kaakaomuro

Kihlat, lupaus avioliitosta

330 viestiä aiheessa

Olen samoilla linjoilla kuin aikas monet muutkin täällä. Kosinta johtaa kihlautumiseen ja sitä myöten siihen avioliittoon. Kihloissa voi siis olla hyvinkin ilman sormusta.. :girl_smile:

Itse olen myös saanut noita kommentteja että: " Siis menettekö ihan naimisiin.." Jotenkin kun on yli kolmekymppinen niin luulisi että se on ihan johdonmukaista toimintaa kihlauksen jälkeen! :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä mielestäni on lupaus avioliitosta. Tosin täytyy myöntää, että nuorena menin kihloihin vääristä perusteista, väärän miehen kanssa. Mutta kantapään kautta oppii.

Nyt kihlaus oli täysin lupaus avioliitosta :gpari:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täytän kohta 26 ja..Niin, minun täytyy nyt kertoa olleeni jo kaksi kertaa aikaisemmin "kihloissa". Kaiken kaikkiaan vääristä syistä.. Sormuksia siis vaihdettiin, mutta häistä ei juurikaan puhuttu, saati sovittu. Harmittaa näin jälkeenpäin tosi paljon. :blush:

Tällä kertaa teen kaiken niin kuin pitää ja kihlapäiväksi on sovittu se päivä (28.1.2011) jolloin sovimme menevämme naimisiin kesän 2013 heinäkuussa. :gihlat: Sormukset hankitaan vähän myöhemmin, kun aika on oikea ja halutaan julkistaa päätöksemme. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mukava kuulla että muut ovat kihlauksen kanssa yhtä tosissaan kuin minäkin! Olen ollut jo lapsesta saakka (kiitos äiti) sitä mieltä, että kihlaus on lupaus avioliitosta ja kihloja ei heppoisin perustein siitä syystä vaihdeta. En oikein ymmärrä miksi kihlojen merkitystä nykyään ikään kuin kulutetaan menemällä kihloihin vain osoittaakseen muille jotain. Tiedän itse useita tapauksia, jotka ovat kihlautuneet jo useampaan kertaan, muutama näistä jopa useamman kerran vuoden sisällä eri henkilöiden kanssa. No, kukin tietty tavallaan, toiset tällä paremmalla. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan varmaan rikottu joku etiketti (jälleen kerran) mutta varsinaisesti emme kai menneet kihloihin missään vaiheessa, eräänä iltana sen sijaan puhuimme, että hääpäivä voisi olla syksyllä. Katsotaanko tuo sitten kihlaukseksi? Sormuksia ei tässä vaiheessa ole, mutta alttarilla pujotamme kumpikin sormuksen sormeemme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Mun mielestä ette oo rikkoneet mitään etikettiä, vaan olette kihloissa ihan yhtä paljon kuin nekin, joilla on ollut romanttiset kosinnat ja sormuksien sormeen pujottamiset. Kihlaus on yksinkertaisuudessaan juurikin se lupaus mennä toisen kanssa naimisiin, ja sen lupauksenhan te tuossa olette antaneet jos olette puhuneet menevänne syksyllä naimisiin. :) Sormus on vain ulkoinen symboli kihlaukselle eikä sen puuttuminen muuta kihlauksen arvoa tai merkitystä. Näin siis mun mielestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlaus on lupaus avioliitosta ja mielestäni kihloissa ollaan käytännössä se aika, mitä tarvitaan häiden valmisteluun. En ymmärrä sellaista kihlautumista, joka kestää ja kestää... Eikä tää miusta oo vanhanaikainen tapa ajatella, se pohjautuu Suomen lakiin ja Suomen laki pohjautuu suurilta osilta Raamattuun. Aika selvä peli miun mielestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Nyt mä taidan aloittaa tämän saivartelulinjan, mutta eikös se nimenomaan ole niin, että kihlaus ei ole mikään juridinen asia (jollakin taisi olla wikipediastakin poimuttu viite edellisellä sivulla, jossa maininta asiasta). Eli ei kai laissa ole mitään määräaikaa kihlauksen pituudelle säädetty..?? :blink:

Mutta pointtina taisi ketjussa kuitenkin olla, että miten kukin vastaaja itse kihlautumisen kokee (eli onko lupaus vai ei).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlaus on lupaus avioliitosta ja mielestäni kihloissa ollaan käytännössä se aika, mitä tarvitaan häiden valmisteluun. En ymmärrä sellaista kihlautumista, joka kestää ja kestää... Eikä tää miusta oo vanhanaikainen tapa ajatella, se pohjautuu Suomen lakiin ja Suomen laki pohjautuu suurilta osilta Raamattuun. Aika selvä peli miun mielestä.

^ Nyt mä taidan aloittaa tämän saivartelulinjan, mutta eikös se nimenomaan ole niin, että kihlaus ei ole mikään juridinen asia (jollakin taisi olla wikipediastakin poimuttu viite edellisellä sivulla, jossa maininta asiasta). Eli ei kai laissa ole mitään määräaikaa kihlauksen pituudelle säädetty..?? :blink:

Mutta pointtina taisi ketjussa kuitenkin olla, että miten kukin vastaaja itse kihlautumisen kokee (eli onko lupaus vai ei).

Totta, ainoastaan avioliittolaissa on (tuo etusivullakin lukeva) maininta kihlauksesta: "1§ Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet." Vaikka tosiaan asia mainitaankin noin, ei kihlauksella itsessään ole juridisia velvoitteita tai olemassa mitään "sääntöjä", vaan vasta "sopimuksen täytäntöönpanolla" eli avioliitolla.

Tosiaan keskustelun pointtihan oli tuo, ja mainitsihan Helmihäät2012 tuossa, että kyse on hänen mielipiteestään. :)

Itsekään en ymmärrä "kihloja vain sormusten vuoksi", vaan koen että kihlaus on lupaus avioliitosta, vaikkei sitä hääpäivää heti päättäisikään. Silloin tällöin sitä kuitenkin törmää kihlautuneisiin joilta häistä tiedustellessa saa vastauksen "ai hääh, eeeei me mihinkään naaaaimisiin"... Hmmh. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voihan sitä omasta mielestään olla kihloissa, vaikka ei ole menossa naimisiin... Tosiasia kuitenkin on, että kihlaus tarkoittaa nimenomaan sitä avioliittolupausta ja sormukset on pelkkä symboli sille. Toki sormukset voi vaihtaa ihan huvikseenkin tai sitten sitoutumismielessä, mutta jos avioliitosta ei ole puhettakaan niin eipä sitä silloin kihloissa olla. Minä nyt kuulun vähän niihin, joiden mielestä tämä ei ole mikään mielipideasia. Täälläkin on muistaakseni joskus sanottu, että voihan sitä kutsua vaikka kissaa koiraksi jos niikseen tulee, mutta ei se siitä kissasta sen enempää koiraa tee. En tajua miksi pitää ottaa joku tiettyä asiaa tarkoittava termi ja käyttää sitä väärässä merkityksessä. Mutta en myöskään häiriinny, jos jotkut haluavat sanoa olevansa kihloissa vaikka eivät olekaan menossa naimisiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi herranjestas... Luin koko ketjun ja meni kyllä vähän omatkin ajatukset sekaisin... Ryhdyin oikein miettimään omaa kihla-aikaa ja -historiaa.

Menimme kihloihin 22 vuotiaina. Silloin ajattelin, että kihlat ovat lupaus avioliitosta. (Tosin niin ajattelen vieläkin :grin: ) Mutta mutta... Tajusin tässä juuri, että esittelin silloisen avomieheni (nykyisen avIomieheni) aina avomiehekseni, en kihlatukseni tai sulhaseksi. Minulle se yhteen muuttaminen ja yhteinen arki taisi olla tärkeämpää kuin lupaus avioliitosta. Ehdimme seurustelemaan melkein kolme vuotta ennen yhteen muuttoa ja kihloissakin oltiin kahdeksan vuotta ennen naimisiin menoa. Jos joku nykyäänkin kysyy, kuinka kauan olette olleet yhdessä, vastaan aina; naimisissa vajaan vuoden mutta yhdessä yli kymmenen vuotta. Kihlauksesta en puhu mitään.

Käytän aina kihla- ja vihkisormusta ja molemmat ovat minulle rakkaita, mutta ei minulle siltikään ollut kihlaus mikään kuoleman vakava asia. Nyt taas sitten rouva-ajan tällä puolen olen vain ihmetellyt, miksei menty aikasemmin naimisiin, koska täällä on niin pirun kiva olla! Tuntuu niin hyvältä olla Mrs. Smith.

Ja niistä lakiteksteistä vielä, löysin tälläisen pykälän, mikä taitaa olla voimassa vielä tänä päivänäkin:

Jos mies on maannut kihlattunsa ja kihlaus sittemmin puretaan, olkoon velvollinen suorittamaan kihlatulleen kohtuullisen hyvityksen, jollei tämä ole syypää kihlauksen purkautumiseen. Jos kihlaus purkautuu miehen kuoleman johdosta, voidaan naiselle niin ikään, milloin siihen on erityistä aihetta, määrätä suoritettavaksi sellainen hyvitys, ei kuitenkaan enempää, kuin mikä vastaa puolta miehen jäämistön säästöstä.

Eli kaikki edut naisille, miehille ei mitään? :grin: Vaikka kuinka etsin, en mistään löytänyt pykälää, joka kumoaisi tätä, joku minua fiksumpi kaivakoon sen esiin. :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä, kihlaus on lupaus avioliitosta.

Mrs. Smith, lainaamasi laki on säädetty alunperin vuonna 1929, jolloin naisen asema oli aika erilainen kuin tänä päivänä. Tuolloin naisen asemaa ja etuja on jouduttiin varjelemaan lain voimalla kun tasa-arvo oli jopa käsitteenä vieras. Kai sodatkin olivat jättäneet oman jälkensä avioliittolainsäädäntöön ja kihlautuneelle naiselle haluttiin suoda edes jotain taloudellista turvaa. Tänä päivänä pykälät toki herättävät hilpeyttä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^Tuo on vanhasta avioliittolaista vuodelta 1929 Finlex. Tässä on ajantasainen avioliittolaki. Ei siis todellakaan ole voimassa enää.

Kiitos :girl_smile:

Nyt menee vähän OT, mutta tarkoittaako tämä myös tuota perimiskohtaa? Ihan vaan mielenkiinnosta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos kihlaus purkautuu miehen kuoleman johdosta, voidaan naiselle niin ikään, milloin siihen on erityistä aihetta, määrätä suoritettavaksi sellainen hyvitys, ei kuitenkaan enempää, kuin mikä vastaa puolta miehen jäämistön säästöstä.

Tätä tarkoitin, mutta sekin on ilmeisesti kumottu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sekoitatkohan, Mrs. Smith, tuon kumotun säädöksen (vieläkin voimassa olevaan joskin erittäin vanhentuneeseen) perintökaaren 8 luvun 2 §:ään? Tosin nykyään tuo koskee myös avopuolisoita, joten olisi vaikea keksiä tilannetta jossa kihlauksella olisi oikeasti juridista merkitystä (kihloissa muttei asu yhdessä).

2 § (14.1.2011/27)

Perittävän kihlakumppanille, eloonjääneelle puolisolle 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa tai perittävän avopuolisolle voidaan antaa jäämistöstä avustuksena rahaa, muuta omaisuutta tai käyttöoikeus omaisuuteen sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi, jos hänen toimeentulonsa perittävän kuoleman vuoksi on heikentynyt ja avustus on tarpeen hänen toimeentulonsa turvaamiseksi.

Avustusta voidaan antaa eloonjääneelle puolisolle myös siinä tapauksessa, että hänelle ei 3 tai 25 luvun nojalla voida antaa riittävään toimeentuloon tarvittavaa omaisuutta.

Jollei painavia syitä ole, avustuksen antamisella ei saa loukata perillisen oikeutta lakiosaan.

Avustuksen tarvetta ja määrää harkittaessa on otettava huomioon perittävän kihlakumppanin, eloonjääneen puolison tai avopuolison mahdollisuudet turvata toimeentulonsa varallisuudellaan sekä ansio- ja muilla tuloillaan, ikä, parisuhteen kesto sekä muut näihin verrattavat seikat.

Avopuolisolla tarkoitetaan tässä luvussa henkilöä, joka on perittävän kuollessa ollut tämän kanssa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa (26/2011) tarkoitetussa avoliitossa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sekoitatkohan, Mrs. Smith, tuon kumotun säädöksen (vieläkin voimassa olevaan joskin erittäin vanhentuneeseen) perintökaaren 8 luvun 2 §:ään? Tosin nykyään tuo koskee myös avopuolisoita, joten olisi vaikea keksiä tilannetta jossa kihlauksella olisi oikeasti juridista merkitystä (kihloissa muttei asu yhdessä).

2 § (14.1.2011/27)

Perittävän kihlakumppanille, eloonjääneelle puolisolle 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa tai perittävän avopuolisolle voidaan antaa jäämistöstä avustuksena rahaa, muuta omaisuutta tai käyttöoikeus omaisuuteen sen mukaan kuin harkitaan kohtuulliseksi, jos hänen toimeentulonsa perittävän kuoleman vuoksi on heikentynyt ja avustus on tarpeen hänen toimeentulonsa turvaamiseksi.

Avustusta voidaan antaa eloonjääneelle puolisolle myös siinä tapauksessa, että hänelle ei 3 tai 25 luvun nojalla voida antaa riittävään toimeentuloon tarvittavaa omaisuutta.

Jollei painavia syitä ole, avustuksen antamisella ei saa loukata perillisen oikeutta lakiosaan.

Avustuksen tarvetta ja määrää harkittaessa on otettava huomioon perittävän kihlakumppanin, eloonjääneen puolison tai avopuolison mahdollisuudet turvata toimeentulonsa varallisuudellaan sekä ansio- ja muilla tuloillaan, ikä, parisuhteen kesto sekä muut näihin verrattavat seikat.

Avopuolisolla tarkoitetaan tässä luvussa henkilöä, joka on perittävän kuollessa ollut tämän kanssa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa (26/2011) tarkoitetussa avoliitossa.

Juuri tätä tarkoitin, kiitos ja kumarrus sinne. B)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlauduttiin reilut kolme vuotta sitten, mutta ei silloin päätetty hääpäivää. Ei olla ihan tarkasti vieläkään päätetty sitä päivää, jolloin maistraattiin ollaan menossa. :grin: Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö oltaisi koko ajan oltu tosissamme tämän asian kanssa ja naimisiin menossa jossain vaiheessa. Ja aikeissa on ollut naimisiin mennä syyskuussa 2011.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kuten on ilmennyt, Suomessa esiintyy paljon nk. "teinikihloja" (näköjään wikipediassakin tuo termi; enkä siis missään nimessä tarkoita sitä, etteikö nuorena sovittu kihlaus voisi johtaa avioliittoon!). Pohjois-Amerikassa törmäsin nimitykseen "Promise-ring" eli "lupaussormus", jotka seurusteleva pari saattoi vaihtaa lupauksena tulevasta kihlauksesta, joka siis johtaa avioliittoon. Tällä siis parisuhteelle saatiin jokin ulkoinen "vakavuussymboli", joka voisi olla mielestäni käytössä Suomessakin, ainakin tapauksissa joissa "kihlautuvilla" ei avioliitto käy vielä edes mielen vieressä.

Entas jos ei ole viela tarpeeksi kypsa sitoutumaan tuohon lupaukseen kihloista, mutta kuitenkin olisi kiva vaihtaa sormuksia...Promise-promise ring?? :girl_haha: Anteeksi, ihan leikillaan vaan, mutta jotenkin tuntuu hullulta. En ihmettele, etta on amerikkalainen keksinto, siella kun suhtaudutaan kihlautumiseen ja naimisiinmenoonkin vahan suureellisemmin, kuin koto-Suomessa. Ainakin nain karkeasti yleistaen :grin:

Muoks. Aiheeseen: olen ehdottomasti sita mielta, etta kihlautuminen on lupaus avioliitosta. Jos sormuksia vaihdetaan ilman aikomustakaan menna naimisiin, se on mielestani taysin ok ja kunkin oma asia, mutta se pitaisi silloin olla molemmille selvaa, mita se sormus symboloi. Taalla kun on joistain keskusteluista kaynyt selvaksi, etta on kosittu sanoilla 'tuletko vaimokseni'/ 'menetko kanssani naimisiin', ja sitten naimisiinmenosta ei saakaan edes sen jalkeen mainita sanallakaan.

Muokattu: , käyttäjä: Roslin

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä minua on monesti mietityttänyt, miksi ihmiset säntäilevät kihloihin sen kummempaa miettimättä, että menevätkö todella naimisiin vai vaan siksi että kun muutkin menee.

Muutama vuosi sitten oli oikeastaan villitys, että kaverini rengastivat toisiaan huvin vuoksi lyhyen seurustelun jälkeen, joku tahtoi olla se "ensimmäinen", ja muut parit matkivat perässä.

Minun mieheni kuuluu siihen kategoriaan, että mennä päräytti 16-vuotiaana kihloihin kun muuttivat hieman vanhemman tyttöystävän kanssa yhteen, ja tiet sitten erosivatkin puolta vuotta myöhemmin. Halusivat kuulemma siten näyttävän olevansa "aikuisia ja kypsiä", olivat yhdessä sopineet sormustenvaihtopäivämäärän.

Nyt ollaan nuoria siltikin (ikää 25 ja 26), mutta neljän vuoden seurustelun tuloksena on kaksi lasta ja viime lauantaina mies otti ja kosi kysymällä "mennäänkö naimisiin". Nyt sitä vaan tietää ukon olevan tosissaan, maanantaina haettiin sormukset ja siitä lähtien molempien yhteinen ja mieluisa puheenaihe on ensi kesän häät. Me ollaan paljon koettu yhdessä ja päivä päivältä olen varmempi että haluan kokea vielä enemmän yhdessä. Ei tämä aina ruusuilla tanssimista ole ollut, moni olis saattanu heittää takin narikkaan jo monesti, mutta tämä se vaan vahvistaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti täällä ollaan sen verran vanhoollisia, että kihloihin kun mennään niin luvataan toisillemme olla yhdessä ikuisesti! Sekä kihlautumisen jälkeen pian astumme avioliittoon.

Todellakin kihlaut on lupaus avioliitosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään