Jump to content
Naimisiin.info

Hääkuvaus kesken juhlan


Guest Justeeri

Recommended Posts

Häät nro 1)

Ohjelmaan ei ollut merkitty erikseen kuvaustaukoa, mutta kuvaus oli ajoitettu ruokailun ja bändin aloittamisen väliin. Juuri ennen tätä pidetyssä puheessa mainittiin, että nyt ohjelmassa on noin puolen tunnin tauko, jona aikana vieraat saivat jalotella vapaasti. Bändi pääsi tekemään tässä välissä sopivasti oman sound checkinsä ja kuvaus hoidettiin sujuvasti sinä aikana. Kirkon pihalla oltiin jo otettu vihkimisen jälkeen ryhmäkuvia, joten tämä ylimääräinen kuvaussessio oli varattu hääparille ja parin perheille sekä avustajille.

 

Häät nro 2)

Juhlatilassa otettiin ryhmäkuvia ruokailun jälkeen ja lisäksi jokainen halukas sai ottaa morsiamen ja/tai sulhasen kanssa "kaverikuvia". Tätäkään ei muistaakseni oltu mainittu ohjelmassa, mutta kuvaussessio sujui oikein mallikkaasti. Pari oli käsittääkseni ollut jo samana aamuna kuvattavana erilaisissa paikoissa, joten virallisia potretteja ei enää juhlissa otettu.

 

Tässä minun kokemukseni kaksista häistä, joissa olen ollut. :) Mielestäni vihkipaikan ja juhlapaikan välillä on muutenkin odottelua tiedossa vieraille, joten kuvausta en siihen väliin itse ajoittaisi. Ellei sitten tälle odotusajalle ole keksitty jotain aktiviteettia.

Link to comment
Share on other sites

  • 6 months later...

Varsinaiset hääkuvat otetaan meillä jo hääpäivää edeltävänä torstaina, jolloin on myös koekampaus+meikki. Hääpäivänä otetaan vielä kuvia hääparista eri kokoonpanojen kanssa  (isovanhempien, vanhempien, kaasojen+bestmanien ja morsiusneitojen kanssa) Kuvaus on tarkoitus ajoittaa ruokailun jälkeen ja aikaa sille on varattu tunti, mutta voi olla että vähempikin riittää. Ruokailu alkaa klo 16 ja ajatuksena on, että ruokailun loppupuolella olisi pari puhetta.  Klo 17.30 olisi tarkoitus alkaa kuvaamaan ulkona. Valokuvaus merkitään ohjelmaan, joka jaetaan kaikille vieraille. Vieraita muistutetaan ennen valokuvausta photoboothista ja vieraskirjasta. Lisäksi karkkibuffet avataan samaan aikaan. Kakun leikkaus on klo 18.30. 

 

Toivottavasti tämä järjestely onnistuu hyvin eikä vieraille tule tylsää tuona aikana! 

 

Parannusehdotuksia otetaan myös vastaan.. :) 

Link to comment
Share on other sites

 

Meillä otetaan ensimmäiset kuvan kirkon jälkeen. Vieraat "joutuvat odottamaan" juhlapaikalla, mutta heille on keksitty kyllä tekemistä. Kaaso ottaa heistä kuvia phoboothissa vieraskirjaa varten ja tarjolla on pientä naposteltavaa ja juomaa. Ei siis aika käy tylsäksi tai tarvi nälässä olla :)

 

Toinen kuvaus tehdään sitten myös ruuan jälkeen, kun ollaan itse syöty niin karataan siihen kartanon pihaympäristöön kuvattavaksi. Ja jossain vaiheessa iltaa sitten otetaan kaasot, bestmanit, perheet jne mukaan kuvaan.

Olemme tassa miettineet samanlaista jarjestelya  :)

 

Lopulta meilla otettiin potretit vihkimisen jalkeen. Vieraat odottelivat juhlapaikalla n. tunnin, mutta ilmeisesti ja kuulemani mukaan ei ollut tullut tylsaa, koska vieraat saivat heti juomia, ja olivat nauttineet kauniista kesapaivasta puutarhassa. 

Link to comment
Share on other sites

Suunnitelmissamme on ottaa vihkimisen jälkeen muutama potretti meistä hääparina, sillä aikaa, kun vieraat siirtyvät hääpaikalle (kirkosta vajaat 3 km). Lisäksi ajatuksena on ottaa potretteja mm. hääparista, morsian + vanhemmat, sulhanen + vanhemmat, hääpari + molempien vanhemmat, morsian + kaasot, sulhanen + bestman ns. kesken ruokailun. Eli koska edellä mainitut istumajärjestyksen puolesta hakevat ensimmäisinä ruokaa ja ovat valmiina ekoina, käväisee tämä poppoo pihalla kuvattavana muiden vielä ruokaillessa tai lopeteltaessaan ruokailua. Vieraita vajaat 130 eli kyllä niillä aikaa siinä menee kun jonottelevat ja sapuskoivat ;) Tämän ajan voi käyttää "vapaasti seurustellen" :D Tällä tavoin saamme kätevästi otettua kuvia kesken juhlan.

Link to comment
Share on other sites

Potretit otetaan ennen vihkimistä käytännön syistä. Juhlan aikana otetaan kuitenkin joitakin ryhmäkuvia vanhempien, avustajien, ystävien ja sukulaisten eri kokoonpanoilla. Nämä on alustavasti suunniteltu ruokailun jälkeen otettavaksi. Illalla jossakin vaiheessa ehkä vielä hääparista jokunen tunnelmakuva, jos aikaa löytyy..

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...
  • 2 weeks later...

Me ajalteltiin ensin ottaa kirkon jälkeen kuvat, mutta sitten mietittiin eilen että ne voiskin ottaa ruuan/kakun jälkeen. Porukka kuitenkin on saanut syödäkseen ja rentoutuu.

Ja voitaisiin miehen kanssa etsiä juhlapaikan läheltä joku kaunis paikka hyvissä ajoin mihin mennään kuvat ottamaan. :)  

Seremoniamestari voisi kuuluttaa että hääpari lähtee nyt kuvaukseen.  

Mun mielestä tuo on järkevämpi siksi, että mulla ei tulisi ainakaan kauheaa stressiä (otakuvatäkkiänytheitkiitos!), semmonen tulisi jos heti vihkimisen jälkeen mentäis kuvat ottamaan. :D    Sovittiin miehen kanssa että ehkäpä kakunleikkauksen jälkeen mentäis. Olisi kaunis ilta-aurinkokin.  :girl_pinkglassesf:    Mitä mieltä porukka on? 

Ei kuitenkaan ruuan kanssa oteta kuin se lasi viiniä (jonka varmaan kaadan syliin :D ), ei tarvitse miettiä että jos olisin isommassa hiprakassa tai jotain. :girl_drink1:

Ehkä olisin jopa rentoutuneempi. :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Meillä on tulossa kuvausta ympäri kaupunkia jo ennen vihkimistä, ainakin 3-4 kuvauskohteita on suunnitteilla. Sitten vihkimisen jälkeen juhlapaikalla, kun osa vielä se päivällistä, me karataan ottamaan vähän lisää kuvia. Ruoan päätteeksi pöytiin jaetaan häätietovisat, joita vieraat voi hetken täytellä. Kun me palataan paikalle, siirtyy koko juhlaväki ryhmäkuvaan (toivottavasti) ulos. Siinä ehtii sitten ottaa kuvia erilaisissa kokoonpanoissa, ja tämä kuvaustuokio on merkitty pöydissä oleviin ohjelmiin ihan omana ohjelmanumeronaan.

Häät viikon päästä, toivottavasti säät suosisi. Lisäksi hämärä alkaa laskeutua jo seitsemän aikaan, ja kun päivällinen alkaa klo 18, niin hieman iltatunnelmaisia kuvia saatetaan jo saada....

Link to comment
Share on other sites

  • 1 year later...

Suunnitelmamme on ottaa hääkuva juhlan aikana, kuvan ottaa sukuun kuuluva ammattikuvaaja juhlapaikassa ulkona (toivottavasti säästä riippumatta). Onko kellään kokemuksia juhlista, joissa hääpari "livahtaa" kuvaukseen kesken kaiken vaikkapa ruokailun jälkeen, jolloin vieraille jää hetki aikaa huokaista ja käydä ehostautumassa tms.? Ja missä välissä tämä olisi teistä näppärintä hoitaa? Emme haluaisi seisottaa vieraita odottamassa meitä heti kirkon jälkeen..

 

Meillä otettiin kuvia muutamassa eri välissä. Ei haluttu odotuttaa vieraita vihkimisen jälkeen, joten otettiin potretteja ennen vihkimistä. Kirkon ja juhlapaikalle saapumisen välissä käytiin ajomatkalla ottamassa yksi setti kuvia ja odoteltiin hetki juhlapaikan lähistöllä, jotta vieraat asettuivat meitä vastaanottamaan. Eli tuossa välissä olisi voinut vähän kauemminkin kuviin käyttää. Ruokailun jälkeen otettiin muutamia kuvia kahdelleen, vieraiden lopetellessa syömistä ja pitäessä "taukoa". Tämän jälkeen meillä oli ryhmäkuvaussessio, jossa otettiin kuvat kaikkien vieraiden kanssa.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 year later...
  • 1 month later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...