Leana

Kummanlaissa häissä viihtyisitte paremmin?

53 viestiä aiheessa

Haluaisin kuulla mielipiteitänne hääsuunnitelmistamme!

Häät pidetään kesäkuussa 2010, vieraita kutsutaan hieman alle 90, joista noin puolet on kavereita. Vihkikirkko on jokatapauksessa sama. Mutta nyt ollaan hahmoteltu ja suunniteltu kaksia varsin erilaisia häitä, joissa molemmissa olisi hyvät ja huonot puolensa. Ja päätöksenteko on vaikeaa! Siis, kummat häät teistä kuulostaa onnistuneemmilta tai mukavammilta:

A :

Vihkimisen jälkeen noin kilometrin siirtyminen juhlapaikalle, joka on hienohko ravintola. Juhlava miljöö, kaikki istuvat pienissä pöydissä samassa ravintolasalissa. Noutopöytä, jossa monipuoliset ja hienohkot tarjoilut. Viiniä ruuan kanssa, omakustanteinen baari. Emme ole leikkien ystäviä, joten ohjelmaa olisi vähänlaisesti..lähinnä jotain visailua tai hauskoja kertomuksia hääparista. Musiikkikin on kysymysmerkki, pelkkää taustamusiikkia vai joku bändi. Bileet nuorison kesken siirtyisivät jatkoille eri paikkaan noin 22-23 aikoihin.

Plussat: juhlava tunnelma, hyvä ruoka, hienot puitteet, jota kauempaa tulevat (hienostelevat) sukulaiset varmaan arvostavat.

Miinukset: kallius, mahdollinen jäykkyys ja tylsyys. Lapsia ei kovin paljon osallistu, mutta heillä saattaisi olla tekemisen puute.

B :

Vihkimisen jälkeen ajettaisiin n. 40 kilometriä sulhasen suvun vanhalle kotitilalle. Paikka on vanhahko, ei voi sanoa että ränsistynyt, mutta sopivasti kulahtanut. :) Paikka on iso, vanha talo, jossa on monia huoneita, ja sisustus kertynyt vuosikymmenien kuluessa. Piha on iso ja kaunis.

Ruuat tilataan pitopalvelusta, mutta menu painottuisi kylmiin ruokiin johtuen ruuanlaittomahdollisuuksien puutteista (kylmäsäilytystilaa puolestaan on riittävästi). Tässä vaihtoehdossa juomaa riittää, olisi boolia ja muita omia juomia. Ruokailu tapahtuu sisällä eri huoneissa, tai ulkona puutarhakalusteilla. Jokainen saisi päättää vapaasti missä istuu ja kenen kanssa.

Pihalle pystytetään jonkinmoinen teltta/katos, jonne laitetaan kalusteita. Näin kaikkien ei tarvitse olla sisällä jos eivät halua, ja sateen sattuessa ulkonakin voi oleilla teltan ansiosta. (Toki kaikki mahtuvat sisälle jos haluavat.) Ulkona on tarjolla pihapelejä ja muuta aktiviteettia lapsille ja lapsenmielisille ;) ja tilaa riittää juoksennella ympäriinsä. Bändi soittaa rentoa biletysmusiikkia joko ulkona tai sisällä, riippuen säästä.

Sukulaiset poistuvat illalla, ja nuoriso jää juhlimaan toivottavasti koko yöksi. Yöpyminen tapahtuu talossa sängyillä tai patjoilla.

Plussat: rentous ja vapaamuotoisuus, alkoholi, bänditouhut, ulkonaolo.

Miinukset: ison yhtenäisen tilan puute. Paikka ei niin hulppea; miten viihtyvät "hienommat" sukulaiset jotka saattavat odottaa juhlavuutta? Pitkä ajomatka, löytävätkö kaikki perille? Mitä jos sataa vettä kaatamalla ja kaikki tungeksivat pelkästään sisällä? Onko väärin tarjota kavereille yöpymismahdollisuutta siskonpedillä lattialla?

Siis apua, miten tässä pitäisi tehdä? Kummanlaisissa häissä itse haluaisitte olla vieraana? Kommentteja, mielipiteitä, huomioita? Mikä meiltä jää ottamatta huomioon? Kiitos! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä toi vaihtoehto B kuulostaa paremmalta - itse ainakin viihtyisin... Eikä toi yhtenäisen tilan puute mielestäni haittaa - toivottavasti on kaunis ilma,niin silloinhan voi olla ulkona :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaikka B kuulostaa paikkana ihanalta, pitäisin A-vaihtoehdosta, koska tällöin kaikki mahtuvat samaan tilaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viihtyisin itse B:ssä, kuulostaa mukavan rennolta. Valitsisin kuitenkin A-vaihtoehdon, se kuulostaisi paremmalta pitkämatkalaisille jotka eivät jää yöksi, ja kavereille voisi sitten järjestää ne rennommat jatkot.

Tietysti tuohon vaikuttaa niin paljon se, millaisen tilaisuuden te hääparina haluatte, ja onko eri vaihtoehtoinen välinen hintaero miten ratkaiseva.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti B-vaihtoehto.

Ja mikäs sen kivempaa juhlan jälkeen kuin siskonpedissä isolla porukalla hihittely.

Varatkaa korvatulppia jaettavaksi, koska se ensimmäinen nukahtaja

on seurueen pahin kuorsaaja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valitsisin juhlat A. Olin samankuuloisissa nyt keväällä, ei tanssia, mutta pari puhetta. Loistavaa ruokaa ja seuraa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti B, WAU!! :) Ehdottomasti plussaa rentous, se että ilta jatkuu yöhön asti samassa paikassa, yöpymismahdoll8isuus järjestyisi sieltä (siskonpetit ym käy kyllä hyvin nuorille), saisitte bändin pihalle soittamaan ym.

Vieraat tuppaa viihtymään paremmin kun ei ole liian fiini juhlapaikka..

Itse kyl ottaisin suuret teltat pihaan, jotta mahtuu olemaan ulkona hyvällä kelillä. Jos häät on kerta kesällä, niin voihan koko ruokailunkin järjestää juhlateltassa ja säästää talon sitten yöpymistiloiksi ym.

Kyllä ne vieraat perille osaa, ja kartan/ajo-ohjeen voi liittää kirkolla jaettavaan ohjelmaan. Suurin osa ajaa kuitenkin yhdessä letkassa, niin eivät eksy..

Täytyy myöntää, että minusta A kuulostaa hieman tylsältä tuohon B:hen verrattuna. Ehkäpä se johtuu siitä, että meille

on tulossa pitkälti B:n tyyppiset häät itselle, eli hieman puolueellinen mielipide tuli :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

vaihtoehto B kuulostaa kivalta, koska ne on sellaset rennot juhlat, missä ne hienostelevatkin luultavasti viihtyisi. Matka ei kuitenkaan ole älyttömän pitkä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lisäisin plussiin ja miinuksiin vielä A-vaihtoehtoon helppouden. B vaatii teiltä paljon aikaa ja järjestelyä, vaikka rahaa voisi mennä vähemmän (eikä hintaero ei ehkä ole niin suuri kuin äkkiseltään luulisi jos haluatte tarjota koko illan ruuat ja juomat ja mahdollisesti aamupalaa tms.). Ellei ole mahdollista käyttää stressittömästi paljon aikaa järjestelyihin, valitsisin vaivattomuuden vuoksi An.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olisin mielummin vieraana juhlissa B, mutta järjestäjänä saattaisin päätyä vaihtoehto A:han juurinkin sen helppouden takia.

Muokattu: , käyttäjä: }i{

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin, tuo A-juhlapaikka varattiin alun perin sen helppouden takia.. "minähän en jaksa mitään hirveetä hössötystä, koko homma vaan alta pois nopeesti ja kivuttomasti". Mut sitten se tosiaan alkoi kuulostamaan tylsältä. :/ Ja heräsi hinku sittenkin järjestää jotain muuta. Meillä kuitenkin on aikaa järjestää vaikka minkälaista, ja häihin on vielä paljon aikaa.

Pitkämatkalaiset joutuisivat ajamaan (sen n. 40 km) yöksi joko takaisin kaupunkiin, missä vihkiminen oli, jossa olisi hotelleja tarjolla. Tai sitten kotipaikkakunnalleni, 140 kilometrin päähän, jossa sukulaisten luona voisi yöpyä ilmaiseksi. Saisivat ihan itse punnita, että mikä heille käy.

Vielä tuosta yhtenäisen tilan tarpeesta...me ei todennäköisesti järjestetä mitään leikkejä niin paljoa, että se tuossa B-vaihtoehdossakaan olisi ongelma.

Muokkaus ja tarkennus, tuolla B-paikassa on aikoinaan järjestetty sulhasen siskon häät, joissa oli vielä enemmän vieraita.

Muokattu: , käyttäjä: Leana

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valitsisin sekä vieraana, että hääparina A:n

B:ssä saattaa kaikki levitä käsiin, jos on kaunis sää ja ihmiset ovat siellä sun täällä. Pitää olla

tosi hyvä seremoniamestari, että saa kaikki samaan tilaan esim. häävalssin ajaksi tai jos jotain

muuta tapahtuu. Ihmiset kuitenkin haluaisivat kuulla jos on puheita tms. Myös ruokailun ajan

yhtenäinen tila on ehdottomasti paras.

Syntyy ehkä liikaa kuppinkuntia, sukulaiset sisällä, kaverit ulkona ja syntyy kahdet eri bileet :)

Kokonaisuuden ja hallittavuuden kannalta A parempi. Eikä minusta haittaa, jos baari on omakustanteinen.

Kyllä kaikki nykyään tajuavat, että kaikkea ei voi hääparikaan kustantaa :girl_smile:

Muutoin, ehkä joihinkin muunlaisiin kesäbileisiin B kuullostaa ihanalta :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Valitsisin sekä vieraana, että hääparina A:n

Samoin :)

Vieraana enimmäkseen siksi, että olen ollut vuosikausia autoton ja monesti pohtinut pääni puhki, millä tuollaisia 40 kilometrin taipaleita taittaisin, kerrankin sellaisissa häissä, joissa en tuntenut morsiamen lisäksi ketään ja jouduin siis kerjäämään kyytiä ventovierailta. Ja vaikka auto olisikin, niin eipä siinä paljon pääsisi boolista nauttimaan, jos pitäisi ajaa ne samat 40 kilometriä takaisin lähimpään hotelliin. Makuasia, mutta jos parikymppisenä siskonpeti olisi ehkä ollutkin kaveriporukalla kivaa, niin näin jo vähän vanhempana ja oman aviomiehen kanssa ei kyllä enää tulisi mieleenkään.

Edit: Olen sikäli puolueellinen, että meillä oli nimenomaan ravintolahäät, jotka olivat itsellemme ylivoimaisesti paras vaihtoehto... Mutta ei kyllä vieraidenkaan mielestä ollut lainkaan jäykkää tai tylsää!

Muokattu: , käyttäjä: tammikuu09

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ja vaikka auto olisikin, niin eipä siinä paljon pääsisi boolista nauttimaan, jos pitäisi ajaa ne samat 40 kilometriä takaisin lähimpään hotelliin.

Totta! Tähän vain unohdin sanoa, että on harkittu myös bussikuljetuksen järjestämistä, mutta ei vielä mietitty sitä loppuun asti. Autottomat ovat juurikin nuorisoa jonka toivotaan jäävän yöksi, niin milloinkas ja kenelle se paluukyyti olisi sitten järjestettävä. :unsure: Jos ajattelee sukulaisia (niitä kaukaa tuleviakin) niin heistä ei tuon kyydin kanssa ole ongelmaa, koska sukulaiseni eivät juo. Joten autoilu onnistuu edestakaisin. Tämä bussiasia vielä siis mietinnässä.

Tuon B-vaihtoehdon naapurissa on myös jonkinlainen bed&breakfast -paikka! Siitäkään en maininnut, koska ei ole vielä tietoa, että minkälainen paikka se oikeasti on. Pitää laittaa anoppi ottamaan selvää. :) Mutta se olisi pitkänmatkalaisille (jotka eivät nukkuisi juhlapaikalla) yksi vaihtoehto. Toivottavasti se olisi edes suht hyväntasoinen!

Kiitos kommenteista, mielenkiintoisia pointteja! Lisääkin saa ja TÄYTYY kommentoida. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valitsisin B-vaihtoehdon, ehottomasti. Juhlat kuulostaisivat rennommilta ja itseä miellyttää tuo mahdollisuus olla vapaasti ilman mitään tiukkoja istumajärjestyksiä yms. En välttämättä näe huonona, että ihmiset eivät ole yhteisessä tilassa. Minkä vuoksi kaikkien pitäisi olla koko ajan samassa tilassa? Jokaisella on oma makunsa, mutta itse pidän B-vaihtoehdon mutkattomuudesta, vaikkakin se kyllä vaatii enemmän suunnittelua. Ainoastaan tuo välimatka lähimpään hotelliin on ainoa miinus, mutta eiköhän siitäkin voisi selvitä taksikyydillä tai muulla tavalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti B. Meillä painittiin tämän saman teeman kanssa reilu vuosi sitten, mutta olen näin jälkeenpäin ajatellen onnellinen, että päädyttiin rentoihin lavatanssihäihin järven rannalla, bileet jatkuivat saunoen ja grillaten aamuyöhön. Toimi meidän hääväkeen kuin häkä. Mutta toki jokaisen on arvioitava minkätyyppisiä vieraita on tulossa ym. Omasta mielestäni juhlapaikan vaihtaminen kesken iltaa ja jatkoille lähtö usein hajottaa porukkaa ja tunnelma saattaa lässähtää..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Omasta mielestäni juhlapaikan vaihtaminen kesken iltaa ja jatkoille lähtö usein hajottaa porukkaa ja tunnelma saattaa lässähtää..
Totta tuokin. Jatkopaikka olisi sellainen "kellariravintola", jossa olisi muutamia tuttujen bändejä soittamassa. Sinänsä kivaa, mutta kun baareissa tulee luuhattua pari kertaa viikossa muutenkin. Jotenkin tekisi mieli jotain erilaista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä ei nyt ihan kysymykseen kuulu, mutta ainakaan iältään +40 vuotiailla

ei ole mitään siskonpetejä vastaan, päinvastoin.

Tässä iässä ollaan nukuttu mitä erilaisimmissa paikoissa

ja sängyissä, joten nukkumispaikalle ei paljoa ole vaatimuksia.

Samoin tässä iässä ei tarvitse paljoa matkatavaroita, joten pienet tilat

käyvät hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaihtoehto A.

Toisessa vaihtoehdossa on huonoin puoli se, että juhlavieraat joutuisivat olemaan eri huoneissa. Olen ollut tällaisissa häissä juuri tänä kesänä ja yhtäkään puhetta ei kuulunut toisiin huoneisiin. Mutta huolimatta siitä kumman valitsette, niin pitäkäähän upeat häät! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Vaihtoehto A.

Toisessa vaihtoehdossa on huonoin puoli se, että juhlavieraat joutuisivat olemaan eri huoneissa. Olen ollut tällaisissa häissä juuri tänä kesänä ja yhtäkään puhetta ei kuulunut toisiin huoneisiin. Mutta huolimatta siitä kumman valitsette, niin pitäkäähän upeat häät! :)

Kiitos! :)

Vielä tuosta eri huoneissa olemisesta; meillä tuskin kukaan pitää puheita, eikä myöskään tanssita häävalssia.

Ruokailun näkisin itse niin, että yhden lautasellisen jälkeen voi pitää vaikka rupattelutaukoa, hakea lisää ruokaa, ja vaihtaa pöytää, istumapaikkaa ja vierustovereita. Siis että olisi "liikkuvaista", en usko edes että kaikki istuisivat yhdessä paikassa kuin tatti. :D Ruoka haettaisiin siis noutopöydästä, eikä mitään olisi pöytiin katettuna. Ruokailukin olisi sellaista epävirallista...saisi syödä ja santsata silloin kun hyvältä tuntuu, ja välillä seurustella muiden kanssa. Itse voin kuvitella tällaisen tilanteen aivan hyvin, mutta teillä näyttää olevan mielikuva, että kaikki haluavat istua yhdessä paikassa. Meneeköhän se sitten niin? *Hmmmm* (Täältä puuttuu tuollainen mietiskelevä hymiö. :P)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kallistun vaihtoehtoon A. Suurimpana syynä se että B:hen liittyy niin paljon epävarmuutta kun ollaan "sään armoilla". Sää periaatteessa tuollaisissa häissä määrittää koko juhlan luonteen ja tunnelman. Lisäksi riskitekijä myös se että kaikki järjestetään itse ja kiireitä riittää varmaan muutenkin.

Varsinkin jos suvussa on "hienostoporukkaa" niin kannatan vaihtoehtoa A, sillä on vähän irvokkaan näköistä jos täti Elisabeth joutuu istumaan kalliissa jakkupuvussaan vetisen nurmikon päällä huojuvassa muovisessa puutarhatuolissa satiinikorkokengät tiukasti nurmeen uponneena. Ok ehkä vähän kärjistettyä mutta kyllä mun mielestä "maalaishäät" määrittää hieman pukeutumistakin, niin morsiamen kuin vieraidenkin.

Kyllä ravintolahäihinkin saa rennon tunnelman kun näyttää itse isäntäparina esimerkkiä ja käytöksellään viestii että tänne tultiin juhlimaan eikä istumaan jäykkänä omassa tuolissa. Häät on niin iso juhla että sen kerran kun sitä juhlitaan niin itse valitsen mahdollisimman juhlavat puitteet. Maalaismiljöössä järjestettäviä juhlia kun tulee juhlittua paljon useammin sukulaisten pyöreillä synttäreillä, rippi- yo- ja valmistujaisjuhlissa.

Pitää vielä lisätä että missään nimessä en halua väheksyä vaihtoehto B:n kaltaisia hääjuhlia, ja itsekin vieraana viihtyisin varmasti mutta jos olisin järjestäjänä niin varmasti stressaisin liikaa säästä ja kaiken sujuvuudesta. :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaa minäkin ajoin takaa, että miksi "pitää" olla samassa tilassa. Kun häihin ihmiset tulee kuitenkin juhlimaan hääparia, niin ne varmasti haluavat nähdä ja kuulla kaikki mitä tapahtuu. Olen ollut myös häissä vieraana, joissa istuin jossain peräkammarissa, eikä tullut yhtään hääjuhlafiilistä kun ei tosiaan tiennyt yhtään mitä milloinkin tapahtui, ei ollut ikäänkuin juhlissa mukana ollenkaan :)

Mutta tosiaan, kukin tyylillään :)

Me esimerkiksi halutaan "ei niin perinteiset" ennemmin "bilehäät" mutta se tarkoittaa sitä, että meillä ei ole lapsivieraita, ollaan panostettu ruokaan ja juomaan sekä tulee bändi ja on tauoilla taustamusaa jokaiseen makuun :) Kaikki ovat samassa tilassa, kun haluamme, että kaikki näkevät ja kuulevat kaiken ja että me näemme kaikki vieraat ja voimme näin juhlia kaikkien kanssa tasapuolisesti :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti A

Ehkä mä olen "hienosteleva", mutta vaihtoehto B kuulosti ihan hirvittävälle. En missään nimessä haluaisi häissä tuollaista festari-tunnelmaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos kyseessä olisi vain bileet kavereille, niin silloin vaihtoehto B voisi toimia. Jos sukulaisten on tarkoitus olla mukana juhlissa ja vielä viihtyäkin, niin valitsisin A:n.

Ihmiset eivät välttämättä hirveästi halua vaihtaa paikkaa ruokailun aikana, koska mielellään päivitetään kuulumisia vanhojen tuttujen ja sukulaisten kanssa. Eri asia on sitten se, jos kaikki tapaavat toisiaan muutenkin usein. Tällöin liikehdintää voi syntyä enemmänkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei kahta puhetta tästä, ehdottomasti viihtyisin paremmin vaihtoehto B:ssä :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään