rizie

Millainen on häiden kokonaisbudjetti?

997 viestiä aiheessa

Tehtiin hyvin karkea hääbudjetti, kun alettiin suunnitella häitä. Häät Helsingissä, vieraita n. 50-60. Pitopalvelu ja omat juomat. Alustava budjetti oli 5 000 euroa ilman häämatkaa. No, päätettiin, että otetaankin ns. kunnon hääkuvaaja. Mies haluaa uuden sormuksen. Saadaan se sukulaisten kautta normaalia edullisemmin.

 

Mekkoon olisin periaatteessa halunnut käyttää merkittävästi vähemmän rahaa kuin nyt lopulta käytin, mutten kuitenkaan halunnut esim. tilata mekkoa Kiinasta. Ihanuus löytyi mekkoliikkeen alesta. Sulhaselle ostettiin puku, jota voi käyttää sitten myöhemminkin vrt. vuokraus, jota myös harkittiin.

 

Bändiä ei tule eikä ole esim. kuljetustarvetta, kun ei ole kirkkoa. Realistinen arvio budjetista lienee jossain 6 500 - 7 000 euron hujakoilla. Huh, ei pitäisi edes ajatella sitä, niin valtava summa yhteen juhlaan. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä en oo ees uskaltanu miettiä vielä budjettia. :) Oon huokaillu itekseni vaan että onneks on päivä tiedossa näin ajoissa, niin pystyy tekemään hankintoja pitkällä tähtäimellä ettei kaikki kaadu niskaan samana vuonna. Esim. Tallinna kutsuu varmaankin ens keväänä jo autoilemaan. :D

 

Kuvaaja tulee kaveripiiristä, ruokapalkalla (tosin aion hänet kyllä muutenkin palkita), häämatkaa varten ei tarvii ostaa kuin lentoliput (saadaan lainaan miehen kummisedän asunto Espanjasta niin pitkäksi aikaa kuin halutaan), ruokaan menee joku ~2000e (sisältää astiat ja tarjoilut yms) ja tilavuokraan 200€.

 

Ainoot mistä en osaa vielä sanoa on mun puku.. Hiukan hirvittää kun sen tän hetken myyntihinta on hitusen alta tonni, sormukset (mies haluaa ehkä vaihtaa kapean kihlan leveempään vihkiin) ja miehen puku.

Muokattu: , käyttäjä: pihko

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meillä hääbudjetti max.2500e siihen ei kuulu häämatka. ruoat tehdään itse ja juhla tilana toimii paikallinen nuorisoseuran talo, tilavuokra:150e(pe-su)

pitopalvelu 7e/hlö/h (ruoan tarjoiluun ja tiskiin ja kokki

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Budjetin laatiminen on alussa, mutta 3500 euroa näyttäisi olevan loppusumma. Mielummin saa vielä tästä pudota, eikä ainakaan yli 4000 euron olisi suotavaa mennä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän budjetti olis maksimissaan 5000e, mutta parempi olisi päästä alle sen koska rahaa on vasta alle puolet tuosta ja häät ens kesänä. Mies sanoi että 3000e olis hyvä, no.. niinhän se olis mutta epäilen :girl_haha:  saa nähä miten säästäminen onnistuu,koska oon hoitovapaalla tällä hetkellä. Onneksi oon sentään tätä kautta hääkirppikseltä saanut jo ostettua koristeluita varten tavaraa ja oon säästänyt jo pitkän pennin siihen nähden että olisin ostanut uutena :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ollaan budjetoitu suurinpiirtein haarukkaan 1500-2000e.

Ruuat tehdään itse ja tilavuokra on pikkasen reilu 400 euroa, puku reilun 100 euroa ja muut hankitaan pikkuhiljaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ennen tarkempien hääsuunnittelun aloittamista tein kaksi budjettia, köyhän (4000e) ja ökyversion (12000e). Tarkoitus oli siis kuitenkin järjestää kohtuuhintaiset häät, joissa noin 60-70 vierasta. Ruoat pitopalvelusta ja juomat Tallinnasta.

 

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että budjetti räjähtää ihan täysin käsiin, kun yllättäen bridezilla nostaa päätään ("nää on mun ainoot häät") Onneksi vanhemmilta tulee avustusta budjettiin, sillä juhlat järjestetään ravintolassa (mikä tosin maksaa vähemmän kuin olin luullut, kyllä se pitopalvelu ja Tallinnan viinatkin jotain maksaa, eikä tule tilavuokraa). Laskin juuri, että omaan kaunistautumiseen saa helposti menemään pari tonnia tai ylikin, joten nyt mietin että pitäisikö sitä vaan laittaa sitten kerrankin ranttaliksi. Samoin kun on tarjouksia pyydellyt ja käynyt tiloja katselemassa, on kyllä tullut selväksi että Helsingissä on vaikeaa järjestää häät alle 6000 eurolla, ellei halua kokata itse ruokia.

 

Budjetti siis varmaan lähentelee 10 000e, toivottavasti ei mene paljon yli. En varmaan uskalla pitää kovin tarkkaa kirjaa siitä, miten paljon rahaa menee ettei sitä sitten tarvitse kauhistella jälkikäteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minen oo edes laskenut budjettia  :girl_impossible:

Mutta varmaan mennään siinä n 12-13000€ kohdalla (toivon totisesti että tästä summasta riittää myös häämatkaan).

 

Rahanmeno hirvittää  :girl_mad: 'Omastatakaa' tulee kuitenkin kampaaja, meikkaaja ja valokuvaaja jotka ei maksa mitään.

Tilavuokra on ~500€ (pe-su), pitopalvelu on ~3000€, juomien hinnoista ei ole mitään käsitystä vielä, eikä oikein muistakaan kuluista  :girl_haha:

Mutta ehkäpä tämä (toivottavasti) tästä alkaa selviämään kun päästään vauhtiin  :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaksiosaiset häät saman päivän aikana - vihkiminen ja siihen liittyvä hääruokailu  13 hlöä (lähimmät sukulaiset). Iltajuhla ystävien kesken  (juhlaillallinen, illanvietto, tanssit ja juomat  ym. kekkerit) 50 hlöä. Hääbudjetti tarkasti eriteltynä  6 250 eur.  Tavoitteena on saada nipistettyä lähemmäs 5000 euroa.

 

Suurimmat yksittäiset kulut tulee tarjoiluista ja tilavuokrasta.  Juhlien kaksiosaisuus kohottaa jonkin verran budjettia, mutta kokonaisuutena kuitenkin kokonaiuudessa yhdistyy ne asiat, joita hääjuhlaltamme haluamme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänään just käytiin vähän tota budjettia läpi ja tarkennettiin muutamaa kohtaa.. Tais näyttää noin 8500 euroa, max. 9000 euroa ollaan varattu, sisältäen kaiken paitsi häämatkan. Noin 60 vierasta tulossa ja suurin kustannuserä on vieraiden ruokkiminen ja juottaminen :D bändikin on asia johon panostetaan.Pikkuhiljaa ollaan säästetty ja hankintoja tehty ettei kaikki eräänny maksettavaksi kerralla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aluksi ajateltiin 5000 €. Mutta sitten kun alettiin laskemaan niin melkein 10 000€ menee riihikuivaa. Kyllähän se hirvittää, mutta tulee hyvät ruuat ja häämatka sisältyy tuohon. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Isäni on luvannut toimia maksumiehenä häissäni, kuten hän teki sisareni häissäkin. Mitään lukua/lukuja hän ei sanonut, mutta itse sanoin ettei yli 10000 häistämme joutuisi maksamaan.. Vieraita alustavasti tulossa noin 80 henkeä.

 

Pieniä hankintoja tulee varmasti pikkuhiljaa tehtyä itsekin tässä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät 2015 kesällä, vieraita häissä n.65, häämatka ei kuulu budjettiin. 6000e sain loppu summaksi, joka ei tunnu isolta eikä pieneltä. Luku tietenkin voisi pienentyä kuin suurentua :D Itse maksamme ja sulhasen vanhemmat avittavat. Ruat paikallisesta pitopalvelusta ja viinat Virosta, luultavammin myös jotain koristeita haemme meren toiselta puolen. Suurimmat menot taitaa tulla tilavuokrasta, pitopalvelusta, bändistä/djistä ja valokuvaajasta. Koitetaan sitten jostain muualta kiristää ja päästä halvemmalla. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole vielä budjetti täysin valmis mutta alustava laskenta kertoisi että n. 15 000e tarvitaan. Summa on tosiaan hirvittävä, mutta ei sillä kyllä oikeasti paljoa saa. Vieraita tulee n. 70-80. Juhlapaikkana Aitio sali ja viinat virosta. Pelkkään hääpukuun ja mun vihkisormukseen uppoaa jo n. 5000e .. Häät vasta 2017 eli onneksi kerkeää vielä säästää :). Laitan tänne budjetin näytille heti kun se on valmis. On ollut kiva nähdä teidän muidenkin budjetteja täällä eriteltynä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noin 1500e. Hääpaikka 400e, bändi (tuttu) 600e, vaatteet, kengät, meikki ym 300e, ruuat ja koristeet ym alle 200e, juomat 100e.

Meillä on siis iltabileet, ei ole lämmintä ruokaa, vieraita n. 35, juomat virosta.

Muokattu: , käyttäjä: Rekkis

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän budjetti 6600e . Vieraita tulossa 65-70. Suurimmat menoerät ovat ruoka(2500e), sormus(900e),  paikan vuokra (600e) ja hääpuku, vaikka sen ostinkin käytettynä ja hintaa sille tuli 665e.

Kovasti yritetään monissa asioissa säästää, mutta saadaan kyllä juuri sellaiset häät kuin halutaankin eli ei koeta, että jouduttaisiin jostain luopumaan. 

 

Häämatka ei sisälly tuohon budjettiin. 

 

Muoks. nyt lähempänä häitä näyttäisi siltä, että hääbudjetti lähenee 7000 euroa, mutta se on aivan ehdoton maksimi!

Muokattu: , käyttäjä: kukkamaaria2014

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh huh... Vähän tuli naputeltua lauantai-illan ratoksi exceliä. Hivenen hirvittää kun on vaan vuosi aikaa säästää. Yritimme olla hyvin realistisia kuluissa ja ottaa kaikki kulut huomioon. Jo pelkästään pitopalveluun uppoaa 4000€ (vieraita kutsutaan 100), kuvaaja 1000€, bändi 1200€, juomat 1000€, juhlatila 740€ vain jotain mainitakseni. Ja kun tähän lisätään puku (vaikkakin ostettu käytettynä), sulhasen pukuvuokra, kutsukortit postimaksuineen, automatkat/taksit, kiitoskortit, kampaajat, sormukset, pöytäliinat, kukat, koristeet, hääkarkit, sukkanauhat, kaasojen ja bestmanien lahjat... häämatkasta puhumattakaan, aletaan olla aika huikeissa summissa. Pitänee todenteolla alkaa miettimään mistä voisi säästää. Mutta kyllä vähän ihmettelen noita muutaman tonnin budjetteja. Vielä kun olemme kilpailuttaneet kaiken mahdollisen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh huh... Vähän tuli naputeltua lauantai-illan ratoksi exceliä. Hivenen hirvittää kun on vaan vuosi aikaa säästää. Yritimme olla hyvin realistisia kuluissa ja ottaa kaikki kulut huomioon. Jo pelkästään pitopalveluun uppoaa 4000€ (vieraita kutsutaan 100), kuvaaja 1000€, bändi 1200€, juomat 1000€, juhlatila 740€ vain jotain mainitakseni. Ja kun tähän lisätään puku (vaikkakin ostettu käytettynä), sulhasen pukuvuokra, kutsukortit postimaksuineen, automatkat/taksit, kiitoskortit, kampaajat, sormukset, pöytäliinat, kukat, koristeet, hääkarkit, sukkanauhat, kaasojen ja bestmanien lahjat... häämatkasta puhumattakaan, aletaan olla aika huikeissa summissa. Pitänee todenteolla alkaa miettimään mistä voisi säästää. Mutta kyllä vähän ihmettelen noita muutaman tonnin budjetteja. Vielä kun olemme kilpailuttaneet kaiken mahdollisen.

 

Meidän budjetti on muutama tonni, mikä tultaneen hieman alittamaan.

Tilavuokra on 390 eur

Ruokailut 1900 eur

Juomat 550 eur

Bändi 0 eur

Kuvaus 0 eur

Kukat 130 eur Kimppu, viehe ja ruokapöytä)

Pöytäkortit, -ohjelma ja -koristeet, hääkarkit ja servetit 150 eur

Kutsu- ja kiitokortit 130 eur

Kaunistautuminen ja asut 1500 eur

Sormus 260 eur (valkokultainen 4 mm sileä rinkula, panostettiin aikanaan kihlasormukseen, jonka pääsee oikeuksiinsa sileän sormuksen rinnalla).

 

Vieraita 13 + 45. Vierasmäärä tietysi vaikuttaa budjettiin aina oleellisesti, vaikka tietyt peruskulut ei muutu (paikka, asut, sormus jne.)

Muokattu: , käyttäjä: Suli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva lukea budjetteja, itse en ole vielä yhtään miettinyt asiaa. Oonko jotenkin ihan totaalisen myöhässä, kun en ole ehtinyt mitään budjettaja tehdä ja hääpäiväkin on päättämättä? Vasta etsiskelen juhlapaikkaa ja varmaan sitten sen löydyttyä pystyy päivää päättämään. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva lukea budjetteja, itse en ole vielä yhtään miettinyt asiaa. Oonko jotenkin ihan totaalisen myöhässä, kun en ole ehtinyt mitään budjettaja tehdä ja hääpäiväkin on päättämättä? Vasta etsiskelen juhlapaikkaa ja varmaan sitten sen löydyttyä pystyy päivää päättämään. 

 

Me laadittiin tarkka ennakkobudjetti ihan arvioiden pohjalta. Häät on tammikuussa. Tila on varattu ja se on siis 390, alunperin olimme budjetoineet 400, joten ihan hyvä arvio. Tarkka budjetointi mielestäni kannattaa, joska esim. kutsuihin, koristeluun ja muihin askarteluihin saa uppoamaan ihan turhaa rahaa, ellei ennakkoon päätä paljonko niihin varaa rahaa.

 

Kun häät on ohi, niin laitan sitten vertailuksi ennakkobudjettimme ja toteuman.

Muokattu: , käyttäjä: Suli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaimo vm.2014: Riippuu varmaan missä kaupungissa menette naimisiin ja kuinka tärkeä haluamanne juhlapaikka teille on. Monet juhlapaikat on mennyt, mutta kyllä siellä varmasti vielä jotain on. Kannattaa tehdä budjettia etukäteen, niin tiedät paljonko saa mihinkin kuluttaa. Me tehtiin budjetti mahdollisimman realistisesti ja mietittiin sitten saadaanko tuo summa säästettyä. Joitain juttuja ollaan jo saatu halvemmalla toiset taas saattaa maksaa enempi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh huh... Vähän tuli naputeltua lauantai-illan ratoksi exceliä. Hivenen hirvittää kun on vaan vuosi aikaa säästää. Yritimme olla hyvin realistisia kuluissa ja ottaa kaikki kulut huomioon. Jo pelkästään pitopalveluun uppoaa 4000€ (vieraita kutsutaan 100), kuvaaja 1000€, bändi 1200€, juomat 1000€, juhlatila 740€ vain jotain mainitakseni. Ja kun tähän lisätään puku (vaikkakin ostettu käytettynä), sulhasen pukuvuokra, kutsukortit postimaksuineen, automatkat/taksit, kiitoskortit, kampaajat, sormukset, pöytäliinat, kukat, koristeet, hääkarkit, sukkanauhat, kaasojen ja bestmanien lahjat... häämatkasta puhumattakaan, aletaan olla aika huikeissa summissa. Pitänee todenteolla alkaa miettimään mistä voisi säästää. Mutta kyllä vähän ihmettelen noita muutaman tonnin budjetteja. Vielä kun olemme kilpailuttaneet kaiken mahdollisen.

Parin tonnin budjetti on täysin mahdollinen, loppusumma on vain kiinni siitä, mitä itse pitää tärkeänä/osasumman arvoisena ;)

 

Esim. menun ei tarvitse kaikkien morsiusparien mielestä olla 40e/hlö, toisille riittää kahvihäät, itsetehty ruoka tai 25e:n menu; toisten häihin tulee 20, toisten 200 ihmistä; jotkut valitsevat pelkät potrettikuvat ammattilaisella, jotkut eivät ammattilaista ollenkaan ja kolmannet ottavat dokumentaarisen kuvauksen; toisilla on parin tonnin bändi, toisilla duo, kolmansilla spotify, ja neljänsillä DJ; toiset juhlivat kartanossa, toiset seurojentalolla, kolmannet kotona; jo sormusmaku heittää budjettia tuhansilla jne. Lisäksi jotkut morsiamet eivät käy kampaajalla/meikissä/manikyyrissä/kosmetologilla (tai tarjoa kaasoille niitä); hääautona on oma auto; koriste"tilpehöörit" on jätetty minimiin; jne. Koristelu voi olla minimaalista tai luonnosta; hääkarkkeja ei osteta/anneta ollenkaan. Toiset haluavat 3e kipale custom-kortit ja nimikoidut servietit, toiset eivät. jne jne.

 

Luulisi, että 740e juhlatilan vuokraan kuuluisi pöytäliinat? Ja montako sukkanauhaa yksi morsian tarvitsee? :D

 

Säästövinkkejä löytyy muuten:

Pienissä asioissa voi säästää - niin missä???   ;)

 

 

Vaimo vm.2014: naimisiin.infon pääsivulta löytyy hyvä pohja budjetille: http://www.naimisiin.info/haaopas/haabudjetti.html  ja foorumilta osviittahinnat melkein kaikkeen ;)

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jep, pitkälti kustannukset tosiaan riippuvat siitä mikä on itselle tärkeää. Meille ruoka ja tanssihäät olivat itsestäänselvyys.

 

Kustannukset myös riippuvat paljon siitä missä päin Suomea juhlat vietetään. Täällä Helsingissä juhlatiloista joutuu maksamaan, tuokin on vain seurojentalon vuokra eikä hintoihin kuulu astiat tai pöytäliinat. Niitä varten täällä on astia- ja somistevuokraamot. Onneksi paikka on nätti, niin että pelkästään pöytäliinoilla ja tuolihupuilla syntyy juhlava ilme, paljon muuta ei koristeiksi tarvitakaan. Paikka on myös kirkon kupeessa, joten matka sinne taittuu jalkaisin. Päivällä kampaajalle pääsee bussilla, mutta yöllä sitten tarvitaankin jo taksia juhlapaikalta poistumiseen. En odota, että kukaan olisi ajamassa meitä omalla autolla hääyön viettoon.

 

Pitopalveluissakin on pääkaupunkiseutulisää, meidän menu on 30€/hlö, sen olisin maalta saanut muutaman euron edullisemmin, mutta toisaalta summa olisi mennyt matkakuluihin. Ja menu kuitenkin sisältää kahvit ja iltapalatkin. Loput pitopalveluhinnassa kuuluvat sitten niihin astioihin, tarjoilijoihin yms. Tarjoilijoillakin Pääkaupunkiseutu on kalleinta palkkaluokkaa. No mutta mun mielestä häissä syödään hyvin, ei sitä muuten edes koko päivää jaksa. Vielä ehkä saadaan tarjoilijoiden palkoista säästettyä vähäsen kun lyödään aikataulu lukkoon. Nyt olemme varmuuden vuoksi laskeneet tarjoilijoille hyvän mittaisen päivän.

 

Omaan kaunistautumiseen (kampaus) ja pukeutumiseen menee kaiken kaikkiaan 590€. Kaasojen mekot aion kyllä ostaa, maksavat 64€.

 

 

Listassa pointtina lähinnä halusin tuoda esille sen, että kaikki pitää ajatella etukäteen, myös se sukkanauha jos sellaisen haluaa. Vaikka yksi sukkanauha olisi esim. vain 12€, mutta jos näitä 12€:n panostuksia yllättäen tuleekin 20 mieleen, niin loppusummaa alkaa yht'äkkiä kertymään hurjasti.

 

P.s. Sen yhden ainoan sukkanauhan aion tehdä itse, tarvikkeet löytyy vanhasta takaa aikaisemmista askarteluista ylijääneenä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jepjep! Niistä "pienistä ostoista", jotka yleensä menevät 'koristeiden' alle budjetissa saa tosiaan aimo summan aikaiseksi.

Tosin itse en ikimaailmassa maksaisi esim. sukkanauhasta 12 euroa :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vadelmakakku on oikeassa. Sijainnilla on kyllä osuutensa budjettiin kokonaisuutena.  Erityisesti juhatilavuokrien osalta ja sitten kaiken pienen sälän osalta.

Asun länsirannikolla pk-seudun ulkopuolella, mutta vastaavasti täällä ei saa  kohtuutasoista pitoapalvelua 30 eurolla. Tuohon hintaan meidän alueella tarjolla ei ole oikeastaan mitään, mitä kehtaisi tarjota. Eli jossain kohdin ne hinnat osin tasaantuu. Sen sijaan paikka on edullinen - n. 400 eur 48 h:n vuokraaika  ja astiat  sisältyy vuokraan. Siitä plussaa ja paljon. Pöytäliinat ym. tietysti hankkii vuokralainen joko sitten itse tai pitopalvelun lisäpalveluna. Pesulasysteemit on tosin  niin kalliita, että hyvälaatuinen kertsikka on järkevämpi ja edullisempi kuin pitopalvelun liinat (sanoivat itse näin ja niin sanoo myös laskin).

Muokattu: , käyttäjä: Suli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään