Guest Susannaliinis

Listataan tähän piheimmät häälahjat :)

147 viestiä aiheessa

Pakko sanoa, että itselle tuli paha mieli tätä lukiessa. Juuri kesällä annoin mieheni kanssa yhdessä 40€ häälahjaksi tuttavapariskunnalle. Heillä oli todella isot ja kalliit häät, joten tämä summa ei varmasti kattanut edes syömisiämme. Lahjaa antaessa ei käynyt edes mielessä, että se olisi liian pieni. Onkohan hääpari nyt ollut sitten loukkaantunut tai huvittunut lahjastamme (joka ei opiskelijoille ole aivan mitätön summa, mukaanlukien matkakustannukset ja miehen osallistuminen polttareille)?

Omat häät ovat edessä ensi vuonna. Järjestämme sellaiset häät mihin meillä on varaa ilman mahdollisia laharahjoja, emmekä todellakaan laskeskele, että vieraiden tarvitsisi kustantaa omaa osuuttaan juhlista. Itseasiassa, haluaisin kirjoittaa hääkutsuun "Arvostamme rohkeutta saapua ilman lahjaa".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olemme antaneet pari kertaa lahjaksi rahapuun, jonka juurelle on ripoteltu kolikoina 30 €. Kukaan lahjan saajista ei käsittääkseni ole pahastunut (toinen pariskunnista nimenomaisesti pyysi viherkasvia ja toinen kiitteli, että oli sitten käteistä seuraavan aamun ruokiin :grin:)

Sinänsä musta on hölmöä, että joku pahastuu "liian pienistä" summista rahaa, mutta uskoisin kuitenkin, että useimmiten kyse on nimenomaisesti törpöt sukulaiset tai ajattelemattomat kaveriporukat. Musta tässä ketjussa ei ole kyllä hirveästi pahoitettu mieltä pienistä rahasummista, lähinnä kummasteltu juuri niitä, joiden elämäntilanteen vuoksi odottaisi saavan jotain muuta kuin bisseen terassilla vertautuvan lahjan - tai ei mitään lisättynä törkeyksillä vieraskirjassa, mistä taas voikin jo loukkaantua. Esim. edellä mainitut 10 €/pariskunta olis vaikka voineet vaihtaa sen 40 € käteislahjoituksen vaikka pulloon shampanjaa (tai johonkin muuhun, minkä uskoo hääparia miellyttävän).

Kyllä mä mielelläni tulen tähän ketjuun avautumaan ja saamaan vertaistukea, kun saadaan jotain mautonta tai huomattavaa pihiyttä osoittavaa isäni vanhemmilta ja molempien isien sisaruksilta. :grin:

Lisätään, että täällä ei kannata loukkaantua siitä, että joku pitää juuri heille osoitettua lahjaa mauttoman pihinä tms. Tämä kuitenkin on myös paikka, jossa voi näihinkin asioihin liittyviä tuntoja purkaa ilman, että siitä tarvitsee lahjan antajalle huomauttaa ja aiheuttaa pahaa mieltä.

Muokattu: , käyttäjä: Anna H

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Vahvero, tuo on ollut ihan hyvä lahja opiskelijoilta. Sitä paitsi itse olen ainakin huomioinut lahjan hinnassa myös polttarikulut, polttarithan ovat jo osa lahjaa ainakin mun mielestä. Ja eiköhän ne valitukset tässä ketjussa ole koskeneet vielä pienempiä lahjasummia kuin teidän antama ja ihmisiä, joilla olisi ollut varaa enempäänkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kävi niin että eräs kaverini avecinsa kanssa (joka käsittääkseni on hänen nykyinen miesystävänsä) eivät antaneet lahjaa ollenkaan. Ollessamme häämatkalla tuli tekstiviesti että lahja oli unohtunut auton hanskalokeroon. Eipä siinä mitään, eivät lahjat mikään itsetarkoitus olleetkaan mutta se alkoi jo huvittamaan kun he kävivät kylässä n. 1 kk häiden jälkeen eivätkä silloinkaan "muistaneet" antaa sitä. Ja arvatkaan vaan onko lahjaa tullut vieläkään! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko sanoa, että itselle tuli paha mieli tätä lukiessa. Juuri kesällä annoin mieheni kanssa yhdessä 40€ häälahjaksi tuttavapariskunnalle. Heillä oli todella isot ja kalliit häät, joten tämä summa ei varmasti kattanut edes syömisiämme. Lahjaa antaessa ei käynyt edes mielessä, että se olisi liian pieni. Onkohan hääpari nyt ollut sitten loukkaantunut tai huvittunut lahjastamme (joka ei opiskelijoille ole aivan mitätön summa, mukaanlukien matkakustannukset ja miehen osallistuminen polttareille)?

Omat häät ovat edessä ensi vuonna. Järjestämme sellaiset häät mihin meillä on varaa ilman mahdollisia laharahjoja, emmekä todellakaan laskeskele, että vieraiden tarvitsisi kustantaa omaa osuuttaan juhlista. Itseasiassa, haluaisin kirjoittaa hääkutsuun "Arvostamme rohkeutta saapua ilman lahjaa".

nimenomaan, ei kukaan mene naimisiin ja järjestä häitä rahaa netotakseen :girl_haha: ketjun tarkoitus on varmaan suhteuttaa asioita --> opiskelija häävieraana, tuo lahjalistalta edullisimman vs. upporikas täti, joka saapuu kokonaan ilman lahjaa.

eli ei varmastikaan ole tarkoitus määritellä rahalla kuka on satsannut häälahjaan eniten.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tätä ketjua on hauska lukea, kun aina silloin tällöin nämä marttyyrit iskevät. :girl_sigh: Ketjussahan on enemmänkin kyseessä se, että parempituloiset suht. läheiset ihmiset ihmetyttävät lahjoilla joiden arvo ei edes kata heidän ruokia. Jos pienituloinen lapsiperhe antaa edes sen 40€ (tai 20€) niin se on mielestäni todella paljon.

Eikös muuten vanha etiketti sano, että lahjan arvon pitäisi vastata vieraan ruokakustannuksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen ihan samaa mieltä MadameMarian kanssa siitä, ettei vierailla ole mitään tekemistä häiden kustannusten kanssa (paitsi tietysti se että heistähän ne kustannukset aiheutuvat :grin: ). Mutta ei siis ole todellakaan vieraiden asia kustantaa hääparin juhlia, eikä kenelläkään mielestäni ole velvollisuutta tuoda lahjaa, ei häitä lahjojen vuoksi järjestetä....

Vaikka itsekin myönnän että toivon saavamme vierailtamme rahaa häämatkaa varten (ja mahdollisimman paljon tietysti :rolleyes: ) niin eipä silti tulisi mieleeni loukkaantua jos joku ei lahjaa tuo tai summana olisi vaikka 10€. Tiedän että lapsiperheillä voi olla tosi tiukkaa rahojen kanssa ja jopa 20€ voi ihan oikeasti tehdä tiukkaa.

Ja tuosta kaasojen lahjattomuudesta, mielestäni saatu apu TODELLAKIN on jo sinällään iso lahja. Itse haluaisin mieluummin lahjoa heitä kuin odottaisin vielä jotain ekstralahjaa :wub:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin kohta kaksi vuottakin häiden jälkeen pistää vihaksi miesten kavereiden "lahja". KAHDEKSALTA pariskunnalta kortti, yksien nimi selvästi eteisessä sutaistu sekä korillinen, korostan, pienen kukkaruukun kokoien korillinen vaahtokarkkeja. Ja eivät olleet köyhiä opiskelijoita, yksikin pariskunta kuului suomen rikkaimpiin sukuihin.

Ravintolahäiden ilmaiset viinit, konjakit yms kelpasivat kyllä kuten myös yöpala ja karkkibuffasta kahmivat taskuihinsa jämät suunnatessaan jatkoille. Livebädin tahdissa bilettivät valomerkkiin saakka. Ei naurata vieläkään. Tätä"varakkainta" pariskuntaa taisi hieman hävettää kun rouva lähtiessään totesi että voimme _halutessamme_ käydä heidän kaupastaan hakemassa itsellemme häälahjan. Muu vaahtokarkkiporukka häiritsi sitten hääpäiväämme soittelemalla useamman kerran kehuakseen kuinka UPEAT häät olivat olleet ja miten niihin oli panostettu. Pitäköön tunkkinsa skilletgirl.gif.

Edit. Ja osoittaa minusta vain ja ainoastaan arvostuksen puutetta. Että kun helsinkiläislääkäri menee susirajalla naimisiin ei häätkään kummoiset ole, ei voi olla. Opiskelijaserkkuni toi 15 euroa ja itku meinasi päästä kun tiesin että oli omista vähistä rahoistaan _halunnut_ meille sen antaa, minusta se oli häneltä paljon rahaa. Häneltä olisin ollut onnellinen vaikka villasukista tai pelkästä kortista, tai edes siitä että tuli paikalle pitkän matkan päästä. Itsekseen, ei vanhempiensa kanssa.

Muokattu: , käyttäjä: Allure

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allure, tuo vetää kyllä koko ketjun pohjat. Siis oikeasti, 16 ihmistä tuo tuollaisen lahjan???????? Mielenkiinnosta kysyn, mitkä on välinne nykyään, oletteko tekemisissä? Ja onko tuosta porukasta jollain toisella ollut häät ja mitä olette vieneet, porukassa vai pariskuntana?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Samaa minäkin ihmettelen. Käsittämätöntä. :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidan haissa kavi useampiakin vieraita, jotka sanoivat etta ovat kylla ostaneet lahjan mutta tuovat sen sitten kun seuraavan kerran nahdaan (ymmarrettavaa, koska kyseiset ihmiset asuvat Englannissa kuten mekin, ja haat olivat Suomessa), mutta kukaan naista ihmisista ei ole viela antanut sita lahjaa, vaikka ollaan oltu jo 4 vuotta naimisissa ja ollaan kylla nahty useampia kertoja naiden vuosien aikana :grin: Ei se mua arsyta, koska vieraat tosiaan matkustivat toiseen maahan haihin, mutta miksi keksia tuollaista? Eivat olisi maininneet mitaan lahjasta, niin asia olisi ollut ihan ok.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitään omakohtaista tarinaa ei ole kerrottavana, mutta tiedän että eräs tuttuni (hyvin, hyvin toimeentuleva, mutta niin saakelin pihi!) vei kerran ystävälleen häälahjaksi Tommy Tabermannin viinilasit 2kpl joissa on se jokin runon pätkä kyljessä. Minusta kiva lahja, MUTTA hän sai lasit puoleen hintaan koska lasien teksteistä oli kirjaimia kulunut pois...! Että sillälailla... Saa nähdä mitä me joskus saadaan :D

Itse kyllä pidän kaikesta käytännöllisestä että en pahastuisi vaikka joku toisi säkilliset vessa- ja talouspaperia :D Eli ei kiitos viallisille viinilaseille :girl_haha: (tässä taloudessa sellaset joutaa kyllä suoraan kirpparille...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allure, tuo vetää kyllä koko ketjun pohjat. Siis oikeasti, 16 ihmistä tuo tuollaisen lahjan???????? Mielenkiinnosta kysyn, mitkä on välinne nykyään, oletteko tekemisissä? Ja onko tuosta porukasta jollain toisella ollut häät ja mitä olette vieneet, porukassa vai pariskuntana?

Minun puolestani voisimme ollakin väleissä edes nimellisissä, mies vaan veti palkokasvit niin syvälle nenuunsa ellei jopa keuhkoonsa että näkee kuinka verenpaine nousee kun kyseisistä ihmisistä edes puhutaan. Juu, kaikien paitsi yksien heidän häissään olimme, veimme pariskuntana kaikille 200 euroa rahaa ( tuo summa on eli oli tuossa kaveripiirissä ns, vakiopläjäys) tai ostimme vastaavalla summalla (varsin vaativilta lahjalistoilta) tavaraa. Heidän häihinsä jotka meidän jälkeemme naimisiin menivät, emme "päässeet".

Mies nyt otti tuon ihan henkilökohtaisena loukkauksena mutta oo aina sanonut että (yli)kohteliaisuus on paras kosto. Eli yhden näistä sankareista viettäessä karonkkaansa ja kurssikaveri kun oli meneminen oli käytännössä pakko, tosin jouduin patistamaan, mies vei yksin sata euroa. Minua ei kutsuttu!! (En tosin ole varma kuuluuko se etikettiinkään, muita karonkkakutsuja kyllä on tullut) Toivottavasti lahjan saajaa nipisti edes jossain. Onneksi meillä on sellainen rahatilanne että tuo "kosto" ei meidän talouteemme vaikuttanut. Jos olisi vaikuttanut millään lailla ei olisi mieskään mennyt.

Isälleni kun harmittelimme tuota vaahtokarkkitempausta hän totesi kierohkoon Pohjois-Karjalaiseen tyyliinsä:" Mutta ajatelkaapa että meillä oli kunnia saada heidät vieraiksemme." Isänihän koko lystin maksoi, kustannukset alkoivat kolmosella, eivätkä ne olleet "ykköstonneja", tosin eihän sillä mitään väliä olekaan. Vrt. serkun antama 15€ joka ei mennyt sänkyrahastoon vaan sijoitimme sen osana tosi hyvään skumppaan ja sitä nauttiessamme ekana hääpäivänä mietimme niitä _ihania_ vieraitamme joita olikin sitten suurin osa.

Ja haluan huomauttaa että ennen häitä olimme vaahtisporukan kanssa paljonkin tekemisissä eikä kukaan ollut epäystävällinen tai tympeä minua kohtaan, päinastoin. Kävivät meillä kylässäkin joten takuulla ymmärsivät miksemme halunneet enää yhtään kippoa tai kuppia. Toisaalta niitä lahjoja ja kortteja (ja korostan taas ettemme lahjojen takia naimisiin menneet!!) tuli henkilöiltä jotka eivät edes paikalle päässet. Meitä on NIIN monee junaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allure - tosi noloa teidan vierailta tuo vaahtokarkkikori :girl_impossible: Meita on tosiaan niin moneen junaan...

Meidan vieraiden piheimmat lahjat olivat yksi kpl Kivi-tuikku joka oli ostettu kahden ihmisen yhteislahjana ja toiselta kaverilta saimme Mariskoolin jossa karkkia sisalla mutta olen sata varma etta se mariskooli oli joku Sokoksen/Anttilan ilmaislahja silla olin saanut ihan saman varisen juuri sen takia aidiltani vahan aikaisemmin. Noista ei nyt kuitenkaan voinut loukkaantua koska kaikki lahjan antajat ovat pienituloisia ja matkustivat pitkan junamatkan meidan haihiin plus joutuivat majoittumaan hotellissa.

Ai niin, yksi pariskunta ei tuonut yhtaan mitaan mutta hekin matkustivat haihin Espanjasta saakka ja sanoivatkin jo hyvissa ajoin etta itse lahjaan ei ole matkakulujen jalkeen varaa ^_^

Muokattu: , käyttäjä: Helsbels

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin kohta kaksi vuottakin häiden jälkeen pistää vihaksi miesten kavereiden "lahja". KAHDEKSALTA pariskunnalta kortti, yksien nimi selvästi eteisessä sutaistu sekä korillinen, korostan, pienen kukkaruukun kokoien korillinen vaahtokarkkeja. Ja eivät olleet köyhiä opiskelijoita, yksikin pariskunta kuului suomen rikkaimpiin sukuihin.

Ravintolahäiden ilmaiset viinit, konjakit yms kelpasivat kyllä kuten myös yöpala ja karkkibuffasta kahmivat taskuihinsa jämät suunnatessaan jatkoille. Livebädin tahdissa bilettivät valomerkkiin saakka. Ei naurata vieläkään. Tätä"varakkainta" pariskuntaa taisi hieman hävettää kun rouva lähtiessään totesi että voimme _halutessamme_ käydä heidän kaupastaan hakemassa itsellemme häälahjan. Muu vaahtokarkkiporukka häiritsi sitten hääpäiväämme soittelemalla useamman kerran kehuakseen kuinka UPEAT häät olivat olleet ja miten niihin oli panostettu. Pitäköön tunkkinsa skilletgirl.gif.

Edit. Ja osoittaa minusta vain ja ainoastaan arvostuksen puutetta. Että kun helsinkiläislääkäri menee susirajalla naimisiin ei häätkään kummoiset ole, ei voi olla. Opiskelijaserkkuni toi 15 euroa ja itku meinasi päästä kun tiesin että oli omista vähistä rahoistaan _halunnut_ meille sen antaa, minusta se oli häneltä paljon rahaa. Häneltä olisin ollut onnellinen vaikka villasukista tai pelkästä kortista, tai edes siitä että tuli paikalle pitkän matkan päästä. Itsekseen, ei vanhempiensa kanssa.

Tämä on jotain ihan kamalaa, harvoin tulee minulle näin pahamieli kun lukee näitä ketjuja. Todella mauton ja loukkaava teko ns.kavereilta, tuota ei voi edes huumorin piikkiin laittaa. Toivottavasti elämässänne on myös niitä oikeita kavereita/ystäviä, ettei tuollaisten kanssa tarvitse olla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allure, tuo vetää kyllä koko ketjun pohjat. Siis oikeasti, 16 ihmistä tuo tuollaisen lahjan???????? Mielenkiinnosta kysyn, mitkä on välinne nykyään, oletteko tekemisissä? Ja onko tuosta porukasta jollain toisella ollut häät ja mitä olette vieneet, porukassa vai pariskuntana?

Minun puolestani voisimme ollakin väleissä edes nimellisissä, mies vaan veti palkokasvit niin syvälle nenuunsa ellei jopa keuhkoonsa että näkee kuinka verenpaine nousee kun kyseisistä ihmisistä edes puhutaan. Juu, kaikien paitsi yksien heidän häissään olimme, veimme pariskuntana kaikille 200 euroa rahaa ( tuo summa on eli oli tuossa kaveripiirissä ns, vakiopläjäys) tai ostimme vastaavalla summalla (varsin vaativilta lahjalistoilta) tavaraa. Heidän häihinsä jotka meidän jälkeemme naimisiin menivät, emme "päässeet".

Mies nyt otti tuon ihan henkilökohtaisena loukkauksena mutta oo aina sanonut että (yli)kohteliaisuus on paras kosto. Eli yhden näistä sankareista viettäessä karonkkaansa ja kurssikaveri kun oli meneminen oli käytännössä pakko, tosin jouduin patistamaan, mies vei yksin sata euroa. Minua ei kutsuttu!! (En tosin ole varma kuuluuko se etikettiinkään, muita karonkkakutsuja kyllä on tullut) Toivottavasti lahjan saajaa nipisti edes jossain. Onneksi meillä on sellainen rahatilanne että tuo "kosto" ei meidän talouteemme vaikuttanut. Jos olisi vaikuttanut millään lailla ei olisi mieskään mennyt.

Isälleni kun harmittelimme tuota vaahtokarkkitempausta hän totesi kierohkoon Pohjois-Karjalaiseen tyyliinsä:" Mutta ajatelkaapa että meillä oli kunnia saada heidät vieraiksemme." Isänihän koko lystin maksoi, kustannukset alkoivat kolmosella, eivätkä ne olleet "ykköstonneja", tosin eihän sillä mitään väliä olekaan. Vrt. serkun antama 15€ joka ei mennyt sänkyrahastoon vaan sijoitimme sen osana tosi hyvään skumppaan ja sitä nauttiessamme ekana hääpäivänä mietimme niitä _ihania_ vieraitamme joita olikin sitten suurin osa.

Ja haluan huomauttaa että ennen häitä olimme vaahtisporukan kanssa paljonkin tekemisissä eikä kukaan ollut epäystävällinen tai tympeä minua kohtaan, päinastoin. Kävivät meillä kylässäkin joten takuulla ymmärsivät miksemme halunneet enää yhtään kippoa tai kuppia. Toisaalta niitä lahjoja ja kortteja (ja korostan taas ettemme lahjojen takia naimisiin menneet!!) tuli henkilöiltä jotka eivät edes paikalle päässet. Meitä on NIIN monee junaan.

Huh, kuulostaa aika mielenkiintoiselta kaveriporukalta! Ehkä olen sinisilmäinen, mutta VOISIKO olla, että tässä on käynyt joku fiba? Mulle tuli ekana vaan mieleen, että olisiko korissa esim. kuulunut olla joku kirjekuori vaahtokarkkien pohjalla esim? Ja se on jostain syystä kadonnut tms? Siis eihän kukaan VOI olla noin moukkamainen!!? En odottaisi tuollaista lahjaa edes yhdeltä pariskunnalta, saati sitten kahdeksalta! Vai oliko se kori 18 karaatin kultaa? ;) (vitsi vitsi)

Totta puhuen, tosi ikävä & omituinen juttu, mutta toivottavasti se on vain pikkuriikkisen pieni harmitus ihanien häidenne rinnalla!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ilmoitettiin vieraille ettei OIKEESTI haluta lahjoja eikä VARSINKAAN yhtään astiaa.... yksi pariskunta sitten päätti antaa ison pahvilaatikollisen astioita!!!!! Juomalaseja, jälkiruokakuppeja yms mitä meillä on jo kaapit täynnä....oliko kettuilua vai välinpitämättömyyttä sitä en osaa sanoa mutta kieltämättä hieman ihmetytti kun avasimme paketin......

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään