansikkamehulla ja väliin tuoreista mansikoista (oikein makeita) tehtyä mansikkasurvosta (paras tulee kun mansikat survoo jollain haarukalla/perunamuusisurvimella/tms, tehosekoittimessa tuosta tulee erimakuista) ja kermavaahtoa, joka on maustettu vaniljasokerilla (ei vanilliini). Samaa kermaa pursotettuna päälle ja mansikkalohkoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitopalvelusta meille ehdotettiin erilaisia mansikkakakuntuunausvinkkejä:

- persikanpaloja kerrosten väliin (ei missään nimessä sosetta, se ei pidä kosteutta niin hyvin sisällään ja tulee lautaselle)

- banaanisurvosta (jotkut kuulemma olivat mieltäneet tämän täytteen lasten juhliin, mutta minusta kuulosti hyvältä)

- kinuskikastiketta kerrosten väliin

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kermaan lisäksi tuorejuustoa tai maitorahkaa ja vaniljasokeria.

Kinuski käy hyvin mansikkaan, joten väliin tosiaan kinuskikastiketta tai kondensoidusta maidosta tehtyä toffeeta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse tosissaan ehdottaisin, että kakkupohja on suklainen (kaakaojauhetta jauhoihin), maitorahkaa tms. kermavaahdon sekaan (kermavaahto pysyy tällöin myös parempana pursotuksissa) ja pinnalle suklaasta pursotettuja koristeita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miten olisi kostutukseen joku jippo? Aikuisten kakkuun Bailey's, Cointreau tai vaikka Galliano, alkoholittomaan joku makusiirappi oman maunja mielikuvituksen mukaan. Kaikki nämä siis tietysti laimennettuna sopivaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostetaan tätä..

Tuoreet mansikat itse pilkkoisin, en survoisi. Ja tosiaan kun kerman joukkoon sekoittaa rahkaa, tulee tosi hyvää. ei oo sit niin äklömakea.. :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oman mansikkakakkuni taiat (eikä kukaan ole koskaan valittanut):

Väliin soseutettua pakastemansikkaa (ilman sokeria) joka toimii samalla kostuttajana (eli ei mitään muuta kostuketta tai kakku ui nesteissä) sekä mansikka"mössöä" (mansikkahillo+kerma+ripaus rahkaa+liivatetta). Päälle tuoreet mansikat kiilteen kera ja reunoille koripunos-pursotus höystettynä kookoshiutaleilla - antaa mukavan makuvivahteen mansikan kera ja toimivat nätteinä koristeina.

Tästä tulee aivan sairaan raikas kakku ilman mitään kommervenkkejä, ja maistuu ihan kympillä mansikalle ja vähän kookokselle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään