Jump to content
Naimisiin.info

Minkälainen elämäntilanne häitä suunnitellessa


maddy

Recommended Posts

Asutaan paritalossa vuokralla. Itse olen työttömänä, ilman minkäänlaista koulutusta. Tuleva mieheni tekee osa-aika työtä vielä toistaiseksi, hän omaa koulutuksen, vaikka ei teekkään sen alan töitä tällä hetkellä =)

Lapsia minulla on kaksi entisestä avoliitosta. Olemme myös tulevan mieheni kanssa suunnitelleet lapsia yrittävämme tuossa jokusen vuoden päästä, kun hän on valmis =) Olemme myös keskustelleet koiran hankkimisesta.

Olemme suunnitelleet ostavamme talon( tai rakentavamme oman) kunhan talous sen sietää =)

Olemme seurustelleet kohta 2 vuotta, hääpäivänämme olemme olleet 2 vuotta kihloissa.

Itse olen tuolloin 26 vuotias ja nuori sulhoni 22 vuotias =) " ikä ei ole numero vaan mielentila" =)

Link to comment
Share on other sites

Meillä häät toukokuussa 2011. Tuolloin sekä minä että sulho 24v. Tavattiin marraskuussa 2007 ja häihin mennessä seurusteltu vähän vajaa 3 ja puoli vuotta, josta kihloissa oltu tuolloin vajaa 3 vuotta ja yhdessä asuttu reilu kolme vuotta. Molemmat ollaan opiskelijoita ja opiskelut jatkuvat häiden jälkeenkin molemmilla ainakin vuoden. Lapsia ei ole, mutta kaksin kappalein kissoja löytyy.

Link to comment
Share on other sites

Meillä tulee hääpäivään 31.7.2010 mennessä tiivistä yhteiseloa 4 vuotta ja 7 kk. Mieheni on 32 v. ja minä 27 v. Meillä on pieni tytär, nyt 1,5-vuotias ja hääpäivästämme on tasan kuukausi hänen 2-vuotissynttäreihinsä. Yhteinen talous meillä on ollut jo yli 4 vuotta ja kihloissakin on oltu vuoden 2007 kesäkuusta asti. Eli kai tässä on jo aika sanoa toisillemme virallisesti "tahdon", vaikka olemmekin tahtoneet olla yhdessä tiiviisti koko seurustelumme ajan. Tällä hetkellä mies on töissä isänsä firmassa ja sukupolvenvaihdos tapahtunee tässä kevään aikana, mies alkaa yrittäjäksi. Minä ehdin palata äitiyslomalta töihin, kunnes puolen vuoden työrupeaman jälkeen jouduin yllättäen työttömäksi. Samalla jouduin keskeyttämään yliopisto-opintoni, joita tein työn ohessa, joten kukkaron nyörit on paukkuneet kun hääbudjettia on suunniteltu. Jospa tässä piakkoin pääsisin jo tienaamaan niitä "etukäteen käytettyjä" rahoja. :D Itse maksamme häät, kun kummallakaan ei ole ollut tapana roikkua vanhempiemme kukkaroilla. Onnelliset olemme yhdessä :-X ja ensi heinäkuussa sen sitten todistaa n. 100 ystävää ja sukulaistakin.

Link to comment
Share on other sites

häät kesäkuussa 2010 morsian tuolloin 25 vuotta, sulhanen 39 vuotta. yhdessä olemme olleet tuolloin tasan vuoden ja yhteistä taloa ylläpidetty tuolloin 9 kuukautta. Olemme siis tunteneet toisemme jo useamman vuoden, nyt kun kolahti niin kohautetaan kerralla. Minulla on 6 vuotias lapsi, miehelläni ei yhtään.

Link to comment
Share on other sites

seurustelua takana nyt reilu 5 vuotta, viime heinäkuussa kihloihin ja ens heinäkuussa häät. minä 23v ja mies 25v. kumpikin vakitöissä, mulla vaan ei koulutusta,joten jossain vaiheessa ois tarkoitus sellanenkin hankkia. vielä ei oo lapsia, mutta yksi koira löytyy. vuokralla asutaan vielä, mutta varmaan häiden jälkeen aletaan kattelee sit omaa taloa ja niitä lapsiakin vois sit tulla... :wub:

Link to comment
Share on other sites

Meillä häät 28.8.2010. Olemme hääpäivänä olleet yhdessä vajaa neljä vuotta. Molemmat opiskelemme vielä ja palautamme gradumme syksyllä. Sellainen elämäntilanne on, että paljon muutoksia tiedossa. Muutamme eri paikkakunnalle keväällä, syksyllä tarkoituksena jo ruveta "vakihommiin" ja gradu sitten viimeistellä sen ohessa. Vauva olisi myös tervetullut milloin tahansa, tosin häiden jälkeen kuitenkin. Ihanaa, jännittävää aikaa. :-X

Link to comment
Share on other sites

Meidän häitämme vietetään 18.09.2010. Hääpäivänämme olemem olleet yhdessä 6vuotta ja 6 kuukautta. Olemme reilu parikymppisiä tuolloin. Mies on vakkarityössä ja minulla määräaikainen työ lokakuuhun asti, mutta varmasti minulalkin tulee töitä jatkossakin olemaan.

Meillä on oma (pankin=asuntolaina) rivitalokaksio, ja häiden jälkeen jos alkais tosissaan miettimään omakotitaloa. Meillä on kaksi koiraa, joista toinen nyt kuukauden päivät ollut meillä! :girl_smile: Seuraavaksi on varmaan vauvan vuoro! :)

Muokattu: , käyttäjä: Marsi
Link to comment
Share on other sites

häät syyskuussa 2010. silloin yhessä reilut 4vuotta, jotka asuttu käytännössä alusta asti yhessä. oma (tai vielä pankin, eli paljon lainaa) talo, ja yks lapsi joka häiden aikaan todnäk just oppinu käveleen:) molemmat duunarihommissa, ikää morsmaikulla vähän enemmän kun sulhasella:)

Link to comment
Share on other sites

Guest Puzzle2010

Naimisiinmennessä olemme olleet yhdessä hiukan yli neljä vuotta, josta kihloissa puolitoista.

Kummatkin alkaa pikkuhiljaa kirjoittamaan gradua, katsoo nyt palautanko gradun neitinä vai rouvana! :)

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...