Sukunimen säilyttäminen

[Guest rouva omalla nimellä]

Ihmetyttää suuresti miten nykyään edelleen oletetaan että nainen ottaa miehen nimen naimisiin mennessään ja jos ei ota niin sitten ihmetellään ja erityisesti miehen suvun puolelta. Pidin oman sukunimeni naimisiin menon yhteydessä ja oma sukuni ei ole mitään asiaan kommentoinut, ainoastaan onnittelivat mutta nimiasiaan siis eivät ole sanoneet mitään kummempia kommentteja. Tosin itse mainitsin sisaruksilleni, että miten hyvä onkaan kun nykyään on mahdollista säilyttää oma sukunimi ja hekin siihen vain että joo, onneksi nykyaika on jo sen verran tasa-arvoinen että tämä on mahdollista.

Mutta miehen suku... Anoppi ei mitään ole kommentoinut ääneen, mutta sen huomaa kaikesta mitä mieltä hän asiasta on. Hän ei mainitse minun koko nimeäni missään, ainoastaan liittää etunimeni miehen koko nimen perään. No, se nyt kuitenkin hyvä että kirjoittaa ne tyyliin matti meikäläinen + maija eikä matti ja maija meikäläinen. Tuossa kuitenkin järjestys ratkaisee. No, hän ei siis mitään ääneen ole sanonut mutta kyllä sen voi rivien välistä lukea. Mutta appiukko mainitsi asiasta tyyliin, että kyllä toi rouva kalskahti ja pahasti, siis herra on aina herra mutta rouvan nimi muuttuu... Voi että kyllä ärsytti tuollainen kommentointi. No, en kuitenkaan sen kummemmin mitään jaksanut vängätä vastaan, sanoin vain että joo nainen on rouva tai neiti. Lähetin appivanhemmilleni tervehdystekstiviestin tuossa pari viikkoa sitten ja ihan piruuttani laitoin loppuun koko nimeni eli etunimi sukunimi että tosiaan yrittäisivät hyväksyä asian että ole rouva heikäläinen enkä rouva meikäläinen.

Ihmetyttää tämä että miksi aina miehen suku on näreissään jos nainen ei ota miehen sukunimeä, eihän minunkaan sukuni ole mitään piitanneet vaikka mieheni ei minun nimeä ottanut. Tai jos olisi tapaus missä nainen ottaa miehen nimen niin pitäisikö sitten tasapuolisuuden nimissä naisen suvun olla näreissään kun nainen vaihtoi nimensä. Ja erityisesti ihmetyttää se, että miksi myös anoppi ei pidä siitä että säilytin oman sukunimeni. Koska anoppi on itse aikoinaan joutunut vaihtamaan nimensä, sitä en sitten tiedä olisiko hän joka tapauksessa vaihtanut vaikka silloin olisi ollut mahdollisuus oma nimi säilyttää. Mutta luulisi että erityisesti naiset olisivat onnellisia tästä uudesta nimilaista ja tasa-arvoistumisesta mutta ei... Vai onko kyse sitten siitä että ollaan katkeria kun ei aikoinaan saatu pitää omaa sukunimeä ja koko elämä melkein oltu miehen nimellä niin ei sitten vanhana enää viitsi ottaa tyttönimeä takaisin. Mene ja tiedä.

No, ehkä tulevat polvet suhtautuvat asiaan sitten eri tavalla, nykyään on vielä vanhanaikaisia ja ehkä jopa sovinistisia ihmisiä. Mutta miksi aina miehen suku on konservatiivinen ja melkein suuttuu jos asiat eivät mene konservatiivisesti.

[Guest Oma sukunimi+miehen]

Ihmetyttää suuresti miten nykyään edelleen oletetaan että nainen ottaa miehen nimen naimisiin mennessään ja jos ei ota niin sitten ihmetellään ja erityisesti miehen suvun puolelta. Pidin oman sukunimeni naimisiin menon yhteydessä ja oma sukuni ei ole mitään asiaan kommentoinut, ainoastaan onnittelivat mutta nimiasiaan siis eivät ole sanoneet mitään kummempia kommentteja. Tosin itse mainitsin sisaruksilleni, että miten hyvä onkaan kun nykyään on mahdollista säilyttää oma sukunimi ja hekin siihen vain että joo, onneksi nykyaika on jo sen verran tasa-arvoinen että tämä on mahdollista.

Mutta miehen suku... Anoppi ei mitään ole kommentoinut ääneen, mutta sen huomaa kaikesta mitä mieltä hän asiasta on. Hän ei mainitse minun koko nimeäni missään, ainoastaan liittää etunimeni miehen koko nimen perään. No, se nyt kuitenkin hyvä että kirjoittaa ne tyyliin matti meikäläinen + maija eikä matti ja maija meikäläinen. Tuossa kuitenkin järjestys ratkaisee. No, hän ei siis mitään ääneen ole sanonut mutta kyllä sen voi rivien välistä lukea. Mutta appiukko mainitsi asiasta tyyliin, että kyllä toi rouva kalskahti ja pahasti, siis herra on aina herra mutta rouvan nimi muuttuu... Voi että kyllä ärsytti tuollainen kommentointi. No, en kuitenkaan sen kummemmin mitään jaksanut vängätä vastaan, sanoin vain että joo nainen on rouva tai neiti. Lähetin appivanhemmilleni tervehdystekstiviestin tuossa pari viikkoa sitten ja ihan piruuttani laitoin loppuun koko nimeni eli etunimi sukunimi että tosiaan yrittäisivät hyväksyä asian että ole rouva heikäläinen enkä rouva meikäläinen.

Ihmetyttää tämä että miksi aina miehen suku on näreissään jos nainen ei ota miehen sukunimeä, eihän minunkaan sukuni ole mitään piitanneet vaikka mieheni ei minun nimeä ottanut. Tai jos olisi tapaus missä nainen ottaa miehen nimen niin pitäisikö sitten tasapuolisuuden nimissä naisen suvun olla näreissään kun nainen vaihtoi nimensä. Ja erityisesti ihmetyttää se, että miksi myös anoppi ei pidä siitä että säilytin oman sukunimeni. Koska anoppi on itse aikoinaan joutunut vaihtamaan nimensä, sitä en sitten tiedä olisiko hän joka tapauksessa vaihtanut vaikka silloin olisi ollut mahdollisuus oma nimi säilyttää. Mutta luulisi että erityisesti naiset olisivat onnellisia tästä uudesta nimilaista ja tasa-arvoistumisesta mutta ei... Vai onko kyse sitten siitä että ollaan katkeria kun ei aikoinaan saatu pitää omaa sukunimeä ja koko elämä melkein oltu miehen nimellä niin ei sitten vanhana enää viitsi ottaa tyttönimeä takaisin. Mene ja tiedä.

No, ehkä tulevat polvet suhtautuvat asiaan sitten eri tavalla, nykyään on vielä vanhanaikaisia ja ehkä jopa sovinistisia ihmisiä. Mutta miksi aina miehen suku on konservatiivinen ja melkein suuttuu jos asiat eivät mene konservatiivisesti.

Juurikin näin. Mulla ihan samalla tavalla mennyt, paitsi mieheni suku on kaukana konservatiivisesta. Olin aina ajatellut ennen naimisiin menoa, että pidän joko kokonaan oman sukunimeni tai liitän siihen mieheni sukunimen. Nykyinen nimeni on sitten x oma sukunimi+miehen sukunimi. Ei ole ollenkaan hassumman kuuloinen. Kokonaan miehen sukunimen ottaminen ei tullut kuuloonkaan, koska en tule toimeen mieheni perheen kanssa. Vuodet yritettiin tulla toimeen, mutta yllättävää kyllä, kaikkien muiden kanssa aika jotenkin paransi haavat, mutta miehen siskon kanssa ei. Hän inhoaa minua edelleen, puhuu minusta pahaa sukulaisille (niinkuin jokukin 20-vuotias) ja näin. Päätös jättää oma sukunimi ja ottaa lisäksi vielä miehen, johtui oikeastaan lapsista. Haluan olla kuitenkin osa meidän omaa perhettä, en niinkään sitä sukua.

[Guest bets]

sama täällä.

avioiduin pari viikkoa sitten ja pidin oman nimeni. periaatteessa yhdistelmänimi olisi ollut

mieluisin vaihtoehto, mutta ei sitten kuitenkaan meidän nimillä. Oma nimi oli siis paras ja mielestäni

järkevin ratkaisu.

Sulhasen suku veti herneet, sillä molemmat sulhaseni veljien vaimot ovat ottaneet heidän nimensä.. olin

sitten joku musta lammas :/ Typerää läppää tuli jo hääpäivänä ja kortteihin oli kirjoitettu se ja se miehen sukunimi, eli oli automaattisesti oletettu, että miehen sukunimi otetaan. Anoppi sanoi minulle, kun kuuli että pidän oman sukunimeni ennen vihkimistä: -Olen kyllä jo lisännyt sinut sukupuuhun (miehen nimi)-nimisenä.

Mieheni oli päätöksestä ihan ok, hänelle käy ihan hyvin, että rouva on oman nimisensä. Myös oma sukuni (isääni lukuunottamatta joka oli innoissaan) oli vähän että häh?, kun olen näköjään sukuni enismmäinen naispuolinen naimisiinmenijä, joka on pitänyt oman nimensä! Voi näitä vanhanaikaisia, usein myös melko sovinistisia "perinteitä"

Jokainen pitäköön/ottakoon sen nimen jonka haluaa, mitä se muille kuuluu.

[miinin]

Tsemppiä teille tietä raivanneille! En tiedä olisiko asenneilmasto muuttunut myönteisempään suuntaan mutta minä en saanut närkästyneitä kommentteja. Kyllä minulta, ja pelkästään minulta - ei myös mieheltäni, kysyttiin, että mikä sukunimeni on tästä lähtien. Mutta hei, sentään ihan vaan uteliaana kysyttiin, ei oletettu. Jotakin muuttunut parissa vuodessa..?

Olenkin innokkaasti viljellyt Rouva Omanimeä häiden jälkeen, rouva ja mun sukunimi sointuvat kyllä täydellisesti yhteen.

Muokattu: May 24, 2012, käyttäjä: miinin

[Ella]

Outoa tällainen olettaminen on erityisesti siksi, että nimilaki muuttui jo vuonna 1986 eli ennen kuin moni nykyään naimisiin menevä on edes syntynyt. Luulisi, että asenneilmasto olisi jo vähän enemmän muuttunut.

Omalla kohdallani ihme kyllä eniten harmistusta ilmaisi oma äitini (!) jonka kohdalla närkästys johtui ilmeisesti siitä, ettei päässyt nimenmuutoksen varjolla kehumaan kaikille, kuinka tytär on nyt siis rouva sejase ja samalla siis kehua, että tytär on "päässyt" naimisiin... hohhoijaa.

[aivansama]

Mulle anoppi vaan sanoi, kun miehen vanhemmat veljet menivät naimisiin, että "ethän sä sit ota meidän nimeä?" Kuulemma tää mun oma on paljon parempi, että ilmeisesti sieltä puolelta ei tykätä kyttyrää, vaikka en luultavasti miehen nimeä otakaan.

[m_my]

Aika kummallista tuo aloittajan miehen suvun toiminta, vaikkei valitettavasti varmaan vieläkään yhtään harvinaista. Mulle on ollut aina ihan itsestäänselvyys että pidän oman nimeni, se on lyhyt ja ytimekäs ja etunimeeni sopiva. Ehkä jos tulevan mieheni nimi olisi ollut jotain todella erikoista, voisin päätyä ottamaan sen, mutta nyt kun nimi on melko tavallinen -nen-loppuinen nimi, en ole kyllä hetkeäkään miettinyt sen ottamista. Lisäksi miehelläni ei juuri ole sukua tuolta isänsä puolelta, joten sikälikään ei voi sanoa, että pitäisi liittyä sukuun tms. Mahdolliset tulevat lapset saavat varmaankin isänsä nimen, joten suku ja nimi tulevat jatkumaan kyllä.

[snorkkeli]

Minä pidän oman sukunimeni. Se on minun nimeni. Olen tätä ennenkin tällä palstalla pohtinut - mikä tekee miehen nimestä arvokkaamman, miksi nainen on oletusarvoisesti luopuja?

Sukunimeni on muuten tyyliä Suomalainen ja mieheni tyyliä Ruotsalainen. Otapa siinä nyt sitten vaikka yhdistelmänimi Suomalainen-Ruotsalainen.

Muokattu: August 1, 2012, käyttäjä: snorkkeli

[Milla-]

Minä pidin oman sukunimeni, ja mieskin vielä otti minun nimeni. Meidän puolen suvulle se oli koko ajan itsestäänselvyys, nsillä mieheni entinen sukunimi on aika kamala Miehen suku taas veti herneen nenään miehen päätöksestä ottaa minun sukunimi. Minä olen miehen äidin mukaan manipuloinut miestäni (en ole enää tekemisissä mieheni suvun kanssa, joten miehelleni nämä asiat anoppi sanoi) jne. ottamaan oman sukunimeni.

[Pallokorva]

Minä pidin omani. Kummallista, että mun suvun puolelta tuli ihmetystä tästä asiasta. Ihan silmät pyöreinä tulivat tädit kyselemään, että mitä ihmettä "kyllähän sun pitäis vaihtaa."

 

Päätin jo ajat sitten, että en vaihda. Tämä on minun nimi ja se siitä. Ei se sama sukunimi sitä yhteneväisyyden tunnetta tee. Onneks mies ei oo ollu moksiskaan missään vaiheessa.

[anna..89]

Mieheni itse ehdotti, että jos hän ottaisi minun nimen ja tottakai se minulle kelpasi. Sukulaiset vähän ihmettelivät valintaamme, sen verran harvinaista se taitaa vieläkin olla että näin päin menee. Mitään negatiivista sanottavaa ei ainakaan meille asti ole kuulunut kummankaan puolen suvulta.

[Tiinus]

Meillä minä ja mieheni vaihdoimme tasa-arvon nimissä uuden sukunimen. Sukunimi juontuu kylläkin minun suvustani; äidin isän äidin tyttönimi.
Kyllä jotkut ovat ihmetelleet miten tuo on mahdollista ja kyselleet sukunimen taustojen perään. Uusi sukunimemme on aikaisempia sukunimiämme paljon harvinaisempi ja kummallekin mieluinen. Halusimme yhteisen sukunimen, mutta kumpikaan ei halunnut toisen sukunimeä.

[Renya]

Meillä on tarkoituksena ottaa mun (siis morsiamen) nimi naimisiin mennessä.

Mun sukunimi on moninverroin harvinaisempi ja lisäksi tälle on perheessä perinteet, sillä aikanaan 80-luvulla
meillä isä on ottanut äidin nimen ja IHMISET OLI KAUHUISSAAN. Tämä perinne siis jatkukoon.

Toinen vaihtoehto olisi ollut, että pidetään kumpikin oma nimi. Mulla on jo kaksiosainen etunimi, joka ei
tahdo mahtua mihinkään kaavakkeisiin nykyiselläänkään, joten en aio pidentää sitä. Oman nimen pitäminen ei olisi ollut ongelma
siksikään, että ollaan sen verran iällä, ettei lapsia ole tarkoitus tehdä. Ei siis tarvitsisi pohtia kohta uudestaan, että minkä nimen
lapsi sitten saisi.

Miehelle tämä on ymmärtääkseni täysin ok (on asiasta ainakin keskusteltu), mutta mulle tuli yllätyksenä se, että
koska mies tekee väitöskirjaa ja sitä varten on julkaissut artikkeleja tällä vanhalla nimellä, niin nyt sitten tulee
hankaluuksia, kun nimi vaihtuu.
En ihan kokonaan ymmärrä sitä, sillä luulisi siinä 30-40-vuotiaden tutkimusta tekevien naistenkin ottaneen miestensä nimiä!
Kai tämmöisten hankaluuksien kanssa nyt on eletty ennenkin.

Ja eletään muuten mekin.