Morsian040611

Häämatkatili ei kartu

63 viestiä aiheessa

Itse olen tehnyt tilisiirron lahjarahoista niin, että ne ovat hääparin tilillä hääpäivänä. Ajattelen, että lahjankin viesin mukanani hääjuhliin joten on mielekästä, että rahalahjakin on perillä juhlapäivänä. Käytännössä olen tehnyt siirron keskiviikkona tai torstaina häiden ollessa lauantaina.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häissä ensimmäiset vieraat taisivat laittaa lahjarahaa häämatkatilille kaksi viikkoa ennen häitä. Melkein kaikkien lahjoitukset tulivat häitä edeltävällä viikolla, ja pari lahjaa maanantaina, kun häät olivat lauantaina: miehen täti ainakin kertoi, että hän oli pistänyt eräpäiväksi meidän hääpäivän, ja siksi ne ilmeisesti tulivat "myöhässä"?

Mustakin nuo lahjaksi annetut ruskeat kirjekuoret olivat hauska idea. :grin: En innostu väkivin väännetyistä, vihjailevista lahjatoiveista. Jos halutaan lahjaksi ensisijaisesti rahaa, niin kyllä sen mun mielestä voi sanoa ihan suoraan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme pyytäneet häälahjaksi rahaa,jotta pääsisimme häämatkalle.Te jotka olette tehneet tämän saman, koska olette huomanneet että häämatkatilinne on ruvennut karttumaan,eli kuinka paljon aikaisemmin vieraat ovat ruvenneet laittamaan rahaa tilille ennen hääpäivää?

Ja kuinka röyhkeää on teidän mielestänne,jos vieras ei laita tilille senttiäkään?Itseäni sellainen ainakin vihastuttaa.

Häihimme on vielä 3 viikkoa (nimimerkissäni on väärä pvm),ja vasta yksi vieras (30 kutsua lähetetty) on käynyt laittamassa tilillemme rahaa..

:girl_impossible:

Oletko tosissasi? Vai onko tämä kysymys trolli?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä itse asiassa hämmästyin kun toukokuun lopussa kaksi ihmistä oli laittanut rahaa häätilillemme, en todellakaan odottanut niin aikaisin! Häät siis ensi viikolla. Ajattelin just et hääviikolla laittavat jos laittavat :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi pyhä sylvi... Toivottavasti aloittaja muistaa maksaa myös verot näistä häihinsä myymistä pääsylipuista. Laita tekstarilla perään eräpäivä ja huomautusmaksuvaroitus niin johan alkaa rahnaa ropisemaan kiitollisilta sukulaisilta

Olen muuten sellanen kiusanhenki että jos kutsussa lukee että lahjoja ei tarvita niin varmasti kiusallanikin annan vähintään rahaa. Jos taas lahjalista on kilometrin pitunen, mainittu kissankokosin kirjaimin ja lisätty vielä tilinumero, saa hääpari jonkun muumimukin sieltä listalta tms ;)

Täysin läpinäkyvä kerjääminen ärsyttää...

Muokattu: , käyttäjä: tiara-10

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

...

No, kukin tyylillään ja kaikkia ei voi koskaan miellyttää jne.

Mä olen tullut tähän tulokseen häitä järjestellessäni. En varmasti miellytä kaikkia, mutta olen sen verran vierailta ajatteleva, että en ihan kaikkea tee pelkästään oman pään mukaan. (Niin kai täällä muutkin) Tuo lahjatoivehomma on vielä vähän auki. Ollaan kyllä ajateltu ihan häämatkatiliä, koska me ollaan kolmekymppinen pariskunta, joka on asunut yhdessä jo monta vuotta. Se on sitten eri asia, laitetaanko vihjailevasti (tuskin), runollisesti (ehkä) tai ihan vaan tadaa-henkisesti (myös mahdollista).

Ja aina joku loukkaantuu tai ärsyyntyy täällä keskusteluissa(kin). :huh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häihin tuli kaksi pariskuntaa tuomatta lahjaa, rahaa tai korttia, ja mun mielestä se on suoraan sanottuna tosi moukkamaista käytöstä. Häitä ei todellakaan järjestetty lahjojen takia, mutta musta on todella ihmeellistä, että joku tulee juhlistamaan toisten ihmisten tärkeää päivää tuomatta edes korttia. Mä en kehtaisi mennä edes synttärikutsuille tuomatta jotain pientä, vähintään symbolista lahjaa, esim. juurikin sitä korttia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on rahalahjat annettu joko hääpäivänä ihan kuoressa tai juuri ennen häitä maksettu sinne lahjatilille. Eli ei todellakaan viikkoja ennen.

Meillekin hääjuhla oli nimenomaan tilaisuus juhlia yhdessä läheisten kanssa meidän tärkeää päiväämme. Ei siis mikään hääparin tilinkartutustilaisuus.. Juhla oli leppoisa, vapaa tunnelmaltaan ja meidän lisäksemme myös vieraamme olivat viihtyneet hyvin. Olimme kiitollisia joka ainoasta lahjasta (myös siitä lapsen tekemästä askartelusta, jota ei voi oikein laittaa esille, ettei se hajoaisi), mutta kuitenkin meille oli tärkeintä se, että vieraat suostuivat tulemaan kanssamme jakamaan tuon hetken kanssamme, jopa pitkänkin matkan päästä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häihin tuli kaksi pariskuntaa tuomatta lahjaa, rahaa tai korttia, ja mun mielestä se on suoraan sanottuna tosi moukkamaista käytöstä. Häitä ei todellakaan järjestetty lahjojen takia, mutta musta on todella ihmeellistä, että joku tulee juhlistamaan toisten ihmisten tärkeää päivää tuomatta edes korttia. Mä en kehtaisi mennä edes synttärikutsuille tuomatta jotain pientä, vähintään symbolista lahjaa, esim. juurikin sitä korttia.

Kyllä mä uskon, että suurin osa on tästä sun kanssa samaa mieltä. Kyllä sitä itsekin tulisi varmaan vähän kohotettua kulmakarvoja tällaiselle tapaukselle - kyse kun on kuitenkin niin paljon myös symbolisesta eleestä. Enemmän näissä keskusteluissa kritiikin kohteena onkin se oikeasti joillakin näkyvä ahneus, häiden pitäminen rahasampona tms. omituinen asenne. Tai se, ettei lahja voi missään nimessä olla muuta kuin rahaa - musta se on vain yksinkertaisesti aika tökerö suhtautumistapa, ei se kutsukortti ole mikään tilauslista tai maksullinen sisäänpääsykortti. Ei pariskunta voi päättää toisten puolesta, voi vain esittää toiveensa muistamisten suhteen (kuten itsekin tehdään).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä keskustelu vetää kyllä ihan sanattomaksi. Ollaankohan mekin nyt sitten ahne hääpari (hyi yäk!), kun meillä on sekä tili, että lahjalista (joka on aika pitkäkin kun kutsuttuja on paljon), että maininta että lahja ei ole edellytys juhlaan osallistumiselle vaan läsnäolo on tärkein. Viimeinen pitää todellakin paikkansa, olemme onnellisia siitä että ihmiset tulevat juhlimaan kanssamme ja toivomme että kaikki viihtyvät, mutta tili ja lista on siksi että kuitenkaan ihmiset eivät uskoisi lahjakieltoa emmekä halua että ihmisten rahat menevät hukkaan niin että ostaisivat meille jotain mitä emme käyttäisi.

Meillä on häät viikon päästä ja näin vahingossa lahjalistalle tulleen jo rahaa (verkkopankki muuttui juuri sellaiseksi että kaikkien tilien saldot näyvät suoraan etusivulla, muuten en ollut edes muistanut koko tiliä hääsuunnitteluiden keskellä). Ihmettelin että siellä edes oli rahaa kun häihin on vielä niin pitkä aika, kai sinne yleensä laitetaan rahaa vasta hääpäiväksi? Toisekseen tilille tullut summakin oli jossain ihan eri suuruusluokassa kuin olisin olettanut yhdeltä perheeltä tulevan, nolottaa jo valmiiksi jos ihmiset laittavat noin suuria lahjasummia :S Eli en aio tiliä katsoa vahingossakaan enää kuin vasta häiden jälkeen ettei nolostuta liikaa :P Täytyy sitten häiden jälkeen keksiä joku oikein kaunis kiitos jokaiselle vieraallemme muisti tämä meitä sitten lahjalla tai läsnäololla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ei haluta eikä tarvita tavaraa, niin todennäköisesti pyydetään vaan rahaa lahjaksi häämatkaa varten. Pyynnön ajattelin muotoilla korttiin jotenkin siihen tyyliin, että "jos haluatte muistaa meitä jotenkin voitte lahjoittaa haluamanne summan häämatkatilillemme...". Eli täytyy saada pyyntö muotoiltua niin, että tulee selväksi, että rahalahjoitus ei ole pakollinen, mutta jos jotain haluaa antaa niin mieluiten rahaa koska muuta emme tarvitse. Ja minusta pitkät lahjalistat on vaan hyviä, jos tavaraa haluaa, koska sitten on yleensä enemmän valinnanvaraa vierailla siinäkin, että minkä hintaisen lahjan ostaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eräiden häiden kutsussa oli mainittu vihjailevasti "myös ruskeat kirjekuoret tervetulleita", joten lahjapöytään veimme nipun ruskeita kirjekuoria kauniilla vaaleanpunaisella nauhalla rusetoituna.

Laitoimme rahaa tilille häiden jälkeen. Ei liian julmaa pilaa. :girl_haha:

Aivan paras! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan toivottu rahaa myös, mutta en usko että käyn kurkkimassa tilin tilannetta ennenkuin päivä häiden jälkeen. Jos olisin vieras ja antaisin tilille rahaa, niin tekisin niin että rahat ilmestyisivät hääpäivänä parin tilille :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen muuten sellanen kiusanhenki että jos kutsussa lukee että lahjoja ei tarvita niin varmasti kiusallanikin annan vähintään rahaa. Jos taas lahjalista on kilometrin pitunen, mainittu kissankokosin kirjaimin ja lisätty vielä tilinumero, saa hääpari jonkun muumimukin sieltä listalta tms ;)

Täysin läpinäkyvä kerjääminen ärsyttää...

Onpa kiva asenne. :rolleyes: Todella kunnioittavaa hääparia kohtaan antaa lahjoja, mikäli on erikseen toivottu ettei mitään anneta. Mitä tarkoittaa kissankokoisin kirjaimin? Näinkö:

"Toivomme, että muistatte hääparia häälahjalistalta löytyvillä tuotteilla tai lahjoittamalla rahaa häämatkakassaamme tilille 012345-67890." ?

Ihanko tosissasi olet tällaisiin pyyntöihin törmännyt? Entä kilometrin mittainen lahjalista? Oletko ajatellut että jos häihin on kutsuttu paljon porukkaa, myös lahjalistaan kannattaa laittaa enemmän toiveita kuin jos vieraita on kutsuttu vain parikymmentä?

No, kukin tyylillään ja kaikkia ei voi koskaan miellyttää jne.

Kyllä, postissa on tullut kutsuna taiteltu banderolli jossa on keskikokoisen, täysikasvuisen kollin korkuiset tekstit. Muistaakseni noin 30cm. Lainasimme naapurin kissaa jotta saimme verrattua tekstin kokoa. Älä kyseenalaista. Minun tekstini nimittäin on aina suoraa asiaa, ei mitään vertauskuvia tms.

Onko väärin ostaa se muumimuki jos hääpari sitä listallaan on toivonut? Jos se on hääparin mielestä liian pieni lahja, kannattaa laittaa listalle vaan kalliimpia lahjoja eikä olettaa että sitten ostetaan useampia.

Voin nyt selventää käytännössä tämän asian ettei sinulle tule paha mieli hääparin vuoksi jota et tunne.

Yksiin häihin on saatu kutsu joihin lahjoja ei haluttu. Minun isovanhempani ovat sitä ikäluokkaa, että suuren tapahtuman aikana muistetaan aina jotenkin. Joten ostimme lahjan yhdessä kun isovanhempani eivät juhliin itse päässeet. Pahoittelut jos tämä jotenkin on jotakuta loukannut.

Vielä kerran anteeksi että yritin olla vitsikäs. Ei tule toistumaan.

:girl_haha::girl_impossible::girl_haha:

Eri asiaan:

Mun mielestä on hyvä että on vaihtoehtoja eli ei vaan listaa tai rahaa vaan roskisti molemmat. Jotkut ei tahdo lähteä shoppailemaan joten tili helppo. Meille opiskelijoille/kotiäideille on vähemmän noloa hakea luottokortila joku tarjouksesta metsästetty toivottu lahja listalta kun "pyytää äitiä lainaamaan rahaa että voin siirtää hääparille ja maksan takas sitten kun lapsilisät/opintotuki tulee puolet ja loput sitte seuraavasta" :girl_blum:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me saimme isovanhempiempieni lahjarahat tilille varmaan pari viikkoa ennen häitä ja se oli mielestäni vähän kiusallista, koska rahoista ei voinut oikein kiittääkään ennen häitä, kun lahjaa ei tavallaan olisi pitänyt vielä huomata.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kerran olen siskoni tilille rahaa hääpäivänä laittanut, ei tullut mieleenikään että aikaisemmin pitäisi. Mun mielestä se on helppo tapa olla hääparille mieliksi, kun kutsussa loistaa tilinumero, ei tarvitse päätään vaivata yhtään enempää. Oli jotenkin hienosti runoiltu siihen jotain oman kodin rakennuksesta ja puuttuvista euroista yms...

Enemmän se ärsytti että veljeni oli kutsuun laittanut kaason numeron, josta voi kysyä mitä hääpari haluaa. Soittelin sitten kaasolle, ja viidennellä yrityksellä jopa vastasi. Lahjalistalla oli pesukone, ei muuta. Jep. No saiskos sen tilinumeron sitten niin vois vähän avittaa sen pesukoneen ostossa... Olis kai sen tilinumeron voinut oikeasti siihen kutsuun laittaa niin ei olis tarvinnut vaivata päätä moisella turhalla puhelinsoitolla.

Itse emme ole miettineet mitään lahjalistoja tai muitakaan. Se riippuu vähän siitä ehditäänkö muuttamaan isompaan asuntoon ennen häitä. Jos emme ehdi, niin raha on tervetullutta, niin voimme myöhemmin ostaa mitä tarvitsemme. Uskon kyllä että rahaa me joka tapauksessa mieluummin otamme vastaan kuin mitään lasikippoja tai kukkavaaseja - inhoamme yli kaiken kaikkea turhaa krääsää, pölynkerääjiä, en vaan yksinkertaisesti osaa antaa niille arvoa vaikka ajatus kaunis olisikin...Häämatkakaan ei ole ajankohtainen heti häiden jälkeen, koska lapsemme ovat silloinkin vielä melko pieniä. Joskus sitten...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kutsussa mainitaan vain näin: Lahjattomatkin ihmiset ovat lämpimästi tervetulleita, mutta jos lahjan valinta tuottaa päänvaivaa, olemme avanneet lahjatilin (xxxx-xxx). Tili ei näy kummallakaan verkkopankissa, eikä siitä tule tiliotetta kotiin, joten aiotaan vasta juhlien jälkeen käydä katsastamassa ketkä meitä ovat sinne muistaneet. En todellakaan edes odottaisi, että sinne kukaan viikkoja etukäteen mitään laittaa, jos ylipäänsä kukaan mitään...

Yksinkertaista. Emme osanneet oikein toivoa mitään, mutta jos "lahjuksia" tulee tarpeeksi, tuhlaamme ne surutta loppukesän etelänmatkaan. :)

Minusta myös läpinäkyvät kerjuut ovat kammottavia, ja silkkaa rahastusta on vaikea peitellä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me aiomme sanoa, etta vieraiden lasnaolo on paras lahja meille, ja pyydamme kauniisti olemaan tuomatta mitaan tavaraa, koska haat ovat eri maassa kuin kotimme (emme halua raijata lahjatavaroita kalliilla hinnalla ja suurella vaivalla maasta toiseen). En tieda, laitammeko ollenkaan mitaan tilinumeroa. Ystavamme eivat ainakaan ole laittaneet, vaan olemme antaneet rahaa shekkina. Toisaalta jotkut ihmiset pitavat tilille laittoa varmasti turvallisempana, ehka pelkaavat kuorten menevan hukkaan...Etta en sitten tieda, josko olisi parempi laittaa tilinumero infoon, kun ihmiset kuitenkin mielellaan yleensa antavat jotain.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme pyytäneet häälahjaksi rahaa,jotta pääsisimme häämatkalle.Te jotka olette tehneet tämän saman, koska olette huomanneet että häämatkatilinne on ruvennut karttumaan,eli kuinka paljon aikaisemmin vieraat ovat ruvenneet laittamaan rahaa tilille ennen hääpäivää?

Ja kuinka röyhkeää on teidän mielestänne,jos vieras ei laita tilille senttiäkään?Itseäni sellainen ainakin vihastuttaa.

Häihimme on vielä 3 viikkoa (nimimerkissäni on väärä pvm),ja vasta yksi vieras (30 kutsua lähetetty) on käynyt laittamassa tilillemme rahaa..

En lukenut ketjua, mutta minä uskon useiden tuovan rahat kuoressa vastaanotolle... "Tyhjin käsin" juhliin tulo voi monenkin mielestä olla noloa. :unsure:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me aiomme sanoa, etta vieraiden lasnaolo on paras lahja meille (kuten se ihan oikeasti onkin), ja pyydamme kauniisti olemaan tuomatta mitaan tavaraa, koska haat ovat eri maassa kuin kotimme (emme halua raijata lahjatavaroita kalliilla hinnalla ja suurella vaivalla maasta toiseen). En tieda, laitammeko ollenkaan mitaan tilinumeroa. Ystavamme eivat ainakaan ole laittaneet, vaan olemme antaneet rahaa shekkina. Toisaalta jotkut ihmiset pitavat tilille laittoa varmasti turvallisempana, ehka pelkaavat kuorten menevan hukkaan...Etta en sitten tieda, josko olisi parempi laittaa tilinumero infoon, kun ihmiset kuitenkin mielellaan yleensa antavat jotain.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme pyytäneet häälahjaksi rahaa,jotta pääsisimme häämatkalle.Te jotka olette tehneet tämän saman, koska olette huomanneet että häämatkatilinne on ruvennut karttumaan,eli kuinka paljon aikaisemmin vieraat ovat ruvenneet laittamaan rahaa tilille ennen hääpäivää?

Ja kuinka röyhkeää on teidän mielestänne,jos vieras ei laita tilille senttiäkään?Itseäni sellainen ainakin vihastuttaa.

Häihimme on vielä 3 viikkoa (nimimerkissäni on väärä pvm),ja vasta yksi vieras (30 kutsua lähetetty) on käynyt laittamassa tilillemme rahaa..

En lukenut ketjua, mutta minä uskon useiden tuovan rahat kuoressa vastaanotolle... "Tyhjin käsin" juhliin tulo voi monenkin mielestä olla noloa. :unsure:

Varsinkin sen jälkeen kun on täältä lukenut noita morsianten "NE EI TUONU MEILLE MITÄÄN LAHJOJA EIKÄ ANTANU EDES RAHAA VAIKKA ME KUTSUTTIIN NE JA MAKSETTIIN NIILLE RUOAT JA KAIKKI!" -valituksia :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me aiomme sanoa, etta vieraiden lasnaolo on paras lahja meille (kuten se ihan oikeasti onkin), ja pyydamme kauniisti olemaan tuomatta mitaan tavaraa, koska haat ovat eri maassa kuin kotimme (emme halua raijata lahjatavaroita kalliilla hinnalla ja suurella vaivalla maasta toiseen). En tieda, laitammeko ollenkaan mitaan tilinumeroa. Ystavamme eivat ainakaan ole laittaneet, vaan olemme antaneet rahaa shekkina. Toisaalta jotkut ihmiset pitavat tilille laittoa varmasti turvallisempana, ehka pelkaavat kuorten menevan hukkaan...Etta en sitten tieda, josko olisi parempi laittaa tilinumero infoon, kun ihmiset kuitenkin mielellaan yleensa antavat jotain.

Tuo onkin varmasti järkevää. Ensin he kuskaisivat lahjat mukanaan teille ja sitten te kuskaisitte ne takaisin kotimaahan. Ja tosiaan, meneehän vierailla rahaa myös matkoihin normaalia enemmän, joten tavallaan voisi ajatella heidän panostuksensa lahjapuolella olevan nimenomaan se oma matka ja heidän saapumisensa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Voi luoja, kaikkein ärsyttävintä näissä aiheissa on aina joidenkin "törkeää odottaa lahjaa, ei kai teillä lukenut että lahja pakollinen tms?!?!?" -kommentit. Totta hemmetissä lahja kuuluu tuoda, vaikka sitä ei vaadita. Se nyt kuuluu yleissivistykseen. Ja jos lahjaksi pyydetään rahaa niin rahaa se sitten on. Ei kukaan rikastumistarkoituksessa varmasti lahjarahaa pyydä.

Aiheen aloittajalle samoja terveisiä kuin monilta: Tilille siirtäminen on niin nopeaa että kaikki tuttuni tekevät sen vasta juuri ennen häitä: Ainakin vanhemmat on ajatellu että ei halua edes että hääpari näkee lahjasummaa ennen häitä (he yleensä antavat suurehkoja summia, mutta silti eivät halua että lahjan summa on jotenkin taustalla hääjuhlassa pariskunnan käytöksessä). :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään