shine-78

Pienen budjetin häät (yhdistetty ketjuja)

146 viestiä aiheessa

Ammattiopistolta meinaan todennäköisesti kysyä myös kampausta ja meikin saan edullisesti kaasoni kosmetologi-äidiltä. Puvun aion todennäköisimmin ostaa käytettynä.

Loistava idea, hyvä on tälläkin käydä stalkkaamassa, en olisi muutoin ikinä itse keksinyt edes ajatella kampausta ammattiopistolta! Lisäänpä korteni kekoon: meillä pistettiin tiukkaan haarukkaan puvun hinta, löytyi käytetty, uuden veroinen kuitenkin, juuri siihen hintaan mitä olin hakemassakin. Joten pieni vaivannäkö palkitaan näemmä hyvin usein! Meillä on myös hieman yhdistelty asioita, muutamien eurojen säästöä ajatellen. Paikkakortit toimivat hääkarkkirasioina ja toisin päin. Koristeita haemme luonnosta varmaan jo syksyllä kun talven häät ovat tiedossa. Lisäksi mukavinta on, kun voi joitakin asioita ostella tipotellen jo pitkin valmisteluaikaa, jolloin ei kaikki kustannukset putoa syliin. Esim. puvut on hyvä ostaa reippaasti etuajassa jos ei ole vuokrattavaa sorttia. Lisäksi alennusmyyntejä kannattaa tutkailla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yritin katsoa, mutten mielestäni sopivaa löytänyt, niin päätin kysäistä sitten teiltä apuja arvoisat naikkarit.

Eli joo, me ollaan viimeinkin saatu aikaiseksi valita hääpäivä.

Meillä on erittäin pieni budjetti ja osan asioista, kuten tarjottavista teen itse tai äiti tekee. Sormuskin on hoidossa ja puku mulla on jo tehtynä.

Ainoa ongelma on kakku, sillä haluaisin kunnollisen hääkakun, vaikka ihan maistraattivihkiminen onkin kyseessä, mut lähipiirille pienet pippalot ajattelin pitää ja varoja ei ole juurikaan tuhlattavaksi.

Tiedän, että tämä voi melkein valittamiselta kuulostaa, mutta vilkuilin muutamien konditorien (en kyllä huomannut kattoa, et ovatko helsingin alueella) hinnastoa ja täytyy sanoa, että menee yli mun budjetin, sillä mulla ei todellakaan ole varaa 100 euron kakkuihin, eikä ainakaan siitä kalliimpiin.

Mietin, että pitääkö mun tehdä itse sitten, mut ehdinkö, kun viikolla kuitenkin olen töissä siivoojana ja keikkoja näin keväällä riittää, kun tulee pari uutta työkohdetta ja lisäksi on näitä ikkunanpesujakin, kun on lämmintä. Kiirettä pitää kuitenkin aikalailla.

Eli osaisitteko neuvoa avutonta, että mistä saisi, mielellään itähelsingin alueella, edullisesti häähakun hommattua?

Jos ei muuta, niin voinen tyytyä ihan normaaliin mansikkakermakakkuun, ilman ylimääräistä tilpehööriä ja telineitä. Sellainen ei tainnut ihan niin kovin kallis olla.

Muistakin asioista saatte infota, jos jotain tiedätte. Kun tosiaan näin köyhällä ei satojen eurojen budjettiin ole pahemmin varaa. :girl_sad:

Muokattu: , käyttäjä: Yavanna

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä onneksi mieheni veljen vaimo on melkein ammattilainen. Useisiin juhliin on tehnyt kakut ja alan koulutus löytyy.

Täällä päin moni turvautuu usein myös noihin koulujen opiskelijoiden tekemiin kakkuihin. Ne ainakin lähtee halvemmalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa kysyä myös esim. Prismoista, sillä useimpien (kenties kaikkien Prismojen?) kautta pystyy tilaamaan kohtuullisen edullisia kakkuja. Ainakin Malmin Prismasta pitäisi löytyä tällainen palvelu. Olen itse tilannut Prismojen kautta kakkuja Kehä kolmosen ulkopuolella ja ainakin täällä on toiminut hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

moikka, meille tulee pitopalvelu jkl.n työttömien yhdistyksestä. Kakut tuolla maksaa n.18-85e riippuen tietysti monen hengen kakku tulossa. Kannattaa kysyä oman alueen paikasta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa häät 60lle ja budhettimme on pieni, tai ei olla säästetty ennakkoon. Teemme kaiken itse. Tarjotaan vieraille lihapullapannu, salattia, piirakoita, patonkia ja tietysti kakkukahvit. Teemme kaiken itse. Ja paras mahdollinen kakku meidän meileen on ihan perus mansikka kermakakku, muusta ei oikein pidetä. tulee edulliseksi heinäkuussa ;) Meillä on siis hääpaikkana suurimökki, joten tyyliin sopii hyvin tuo menu :)

Toivottavasti keksitte oman näköisenne ja mieluisenne juhlamenun! ja vietätte itsellenenne mieluiset häät!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

oho, taisi mennä vähän aiheen vierestä :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hienoja vinkkejä. Eiköhän tässä jotain aleta saamaan aikaan. :girl_smile:

Joo vois vihdoinkin yrittää noita kortteja väkertää. Kunhan noi yhdet suvaitsee päättää, et missä ne kutsut pidetään tai kohta minä päätän senkin.:skilletgirl:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

OT: Muistuttaisin, että kirkossakin voi mennä naimisiin pienellä budjetilla ;) jotenkin tuntuu että jos halutaan mennä pienellä budjetilla niin ei sitten edes harkita kirkkoa.

Mutta ASIAAN: Suosittelisin kysymään ammattikoulujen kondiittoria puolelta hääkakkuja. Meillä ainakin Oulussa kondispuolelta tuli mahtavia kakkuja aikanaan ja myyntiinhän ne meni/menee. Muista olla ajoissa, sillä moni tilaus kaatuu just tuohon ettei hoksata ajoissa kysellä! Kesälläkin saattaa olla porukkaa korvaamassa tunteja.. kannattaa kysyä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on tuossa lähellä yks ammis, mistä meinattiinkin aluksi kysyä, mutta kun niiden myymälä on tuolloin kiinni, niin ei onnistu. En mä nyt viitsi montaa päivää etukäteen sitä kakkua hakea.

Mut eiköhän me saada se jotenkin tässä järjestettyä. Jos ei muuta, niin teen sen sitten itse, kun koulutus ja välineet kerran on. Meinasin vain et tilaamalla/ostamalla olisin päässy vähemmällä.

Muutenkin pidetään aika pienet juhlat, ettei sinne tule kuin lähimmät sukulaiset ja ystävät, eli ei siis kovinkaan montaa vierasta.

Muokattu: , käyttäjä: Yavanna

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin. Melkein kaikki alkaapi olla kunnossa. Mut harmikseni jouduin toteamaan, ettei meidän pieni budjetti tahdo riittää Hääkuviin.

Joo katsoin tuolta Hääkuvaosastolta kaikki pääkaupunkiseudun kuvaajat ja totesin, et turhan hinnakkaita ovat meidän budjettiin nähden ja osalla ei hintoja näkynytkään ja parilla ei näkynyt edes osoite tai siis ei ollut enää toiminnassa.

Huoh. No ehkä tämä tästä järjestyy.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Kannattaa kysyä esim. Metropoliasta olisiko vaikkapa viestinnän puolella harrastelijavalokuvaajia joita kiinnostaisi ottaa kuvat. Studiokuvia niistä ei ehkä saa mutta miljöökuvat voi onnistuakin jos löytyy kiinnostuneita. Ja edullisesti.

Muokattu: , käyttäjä: Yvory

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitti Yvory, täytyypä tarkistaa tuo vinkkisi. :)

En mä haluakaan kuin pari ulkona napattua hääkuvaa, joita sit vois joillekin sukulaisille ja parille kaverille antaa. Siis jos sillon olis hyvä sää. Sateen sattuessa pitäis varmaan sit räpsiä sisällä tai jossain paremmassa paikassa.

Jos ei muuten, ni täytynee yhdeltä miehen tutulta kysellä.

Muokattu: , käyttäjä: Yavanna

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kakuista vielä etä pakasteestakin saa jo aika hyviä. Ei ole enää sellasta kuraa ne pakastehärvelit kun ennen. Itseasiassa yhden tuttavan minihäissä oli kakkuna daim-kakku! :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No me saimme häämme jo järjestettyä, vanhemmat auttoivat aikalailla. Ihanat häät tuli, pienestä budjetistamme huolimatta. :)

Jätän tämän ketjun tähän, jotta muutkin löytävät neuvoja ja ideoita omiin häihinsä, joiden budjetti on hyvin pieni.:)

Mut jos mode tia modet katsovat tämän tarpeettomaksi niin tehköön mitä tekevät tälle. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on suunnitteilla myös pienen budjetin häät. Kihloihin menimme viime viikolla ja suunnittelin, että häät olisivat ensi kesänä(2012) tai talvena tai seuraavana kesänä(2013). Talvihäät houkuttaiaivat erinlaisuutensa vuoksi ja voisi olla, että hieman halvemmalla pääsisi. Toisaalta taas kesähäät olisivat ihanat.

Paikka, jota olen miettinyt on syrjäkylällä (100km sieltä missä asumme) ja tod.näk vuokra on edullinen (luulisin olevan v.lopulta 300e??). Paikka on iso hirsihuvila jossa 40 yöpymis mahdollisuus ja sijaitsee niemennokassa järvenrannalla. Vieraita kutsutaan n60hlöä ja osa asuu juhlapaikan lähellä, joten kauempaa tulleet saavat sitten yöpyä ja ne jokta jäävät "jatkoille"(eli iltabileisiin).

Vihkiminen tapahtuisi juhlapaikalla, mies ei halua kirkkohäitä (minä haluaisin ehkä). Talvella paikka olisi myös kaunis ja tunnelmaa loisivat helposti kynttilät.

Mitä mieltä olette talvihäiden huonoista puolista? entäpä kesähäiden? Minkälaista menua voisi kesähäille ajatella.

Ruoaksi ajattelin alkumaljojen jälkeen salaatteja(pasta, feta-punasipuli, perus viher) ja itsetehtyä leipää ja pääruokana käristystä ja muusia (liian talvinen kesähäihin?) ja jälkkärinä kakkukahvit. Illaksi mietin kinkkukiusausta iltapalaksi tai sitten jos on kesä niin kodassa voi paistaa makkaraa yms "jatkoille" jäävä väki.

Olen häiden suunnittelussa aivan untuvikko ja kaiken mitä suunnitteliusta tiedän olen netistä lukenut. Vinkit ovat tervetulleita!

Meidän budjetti näyttäisi tältä:

Hääpuku 80e

miehen puku 100e

kengät molemmille 60e

hiuskoriste 20e

kukat 60-80e (ammattilainen kaveri sitoo kimpun)

kynnet 30e (kaveri tekee)

Hiukset itse

meikki itse

Ruoka 400e

Viinakset 300e

Tilavuokra 300-400e?

Sormus 1200e

Miltä budjetti kuulostaa?

Keittiöön pitäisi saada häärimään joku, että vieraiden ei tarvitsisi sinne mennä. Voisikohan jtn sukulaista pyytää. Mitä mieltä olette?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

CafeLatte, tuosta puuttuu kutsut, ja koristeet, servetit, tarjoilu ja astiat. Onko sulla kyseessä joku tietty sormus, vai onko tuo vain budjetti jolla sormukset hankitaan. Kuka laittaa ruoan? Onko mahdollista kysellä suhteilla alennusta, esimerkiksi ruokien raaka-aineet haetaan tukusta ja tehdään itse. Käristys ei mielestäni ole liian talvinen myöskään kesähäihin, muutenkin ihan toimivan kuuloinen menu.

Talvihäissä on ihan omanlaisensa tunnelma, kynttilöillä saa helposti ja edullisesti ihanaa fiilistä. Kesähäät puolestaan antaa usein mahdollisuuden laajentaa juhlia pihalle.

Tarjoilijoista kannattaa kysellä Marttoja, heillä on todella edullinen hinta 10€/ h. Sukulaisia en keittiöön laittaisi, sillä sen jälkeen sinne hyökkää äidit sun muut tusaamaan myös.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään