AbFab

Sri Lanka / Malediivit

449 viestiä aiheessa

Kiitoksia vastauksista! :)

Täytyy miettiä tuota aqua packia sitten vielä.. Olisihan se hienoa, että saisi jotain veden alta ikuistettua.

Ollaan innokkaita snorklaajia ja mietittiin jotain "tutustu sukeltamiseen" kurssiakin. Onko jollain

tällaisesta muutaman sukelluksen kurssista kokemuksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Me käytiin sukellusintrossa. Maksoi 55 $/lärvä, kesto n. 1,5 h ja sisälsi varusteet sekä opastuksen. Sukellusintroja vedettiin max 4 hlö porukassa, me oltiin kahdestaan + opas. Opas oli aivan huippu, selitti englanniksi tosi selkeästi kaiken. Opas oli tosi "herkkä" näkemään, jos asiakkaalle esim. meinasi tulla paniikki - kuten mulle tuli. Ihan ykkösluokan opastusta oli. Lähdettiin siitä rannan matalasta ja mentiin n. 3-4 metrin syvyyteen. Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan ja oli hintansa väärti. Siitä olisi ollut mahdollista lähteä vielä kahdelle jatkosukellukselle ja opas meitä kovasti houkuttelikin sinne.

Snorkkeliretket on kivoja, kannattaa mennä sille Komandoo-Huruvalhi-retkelle ainakin (tämän retken järjestää muuten resort itse eli ei ole Pro diversien järjestämä). Komandoon house reef on tosi hieno ja näkee samalla sitä Komandoon saartakin samalla.

Sukelluskeskuksen eli Pro diversien asiakaspalvelusta + toiminnasta muuten täysi kymppi. Tosi mukavaa porukkaa, asiat esitettiin selkeästi jne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos snorkkeli!

Täytyy tuohon introon ainakin osallistua. Kiva kuulla kokemuksia Pro diversista, kun vähän jännittää

ajatus syvemmällä sukeltelusta.. :D

Muokattu: , käyttäjä: Tulikukka

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä ketjussa on ollut paljon hyvää tietoa ja paljon ihania kuvia ja kiitos näistä. Joka paikassa on nykyään niin paljon tietoa että tulee melkoinen infoähky :girl_impossible: Löysin myös tuolta www.hiekkarannt.com sivustolta pajon perustietoa ja siellä on kuvattu Malediivit ja aktiviteetit suht lyhyesti. Toki voi ollakin jo nämä asiat tiedossa mutta toivottavasti jollekin edes hyötyä :)

-Sini

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos tämän ketjun ja eritoten valokuvien, meidän häämatkakohde taitaa olla päätetty. Tahdon Kuredulle! Finnmatkojen sivuja jo katselin, kun jotenkin tuntuisi turvallisemmalta ottaa valmismatka suomalaiselta matkatoimistolta. Ketjun luettuani aloin vähän epäröimään ja yritinkin vähän tsekkailla hintoja Thomas Cookilta, mutta kun en puhu sanaakaan saksaa, niin eihän siitä mitään tullut :girl_haha: Mitä toimistoa/sivustoa/tms suosittelette?

Finnmatkojen sivuilta jäi myös mietityttämään majoitusvaihtoehdot. Ei nyt ihan auennut mistä pääsee valitsemaan bungalowin tai villan sijainnin? Ja mitä tarkoittaa "rajoitettu merinäköala"? En ole myöskään perillä mikä vaihtoehdoista kannattaisi valita, water villa vai jacuzzi bungalow? Paljon on vielä tutkittavaa, mutta onneksi täältä on saanut monia kullanarvoisia vinkkejä! Kiitos niistä!

Ja lopuksi vielä tyhmä kysymys, mutta onko saarella käärmeitä tai hämähäkkejä? Kärsin sairaanloisesta kammosta ja noilla ötököillä on suuri vaikutus oman rentoutumiseni tasoon

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Finnmatkojen sivuilta jäi myös mietityttämään majoitusvaihtoehdot. Ei nyt ihan auennut mistä pääsee valitsemaan bungalowin tai villan sijainnin? Ja mitä tarkoittaa "rajoitettu merinäköala"?

En ole myöskään perillä mikä vaihtoehdoista kannattaisi valita, water villa vai jacuzzi bungalow?

Ja lopuksi vielä tyhmä kysymys, mutta onko saarella käärmeitä tai hämähäkkejä? Kärsin sairaanloisesta kammosta ja noilla ötököillä on suuri vaikutus oman rentoutumiseni tasoon

Ei noista Finnmatkojen majoitusvaihtoehdoista tosiaan saa ihan täyttä selvää, että minne se varaus osuu. Nämä on selkeät paikat sijainniltaan:

2hh huone näköala puutarhaan (Bonthi Garden Bungalow), 2 hh huone rajoitetulla näköalalla (Bonthi Beach villa), Sultan pool villa, water villat. Mutta juniorsviitit jacuzzilla ja ilman (Jacuzzi Beach Villat ja Beach Villat) - niitähän on useammassa kohti tarjolla. En tiedä osaakohan Finnmatkat kertoa?

Rajoitettu merinäköala tarkoittaa sitä, että näkyvyyttä merelle saattaa peittää kasvillisuus. Hyvin monessa paikassa ei peittänyt ja esim. meidän rajoitetulla merinäköalalla ollut bungalow oli sellainen, että näki merelle suoraan hieman peittävästä kasvillisuudesta, kun vaan nosti päänsä petistä. Bonthi Garden Bungalow on pensaassa ja muiden beach villojen takana. Jacuzzi Beach Villassa ollessamme ei sitten ollut kasvin kasvia villan edessä ja näkyvyys merelle huikaiseva (no, matkaakin oli n. 10 metriä veteen).

Häämatkalaisena valitsisin tietty water villan, jos budjetti antaa myöten.

Me ei nähty yhtään ainoaa käärmettä. Enkä muista, että onko siellä oikeasti niitä? Ötököistä ongelmallisin on moskiitot - B-vitamiinikuuri naamaan ennen reissua, paikan päällä sitten Offia. Tosi yleisiä ökkiäisiä ovat myös gekot, niitä saattaa tulla jopa sisälle asti. Gekot eivät ole vaarallisia, vaan pikemminkin lähtevät karkuun. Lepakoitahan siellä jonkin verran lentelee, mutta ei ne kimppuun käy. Rantahiekalla kipittää vaikka minkälaista ravun sukuista eläintä (osa kotilon alla piilossa). Mutta ei siellä oikeasti ole mitään sellaista, mistä kannattaisi hermoilla. Meren eläviä on muutama, joita saa vähän varoa, mutta niistä kerrotaan hyvin esim. Pro diversilla.

Ja sitten jos on matkalaukussa ylimääräistä tilaa, mä voin täyttää sen. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja lopuksi vielä tyhmä kysymys, mutta onko saarella käärmeitä tai hämähäkkejä? Kärsin sairaanloisesta kammosta ja noilla ötököillä on suuri vaikutus oman rentoutumiseni tasoon

Me nähtiin Kuredulla käärme, sellainen pieni ja ohut luikero, mutta selkeästi kuitenkin käärmeen kokoinen, ei mikään ihan matonen. Meille kyllä saaren henkilökunta väitti, ettei siellä käärmeitä ole. Molemmat me se kuitenkin nähtiin, tuskin oli harhaakaan...

Muokattu: , käyttäjä: Rayelle

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

tinttaralla taatusti hyvä valinta on mennä Kuredulle:-) Me ollaan jo oltu siellä, mut nyt oon alkanut kinuamaan mieheltä, et mentäis Malediiveille myös häämatkalle. Meidän matka oli Finnmatkoilta, eikä ole mitään pahaa sanottavaa. Varattiin mielestämme Garden bungalow, mutta asuttiin kuitenkin water villassa. Sama juttu muillakin suomalaisilla silloin, joiden kanssa juteltiin. Syynä saattoi olla off-season ja se, että todennäköisesti maksettiin matkastamme enemmän kuin esim. britit. Tiedä sitten, että jäikö siitä enemmästä enemmän Kuredulle rahaa...Njooh, en tiedä.

Water villa oli ainakin varustelutasoltaan oikein mainio. Osittainen merinäköala tarkottanee sitä, että siinä bungalowin edessä voi olla pari palmua :grin: Water villoissa oli esim. telakka iPodille, josta voi kuunnella musiikkia kajareista, erittäin ihana ulko-kylppäri, joka ensiks epäilytti, mutta osoittautui ihan mahtavaksi ja romanttiseksi (sitä oli vaan vaikea ennalta kuvitella), hyvä sänky, kahvin- ja teenkeittovälineet, hyviä leffakanavia (joinakin iltoina oli kiva vaan löhötä ja kattoo leffaa)...tosi tyytyväisiä oltiin kaiken kaikkiaan, vaikka ollaankin aika paljon matkusteltu.

Sitä majoituksen sijaintia ei tarkasti pääse etukäteen määrittelemään. Esim. water villat ovat kyllä kaikki aika hyvillä mestoilla. Noista sijainneistahan on kartta hotellin omilla sivuilla. Sit ihan tarkkaa villaa voi toivoa sähköpostitse, kun varauksen on tehnyt, jos siihen kokee tarvetta.

Jos / kun me mennään tonne uudelleen, niin sitten otetaan kyllä overwater bungalow :-X

Muokattu: , käyttäjä: Elca

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kenelläkään kokemuksia Lily Beach Resort&Spa hotellista?? Kokemuksia kaipailisin :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Terveiset Kuredulta, kotiuduttiin eilen... Järkky 55 asteen ero lämpötilassa. Häämatkakohteena mainio ja tietenkin muutenkin kiva paikka matkustaa. Meillä oli tuo Sulthan pool villa ja voin suositella, oma uima-allas ja suihkussa poreamme, kunnon kokoinen piha, joka oli aidattu, oli siis kunnon yksityisyyttä. Palvelu oli loistavaa. Lähtöpäivänä jouduttiin luovuttamaan huone aikaisemmin ja käytiin sitten suihkussa yhdessä noista beach villoista, siinä ei ollut poreallasta ja oli aika nuhruinen verrattuna omaan asumukseen. Sulthan villat ovat kaikista uusimpia ja siksikin hyvin siistejä. Ipodin telakka ei sitten lataa uusimpia Ipodin malleja, soittaa kyllä. Water villat vaikutti ihan kivoilta, mutta ovat aivan kiinni toisissaan, eli yksityisyyttä vessassa ei hirveästi ole :girl_wink:

Käärmeitä ei nähty, yksi hämähäkki tuli vastaan, mutta sekin oli pienempi kuin suomalaiset versiot. Hyttysiä tai moskiittoja ei juurikaan ollut, tosin myrkyttivät siellä säännöllisesti.

Huomioon kannattaa ottaa, että myöhäisimmät lennot kuredusta maleen lähtevät 16.00 tienoilla. Meillä lento lähti vasta 21 jälkeen illalla, eli tuli turhan pitkä odotus lentokentän ulkopuolella. Kentälle pääsi sisälle vasta muutama tunti ennen koneen lähtöä. Onneksi kentällä oli mukava lounge, jossa oli taivaallista ulkopuolen hälinän jälkeen.

Prodrivers toimi ihan kivasti ja suurin osa opettajista oli todella hyviä. Itse tehtiin 3-4 sukellusta päivässä, tosin loppuajasta rupesivat rajoittamaan sukelluksia, täytyy käydä suorittamassa nitro kurssi ennen seuraavaa lomaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaipailisin kokemuksia teiltä jotka ovat olleet jo Malediiveillä, että kannattaako all inclusiven ottaminen? Ollaan tutkittu sekä Finnmatkojen että Tjäreborgin hintoja water villa ja all inclusive paketilla ja verrattu niitä omatoimimatkojen hintoihin niin eroa saattaa olla jopa 3000€ mutta nämä omatoimimatkat ei sisällä all inclusivea. Eli paljonko teillä on mennyt rahaa suunnilleen Malediiveilla jos ette ole ottaneet all inclusivea? :girl_smile: Olen myös tutkinut noita saksalaisia matkanjäjrestäjiä mutta en osaa vaan tehdä päätöstä mikä olisi järkevin ratkaisu :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaipailisin kokemuksia teiltä jotka ovat olleet jo Malediiveillä, että kannattaako all inclusiven ottaminen? Ollaan tutkittu sekä Finnmatkojen että Tjäreborgin hintoja water villa ja all inclusive paketilla ja verrattu niitä omatoimimatkojen hintoihin niin eroa saattaa olla jopa 3000€ mutta nämä omatoimimatkat ei sisällä all inclusivea. Eli paljonko teillä on mennyt rahaa suunnilleen Malediiveilla jos ette ole ottaneet all inclusivea? :girl_smile: Olen myös tutkinut noita saksalaisia matkanjäjrestäjiä mutta en osaa vaan tehdä päätöstä mikä olisi järkevin ratkaisu :girl_haha:

Olen all inclusiven kannalla. Malediivien hintataso on turisteille tosi kallis. All inclusivea on kahta tasoa ainakin Kuredulla. Goldiin sisältyy kaikki drinksut, ala carte syömistä, golffia, hierontaa jne. Tavallinen all inclusive sisältää myös muuta kuin ruoat ja juomat, auringonlasku merellä reissun ja mitä muuta mahtoi olla. En muista nyt.

Esim. pelkästään vesipullo taisi maksaa 5 e pullo ja on voinut nousta siitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mäkin olen ehdottomasti all inclusiven kannalla. Meidän ekalla reissulla (vuonna 2003) meillä oli vaan puolihoito ja rahaa paloi 1200$.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa ehdottomasti ottaa all inclusive. Siihen halvempaan taisi kuulua kanootti tunniksi päivittäin noiden edellä mainittujen lisäksi. Käteistä rahaa Kuredulla ei oikeastaan tarvitse, kannatta kuitenkin ottaa muutama dollari tai euroja tippi rahaksi. Muuten kaikki kulut menee huoneen piikkiin ja lasku maksetaan lähtiessä. Tässä voi tulla "ongelma" jos ei ole ranneketta. Esim meillä piti lähtöpäivänä lasku kuitata 12 aikaan ja lähtö oli 16 aikaan. Jos ei olisi ollut ranneketta noiden 4h aikana ei olisi saanut juotavaa tai ruokaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä ainakin eräs suomalainen pariskunta sai loppulaskun maksamisen jälkeen hankittua itselleen syötävää ja juotavaa, vaikka heillä ei ollut ranneketta (olivat puolihoidolla).

Ihan ehdottomasti kannattaa ottaa AI, vaikka ei olekaan mikään suursyömäri tai -juomari. AI tuo lomaan sellaisen viimeisen silauksen, saa ihan oikeasti niksauttaa päänupin loma-asentoon.

Omasta reissusta alkaa olla kohta puoli vuotta, eikä päivääkään mene, ettenkö ajattelisi paluuta paratiisiin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kertokaapas nyt, mitä kautta/mistä matka kannattaa varata. Menen ihan sekasin nettisivuja selaillessa.

Ilmeisesti on tyydyttävä suomalaiseen pakettimatkaan. Pari kk sitten yritin tiedustella matkaa saksalaiselta matkanjärjestäjältä (linkki oli täällä jossain...) ja sainkin tarjouksen. Auf Deutch - josta en juurikaan ymmärtänyt mitään. Hinta vaikutti kyllä edulliselta, 2 viikkoa ja all inclusive alle 1500 euroa per naama. Mutta entäs ne peruutusehdot ynnä muut sitten? K.o. firmassa ei ilmeisesti kukaan puhu englantia, kun ei englanniksi voitu vastata.

Sitten jos etsii "häämatkoja" Malediiveille, hinnat on aivan törkeitä. (Mun kukkarolle). Kannattanee siis etsiä vain "matkaa".

Meille riittäisi viikko tai max 10 päivää paikassa, jossa ei ole mitään tekemistä. Omatoimisesti ei oikein uskalla varailla mitään, kun ei tiedä saako rahojaan takaisin jos esim. sairastuu ja reissua joutuukin siirtämään. (Tuskin saa?). Ja jos varaa viikon pelkkään makoiluun ja snorklailuun, olisi vielä mukava viipyä pari päivää jossain kaupungissa, jossa voisi tehdä ostoksia halvalla.

Ehdotuksia siis! Onko Finnmatkat / Tjäre nyt sitten järkevin/ainoa vaihtoehto? Mites brittiläiset matkanjärjestäjät? Kokemusta, anyone? Matkan ajankohta olisi syys-lokakuu 2011.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pari kk sitten yritin tiedustella matkaa saksalaiselta matkanjärjestäjältä (linkki oli täällä jossain...) ja sainkin tarjouksen. Auf Deutch - josta en juurikaan ymmärtänyt mitään. Hinta vaikutti kyllä edulliselta, 2 viikkoa ja all inclusive alle 1500 euroa per naama. Mutta entäs ne peruutusehdot ynnä muut sitten? K.o. firmassa ei ilmeisesti kukaan puhu englantia, kun ei englanniksi voitu vastata.

Mä olen aina saanut palvelua englanniksi kun olen Saksan kautta matkan varannut. Mistä sä tarjouksen pyysit? Noillahan on kaikilla nettisivutkin mistä sitä matkaa voi haeskella itsekin... thomascook.de, neckermann-reisen.de, its.de jne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä matka oli Helinmatkojen kautta, palvelu ihan ok, mutta eivät olleet perillä kaikista asioista. Esim huone luvattu lähtöpäivänä klo:18 asti ja piti sitten luovuttaa 12 aikaan... Mies surffaillut jälkikäteen noita matkan hintoja ja aika samoissa ottaako suomalaisen matkatoimiston kautta vai saksasta, tai sitten ei ole vaan löytänyt oikeaa nettisaittia. Hyvän matkatoimiston kautta saa helposti räätälöityä matkasta yksilöllisen.

Snorkkeli Hyvä jos sieltä on saanut loppulaskunkin jälkeen purtavaa, jäi vaan vähän eri käsitys, tosin respan porukka välillä ihan hukassa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies surffaillut jälkikäteen noita matkan hintoja ja aika samoissa ottaako suomalaisen matkatoimiston kautta vai saksasta, tai sitten ei ole vaan löytänyt oikeaa nettisaittia. Hyvän matkatoimiston kautta saa helposti räätälöityä matkasta yksilöllisen.

Mä otan mielelläni vastaan vinkkejä mistä Suomen kautta saa all inclusive -matkan kahdeksi viikoksi alle 2000 eurolla/hlö :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä otan mielelläni vastaan vinkkejä mistä Suomen kautta saa all inclusive -matkan kahdeksi viikoksi alle 2000 eurolla/hlö :)

Ongelmana, että mies löytänyt vain niitä vähän hintavampia reissuja, kun majoitus vaihtoehtona sultaan pool villa.... :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä otan mielelläni vastaan vinkkejä mistä Suomen kautta saa all inclusive -matkan kahdeksi viikoksi alle 2000 eurolla/hlö :)

Ongelmana, että mies löytänyt vain niitä vähän hintavampia reissuja, kun majoitus vaihtoehtona sultaan pool villa.... :girl_sigh:

Okei, mä jo innostuin :girl_sigh: Vaikka ihan kivaa ja kivutonta se on ollut Saksankin kautta matkustaa, joutuu vaan varaamaan aina muutaman lomapäivän enemmän kun yöpyy mennen tullen Frankfurtissa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

Varasin eilen Finnmatkoilta elämäni ensimmäisen matkan Malediiveille.

Kohteena on Noonu Atollit jossa sijaitsee Hilton hotelli.

Onko kenelläkään kokemusta tuosta saaresta? onko rauhallinen jaminkälaisia huoneet ovat?

Itse yövytään ensimmäinen viikko merenpuolella sijaitsevissa beachvilloissa ja toinen viikko jacuzillisessa watervillassa.

puolihoitoa tai täyshoitoa ei päädytty ottamaan kun sisältyy vain buffet ravintolat ja itse ei olla koskaan noista buffet vaihtoehdoista juuri piitattu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Päätettiin vaimon kanssa viikko sitten lähteä Malediiveille ensimmäistä kertaa.

Nyt varattiin Finnmatkoilta Noonu Atollien Hilton Iru Fushi hotelliin 2-viikon reissu.

Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa? Onko saari rauhallinen/minkälaiset huoneet ovat/onko ötököitä miltä pitää suojautua yms. ? :)

Ollaan ensimmäinen viikko meren puolella Beachvillassa ja toinen viikko jacuzillisessa watervillassa.

Täysihoitoa ei otettu kun ei olla aikaisemmin reissussa pidetty buffet ravintoloiden tasosta ja A La Carte ravintolat eivät kuuluneet tuohon hintaan.

Vielä pitäisi odottaa syyskuuhun jotta pääsee reissuun :D

Kiitos paljon jo vinkeistä ja vastauksista

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Päätettiin vaimon kanssa viikko sitten lähteä Malediiveille ensimmäistä kertaa.

Nyt varattiin Finnmatkoilta Noonu Atollien Hilton Iru Fushi hotelliin 2-viikon reissu.

Onko kenelläkään kokemusta tai tietoa? Onko saari rauhallinen/minkälaiset huoneet ovat/onko ötököitä miltä pitää suojautua yms. ? :)

Ollaan ensimmäinen viikko meren puolella Beachvillassa ja toinen viikko jacuzillisessa watervillassa.

Täysihoitoa ei otettu kun ei olla aikaisemmin reissussa pidetty buffet ravintoloiden tasosta ja A La Carte ravintolat eivät kuuluneet tuohon hintaan.

Vielä pitäisi odottaa syyskuuhun jotta pääsee reissuun :D

Kiitos paljon jo vinkeistä ja vastauksista

No nyt peruttiin tuo matka Finnmatkojen kautta kun tarkemman tutkimisen jälkeen omatoimimatka oli selkeästi edullisempi.

Lentoja etsin useita vertailuja tekeviltä sivuilta, mutta kaikkein edullisin lentohinta löytyikin yllättäen suoraan Aeroflotin nettisivuilta. Lennot kustansivat kahdelta hengeltä veroineen 1224,12€ eli 612,06€ henkeä kohti.

Lennot ovat Helsingistä ja vaihto on Moskovassa.

Mennessä vaihtoaika on 2h35min ja takaisin tullessa lento saapuu illalla Moskovaan ja lähdön saa valittua seuraavaksi aamuksi tai illaksi joten yöpyminen on välttämätöntä. Itse valitsimme jatkolennon Helsinkiin seuraavaksi illaksi ja aiomme suunnata suoraan mahdollismman keskeiselle paikalle Moskovaan jotta on siinä koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin.

Lentopäivät Aeroflotilla ovat KE ja SU joten paluu Helsinkiin on maanantaina.

Hotellien hintoja tuli myös vertailtua useilta sivustoilta, mutta edullisimman hinnan saimme suoraan hotellilta jossa luvattiin -20% alennus hinnasta rajoitetuilla ehdoilla, eli peruutusoikeutta ei ole ilman lääkärintodistusta. Päädyimme siis tähän ratkaisuun ja valitsimme saman Hilton hotellin kuin olimme Finnmatkoiltakin aiemmin varanneet.

Nyt matka pideni kahdesta viikosta 18-päivän matkaan Malediiveilla ja vielä yksi päivä Moskovassa ja hinta oli hieman edullisempi kuin Finnmatkojen kahden viikon matka. Hintoihin on myös sisällytetty lennot hotelli saarelle joten piilokuluja ei pääse syntymään.

Toivottavasti tästä edullisesta lentovinkistä on apua teille matkojanne suunnitellessa.

Mahdollisuus kun on nyt tehdä 11-päivän, 18-päivän tms. reissu Malediiveille ja lennot olivat vertailun mukaan todella edulliset! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ite oli alunperin pohdittu häämatkaa ihan muualle, mutta on alkanut jotenkin tuntua, että olisikin kiva päästä johonkin vähän "erikoisempaan" paikkaan kuin sellaiset, joihin voi reissata muilla lomilla tulevaisuudessakin. Siksi nyt Malediivit on alkaneet kiinnostaa.

Mihin aikoihin olette ihmiset olleet reissussa siellä? Talvimatkalaisia täällä ainakin näkyy, mutta onko kukaan ollut siellä heinä-elokuussa?

Sääjuttujen mukaan juuri tuolloin meidän kesäkuukausina siellä voi tulle vettä useanakin päivänä. Onko noi sateet ihan jatkuvia & pitkiä kaatosateita vai jotain hennompia ripotteluja? Lähinnä siis, että kannattaako heinä-elokuussa reissata tuonne?

edit. näköjään vähän taakse päin lukemalla löytyi jonkinlaisia vastauksia noista heinä-elokuussa käyneistä. silti vähän mietityttää kaikki. mutta matkakuume tässä taitaa nousta. ;)

Kuredu voisi ainakin hintansa, kuvien ja tämän keskustelun puolesta olla hyvä ratkaisu, kun ei mielellään maksaisi paljoa 2000e/hlö enempää. (joo..sillä nyt ei ihan täydellistä voi saadakaan, mutta kovemmat hinnat tuntuu jo turhan kovilta)

edit. Miten muuten olette vielä päässeet lentokentältä juuri tuonne Kuredulle? Matkaahan sinne on ja koska lentokenttäkuljetukset ei kuulu hintaan, niin millä tavalla tuonne parhaiten pääsee ja mitä matkat maksavat?

Muokattu: , käyttäjä: snowfairy

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään