Jump to content
Naimisiin.info

Miten tapasitte?


Guest lady

Recommended Posts

Me tapasimme myös treffipalstalla, vähän samaan tapaan kuin te Janique. Minä tosin kirjoittelin sinne puolisen vuotta kaikenlaistenkin hiippareiden kanssa, mutta treffeille en saanut aikaiseksi lähteä kuin yhden kanssa, mikä olisi sekin kannattanut ehkä jättää väliin. Kävin melkein päivittäin kurkistelemassa profiiliani ja eräänä aamuna sinne sivustolle olikin liittynyt vallan mainion oloinen heppu, jonka profiilikin miellytti. Viestittelimme jonkin aikaa ennen kuin työkiireiden takia ehdittiin livenä tapaamaan, mutta se olikin menoa se. Ja on edelleen. Pääsin hänet poimimaan ensimmäisenä, kun olin ensimmäinen yhteydenottaja, onneksi kukaan vielä mielenkiintoisempi ei sitten laittanut hänelle viestiä :) Osa läheisistäni tietää oikeasti miten olemme tavanneet, osalle kerroin muunneltua totuutta, koska hieman hävetti tuo nettideittailu itseäni. Tälläkään hetkellä en tiedä, onko tapaamisemme todellinen laatu jollekin hämärän peitossa, todennäköisesti. Mietin, että pitäisikö asiaa nyt ennen häitä jotenkin kailottaa, ettei sitten tule kelleen yllätyksenä jos häissä tulee asiasta puhetta. Toisaalta, so what, en koe, että se kuuluisi sen enempää kenellekään. Eikö lopputuloksen kuitenkin luulisi olevan pääasia <3.

Link to comment
Share on other sites

^ Älä sinä rakas ihminen häpeä moista asiaa, en näe siihen henkilökohtaisesti mitään syytä! Ensinnäkin yllättävän moni löytää kumppaninsa nykypäivänä netistä, tavalla tai toisella. Toisekseen vaikka olisimme maailman ainoat treffipalstalle eksyneet, eihän se meistä tai meidän parisuhteistamme tee yhtään sen vähäpätöisempiä, vaikka lähtökohdat eivät ole suoraan kukkahattutätien oppikirjasta. Ja kolmannekseen miten se nyt muka loppupeleissä eroaa, löytääkö kumppaninsa treffipalstalta, kaljabaarista, työpaikalta tai vaikkapa kirkon penkiltä. Kohtaamispaikasta riippumatta jokaisesta yhteentörmäyksestä on poikinut jotain ainutkertaisen ihanaa. Ja kuten itsekin sanoit, tässä tapauksessa se on lopputulos, joka merkitsee. Nyt vain rehdisti tunnustamaan rakkautta treffipalstalaiseen! :girl_in_love:

Link to comment
Share on other sites

Meillä oli yhteinen tuttu jonka kesäjuhliin molemmat oli kutsuttu. Oltiin katseltu toinen toisiamme mutta ei kuitenkaan uskallettu mennä juttusille. Hassuinta asiassa on että jälkikäteen kyseltiin molemmat toisemme perään, tältä yhteiseltä kaverilta. Joka sitten järjesti ns. sokkotreffit vaikka ulkonäöllisesti toisemme tiesimmekin jo. Tosin alku oli kivikköinen kun olin ennen niitä juhlia eronnut silloisesta poikaystävästä kun olin saanut sen kiinni kaverini kanssa muhimisesta joten olin kovin haavoittuvainen ja olin todella vaikea. Mutta sen verran miestä kiinnosti että pysyi rinnallani ensin kaveri, sitten ystävänä ja loppujen lopuksi mun piti myöntää että kyllähän mä siitä tykkään. Kumpikaan ei siis tätä aikana katsellut muita, toisiamme vain mutta kun piti olla niin epävarma miesten suhteen kun olin just siipeeni saanut. No onneks lopulta uskalsin myöntää ja tässä sitä ollaan.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Työpaikkaromanssi. ; ) Menin siis töihin erääseen firmaan ja meillä oli koulutuspäivä. Alkuperäinen kouluttajamme oli sairastunut joten tää mun miekkonen sitten tuuras tätä alkuperäistä. ONNEKSI. Ensin en kiinnittänyt huomiota, mutta sitten hän avasi suunsa, vau miten seksikäs ääni. : D  Muutenkin alkoi tulla luonne esiin ja koska se on se, mikä mulle merkkaa eniten niin olin ihan että jahas, siinäpä kiinnostava mies. Istuin koulutustilaisuudessa häntä vastapäätä. Oli hänkin heti minut huomannut, näin jälkeenpäin tiedän. : ) Olin silloin vielä varattu, mutta suhteessa meni huonosti ja olin miettinyt eroa jo pitkään.
Viimeinen "niitti" oli kun oli työpaikkamme Halloween- bileet, siellä hän minua alkoi liehitellä sitten ja ilmaisi tunteensa. No, silloisen äijäni dumppasin sitten kun huomaisn miten paljon sopivampi mies minulle onkaan olemassa (entinen petti ja valehteli, oli varmaan pokeriippuvainenkin) ja tuon Halloween- illan jälkeen tämä kouluttajamieheni sitten julkaisi kuvia, jolloin sain jutunjuurta sähköpostiin ja siitä alkoikin sitten kirjoittelu... : ) Ja seurustelu alkoi noin kuukausi ensitapaamisesta. Nyt takana lähes neljä vuotta, rakastun joka päivä uudelleen ja syvemmin, kumppanuus ja ystävyys on vahvoja. Työpaikkaromanssista kehkeytyikin elämän mittainen retki ja kouluttajastani elämäni mies. <3

Link to comment
Share on other sites

Minulla oli suuret odotukset, kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, että sieltä mieheni löydän. Ja niinhän siinä kävi <3 Opiskelimme samaa ainetta yliopistossa ja ensimmäisen vuoden olimme vain opiskelukavereita. Kesällä tavatessamme jokin sitten vain kolahti, ehkä toisen näki eri valossa kuin opiskelukuvioissa, ja toisen vuoden syksyllä jo seurustelimme. Ja tässä sitä nyt ollaan, häitä suunnittelemassa! :)

Link to comment
Share on other sites

Koulussa tavattiin 2010 heti ensimmäisenä päivänä, mutta oltiin "vain" kavereita. Hän tapasi anella kyytejä kaupunkiin viikonlopuiksi ja jossain vaiheessa koulun käytävillä raikui vitsinä "rakas!" -huudahdus ennen kyytitiedustelua. Luulen, että kaverit tiesivät meidän päätyvän yhteen ennen kuin me itse sitä tiesimme. Noin kaksi vuotta ensi tapaamisesta ja yksi hieman hämärän peitossa oleva Facebook chatti-yö myöhemmin juuri ennen koulun loppumista sain kysyttyä häneltä, että missä tässä mennään. Oli hirveää seurata kun näytön alareunassa luki "kirjoittaa..." ei kirjoita "kirjoitta..." ei kirjoita jne. Lopulta mies sai kerättyä rohkeutensa ja pyysi ulos, kun ensin saimme setvittyä pienen väärinymmäryksen.

 

Seurustelu aloitettiin heinäkuussa 2012, puoli vuotta sen jälkeen muutettiin saman katon alle tilaisuuden sattuessa ja nyt odotellaan tulevaa.

Link to comment
Share on other sites

Olimme samassa koulussa ylä-asteella. Olin katsellut häntä jo jonkun aikaa ja hän minua, mutta kumpikaan ei aloitetta tehnyt. Liikuimme samoissa porukoissa ja olimme yksi ilta kotibileissä ystävälläni(olimme siis 15 ja 16:) Siellä sitten eräs poika yritti minua liehitellä, mutta en lämmennyt. Mietin kuumeisesti, miten pääsen tästä pojasta eroon. Näin ihastukseni sohvalla, hyppäsin hänen syliinsä ja aloin mitään sanomatta suutelemaan häntä, ei laittanut hanttiin. Kyllä toinen poika siinä vaiheessa nieli tappionsa:D Siitä suudelmasta se sitten lähti.

Link to comment
Share on other sites

Tapasimme alunperin yläasteella, minä kahdeksannella ja hän yhdeksännellä luokalla, kevätjuhlabändin harjoituksissa vuonna 2004. Molemmat ujoja toisen sukupuolen suhteen vielä silloin, mutta jotenkin lopulta saimme kevätjuhlan loputtua vaihdettua pari sanaa. Hän oli onkinut jostain numeroni ja laittoi tekstarin seuraavana päivänä. Kesän ajan tekstailtiin ja läheteltiin sähköposteja, tavattiinkin kerran, mutta jänistin ja juttu jäi siihen kesän loputtua. Päädyimme kuitenkin samaan lukioon, ja koulupäivien aikana tulimme liikkuneeksi aina välillä samassa porukassa. Siitä sitten hiljalleen välit lämpenivät, kunnes kevättalvella 2006 aloimme seurustella. Draaman kokonaismäärä koko tänä aikana oli massiivinen, mutta teini-ikä on onneksi itsestään ohimenevä sairaus. :D

Link to comment
Share on other sites

Tavattiin kliseisesti baarissa paikkakunnalla, jossa asuin siihen aikaan. Mies tosin asui lähes 900 km päässä ja oli paikkakunnalla vaan käymässä. Siitä kuitenkin suhteemme lähti hitaasti mutta varmasti kehittymään. Nyt siitä illasta on jo melkein 6v. ja kahden viikon päästä naimisiin <3

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Me tavattiin ekan kerran bänditreeneissä lukioikäisenä. :) Mä olin tulossa WASPin keikalta Jyväskylästä ja menossa silloisen parhaan kaverin poikaystävän bändin laulajaksi yhtä keikkaa varten, kun heillä ei varsinaista laulajaa ollut. Siitä sitten jäin bändiin siksi aikaa, kun se ylipäätään pystyssä enää oli.  Melko tarkkaan vuotta myöhemmin käytiin ekoilla treffeillä. Myöhemmin selvisi, että oikeestaan me "tavattiin" jo yläkoulussa mediavisan yhteydessä, mutta sitä kumpikaan ei muista. :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Yökerhossa. Oltiin etsimässä kaverille miestä, mutta sellasen löysinkin minä  :grin: Olin lähes selvinpäin, kun seuraavana päivänä oli työpäivä.

Kaveri bongas pari miestä lähellä tanssilattiaa, jolla oli siistit kengät. Blondi ja brunetti. Kaveri jänisti, niin mun piti tehdä aloite. Kaverille sanoin, että mä otan ton tumman, en tykkää blondeista. Sitten sanoin miehille, että lähteekö pojat tanssimaan. Siellä sit oltiinkin pilkkuun asti, vaikka piti mennä vaan käymään. Tenttasin miestä tanssin jälkeen mm. baaritiskillä. Jaksoi kiltisti vastailla mun kysymyksiin, no, saatoin jotain itsestänikin kertoa. :flirt: Vaihdettiin sitten numeroita. Pari tuntia kävin kotona nukkumassa ja "pirteänä" töihin.  :wacko:

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Me tavattiin netissä yhdellä forumilla. Olin jo pari vuotta ennen kuin sanaakaan oltiin vaihdettu nähnyt sulhoni kuvan siellä ja ajatellut, että "tollasen miehen mä haluan". Olin itse silloin vasta 16 ja mies mua 8 vuotta vanhempi, että siihen ajatukseen se silloin jäi. Poistuin forumilta ja näin pari kertaa unta sulhon kuvasta. Parin vuoden päästä eli 18 vuotta täyttäneenä eksyin forumille uudestaan ja sattumalta sama profiili tuli jälleen näköpiiriini. Perhana, sinkkukin vielä. Sit lähti miehelle joku ympäripyöreä viesti kutkutus mahan pohjassa ja parin minuutin sisään tuli vastaus mieheltä ja siitä alkoi parin kuukauden tiivis jatkuva viestittely netissä, puhelimessa ja soiteltiinkin. Oli kuulemma sulhokin ajatellut heti, että tossahan ois vaimoainesta. Kaunis ja nuorikin vielä   :girl_haha:


 


Pari kuukautta tasan ensimmäisestä viestistä tavattiin, matkustin Keski-Suomesta miehen luo vantaalle pääsiäisen ajaksi 4 yöksi. Siitä lähtien ollaan kimpassa oltu ylä- ja alamäet yhdessä jakaen. Häät ensikesänä, reilu 3 vuotta ensitapaamisesta.  :)


Link to comment
Share on other sites

Tavattiin baarissa. Olin työkavereitteni kanssa viettämässä iltaa lähikaupungin baarissa, mieheni oli samassa baarissa omien ystävien kanssa. Mieheni löysi mut tanssilattialta ja halusi välttämättä päästä juttelemaan mun kans. Ensin vähän epäröin, ku olin päättäny etten tänää välitä miehistä mitään ja pidän hauskaa työkavereitten kans. Mieli kuitenki muuttu nopsasti, ku mies vaikutti heti tosi ihanalta ja komealtaki vielä. Koko ilta ja yö vietettiin yhdessä höpötellen ja tutustuen. Siitä lähti tosi tiivis seurustelu. 6 kk myöhemmin muutettiin yhteen. Seurustelun vuosipäivänä, mua kosittiin eli yhdessä ollaan oltu nyt reilu 1.5 vuotta. Ens kesänä vietetään meidän häitä. :-X

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Olin eronnut exästä ja ajattelin, että miksi ei tehdä profiilia match.comiin. Eipä mennyt kuukauttakaan, kun silmänisku tuli nykyiseltä mieheltäni. Kirjoiteltiin sposteja aluksi, sitten tekstiviestejä ja mesettämistä. Ensimmäiset treffit sovittiin n. 1kk kirjoittelun jälkeen ja sitten se oli menoa  :wub: Nyt takana yhteistä taivalta lokakuussa 7v ja meillä on jo 2 yhteistä lasta 6v ja 5v. Ja ensi toukokuussa naimsiin :-X

Link to comment
Share on other sites

Me tapasimme Suomi24:n treffipalstalla. Itse olin jo ollut kuukauden käyttämättä koko profiilia, koska olin kyllästynyt saamaan viestejä salaseuraa hakevilta ukoilta. Tuleva sulhaseni laittoi minulle kuitenkin viestin, vaikka näki etten ole kuukauteen käynyt, jossa kysyi, että jos joskus vielä palaan takaisin ja näen hänen viestinsä, niin voisinko olla hänestä kiinnostunut. Minun profiilini kuulemma iski häneen niin kovasti, että hänestä tuntuu, että olen oikea ihminen hänelle.

 

Muutaman viikon joutui mies kärvistelemään ennen kuin kävin katsomassa profiiliani ja näin tuon viestin. Tapasimme pari päivää sen jälkeen.

Muokattu: , käyttäjä: Höpönassu2015
Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...
  • 1 month later...

Työharjoittelussa Ruotsissa. Olin pienehkössä yrityksesssä harjoittelijana 4kk:n ajan ja sitten yrityksen kesäjuhlissa harjoitteluni loppupuolella aloimme juttelemaan... ja siitä se sitten lähti. :)

 

Palasin Suomeen joksikin aikaa, mutta sain vakkaritöitä Ruotsista muutaman kuukauden hakemisen jälkeen, ja muutimme yhteen melkein heti palattuani Ruotsiin. Häitä vietetään Suomessa lähinnä sen takia, että minun sukuni on paljon suurempi ja näin ollen harvempien pitää matkustaa toiseen maahan häihimme. Tosin lyhyt matkahan se on Ruotsiin tai sieltä tänne. :)

Link to comment
Share on other sites

Vuonna 1999 oltiin teinejä samassa kaupunginosassa. Seurustelin nykyisen miehen kaverin kanssa, ja ajattelin aina, että sulho on ainoa fiksu tyyppi koko porukasta. Kun jätin teiniporukat lukioon mennessä, oli nykyinen sulho ainoa johon viitsin itää IRC-galleriassa mitään yhteyksiä, ja ainoa, jonka viitsin hyväksyä Facebook kaveriksi. Kun 2011 alkuvuonna erosin eksästäni, alkoi meillä sulhon kanssa Face-flirttailu jotka johti treffeihin ja nyt tähän :)

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...