Jump to content
Naimisiin.info

Minkälainen elämäntilanne häitä suunnitellessa


maddy

Recommended Posts

Me olemme häiden aikaan, kesällä 2013, luultavimmin kummatkin opiskelijoita ja opiskelut jatkuvat varmaan muutaman vuoden vielä häiden jälkeenkin. Tällä hetkellä mies siis vielä töissä ja itse olen "lukulomalla" yliopiston pääsykokeisiin, kummankin olisi tarkoitus nyt syksyllä päästä mieleiselle alalle opiskelemaan, sellaiset kun ovat nyt vihdoin löytyneet. Häiden aikaan olemme 22-vuotiaita molemmat, sulhanen kyllä täyttää häiden jälkeen 23.

Tutustuimme 2010 vuoden lopussa ja yhdessä olemme olleet kuin paita ja peppu heti vuoden 2011 alusta:)

Link to comment
Share on other sites

Me ollaan vähän tämmösiä hetkessä eläjiä, ei huolta huomisesta. Moni asia meidän suhteessa on tullut hieman yllätyksenä, ja kaikki on otettu ilolla vastaan.

Aloitettiin seurustelu heinäkuussa -07, ja muutettiin piakkoin yhteiseen asuntoon, saman vuoden puolella. Asunto on miehen oma, eli laina on täysin hänen nimissään.

Esikoiskaksoset ilmoittivat tulostaan joulukuussa -08, ja heinäkuussa -09 meillä oli kaksi pientä suloista poikaa. Auto lähti vaihtoon, laina suureni, sekin tosin miehen nimissä.

Olin kotona ensin mahani ja sitten vauvojen kanssa huhtikuusta -09 alkaen, ja ainoa tulonlähteeni oli kela, mies tienaili vakipaikassaan ihan perusliksaa. Jostain kummasta sitä rahaa vaan on riittänyt kahden pienen elättämiseen ja lainojen lyhennyksiin.

Vakityöt aloitin heinäkuussa 2010 ja jatkan edelleen. Kihlat tuli yllärinä kesäkuussa 2011 ja nyt siis hääpäivä tulossa 1.9.2012.

Raha-asiat ovat nyt ihan ookoo, ja kaikki on suunniteltu itse maksettavaksi. Eletään sen mukaan mitä meillä on varoja, ja kaikki turha krääsä on häistä karsittu pois. Yli sata vierasta kuitenkin tulossa, joten kaikesta muusta tingitään paitsi ruuasta ja alkoholista :)

Auton rahoitusosuus on ensi vuoden maaliskuussa maksettu pois, jolloinka aletaan sitten suunnitella sitä yhteistä lainaa omakotitaloon, kun jää kuussa vähän enemmän käteen. Nyt maksamme kerrostalokaksiosta jo niin hitosti, että pari sataa päälle niin lyhennetään jo komeasti talolainaa.

Link to comment
Share on other sites

Me ollaan päätetty järkätä häät heinäkuulle 2013, jolloin yhteistä eloa takana reilun 5 vuotta. Kihloissa tuolloin ollaan oltu reilu vuosi.

Itse oon tällä hetkellä työttömänä, mutta toivottavasi itsellekin se työpaikka löytyisi. Mies siis tällä hetkellä työssä, jonka takia joutuukin matkustelemaan ympäri ämpäri maailmaa.

Mutta näillä eväillä yritetään saada häät järjestymään ensi vuoden kesälle ja kyllähän ne saadaan järkättyä kun vaan niin päätetään :)

Link to comment
Share on other sites

Me alettiin seurustella syksyllä 2009, tosin tunnettiin jo aikaisemmin. Mies kosi täysin yllättäen 1.1.11 vain reilun vuoden seurustelun jälkeen. Pääsi kyllä yllättämään täydellisesti :) Samana päivänä myös muutettiin yhteen, tosin itse olin vielä tammikuun opiskelijavaihdossa ulkomailla. Kihlauspäivänä päätettiin myös, että naimisiin mennään 2012.

Hääpäivänä ollaan siis seurusteltu vajaat kolme vuotta. Molemmat ollaan silloin 26, mutta mies täyttää paria kuukautta myöhemmin 27. Mies on (toivottavasti) työelämässä, on siis valmistunut jo. Mulla on vielä vähän koulua jäljellä. Rahaa ollaan saatu säästettyä ihan hyvin, tosin säästäminen vielä jatkuu. Onneksi molempien vanhemmat auttavat kustannuksissa.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Häiden aikaan, syksyllä 2013 olemme molemmat 26-vuotiaita ja seurustelleet melkein 6 vuotta. Sulhoni on häiden aikaan jo valmistunut ja työelämässä. Minulla sen sijaan on vielä häidenkin aikaan opintoja jäljellä ainakin pariksi vuodeksi eteenpäin. :girl_smile:

Meidän tarinamme menee näin:

-Tapasimme marraskuussa 2007

-Seurustelumme starttasi saman vuoden joulukuussa

-Yhteen muutimme huhtikuussa 2008

-Kihloihin menimme huhtikuussa 2012

-Ja häät vietämme syksyllä 2013

Link to comment
Share on other sites

Tapasimme opiskelijajuhlissa syksyllä 2009 ja molemminpuolinen kiinnostus heräsi. Ajoitus ei kuitenkaan ollut loistava, eikä varsinaisia treffejä tullut. Näimme seuraavan puolentoista vuoden aikana muutamia kertoja ohimennen, kunnes helmikuussa 2011 keksin jostain laittaa viestin sille kivalle pojalle :). Pari päivää myöhemmin kävimme teellä, kuukautta myöhemmin maaliskuun lopussa totesimme, että oikeastaan tässä on seurusteltu jo kuukausi, toukokuun puolivälissä mies muutti minun luokseni, 3.3.2012 hän kosi, ja naimisiin mennään 2.2.2013.

Häiden aikaan minä olen paria viikkoa vaille 30, mies on paria kuukautta vaille 27, minä olen kokopäivätyössä ja mies opiskelee.

Muokattu: , käyttäjä: Maybelle
Link to comment
Share on other sites

Minä olen 26 ja mies 29. Ollaan oltu yhdessä 6 vuotta. Molemmat vakityössä, minä lisäksi opiskelen vielä muutaman viikon ja valmistun juuri ennen häitä. Asuntotarjous meni läpi kaksi viikkoa sitten, ja kaupat tehdään 1,5 viikkoa häiden jälkeen eli heti häämatkalta palattua. Sitten alkaa remontti, ja tavoitteena on muuttaa ekaan ikiomaan kotiin heinäkuussa. Häiden jälkeistä masennusta ei siis varmaan ehdi syntyä, kun saman tien saa vaihtaa hunnun näppylähanskoihin ;) Lapsia ei vielä ole, ja seuraavat pari kuukautta näyttävät sen verran kiireisiltä ja stressaavilta, ettei varmaan ihan heti uskalleta alkaa yrittämäänkään. Toiveissa kyllä olisi :)

Link to comment
Share on other sites

Haa, hmm. Me tavattiin lukiossa 16-vuotiaana, oltiin ystäviä vaikka kiinnostus oli molemminpuoleinen (kävi jälkikäteen ilmi), muutettiin yhteen 20-vuotiaana kämppiksiksi (:D) ja tupareissa naksahti sitten kohdalleen. Eli ollaan asuttu yhdessä noin kuukausi pidempään kuin seurusteltu!

Siitä lähtien asuttu yhdessä. Häiden aikaan (2013) ollaan 25 molemmat, yhdessä tullut oltua siis se viisi vuotta. Molemmilla on vielä opiskelut kesken, kumpikin valmistunee siinä 2014. Tarkoitus olisi hankkia osa-aikatöitä ensi syksyksi jotta nuo kekkerit saisi rahoitettuakin..

Lapsia ei ole, eikä vielä muutamaan vuoteen olisi tarkoitus tullakaan. Kaksi kissaa kyllä möyrii vuokra-asunnossa.

Link to comment
Share on other sites

Me kihlauduttiin 27.3.2012 ja päätettiin samalla, että mennään naimisiin vuonna 2013. Itse olen valmistunut kolme vuotta sitten ja olen vakituisessa työssä. Mies opiskelee vielä, mutta valmistuu tänä keväänä. Olen 25 ja mies 24. Miehen opiskelun vuoksi viimeiset kaksi vuotta on ollut aikamoista reissaamista kahden paikkakunnan välillä, mutta onneksi tilanne rauhoittuu kevään aikana :) Tarkoitus olisi ostaa yhteinen koti mahdollisimman pian. Tällä hetkellä me ollaan ns. tuplatalous; kaksi asuntoa, kaksi autoa, kahdet laskut, mutta kyllä se tästä...

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Tänne foorumille rekisteröityminen teki sen tosiasian, että häät lähestyvät, vieläkin todemman tuntuiseksi :) Tapasimme lokakuussa 2007 ollessani vielä näin jälkikäteen ajatellen aivan liian nuori ja sulhokin vasta vuotta aikaisemmin täysi-ikäisyyden ohittanut! Tällä hetkellä siis seurustelua takana n.4,5 vuotta, joista yli 3,5 vuotta yhdessä asuen. Kihloihin menimme 2010 kesällä täyttäessäni maagiset 18 vuotta. Häiden suunnittelu alkoi kuitenkin vasta tämän vuoden tammikuussa ja häitä juhlitaan 2013 kesällä. Monesti olen miettinyt, olemmeko haukkaamassa liian isoa palaa aivan liian nuorina, mutta häiden aikaan olen kuitenkin 21-vuotias ja sulho 4 vuotta itseäni vanhempi. Sulhasella vakituinen työpaikka ja itselläni pitkä määräaikaisuus ja ei pelkoa työttömyydestä tämän työsopimuksen loputtuakaan. Eli oikeastaan meillä on kaikki asiat hyvin pitkälti reilassa :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Yhdessä ollaan oltu tähän mennessä lähes kuusi vuotta, joulukuussa kihlauduttiin ja häät olis tarkoitus viettää keväällä 2013. Häihin mennessä yhteisiä vuosia on kertynyt seitsemän. Itse valmistuin muutama kuukausi sitten ja kohta määräaikainen työ muuttuu vakityöksi. Mies opiskelee vielä ainakin kaksi vuotta, eli on opiskelija häiden aikaankin. Asutaan vuokralla, kahdestaan, opiskelija-asunnossa. Ja ikää molemmilla häiden aikaan 26 :)

Link to comment
Share on other sites

Me alettiin seurustella aprillipäivänä 2007, kihloihin jouluna 2011. Häät suunnitteilla elokuulle 2013, jolloin on oltu reilut kuusi vuotta yhdessä. Mies on töissä, itse pitäis valmistua sitten joulun tienoilla 2013, onneksi äiti on lupautunut suurilta osin häiden maksajaksi niin ihan kaikkea ei tarvitse opiskelijabudjettiin mahduttaa. Mun opintojen takia ei olla asuttu yhdessä kuin kesät, tulevan kesän alussa on viimein edessä saman katon alla asuminen lopullisesti. <3

Link to comment
Share on other sites

Pari kuukautta sitten kihlautuessamme minä olin vielä opiskelija, ikää 21-vuotta ja mieheni jo työelämässä, 26-vuotias. Olimme seurustelleet silloin vajaat neljä vuotta. Nyt olen kuitenkin valmistunut ammattiin ja etsin kuumeisesti töitä, eli puolentoista vuoden päästä pidettäviin häihin valmistaudutaan todennäköisesti molemmat yhtä lailla työssäkäyvinä, tienaavina ihmisinä.

Link to comment
Share on other sites

- 2008 -vuoden alusta seurusteltu, ihan vaan parhaina kavereina hengailtiin sitä ennen muutama vuosi :)

- 2009 syksyllä muutettiin yhteen, kun mies sai opiskelupaikan

- 2010 syksyllä kihloihin

- 2014 näillä näkymin naimisiin!

Opiskelijoita ollaan molemmat, kumpikin tekee tahollaan osa-aikatöitä opiskelujen ohessa. Kovasti houkuttelis 2013 häät, mutta tarvitaan kyllä varmasti lisää aikaa säästää rahoja kasaan. 2014 näyttää siis tällä hetkellä hyvältä, siinä vaiheessa mies on todennäköisesti jo valmistunut ja rahatilanteen pitäs muuttua huomattavasti aurinkoisemmaksi :)

Link to comment
Share on other sites

Meillä on kaksi lasta ja olen ollut kotiäiti kohta kolme vuotta ja lähdössä (ehkä) opiskelemaan. Miehellä työpaikka mutta työpaikan vaihto ehkä edessä. Häät ovat vasta kesällä 2013 joten ruvetaan jo nyt askartelemaan kutsuja ja koristeita niin ei mene heti kerralla tuhatmäärin rahaa tuollaisiin.

Link to comment
Share on other sites

Meillä näin:

Päädyimme yhteen 8/2010

Kihlauduttiin 10/2011

Valkolakit saamme molemmat 6/2012

Siviilivihkiminen tulossa 8/2012

Liiton siunaus & iso hääjuhla tulossa 12/2012

Lapsentekopuuhat aloitettiin samoihin aikoihin kun kihlauduttiin. Aluksi oli määrä hankkia lapset ensin ja miettiä häitä vasta myöhemmin, mutta kun vauva ei ole kahdeksassa kuukaudessa ilmoitellut tulostaan niin tehtiin sitten toisenlaisia suunnitelmia. Yritys toki jatkuu ja lapsi on aivan yhtä tervetullut vaikka hääjuhlia suunnitellaankin ^_^ ei kyllä haittaa yhtään vaikka joutuisin olemaan vesilinjalla omissa häissäni...

Itse olen töissä osa-aikaisesti ja jos pääsisin toivomaani opiskelupaikkaan niin musta tulisi syksyllä opiskelija joka käy koulun ohella töissä :) mies taas lukee tällä hetkellä hiki hatussa oikiksen pääsykokeisiin. Vuokralla asutaan, koira haluttaisiin mutta tähän asuntoon ei saa ottaa. Omaa asuntoa varten säästetyt pennoset taitavatkin upota häihin...

Niin, ja olemme 19-vuotiaita. Nuoria ja naiiveja! :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Olemme molemmat 23 -vuotiaita.

Seurustelu alkoi 07/2006

Kihloihin mentiin 01/08

Muutettiin yhteen 04/08

Omaan paritaloon muutetaan 09/2012

Ja häät on 6/2013

Mieheni on vakitöissä ja hänen pitäisi valmistua amk:sta 12/12 ja itse valmistuin ammattioppilaitoksesta 05/11 ja olen määräaikasessa työssä.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...