duudeli

Kaason irtisanominen? (yhdistetty ketjuja)

42 viestiä aiheessa

Pyytäisin nyt hiukan apua, vaikka ei tätä paljoa helpommaksi saa millään muutettua..

Johtuen siis sekä kaason aiemmasta käytöksestä, kaason minäminäminä-asenteesta sekä aivan järkyttävän hirveistä polttareista (kertomus löytyy Pettynyt polttareihin-keskustelusta) olen päätynyt siihen surulliseen ratkaisuun että vaihdan kaasoa. Häihin aikaa enää vähän reipas kuukausi ja uusi kaaso on periaatteessa selvillä, virallista kysymystä en esitä ennen kuin vanha on kokonaan lempattu.

Kaason ongelma yhteen lauseeseen tiivistettynä on asenne "minä ennen muita", eli jopa minulle järjestetyissä polttareissa tärkeintä oli että hänellä on kivaa. Ei morsiamesta niin väliä.

Kaaso on kuitenkin ollut kaikkine vikoineen yksi parhaista ystävistäni jo vuosi tolkulla. Tutustuttu yli kymmenen vuotta sitten, mutta erittäin läheinen ollut viimeisen 3 vuotta. Polttarit oli se viimeinen niitti arkkuun, en tahdo tätä ihmistä mitenkään päin vastuuseen häitteni onnistumisesta.

Nyt siis jotain apuja, miten hoitaa tämä homma fiksusti.. Se on selvä peli, että kaaso suuttuu ja loukkaantuu kovin eikä todennäköisesti tule häihinkään (itse tuskin kehtaisin hänenä näyttääkkään naamaa häissä vaikka morsiamen kanssa olisikin asiat sovittu). Tahdon kuitenkin olla reilu ja rehellinen. Aivan ällistyttävän vaikeetahan tästä tekee se, että kyseessä hyvä ystävä pitkän ajan takaa.. Se hetki kun pitää rakkaalle ihmisille tarkoituksella sanoa pahasti on varmasti kova pala itellekkin. Tiedä vaikka itkukin siinä tulisi.

Kaipaisin nyt jotain kannustuspuhetta ja tosiaan ohjeita miten tällainen kannattaisi hoitaa. Miten haluaisitte itse tällaisen asian hoidettavan mikäli olisitte kaason asemassa? Turhaa sättimistä ja pilkantekoa en aio harrastaa, lisäksi puhelimitse pitäisi keskustelu hoitaa sillä kaaso viettää koko kesän 400km päässä meiltä..

Huoh, pitkin sattua :girl_sad:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Et sinä oikeastaan voi muuta tehdä kun kertoa kaunistelemattoman totuuden. Sanoa, että teidän yhteistyö ei pelaa ja että olisi ehkä parempi ihan teidän ystävyyssuhteen jatkumisen kannalta, että hän osallistuisi teidän häihinne pelkkänä vieraana. Voit sanoa, ettet halua teidän välien rikkoontuvan ja haluat hänet häihin, mutta tarvitset sinne rinnallesi jonkun jonka kanssa kemiat osuvat paremmin yhteen. Jos hän kysyy onko tehnyt jotain väärin, niin voit sanoa, että toivoisit ehkä kaason olevan hieman enemmän tukena ja ymmärtävän kuinka ainutkertaista ja tärkeää tämä aika on sinulle. Ja voithan käyttää hieman tekosyynä sitäkin, että hän on nyt kaukana eikä pysty sinua auttamaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luultavasti kaaso ei näe tuota asiaa sinun kannaltasi. Kuten että jos sanot hänelle että hän ei ole ollut tarpeeksi tukena tai antanut huomiota tai nähnyt vaivaa, niin hän varmasti suuttuu ja sanoo jotain, että "järjestinhän sulle kauheella vaivalla polttaritkin!" ja suuttuu. Mutta sitä ei tosiaan voi tälläisessa tilanteessa varmaan mitenkään välttää, eli hän suuttuu kuitenkin. Itseäni lähinnö noloittaisi, jos minulta otettaisiin kaason virka pois, mutta siksi koitankin kuunne morsianta mahdollisimman hyvin ja antaa hänelle huomiota. Uskomatonta tuo kaasosi käytös, ja ehdottomasti häne ei ole kaason arvon arvoinen noista polttareista päätellen. Pyydä ihmeessä uusi kaaso ja koita kerätä rohkeutta sanoa tälle vanhalle, että miltä sinusta tuntuu.

Voisitko aloittaa sanomalla, että polttarit eivät ehkä mielestäsi menneet ihan nappiin, ja harmitella tilnateita mitä siellä oli, jos hän vaikka tajuaisi jo alku puhelusta vihjeen?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luin tuon polttarikertomuksen ja olen kyllä harmissani sun puolesta, tosi ajattelematonta käytöstä kaasolta.

Voisitko kaikesta huolimatta vain ottaa/pyytää toisen kaason tämän edellämainitun lisäksi? Ajattelin, että jos et välttämättä halua ajautua riitaan/rangaista kaasoa pieleen menneistä polttareista, niin voisiko pitkällä tähtäimellä olla sopuisampi ratkaisu ottaa yksi kaaso lisää ja antaa entisenkin jatkaa tehtävässään ainakin muodollisesti? Uusi kaaso voisi olla suuremmassa vastuussa tärkeistä jutuista (ja voisit selittää hänelle koko tilanteen), eikä vanha kaaso niin helposti pääsisi sössimään asioita itsekeskeisyydellään.

En toki tiedä teidän koko tilannetta ja mietin tätä lähinnä omasta näkökulmasta. Itse olen sovitteleva luonne ja pyrin välttämään konflikteja (joskus liiankin kanssa), varsinkin jos on aihetta pelätä seurausten olevan kohtuuttoman suuret/ikävät "hyötyyn" verrattuna. Toisaalta en myöskään ole ladannut kovin suuria odotuksia ja velvollisuuksia kaasoille, lähinnä avustavat roolit. Tykkään huolehtia asioista itse, enkä myöskään halua kuormittaa kaasoja kohtuuttomasti, eivät he sentään alaisiani ole (enkä nyt tarkoita että sinäkään ajattelisit niin!) vaan ystäviä kunniatehtävässä.

Summa summarum, sinulla on täysi oikeus ilmaista kaasolle pettymyksesi ja olisi varmasti teidän välien kannalta terveellistäkin käsitellä asia. Kaason "erottamista" pitäisin kuitenkin vähän dramaattisena. Selvennän kuitenkin sen verran, että itse tuskin heivaisin kaasoa paljon vähäisemmästä syystä kuin esim. vehtaaminen sulhasen kanssa, tjsp! :grin:

Tsemppiä sinulle, mihin ratkaisuun sitten päädytkin, toivottavasti (ex)kaasosi oppii tästä myös jotain, vaikka suuttuisikin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Tuo lisäkaason pyytäminen on hyvä ajatus. Saisit välit pidettyä kunnossa alkuperäiseenkin kaasoon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse lähtisin ehkä perustelemaan tuota vaihtoa nimenomaan niiden konkreettisten tilanteiden kautta, joita nyt on tässä ollut. Kannattaa ehkä välttää sellaisia enemmän persoonaan viittaavia kommentteja jos haluat, että välit säilyvät. Eli tämä tavallinen: älä sano mitään tyyliin "olet (aina) sellainen/tällainen" vaan "nyt tapahtui näin/minusta tuntui siltä/toivoisin kaasoltani".

Mun mielestä voit ihan suoraan sanoa, että polttarit eivät olleet sulle mieleiset eikä sinun toiveitasi kuunneltu ja sen kokemuksen (ja ehkä muidenkin tilanteiden) perusteella haluat varmistaa, ettei häiden kanssa käy samoin. Kaaso varmasti loukkaantuu, mutta sille ei varmaankaan tässä tilanteessa voi mitään. Häiden jälkeen voitte sitten ehkä kokeilla puhua tarkemmin asiasta, jos tuntuu siltä. Välit varmasti kyllä kärsivät siitäkin, jos tämä asia jää sellaiseksi epäselväksi epäonnistumiseksi, jota ei koskaan puhuta auki.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei, mulle on käynyt melkein samalla tavalla!

Jouduin vaihtamaan toisen kaasoni pois, koska hänestä ei ollut apua toiselle kaasolle, ja heillä ei yhteispeli/kommunikointi toiminut ollenkaan. Laitoin hänelle viestinä asian, koska en kyennyt soittamaan asiaa (jälkikäteen katsottuna olisi kyllä ollut reilumpaa niin), ja vaikka hän toki loukkaantui asiasta, niin ymmärsi lopulta. Minusta hän tajusi rivien välistä syyn itsekin, huomasi että ei ollut käyttäytynyt kovin kaasomaisesti.

Olemme edelleen todella läheisiä ystäviä, jopa läheisempiä kuin ennen (ehkä juuri tästä syystä??). Nyt voimme puhua avoimesti kaikesta eikä ole mitään hampaan kolossa kellään. Voi olla että minulla kävi vain tuuri, että hän otti "potkut" niin aikuismaisesti!

Duudeli, soita kaasollesi ja kerro mitä ajattelet, hän VARMASTI ymmärtää. Uskon että hän tietää kyllä, mistä kenkä puristaa.. Hän on ehkä (kateuksissaan??) käyttäytynyt typerästi sinua kohtaan, eikä se käy päinsä! Kerro hänelle, että olit loukkaantunut ja pettynyt, etkä halua sellaista kaasoa (no ehkei noilla ihan sanoilla:)).

Hän saattaa suuttua ensin, ja se on ok, mutta lopulta hän menee itseensä ja tajuaa kyllä miten tuli töpeksittyä. Ja sitten SULLA on parempi mieli, kun saat keskittyä häihisi ja saat tilalle paremman kaason :)!

Tule sitten kertomaan miten meni! Tsemppiä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin suosittelen uuden kaason ottamista vanhan rinnalle, siis ilman että irtisanoisit vanhaa kaasoa. Irtisanominen on vähän turhan dramaattista ja turhaan vain pilaisit ystävyyssuhteenne yksien juhlien takia. Uusi kaaso voisi hoitaa tärkeimmät tehtävät ja vanhalle kaasolle jätettäisiin esimerkiksi vaikka ovenkahvan piteleminen hääjuhlan aikana tms.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin suosittelen uuden kaason ottamista vanhan rinnalle, siis ilman että irtisanoisit vanhaa kaasoa. Irtisanominen on vähän turhan dramaattista ja turhaan vain pilaisit ystävyyssuhteenne yksien juhlien takia. Uusi kaaso voisi hoitaa tärkeimmät tehtävät ja vanhalle kaasolle jätettäisiin esimerkiksi vaikka ovenkahvan piteleminen hääjuhlan aikana tms.

Heh :D hyvin tiivistetty!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käviskö myöskin esimerkiksi niin että "alentaisit" tämän vanhan kaason, ja hänestä tulisi morsiusneito? Hän voisi tavallaan olla vielä mukana, mutta ymmärtäisi että ei ole kaason arvon veroinen. Ja kertoisit hänelle että toisesta kaverista tulisi kaaso, ja tottakai kertoisit mistä tämä johtuu. Mutta voisi olla hänen käytöksensä jälkeen ihan oikein, että ei saa pitää tätä arvonimeä. Ehkä hän ei suuttuisi niin paljon, jos saisi kuitenkin tuntea itsensä jotenkin tärkeäksi, jos olisi morsiusneito?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä tuollainen "arvonalennus" olisi melkein pahempaa v***uilua kun kaason heivaaminen kokonaan.

Ottamatta kantaa alkuperäisen kirjoittajan tekstiin sinänsä, niin eihän hääparin avustaminen ole mikään palkkatyöhön verrattava työ, jossa noudatetaan ennalta määriteltyä työehtosopimusta ja jos sopimuksen ehdot eivät täyty, niin sitten vaihtoehtoisesti jaellaan arvonalennuksia/ylennyksiä tai otetaan tilalle toinen työntekijä, kun ensin tehtävään valittu ei ollutkaan pätevä/soveltuva/tarpeeksi jotain...! Tai jos näin on, niin kai sitten hommasta pitäisi maksaa palkkaakin?!

En väheksy kaason tehtävän tärkeyttä, mutta toisinaan tuntuu että näille avustajille ladataan pikkuisen turhan suuria odotuksia.. Luulen että jos kaaso alennetaan morsiusneidoksi, hän ei tunne kiitollisuutta saadessaan olla vielä edes jotenkin tärkeä, vaan luultavasti kyseiset häät ja niihin osallistuminen kiinnostavat jatkossa vain entistä vähemmän.

Ihan yleisesti, kun kaason itselleen valitsee ja mikäli tämä tehtävään suostuu, kannattanee ensi tilassa yhdessä käydä läpi vastaavatko molempien käsitykset kaason tehtävien laajuudesta toisiaan. Hääpäivä on morsiusparille tärkeä päivä, ja avustajat sekä vieraat ovat varmasti onnellisia heidän puolestaan. Silti kenellekään heistä päivä tuskin on yhtä suuri, odotettu ja tärkeä kuin morsiamelle tai sulhaselle itselleen, ja senkin asian kanssa on vain jotenkin opittava elämään. :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin kuin moni on jo maininnut, uusi kaaso vanhan rinnalle. Se on varmasti hyvä idea. Toisaalta, jos tällä vanhalla kaasolla on kova luonne ja uudella turhan sovitteleva, voi edelleen sattua ikäviä asioita...

Jos päädyt lemppaamiseen, yritä puhua omista tunteista, ei ehkä niin paljon siitä, minkälainen kaaso on. "Mulle jäi sellainen tunne..." "Tahtoisin..." "Pelkään, että...". Ei niin, että: "sä et kuunnellut mua ollenkaan.." "Tuntuu, kuin et tuntisi minua..." "Polttelit vaan kessua...".

Itse olen sen verran temperamenttinen, että olisin ollut lähestulkoon vihainen noista polttareista. Toisaalta koen hyvin vaikeaksi puhua ystävälle pahasti. Ehkä se uusi kaaso on hyvä idea.

Muokattu: , käyttäjä: Payla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin lukemassa sen polttarikertomuksen, ja aika tylsästi polttarit menivät MUTTA monesti polttareita järjestäneenä näkee myös sen toisen puolen, joten voisiko osaltaan kaason käytöstä selittää se, että polttareilla on ollut tosi tiukka budjetti (sitä sinä tuskin tiedät morsiamena!).

Esimerkiksi jos polttarivieraat eivät ole halunneet maksaa mistään mitään ja kompromissina on sitten valittu ILMAINEN polttaripaikka kaason kotona vaikka kotiväki ei olekaan halunnut lähteä koko päiväksi pois kotoa (mutta se on ollut parempi kuin ei mitään).

Se voisi selittää kaason "näillä mennään" asennetta. Kannattaa ottaa huomioon, että vaikka kyseessä oli sinun polttarit niin se polttaripaikka oli kuitenkin jonkun koti ja olitte siellä vieraina ette isäntinä, varmaankaan polttariporukka ei maksanut tilavuokraa tms paikasta? Olisi tylsää syyttää yksin kaasoa pilalle menneistä polttareista jos syynä on voinut olla se, että budjetti on vaan ollut niin pieni ettei sillä ole voinut vuokrata omaa mökkiä yksityiskäyttöön.

Jokatapauksessa suosittelisin ettei tämän takia kannata katkaista välejä kaasoon...

Muokattu: , käyttäjä: Filippa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toisen kaason ottamisessa rinnalle on vain eräs pieni ongelma joka pelottaa minua.. Tämä kaaso kun on tosiaan minäminäminä ja samalla hiukan natsi. Tunkee siis omat ideat läpi väkisin, koska ne ovat hänen mielestään maailman parhaat. Ja itseasiassa juttelin tänään muutaman ystäväni kanssa nimenomaan tuosta vaihdoksesta... Noh, kukaan heistä ei missään tapauksessa tahdo olla missään tekemisissä kaasoni kanssa :D

Ja tiedän kyllä polttareiden hinnan. Minä ehdotin kaasolle että vuokrataan joku mökki, mutta kaaso ehdotti siihen itse että sopisiko hänen äitinsä kotipaikka ja jo silloin (yli puoli vuotta ennen häitä) varmisti äidiltään että se sopii ja saamme sen käyttöömme. Tällöin ei polttarivieraista oltu vielä puhuttukkaan. Ja ainakin näin jälkeenpäin kun vierailta kysyy, niin olisivat kuulemma olleet valmiit maksamaan vaikka mitä siitä että oltaisiin saatu olla rauhassa. Kaikkien vieraiden korvista kun nousi savua polttareiden jälkeen, moni on mouhonnut siitä että kaasoa teki mieli vetää lättyyn. Ja en kiellä, hän käyttäytyi hyvin ärsyttävästi koko viikonlopun.

Kaason ainoa tehtävä koko häissä on ollut minun polttareiden järjestäminen sekä pukeutuminen hääpäivänä minun hyväksymään pukuun (tästäkin on tapeltu vaikka kuinka paljon). Ja polttareidenkin järjestämisessä kaason ainoat tehtävät olivat ostaa ruuat (minä ostin juomat! Laskutettiin kuitenkin polttariväeltä) ja huolehtia siitä että saamme olla keskenämme.

Olen pari kertaa kysynyt aiemmin, että haluaisiko tulla auttamaan korttien askartelemisessa tms. Pari kertaa tuli meille silloin, mutta sekin meni sitten niin että minä askartelin ja kaaso istuskeli vieressä katsellen ja juoruten.

No syömiset oli ostanut polttareihin. Siinä kaikki missä kaaso on onnistunut.

Muokattu: , käyttäjä: duudeli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmm, no nähdäkseni tuossa on kaksi vaihtoehtoa, jos kaaso on todella noin itsekeskeinen. Joko hommaat rinnalle toisen samanlaisen tai sitte hankkiudut siitä kokonaan eroon :P Oli miten oli, niin silti mielestäni kannattaa reippaasti ja suoraan sanoa tuolle kaasolle että nyt ei ole yhteispeli sujunut ja homma ei ole mennyt putkeen. Teetpä minkä ratkaisun vaan, niin tuo jää kaivelemaan jos et sano sitä suoraan ja keskustele hänen kanssaan asiasta. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni, henkkoht olisi tosi vaikea olla jos en suoraan sanoisi asiaa päin naamaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häihimme on siis aika tarkalleen kuukausi aikaa. Eilen juttelin siskoni kanssa, (joka on tällä hetkellä matkaoppaana ulkomailla), ja selvisi suhteellisen jänniä asioita. Mietin koko keskustelun ajan, miksi siskoni kyselee ja varmistelee, onko minulla ja tulevalla miehelläni kaikki hyvin ja olemmeko onnellisia. Kun hetken aikaa olin hiillostanut selvisi, että liikkuu huhuja, että meillä ei olisi kaikki hyvin ja että meidän ei ollenkaan pitäisi mennä naimisiin.

Tarpeeksi pitkälle asiaa selvittäessäni selvisi, että näitä huhuja eteenpäin laittavat ovat kaksi kaasoistani! Eniten ehkä hämmennyin ja järkytyin siitä, että olen uskonut ja luottanut ihmisiin, jotka eivät sitten tosissaan olekaan onnellisia meidän puolesta. Nyt huomaa myös, kuinka mukavaa on ollut järjestellä erilaisia hääjuttuja tietämättä, että kaksi muuta puukottaa samalla selkään.

Nyt en kyseisiä ihmisiä kaasoikseni halua, enkä ole varma haluanko ko. ihmisiä edes häihimme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oho :girl_impossible: Onpas inhottavaa toimintaa! Voisivatko olla jotenkin kateellisia tms? En kyllä minäkään pyytäisi, en edes häihin ja varsinkin jos asialla ei ole mitään perää!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oletko jutellut asiasta suoraan näiden kaasojen kanssa, että voit olla 100% varma että he ovat levittäneet moista juttua, ettei kumminkin ole sattunut jokin väärinkäsitys.

Minusta sinun kannattaisi ottaa asia aivan ensimäiseksi puheksi näiden kaasojen kanssa, ja selvittää ovatko he puhuneet jotain ja jos ovat niin miksi ja mitä ovat sillä tarjoittaneet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oletko jutellut asiasta suoraan näiden kaasojen kanssa, että voit olla 100% varma että he ovat levittäneet moista juttua, ettei kumminkin ole sattunut jokin väärinkäsitys.

Minusta sinun kannattaisi ottaa asia aivan ensimäiseksi puheksi näiden kaasojen kanssa, ja selvittää ovatko he puhuneet jotain ja jos ovat niin miksi ja mitä ovat sillä tarjoittaneet.

Nii no layne puhuu kyllä ihan asiaa että kannattaa asia selvittää!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos todella kaasosi ovat ilkeyksissään tuollasta laittaneet eteenpäin niin en kyllä kutuisi heitä edes häihin! :skilletgirl:

Mutta kannattaa nyt varmistaa, ettei kaasoja mene syyttämään turhasta. Voihan olla, että esimerkiksi joku on kuullut kaasojen puhuvan keskenään jotain minkä kuulija on ymmärtänyt ihan väärin! Isuta kaasot pöydän ääreen ja laita ne koville :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitkään selviteltyäni selvisi, että huhuja ovatkin levitelleet usea eri ystävämme! Ovat vetäneet tällaiset johtopäätökset, koska meitä ei ole erilaisissa juhlissa näkynyt vähään aikaan! Nyt en edes tiedä, mitä ajatella. Voiko tällaisia ystäviä edes olla..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No olipas inhottava tilanne! Kuinka asiat selvisi, piditkö samat kaasot kuitenkin?

Toivottavasti häät menivät onnistuneesti eikä tarvinnut tuntea pahaa mieltä siitä

onko joku vieraista sitä mieltä että eroatte pian. :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan kaaso saanut koskaan potkuja tehtävästään ja jos on saanut, niin miksi?

Onko ystävyys loppunut siihen paikkaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En saanut potkuja vaan erosin itse ja ystävyys kalahti kyllä pahasti jäihin (vaikka tähän eroamiseen oli todellinen syy, eikä ollut mikään "ei huvita" juttu).. nykyisin ollaan lähinnä "hyvän päivän tuttuja".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minut heivattiin kylmästi kaason paikalta kun perfektionistimorsian ei uskonut minun kykenevän tehtävääni, ilman että olin edes antanut aihetta epäilyyn - olin nimittäin todella otettu kaason tehtävästä ja innolla mukana. Valitettavasti ystävyys kyllä loppui siihen; kuten edellä mekin ollaan enää lähinnä hyvän päivän tuttuja vaikka oltiin tosi läheisiä ennen. Menetettyä luottamusta on vaikea saada takaisin. Toisaalta tilanne myös paljasti 'ystäväni' todellisen luonteen, ja olen sittemmin saanut kunnian toimia oikeiden ystävieni kaasona ilolla :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään