Doutzen

Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta

1093 viestiä aiheessa

Minäkin tilasin oman pukuni, sulhasen puvun ja kukkaistyttöjen mekot sekä hunnun ja korsetin DinoDirectiltä huhtikuun alussa. Olivat "hajoittaneet" tulauksen siten, että yksi tuote tuli kerrallaan ja tottakai se hääpuku viimeisenä, eli eilen. Korsettia vielä odottelen. Otin mittatilauksena ja vastaa täydellisesti annettuja mittoja! Puku vaikutti todella laadukkaalta ja hyvältä työltä. Lisäksi yläosan sisään oli ylimääräisenä asetettu ns piilorintaliivit, eli alle ei välttämättä tarvitsisi mitään kun on niin tukevaa materiaalia. Sulhaseni puku oli valmis koko jonka kaventamiseen olimme jo varautunut. Ainoa valittamisen aihe on kukkaistyttöjen mekot, tulivat väärän värisenä. Onneksi tässä tapauksessa väri kyllä miellyttää silmään, harmittaa vain ettei ollut kuitenkaan se mitä tilasin. Hinta/laatu suhde DD:llä on todella hyvä, tästä koko setistä maksoin muistaakseni sen 250€, ja jos ainoa virhe on värivirhe tyttöjen mekoissa, niin ei kyllä haittaa yhtään. Suosittelen!

Ja ei mennyt yhdestäkään paketista tullimaksua (se kai tossa paketinhajoittamisessa on ideana). Mä laitoin hääpäiväks 15.6 vaikka ovat todellisuudessa heinäkuussa, haluin kanssa varmistaa että ovat ajoissa paikalla. Mun mittatilauspuvulla meni se aika tarkalleen 1kk tilauksesta. Yhteyttä ottivat heti kun maksuni näkyi heillä, ja vastasivat hyvin kysymyksiini.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juulia: EIkös siellä ole eri tekijöitä? Vai yksi vain? :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juulia: EIkös siellä ole eri tekijöitä? Vai yksi vain? :)

Varmasti on monta tekijöitä, mutta kun kaikki muut olivat valmiita tuotteita paitsi hääpukuni niin siksi luulisi että olisivat muut saaneet samaan pakettiin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä tilasin pukuni 1luckybridelta ja kans jännittää että tuleeko pukua ollenkaan... tilauksesta nyt 5,5viikkoa... ja luonnollisesti ei vastattu mitään viikko sitten laittamaani sähköpostiin jossa kyselin puvun perään. Tosin arvasin ettei siihen mitään vastata kun eihän niillä sielä ole mitään tilausjärjestelmiä varmaankaan, pukuja tehdään satoja niin eihän ne voi millään olla selvillä mikä on kenenkin puku. Ei auta ku odotella, viime yönäki näin painajaisia ettei pukua tullut ja menin naimisiin mustassa tunikassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juulia: EIkös siellä ole eri tekijöitä? Vai yksi vain? :)

Varmasti on monta tekijöitä, mutta kun kaikki muut olivat valmiita tuotteita paitsi hääpukuni niin siksi luulisi että olisivat muut saaneet samaan pakettiin. :)

Näin mietinkin, kun itsekin mietin jos sieltä tilaisin.. MIetin vain, että onko ne sitten kovinkin erilaatuisia jos ne tulee useammalta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan weddingolta tämän vuoden puolella tilanneista saanut pukuaan tai onko kenellekään vastattu viesteihin mitään?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä tilasin pukuni 1luckybridelta ja kans jännittää että tuleeko pukua ollenkaan... tilauksesta nyt 5,5viikkoa... ja luonnollisesti ei vastattu mitään viikko sitten laittamaani sähköpostiin jossa kyselin puvun perään. Tosin arvasin ettei siihen mitään vastata kun eihän niillä sielä ole mitään tilausjärjestelmiä varmaankaan, pukuja tehdään satoja niin eihän ne voi millään olla selvillä mikä on kenenkin puku. Ei auta ku odotella, viime yönäki näin painajaisia ettei pukua tullut ja menin naimisiin mustassa tunikassa.

Älä huoli, meil meni kuutisen viikkoa. Pikkasen tiukkasananinen viesti (mieluusti sen tekemäsi tilauksen numeron kera) vaan menemään. Kun ne lähettää puvun, se tulee sit kyl pirun äkkiä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan weddingolta tämän vuoden puolella tilanneista saanut pukuaan tai onko kenellekään vastattu viesteihin mitään?

-m-, mulle vastasivat silloin tilauksen yhteydessä, mutta ei enää sen jälkeen. Puvun piti olla minulla 7.5, mutta vieläkään ei ole ja kyselyyn eivät vastaa. Tein niiden sivulla tracking-kyselyn ja laitoin s-postia 10.5. Eihän tässä vielä kauhean myöhässä olla, mutta tietty alkaa hermostuttaa. Harmittaa, kun eivät viitsi vastata aa:ta eikä oo:ta. Minua ei muuten haittaa myöhästyminen, mutta epätietoisuus ja epävarmuus ovat piinavia. Parempi olisi, jos vastaisivat, että olemme myöhässä, mutta saat pukusi ajoissa tai se on lähetetty ymym.. Tai laittaisivat suoraan, että emme ehdi ja hae pukusi muualta. Odotan vielä muutaman päivän ja laitain sitten rähisevän viestin.. tähän asti viestini ovat olleet tosi kohteliaita ja asiallisia.

Laittakaa muutkin weddingolta tilanneet kokemuksia ja edes jotain.. Ovatko kellekään vastanneet?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle ei ainakaan ole vastattu mitään. Mekkoni pitäisi olla viimeistään ensi keskiviikkona minulla, mutta tuskinpa on. Ja minullekin on vastattu tämän vuoden puolella yhteen viestiin tilauksen jälkeen, kun pyysivät hääpäivääni ja varmistusta osoitteesta. Mutta en ole mihinkään viestiin saanut sen jälkeen vastausta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sain tänään tilaamani näytekankaat! Postipäiviä meni 7, eli oli melkoisen nopeaa toimintaa! (Tilasin kankaat aiemmin, mutta he laittoivat heti spostia, että saavat kankaat lähettyä vasta 7.5)

Kangasnäytteet tulivat vain puvun päällyskankaasta ja puvussa käytetystä pitsistä ja ovat kyllä juuri sellaisia kuin puvun kuvasta saisi käsityksen! Kangas ei rypisty, vaikka sitä kuinka ryttäisi ja on muutoinkin "tukevan" oloista, ei hapristu/veny liikoja...

Taidan siis tilata puvun!!!! IHANAA!

Ai niin, ja postimies toi paketin suoraan kotiovelle! :) Paketti oli selvästi kärsinyt ja siihen on jossain vaiheessa kaatunut jotain. Kankaat olivat kuitenkin kahden eri suojapussin sisällä ja täysin vahingoittumattomat!

Hyvä kokemus siis, ainakin nämä kankaat... Taidan laittaa puvun jo illalla tilaukseen!

IhanaaIhanaaIhanaa... :girl_in_love:

Jännityksellä jään seuraamaan teidän weddingolta tilanneiden tilanteita...

fnmigxucluw.png

Muokattu: , käyttäjä: Nanna_helmikuu2013

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Etsin googlella noita 1luckybriden sivuja ja niitä ei enää ole? Linkki näkyy, mutta kun sitä klikkaa, niin menee ihmeelliselle dress-pretty.com- sivustolle..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niinpäs meneekin! Varmaan viikko sitten vielä kävin 1luckybride sivulla ja oli ihan ok.. Vaihtanu ilmeisesti nimeä, kuinkahan käy sieltä tilanneiden tilausten??

Eiköhän toimita kuitenkin ihan kuten pitää, toivottavasti!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minunkin piti kayda testaamassa tuota 1luckybridea (itse kun aikoinaan sielta tilasin) ja ekalla kerralla paadyin tuonne dress-prettyyn, mika nayttaa olevan jonkinlainen linkkispammi. Mutta tokalle kerralla paadyin sitten ihan oikeille sivuille: http://www.1luckybride.com/

Ehka siis joku hakkerointi/tietoturvaongelma heilla siella meneillaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No nyt pääsin minäkin sinne taas. Olipas outo homma..

MItes on puvun tilanneiden laita? Joko viivästyneitä tilauksia on tullut?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eipä ole tännekään kuulunut mitään Weddingolta :( En ole toisaalta viime aikoina kysynytkään mitään, sillä turhauttaa tosi paljon kun eivät kuitenkaan vastaa. Viimeistään kesäkuussa kyllä laitan tosi vihaisen viestin, jos ei mitään kuulu siihenkään mennessä! >:|

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aikani pähkäiltyäni ja satoja ja satoja pukuja selattuani vihdoin laitoin tilauksen menemään AliExpressille. Tämä kyseinen myyjä oli saanut paljon hyvää palautetta ja siksi uskaltauduin tilaamaan. Eikä hintakaan päätä huimannut, alle 200€! Tässä puku jonka tilasin:

http://www.aliexpress.com/store/800269/210470643-513475973/SL-x0338-front-short-and-long-back-lace-beaded-sashes-wedding-dress.html

Nyt sitten peukut pystyyn... Vähän jännittää tuleeko puku ajoissa (häät 18.8. mutta ilmoitin myyjälle hääpäivän olevan 28.7.) ja onko se sellainen kun kuvittelen, onko oikean kokoinen yms. Pukuun pitäisi tulla nauhakiinnitys, tämän mainitsin vielä tilauksen yhteydessä, joten se ainakin antaa vähän pelivaraa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei, ilmottaudunpa minäkin tänne ulkomailta tilaajiin. Pitkään eri keskusteluja seuranneena ja ihan rahallisesta tilanteestakin johtuen päädyin tilaamaan dino directistä. Hääpäiväni on syyskuussa, mutta ilmoitin sinne hääpäiväksi heinäkuun. Puku maksoi toimituskuluineen huikeat 129 € , joten ihan hirveää katastrofia ei tule rahallisesti jos pukua ei ikinä tulekaan. Tilasin puvun mittatilauksena. AIka rauhallisella mielellä tässä mennään, ajattelin unohtaa koko puvun nyt ainakin muutamaksi kuukaudeksi ja sitten heinäkuussa ehkä yllättyä iloisesti jos puku saapuisikin ajallaan.

Tässä puku jonka tilasin http://www.dinodirec...rrency-EUR.html

Tulen sitten jossain vaiheessa kertomaan kun kerrottavaa on, mutta jatkan toki muiden kokemusten lukemista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Myy, milloin olet laittanut tilauksesi? Entä Noota?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen tilannut maaliskuun 28. päivä, eli pukuni pitäisi olla näinä päivinä minulla.Mutta eipä ole mitään vastailtu tilauksen jälkeen, kun varmistin heille postitus osoitteeni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä laitoin juuri tilaukseni menemään ja maksoin puvun. Valehtelin röyhkeästi tarvitsevani puhun heinäkuun lopussa. :) Laitoin myös tilausviestiin, että haluan kuvia puvusta ennenkuin lähettävät sen.

Nyt sitten jännitetään...

fnmigxucluw.png

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä tilasin Weddingolta jo 22.2. eikä vieläkään ole kuulunut mitään. Siitä on nyt kolme kuukautta. Ilmoitin vielä hääpäiväkseni toukokuun viimeisen päivän, vaikka oikeasti häät ovat vasta heinäkuun puolivälissä. Luulisi silti, että mekko olisi nyt jo tullut, jos on tullakseen. Alan olla melko varma, ettei se tule ja harmittaa kyllä niin helvetisti. Toisaalta ajattelen, että siitäpäs sain, kun halusin, että pikku lapset ompelevat mekkoani riistopalkalla. Mut silti. Voi vittu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä myös tilasin 27.2 eikä vieläkään ole kuulunut mitään ja hääpäiväksi ilmoitin 2.6 (oikea päivä 28.7). Olen aikaisemmin tilannut (marraskuussa -11) weddingolta yhden puvun joka tuli 1,5kk ja oli muuten onnistunut ja oikein laadukkaasti tehty mutta koristeluiden väri oli väärä (oma virheeni kun en lukenut kunnolla mikä väri oli vaan oletin sen olevan sama kuin kuvassa kun sen vaihtoehdon valitsin) ja silloin vastasivat aina väliaikakyselyihini ja puku tuli nopeasti.. Sen takia nytkin weddingohon päädyin ja nyt en ole kuullut koko paikasta mitään eikä mihinkään viesteihini ole vastattu:(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oletteko te -m- ja Robiini maksaneet pukunne? (olettaisin vastauksen olevan kyllä) Minkä kautta?

Mulle lähetti puvun myyjä vielä eilen postia, jossa sanoi takaavansa puvun olevan mulla VIIMEISTÄÄN heinäkuun puolessa välissä. Maksoin Paypallin kautta ja jotenkin luotan sokeasti siihen, että jos puku ei tule, saan edes rahani takaisin. Olen päättänyt, että ellei puku ole täällä elokuun lopulla, lähden ostamaan puvun Virosta...

Robiini: Mietin kyllä tilatessani pukua itsekin, että siellä ne 10-vuotiaat pikkutytöt alkaa ompelemaan... Ei eettisesti kovinkaan miellyttävä ajatus, mutta melkein tuhannen euron säästö puvun suhteen houkuttelee liikaa. :unsure:

fnmigxucluw.png

Muokattu: , käyttäjä: Nanna_helmikuu2013

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puvun maksoin tilauksen yhteydessä paypalin kautta joten toivottavasti ne rahat saa jotenkin sitä kautta takaisin?

Aikaisempi tilaukseni weddingolle sujui ongelmitta ja pukukin oli "värivirhettä" lukuun ottamatta täydellinen joten uskon vielä että eiköhän se puku sieltä tule mutta enemmän mietityttää että tuleeko ajoissa..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin maksoin tilauksen yhteydessä paypalilla ja kai ne rahat jotenkin saa taisteltua takaisin, mutta enemmän mua harmittaa, jos puku ei tulekaan. Puvun hinta oli kuitenkin vain 150 e. (Toki sen menettäminenkin olisi kamalaa.) Onpas jännää, että sieltä aiemmin tuli niin nopeasti ja ongelmitta puku. Miksiköhän ne ongelmat alkaa juuri, kun minä päätän sieltä mekkoni tilata? ;) Onko kukaan kokeillut soittaa Weddingolle? Yritin itse eilen, mutta yllättävää kyllä, eivät vastanneet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.