Jump to content
Naimisiin.info

Kiitosta kaasolle, ei ainakaan täällä.


Guest harmistunut kaaso

Recommended Posts

Guest harmistunut kaaso

Olin ystävän häissä kaasona muutama viikko sitten. Järjestin morsiamelle kaksipäiväiset polttarit ja häiden aikaan pidin töistä muutaman päivän vapaata, että sain olla apuna järjestelyissä. Itse hääpäivänä tein töitä sata mittarissa koko päivän aamusta yöhön, bestmanista tai kenestäkään sukulaisesta ei ollut yhtään mihinkään. Jo häitä edeltävänä päivänä oli merkkejä morsiamen huonotuulisuudesta ja hän kiukutteli koko päivän ja ylisti kyllä paria sukulaista jotka olivat jonkun panoksen häihin antaneet. Minua ei todellakaan kiitellyt vaikka olin palkattomalla vapaalla ja tein varmasti eniten töitä. Se ehkä harmittaakin eniten, että muita kyllä kiiteltiin vuolaasti. Häiden jälkeisenä aamuna sain muka vitsikkäät haukut palkakseni yhdestä jutusta jonka luulin ilahduttavan. Ja eipä ole morsiuspari paljon soitellut häiden jälkeen edes. Kiertoteitä olen kuullut, että hehkuttavat sitä kuinka hienosti kaikki sujui ja kuinka kivat häät oli. On tosi paska fiilis. Haluaisin antaa tuleville morsiamelle vinkin, että pitäkää ystävyyssuhteistanne huolta. Vaikka kuinka olisi stressiä ennen häitä, niin muistakaa että sanottua ei saa sanomattomaksi ja huonosti ei silti tarvitse käyttäytyä. Ja muistakaa, että kaasot eivät palkkaa hommastaan pyydä eikä kissakaan kiitoksella elä, mutta olisi mukava jos morsian antaisi kiitosta ystävälleen hoidetusta hommasta.

Link to comment
Share on other sites

Guest Minimorsio

Tosi ikävä juttu, että jäi tuollaiset häämuistot ystävän häistä. Henkilökohtaisesti en ymmärrä tuollaista kaason orjuuttamista ja varsinkaan sitä, että siitä ei edes anneta kiitosta!? Jotkut vain olettaa, että kaaso on ilmaista työvoimaa. Minulla on vain yksi kaaso, mutta aion pyytää häneltä tasan sitä, että pitelee kimppuani kun olen alttarilla ja järjestää polttarit. Tosin polttareiden järjestäminenkin tapahtuu yhteistyössä muiden ystävieni kanssa, kaaso kun on eri paikkakunnalta kuin missä polttarit järjestetään. Minä ainakin haluan, että kaasoni voi juhlia vapautuneesti siinä missä muutkin. Mieluummin maksan ammatti-ihmisille avusta kuin orjuutan läheistä ystävääni. Ja huom. jos kaaso tosiaankin haluaa olla työjuhtana niin silloinhan kaikki on ihan ok, mutta jos työn määrä on kohtuuton eikä kiitosta heru niin ymmärrän täysin harmistuksen.

Link to comment
Share on other sites

Guest harmistunut kaaso

Minä varmaan tein sen virheen, että vapaaehtoisesti ryhdyin työjuhdaksi. Oletin, että sitä arvostetaan, mutta olin väärässä. Jos minua olisi kiitelty edes samaan tahtiin kuin niitä paria muuta joita hehkutettiin, niin minua ei harmittaisi nyt yhtään käytetty aika eikä vaiva. Ihan hyvällä mielellä hommat tein, mutta muutamat ikävät kommentit morsiamelta ja sulhasen täysi hiljaisuus kiitosten tai minkään muunkaan osalta jäivät kaivelemaan. Pitäisi kai nostaa kissa pöydälle, mutta en ole sellainen ihminen. En jaksa ruveta riitelemään.

Link to comment
Share on other sites

Käsittämätöntä, ettei voi kiittää toista ihmistä, kun kiitoksen toinen on selvästi ansainnut... :girl_sigh: Miusta sanat "KIITOS" ja "ANTEEKSI" on tärkeimmät sanat ja niitä pyrin tarpeen mukaan käyttämään.

Toivottavasti oma kaasoni tietää, miten paljon arvostan hänen panostaan häideni suhteen. Toki olen kiitosta sanonut ihan suoraan hänelle, mutta myös tälleen julkisemmin foorumin välityksellä. Olen yrittänyt myös pitää kaason työtaakan semmoisena, että "omalle elämälle" jäisi hänellä myös riittävästi aikaa. Toki olen yrittänyt pitää kiitokseni sillä mallilla, että hän tajuaa minun kiittävän tosissani, enkä puhu vain lämpimikseni.. :girl_haha:

Link to comment
Share on other sites

Olen vierestä seurannut miestäni, joka on ollut usemman kerran bestmanina ystävilleen, eikä ole paljon kiitosta saanut mistään. Sentään toiselta ystävältä sai pienen lahjan kiitoksena polttareiden järjestämisestä (oikeastaan muuten hän ei pystynyt järjestelyissä auttamaan, koska häät olivat toisella paikkakunnalla). Toinen "ystävä" ei ole sanallakaan kiittänyt polttareiden järjestämisestä, häissä avustamisesta, järkkäilystä ja valokuvaamisesta. Mieheni valokuvasi sen minkä pystyi juhlapaikalla, ei oikein kerennyt edes itse nauttia ruuasta ja juomasta, kun oli kiire valokuvailla vieraita ja tapahtumia. Ei edes mailitse ole tullut kiitosta, kun mies laittoi sähköpostilla kuvat kaverilleen.

Näköjään se on niin kamalan vaikeaa nykyään kiittää vilpittömästi. Ei siihen tarvita mitään yleviä juhlapuheita, miehen mieltä olisi lämmittänyt kiitos tekstiviestitsekin tai maililla. Se vain osoittaisi, että apua ollaan arvostettu. Ilmeisesti ei sitten arvostettu mitään....

Mie ainakin olisin todella kiitollinen kaikesta avusta. Omille kaasoilleni olen jo bongannut kiitoslahjat ja varmasti aion heitä vuolaasti kiittää juhlassa. Yritän kuitenkin tehdä mahdollisimman paljon itse, ja olla teettämättä kaasoilla liikaa hommia ennen juhlapäivää ja juhlapäivänä. Eivät he kuitenkaan ole orjia, vaan kunniatehtävään valittuja ystäviä.

Link to comment
Share on other sites

Olen vierestä seurannut miestäni, joka on ollut usemman kerran bestmanina ystävilleen, eikä ole paljon kiitosta saanut mistään. Sentään toiselta ystävältä sai pienen lahjan kiitoksena polttareiden järjestämisestä (oikeastaan muuten hän ei pystynyt järjestelyissä auttamaan, koska häät olivat toisella paikkakunnalla). Toinen "ystävä" ei ole sanallakaan kiittänyt polttareiden järjestämisestä, häissä avustamisesta

Näköjään se on niin kamalan vaikeaa nykyään kiittää vilpittömästi. Ei siihen tarvita mitään yleviä juhlapuheita, miehen mieltä olisi lämmittänyt kiitos tekstiviestitsekin tai maililla. Se vain osoittaisi, että apua ollaan arvostettu. Ilmeisesti ei sitten arvostettu mitään....

Muokattu: , käyttäjä: Magie
Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Tämä on just niin tätä. Järkytyin lukiessani tuoa toista ketjua, johon morsiamet oli listanneet kaasolle ja bestmanille suunniteltuja hommia. Yhdeltä morsiamelta tuli kaasolle tehtäviksi kaiken muun ohessa morsiamen tukeminen koko päivän, autonkuljettajana toimiminen, juonnot, ohjelmien keksiminen ja ovien lukitseminen vikana häiden päätteeksi! Ellei kyseessä ole TOSI innokas kaaso, joka on mielellään TÖISSÄ koko päivän, niin tuohan on aivan mieletön työmäärä kaasolle. Vai olenko aivan väärässä?!

Olisipa hyvä jos nämä morsiamet lukisivat näitä tekstejä ja miettisivät hieman paljonko ilmaistyötä teettävät ystävillään! Mulle ainakin on TODELLA tärkeää, että kaasoni ja kaikki vieraani viihtyvät ja rentoutuvat. Töissä heistä kun ei häissäni ole kukaan!

Link to comment
Share on other sites

^ Tosta tuli mieleen taas se fakta, että monesti kaasolle kasataan aivan valtava työmäärä (valmisteluaikana ja itse hääpäivälle) kun taas bestman hoitaa "jotain". Eli toisin sanoen kaason lista on just tuo edellinen ja bestmanilla lukee "järjestää sulhaselle polttarit ja lukitsee kaason kanssa ovet hääpäivän iltana". Ei tuu nyt ainakaan mieleen sellaista listaa, jossa bm:llä ois ollu piiiitkä lista ja kaasolla lyhyt, se on melkein aina toisin päin. Reilua ois edes se, että molemmilla on suht saman verran... Ja nuo työmäärät on niin tajuttomia, että mä en voi ymmärtää ihmistä, joka ei edes voi kiittää!

Muokattu: , käyttäjä: Malssi09
Link to comment
Share on other sites

^^ ja ^ Olen kanssa huomannut saman täällä ja yhdellä toisella palstalla ja joskus lehdissäkin lukee. Kuinka kaasoilun jälkeen ystävyys on mennyttä ja kaaso on ollut työjuhtana. Mistähän sekin sitten johtuu että kaikki kasataan kaason taakaksi ja bestmani selviää polttareilla pelkästään?

Itselläni on yksi kaaso, ja tällä hetkellä olen kysellyt vain mielipiteitä ja ideoinnut. Ollaan etukäteen sovittu että hän auttaa kutsujen tekemisessä, häitä edeltävänä päivänä on auttamassa koristeluissa. Ja tietenkin hääpäivänä auttaa hiukan seremoniamestaria. Kun kysessä on vielä ihminen jonka olen tuntenut koko ikäni niin en edes uskalla pyytää tekemään suurempia,olen niin kauhistunut muiden kaasojen avautumisesta kun kiitosta ei olla saatu ja työtaakka on ollut suuri ennen häitä ja häissä.

Olen myös suunitellut kiittäväni kesällä ennen häitä pienellä rentoutumisella ja sitten häiden jälkeen tahtoisin mennä lounaalle ja kiittää vielä uudelleen.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Oho johan on kiittämätöntä.

Minulla toukokuussa häät ja minulla yksi kaaso ensin meinasin että en edes kaasoa halua.

En ole kaasoani rasittanut oikeestaan millään muulla kun suunnittelemalla ja mielipiteitä kysellyt.

Kyllä kaaso aina jotakin naprättävää kyselee ja haluaisi tehdä mutta niin minäkin haluan näprätä ja tehä.

Kutsut ja ne askit karkeille teen jo toista kertaa mielen muutoksesta yksin kun tykkään tehä. :girl_smile:

Onhan siinä kyllä hääpaikan koristelua ja kaikke ennen häitä minne kaasokin saa osallistua.

Olen vain ajatellut etten rasita ketään vaan liikaa paitti itteeni.. :girl_smile:

Link to comment
Share on other sites

No ohhoh, johan on kiittämätöntä toimintaa :girl_mad:

Meillä häät elokuussa, minulla yksi kaaso. Tähän mennessä kaaso on lähinnä ollut tuki ja turva, viininmaistelija ja lupasi järjestää minulle polttarit yhdessä muiden ystävieni kanssa.

Hän on itse kysellyt askarteluista ym. yritän mahdollisimman paljon tehdä itse ja rasittaa vähän ystäviä ja sukulaisia. Hääpäiväksi ja sen aatoksi on myös tarkoitus jakaa tehtäviä mahdollisimman paljon heidän kesken jottei kukaan tunne että on ylivoimaisesti tekemistä eikä pysty nauttimaan juhlista ollenkaan!

Kaasojen ja bestmanien muistamiset ovat kovassa huudossa mielestäni nyt, niin senkin takia olen hieman pöyristynyt ettei joku osaa edes kiitosta ilmaista!

Itse olen tehnyt pienenä eleenä myös sen että kun olemme kaason kanssa ideailtoja pitäneet tai hänelle hääajatuksia purkanut, olen tarjonnut ruuan/viinin tai kahvit yleensä missä olemmekaan istuneet.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
Olin ystävän häissä kaasona muutama viikko sitten. [...] On tosi paska fiilis.

Tämän viestin kirjoittamisesta on jo kuukausia, mutta tuli mieleen, että eikö tällaisessa tilanteessa kannattaisi kertoa ex-morsiamelle, että hommasta jäi paha mieli? Tiedän, ettei se ole niin helppoa tehdä kuin sanoa, mutta miksi kyräillä ja katkeroitua jos asiat voi edes yrittää selvittää. Jotkut nyt vaan on sosiaalisesti torspoja. Ehkä morsian oli vilpittömästi siinä käsityksessä, että hänen häänsä olivat kaikille muillekin mieluisaa harrastustoimintaa, ehkä hänelle iski hääsokeus.

Jos asiat eivät selviä, niin jääpähän reiluuden nimissä sitten molemmille osapuolille paha mieli eikä vain sinulle. ;)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Mulle kävin vuosi sitten melkein saman kaltainen homma kuin topikin alottajalle. Tuttuni oli menossa naimisiin ja pyysi minua auttamaan järjestelyissä ja seremoniamestariksi.. Nooh.. Mielelläni halusin häntä auttaa. Monia öitä valvoin ja tein koristeita. Yhdet kun oli tehty niin niitä piti muuttaa, koska olikin löytänyt jotain muuta kivempaa.. Nooh,, taas öitä valvoin (samalla tein 3-vuorotyötä) ja tein koristeita, paikkakortteja, kirjotin jopa käsin 100 ihmiselle kirjekuoret kutsuihin ja paikkakortit.. Paljon muutakin tein ja suunnittelin. Sitten viikko ennen häitä morsian alkoi keksimään perättömiä juttuja miehestäni enkä voinut sietää sitä. Joten sanoin etten aio olla hänen kanssaa enään tekemissä,, en ainakaan ennen kuin hän pyytää meiltä anteeksi. Aikaisemminkin hän on kertonut minusta perättömiä juttuja mutta annoin ne anteeksi.. En enään tätä.. Anteeksi pyytöä ei ole kuulunut vielä tähän päivään mennessäkään.. Muilta kuulin että hän oli kehunut häissään kuinka oli itse tehnyt kaikki koristeet, paikkakortit yms.. Sekä kirjoittanut käsin kutsujen kuoret ja muut mitä minä olin kirjottanu.. Ei ollut kuulemma maininnut sanallakaan minusta tai minun työpanoksestani..

Mutta minuapa se ei enään haittaa.. Jos on niin itsekeskeinen ja ilkeä ihminen että pitää yrittää tahallaan pilata "KAVERINSA" parisuhde ja maine niin sielläpä olkoon.. Ja jos ei kerta voi myöntää virhettään ja pyytää anteeksi niin sielläpä eläköön omaa elämäänsä..

Ajattelimpa vain tänne kertoa että löytyy niitä muitaki "hirviö" morsiammia.. Harmi vain... ://

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Tämä sama asia näkyy niin monessa, että sapettaa. Itse olen tuon kokenut opiskelija- ja harrastetoiminnassa. Samoissa hommissa on myös oppinut huomaamaan, kuinka paljon yksikin kiitos vaikuttaa ja varsinkin, jos se on ollut ensimmäinen "palaute" toiminnasta.

Ja siihen kaasoiluun. Itse olin kaavaillut yhtä ystävääni pyytäväni kaasoksi joskus kun sen aika tulee. Tuli häät yms. ihan muuten vain puheeksi ja kaasona olo siinä ohessa. Kaverini pasautti suoraan päin näköä, että hänhän ei koskaan aio kaasoksi lupautua. Tottakai tämä särähti korvaan omien "kaasohaaveideni" vuoksi ja kysyinkin syytä tälle mielipiteelle. Kaveri puhui tapansa mukaan suoraan ja sanoi, ettei hän todellakaan aio ryhtyä ilmaiseksi orjatyövoimaksi vuoden ajaksi ja ilman mitään kiitosta, kuten eräs hänen kaverinsa oli joutunut. Ja olin kyllä täsmälleen samaa mieltä. Olen siis itse myös niitä ihmisiä, joiden mielestä kaason hommiin kuuluu vain jotkut pienet vihkimisseremonian aikaiset jutut. Kyseessähän on kuitenkin minun ja mieheni häät ja niiden tuoma työtaakka sekä stressi ovat siten meidän ongelmamme - ei kaason, ei bm:n eikä edes meidän vanhempien.

Samalla täytyy kyllä sanoa se, mikä mielessä kuitenkin jyllää: Ei ne "toisin ajattelevat" morsiammet tule tätä ketjua lukemaan, sillä niiden mielestä heillä olisi ko tapauksessa "kaaso, joka ruikuttaa tyhjästä/ei tee mitään/niskottelee/yms". Onneksi meitä on moneen junaan, että istumapaikkoja löytyy helpommin. :)

edit. kirjotusvihreitä pois :)

Muokattu: , käyttäjä: Lenore
Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Näin kun etukäteen ketjuja lukee niin toivottavasti kaiken tulevan kiireen keskellä muistan tarpeeksi kiittää kaasojani. Etukäteen yritän vähentää työtaakkaa kaasoilta suunnittelemalla ja tekemällä itse.

Toinen kaasoista lupautui jo juontamaan häät, mutta sekin asia helpottuu sillä että otetaan ulkopuolinen juontaja (/seremoniamestari).

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Yhdessä vaiheessa hääjuhlaa morsian vielä kysyi minulta pettyneenä, että eikö täällä ole mitään ohjelmaa.

Ohhoh. Tuossa vaiheessa olisin kyllä kysynyt (siis kaasona morsiamelta), että "no mikset ole järjestänyt?"

En vaan koskaan voi lakata ihmettelemästä morsiamia, jotka odottavat, että joku muu (kuin korkeintaan työhön palkattu hääsuunnittelija) järjestää heidän häänsä.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

"My Dream Wedding" kirjoitti kuin omista kokemuksistani. Kyseessä olivat ainoan, rakkaan veljeni häät pari vuotta sitten. Nyt kun pikkusisareni on menossa naimisiin, kaikki palautui mieleen valtaisana tunnemyrskynä.

Veljeni oli siis menossa naimisiin, hänellä ja avovaimollaan oli siinä vaiheessa 1.5vuotias tytär. Meillä itsellämme oli silloin tytöt 3.5v ja 5.5v , ok-talonrakennus alkuvaiheessa ja välimatkaa perheillämme on 250km. Miehestäni tuli toinen bestman. Minä en ollut kaaso, morsian valitsi oman epämääräisen serkkunsa kaasokseen. Mainittakoon että kaasoksi valittu oli moneen otteeseen yrittänyt sotkea tulevan avioparin välit, ja hän oli sulhasen inhokkilistan kirkas ykkönen. Kaaso on omalla pikkupaikkakunnallaan... noh, jakorasian maiseessa.

Ensimmäiset sotkut kaaso järjesti jo polttareiden aikaan. Morsian oli unohtanut kirjoittaa polttarilistaan sisareni, sulhasen pikkusiskon, nimen. Kaaso piti loppuun asti kiinni siitä, ettei em henkilöä polttareihin kutsuta. Ohjelmasta kaaso ei suostunut neuvottelemaan ja ne pidetttin hevon per...eessä, yökerhossa enkä minäkään sinne mennyt koska kaaso oli hankkiutunut riitoihin useamman henkilön kanssa. Uhkana oli jossain vaiheessa että morsian saa kahdet polttarit, kaason pitämät ja sitten Täysjärkisten ystävien pitämät.

Häätouhut etenivät. Veljeni sai upeat polttarit, ja yhteistyö kahden bestmanin kanssa toimi hienosti välimatkasta huolimatta. Kaaso ilmoitti ettei tee yhteistyötä bestmanien kanssa, eikä tule järjestämään ohjelmaa juhliin, hän ei myöskään pidä puhetta tai juonna mitään.

Häiden lähestyessä lupauduin hoitamaan hääauton koristelun koska kaaso ei sitä(kään) tee, yökausia ompelin satiiniruusuja ja rusetteja rakennustyömaalta päästyäni. Olin aika puhki.

Kaiken aikaa oma äitini temppuili oman asunsa kanssa, jollei saa sitä tai tätä niin ei tule häihin ollenkaan. Jo valitut ja varatut asut piti käydä vaihtamassa moneen kertaan kun mieli muuttui seuraavan yön aikana. Ja välimatkaa meillä se 250km. Morsian temppusi oman pukunsa kanssa, kiukkusi kun pukuliike ei suostu tilaamaan hänelle koon 34-pukua, vaan pakottaa kokoon 36 (jossa hän pystyy istumaan ja hengittämäänkin.) Oma pukuni on kiireessä kyhätty luomus, oikea tätipuku.

Kirkkoharkoissa häitä edeltävänä päivänä kaaso ei tervehdi ketään, ei tee elettäkään tutustuakseen kolmeen morsiusneitoon joita olivat nuo alussa mainitut pienet tytöt. Alkaa vain ehdottelemaan että morsian tulisi pukemaan hääpukunsa hänen hotellihuoneeseens, ja siitä sitten kävelisivät 150m matkan kirkkoon. Tsiisus! Onneksi tuo saatiin torpattua.

Hääpaikalle ei päässytkään koristelemaan ym illalla, sinne sai viedä tavaraa laatikoissa jotka laittavat esille, kukat ja muut vasta hääpäivän aamuna sinne.

Hääpäivän aamuna morsian häipyy omille teilleen ja on luvassa ilmestyä vasta kirkkoon. Minä, äitini ja siskoni istumme kampaajalla samaan aikaan. Bestmanit raahaavat kamaa juhlapaikalle. Vettä alkaa satamaan, minä haen kampaustani säästellen valtavia kukka-asetelmia, hääkimpun ja vieheet, ja vien osan juhlapaikalle. Seuraavana otan mieheni huostasta hääparin 1,5v tytön ja vien kampaajalle, omille lapsilleni väännän jossain vaiheessa jotain ja puen kaikki mekkoihin. Ja kirkolle siis.

Morsio ilmestyy sinne kaikkine tekokynsineen, pitkine irtoletteineen ja kimallemeikkeineen. Kaunis hän kyllä on. Seison minäkin kirkon eteisessä ja lähetän morsiustytöt menemään käytävää pitkin - he eivät suostu kulkemaan vihamielisen kaason kanssa. Pienin 1.5v tekee stopin siinä vaiheessa kun sulhanen (isänsä) lähtee alttarilta kohden morsianta (äitiään), hän haluaa syliin ja alttarille mukaan. Minä sählään siinä välissä ja nappaan tytön syliini ja alan tunkea rusinoita hänen suuhunsa jottei ala parku.

Juhlatilaisuudessa vedän bestmanien kanssa ohjelmaa, hoidamme mieheni kanssa sekä omat lapsemme että tämän 1.5vuotiaan. En saa syötyä muiden mukana koska 1.5v ei suostu syömään mitään ja häipyy jonnekin. Järvenrantapaikassa ei voi lapsia jättää silmistään. Mun teki mieli alkaa parkumaan siinä vaiheessa. Illan hoidamme lapsia, hoidamme juontoja, sytytämme tuikkuja, hoidamme sitä ja tätä. Häävalssin jälkeen lähdemme viemään lapsia nukkumaan, samaan aikaan ajoittuu morsiamenryöstö. 1.5v ei suostu nukahtamaan, aikaa menee hommassa 2h ja sitten paikalle hälytetty anoppi jää kaitsemaan nukkuvia lapsia. Kello on liki 00 kun pääsemme takaisin latoon jossa tanssit, osa vieraista lähteneet. Booli oli loppunut. Iltapala pitäisi saada esille pilkkopimeässä pakettiauton takakontista.. Mä en vaan jaksa enää ja pillahdan itkuun pikkusiskoni olkaa vasten. Mun ainoan veljeni häät meni minulta aivan ohi, olen lopen uupunut, vihainen ja turhautunut. Onneksi en saa kaasoa eteeni, olisin varmaan vetänyt turpaan ihan kunnolla. Mikä hutsu tosiaan... Hän tietenkin sai kaasonlahjankin.

Muutaman tunnin yöunien jälkeen herätään kaikkien kolmen lapsen kanssa ja siivoamaan latoa ja juhlapaikkaa. Aamupalalle.

Noissa juhlissa ei mikään mennyt omalta kantiltani ok. Vieraista varmaan hyvät juhlat ja hääparikin tyytyväinen, oli vaan niin että bestmanien ja minun (ei kaason) selkänahasta revittiin ihan liikaa.

Nämä kaikki painaa mielessä kun sisareni häitä suunnitellaan. Hän tietää tämän koko sotkun, siksi arastellen kysyi minua kaasoksi. Suostuin ja hän on järki-ihmisenä luvannut jakaa tehtäviä niin monelle että minä voin juhlapaikalla vaikka istua jalat pöydällä jos haluan. Josko nyt, saataisiin onnistuneet juhlat joissa homma toimisi. Uskon niin. Terkut siskolle ;-)

Link to comment
Share on other sites

No huh, melkomoisia kauhutarinoita täällä. Tunnen syvää sympatiaa teidän hyväksikäytettyjen kaasojen tai virallisten kaasojen tuuraajien puolesta. Se on kyllä väärin, että hyväksikäytetään ihmistä, eikä viitsitä edes kiittää kaikesta tehdystä työstä. Eiköhän ole kuitenkin aika turvallista sanoa, että suurin osa morsiamista on järkeviä tapauksia, jotka osaa arvostaa kaasojen apua, ainakin toivon niin. Itse en todellakaan halua tai aio olla sellainen morsian, joka ei arvosta kaasojaan. Mutta tarjoan teille myös sellaista näkökantaa, että vaikka kaasoilleen kaameista Bridezilloista puhutaan usein, asiassa on myös kääntöpuoli. Esim. minä, jonka isosisko-kaaso yrittää runnoa häihin läpi asioita, joita morsian itse ei halua ja on vähättelemässä asioita, joita minä haluan. "Minähän en sitte väkerrä mitään typeriä hääkarkkeja..." Yritän silti olla järkevä ja pitää tilanteen hallinnassa, koska en missään nimessä halua loukata siskoani. Toivon vaan, että se ei johda siihen, etten viihdy omissa häissäni kun olen vähän kynnysmattotyyppinen persoona...

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...