Jump to content
Naimisiin.info

Pitopalvelun maistiaiset


Tulikukka

Recommended Posts

Meille tuli häämenun maistiaiset vähän vahingossa :D

Menuehdotuksessa oli kaksi hieman erikoisempaa osaa (kala ja pääruuan kastike), ja koska pitopalvelumme pitäjä on myös erään ravintolan kokki (omistaja?), kysyin häneltä, että löytyykö ravintolan listalta niitä, haluaisimme tulla maistamaan. Tässä vaiheessa kuvittelimme siis menevämme "normaalisti" ravintolaan syömään (omakustanteisesti siis), mutta että tarjolla olisi vähän samaa kuin häissä. Tapaamisen alussa, kun kävimme menun läpi, saimme kuvan, että saamme pienet maistiaispalat, mutta sitten keittiöstä kannettiinkin eteemme ihan kunnon alkupalat (sitä kalaa) ja sitten pihvit tällä kastikkeella + lisukkeet ja vielä jälkiruokakin. Ja voi pojat että oli hyvää!! :)  Siinä sitten keskenämme hämmentyneinä pähkäiltiin, että kuuluiko häämenun hintaan vai maksetaanko, oli hieman noloa.. Kokki sanoi, että menee juhlapaikan piikkiin, ei tarvitse meidän maksaa. Toivotaan, ettei juhlapaikka sitten ala meiltä enää karhuamaan, tai jos tulee joku lisä, niin ei ainakaan älyttömän hintainen.

 

Summa summarum, maistiaisten takia olemme täysin huolettomin mielin, ruoka on aivan varmasti tosi hyvää. Suosittelisin kuitenkin muita selvittämään etukäteen tuon maksupolitiikan..

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

^ Riippuu vähän, että paljonko on "maistelu". Mä selvittäisin ensin, että sisältääkö se yhdet vai kaksi kokonaista annosta per ruokailija ja omat kakkupalat jne. vai jaettu pikkulautanen (kuten vaikka amerikkalaisissa kakunmaistiaisissa on usein semmoisia minimuffineja kakkua markkeeraamassa). Jos ravintolassa annoksen hinta on esim. 15-35 € ja jälkiruoka on n. 4-9 €, niin kaksi aikuista kuluttaa 35-90 € siihen, että maistaa (jakaa) kahta pääruokaa. Tuossakin tapauksessa 100 € olisi siis liikaa. Jos taas satasella saa 2+2 oikeaa pääruokaa ja jälkkärit, niin hinnaltaan ok, mutta kuka jaksaa sitten syödä ns koko rahan edestä...

Tuossa saattaa olla kyse siitä, että monia ruokia ei voi tehdä vain kahdelle, vaan on hankittava isompi erä aineksia ja laskutetaan sen mukaan + erilliset työtunnit. Meillä oli se etu, että pitopalvelu tekee "koko ajan" ruokaa, joten oltiin vain pisara meressä eikä erillis- ja erikoistilaus.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...