belle*

Iänikuinen avec-käytäntö!

188 viestiä aiheessa

Mä olen miettinyt ihan samaa asiaa! Meillä häät onneksi vasta ensi kesänä niin ehtii vielä miettiä. En ole ollut sukulaisteni kanssa pahemmin tekemisissä, mutta kutsun silti sukulaisiani, mutta esim serkun avomies/poikaystävä tuntuu todella hölmöltä kutsua kun en ole ikinä edes nähnyt kyseistä tyyppiä.. :D Meille on tarkoituksena tulla suht pienet häät (max.75 hlö), Ja jos lähtee sille linjalle että kutsuu kaikkien avomiehet,avovaimot,tyttö ja poikaystävät yms, niin häistä ei enää tulekkaan kovin pienet! :D On kyllä vaikeaa.. Ja ei suoraan sanottuna tekisi mieli kustantaa sellasen ihmisen jota ei koskaan ole nähnyt ruoat ja juomat! sehän voi olla että jotkut jättää tulematta (protestiksi), kun ei omaa avomiestä kutsuttu, mutta sitten jättää. Tai saa nähdä minkälaiseen ratkaisuun päädytään, eihän sitä koskaan tiedä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kutsumme häihin yksin sellaiset henkilöt joilla emme tiedä olevan vakiokumppania, Toki pariskunnat saavat kutsun yhdessä mutta sekin on molempien nimillä. Me olemme tehneet kutsuvieraslistan jo nyt ylitäydeksi ja laskemme sen varaan ettei kaikki pääse tulemaan. Eli serkun tuntematon poikaystävä jonka kanssa ei edes asuta ei pääse juhliin, sillä tilaa ei kerta kaikkiaan ole. Muutenkin harmittaa kun jouduin karsimaan joidenkin ystävien kohdalla kun ei vaan mahdu. Enpä ole paljoa heidän kanssaan häistäni hehkutellut mutta onneksi emme ole kovin tiiviissä tekemisissäkään muutenkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä aihe puhututtaa tässäkin taloudessa paraikaa :) Erityisesti päänvaivaa tuottaa ystävät joiden seurustelukumppaneita emme ole välttämättä tavanneet, mutta tiedämme että ovat kuitenkin jonkin aikaa jo seurustelleet. Jos lähetetään järestään avecillisia kutsuja niin vieraslista saattaa kasvaa helposti 10 hengellä, eikä juhlapaikassa pöytiä ole loputtomiin :< vaikeita asioita. Täytyy kohta alkaa pyöritellä istumakarttaa ja nimilappuja ja katsoa minkälaisia ajatuksia se herättää :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia kaikille vastauksista :)

Kaasojen kanssa laitoimme päämme yhteen, ja sellaiseen lopputulokseen tulimme, että kaikki kutsutaan henkilökohtaisesti, keitä juhliin halutaan: tuttavapariskunnat pariskuntina, ja kaverit ihan issekseen ilman aveceja. Toivotaan, ettei kukaan loukkaannu.. Niin ja jos kysymyksiä tulee, niin vedotaan pieneen budjettiin :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kyllä ymmärtäisin, jos joku opiskelija kaveri menisi naimisiin ja kutsuisi vain minut eikä mieheäni (vaikka ollaan asuttu jo 5 vuotta yhdessä), sillä eihän mieheni ole hääparin kanssa ollut yhteydessä (mitä nyt nähnyt minun seurassa/ jossain bileissä ja tietenkin kuullut minun kautta juttuja). Tuskin edes mieheni loukkaantuisi kutsutta jättämisestä. Se on ok, jos hääpari haluaa karsia listaa ja kutsua vain ne joiden kanssa on tekemisissä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eri häillä on erilaiset budjetit. Asioista pitää infota selkeästi, niin sitten ei pitäisi kenellekään jäädä mitään hampaankoloon. Kyllä mä ymmärtäisin, jos puoliso jätetään kutsumatta. Kuhan nyt ois jotain seuraa häissä, niin kaikki ok. :)

 

Itse ei laiteta kutsuun avecia. Jos tiedetään kavereitten/sukulaisten puolisot, niin kutsutaan heidät nimellä. Sillon ollaan myös todennäköisesti tavattu heidän puolisonsa ennestään. Meille ei ole tulossa mitkään hirveän isot häät (n. 70 vierasta).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on tässä alustavasti puhuttu noin 60 vieraan häistä. Päädytty jo nyt semmoiseen että yhdessä asuvat kaverit kutsutaan aveceineen, mikä tarkoittaa melkeinpä kaikkia. Sukulaisista vain ne joiden kanssa on tekemisissä useammin kuin kerran vuodessa, joka taas omalla kohdalla tarkoittaa noin 6-7 henkeä omien vanhempien ja sisarusten lisäksi. Miehen kohdalla vähän monimutkaisempaa uusioperhejuttujen vuoksi, mutta eiköhän siitäkin saada kaikkia miellyttävä ratkaisu. 

 

Olen tämän kutsujen ja avecien laiton ajatellut niin, että tuntemattomien en ala ruokkimaan enkä halu viettää omaa "the" päivääni tuntemattomien seurassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa todella pienet häät (kutsuttavia yhteensä 25), ja avec-politiikkamme on sen mukainen. Pyydämme paikalle vain ne kaikista läheisimmät perheenjäsenet ja ystävät. Pariskuntina kutsumme vain ne, joiden kanssa vietämme yleensäkin aikaa pariskuntina. Siten esimerkiksi erään rakkaan ystäväni aviomies (jonka olen kyllä tavannut muutaman kerran, mutta joka on minulle "vain" ystäväni mies) jää tällä kertaa kutsumatta.

 

Ystäväni ymmärtävät kyllä häidemme luonteen, eikä heillä ole asiassa mitään ongelmaa. Jätämmehän kutsumatta paljon heidän kumppaneitaan "olennaisempiakin" ihmisiä (esim. sinällään varsin läheiset tätimme ja serkkumme).  :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen aina käsittänyt niin, että jos kutsuun laitetaan avec (tarkoitan tosiaan ihan kirjoitetaan sananmukaisesti että avec/+1/+vieras) niin silloin kutsuttava saa tuoda paikalle ihan kenet tahansa, vaikka naapurinsa. Minusta siis avio- ja avopuolisolliset kutsut eivät ole avecillisia kutsuja, etenkin koska sellaiset pitäisi aina osoittaa molempien nimille, ei siis + avecina. Ja mielipiteenä: poikkeuksena todella pienet häät ja tilanteet, joissa kutsutaan joku kokonainen porukka, esim työkaverit, avo- ja aviopuolisot pitäisi aina kutsua molemmat. Kuitenkin se hääjuhla on periaatteessa niitä vieraita varten, ei varsinaisesti hääparia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuitenkin se hääjuhla on periaatteessa niitä vieraita varten, ei varsinaisesti hääparia.

 

Tästä asiasta täysin eri mieltä.

Meille hääjuhla oli nimenomaan juhla meidän naimisiinmenomme kunniaksi ja ensisijaisesti meitä varten.

 

Ja oli muuten pienet kekkeritkin, tähän avec-asiaan liittyen. Kutsuvierasmäärä oli erittäin rajattu, 26 henkilöä. Siihen valikoitui vain aivan lähimmät ihmiset. Kahdessa tapauksessa kutsun sai vain aviopuolisoista toinen, se meille läheinen ihminen. Onneksi olivat tosiaan niin läheisiä, etteivät loukkaantuneet tiukasta kutsupolitiikasta vaan ymmärsivät juhlamme luonteen ja laadun. :)

 

Ja jos olisimme lähettäneet "avecillisia" kutsuja, olisin merkinnyt sen kuoreen, kutsuttavan henkilön nimen perään.

 

 

Veera Vieras avec

Kutsuttavienkatu 6

00600

Kustavi

Muokattu: , käyttäjä: Maple Nut

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tästä voimme varmaan olla eri mieltä :) voisin kuitenkin tietysti yrittää perustella näkökantani vähän paremmin: Minusta häissä seremonia (oli sitten kirkollinen/siviili/joku muu, mikä) on se varsinainen pihvi ja siinä fokus on täysin hääparissa, vieraat ovat käytännössä vain todistajan roolissa. Hääjuhla/vastaanotto on tietysti tarkoitettu juhlistamaan tätä juuri solmittua avioliittoa, mutta ... Tässä on ehkä vähän tällainen nykyajan ero entisaikaan. Aikaisemmin kun vanhemmat järjestivät hääjuhlan, hääpari oli kunnia_vieraana_ hääjuhlassa. Nykyään taas kun hääpari itse pääosin järjestää juhlat, hääpari onkin emännän/isännän roolissa kunniavieraan sijaan ja se tuo vähän erilaisen katsantokannan tähän minusta. Emännän ja isännän velvollisuus kuitenkin kaikissa juhlissa on nimenomaan vieraiden viihtyvyys.

 

Jos vähän vanhakantaisesti ja tiukasti ajattelee, tavallaan hinta siitä, että saa "just oman näköiset ja itse suunnitellut" juhlat on se, että siirtyy kunniavieraan paikalta emännäksi. Siinä ei minusta ole mitään pahaa eli en arvostele mitenkään tätä käytäntöä, päin vastoin. Mutta olen itse sitä mieltä, että silloin myös pitää suhtautua itseensä niin, että todella on nyt se emäntä eikä se kunniavieras. En tiedä selvensikö tämä mielipidettäni yhtään :D mutta ainakin yritin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Totta kai voimme olla eri mieltä. :)

 

Eihän keskustelusta mitään tulisikaan jos aina vain hymisteltäisiin Yhtä Köyttä  -yhdistyksen jäseninä. :D

 

Minä en esittänyt emäntää omassa hääjuhlassamme, vaan avustajat ja palkattu henkilökunta huolehti asioista. Itse keskityin vain nauttimaan olotilastani ja seurustelemaan. Ja se hinta maksetiin ihan vaan euroissa. ;)

Muokattu: , käyttäjä: Maple Nut

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täytyy osallistua tähän keskusteluun "aveccina, jota ei kutsuttu häihin". Kyseessä oli poikaystäväni (nyk sulhasen) serkun häät aikana, jolloin olimme muuttaneet yhteen vähän aikaa aiemmin (eli kyseessä ei ollut mikään tapailun asteella oleva suhde). En ollut tavannut ko serkkuja (enkä ole vieläkään), mutta yleensä olen heti suhteen alusta yrittänyt luoda hyvää suhdetta poikaystävän perheeseen ja sukuun ja pitänyt aktiivisesti yhteyttä, koska pidän perhettä ja lähisukua tärkeinä.

 

Kun tämän ko serkun häitä suunniteltiin, meillekin puhuttiin avoimesti häistä poikaystävän vanhempien taholta ja nimenomaan sanottiin, että minutkin on kutsuttu ja toivotaan että osallistun. Kun kutsu sitten tuli postissa, siinä oli ainoastaan poikaystäväni nimi, eli kutsu ei ollutkaan "avec".  Olin asiasta kummissani ja ihmeissäni, sekä myös loukkaantunut kun tuntui, että poikaystävän suku ei olekaan kiinnostunut tutustumaan tai ei vaivaudu tästä kutsujen muutoksesta edes ilmoittamaan.

 

Tilanne oli ikävä senkin takia, että häiden kanssa samana päivänä oli oman sukuni tapaaminen, jonne olimme molemmat tervetulleita ja olimme suunnitelleet menevämme ennen kuin tämä serkun hääpäivä oli ainakaan itselläni tiedossa. Asia ratkesi niin, että poikaystävän vanhemmat vaativat häntä osallistumaan ko häihin, vaikka minua ei oltu kutsuttu ja oman sukuni juhla jäi häneltä väliin (olisin halunnut esitellä koko suvulle ensi kertaa tuossa tilaisuudessa).

 

Koko tilanteesta ja sen hoitamisesta jäi ikävä maku suuhun ja asia vaivaa vieläkin vaikka tästä tapahtumasta on jo aikaa. Nyt kun suunnittelen omia häitäni, en voi olla ajattelematta etten halua kyseisiä serkkuja kutsua lainkaan, vaikka yritänkin olla olematta pikkumainen.

 

Kutsumatta jättäminen ei niinkään harmita, koska ymmärrän kyllä tilan/budjetin luomat rajoitteet, mutta asian hoitaminen tyylittömästi harmittaa ja loukkaa edelleen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun tämän ko serkun häitä suunniteltiin, meillekin puhuttiin avoimesti häistä poikaystävän vanhempien taholta ja nimenomaan sanottiin, että minutkin on kutsuttu ja toivotaan että osallistun. Kun kutsu sitten tuli postissa, siinä oli ainoastaan poikaystäväni nimi, eli kutsu ei ollutkaan "avec".  Olin asiasta kummissani ja ihmeissäni, sekä myös loukkaantunut kun tuntui, että poikaystävän suku ei olekaan kiinnostunut tutustumaan tai ei vaivaudu tästä kutsujen muutoksesta edes ilmoittamaan.

 

 

Veikkaan, että tässä on asian eräs merkittävä piirre.

Nimenomaan vanhemmat ovat tästä puhuneet, ei kyseinen serkku itse.

Ihan vaan sillä, että aavistelen näin käyvän aina joskus.. Hääparilla itsellään on eri käsitys siitä, keitä he aikovat kutsua kuin heitä ympäröivillä sukulaisilla, kuten tädeillä ja sedillä.

 

Meinaan, että ehkä olet turhaan loukkaantunut sulhasesi serkulle, joka ei välttämättä edes tiedä pahoittaneensa mieltäsi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tietysti ikävää, että jäi paha maku suuhun. Jos et ole koskaan edes tavannut serkkuja, niin ehkä ymmärrettävää että he eivät halua kutsua häihin. Samaa mieltä kuin Maple Nut että vanhemmat puhuivat häistä, eivät serkut. En sinuna siis myöskään ottaisi paineita heidän kutsumisesta omiin häihin, varsinkaan jos et ole tavannut heitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jep, näin olen itsekin miettinyt ja hyvä pointti :) Nyt omia häitä suunnitellessa olen vähän ollut ymmärtävinäni, että sulhon vanhemmat odottavat, että voivat "kutsua omia vieraita häihin". Koitimme kuitenkin tehdä nyt selväksi, että kutsumme itse kaikki vieraat ja he voivat esittää toiveita vieraslistalle, mutta teemme päätökset itse. Tämä juurikin siksi ettei tulisi mitään epäselvyyksiäkään kenellekään että kuka on kutsuttu ja kuka ei. (vähän off-topic menee mutta menköön)

 

Itse olemme miettineet, että kutsumme kaikki sellaiset avecit, jotka ovat tiedossa kutsun lähettämisen aikoihin (ja jotka todennäköisesti ovat anyways meillekin läheisiä ihmisiä), ja jätämme pois ne sukulaiset ja tuttavat, joihin ei muutenkaan pidetä yhteyttä. Tulee sitten enemmän tilaa niille oikeasti tärkeille ihmisille (ystäville ja sukulaisille ja heidän aveceilleen). En itse kuitenkaan usko että kukaan loukkaantuu jos avecia ei kutsuta, varsinkin jos sen kutsutuille (erityisesti läheisimmille jotka avec-kutsua varmaankin odottavat) erikseen selittää (ei ole tilaa jne).

Itse kuitenkin haluaisin että varsinkin ne vieraat, joilla on vakiintunut suhde ja jonka puolison tunnemme, saisivat aveccinsa mukaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mekin joudumme avecit jättämään pois budjettisyistä. Avo/kihlaparit toki kutsutaan pariskuntana, ja meillä on niin tiivis kaveriporukka että näistä vakiintuneista pariskunnista molemmat osapuolet ovat meille enemmän tai vähemmän läheisiä. 

 

Mutta, yksi poikkeus löytyy ja tämä on vähän kinkkisempi juttu...kaksi kaveriani ovat keskenään kämppiksiä. Toinen heistä on sinkku, toinen seurustelee. Ajattelin heille lähettää yhteisen kutsun kun kerran samassa taloudessa asuvat. Tämän seurustelevan kaverin poikaystävä on meille melko tuntematon - olemme tavanneet hänet pari kertaa, mutta hän on aina ollut meitä kohtaan melko välinpitämätön ja jopa tympeä, ja on jättäytynyt pois aikaisemmista juhlista, vaikka hänet olisi sinne kaverin mukana kutsuttu. Olisiko paha juttu jättää hänet kutsumatta? Eivät kuitenkaan asu yhdessä emmekä muutenkaan häntä kovin hyvin tunne. Minulla ja sulhasella ei ole juurikaan halua kutsua häntä, mutta pelkään että tämä kaverini sitten loukkaantuu. Ovat kuitenkin melko pitkään jo seurustelleet...

 

Myöskään kaasolle tai bestmanille emme voi avecia suoda, mutta he ovat tosin sinkkuja molemmat. Kaasollani on tässä viimeaikoina ollut jotain "juttua" jonkun miekkosen kanssa ja hän kyseli vähän siihen malliin että saisiko avecin mahdollisesti tuoda. En haluaisi kieltää, mutta kun periaate on muillakin vierailla se, että kutsutaan vain vakiintuneet pariskunnat yhdessä, niin sittenhän minun pitäisi sallia muillekin sama järjestely. Vielähän ei tietenkään voi sanoa, mikä tilanne on häiden ajankohtana, että kehittyykö juttu ylipäätään pitkälle. Kaasolle tekisi mieli sallia poikkeus jos niikseen tulee, mutta sitten saattaisi perästä kuulua muilta, joilta on avecit evätty. Kraah  :parting2:

 

Miten te toimisitte?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

esssie, minä pidin sen periaatteen, että avoparit(+avio- sekä kihlaparit) kutsutaan yhdessä, mutta jos "vain" seurustelee, niin sitten ihan itsekseen. Tai no ei meidän vieraissa ollutkaan kuin yksi kaveri, joka on puolisen vuotta alkanut seurustelemaan(ei tosin julkisesti vieläkään) ja kutsuin siis tämän kaverin pelkästään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^ Minäkin olen lähtökohtaisesti virallisen etiketin kannalla eli avoparit, kihlaparit ja avioparit kutsutaan yhdessä, seurustelijat yksin. Vaikka kahdella kaverillasi on yhteinen osoite, olen sitä mieltä, että heille molemmille pitää lähettää oma henkilökohtainen kutsu. Ethän ole kutsumassa heitä pariskuntana tai perheenä! Sitä paitsi, kun toinen seurustelee, on minusta tahditonta jättää seurustelukumppani kutsumatta ja kutsua kämppikset yhteisellä kutsulla. Kertomasi perusteella uskon, että tämä tympeä poikaystävä ei tulisi häihin vaikka kutsuisittekin, mutta se vasta tyhmältä näyttää, jos kutsutte kämppikset yhteisellä kutsulla ja jätätte poikaystävän kutsumatta. Reilusti vain molemmille neideille omat kutsut ilman avec-oikeutta.

 

Jos kaasosi on viritellyt "jotain juttua", katsele mihin juttu kehittyy. Laskuristasi päättelin, että häihinne on vielä 9 kuukautta aikaa. Kaason orastava seurustelusuhde voi joko kantaa tai katketa, mutta ei kai kutsupäätöstä tarvitse tehdä vielä? Jos päätöksen hetkellä näyttää siltä, että kaason ja miekkosen juttu ei jää kevyeksi kevätihastukseksi, kutsu molemmat. Oletan, että kaasosi on sinulle ketä tahansa kaveria paljon läheisempi ystävä. Se, että kutsut hänen uuden poikaystävänsä, osoittaa, että hän ja hänen onnensa on sinulle tärkeä. Jos juttu ei sitten jatkukaan häihinne asti, kaaso ei varmaankaan tuo miekkosta juhliin. Mutta jos tässä onkin kysymyksessä kaason the elämän mies, kai haluat, että he pääsevät melko tuoreesta suhteestaan huolimatta juhlimaan teidän häitänne yhdessä ja sitä kautta myös muodostuvat teille pariskuntana läheisemmäksi. Jos kaason tuore suhde osoittautuu vakavaksi ja kenties elinikäiseksi, tuntuu varmasti todella pahalta, jos poikaystävä ei ole tervetullut häihinne, se voi pahimmillaan polttaa siltoja pysyvästi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos neuvoista! Teemme nyt niin, että kämppikset saavat henkilökohtaiset kutsut ja toisen poikaystävä jää nyt sitten kutsumatta.

 

Ja kaason tilanteessahan ei tietenkään auta kuin odotella ja katsoa, mihin tilanne kehittyy. Hän on kuitenkin paras ystäväni ja mielelläni soisin hänelle mahdollisuuden tuoda hänelle itselleen tärkeän henkilön häihimme mukaan. Olen kyseisen miekkosen jo itsekin tavannut ja hän on kyllä niin symppis, että todellakin toivon että juttu ottaa tuulta alleen  :girl_in_love: Jos hän tämän samaisen miehen tuo mukanaan, niin otan itse henkilökohtaisesti vastaan mahdolliset napinat muilta, joiden "pelkkä poikaystävä" jää kutsumatta.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä, että satuin löytämään tämän ketjun. Meillä myös koitetaan saada vieraslistaa asettumaan lopulliseen muottiinsa, eikä tunnu olevan ihan yksinkertaista. Tätä ketjua kun luin, niin mietin, että ei varmaan olisi ihan kauhean huono idea kutsua vanhat työkaverit, joiden kanssa edelleen olen paljon tekemisissä, ilman aveceja, ikään kuin bilettämään naisporukassa. En usko, että heidänkään avio/avopuolisonsa olisivat riemusta kiljuen tulossa vaimokkeen kollegan häihin, kun eivät ole koskaan edes tavanneet. Pitääkin laittaa asia pohdintaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Emme kutsu:
* seurustelukumppaneita tai puolisoita, joita emme ole kummatkaan tavanneet

* lyhytaikaisia seurustelukumppaneita

* "avoimia aveceja" eli annetaan kutsutulle mahdollisuus tuoda "kenet tahansa"

 

Ei ole rahaa eikä mielenkiintoa alkaa tutustumaan uusiin tai puolituntemattomiin ihmisiin omana tärkeänä päivänä. Vain tärkeimmät ihmiset paikalle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä jää myös ne avecit kutsumatta, joita emme ole edes tavanneet. Ainoana poikkeuksena erään sukulaisen tuore aviomies, jota emme pitkän välimatkan vuoksi ole tavanneet. Miehen sanoin, emme me vain voi kutsua sinne kaikkia, vaikka kuinka haluttaisiin. Vierasmäärä yritetään pitää 70 henkilössä ja jo nyt listalla on 80 plus parit lapset.. :o Ainut ongelma on eräs ystäväni, joka ainakin tällä hetkellä on sinkku, mutta kuka tietää häiden aikaisesta tilanteesta. Hän ei tunne ketään muuta vieraslistalla olevaa henkilöä, joten tuntuu kurjalta kutsua hänet yksin, vaikka onkin sentyyppinen ihminen, että tutustuu nopeasti ja puhuu small talkia vaikka kenen kanssa..

 

nilmelwen sanoin, emme haluaisi alkaa tutustumaan uppo-outoihin ihmisiin kättelyjonossa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kutsuimme vain läheisimpiä ihmisiä häihimme. Näin ollen kutsuimme kutsuttavien kumppanit olivat he tuttuja tai vähän tuntemattomiakin. Emme nimittäin halunneet kutsua sellaisia henkilöitä häihimme joiden kumppaneiden läsnäolo olisi meille yhdentekevää. Kutsuttejen kumppanit ovat siis tärkeitä meille, koska kutsututkin ovat. Emme kuitenkaan laittaneet sinkkututuillemme kutsuun merkintään +avec, vaan kutsuimme kaikki kutsutut nimellä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään