Guest Rouva Sinkkonen

Kutsuakko vai eikö kutsua...? (yhdistetty ketjuja)

194 viestiä aiheessa

Me kyllä lähetetään surutta avecittomia kutsuja vaikka osa onkin kihloissa/asuu yhdessä.

Kaveriporukoissa kun on niin selkeät porukat ja tietty yhdistävä tekijä, niin ei oteta sinne (meille täysin tuntemattoamia) sussuja ja mussuja väliin. Vaan mennään omalla porukalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Just eilen illalla miehen kanssa pohdittiin näitä "ongelmatapauksia" meidän suvussa. Muistaakseni kirjottelin näistä jo toiseen ketjuun, mutta vähän selkis ajatukset eilen. 

 

Lähtökohtaisesti me ei kutsuta kummankaan serkkuja, sillä haluamme melko pienet häät. Minulla on kuitenkin yksi todella läheinen serkku A, jonka haluan ehdottomasti kutsua häihini. Ongelma tähän asti on ollut mun pelko siitä, kuinka verisesti serkun A sisarukset B ja C loukkaantuvat siitä, että mä kutsun A:n mutta en heitä. (A B ja C ovat kaikki jo perheellisiä, joten kutsu koskisi myös heidän puolisoa/lapsiaan.) Eilen järjen ääni (rakas mieheni:D) sai minut viimeinkin vakuuttuneeksi siitä, että se on heidän ongelma jos ottavat tuosta nokkiinsa eikä meidän tarvitse siitä välittää. Minä olen jo valmiiksi keksinyt puolustuspuheen ("tämä oli budjettikysymys") vihaisten puhelinsoittojen varalle :lol:  

 

Toinen ongelmakohta on setäni, joka sattuu olemaan myös kummini. Sedällä on vaimo, joka ei tule lainkaan toimeen minun äidin kanssa. Tämä nainen on sanonut äidilleni välillä todella pahasti ja tilanne on hyvin vaivaantunut joka ikinen kerta, kun he kaksi joutuvat olemaan samassa tilassa. Tästä huolimatta olen päättänyt kutsua tämän pariskunnan häihimme ja toivoa, että jos he tulevat paikalle, vaimo tajuaa käyttäytyä. Aion keskustella asiasta vielä äitini kanssa, mutta itse en haluaisi antaa tälle naiselle syytä olla entistäkin katkerampi ja ilkeämpi jättämällä hänet ja miehensä kutsutta. Lisäksi minä haluaisin kutsua setäni/kummini, ja he ovat pariskunta, joten jos haluan toisen saan molemmat. Ei voi mitään. 

 

Myös miehen puolelta löytyy pariskunta, joka ei ole muuhun sukuun missään tekemisissä heidän omasta tahdostaan. Valitettavasti sen lisäksi, että tämä pariskunta on miehelle melko läheistä sukua, ovat he molemmat miehen kummeja :D Tämä ongelma ei ole vielä ratkennut, enkä uskalla kutsua heitä tai jättää kutsumatta ilman tulevan anopin mielipideapua!

 

On ollu huojentavaa lukea, että muutkin kamppailee tällaisten ongelmien kanssa, ja että me ei olla ainoita keiden suvussa on katkeroituneita välienrikkojia :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä toi A- ja B-lista on hyvä idea, meillä myös näin.

 

Kun lähettää A-listan kutsut ajoissa ja vähän aikaistaa VP päivämäärää, niin sitten kerkee hyvin vielä laittaa postiin B-listan kutsut, jos A-listalla ei tulekaan "tarpeeksi" ihmisiä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häihimme tulee lähestulkoon pelkästään sukulaisia. Kutsumme vain lähimmät kaverit ja sitten sen suvun. Itselläni on pieni suku ja suurin osa siitäkin suvusta on riitautunut, joten minulla on helppo homma. Kavereita ja sukulaisia tulee minun puoleltani sen 20 henkeä. Miehelläni on taas aivan toinen juttu. Hän on todella läheinen äitinsä kaikkien sukulaisten kanssa. Miehelläni on äitinsä puolelta 20 serkkua, jos kaikille tulee avecit se tekee 40 siihen lisättynä tädit ja enot tekee 52. Sitten kun lasketaan mieheni sisarukset, serkut ja tädit isän puolelta niin mieheltäni tulisi sukulaisia pelkästään sen rapiat 65. Haluttaisiin pysyä vierasmäärässä siinä alle 80 hengessä, mutta hiukan vaikuttaa että tuleekin isommat häät...

 

Suurimmalla osalla serkuista on lapsia, mutta emme laske lapsia vieraisiin koska googletettiin ettei lapsia yleensä lueta vierasmäärään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täytyy huokaista helpotuksesta, että meidän ainoa "ongelma" vieraslistaa laatiessa oli, että häistä tulee väkisinkin isot (noin 160 henkilöä), kun minulla on suht iso lähisuku ja miehellä taas on laajempi kaveripiiri. Itse en kuitenkaan osaa jättää kutsumatta hieman vieraampia setiä/tätejä, koska ovat kuitenkin vanhempieni sisaruksia ja lasken sedät/tädit ja serkut vielä kuuluvaksi lähisukuun :) onneksi kaikki tulevat ainakin suurinpiirtein toimeen keskenään, eikä tarvitse pelätä yhteenottoja hääpäivänämme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suurimmalla osalla serkuista on lapsia, mutta emme laske lapsia vieraisiin koska googletettiin ettei lapsia yleensä lueta vierasmäärään.

 

Missä näin sanottu? Kyllähän lapset (pl. sylivauvat) tarvitsevat oman istumapaikan tai tilaa syöttötuolille yms. sekä lapsetkin syövät (käsittääkseni) ruokaa. Pitopalveluilla voi olla tietysti olla sääntöjä, että esim. alle 4v syö ilmaseksi ja alle 12v puoleen hintaan. Minusta olisi kamalan hankalaa järjestää juhlia sanoen, että vieraita tulee 60 henkeä, kun oikeasti paikalla olisikin 80 ihmistä ja pitäisi koko porukan tila- ja ruokatarve ottaa kuitenkin huomioon.

 

Minusta yleinen tapa kertoa vierasmäärä "aikuisia x kpl ja lapsia y kpl" on hyvä eikä jätä väärinymmärryksille varaa.

edit typo

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensimmäisissä häissäni (18 vuotiaana) oli kutsuttuna semmoisiakin ihmisiä joita en juurikaan tuntenut. Nyt varttuneella iällä, päätin ettemme kutsu ketään muita kuin juuri ne henkilöt jotka haluamme juhlimaan kanssamme. Tästä tulee nousemaan iso mekkala suvussa, koska jätän äitini ja isänikin kutsumatta. Syynä siihen on että isälläni on vakava alkoholiongelma ja äitiäni ei kukaan jaksa tuntia kauempaa. Joutuisin vahtimaan isäni juomista koko juhlinnan ajan ja jos äitini olisi mukana olisin hermoraunio jo ennen juhlien alkua.

Mukaan tulee vain muita sukulaisia sekä ystäviä. Ymmärrettävästi vanhempani suuttuvat tästä, mutta en halua pilata kaikkien juhlimista heidän läsnäolollaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sain äidiltä vapautuksen, eli voin olla ihan vapaasti kutsumatta sukulaisiani, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä juuri koskaan. Listalta karsiutuu siis muutamia vanhempieni sisaruksia (ja tätä myötä myös heidän lapsiaan, eli serkkujani, joita en myöskään muista oikeastaan koskaan edes tavanneni). Hassua sinänsä, kun valmistujaisiin kutsuja laittaessani äiti oli sitä mieltä, että jos hänen tai isän sisaruksista kutsutaan joku, niin ehdottomasti on kutsuttava myös kaikki muut. Mun mielestä häät on isompi juttu, kuin valmistujaiset, mutta mielummin kyllä silti kutsun vain ne, jotka tunnen paremmin.

 

Enää pitäisi siis ratkaista se aiemminkin valittelemani ongelma, että miten lopulta muotoilen kutsun tekstin niin, että osa serkuistanikin voisivat saapua juhliin.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Argh, kutsuongelmat lisääntyy! Mieheltä löytyikin vielä neljä serkkua lisää, joista yhden olemassaolosta ei itsekään tiennyt! Luultavasti nyt kuitenkin laitetaan kaikille kutsut ja pelätään pahinta. Toisaalta ehkä nämä voi kutsua sillä tuskin tulevat. Kun vain joku tietäisi osoitteet... Nämä ovat tasan varmasti niitä, joiden perään en ala vp:n jälkeen kyselemään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miten musta tuntuu, että ne jotka kutsutaan "ei ne kuitenkaan tule" -ajatuksella on juuri niitä, jotka tulevat. :)

Me ollaan aika kylmästi päätetty jättää kaikki serkut, niin aikuiset kuin lapsetkin, kutsumatta. Alaikäisiä nyt on vain kaksi tätini lasta, jjotka asuvat isänsä kanssa. Ongelmia tästä tulee, se on aika varma. Omista 7 serkustani ehkä kaksi voisin kutsua, mutta olisi outoa jos heidän sisaruksilleen ei kutsua tule. Mies ei halua yhtään serkkuaan häihin,, joten raja on helpoin vetää molemmilla niin. Luotan siihen, että ne kaksi fiksua serkkuani ymmärtävät tilanteen.

Aiempiin sen verran, että minut on kutsuttu häihin, joihin avomiestäni ei kutsuttu. Ymmärsin ihan hyvin hääparin ratkaisun, sillä he eivät tunne miestäni. En minäkään halua häihin tyyppiä, jota kumpikaan meistä ei tunne. Heidän häänsä, heidän päätös. Ja oli kyllä kivaa. Eipä sulhoni olisi siellä tuntemattomien keskellä viihtynytkään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän ei onneksi ole tarvinnut pistää pystyyn mitään sen suurempia kädenvääntöjä vieraslistan sisältöön liittyen, ei sulhon eikä oikeastaan edes kummankaan vanhempien kanssa. Aika hyvin ollaan saatu pidettyä raja siinä että kutsut laitetaan vaan niille kaikista läheisimmille. Tätä linjaa noudattaen sulhon puolelta on päätetty jättää lähisuvusta ainoastaan yksi aikuinen serkku pois (eivät pahemmin ole miehen kanssa missään tekemisissä keskenään) ja sitten taas puolestaan tämän aikuisen serkun vanhemmat ja heidän tyttärensä (miehen eno perheineen siis) ovat ainoa tapaus joka kutsutaan periaatteessa vain ja ainoastaan siksi koska kaikki muutkin tädit ja enot kutsutaan.

 

Mun puolelta sitten taas ollaan päätetty jättää isovanhemmat kutsumatta. Mummoa ja pappaa en kyllä mielellään jättäisi vieraslistan ulkopuolelle, mutta kun mummon terveydentila on nykyään vähän mitä on. On käsittääkseni lähes tulkoon kokopäiväisesti pyörätuolissa, on pidätysvaikeuksia sun muuta kaikkea ikävää ja lisäksi sen muistikin on mennyt jo niin huonoksi ettei se nyt viime jouluna enää edes tunnistanut mua kun olin äidin kanssa siellä käymässä... ja koska mummoa ei ton terveydentilan takia voi tietenkään yksikseen kotiin jättää, ei papankaan kutsuminen onnistu. :( Vähän kurjalta tällainen ratkaisu tuntuu mutta uskon heidän kuitenkin ymmärtävän. Todennäköisesti käydään heillä sitten erikseen kahvilla jossain välissä häiden jälkeen. 

 

Isäni äiti, mammani ja samalla myös kummini, onkin sitten taas ihan oma lukunsa. Silloin kun alettiin miehen kanssa seurustella tuntui mamma olevan vielä ihan mielissään asiasta, iloitsi että ehkä hän sittenkin ehtii vielä saada edes yhden lapsenlapsenlapsen ennen kuin aika hänestä jättää. Tämän jälkeen mamma on tavannut mieheni pariin kertaan ja ollut molemmilla kerroilla ihan ystävällinen mutta siitä lähtien kun muutimme yhteen on hänen suhtautumisensa ruvennut muuttumaan koko ajan vaan nuivemmaksi ja nuivemmaksi. Kaiken huippu oli kun hän isältäni kihlauksestamme kuultuaan sivuutti asian ihan täysin, ei onnitellut eikä mitään. Saatan kuulostaa itsekkäältä, tiedän sen, mutta hän on sentään oma isoäitini ja sylikummini! Olisin odottanut häneltä ylipäätään edes jonkinlaista reagointia asiaan. :girl_to_take_umbrage2: Nyt kun viime jouluna olin isäni kanssa hänen luonaan käymässä, hän puhui minulle vain minun asioistani, kyseli vain minun kuulumisiani ja puhui koko ajan vain siitä minun OMASTA kodistani. Hän tuntuu nykyään ikään kuin pyrkivän unohtamaan sen että minulla ylipäätänsä mitään miestä onkaan, aivan kuin hän ajattelisi että jos miestä ei mainita, tulen ikuisesti olemaan hänen oma pieni kummityttönsä.

Lopullisen päätöksen hänen kutsumatta jättämisestään tein kun isäni kertoi miten hän käyttäytyi isäni kummisedän hautajaisissa. Oli kuulemma kirkossa arvostellut kovaan ääneen kaikkea ihmisten pukeutumisesta lähtien aina siihen että minkä takia joku yksittäinen ihminen on sinne nyt edes pitänyt kutsua. Jossain vaiheessa hän oli vieläpä sanonut että kyllä se isän kummisetä nyt pääsi lähtemään paljon parempaan paikkaan ja hyvä niin, koska hänen vaimonsa ei kuulemma koskaan oikeasti hänestä edes välittänyt. :blink:

Tämän pohjalta siis päätin että ei, minä en todellakaan tahdo meille tärkeänä päivänä joutua ottamaan kaiken muun lisäksi stressiä vielä siitäkin että mahtaako ihana mammani tänään olla nyt sillä tuulella että viitsisi yrittää käyttäytyä kunnolla.

 

Nyt lähinnä pohdinkin enää sitten vaan sitä että miten kertoa tälle kutsumatta jääneelle mammalle jälkeenpäin että hei, mä olenkin nyt sitten naimisissa nykyään. Hän luultavasti suuttuu, ja paljon. Isäni ilmoitti ihan suoraan että hänestä olisi kaikista parasta sanoa mammalle että menimme naimisiin maistraatissa kenenkään tietämättä mutta kun äh, ei se suoranainen valehtelukaan hirveämmin kyllä houkuttaisi...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen tuumaillut että häihimme kutsuttaisiin niitä jotka molemmat tuntee tai ainakin tietää. Seurustelua on takana kohta 9v ja omat serkkuni eivät täytä tuota vaatimusta, mies ei ole tavanut kuin yhden perheen (sekin siitä syystä että ovat samalta kylältä kotoisin). Serkkujeni kanssa en ole muutenkaan tekemisissä ollut moneen vuoteen, jos ihan rehellisiä ollaan niin eipä se ole kovasti harmittanutkaan.

 

Mies taas on omien serkkujensa kanssa tekemisissä paljon ja heidät toki häihin kutsuttaisiin.

 

Onko siis kuitenkin tahditonta olla kutsumatta serkkujani? Tiedän että yhden serkusperheen isä ei osaa käyttäytyä (viimeksi sukujuhlissa joi itsensä piippuun ja oksensi päälleen juhlapaikan nurkassa) ja yhdellä serkuistani on ainakin 6 lasta ellei jopa enemmän (heitäkään en ole yli 6 vuoteen nähnyt joten en tiedä montako tässä ajassa on ehtinyt tulla lisää...)

Tiedän että marmatusta tulee jos serkut jää kutsumatta mutta totta puhuen en tahdo serkusperheitäni välttämättä häihini. Varsinkin kun maksamme oletettavasti kaiken itse.. Eli joutuisin katselemaan ja syöttämään/juottamaan sukulaisiani joista en liiemmin välitä.

 

Aaargh!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kutsuimme häihimme serkuista vain ne joiden kanssa olemme olleet tekemisissä muutenkin, loput serkut jätettiin kutsumatta.

Minun puolelta kutsuttiin enemmän serkkuja kuin mieheni, joka kutsui vain kaksi, mutta sekään ei haitannut koska mies halusi omalta osaltaan kutsua mielummin kavereita.

Jätimme kutsumatta myös esim kummisetäni... Joka vaan on niin "ällö" jos nyt niin voi sanoa :) hiukan valintaa isäni ihmetteli, koska kyseessä on setäni eli isäni veli. Mutta en yksinkertaisesti halunnut tuota kummia häihimme.

Kyllä morsiuspari saa mielestäni itse vieraansa valita. Varsinkin jos itse kokonaan juhlat maksavat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla ahdistaa jo valmiiksi, että mun pitää kutsua isän sisaruksia, joiden kanssa eivät välit ole mitenkään mainiot (yksi tädeistäni ei esim. moikkaa jos tulee vastaan kaupungilla...). Lisäksi haluaisin kutsua äidin puolen serkkuja, joita on todella roimasti, kun äidillä piisaa sisaruksia joilla jokaisella on ainakin kaksi lasta, joilla useilla jo oma perhekin aluillaan... Käytännössä siis mun mammuttisuvun kokoontuminen olisi tiedossa, mikä on ikävää, sillä miehellä on pieni suku. Tasapainos on siis turha hakea. Lisäksi haluaisin kavereitakin kutsua ihan mukavan määrän, mutta taitaa jo tila loppua... Äh, voiko vaan tylysti päättää ketkä serkut kutsuu ja keitä ei? Kaikki tädit, enot ja sedät taidetaan kutsua kuitenkin, mutta ehdoksi olen ajatellut asettaa sen, että saavat vanhempani osallistua kuluihinkin sitten sen mukaan. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä taas yksi jolla ahdistava tilanne kutsujen suhteen!

Olen siis asunut sijaisperheessä 5-vuotiaasta saakka. Vanhempani molemmat kovia alkon käyttäjiä - siksi sijaisperhe. Asuin siis lopun lapsuuteni sijaisperheessä, biologiset vanhempani joivat ja juovat edelleen, sekä heidän käytöksensä on arvaamatonta. Biolog. isälläni ei ole vanhempia eikä sisaruksia elossa, biolog. äidilläni on vanhemmat sekä 3 sisarusta. Nyt ajatukseni on, että kutsun sijaisvanhempani, sijaisisäni saattaa minut alttarille. he ovat minulle perheeni. Molemmmista suvuista tulossa myös vieraita. Onko töykeää olla kutsumatta siis biologisia vanhempiani häihin? Mieheni ei ole heitä koskaan nähnyt, itsekään en moneen vuoteen. Osa sukulaisista sanoo että julmaa jättää kutsumatta, osa sanoo että minun ja mieheni päätös... 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Alkkisperheestä tulleena tukisin päätöstä olla kutsumatta. Etenkin jos sinut on sijoitettu lapsena sijaisperheeseen ja yhteydenpito arvaamattomiin biovanhempiin on ollut vähäistä, eikä tunnu itsestä luontevalta tai miellyttävältä. Jos on juonut suhteen pilalle, saa syyttää vain itseään. Aikaa korjata tilanne on varmasti ollut ja tilaisuuksia yllinkyllin, häiden kynnyksellä on turha käydä vänkäämään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^Samaa mieltä Ninahin kanssa, kutsu vain ne, jotka koet perheeksi ja läheisiksi. Varsinkin kun ette ole tekemisissä (?) biologisten kanssa ja heidän tulonsa varmaankin aiheuttaisi stressiä siitä, miten käyttäytyvät yms. ? Minusta ei ole julmaa, jos biol.vanhemmila on ollut mahdollisuus rakentaa suhdetta uudelleen, eivätkä ole olleet kiinnostuneita, kuten jo edellä sanottiinkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ongelma tosiaan.

 

Tädin uus aviomies. On täysi alkoholisti ja narsisti. Ihmisenä sellainen etten todellakaan siedä naamaa enkä oikein edes ajatusta koko miehestä..

Haluaisin kutsua tädin häihin, mutta en tätä uutta aviomiestä. Tosin, en ole varma ollenkaan saanko tädin tulemaan ilman miestään tai päästääkö mies tädin tulemaan yksin. Joten kutsunko sittenkään? Haluaisin, koska olisi tyhmää jättää kolmesta sisaruksesta yksi kutsumatta, mutta tuo "kaupanpäälinen" ei oikein innosta. :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ongelman aiheuttaa eräs miehen kaveri. He näkevät toisiaan epäsäännöllisen säännöllisesti isommassa kaveriporukassa, josta pari tyyppiä on jo kutsuttujen listalla, joten ajateltiin kutsua tämä kaverikin meidän häihimme vaikkei tämä kutsunut meitä omiinsa. Ongelman aiheuttaa se, ettemme ole koskaan tavanneet tämän aviopuolisoa vaikka ovat olleet yhdessä jo vuosia. Emme siis haluaisi kutsua tätä puolisoa, koska emme tunne häntä lainkaan. Toisen ongelman aiheuttaa se, että jos tämä miehen kaveri kutsutaan, niin sitten on melkein pakko kutsua eräs toinenkin miehen kaveri tästä samasta kaveriporukasta. Mies ei ole kauheasti tämän toisen kaverin kanssa viettänyt aikaa mutta koska kuuluu samaan kaveriporukkaan, niin olisi ehkä hieman tökeröä jättää kutsumatta? Ja tälläkin kaverilla on aviopuoliso (menneet naimisiin ennen kuin olemme heitä tienneet), jota en ole tavannut ja mieskin vain kerran nähnyt.
Lisäksi ongelmaa pahentaa juhlatilan pienuus ja suunniteltu istumajärjestys. Ääh, en tiedä mitä tehdä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on mieheni puolelta paljon kavereita.. jos kutsuittaisi heistä kaikki, niin kavereiden määrä olisi n. 50. Joten, osan jätämme siis kutsumatta - vaikka harmittaa. Olemme valmiita perustelemaan jälkeenpäin jos tarvetta tulee, että maksoimme häämme itse, siksi oli pakko rajoittaa määrää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Zedi: Pääsääntöisesti minusta pitäisi kutsua puolisot. Jonkun verran on joustovaraa tosin silloin, jos kutsutaan jotain kokonaista porukkaa "porukkana". Esim siis vaikka kaikki miehen harrastuksen seurakaverit jos kutsutaan tiiminä, silloin voi jättää puolisot pois. Mutta toisaalta silloin pitäisi kyllä pistää kutsuta siitä harrastuksesta se koko porukka.

 

Tuo kaveriporukoiden ongelma on kyllä paha. Todella helposti tulee juuri se noidankehä, että koska kutsuu tuon, pitää kutsua tuokin. Melkein siis isossa kaveriporukassa mielestäni rajaus kannattaa joko vetää todella tiukaksi, eli vain ihan ne kaikkein läheisimmät ystävät tai sitten suosiolla koko porukka. Tietty tilanteet vaihtelee todella paljon, mutta muutamantyyppisiä asioita kannattaa itseltään kysyä jos valitsee isommasta kaveriporukasta yksittäisiä ihmisiä, joita kutsuu: Olenko (olemmeko) tekemisissä tämän henkilön kanssa siten, että voisin kutsua pelkästään hänet ja viihtyisin hänen kanssaan? Harmittelenko kaveriporukan tapahtumissa, jos hän ei olekaan tällä kertaa päässyt paikalle? Ja tuohon aviopuolisoon liittyen: Onko tämä henkilö minulle niin tärkeä, että haluaisin tutustua myös hänen puolisoonsa? Onko tämä henkilö sellainen, joka on iloinen siitä, että olen yhdessä puolisoni kanssa ja haluaa juhlia avioliittoamme sekä tutustua puolisooni paremmin? Jos vastaukset on pitkälti EI:tä, kannattaa harkita, onko juuri häät sellainen juhla johon haluaa henkilön kutsua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tietty tilanteet vaihtelee todella paljon, mutta muutamantyyppisiä asioita kannattaa itseltään kysyä, jos valitsee isommasta kaveriporukasta yksittäisiä ihmisiä, joita kutsuu: Olenko (olemmeko) tekemisissä tämän henkilön kanssa siten, että voisin kutsua pelkästään hänet ja viihtyisin hänen kanssaan? Harmittelenko kaveriporukan tapahtumissa, jos hän ei olekaan tällä kertaa päässyt paikalle? Ja tuohon aviopuolisoon liittyen: Onko tämä henkilö minulle niin tärkeä, että haluaisin tutustua myös hänen puolisoonsa? Onko tämä henkilö sellainen, joka on iloinen siitä, että olen yhdessä puolisoni kanssa ja haluaa juhlia avioliittoamme sekä tutustua puolisooni paremmin? Jos vastaukset on pitkälti EI:tä, kannattaa harkita, onko juuri häät sellainen juhla johon haluaa henkilön kutsua.

 

Tämä on loistava kysymyspatteri vieraslistan tutkiskeluun! Ei kaikki välttämättä silläkään ratkea, mutta uskoisin, että vastaamalla rehellisesti näihin pääsee jo pitkälle. Loppujen lopuksi karsinnassa on pakko olla kylmähermoisen tiukka, jos haluaa pitää kutsuttavan joukon pienenä ja läheisenä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen menossa naimisiin ensi kesän kesäkuussa. Ongelma liittyy äitini uuteen mieheen.

 

Vanhempani ovat eronneet jo vuonna -97, kun olin täyttämässä 7. Äiti lähti toisen miehen matkaan jonka kanssa siis edelleen on. Mies on kaikin puolin hirveä ja selväksi on tullut, että hän on vietellyt äitini vain hankkiakseen itselleen taloudenhoitajan. En ole puhunut hänelle sanaakaan useampaan vuoteen, vaikka käymmekin sulhaseni kanssa usein äitini luona kylässä. Olemme sulhaseni kanssa olleet yhdessä kohta 6 vuotta. Myöskään sulhaseni ei ole sanonut muutakuin hei äitini miehelle kun ensimmäisen kerran tämän näki. Ja uskokaa kun sanon, tämä uusi mies ei itse tee elettäkään että tilanne mitenkään muuttuisi. Voisin kertoa kaikista inhottavista asioista lapsuudestani, mutta aikaa säästääkseni tyydyn vain häpeäkseni toteamaan, että vihaan tätä miestä.

 

NOH. Ongelman ytimeksi kitetyykin nyt kutsut. Olen asian kanssa painiskellut ja miettinyt mitä tekisin. Minä, eikä myöskään sulhaseni, en halua kutsua häntä häihini. En halua häntä pilaamaan kaikkea vain pelkällä läsnäolollaan. Toisaalta tiedän sen loukkaavan äitiäni, vaikka epäilenkin ettei heidän välillään mitään rakkautta olekaan ollut enää useampaan vuoteen. Tuntuu silti siltä, että äitini syyttää edelleen minua siitä, etten tule hänen miehensä (he ovat by the way kihloissa, mutteivät naimisissa) kanssa toimeen. Hän ei suostu näkemään kaikkea sitä pahaa mitä teki minulle ja mitä tämä mies on minulle ja entiselle perheellemme ja hänelle itselleen tehnyt.

 

Eli siis etiketti kai vaatisi minua kutsumaan myös äitini uuden miehen, vaikka minulla ei ole vähäisintäkään halua nähdä häntä juhlissamme tai lähellä perhettäni. Toisaalta muutama sukulaiseni, mm. siskoni on sanonut, että hän tuskin tulee paikalle jos tietää isänikin tulevan paikalle. Mutta en halua ottaa riskiä, että hän silkkaa ilkeyttään tahtoisi pilata kaiken. Tai edes periaatteesta en tahtoisi kutsua häntä. Äitini on pahimman luokan loukkaantujamarttyyrisorttia, joten asia tuottaa päänvaivaa.

 

Maksamme itse häämme sulhasen kanssa, joten  sinänsä vanhempien mielipiteitä juhlaan liittyvistä asioista ei tarvitse orjailla.

Emme myöskään kutsuneet tätä miestä kihlajaisjuhliimme. Asiasta ei mitään kommenttia syntynyt, äiti ei juurikaan puhu mieheensä liittyvistä aiheista ainakaan minun kuulteni. Minulla ei muutenkaan ole erityisen läheiset välit äitini kanssa.

 

Jos joku jaksoi koko oksennuksen läpi lukea, kiitän sinua! Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Olemmeko hirveitä, jos emme kutsu äidin miestä? Hän ei kuitenkaan liity elämäämme oikein millään muulla tavalla kuin sillä, että äitini luona vieraillessa hän jurottaa koneella emmekä koskaan puhu toisillemme mitään. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kissamainen! Tässä pari ajatusta, mitkä minulle heräsivät kirjoituksestasi. Huom en tiedä tarkemmin taustoistanne.

Voisiko mies pilata käyttäytymisellään häänne? Esimerkiksi riehumalla tai ilkeilemällä? Jos koet, että henkilö ei osaa käyttäytyä häissänne on asia melko selvä. Luulen myös, että äitisi ymmärtää, jos selität asian.

Toinen asia: Kuinka isot häänne ovat? Jos teillä on kovin suuret niin olisi kohteliasta kutsua mies(huom.jos hän osaa käyttäytyä!), mutta jos pidätte pienet ja intiimit häät niin asia on tietysti eri.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään