_Hemuli_

Kun vain hääpari tanssii

11 viestiä aiheessa

Meillä on tulossa vain häävalssi, mutta ei vanhempien yms. muiden tanssimista. Kaipaisin vinkkejä häävalssin sijoittelusta ohjelmaan ja varsinkin siirtymästä tanssista muihin puuhiin. Haluaisin luontevan siirtymän johonkin tekemiseen, ettei häävalssi jää irralliseksi osaksi ohjelmaa.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mulle juolahti heti mieleen että jos tanssista siirryttäisiin suoraan kakun leikkaamiseen ja sitten kakkukahveille?

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Häissä, joissa toimin seremoniamestarina, häävalssi oli sijoitettu niin, että hääpari siirtyi suoraan valssista iltapalapöytään. Ennen häävalssia annoin ohjeet molemmista eli tyyliin hääpari tanssii häävalssin, jonka jälkeen hääparin johdolla siirrymme nauttimaan iltapalasta...

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Käytän röyhkeästi tätä ketjua omaan kysymykseeni joka kuitenkin sivuaa tätä aihetta :)

Haluaisimme tanssia häätanssin akustisen kitaran ja laulajan tahtiin. Perinteisempi bändi tulisi sitten hieman myöhemmin. Mielessäni pyörineet vaihtoehdot:

1.Mikäli teknisesti onnistuu, voisivat laulaja ja kitaristi esiintyä lattialla eikä lavalla jolloin bändi voisi aloittaa heti heidän jälkeensä. Ensin he esittäisivät muutaman valitsemamme kappaleen ja viimeiseksi häätanssimme. Ongelma: Onnistuuko "liukuva siirtyminen" meidän tanssistamme valssiin jossa vanhemmat jne jne tanssivat?

2. Laulaja ja kitaristi esiintyvät lavalla ja viimeiseksi esittäisivät häätanssimme jonka jälkeen siirryttäisiin suoraan vaikkapa kahvipöytään.

Aikataulullisesti tämän voisi sijoittaa niin, että pitopalvelu olisi ehtinyt ruoan jäljiltä siivota astiat pois salista (tällä aikaa olisi ohjelmaa ulkona tai tauko) ja valmistelisivat kahveja.

Tanssin jälkeen siirryttäisiin kahveille. Pitopalvelu siis laittaisi suljettujen ovien takana kahvit valmiiksi pöytään. Sali ja tila, jossa on seisovat pöytä jne ovat siis vierekkäin ja välioven saa kiinni.

Laulaja voisi "juonnossaan" jossa ilmoittaa seuraavan (ja viimeisen) biisin olevan häätanssimme kertoa lisää tanssia olevan luvassa kahvien jälkeen. Kahvien aikana tai niiden jälkeisen ohjelman aikana (joka olisi jälleen ulkona mikäli keli sallii) bändi roudaisi soittokamansa lavalle. Sekin onnistuu ns takaoven kautta. En tiedä minkä verran meluhaittaa siitä tulee jos kamoja ei tarvi salin poikki roudata?

Tämä tosin tarkoittanee sitä, että meidän pitäisi ensimmäisenä mennä tanssimaan ensimmäistä tanssia jolloin äidit,isät jne liittyisivät seuraan. Ja sulhaseni ei niin paljoa pidä esilläolosta että lähtisi julkisesti ensimmäisenä tanssimaan ;)

Minä kallistuisin toiseen vaihtoehtoon, mutta sulho hangoittelee tuon tanssimisen kanssa kun ei haluaisi "esiintyä" kahdesti :) Ja miten selittäisi SELKEÄSTI, että lopussa on vain se yksi tanssi? Meillä on niitä etikettitietoisia vieraissamme niin he voivat olla oma-aloitteisia ja siirtyä tanssilattian reunaan jo odottamaan sitä seuraavaa tanssia.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ Lauloin ystäväni häissä viime kesänä heidän häävalssinsa ja säestin itse itseäni akustisella kitaralla. Siellä tanssit oli peräkkäin niin, että bändi oli jo hyvissä ajoin roudannut ja soundcheckannut settinsä lavalle, ja itse olin käynyt tarkistamassa kitaran ja laulun mikityksen etukäteen valmiiksi. Soitin häävalssin ja sen jälkeen bändi marssi suoraan lavalle aloittamaan seuraavan valssin. Laulajilla meni mikkiständien suoristamiseen suunnilleen saman verran aikaa kuin mitä soittajilla soittimiensa piuhojen kytkemiseen, eli ehkä pari minuuttia. Ei siis tullut mitään sellaista taukoa, että kukaan olisi joutunut tuskailemaan tai odottelemaan.

Jos teillä esiintyy kitaristi ja laulaja, niin ei bändi varmaan siellä lavalla seisoisi soittimet käsissä ja äänet päällä heidän esityksen aikana kuitenkaan, eli vaihdoksessa tulee joka tapauksessa pieni tauko, oli esiintymispaikka sitten sama tai eri. Siinä tauon aikana on siis luontevaa esim. seremoniamestarin tai muun juontajan mainita, että nyt on sitten vanhempien / kaikkien muiden vieraiden valssi. Myös ihmisten tanssiin järjestäytymisessä menee hetki, joten pieni paussi on siihen väliin varmasti ihan tervetullut.

En myöskään ehkä laittaisi bändiä roudaamaan ja soundcheckkaamaan kamojaan kahvin tai ohjelman aikana, ellei se ole ehdottoman välttämätöntä (esim. tulossa toiselta paikkakunnalta tms.). Checkki voi venyä, ja se on joka tapauksessa ankeaa kuunneltavaa. :) Jos bändille vaan itselleen sopii, niin on hyvä, jos saavat kamansa roudattua jo ennen juhlaa, niin että voivat rauhassa pitää muutaman tunnin paussia ennen keikkaa ja sitten tulla juhlapaikalle suoraan soittamaan.

Toivottavasti näistä kommenteista on apua!

Haahaaa sound check! eipä tullut pieneen mieleenikään moinen :D Onko yleensä siis se käytäntö että bändi tekee nuo sound checkit ennen juhlan alkua? Missä ne sit viettää juhlan ajan aikaa? En mä halua sinne tuntemattomia syömään kallista ruokaa :D siis jos kyseessä on ulkopaikkakuntalainen bändi..lähinnä tuossa harmittaisi siis se, että meidän juhlassamma hengailisi täysin tuntemattomia tyyppejä joille me vielä maksetaan työstä (pitopalvelu on tietty asia erikseen) Yöpalaa bändikin totta kai saa ja hankitaan "takahuoneeseen" juomista jne.

Muokattu: , käyttäjä: LeisKuu

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^Itse bändiläisenä totean, että me ainakin on toimittu juhlasta riippumatta siten, että roudaus ja chekki on hoidettu ennen juhlan alkua. Mieluiten niin ajoissa, että on ehditty pois paikalta ennen kuin ketään vieraita tms on tullut paikalle.

Esim. Jos juhla on sovittu alkavaksi vaikka klo 17. olemme roudanneet päivällä ja olleet hyvin valmiita jo neljän jälkeen. Jos bändin soiton on sovittu alkavan esim. klo 20. olemme kukin viettäneet väliin jääneen ajan missä kukakin, kotona, saunassa, baarissa tms. ja tulleet paikalle noin varttia ennen sovittua soiton alkua. Harvoin bändiläisiäkään kiinnostaa kuubailla toisten juhlissa "syömässä kallista ruokaa" :).

Aika pitkä aika bändille tulee hengailuun tällaisella pikkupaikkakunnalla kun vihkiminen on klo 14.30 ja bändi alkaisi soittaa noin klo 19-20. Ovat siis ulkopaikkakuntalaisia. Noh, jospa sitä hommaisi vaikka hotellihuoneen heille jostain suht läheltä :) Kiitos tästä bändiläisenkin näkökulmasta :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Laitanpas tähän ketjunjatkoksi omankin kysymykseni. Kuinka hoitaisitte tilanteen, jossa toiset tulevista appivanhemmista eivät halua tanssia? Sulhasen vanhemmat eivät siis kuulemma tanssi, joten meni vanhempainvalssisuunnitelmat aivan uusiksi. Omia vanhempiani taas en voi laittaa tanssimaan yhdessä, koska he ovat eronneet, mutta tiedän että heille olisi ollut tärkeä tanssia se perinteinen "vieroitusvalssi", miten se järjestys nyt meneekään. Itse aiomme häävalssimme tanssia, mutta en olisi halunnut tehdä siitä niin suurta ohjelmanumeroa kuin sitä tulee jos tanssimme vain yksin ja sitten siirryttäisiin muuhun ohjelmaan. Mikäs siis ratkaisuksi? :/

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meillä minun vanhempani ovat eronneet eivätkä siis ainakaan keskenään tanssi, äitini ehkä uuden puolisonsa kanssa (tai sitten ei). Sulhon vanhemmat taas varmasti haluavat tanssia, joten ollaan ajateltu, että häävalssin jälkeen tanssilattia olisi avoin kaikille, ja siinä yhteydessä sulhon isä voisi tanssittaa minua ja sulhon äiti sitten poikaansa. Tai sitten sulho käy hakemassa äitiäni tanssiin... Kun tanssilattialla on muitakin pareja kuin me+vanhemmat, ei huomio ehkä kiinnitty niin tarkasti siihen, kuka kenenkin kanssa tanssii tai että toisen vanhemmat eivät tanssi. Voi olla, että tanssimme kuitenkin molemmat valssit sulhon kanssa yhdessä, jolloin myös sulhon vanhemmat tanssisivat keskenään. Saikohan tästä nyt mitään selvää..? :girl_haha:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ Hyvin samankaltaisia ajatuksia itsellä, ihan yhtä sekaviakin:girl_haha::girl_wink:

Tällä hetkellä minulla on kaksi vaihtoehtoa: "pakottaa" appiukko ja anoppi tanssimaan, mikä olisi kyllä hankala homma, mutta voisi olla kiva haaste kokeilla onnistuisinko:girl_blum: Tanssikin pitäisi sitten opettaa. Hieman järkevämpi vaihtoehto lienee se että tanssimme vain sulhasen kanssa ja vieraat tulkoot sitten mukaan kuka haluaa, harmittaa vain kun olisin mielelläni tanssinut itse sekä isäni että appiukkoni kanssa, mutta nyt se ei taida onnistua.

Olisiko tyhmän näköistä, jos sulhasen vanhemmat eivät tanssi ollenkaan, mutta minä tanssisin isäni kanssa ja sulho minun äitini kanssa? Jostain ihmeen syystä olen varma, että isälleni tuo tanssiasia on samaa luokkaa "alttarille taluttamisen" kanssa, eli olisi siitä hyvin otettu..

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään