Jump to content
Naimisiin.info

Kelhin seurantalo


Guest Pauline

Recommended Posts

Meillä oli häät siellä vuosi sitten toukokuussa. On tosiaan nätti paikka ja myös kirkko aivan vieressä. Sali oli tosi avara ja valoisa. Ainoa ruma juttu on salin peräpäässä oleva ihme metallihäkki, mutta peitimme sen valkoisella lakanakankaalla, jolloin siihen ei juurikaan kiinnittänyt huomiota.

Ehdottomasti parhaita puolia Kelhissä ovat:

- Iso yhtenäinen tila ja paikan tyyli/henki (tyylikästä maalaisromantiikkaa).

- 4 päivän vuokra-aika, eli paikkaa pääsee koristelemaan ja juttuja valmistelemaan hyvissä ajoin. Myös siivouksen ehtii hoitaa kaikessa rauhassa juhlien jälkeen.

- Siellä voi yöpyä (siis ainakin vuosi sitten tämä oli mahdollista, kannattaa varmistaa paikan omistajilta), joten me veimme sinne kasan patjoja "nuorisoa" varten ja näin bileet jatkuivat aamupuolelle yötä eikä tunnelma lässähtänyt.

- Ei omaa pitopalvelua, joten pitopalvelun valinnassa on vapaat kädet. Toisaalta tämä sitten tarkoittaa sitä, että myös astiat yms. täytyy viedä sinne itse, koska siellä on ainoastaan jonkin verran kahvikuppeja.

- Hyvät pöydät, joihin mahtuisi peräti 12 henkeä/pöytä.

Meillä ei ole juuri muuta kuin hyvää sanottavaa Kelhistä. Ainoa, mikä on sitten viime vuoden muuttunut on se, että paikka pitää itse siivota (me saimme vielä siivouksen maksamalla ekstraa). Siivoamaan joutuminen on kyllä pieni miinus, mutta voihan sinne varmaan palkata jonkun ulkopuolisenkin siivoojan. Toinen pieni miinus on se, ettei paikassa ole valmiiksi mitään äänentoistolaitteita, joten kaikki elektroniikkahärpäkkeet täytyy itse hankkia ja kuskata sinne. Keittiötilat eivät ole suuren suuret, mutta pitopalvelulta ei kuulunut mitään harmitteluja tilojen pienuudesta, joten ilmeisesti olivat heidän tarpeisiinsa aivan riittävät. Jääkaappitilaa oli kiitettävästi ja lisäksi juomille oli (on?) erillinen "Jaffa"-kaappi.

Jos on vielä kysyttävää, vastailen mielelläni.

Muokattu: , käyttäjä: Nox
Link to comment
Share on other sites

Meidät vihittiin Voipaalan kartanon puistossa ja avioliitto siunattiin kivikirkossa. :)

Piha-alue ei ole kummoinen, kun siinä on vain hiekkapiha ja sitten tie ihan vieressä (ei onneksi vilkkaasti liikennöity). Kuisti on ihan suht iso ja siinä on muutama pitkä penkki, joten siinä kyllä voi viettää aikaa ihan hyvin.

Meillä oli pitopalveluna Mallaspidot. Voin suositella heitäkin lämpimästi. He ovat olleet tosi monissa mun perheen juhlissa ja aina ollaan oltu tyytyväisiä. Ei ehkä halvimmasta päästä, mutta laatu on tosi hyvää ja heillä on omaperäisiä ideoita. Tekivät meille vähän erilaisen pitopöydän: perinteiset salaatit ja kalat aasialaisella twistillä, pääruoaksi lammascurrya ja haudutettua kuhaa. He tuovat luonnollisesti kaikki astiat ja muut pelit ja vehkeet. Kakutkin taitaa saada heidän kauttaan, mutta meidän häihin tein itse kakut, joten Mallaspitojen kakuista en tarkemmin tiedä. Ei kun hetkinen, olen syönyt kerran heidän kakkuaan, mutta se ei ollut mitään erikoista - ihan perus kermakakkua marjoilla, hyvää muttei mitään tajunnanräjäyttävää.

Voin laittaa joitakin kuvia yksärillä, jos kiinnostaa. En viitsi tänne pistää, koska mulla ei ole valokuvaajan lupaa julkaista niitä (ja joissain voi näkyä ihmisiä).

Link to comment
Share on other sites

Hei, jos viitsisit laittaa kuvia yksärillä niin olisi kyllä tosi kiva :) Asumme itse Helsingissä mutta suurin osa vieraista on Tampereen seudulta ja mietimmekin, että pitäisikö vihkiminen suorittaa Tampereella ja siitä sitten bussikuljetuksella Kelhiin, matka noin 40 min. Tietty kivikirkkohan olisi aivan tuossa vieressä mutta Tampereen kirkoista tulisi semmoinen mukava kotoinen fiilis. Tiedätkö, onko Kelhin lähiseudulla majapaikkaa/hotellia? Ajattelimme että bussi voisi viedä vieraita yöllä myös takaisin Tampereelle - siinä tapauksessa majapaikkaa ei tarvittaisikaan.

Olisiko sinulla pöytäkarttaa tai pohjapiirrustusta säilössä? Siitäkin olisi meille kovasti apua :)

Kuuluiko tuohon Mallaspitojen hintaan myös henkilökunta, eli tarjoilujen esillepano, vai pitikö maksaa erikseen? Aiotaan mennä tässä viikonloppuna kattoon paikkoja, alustavastihan se on jo meille varattuna.

Link to comment
Share on other sites

Lähin majapaikka on Pappilanniemen leirikeskus (seurakunnan). Siellä on 2 hh:n huoneita suht edullisesti (en nyt enää muista hintoja, mutta olisko ollut 25 e/hlö), osa omilla vessoilla ja osa käytävävessoilla. Myös aamiaista saa. Kannattaa ottaa huomioon, että siellä voi olla ripareita tmv., jotka menevät tietysti kaikkien muiden edelle. Voipaalan kartanolla on jonkinlainen majoitustila, johon mahtuisi muistaakseni jotain kymmenen ja kahdenkymmenen hengen väliltä. Taso lienee melko vaatimaton (kerrossängyt). Sitten Valkeakoskelta (n. 10 km, ei siis paha matka taksillakaan)) löytyy ihan ok-tasoinen hotelli Waltikka sekä Apianlahti Camping, jossa on ihan hyviä mökkejä halvalla.

Kelhin pohjapiirrosta ei valitettavasti ole olemassakaan, mutta kuvista saa varmaan ihan suht hyvän käsityksen siitä, minkälainen talo on sisältä. Varsinkin juhlasali ja pöytien järjestys (nehän voi laittaa, miten itse haluaa) tulee tosi hyvin esille noista kuvista.

Mallaspidoilla kuuluu henkilökunta käsittääkseni aina hintaan. Meidän pitopöydällemme tuli hintaa muistaakseni n. 32 euroa/hlö, mikä sisälsi astiat ja henkilökunnan, muttei jälkiruokaa (kahvit se sisälsi). Ruoat eivät olleet raaka-aineiltaan halvimmasta päästä, joten mun mielestä hinta oli kohtuullinen. Henkilökuntaa oli tarpeeksi ja se hoiti hommansa huomaamattomasti. Missään vaiheessa ei päässyt myöskään ruoka loppumaan pöydästä tmv. Pitopalvelu ei myöskään nyrpistellyt nenää, kun sanoimme, että haluamme tarjolle tiettyä teetä, jonka tuomme mukanamme, ja että se pitää valmistaa tietyllä tavalla, koska meillä suhtaudutaan teehen erittäin vakavasti - kaverini kertoi, että eräs toinen pitopalvelu oli vastaavalle toiveelle pyöritellyt silmiään.

e: Siis tuo Pappilanniemi on oikeasti ihan kävelymatkan päässä, n. 1,5 km Kelhistä.

Muokattu: , käyttäjä: Nox
Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Meille on nyt myös varattu tuo Kelhin seurantalo syksylle 2012.

Sen verran päivitystä Nox:n tietoihin, että Jaffa-kaappi löytyy edelleen ja siivouksenkin saa extraa maksamalla (muistaakseni 150 eur).

Kesälle 2012 oli jo melko paljon varauksia, me onnelliset syyskuussa taisimme välttyä suurimmilta ruuhkilta.

Samoin Sääksmäen kivikirkko on nyt varattu, joten siltä osin asiat alkavat olemaan mallillaan. :D

Jonkin verran kuvia on myös paikasta, joita voin yksärillä laittaa, mikäli kiinnostusta ja tarvetta löytyy.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Me varasimme tänään Kelhin ja Sääksmäen kirkon: häitä tanssitaan 30.6.2012. Tällä hetkellä Kelhin saa vuokrattua 3 päiväksi eli pe-su ja perjantaina iltapäivällä pääsee koristelemaan/laittamaan paikkoja. Viikonloput Kelhissä alkoivat olla jo täynnä (heinä- ja elokuu tukossa), joten jos joku siellä vielä haluaa ensi kesänä/syksynä juhlia, niin touko/kesä/syyskuussa on vielä aikoja. Samoin kirkossa on vihkimisaikoja vain 3 per päivä (klo 15, 16, 17), joten niitäkin oli harvoja vapaana. Onneksi saatiin alkusählinkien jälkeen kirkko ja juhlapaikka samalle päivälle! :D Pitopalvelu on ihan auki ja tuo Mallaspidot kuulostaa kyllä hyvältä - taisi anoppikin sitä suositella.

Link to comment
Share on other sites

siivouksenkin saa extraa maksamalla (muistaakseni 150 eur).

Kannattaa muuten ottaa siivous, koska paikka on sen verran iso, että siinä olisi kyllä aikamoinen siivoaminen ja järjestäminen, jos sen joutuu itse tekemään seuraavana päivänä. Mun mielestä 150 on tosi halpa hinta tuon paikan siivoamisesta.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Tahtoisin kanssa kuvia :girl_smile:

Kelhi on nyt tällä hetkellä mun ykks vaihtoehto. On niin edullinenkin mutta silti siisti eikä mikään kaiken kirjava kauhistus mitä moni on.

Voisitko vielä vastata näihin:

Millaset vessat siellä on?

Millanen paikka autoille?

Kuinka paljon teillä on ollut siellä vieraita?

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Tahtoisin kanssa kuvia :girl_smile:

Kelhi on nyt tällä hetkellä mun ykks vaihtoehto. On niin edullinenkin mutta silti siisti eikä mikään kaiken kirjava kauhistus mitä moni on.

Voisitko vielä vastata näihin:

Millaset vessat siellä on?

Millanen paikka autoille?

Kuinka paljon teillä on ollut siellä vieraita?

Moi!

Vessat oli hyvin siistit (taisi olla tosin vain 1/sukupuoli, nyt en kyllä ole ihan varma..). Jotain piristystä niihin itse olen miettinyt, wc-koria tai vastaavaa, mutta muuten ei suurta kommentoitavaa herättänyt. Keittiön vieressä on yksi "privaattiveski", johon ainakin itse ajattelin tavarani illan ajaksi laittaa, ja harvoille ja valituille wc:stä vinkata. Tilaa ei tässä wc:ssä kovin paljon ole käytössä, joten saa nähdä miten puvun kanssa sinne mahtuu.

paikkoja autoille ei itse pihassa kovin paljon olen (olisko 15-20), mutta tien toisella puolella on kirkkoon/hautausmaahan kuuluvia parkkeja (eivät siis ihan kirkon vieressä), joihin ajattelin vieraita opastaa autonsa laittamaan. meillä on päivän ensimmäinen vihkiaika, joten tilaa luulisi vielä löytyvän siitä.

Meille on tulossa 120 vierasta ja hyvin pitäisi mahtua. Kun kävin tutustumassa, siellä oli paikat aseteltu suurinpiirtein yhtä monelle. Ja tilaa löytyy varmasti vielä suuremmalle joukolle, olisiko ollut jotakin väliltä 150-200 henkilöä. nyt en kyllä ole ihan varma, joten kannattaa varmistaa.

Link to comment
Share on other sites

  • 7 months later...

Kaikille kelhistä kiinnostuneille tiedoksi että siellä ei enää ole tuota "rumaa metallihäkkiä" salin takaosassa. Tekevät muutenkin ilmeisesti pientä pintaehostusta..

Vuokra-aika oli edelleen pe-su ja vuokra muistaakseni 450e josta osa maksetaan varausmaksuna. Ja siivous edelleen 150e. Me kun kävimme tilaa katsomassa oli vielä 2013 kesälle muutama viikonloppu vapaana.

Meidän juhlille liian iso paikka ja itse tykkään modernimmasta tyylistä, mutta jos tykkää vanhasta kartanotyylistä paikka on ihan hieno.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Kelhi on kesähäihin upea juhlatila ihanalla paikalla, mutta muistuttelen kanssasisariani talvimorsiamia, että talviaikaan (=marras-maaliskuu) siellä on niin jäätävän kylmä, että sitä ei vuokrata lainkaan.

Ja kun Mallaspidoista tuli puhetta, voin myös suositella: ihan taivaallista, vähän erilaista ruokaa! :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 years later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...