Elspe

Istumajärjestys E:n mallisessa pöydässä

5 viestiä aiheessa

Haluaisimme häihimme vain yhden pöydän, jonka ääressä kaikki vieraat istuisivat. Häihimme kutsutaan kuitenkin n. 80 vierasta, joten ihan yhden pöydän ääreen kaikki eivät mahdu, eikä niin pitkässä pöydässä mitään järkeä olisikaan. Ajattelinkin siis järjestää pöydät niin, että ns. pääpöytä olisi suorakaiteen muotoisen salin toisessa päässä lyhyemmän seinän suuntaisesti, ja siitä suoraan lähtisi muita pöytiä 3-5 kappaletta. Eli juurikin tuollainen E:n mallinen sakaroiden määrän vaihdellessa, hankalasti selitettynä :).

Onko jollakulla ollut tällainen pöytäjärjestely omissa häissään? Millainen istumajärjestys tähän sopisi? Ilmeisesti etiketin mukaan, kun morsiuspari istuu keskellä pääpöytää, heidän vieressään olisivat "arvokkaimmat" vieraat, eli morsiusparin vanhemmat ja mahdollisesti isovanhemmat, sitten sisarukset ja kummit yms. Emme kuitenkaan välttämättä haluaisi istua vanhempiemme vieressä, vaan olisi mukavaa, jos kaaso ja bestman voisivat istua meitä lähimpänä. Olisiko siis aivan pöyristyttävää, että meidän vieressämme istuisivat kaaso ja bestman puolisoineen, heidän vieressään minun veljeni puolisoineen ja toisella puolella läheinen kaveripariskunta. Näiden jälkeen sitten voisivat tulla vanhempamme ja esim. sulhasen isovanhemmat. Ajattelin, että kaikki istuisivat vain yhdellä puolella tätä pöytää, ettei kenenkään tarvitse olla selkä muihin vieraisiin päin.

Toiseen suuntaan lähtevissä pöydissä istuisi sitten sukulaisia ja kavereita vaikkapa niin, että vanhempiemme kohdilta lähtisi pöydät, joissa istuisi heidän sukulaisiaan, ja suunnilleen meidän kohdalta luultavasti kaksi pöytää, joissa olisi kavereitamme.

Miltä tämä kuulostaa? Minusta olisi mukavaa, että kaikilla olisi näköyhteys morsiuspariin ja samalla toisella puolella tapahtuvaan ohjelmaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli e:n muotoinen pöytä. Olimme itse "pääpöydässä" keskellä. Vanhemmat vieressä ja muita "tärkeitä" heidän vieressään. Kaaso & bestman istuivat edestämme lähteneen pöydän päässä juuri meidän edessä. Näin he olivat hyvällä jutteluetäisyydellä ja siten ehkä jopa paremmalla paikalla kuin vieressämme istuneet. Toisaalta vanhemmat pysyivät tyytyväisinä kun pääsivät pääpöytään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on myös tulossa pääsaliin E-mallin "kampapöytä". Onko tietoa, mistä löytyisi juuri tähän pöytämalliin etikettiopasta? Istuuko morsian edestä katsoen sulhasen oikealla vai vasemmalla puolella? Itse olin ajatellut, että vieressäni istuisi joko äitini tai sisko-kaaso perheineen ihan käytännön järjestelyjen takia. Ja heidän lähellään loput minun puolen suvustani. Ja vastaavasti miehen puolella olisi hänen sukuaan. Molempien perheet ovat kerran tätä ennen tavanneet toisensa, joten mielestäni varsinkin ujolle äidilleni mukavampi jos hän on tutussa seurassa.

 

Mites isovanhemmat? Pitääkö heidät sijoittaa mahdollisimman lähelle hääparia? Kampapöydässä saattaa liikkuminen olla joskus hieman hankalaa jos tuolit ovat lähellä toisiaan, joten olen sitäkin jo murehtinut että kuinka mummot ja paapat pääsevät halutessaan vessaan huonoilla jaloillaan. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aiheesta ainakin:

 

- - Kampapöydässä, eli E-kirjaimen muotoisessa pöytäjärjestyksessä, hääparin edestä alkavassa pöydässä istuvat kaaso, bestman ja seremoniamestari puolisoineen tai seuralaisineen ja hääparin sisarukset puolisoineen. Keskipöytä on hyvä paikka sijoittaa juhlan juontoon osallistuvia henkilöitä, sillä heillä on omasta pöydästään näkymä kaikkiin vieraisiin samaan aikaan.

Hääparin pitkän pöydän ääressä istuvat myös isovanhemmat ja tai kummit. Kampapöytämallissa hääparin vastapäätä olevalle puolelle pöytää ei sijoiteta vieraita. Myöskään pitkissä pöydissä hääparin edessä oleville kahdelle paikalle ei yleensä plaseerata vieraita, jotta vierailla olisi esteetön näkymä hääpariin. - -

http://www.amoriini.com/fi/H%C3%84iden%20suunnittelu/Kattaus%20%26%20plaseeraus/

 

 

ja tässä kuvin: http://www.royalravintolat.com/juhlatilat/haat/istumajarjestys

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos! Tuosta olikin jo vähän apua. Pitääpä pohtia uudelleen tuota istumajärjestystä tuolta kantilta, että kaaso, seremoniamestari ja bestman olisivat kamman keskellä olevassa pöydässä meidän edessä. Helpottaa kommunikaatiota. Sitten äitini vieressä veljeni ja lisäksi kummini. Miehen vieressä olisi hänen vanhempansa sekä mahdollisesti kummit. Pitääpä tehdä tästäkin jonkinlainen hahmotelma. Toisin kuin tuossa Royalravintoloiden ehdotuksessa, en lähde sekoittamaan sukuja keskenään, mutta muuten tuo antoi hyvää pohjaa suunnittelulle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään