nakku

Lahjatoivomusten määrä

9 viestiä aiheessa

Kuinka paljon teistä on asiallista laittaa lahjalistalle lahjatoiveita? Meillä on paljon kaikkea, mitä toivotaan ja tottakai myös rahalahja mahdollisuus on olemassa, mutta mietin vaan, että kuinka monta kohtaa siihen listaan kannattaa laittaa, ettei vaikuta liian ahneelta. Pitäisikö laskea vierasmäärän mukaan vai miten? Vaikka ollaankin asuttu jo pitkään yhdessä, niin silti on paljon kaikkea, mitä tarvitaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä munkin mielestä lahjojen hinnoilla voidaan saada enemmän ahneen vaikutelma aikaiseksi kuin lahjatoiveiden määrällä.

Itse häävieraana ollessani olen arvostanut häälahjalistoja, joilla toiveita on hieman enemmän kuin lahjojen hankkijoita, niin että jokaiselle vieraalle jää vähän valinnanvaraa. Jos lahjatoiveita on just saman verran kuin vieraita, voi mattimyöhäisille käydä niin, että listalla on enää se viimeinen lahjatoive jäljellä, johon taas välttämättä ei ole budjettia tai muuten rahkeita hankkia.

Tosin täytyy muistaa, että kaikki kutsututhan eivät välttämättä pääse tulemaan häihin, eivätkä siis välttämättä myöskään osta häälahjoja, ja osa vieraista voi ostaa myös yhteisiä lahjoja, esim. kaveriporukat ja perhekunnat. Toisaalta itse ostin viimeksi yksiin häihin kaksi tuotetta toivelistalta, kun sopivat niin hyvin yhteen ja tuotteet olivat yksittäin niin edullisia.

Minusta olisi näin morsiamen ominaisuudessa kiva, että häälahjalistaltamme jäisi jotain myös saamatta, säilyisi ikään kuin jännitys siitä, mitä kaikkea sieltä listalta tulemmekaan saamaan. ^_^

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen miettinyt tätä ihan samaa. Meillä olisi lähdössä 43 kutsua ja tajusin, että eihän me ikinä keksitä niin montaa lahjatoivetta ja minusta tuntuisi kovin ahneelta keksiä listaa sellaisesta määrästä asioita. Mutta paljonko se lohduttaa, jos me kirjataan vain 10 toivetta. Toisaalta kun haluaisi, että kukaan ei ostaisi mitään aivan hullunkurista (sen verran ihmeellisiä lahjoja olemme tässä viime vuosien aikana saaneet, että...), jolla ei ole mitään käyttöä tai ei mahdu kotiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me nyt laitettiin aika iso lista tarpeellisia juttuja ja saadaan mitä saadaan. Muutamasta lautasesta (hinta n.13e) imuriin (200), joten eiköhän jokainen keksi jotain omaan budjettiinsa sopivaa. Ja en todellakaan usko, että saadaan kaikkia niitä lahjoja.. Mutta helpottaapahan vieraiden elämää, kun ei tarvitse itse miettiä, että mistähän tykättäisiin. Itse ainakin arvostan mahdollisimman tarkkoja ohjeita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Musta tuntuu, että meillä on paljon mutta johtuu vain siitä kun haluaisin kerätä astiaston kahden eri värin astioista. Olen sitten eritellyt nämä listaan. Niiden lisäksi on vain moccamaster ja wok-pannu sekä rahalahjoituspyyntö uutta sänkyä varten. Toivon todella, että saamme rahaa, jos lahjat listalta on varattu. Se sänky olisi meinaan kaikista tärkein.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä saatiin puristettua lahjalista myös valmiiksi. Kutsuja lähtee 40, listalla on n 60 eri asiaa (suurinosa on erään astiaston eri kipot ja kupit eriteltynä koottain) ja hinnat menevät muutamasta eurosta parin satasen matkalaukkuun asti. Jokaiselle jotain, jos noista edes jotain tulee eikä vaan listan ulkopuolelta niin kiva :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kutsutaan n. 70 henkeä, joista suurin osa pareja. Lahjalistalle tavarapuolelle tulee alle kymmenen tavaraa (ei vaan tarvita paljon mitään) ja muuten sitten toivotaan erilaista tekemistä/kokemuksia häämatkalle. Erilaista tekemistä on varmaan parisenkymmentä ja ideana onkin, ettei kaikkea saada, vaan vieraiden valintojen mukaan sitten päästään kokemaan asioita, joita he ovat meille halunneet antaa. Hinnat vaihtelevat kympin matkaoppaasta reilun satasen aktiviteetteihin - suurin osa asioista n. 30-50-100 €. Näyttäisi olevan tavallista ainakin meidän piireissä, että vieraspari antaa 100 € lahjaksi, mutta haluttiin monen eri hintaluokan lahjoja, kun kaikki kuitenkin jotain haluaa antaa, mutta ei välttämättä ole tuollaisia summia. On myös odotettavissa, että jotkut antavat yhteislahjoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään