Guest Rouva Sinkkonen

Kutsuakko vai eikö kutsua...? (yhdistetty ketjuja)

194 viestiä aiheessa

Minullapa on "ihana" tilanne kun en tiedä voinko kutsua isääni koska hän ja sulho eivät ole olleet väleissä melkein kolmeen vuoteen... Itse olen isäni kanssa hyvissä väleissä kunhan tästä kyseisestä riidasta ei puhuta :hysteric: En haluaisi miettiä koko hääpäivääni että alkaako ne tapella jossain vaiheessa ja häät ovat vielä kaikenlisäksi saarella, josta ei niin vain pääse poiskaan. Tosin hääpäivää ei olla edes vielä sovittu ja ihmeitä voi tapahtua ennen häitä.

Olen myös ajatellut että jos en voi kutsua isääni niin pidetään vain kaverihäät ja jätetään kaikki muutkin sukulaiset pois. En vain voisi tehdä sitä isälleni että jättäisin pelkästään hänet pois juhlistani. Vaikeita nämä sukujutut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on paljon sukulaisia etenkin isäni puolelta, ja kaikki ovat tottuneet siihen, että heidät kutsutaan kaikkiin juhliin. Kuitenkin serkkuni piti pari-kolme vuotta sitten häät, joihin jätti kutsumatta reilusta paristakymmenestä serkusta (puolisot plus lapset vielä mukaan) neljä serkkua perheineen (sisältäen minut ja siskoni). Itse olin vähän loukkaantunut asiasta, sillä isäni, hänen avopuolisonsa ja pikkuvelipuoleni kutsuttiin. annoin asian kuitenkin olla, sillä vanhempani ovat eronneet yli kymmenen vuotta sitten, ja en ole ollut tekemisissä juuri ollenkaan isäni suvun kanssa.

Näiden kahden kutsumatta jääneen serkun syntymäkotitalo sijaitsee sulhasen kodin naapurissa, joten he olivat tietysti todella loukkaantuneita asiasta. Tilanne kärjistyi siihen suuntaan, että ilmeisesti koko perhe (yht. 20 henkeä) jätti menemättä kyseisiin häihin protestin vuoksi.

Nyt jälkeenpäin ymmärrän sen häitä järjestävänä, että hienoja ja isoja tiloja on vaikeaa löytää, joten en enää kanna kaunaa serkulleni. Ajattelin kuitenkin olla kutsumatta heidän koko perhettään häihimme, sillä en ole tekemisissä heidän kanssaan. Pelkään kuitenkin, että tästä(kin) nousee suvun sisällä riitaa, sillä kyseinen perhe on isälleni läheinen.

Ihan alussa ajattelin kutsua kaikki tätini, setäni, enoni ja serkkuni häihimme. Noin puolet isän suvusta olisivat olleet velvollisuuden vuoksi kutsuttavia, sillä ajattelin, että minä en halua loukata isäni tunteita. Isäni kuitenkin sanoi taannoin, että eikö häitä voisi siirtää jne. (ei mitään hyvää syytä). Kun sanoin hänelle, että emme siirrä häitä, hän sanoi, että ei ala maksumieheksi (emme olettaneetkaan). Päätin tämän "keskustelun" jälkeen, että en kutsu ketään isäni puolelta, jota en halua. Äitini puolestaan osallistuu isohkolla summalla häihimme, vaikka ei olekaan hyvätuloinen, joten annan äitini kutsua joitakin henkilöitä häihimme, joita itse en kutsuisi, mutta hän haluaa.

Sinänsä tämä oli vähän OT, mutta päätin kertoa, miten itse ratkaisen kinkkisen kysymyksen, ketä sukulaisia kutsun ja ketä en.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me päätettiin heti alussa, että sukulaisista tulee molemmilta vanhemmat, sisarukset puolisoineen, isovanhemmat ja kummit. Mieheltä tulee yksi serkku puolisoineen, kun ovat työkavereitakin. Pakko vetää raja, kun ei haluta isoja häitä ja jos kutsuttaisiin kaikki tädit lapsineen ym niin vieraita tulisikin sitten helposti jo 200 henkeä. Molemmilla on isot suvut. Eikä me hirveästi pidetä yhteyttä, serkkujen kanssa jutellaan joskus Facebookissa, setiä, tätejä, enoja ym nähdään sukujuhlissa. En näe mitään järkeä siinä, että kutsutaan kaikki mahdolliset sukulaiset, vaikka ei normaalisti pidetä yhteyttä. Tiedän jo ennakkoon, että miehen täti loukkaantuu, mutta jos kutsumme hänet, meidän täytyy kutsua 16 muutakin. Ei mahda mitään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse emme kutsu kaikkia sukulaisia, eli huolimme paikalle vain ne läheisimmät. Ei ketään sellaista, jota näkee muutaman vuoden välein ja ei ole muutenkaan oikein yhteyttä pidetty. Eli ainakin pari mun serkkua jää nyt pois listalta ja miehen isoisoäiti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee sukulaisista vain miehen äiti (isä on kuollut), sisarukset puolisoineen ja 18- ja 21-vuotiaat veljentytöt sekä minun puoleltani vanhemmat ja veli. Veli tuonee tyttöystävänsä ja nuo miehen veljentytöt tuovat jos haluavat tai ovat tuomatta mahdolliset seurustelukumppanit (en tiedä onko sellaisia). Tädit, sedät ja serkut jätetään pois ja kutsutaan pakollisten verivelvoitteiden sijaan oikeasti läheisiä ihmisiä. Isovanhemmista minulla on elossa enää äidin isä, jolle varmaan laitan kutsun, mutta josta tiedän jo valmiiksi, ettei pääse terveydentilansa vuoksi paikalle.

Nyt mulla on vain sellainen ongelma, että ihan oikeasti haluaisin yhden tädeistäni (+ tietenkin miehensä) mukaan. Nämä ihmiset ovat minulle oikeasti tärkeitä ja kaiken lisäksi tosi mukavaa seuraa. Tuntuisi vain törkeältä kutsua yksi täti ja jättää muut kutsumatta! Pitäisikö mun tehdä tästä syystä päätös olla kutsumatta häntä lainkaan? Sukuni on iso, ja kaikkien tätien, setien ja enojen kutsuminen ei ole vaihtoehto, tai menettäisimme kokonaan ne pienet ja intiimit juhlat, joista olemme haaveilleet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kaveriporukassa on yks tyyppi jonka minä jättäsin mielellään kutsumatta. Se ottaa aina runsaalla kädellä viinaa ja alkaa haastamaan jonkun kanssa riitaa. Yhteiset illanvietot menee aina siihen että se suututtaa jonkun omalla käytöksellään. Jos sitä ei kutsuta, se on ainoo kavereista joka jäis rannalle. En kyllä halua kenekään tappelevan meidän häissä ja en voi luottaa siihen että tämä tyyppi osaisi häissäkään käyttäytyä. Harmi ois jättää yks pois, mutta mutta...

Hänen avopuolisonsa on täysin tuntematon mulle ja miehelle joten se on myös yksi ongelma, jos kutsutaan, kutsutaanko yksin vai avec. Muiden kavereiden puolisot on kyllä hyvinkin tuttuja ja toki kutsun saavat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni, mutta kerronpas sen nyt :) Minä kutsuisin ystäväsi puolisoineen/aveceineen, jos kutsuisin hänet (olettaen, että ei ole mikään harrastus/opiskelukaveri). Jos kerta muiden puolisot saavat kutsun, pitäisi minusta hänenkin avec kutsua. Toki asiaan vaikuttaa se, kuinka vakavalla pohjalla suhde on jne. Eli, jos suhde on yleisessä tiedossa ja kyseessä ei ole mikään epäselvä tapaus, kutsuisin.

Mutta tosi asiassa minä en tätä ystävää kutsuisi, jos hän ei osaa käyttäytyä. Toisaalta, hyvät ystävät aivan varmasti osaisivat arvostaa päiväänne ja olla kunnolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mutta tosi asiassa minä en tätä ystävää kutsuisi, jos hän ei osaa käyttäytyä. Toisaalta, hyvät ystävät aivan varmasti osaisivat arvostaa päiväänne ja olla kunnolla.

Sepä se että tähän ei voi aivan varmasti luottaa. Yks vaihtoehto on ottaa tämä henkilö "puhutteluun" ennen häitä ja sanoa suoraan että lentää pihalle jos rupee kuppi kallistumaan liikaa. Toisaalta tuntuu kovin julmalta jättää vain yksi pois kaveriporukasta ja selvinpäin se on ihan mukava tyyppi. Onneks häihin on vielä aikaa joten kerkee asiaa miettimään ja näkemään tapahtuuko tyypin käytöksessä mitään muutosta parempaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Dilemma täälläkin, ei tosin sukulaisista.. Mutta mutta: olen muuttanut jokunen vuosi sitten pois Helsingistä tänne monen sadan kilometrin päähän ja Hkiin jäi silloin paljon opiskelu- jne kavereita, joiden kanssa ollaan nyttemmin tekemisissä kerran-pari vuoteen. Nyttemmin olen kihlautunut ja hääpäiväkin on sovittu kesälle ja "erehdyin" kysymään taannoin vinkkiä pukuun ja muihin asioihin liittyen näiltä Hkin-ystäviltä. Jotka muitta mutkitta ilmoittivat tulevansa häihin tuoreine vauvoineen ja puolisoineen, joita en ole nähnyt vuosiin.. En tuolloin kehdannut sanoa suoraan, että en ajatellut teitä kutsua, koska tuleva mieheni ei ole teitä edes nähnyt, eikä tässä nyt NIIN läheisiä olla. Sukua ja läheisiä, yhteisiä ystäviä tulee kuitenkin lähemmäs sata.

Mitä olette mieltä, voinko vain vaieta asian kuoliaaksi ja olla laittamatta kutsuja, vai pitääkö asia ottaa jotenkin puheeksi? En tahtoisi heitä loukata, mutta toisaalta en myöskään kutsua (ja maksaa) siitä ilosta, ettemme kuitenkaan ehdi juhlissa mitään puhua.. mielummin näkisin heitä kahdestaan vaikka Hkissä kahvilla. Välimatkaa on tietysti sen verran, että ehkä eivät tulisikaan, mutta pitääkö riski ottaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse jättäisin kutsumatta tuon ystäväsi, luulen että hän ei pahastu. Ja voithan sinä käydä siellä kahvilla vaikkapa ennen häitä ja kertoa nätisti ettei kutsua tule - jos hän ottaa häät puheeksi.

Itse painiskelemme myös tämän kutsuasian kanssa - - kutsuakko vaiko ei kutsua... Mutta luulen että tarpeeksi mietittyämme päädymme hyvään ratkaisuun vieraiden suhteen.

Olen havainnut hyväksi avuksi kirjoittaa kaikki mahdollisesti kutsuttavien nimet paperille ja sitten alkaa viivailemaan yli :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt mulla on vain sellainen ongelma, että ihan oikeasti haluaisin yhden tädeistäni (+ tietenkin miehensä) mukaan. Nämä ihmiset ovat minulle oikeasti tärkeitä ja kaiken lisäksi tosi mukavaa seuraa. Tuntuisi vain törkeältä kutsua yksi täti ja jättää muut kutsumatta! Pitäisikö mun tehdä tästä syystä päätös olla kutsumatta häntä lainkaan? Sukuni on iso, ja kaikkien tätien, setien ja enojen kutsuminen ei ole vaihtoehto, tai menettäisimme kokonaan ne pienet ja intiimit juhlat, joista olemme haaveilleet.

Voi ½¤#%! Ei ole olemassa mitään sivistynyttä tapaa kutsua yhtä tädeistä ja jättää loppuja kutsumatta. Luovutan. :( Pelkät kaverit ja perheet siis.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noi kutsuasiat on todellakin ärsyttäviä. Meillä tulee hyvin pienet juhlat, kummankin puolelta vanhemmat ja sisarukset perheineen, sekä läheisimmät ystävät. Jätän kokonaan kutsumatta pappani puolisoineen, biologisen isäni, isomummoni sekä tätini jota en ole nähnyt ikinä. Äiti oli aika pahoillaan siitä ettei näitä kuitenkin lähisukulaisiksi laskettavia ihmisiä kutsuttu. Myös sulhasen puolelta iso osa sukulaisista jää kutsumatta. En ole koskaan nähnyt heistä kuin yhden tai pari tätiä/setää, eivätkä häät olisi enää pienet jos he tulisivat. Myös sulhon äiti oli ollut vähän pettynyt kutsuttavien määrästä. Tekisi mieli sanoa että nämä ovat meidän tapamme juhlistaa naimisiinmenoamme, eivätkä mitkään yleiset sukujuhlat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on suhteellisen isot häät, mutta jätän silti kutsumatta osan isäni sisaruksista. Osa on isälleni läheisiä, osa ei. Minulle on ihan sama, ottavatko nämä kutsumatta jääneet tädit ja sedät nokkiinsa sen, että en kutsu heitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muutama kysymys kutsuun liittyen, sopii tänne varmasti parhaiten.

Olen elokuussa järjestettävissä häissä ystäväni kaaso, kutsu häihin tuli vanhempieni postilaatikkoon (en itse asu siellä), kuoressa luki Anne+muut, tästä saa käsityksen että kutsu on koko perheellemme. Tämän lisäksi kuitenkin pohdin mikä on kaason avecin laita? Jostain olen lukenut, että kaaso saisi jotenkin "automaattisesti" tuoda seuralaisen, toisaalta taas että tämäkin vaatisi kutsun kaasolle+avecille?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Minusta saat tuoda seuralaisen, koska kutsussa ei erikseen ole mainittu nimiä. :) Tosin kaasona varmaan saisit udeltua asian jotenkin, jos et ole varma ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

...

Muokattu: , käyttäjä: Senna

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa ehkä jättää molemmat kutsumatta tai sitten kärsiä inhottavasta seuralaisesta? Ellet sitten ole varma että se on kaverillesi ok, että hän tulee yksin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luulis että se kaveriikin on tajunnut että mieheltä arkaa mopo käsistä viinan kanssa? Henkkoht varmaan keskustelisin tuon kaverin kanssa asiasta ja miettisin hänen kanssaan yhdessä mikä on paras ratkaisu. Jos kaveri taas vetää herneet nenuun, niin sit voi miettiä onko hän oikeasti niin hyvä kaveri että kutsutte häntä teidän häihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Emme kutsu ketään, joiden kanssa ei olla oltu vuoteen tekemisissä, joita ei ole molemmat tavanneet tai jotka voisivat omalla käytöksellään meidän päiväämme varjostaa. Tämä karsii vieraslistaa tehokkaasti :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

--

Muokattu: , käyttäjä: NeNNi

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse pähkäilen (tai oikeastaan en enää), että kutsuisinko oman isäni. Meillä siis itse vihkiminen tulee olemaan hyvin pienimuotoinen, vieraina vain äitini sekä puolison vanhemmat. Omat vanhempani ovat eronneet aikoja sitten ja isääni olen viime aikoina nähnyt noin kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja lastemme ristiäisissä. Muutenkaan emme ole ikinä oikein tulleet toimeen, isälläni kun on tapana kovaan ääneen arvostella kaikkea, varsinkin äitiäni (joka on minulle rakkainta maailmassa oman perheen lisäksi). Sanoisin siis että tunnelma olisi kaikkea muuta kuin sitä mitä haluaisin hääpäivänäni olevan, jos isänikin olisi läsnä. Pahoin pelkään että hän tästä loukkaantuu ja ymmärrän kyllä jopa miksi, hänen mielestään kun meidän välillämme on kaikki ok. Mutta näin se nyt vain tulee menemään, kyllähän kaikilla pitäisi saada olla oikeus päättää ketkä ovat paikalla todistamassa omaa vihkimistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa karsittiin vieraslistaa sukulaisista joiden kanssa ei olla tekemisissä ja minusta se ei ole lainkaan väärin oli sitten serkku taikka täti. Haluan omiin häihini sellaiset ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä ja haluan jakaa tärkeän päiväni heidän seurassaan. :girl_smile: Iteltäni jää pois tätejä ja serkkuja niin myös mieheltäni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa karsittiin vieraslistaa sukulaisista joiden kanssa ei olla tekemisissä ja minusta se ei ole lainkaan väärin oli sitten serkku taikka täti. Haluan omiin häihini sellaiset ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä ja haluan jakaa tärkeän päiväni heidän seurassaan. :girl_smile: Iteltäni jää pois tätejä ja serkkuja niin myös mieheltäni.

-

Muokattu: , käyttäjä: vaimoke2012

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin pitää hieman rajoittaa kutsuttavia. Sulhasen suku on todella pieni ja sisaruksetkin pitävät yhteyttä pari kertaa vuodessa sähköpostilla. Heidät on siis kutsuttu kaikki, tämä kun on joku 12 ihmistä.

Oma perheeni ja sukuni on taas todella läheinen, serkkuja myöten 59 ihmistä. Kuitenkin toisen puolen suvun kanssa olen hyvin vähän tekemisissä ja tämän puolen serkut eivät ole edes tätiään (äitiäni) häihinsä kutsuneet, joten heitä en edes ajatellut listalle (näiden serkkujen äiti tulee vetämään tästä herneet, koska kuitenkin toisen puolen suku on kutsuttu. Jos tuuri käy, niin herne menee niin syvälle, että ei tule itsekkään. Mutta tosiasiassa hänhän on tietenkin siellä eturivissä ja naama nurin päin koko päivän, kun on taas rahalla saatu ja hevosella päästy. Ihana ihminen). Mutta siis tämän karsinnan myötä minun sukua kutsutaan "vain" 29.

Mutta sitten on vielä nämä yllättävät ystävät, joista Mariellakin mainitsi. Kun kihlauduimme, niin yllättävän moni ystävä kyseli, koskas sitten on häät, että voivat varata kalenteriin. Samalla he totesivat, että mahtavaa päästä polttareihinkin ja voi kun heidän poikansa/ tyttönsä on onnessaan, kun pääsee häihin juhlimaan. Nämä ystävät (näitä nyt siis äkkiseltään muistan kahdeksan ihmistä) ovat työ- tai harrastuskavereita, joita kyllä näen arjessa useasti, mutta jotka eivät liity kuitenkaan yksityiselämääni. Useamman lapsia tai miehiä en ole edes tavannut. Nyt olen sitten kutsunut viisi näistä kavereista juhlaan, mutta juttelin heidän kanssaan ja ilmoitin, että tällä kertaa saavat tulla tyttöporukalla ilman perheitään, se kun olisi muuten 14 ihmistä vielä lisää.

Aina on mukava päästä juhlimaan ja pukeutua parhaimpiinsa. Itsekin helposti ajattelisin, että voinhan minä nyt mieheni matkaan ottaa, vaikka kutsussa ei lukenutkaan. Mutta meidänkin juhlissa vierasmäärä nousisi 128 hengestä 209 henkeen, jos kaikki kutsuttaisiin molemmilta puolilta samoin perustein. Silloin ei tilat riittäisi, pitäisi vaihtaa pitopalvelua ja loppusumma kasvaisi ainakin 4 tonnia.

Tällä rajaamisella todellakin on merkitystä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alustava vieraslista on tehtynä.. mut mietityttää pari asiaa...siis ku meillä on 60hengen häät.. läheisimmät sukulaiset ja sitten loput kavereita.

Mutta esimerkiksi mun lapsen kummitäti, joka ei pidä muuten minkäänlaista yhteyttä.. hyvä välillä jos ees moikkaa meille?! niin onko mun pakko sellasta kutsua sinne, tai sitten mun "kaveri" joka oli ennen lapsia tosi hyvä ja läheinen ystävä ja nykypäivänä ei pidä mitään yhteyttä.. mä olen sillä mielellä että en kutsuisi heitä. Toi entinen hyvä kaveri on vielä sellainen joka on ihan draama queen ku saa alkoholia ja luulen että se rähinöis yms. sitten meidän häissäkin.

Kauhean kinkkistä, koska siis nuo molemmat edellämainitut henkilöt kuvittelee koko ajan et ne on automaattisesti meidän häävieraslistalla..

puhuu aina et ihanaa ku enskesänä pääsee teidän häihin yms.. joopa joo.. olisinko tosi törkee jos jättäisin heidät pois..??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään