Rau

Kutsu sähköisessä muodossa

21 viestiä aiheessa

Haluaisin nyt kysellä mielipiteitänne sähköisestä hääkutsusta. Ihan siis vain sitä, että millaisia ajatuksia ideani herättää, mikä arveluttaa/ihastuttaa/vihastuttaa jne, jotta pystyisin vähän kartoittamaan sitä, mitä mieltä ihmiset yleensä aiheesta ovat ja millaista kommentointia sukulaisilta saattaisi olla odotettavissa. :)

Eli hauduttelen ajatusta siitä, etten väkertäisikään paperisia postitse lähetettäviä kutsuja 80 vieraallemme, vaan laatisin esim. nettiin kuvatiedostona kutsun ja lähettäisin linkin tähän kutsuun sähköpostina kutsutuille.

Ideani syntyi koska en pidä askartelusta, haluaisin säästää luontoa (ja rahaa, mitäs sitä kieltämään) ja tiedän kaikkien vieraiden sähköpostiosoitteet mutten postiosoitteita. Ja kaikki kutsutut tosiaan käyttävät sähköpostia, sen tiedän varmasti.

Ajattelin, että netissä kutsuun olisi myös helppo liittää kaikki mahdollinen oheistieto, esim. voisi linkittää vaikka jonkun karttapalvelun nettisivun, josta löytyisivät ajo-ohjeet kauempaa tuleville. Lisäksi kutsun liitteenä voisi olla esim. alustava aikataulu, juhlaohjesääntö tai vastaava, lahjatoivelista (tai linkki netistä löytyvään lahjalistaan) yms. Ajattelin myös, että sähköpostilla saapuvaksi ilmoittautuminen kävisi sitten kätevästi vastausviestinä, ettei sitä tarvitsisi ruveta erikseen kenenkään vieraan soittelemaan.

Ajatuksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensin ajattelin, että tökeröä, mutta luettuani kirjoitukseni loppuun huomasin, että olet todella ajatellut asiaa. Noin, kun olet suunnitellut, ei kuulosta lainkaan hassummalta. Jos vastauksia spostitse tai puhelimella ei ala kuulua kannattaa ehkä soittaa perään ja varmistaa, että ihmiset tajusivat, että kyse on todellisesta kutsusta.

Itse sain kerran sähköpostilla hääkutsun, mutta en jotenkin osannut ottaa sitä tosissani, varsinkaan, kun morsian, joka kutsun lähetti oli opiskelukaveri, jota en juurikaan tuntenut. Emme olleet esimerkiksi keskustelleet koskaan mistään kahden kesken. Olin erittäin kummastunut, että olisin kutsuttuna ja koska kutsu tuli niin epävirallisesti, jätin sen huomiotta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle tulee sähköisestä kutsusta vähän sellainen olo, että nyt on kutsun lähettäjää laiskottanut... Ajatushan on sinäänsä ihan loitava, kun kutsuun saa mahtumaan juuri niin paljon infoa kuin tarvii. Itse vaan inhoan e-kortteja yli kaiken. Mieluummin vastaanottaisin jopa tekstarikutsun kuin sähköpostin.

Ise olin suunnitellut kutsujen suhteen jotakin välimuotoa tavallisesta ja sähköisestä toteutuksesta. Eli ajattelin lähettää aivan yksinkertaisen kortin, jossa toivotetaan tervetulleeksi häihimme, kerrotaan minä päivänä ja missä ne on + kaason ja bm:n puhelinnumerot vastausta varten. Lisäksi alla olisi nettiosoite, josta sitten löytyisi tarkempaa infoa päivän kulusta, ajo-ohjeet kirkosta juhlapaikalle ym.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuollainen liitetiedostona lähetetty kutsu voi olla todella hieno, mutta myös todella huono. :) Jos tarkoitus on kirjoittaa vaan yksinkertaisesti wordilla "tervetuloa häihin ym", niin suosittelen kääntymään etanapostin puoleen.

Olen itse saanut sähköisiä tupari/synttäri ja valmistujaiskutsuja, joista osasta on oikeasti tullut WAU- olo. Niihin on nähty vaivaa ja ne on toteutettu todella upeasti. Jos saisin tuollaisen hääkutsun, niin tykkäisin kyllä. Tosin näiden kutsujen tekeminen on vaatinut jonkin verran kuvankäsittelytaitoja, mutta oppiihan sitä tehdessä. :) Ja kun miettii, kuinka paljon aikaa paperikutsujen tekemiseen menee, kun käyttää tämän ajan yhden liitetiedoston kasaamiseen, niin saa jo todennäköisesti hienon ja näyttävän lopputuloksen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä sähköisen kutsun suurin ongelma on se, että se on helpompi sivuuttaa/unohtaa vahingossa kuin fyysinen kutsu. Kun ihmisille tulee paljon sähköposteja, niin joskus poistoon menee sellaisiakin, jotka ovat ihan asiaa. Mulle myös silloin tällöin käy niin, että kun kiireisenä tsekkaan sähköpostit, niin huomioin kyllä jonkin tärkeän viestin, mutta sitten se unohtuu postilaatikon pohjalle, kun viestejä tulee koko ajan lisää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni, Laup, ajatuksesi kuulostaa hyvältä. Kyllä kutsusta todella hienon tai todella tökerön oli se sähköisessä tai perinteisessä paperisessa muodossa. Kysehän on vaan oikeanlaisesta toteuttamisesta ei niinkään siitä missä muodossa kutsu tulee. Joku mainitsikin tuossa, että sähköinen kutsu jäisi helposti huomiotta, jos se muistuttaisi tavallista sähköpostiviestiä, mutta ajatusella tehty kutsu jää mieleen aina.

Tuo ekologinen puoli on myös hyvä juttu. Sähköinen kutsu tulee ehkä helpommin myös säästettyä, kun ei se vie samalla tavalla tilaa kuin tavallinen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos kommenteista!

Sen verran selvennän vielä ajatustani, etten tosiaan ajatellut kutsun olevan e-korttina tai sähköpostin liitteenä, vaan omana sivunaan netissä. Eli sähköpostissa olisi vain tervehdys/johdanto ja sitten linkki itse kutsuun. Kutsu olisi siis tavallaan jo valmiiksi "säilössä", ettei kukaan voi vahingossa sitä deletoida bittiavaruuteen. (Jos viesti häviää, niin uuden linkinhän saa milloin vain meiltä)

En myöskään aio tehdä kutsua wordillä. Osaan käyttää kuvankäsittelyohjelmia, olen työn puolesta niitä joutunut jonkin verran käyttämään. Lisäksi äitini on oikea velho tietokonepiirto-ohjelmien kanssa (puoliammattilainen oikeastaan), joten hänellä on tarvittavat välineet ja ohjelmat sekä tietämystä. Näin ollen vain mielikuvitus on rajana: voisi käyttää animointia, erilaisia taustoja ja muotoja yms.

Vähän pelkään itsekin juuri sitä, että osa kutsutuista tulkitsee tämän ratkaisun laiskotteluksi, kuten Supi epäilit. Minusta se olisi kuitenkin enemmän laiskottelua, jos ostaisin valmiit kortit kaupasta ja pistäisin ne postiin. Mutta tämähän on juuri sellainen asia, mikä jakaa mielipiteitä. Luulenpa, että on ihan sama miten teen, lopulta joku on kuitenkin sitä mieltä, että olisi pitänyt tehdä toisin...

Niin ja olen tosiaan miettinyt myös sellaista välimuotovaihtoehtoa, josta Supi myös puhui, mutta minusta tuntuisi, että silloin antaisin periksi periaatteistani. Enkä kyllä silloin tulisi säästäneeksi luontoakaan yhtään. Hmm. Sitä täytyy silti ehkä harkita vielä, onneksi ei ole kiire! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Musta idea on tosi hyvä!

Onko muuten kaikilla kutsuttavilla sähköposti ja tietokone käytössä?

Kun omilla, varsinkin vanhemmilla, sukulaisillani voisi olla vaikeuksia vastaanottaa sähköistä kutsua, vaikka 2000-lukua eletäänkin..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla olisi ainoa epäilys ollut sähköisen kutsun kanssa se, minkä jo ensimmäisessä viestissäsi varmistitkin turhaksi, eli että käyttävätkö kaikki kutsuttavat sähköpostia. Muuten ajatus kuulostaa hyvältä, ja nettiin pystyy helposti tekemään todella näyttävän hääsivuston. Eli anna mennä vaan! :)

Vinkkinä kuitenkin sanoisin, että kannattaa varmaankin koota kaikki oleellinen data sivulle myös helposti tulostettavaan muotoon - etenkin jos mukaan tulee karttoja, ajo-ohjeita tms. Itse ainakin haluan aina printata kaiken mahdollisen informaation mukaan reissuille, ja mikään ei kiristä hermoja enemmän kuin nettivisut, joiden tulostamiseen ei ole varauduttu. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä tykkään ideasta. Varsinkin jos on ammattilainen tai puoliammattilainen tietokone velho, niin toteutus saattaa olla todella hyvä ellei parempi kuin paperiversio. Miten olisiko mahdollista ilmottautua suoraan tuolla kutsun sivun kautta? Jos loisikin kotisivun suoraan josta löytyisi samalla ajo-ohjeet (helposti tulostettavana) , hääjuhlainfoa, häälahjalistaa ja ilmottautuminen? Kaikki olisi silloin samassa paikassa valmiina.

Kunhan tosiaan on 100% varma että jokainen kutsuttava käyttää säänöllisesti sähköpostia ja osaa sitä käyttääkkin. Omat isovanhempani ja isäni eivät osanneet aikoinaan mennä sähköpostin kautta hääblogiimme ja yksi jopa epäili viestin olevan virus kun siinä oli linkki sivulle ja jokainen vielä tietää sähköpostini :girl_impossible: Joten tuo kannattaa ottaa tosiaan huomioon jos kutsuttavien listalla on vanhempia ihmisiä.

Muokattu: , käyttäjä: Vihqu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oon itse miettiny samaa ideaa. Säästyisin paljolta vaivalta, koska meille tulee kolmet erilaiset kutsut (Suomi vieraille, britti vieraille ja pelkästään iltajuhlaan kutsutuille) + säästysihän siinä vähän rahaakin.

Miuta vaan kanssa epäilyttää, että ihmiset luulisi kutsua spammiksi/virukseksi ja siirtää sen vaan suoraan roskakoriin. Ite teen (ja mies myös) aina noin jos tulee mailia tuntemattomasta osoitteesta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Loistava idea mielestäni! Olen nähnyt netissä useita sähköisiä hääkutsuja (ulkomaisia kylläkin kaikki) ja ne ovat olleet ihan törkeän hienoja! Go for it girl!

Mekin päädymme todennäköisesti välimuotoon eli yksinkertaiseen paperikutsuun (koska haluan päästä askartelemaan!) ja nettisivustoon joka sisältää kaiken tarkemman informaation jota en halua paperikutsuamme rumentamaan. Ja varsinkin saapumisohjeet on joka tapauksessa kätevämpää saattaa ihmisten tietoon sähköisenä.

Muokattu: , käyttäjä: Skybride

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvä idea tuollainen kutsu! :)

Miuta vaan kanssa epäilyttää, että ihmiset luulisi kutsua spammiksi/virukseksi ja siirtää sen vaan suoraan roskakoriin. Ite teen (ja mies myös) aina noin jos tulee mailia tuntemattomasta osoitteesta...

Voihan siihen otsikkokenttään laittaa vaikka "SisterRayn ja Sulhon häät 20.10.2020". Luulisi asian tulevan selväksi, eikä viesti joudu roskikseen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Miuta vaan kanssa epäilyttää, että ihmiset luulisi kutsua spammiksi/virukseksi ja siirtää sen vaan suoraan roskakoriin. Ite teen (ja mies myös) aina noin jos tulee mailia tuntemattomasta osoitteesta...

En tiedä miten isot häät teille on tulossa, mutta meillä on melko pienet (tai no, ei niin pienet, kun suku on iso, mutta mukana on siis vaan lähimmät sukulaiset ja ystävät), joten kyllä kaikki kutsutut tuntevat meidän sähköpostiosoitteet. Eli ei se kutsu mistään epäilyttävästä vieraasta osoitteesta pärähdä saapuneiden lootaan, vaan ihan tutusta mallia etunimi.sukunimi -osoitteesta, joten en usko kenenkään spämmiksi epäilevän. Ja tosiaan kuten Miimi sanoit, otsikoinnilla voi vielä varmistaa, että kutsu tulee katsottua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

ihan ensin tuli mieleen ehdoton EI! ja mieleen tulvahti ne mummot ja papat jotka ei varmaan tajua edes mistä tietokone lähtee käyntiin :girl_haha: mutta sit kun asiaa haudutti ja luki ajatuksella niin ihan toimiva idea.. itse en lähtisi omien kutsujeni kohdalla toteuttamaan, mutta miksi ei..olishan se iloinen yllätys kun äshköpostissa olis roskapostien sijaan jotain melko erikoista..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilla oli mielessa tama, mutta paadyttiin lopulta yksinkertaisiin paperikutsuihin, joissa lukee vain tervetuloa, pva, paikka, klo aika ja sitten haasivujen osoite ja henkilokohtainen koodi, jolla sivulle paasee sisalle. Meilla tulee ilmottautumiset tuon web-sivujen kautta, samoin kaikki yhteydenotot. Tykattiin antaa kutsu kateen, mutta ei haluttu niista liian vaikeita ja taysia tehda, joten nain onnistui loistavasti. Hyvaa palautetta ollaan jo kutsutuilta vierailta saatu!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Haluaisin nyt kysellä mielipiteitänne sähköisestä hääkutsusta. Ihan siis vain sitä, että millaisia ajatuksia ideani herättää, mikä arveluttaa/ihastuttaa/vihastuttaa jne, jotta pystyisin vähän kartoittamaan sitä, mitä mieltä ihmiset yleensä aiheesta ovat ja millaista kommentointia sukulaisilta saattaisi olla odotettavissa. :)

Eli hauduttelen ajatusta siitä, etten väkertäisikään paperisia postitse lähetettäviä kutsuja 80 vieraallemme, vaan laatisin esim. nettiin kuvatiedostona kutsun ja lähettäisin linkin tähän kutsuun sähköpostina kutsutuille.

Ideani syntyi koska en pidä askartelusta, haluaisin säästää luontoa (ja rahaa, mitäs sitä kieltämään) ja tiedän kaikkien vieraiden sähköpostiosoitteet mutten postiosoitteita. Ja kaikki kutsutut tosiaan käyttävät sähköpostia, sen tiedän varmasti.

Ajattelin, että netissä kutsuun olisi myös helppo liittää kaikki mahdollinen oheistieto, esim. voisi linkittää vaikka jonkun karttapalvelun nettisivun, josta löytyisivät ajo-ohjeet kauempaa tuleville. Lisäksi kutsun liitteenä voisi olla esim. alustava aikataulu, juhlaohjesääntö tai vastaava, lahjatoivelista (tai linkki netistä löytyvään lahjalistaan) yms. Ajattelin myös, että sähköpostilla saapuvaksi ilmoittautuminen kävisi sitten kätevästi vastausviestinä, ettei sitä tarvitsisi ruveta erikseen kenenkään vieraan soittelemaan.

Ajatuksia?

Riippuu niin paljon sun juhlista, sopiiko niiden tyyliin sähköpostin liitetiedostokutsut? Itse kyllä kannatan ajatusta luonnon ja rahan säästämisestä, ei siinä mitään.

Mä keräsin ystävieni postiosoitteet kysymällä. Eihän niitä tosiaan nykyään ole tiedossa! Näin siinä vaivaa, mutta nytpä on sitten olemassa, voi heittää vaikka postikortilla häämatkalta :D

Osa ystävistäni tosiaan vastasi pelkällä email-osoitteella, johon he toivoivat kutsunsa lähetettävän.

Ystäviä on kutsuttu se 100 kpl, sen verran oikaisin että heille en mitään kutsuja nyhrännyt vaan tulostin nelivärisen A4-kutsun; kun se sähköinen versio piti kuitenkin niille muutamille "vain emailia, kiitos" laatia :D Nämä sitten postitettiin ihan perinteisesti. Ovat aiheuttaneet monissa hyvää mieltä, kun etanapostia saa nykyään niin harvoin. Arvoisa postinjakelufirma Itella on kuitenkin hukannut ainakin yhden kappaleen näistä lähetetyistä kutsuista - sikäli email on jopa varmempi!

Sukua kutsutaan niin vähän että teimme heille jokaiselle omannäköisensä kutsukortin postiin ihan perinteisesti käsin askarrellen. Kiitosta on tullut niistäkin.

Perustin hääjuhlia varten kutsujen lähettämisen jälkeen myös Facebookiin tapahtuman, ja lähetin kutsut niille kutsulistalla oleville ystävilleni, jotka FB:ssa ovat (98% ihmisistä). Eventiin vastaaminen on osoittautunut erittäin helpoksi :D Perinteisesti ei ole ilmoittautunut tulevaksi kuin 5% kutsutuista. 50% on ilmoittautunut suoraan ja vain FB:n kautta! Loput 45% ovat vielä ilmoittautumatta ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllähän sähköinen kutsu voi varmasti olla ihan hieno.

Itsellä kuitenkin sähköpostia tulee ovista ja ikkunoista ja koneella vietetään lähes kaikki työaika.

Siten sähköposti on jo vuosia sitten kokenut täydellisen inflaation ja on ihanaa saada oikeita kutsuja oikeassa postissa.

Eli henkilökohtainen mielipiteeni on, että en oikein tykkäisi. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me laitettiin STD:t sähköisesti, kutsut lähtee ihan perinteisellä tavalla. Hyvin toimi, kun vastaanottajat oli ihmisiä, jotka muutenkin käyttää paljon sähköpostia. Haluttiin siis ilmoittaa virallisesti häiden ajankohta ennakkoon, kun sitä tosi paljon kyseltiin. Saatiin paljon kehuja ja kiitosta omannäköisestä STD:stä, joiden eteen oli nähty vaivaa (varmaan osa ei tykännyt, mutta olivat hiljaa). Ainoa yllätys oli, että vaikka viestissäkin luki, että "varsinaiset kutsut saapuvat myöhemmin", niin moni luuli tämän olleen meidän oikea kutsumme (mitään aikataulua, paikkainfoa tms. viestissä ei siis ollut.

Mun mielestä ihan hyvin voi laittaa sähköisesti kutsunkin. Me vaan haluttiin ehdottomasti askarrella omat kutsut, mutta siis mikä ettei. Ja tuo luonnon säästäminen on kyllä jo ihan hyvä syy toimia noin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terve. Kyllä sähköiset kutsut yleistyvät. Sen paras puoli on, että sähköinen kanava tarjoaa mahdollisuuden myös ilmoittautua suoraan esim. ilmoittatumisjärjestelmään. Samalla saa kerättyä esim. allergiat ja muut tarvittavat tiedot. Suosittelen tutustumaan esim. www.lyyti.fi. Sähköisen kutsun unohtuninen on pieni riski, sillä fiksu järjestelmä muistuttelee niitä, jotka eivät ole kutsuun reagoineet. Oli kutsu sitten paperilla tai bitteinä, niin aina se joltakulta unohtuu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moikka!

Olen itse mainosalalla, ja kun en mikään askarteluihminen ole, olen alkanut harkita myös tuota sähköistä kutsua. Mutta pienellä twistillä:

Tekisin kansion/pdf:n/videoesityksen musiikilla tjtn, joka poltettaisiin cd-levyille ja lähetettäisiin etanapostissa ihmisille. :) Kansilehdykäksi voisi tulostaa jotain kaunista kuitenkin (vaikka hääparin kuva tjtn) ja tuota kutsua olisi vaikea sivuuttaa, aika moni kun palaa halusta tietää mitä siellä levyllä sitten olisi! Kaikilla kutsutuilla on tietokone käytettävissään (myös ikäihmisillä). Tämä ei vaatisi netin käyttöä tai muuta, vastaaminen voisi tapahtua maililla tai puhelimitse. :)

Miltäs kuulostaisi? Toki mistään word-tiedostosta ei ole kyse, vaan sen pitäisi olla tarkkaan harkittu kokonaisuus, ehkäpä jopa animaatio meidän suhteemme historiasta tjtn. Joku hauska tikku-ukkoanimaatiokin voisi olla just hyvä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään