Guest Morsian2012

Save The Date- kortit

59 viestiä aiheessa

Täällä ei aiheesta vielä ollut keskustelua, kyse siis Save The Day - korteista.

Aikooko kukaan tuollaisia lähettää ennen virallista kutsua ja lähinnä kiinnostaa tietää, ostatteko/tilaatteko kortit valmiina vai askartelettoko ne itse? Itse en ole kovinkaan askartelijatyyppiä, joten mieluiten hankkisin valmiina tai vähällä omalla panostuksella. Mielestäni korttien idea olisi kuitenkin kiva, hauska vastaanottajalle ja kiva muisto itsellekin. Kortin teemahan voisi jatku varsinaisessa kutsussa,menuissa jne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lähetettiin save the date, koska meillä oli häät heinäkuussa siihen "kuumimpaan loma-aikaan", halusin ettei kukaan vieraista jäisi pois sen takia kun saivat tiedon häistä kuukauden liian myöhään....Me toteutettiin kortti aika simppelisti, valokuvana, joka muokattiin hieman polaroid-kuvan näköiseksi. Valokuvien teettäminen on suht edullista ja me laitettiin ne vielä aika monille joulukorttien mukana, joten oli kaikin puolin helppo ratkaisu. Vieraat piti siitä että saivat vähän esimakua tulevasta ja tietenkin siitä että tieto tuli riittävän ajoissa. Tässä viellä meidän kortti:

gallery_26344_776_18245.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kukkutimuru, tosi kiva tuo teidän polaroidkuva-kortti! :)

Me halutaan pitää häät vielä salassa ja kertoa vasta sitten lähempänä kesää (häät kesällä 2012), syystä ettei jakseta nyt kesään asti sitä että ainoa puheenaihe kaikkien tuttujen kanssa olisi häät.. :D Vähemmällä hössötyksellä selviää kun järkkäilee hissukseen. Ajateltiin tehdä save the date-kortit kuitenkin kaikista läheisimmille, eli perheille, sisaruksille ja ystävälle jota aion pyytää kaasoksi, koska nuo kortit on aika hauska idea, ja meidän mielestä kiva tapa kertoa läheisille että häät on tulossa. :) Ja kun on joulu tulossa niin ajateltiin sujauttaa kirjekuoret muiden joululahjojen joukkoon.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä sama ajatus, eli kuvakortit tilattiin ifolorilta ja std-kortit lähetetään joulukorttien kanssa sukulaisille ja muille varmasti vieraslistalla oleville. Ihan kaikkia kutsuttavia ei olla vielä edes päätetty niin siksi std-kortitkaan eivät mene nyt kaikille. :girl_wink: Niin ja häät siis keskellä ensi kesää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me laitettiin joulukorttien (jotka teetettiin omasta kuvasta - ei siis meitä esittävästä) mukaan pienet sydänkortit, joissa muistutettiin toukokuisesta päivästä. Ei mitään sen kummemmin askarreltuja, itse leikatut ja käsinkirjoitetut, ideana että joulukortti on pääasia ja nuo tulee siinä sivussa.

Meillä on häät siis varsinaisen sesongin ulkopuolella, eikä oltaisi muuten nähty tarvetta erillisille std-korteille, mutta joulun ajoitus oli sopiva.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin laitettiin STD-kortit joulukorttien mukana, ihan siitä syystä että mahdollisimman moni pääsisi sitten elokuussa paikalle. Eli haluttiin tieto häistä hyvissä ajoin, jotta ihmiset ehtivät järjestää ko. päivän vapaaksi. Me askarreltiin ihan simppelit kortit, siinä joulukorttien askartelun lomassa syysloman ratoksi :)

Kuvia saapi vilkaista päikystäni, jos jota kuta kiinnostaa.

Elohäät

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otimme ei niin perinteiset kihlakuvat Aurajoen ympäristössä syksyllä pari kk kihlautumisen jälkeen ja samalla otimme save the date korttejamme kuvia, jossa seisomme vierekkäin valkoinen kyltti kädessä jossa save the date teksti. Takana oli punatiiliseinä ja kuva otettu entisen asunnon lähellä, niin alue on meille rakas. Pävämäärää kuvassa ei ole, sillä kuvausoäivänä emme vielä tieneet hääpäivää.

Kuvat on tarkoitus lähettää ulkomailla asuville vieraille n. vuotta ennen häitä jotta he voivat halutesaaan suunnitella kesälomansa sen mukaan. Valokuvan tulostamme ja kirjoitamme hääpäivän, kaupungin ja linkin hääsivuillemme josta vieraat voivat katsoa lisätietoa. Suomalaisille vieraille lähetämme Save the date kuvat/kortit ehkä puol vuotta ennen varsinaista hääpäivää.

Kuvan voin laittaa tänne sitten kun kortit lähteneet vieraille :) paljon inspiraatiota sain kihlakuvaa ja save the date kuvaa varten ihan googlettamalla, kaikennäköisiä ihania kuvia sieltä netistä vaan löytää ^^

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Mekin aiomme tehda nain, eli ulkomailla asuvile vuotta ennen, ja Suomessa asuville vahan myohemmin :) Yksi syy on se, etta mita aiemmin tietaa, sita aiemmin ihmiset voivat katsella lentoja ja harkita haluavatko pitaa silloin pidemmankin loman Suomessa tai muualla pohjolassa, miksei Baltiankin alueella, ja toisaalta lahipiirissamme on ainakin kolme muutakin pariskuntaa, jotka suunnittelevat haita samalle kesalle, joten...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mekin laitettiin joulukorttien mukana pieni std-kortti. Mutta vain niille joille muutenkin lähetettiin joulukortit. Muut savat sitten vasta oikean kutsun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko puoli vuotta ennen juhlia järkevä aika lähettää STD-kortit (ihan Suomessa asuville vieraille)? Vai onko liian aikaisin? Ja lähetetäänkö kutsut sitten kolme kuukautta aiemmin, vai kuinka?

Meidän häät on vasta syyskuun loppupuolella, eli silloin ei luulisi "ruuhkaa" olevan lomien ja toisten juhlien suhteen.. Haluaisin jonkinlaiset STD-kortit lähettää kun ei olla hääpäivää muuten suostuttu muille kuin omille vanhemmillemme kertomaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noin puoli vuotta on ainakin minusta oikein hyvä :) Kolme kuukautta on jo sitten "liian" lähellä varsinaisten kutsujen lähetystä. Meillä häät kesäkuussa ja joulukorttien yhteydessä kerrotaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me laitettiin myöskin joulukorttien mukana Save-the-Datet menemään, ja tehtiin kuulemma monta ihmistä tosi iloiseksi. Hyvä idea vois olla laittaa ens viikolla ystävänpäiväkorttien yhteydessä. Tai jos ei jaksa sen enempää väsätä kortteja, niin voishan ihan ostaa tavalliset ystävänpäiväkortit ja kirjoittaa niihin, että: P.S. Mennään naimisiin silloin ja silloin. Uskon, että save-the-date -viesti merkitsee monelle tosi paljon just sen takia, että siinä nyt sitten lukee mustaa valkoisella, että meille on tulossa kutsu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ennen joulutohinoita innostuin askartelemaan std-kortit. Värit oli näin jälkikäteen ajateltuna ihan toiset kuin nykyinen teema. mut mitä väliä. :) Postitin ne jo tosiaan ennen joulua sellaisille sukulaisille, jotka ehdottomasti haluamme mukaan. Osalle laitoin std-viestin joulukortin yhteyteen.

Kiitosta aikaisesta infoamisesta on tullut. En tiedä onko meillä jotenkin erityisen suunnitelmallista sukukansaa, mutta tuntuu että mitä aikaisemmin tiedossa sen parempi. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mekin laitettiin tieto hääpäivästä joulukorttien yhteyteen. Askarreltiin kortin sisäsivulle pieni lahjapussukka, johon sujautettiin 5cm x 5cm kokoiset jääkaappimagneetit. Magneetit olivat meidän teemavärimme mukaan limenvihreät ja niissä luki meidän nimet, hääpäivä, pyyntö: varaathan tämän päivän meille, sekä tieto että kutsu tulee myöhemmin keväällä. Häät on siis elokuussa, eli tieto lähti noin 8kk ennen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me aiomme lahettaa ulkomailla asuville kutsuttaville Save-the-Date- kortit vuotta aiemmin, ja Suomessa asuville n. 7-6kk aiemmin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä sama, n. vuotta aikaisemmin ulkomailla asuville ja 8kk aikaisemmin Suomessa asuville. Porrastamme myös kutsut, englanninkieliset ensin, jonka jälkeen tiedämme kuinka monta suomalaista voimme vielä kutsua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko puoli vuotta ennen juhlia järkevä aika lähettää STD-kortit (ihan Suomessa asuville vieraille)? Vai onko liian aikaisin? Ja lähetetäänkö kutsut sitten kolme kuukautta aiemmin, vai kuinka?

Meidän häät on vasta syyskuun loppupuolella, eli silloin ei luulisi "ruuhkaa" olevan lomien ja toisten juhlien suhteen.. Haluaisin jonkinlaiset STD-kortit lähettää kun ei olla hääpäivää muuten suostuttu muille kuin omille vanhemmillemme kertomaan.

Meillä tehtiin lopulta juuri näin. Meillä häät vasta isänpäivän aikoihin ja aluksi mietinkin, olisiko pitänyt laittaa StD-kortit menemään ystävänpäivän aikoihin. Lopulta laitettiin nyt ja varmaan osittain liian myöhään, sillä eräs kaveripariskunta on kuulemma laittanut rattaat pyörimään täsmälleen samalle päivälle :D

Meillä siis pohjalla täysin sama tilanne, eli ei oltu kerrottu kuin omille perheille sekä perheen ulkopuolelta tulevalle kaasolle hääaikeista. Tällä tavalla saatiin kerrottua sopivasti ja esimerkiksi helpotetaan kaason ja bestmanin hommia polttareiden suhteen, ettei heidän tarvitse olla ne jotka kertovat asiasta ensimmäistä kertaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuo STD-kortin lähettäminen joulukorttien yhteydessähän on huippuidea! Kesään on juuri sopiva aika ja lomia ei ole vielä päätetty. (Jos tänä vuonna saisi sitten myös lähetettyä niitä joulukortteja...)

Ja voihan Save the day -kortit lähettää vain niille, joiden paikallepääsy ja läsnäolo häissä on erityisen tärkeää :)

Lopulta laitettiin nyt ja varmaan osittain liian myöhään, sillä eräs kaveripariskunta on kuulemma laittanut rattaat pyörimään täsmälleen samalle päivälle :D

Apua tuo olisi kamalaa! STD-kortilla voi siis myös varata päivän "ette-sitten-kukaan-muu-sukulainen-varaa-tätä-päivää-omille-juhlillenne"-periaatteella, joten kannattaa vissiin olla ajoissa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo.. täälläkin taidetaan ottaa ideasta vaari, ja lähettää std-kortit joulukorttien mukana.. :) Sit osaa ihmiset varata päivän vapaaksi. Pari vierasta olisi ulkomailta, niin heille mietin jos laittaisi jo aiemmin tiedon menemään.. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin aion tollaset askarrella ja joulukorttien mukana sit ens vuonna lähettää. Onneks on aikaa viel kerätä ideoita. Seepianvärinen kuva meistä vois toimia..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta STD-kortit ovat ihana idea, harmi vain, että sain tietää koko korteista vasta kihlajaistemme jälkeen! Kerroimme kihlajaisissa kaikille hääpäivämme, joten luulen, ettei Save the Date -korteilla taida olla enää käyttöä :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Meille ne ovat kaytannon syista miltei valttamattomia, koska puolet kutsuttavista asuvat ulkomailla. Sen lisaksi meidan ystavapiirissa nayttaa olevan haabuumi (ehka tosin jo laantumaan pain), joten siinakin mielessa ne ovat katevat. Mutta jos kaikki vieraat olisivat tulossa samasta maasta, kuin missa haat pidetaan, emme varmaankaan olisi vaivautuneet niita tekemaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mekin lähetetään kortit. Suurin osa kutsuttavista asuu satojen kilometrien päässä ja pari ulkomailla joten haluamme laittaa tiedon hyvissä ajoin, että voivat suunnitella vapaapäiviä yms. jos haluavat tulla juhliin. Lisäksi juhlat ovat heinäkuussa joten tietävät sitten olla suunnittelematta mitään muuta menoa samalle ajankohdalle. Korttipohjat olen ostanut ja nyt onkin mietinnän alla miten ne koristelisin. Kunhan saan ne tehtyä niin postitan ne sitten samantien eli varmaan syys-lokakuussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mekin suunnitellaan STD -korttien tekemistä ja lähettämistä! :) halutaan tehdä omasta kuvasta ja jotenkin hauskasti se päivämäärä sinne, ja tuo on hyvä idea, että laittaa joulukorttien mukana! :) eipä käynyt edes mielessä :D

Hei, laittakaa kuvia tein valmiista Save the Date korteista? :) olisi tosi kiva nähdä ja ehkä jos saisi joitain ideoitakin! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me tilasimme tallaisen leiman meidan tiedoilla. Ja noille valkoisille korteille painoimme slate grey- svayisella musteella (fontti meilla on mail art). :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään