Guest hienostolainen

Pukukoodi kutsuun

318 viestiä aiheessa

Pukukoodi on mielestäni vieraita huomioonottava ele. Selvittelin tuossa häämessuilla Turo tailorin tapakouluttajalta (vai mikä nyt tittelinsä onkaan...), kuinka bestmanin tulee pukeutua häissämme, kun hänellä on sotilasjuhlapuku. Vaastaus oli, että etiketin mukaan kukaan miesvieras ei saa pukeutua "ohi" sulhasesta, vaan tässäkin tapauksessa bestmanin tulee tyytyä tummaan pukuun, jos sulhoni siihen päätyy. Sama pätee myös naisvieraisiin, itseäni kyllä kerran hävetti hieman, kun olin pukeutunut ykkösiini, ja juhlakalut olivat melko arkisissa asuissa...  ;)

Pukukoodilla ei siis ainoastaan vältetä alipukeutumista, vaan ehkäistään myös ylilyönnit. Tämän samaisen tapakouluttajan mielestä pukukoodi tulisi kutsuihin liittää. Itse taidan päätyä Tipi-lintua varioiden: Pukukoodi - tummapuku ja löysä pipo. Etikettiä ei ole tehty rajoittamaan, vaan helpottamaan ihmisten elämää. Eihän sitä tarvitse käyttää, jos hääparia ei haittaa vieraiden pukeutuminen - ja jos uskoo, ettei kellekään vieraista tule sitten oman pukeutumisensa vuoksi kiusaantunut olo.

Kirjoitanpa tämän vielä tähän:

Naisten etiketti - Kun kutsussa lukee smokki tai tumma puku, naisilla tällöin iltapuku

puku: Juhlavasta materiaalista valmistettu yksimittainen tai kaksi osainen täyspitkä, nilkkapituinen tai polvipituinen puku tai juhlava housupuku.

(Turo Tailorin pukeutumisopas)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse haluisin laittaa pukukoodin kutsuun, mutta aiti sanoi heti, et varmasti ei laiteta. Sen mielesta kesahaihin ei voi vaatia tummaa pukua ja ei meidan suvun miehilta varmaan keltaan sellaista omaa takaa loytyis. En sitten tieda pitaisko ottaa riski etta mun puolen suku tuohtuuntuu pukeutumispakosta vai vaan toivoa parasta, etta ymmartaisivat laittaa ees jotain saadyllista paalle. Kuulostan tosi ilkeelta, mutta ehka olis parempikin et osa tuohtuis niin ne vieraat, jotka kutsutaan vain koska taytyy, jattais tulematta. Toisaalta ehka tarkeinta on, etta kaikki viihtyy.  Enka haluis pakottaa ihmisia ostamaan/vuokramaan vaatteita vain meidan haihin, vaikka itse kylla niin tekisinkin. Iso osa ystavista on kuitenkin opiskelijoita joten niilla ei niin hirveesti ylimaaraisia euroja ole.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No ei se mautonta ainakaan ole. En tajua niitä jotka eivät kutsuetikettiä sen vertaa haltsaa etteivät tiedä pukukoodin tyypillisesti niihin kuuluvaksi. Itsellä koodia ei ollut, mutta tarvetta olisi ollut, sillä ihmiset jopa soittelivat kysellen miten pitäisi pukeutua. Tosin huhu häiden erikoisesta teemasta lienee aiheuttanut nämä kyselyt. Ja sitä paitsi pakkoko sitä koodia on noudattaa, jos asianmukaisia vaatteita ei ole eikä niihin ole varaa. Pukukoodi on enemmän ohje kuin käsky. Vinkki siitä millaisissa vermeissä et ainakaan ola ali- tai ylipukeutunut. Vain sillä periaatteella että häissä yleensä pukeudutaan tylsiin valkoisiin juhlamekkoihin ei voida olettaa että vieraat tietää miten pukeutua. Rennonletkeissä kesähäissä tumma iltapuku on ylipukeutumista ja varmasti nolostuttaa kantajaansa.

Tosin miä olen sitä mieltä että pukukoodisto on llian suppea, sitä voisi laajentaa hiukan arkisemman ja erikoisemmankin pukeutumisen suuntaan. Tulisi siitäkin käytetympi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen Harhailijan kanssa täysin samaa mieltä. Pukukoodia ei ole pakko noudattaa, mutta se toimii ohjeeena ja apuna, jotta vieraat tietävät minkälaiset juhlat ovat kyseessä. Häitäkin on erilaisia, kaikki eivät ole tummapuku-juhlia. Meidän kutsussa oli pukukoodina bilevaatteet!  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Usko rauhassa.  ;) Itse tosin olin viime vuonna haissa - iltahaat kyseessa - joihin joku sukulainen saapui likaisessa olutmainos t-paidassa, farkuissa ja lenkkareissa, ja muutama morsiamen kaveri pukeutui farkkuihin (olkoonkin etta siisteihin) ja pikkutoppiin. Kaikki muut olivat sitten hieman juhlavammin pukeutuneena. Minulle tuli aivan outo olo, kun en tiennyt, olinko itse satiinimekossani ylipukeutunut vai ne muut auttamattoman alipukeutuneita.

Jonkinlainen vinkki kutsussa olisi varmasti vahentanyt hammennysta - vielakin eraan toisen kaverin kanssa kun haista puhutaan niin mielessa kayvat ne niin erilaiset pukeutumiskaytannot Niissa Haissa.

Minullekin tällainen tuttua.. Olin muutama vuosi sitten häissä joissa muutamalla vieraalla oli asuna: flanellipaita, vihreät sammarit henkseleillä ja lenkkarit :o

Tuli vähän surullinen olo hääparin puolesta, kai edes olisi voinut vaihtaa siistin paidan ja kengät, kyseessä kun on toisten yksi tärkeimmistä päivistä elämässä.. :-/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mielestäni pukukoodi on tyylikästä ilmoittaa. Itse kyllä lähden ajatuksesta, että häävieraat osaavat automaattisesti laittaa sen juhlavan asun päälle. Pukukoodi on erityisesti tarpeen, jos toivotut asut poikkeavat "normaalista" (=miehillä puku, naisilla jakkuasu tai ei liian juhlava asu). Juhlallisiin iltahäihin voisin kirjoittaa esimerkiksi

miehet: tummapuku, smokki tai frakki

naiset: iltapuku tai cocktail-asu

Komppaan Tepeä. En käsitä, miten joku voi ottaa pukukoodin loukkauksena, sivistäkää minua. Sehän kohteliasta ja vieraita huomioon ottavaa toimintaa. Ei tarvitse miettiä, että mitenkäs se etiketti nyt menikään...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En minäkään kyllä pukukoodista loukkaantuisi, mutta missään nimessä meille ei sitä tule.

Tunnen kyllä ystävät ja suvun, kukaan ei tule T-paidassa ja verkkareissa.

Mutta jos jollakin on vaalea puku tai naisella minihame, niin siitä vaan  :D

Sitäkään en käsitä, että miten tuosta voi loukkaantua...  :-?

Lähimmät sukulaiset ja ystävä tietää, minkälaista asua me laitetaan, ja jos joku vähän vieraampi avec laittaa vähemmän juhlavaa, niin so what.    8-)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä on aika itsestään selvää, että hääkutsuun laitetaan pukukoodi. Se, ettei sellaista kutsuun laita, on mautonta ja ajattelematonta vieraita kohtaan, ellei vieraiden tiedossa nimenomaisesti ole rennot juhlat, joihin voi pukeutua juuri niinkuin haluaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pukukoodi on hyvä olla, jos hääpaikka tai tilaisuuden luonne sitä vaativat. (Myös silloin, jos haluaa vaikkapa pitää kukkamekkohäät maalla tai villapaitahäät saaristossa, ei vain silloin kun pidetään iltapukuhäät kaupungissa.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mun mielestä on aika itsestään selvää, että hääkutsuun laitetaan pukukoodi. Se, ettei sellaista kutsuun laita, on mautonta ja ajattelematonta vieraita kohtaan, ellei vieraiden tiedossa nimenomaisesti ole rennot juhlat, joihin voi pukeutua juuri niinkuin haluaa.

Mä nyt en menis väittämään että pukukoodin pois jättäminen on mautonta. Eiköhän se riipu aika paljon kavereista ja sukulaisista että minkälaisissa asuissa niillä on tapana juhliin tulla. Jos on epävarma vieraiden pukeutumisesta, niin sen voi laittaa. Ite kuitenki tunnen esimerkiks sukuni sen verran hyvin, että tiedän et kaikki osaa pukeutua häihin siististi. Eli erikseen maininta tummasta puvusta vois aiheuttaa ehkä vähän ihmetystä suvussa. Asia olis taas eri jos välttämättä haluisin frakkihäät, tai että sulhanen ei laittais frakkia mutta olis "vaara" että joku muu saattais frakki päällä ilmestyä paikanpäälle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä pukeutuminen "juuri niinkuin haluaa" tarkottaa lähinnä sitä, että jos haluaa mennä niissä siisteissä farkuissa tai vaihtoehtosesti frakissa niin menee niissä. Tilanteeseen sopiva pukeutuminen on mun mielestä eri asia. Siihenhän pukukoodi just tähtää, mutta jos on syytä olettaa että ihmiset osaa itekin pukeutua sopivalla tavalla niin pukukoodin poisjättäminen ei mun mielestä oo mitenkään mautonta. Vai tarkotitko tolla sitä, että herneen nenään vetäminen vieraiden pukeutumisesta on mautonta, jos ei ite oo kuitenkaan sitä pukukoodia kutsuun laittanu?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs nämä pukeutumisasiat noin ylipäänsä menee, jos pukukoodia ei ole erikseen ilmoitettu? Mulla esimerkiksi oli tärkeän ja läheisen kaverini häissä viime kesänä vaalean beige pellavamekko ja kullanoranssi huivi, eikä tullut mieleen, että se olisi jotenkin sopimatonta (joku mainitsi vieraiden vaaleista vaatteista). Tosin morsiankaan ei ollut valkoisissa, vaan ihastuttavassa 1900-luvun alun mallisessa vihreässä juhlapuvussa. Eikö vieras saa pukeutua kesähäissä vaaleaan morsiamen varjostamisen pelossa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä saa pukeutua vaaleeseen, etenki kesähäissä. Vitivalkosen kans kannattaa kuitenki olla varovainen. Muita vaaleita sävyjä, ja valkostakin osittain käytettynä voi mun mielestä ihan huoletta käyttää. Jos on epävarma olo niin kannattaa varmistaa morsiamelta tai kaasolta mitä mieltä morsiuspari asiasta on.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mun mielestä pukeutuminen "juuri niinkuin haluaa" tarkottaa lähinnä sitä, että jos haluaa mennä niissä siisteissä farkuissa tai vaihtoehtosesti frakissa niin menee niissä. Tilanteeseen sopiva pukeutuminen on mun mielestä eri asia. Siihenhän pukukoodi just tähtää, mutta jos on syytä olettaa että ihmiset osaa itekin pukeutua sopivalla tavalla niin pukukoodin poisjättäminen ei mun mielestä oo mitenkään mautonta. Vai tarkotitko tolla sitä, että herneen nenään vetäminen vieraiden pukeutumisesta on mautonta, jos ei ite oo kuitenkaan sitä pukukoodia kutsuun laittanu?

No, ehkä se mautonta oli hiukan liian voimakas ilmaus, mutta lähinnä tarkoitin just tota, että sitten on turha rutista jälkikäteen jos joku ilmestyi paikalle farkuissa ja joku toinen frakissa... Mutta pukukoodittomuus saattaa myös aiheuttaa vieraille uskomattoman paljon päänvaivaa, varsinkaan jos ei halua alkaa soitella muille vieraille ja kysellä mitä heillä on päällään jne. Ja mikään ei ole kamalampaa kuin olla juhlissa se yli- tai alipukeutunut!

Pukukoodin laittaminen vaan mun mielestä yksinkertaisesti kuuluu asiaan, silloin jos ko. juhliin lähetetään ns. viralliset kutsut vieraille (vrt. kotibileet, joihin kutsutaan kaverit vaikka tekstarilla). Ja yleensä häät sattuvat olemaan sellainen kohtalaisen juhlava tilaisuus, joihin mennessä on ihan hyvä tietää minkätyylistä vaatetusta muilla vierailla on.

Tosta vaaleaan väriin pukeutumisesta: Mun mielestä se on täysin ok. Etenkin jos se vieraan vaalea vaatetus ei ole mikään morsiuspukutyyppinen pitkä iltapuku (mikä voisi olla jo hiukan kyseenalainen valinta). Joskus olen jopa nähnyt häissä vieraan päällä vitivalkoisen jakkupuvun (ja myös morsiammella oli valkoinen puku), eikä siinä mun mielestä ollut mitään vikaa, koska se oli niin eri tyylinen kuin se morsiamen valinta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sitä mä vaan vielä ihmettelen, että miten pukukoodin laittaminen kutsuun voisi olla mautonta, kun se kuuluu ihan virallisiin etikettisääntöihinkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä ainakin meidän sukumme ihmettelisivät pukukoodia. Luultavasti ajattelisivat meidän arvostavan heitä niin vähän, ettemme usko heidän osaavan häihin pukeutua!! Kyllä tuommoista pukukoodia voi ihmetellä, eri asia jos pitää/saa laittaa frakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pukukoodia harrastetaan monissa muissakin tilaisuuksissa kuin häissä, eli luulen että useimmille sellaiseen törmääminen hääkutsussa on ihan arkipäivää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miksi sukulaiset ja kaverit loukkaantuisivat tai hammentyisivat, etta kutsussa lukee vaikka "tumma puku" - varsinkin, jos "kylla ma tiedan, etta meidan vieraat osaa pukeutua"? En ainakaan itse osaisi ajatella mitaan pahaa jos saisin varmistuksen siita, etta heipskukkuu, kaapistani loytyykin jo jotain, mita voin paalleni kiskaista.

Kuinkakohan moni kasvissyoja esimerkiksi tuhahtaisi lukiessaan kutsuun painetun "juhlissa tarjoillaan ainoastaan kasvisruokaa", etta "no mikska ne mua oikein luulee, olisinhan ma ilmoittamattakin sita syonyt!"?

Ja ihan oikeasti, luuli se minun kaverinikin, etta "ystavat osaavat pukeutua kunnolla". Ellei ole varta vasten muistuttanut jokaista kutsuttua, etta "laitathan hei sitten siistit vaatteet haihin", niin mistaan ei voi olla varma - olivat kaverit ja sukulaiset kuinka paljon kerskivertourpoilijan ylapuolella tahansa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiltit morsiamet, laittakaahan kutsuihin selkeästi pukukoodi. Tuottaa ihan turhaa päänvaivaa vieraalle se pukeutuminen muuten. Varsinkin, jos ei etukäteen tiedä morsiusparin suvun tyyliä. On vain ja ainoastaan kohteliasta vierasta kohtaan säästää hänet siltä häpeältä, että on täysin ali- tai ylipukeutunut. Vaikka morsiuspari ei itse välittäisi ollenkaan, mitä vierailla on päällä, on se yksittäiselle vieraalle kiusallista olla ihan eri tyyliin pukeutunut kuin muut. Varsinkin, jos ei ole ihan sitä lähisukua. En minä ainakaan halua joutua mulkoilujen tai kuiskuttelun kohteeksi juhlassa, jossa minun ei tosiaankaan kuulu olla keskipiste.

nimim. menossa pian häihin ja pukeutuminen iso kysymysmerkki

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Sitä mä vaan vielä ihmettelen, että miten pukukoodin laittaminen kutsuun voisi olla mautonta, kun se kuuluu ihan virallisiin etikettisääntöihinkin.

Sitähän minäkin ihmettelin, ei olisi tullut mieleenkään ennen kuin näin erään ketjun, jossa oltiin tuota mieltä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei! Mekin laitettiin pukukoodi; tumma puku. Itse pidän tosi paljon pukeutua juhliin hienoksi ja monet ystävät ovat sanonu että odottavat meidän häitä että saa ostaa jotain uutta ja hienoa. Sitten taas sulhasen suvussa harvemmin pistetään mitään erityistä päälle ja jotkut sano että eivät kehtaa tulla ku on mukamas niin hienot juhlat. Kun olin lapsi ja minulla oli kekkerit loukkaannuin ku kaverilla oli värikäs "housupuku" kahtena vuotena peräkkäin vaikka sillä oli hienoja mekkoja. Minulla oli juhlat elokuussa joten olihan se periaatteessa ihan sopiva kesäasu, mutta minulle on (valitettvasti) tärkeää että vieraat pukeutuvat juhliini, mutten tuntee että ne eivät halunneet laittautua häihini.

Mun suvussa ollaan aina oltu juhlissa ja synttäreillä hienosti pukeutuneina, ja siitä olen tosi iloinen, kun sulhasen äitikin sano että ei voi tulla kun ei ole mitään päälle pantavaa.  :-? Kai nyt oman poikansa häihin voi vähän panostaa vaikka ei ole tottunut pukeutumaan hienosti, sitäpaitsi niillä on kyllä muita isompia juhlia tulossa. Ja pakkohan nitten joitain on hankittava että ne sitten voi tulla yhteisiin sukujuhliin jälkeenpäin.  :P (vitsivitsi)

muoks. unohdin sanoa että monet ovat kysyneet jos niiden hame/mekko on sopiva, eihän se kuitenkaan oo mun päätettävä. Olen vain sanonut että mielellään ei valkoista tai mustaa. Ja että arvostan kyllä jos viitsii panostaa pukeutumiseen.. (Joillekkin pukeutuminen on tärkemäpää ku toisille.. olin viime vuonna kaksissa häissä ja siellä oli ihmisiä arkivaatteissa melkein. kesäisin monet vaatteet käytetään sekä juhla, että arkivaatteina. siksi meillä myös pukukoodi.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä pukeutumiskoodi on erittäin hyödyllien ja tärkeä vieraiden kannalta, sillä kaikki ihmiset ei todellakaan osaa pukeutua juhliin.

Esimerkiksi mun kaverin isä ei suostunu laittaa lapsensa ylioppilasjuhlissa solmiota kaulaan puvun kanssa  :-? ja puvunkin pukeminen oli työn ja tuskan takana.Lisäks jotkut munkin kaverit kertoo miten ne on ollu paremissa juhlissa lenkkarit tai vaelluskengät jalassa.

Meidänkin kutsuun tulee pukukoodi koska häämme vietetään illalla ja itse juhlat tapahtuvat ravintolassa. Periaatteessa pukukoodi ei olis pakollinen koska kutsuttavia vieraita on n 20, mutta haluamme välttyä sulkin kanssa mahdolliselta soittorumbalta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tää pukeutumispuoli on ilmeisesti hyvin paljon ihmisestä itestään kiinni, siis se kuinka tärkeenä sitä pitää. Mua itseeni ei häiritsis yhtään jos joku miespuolinen tulis meijän kesähäihin ilman kravattia, ja vaikka ilman pikkutakkia. Toki siististi toivoisin ihmisten pukeutuvan, mutta esimerkiks miehille mun mielestä riittää vaikka suorat siistit housut ja siisti kauluspaita. Toiset taas vetää herneen nenään siitä että ylioppilasjuhliin ei laita krakaa. Tällä en tarkottanu loukata tai provosoida, vain oma mielipiteeni. Että ilmeisesti niiden, ketkä tuijottaa enemmänki sitä miten vieraat pukeutuu, kannattaa se pukukoodi kutsuun laittaa. Ite en sitä kuitenkaan tee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En pistäisi minäkään. Ajattelen asian niin, että jokainen fiksu ihminen ymmärtää, että häihin pukeudutaan parhaimpiin. Ja henkilökohtaisesti en ymmärrä sitä, että miten joku voi loukkaantua siitä, jos joku toinen ihminen, siis vieras tulee jakkupuvussa tai muussa "arkisemmassa" asussa häihin. Ei voisi vähempää kiinnostaa, eiköhän se pukeutuminen ole jokaisen henkilökohtainen asia.

Tuskin ne tahallaan esittää eriävän mielipiteen juhlan arvosta tms. vaatevalinnallaan... höh

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään