Mellis

Miten aikasin olette ostaneet hääpuvun?

232 viestiä aiheessa

Puvun ostin eilen ja häät on heinäkuun puolessa välissä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löysin pukuni alennuksesta viime marraskuussa ja häitä vietetään kesäkuussa. :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin puvun jo lähes vuosi ennen häitä (kolme päivää kihlauksesta... :jere: ). Sain sen joulukukuussa, häät ovat heinäkuussa. Hyvin ruhtinaallisesti oli siis aikaa ja hyvä että oli.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin kerran viime syyskuussa kokeilemassa pukuja. Löysin täydellisen, mutta hintalappu ei ollut samaa mieltä kanssani. Vahtasin huuto.nettiä, tori.fi:tä ja naikkarikirppistä. Torilta löytyi ja sopivan kokoinen. Odottelin vähän että hinta tippuu, tein sitten tarjouksen ja tammikuun puolessa välissä puku kotiutui (alle puoleen hintaan uuteen verrattuna). Häät siis ensi vuoden kesäkuussa.

Olen varma, ettei mieli muutu. Ihan siitä syystä että se on todalla upea ja sopii jopa tällaiselle minimittaiselle leveyssuuntaan kasvaneelle. Plus lupasin itselleni, etten enää googlaa pukuja tai todellakaan käy sovittelemassa muita. Omaa kokeilen seuraavan kerran ompelijalla (pitää lyhentää helmaa).

Muokattu: , käyttäjä: manaljah

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Mulla oli vähän vastaava taktiikka kuin manaljah:illa.

 

Kävin viime keväänä katselemassa kaason kanssa pukuja parissa eri liikkeessä ja löysinkin sieltä aivan ihanan puvun, mutta hinta olikin sitten aivan järkyttävä. Mietin asiaa hetken ja tulin siihen tulokseen että minua ei haittaa vaikka puku olisi käytetty, mutta haluan sen kuitenkin omaksi, eli vuokrapuku siis ei käy.  

Sitten aikani seurailin netin tarjontaa niin tori.fi:ssä, naikkareissa ja jopa mustasta pörssistä. Ja niinhän siinä kävi että todellinen ihanuus löytyi naikkareiden kirppiksen kautta, kävin sitä sovittamassa ja ostin pois. :girl_in_love: Puvulla oli hintaa vain 25% siitä mitä oli puvulla jota olin liikkeessä sovittanut. Päädyin siis ostamaan pukuni vuosi ja 2 kuukautta ennen hääpäivää. 

Muokattu: , käyttäjä: Jenny_2013

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Marraskuun lopulla ostin pukuni Tampereelta. Haat ovat heinakuussa 2013.

Valilla mietin etta olisin hyvin voinut ostaa sen myohemminkin koska tama on aika Tuskastuttavan pitka aika katsella ihanuutta vain kaapissa ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin n. 10kk ennen häitä. Oli tossa alkuun mun vanhempien luona mutta roikkuu nyt eteisessä, pakko viedä takasin vanhempien luo ku tekis vaan mieli käydä hiplailemassa sitä koko ajan...  :girl_pinkglassesf:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sovitin pukuani äsken ja vielä mahtuu päälle.  :girl_dance: Riskihän on aina olemassa että paino muuttuu sen verran ettei puku enää istukkaan...... Minullakin puvun ostosta on jo 10 kuukautta aikaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla kävi niin, että ensimmäisellä kerralla, kun vierailin morsiuspukuliikkeessä sattui juuri ensimmäinen sovittamani puku olemaan juuri niin täydellinen minulle, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä  :girl_in_love: Kokeilin kyllä muitakin pukuja sen jälkeen, mutta mikään ei hetkauttanut, kuten ensimmäinen puku. Puvun malli (merenneito) on mielestäni paras mahdollinen malli imartelemaan juuri minun vartaloani enkä siksi usko, että eri malliseen pukuun ainakaan päätyisin... Nyt pohdin siis pitäisikö puku ostaa pois ja uneksia sen käytöstä vielä seuraavat 14kk :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Elokuun 3. päivä on häät tulossa ja puku on odottanut tuolla kaapissa nyt muistaakseni jostain viime syyskuusta tai lokakuusta lähtien. Kolmessa paikassa ehdittiin vierailla ennen kuin sitten loppujen lopuksi eksyttiin ihan sattumalta liikkeeseen josta tuo mun pukuni sitten löytyi. Oli ensimmäinen puku jota sovitin eikä mun olevinaan silloin pitänyt olla ostamassa vielä yhtään mitään, mutta kun miehen kanssa kerta molemmat tykästyttiin tuohon ja hintakin oli miun vanhempien mielestä vielä ihan kohtuullinen niin mikäpä siinä sitten. ^_^

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Marraskuussa kävin ensimmäistä kertaa pukuja kokeilemassa, ja ensimmäisenä päivänähän se puku sitten löytyikin :) puku saadaan toukokuussa, toimitukseen tuli pari viikkoa lisää aikaa kun halusin puvun pidempänä kun tulossa kaiketi mahtavat korot.. Häät siis elokuussa, joten puku sitten vielä kolma kuukautta saa odotella että pääsee päivänvaloon!

Puvun oston jälkeen oli aika kun aloin epäröimään pukua, mutta koitin palauttaa mieleen sen tunteen jonka sain kun puku oli päällä, sehän se vaan on ja en jaksa odottaa kesään että mieheni näkee sen mun päällä :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eilen ostin puvun ja häät ovat kesällä 2014, eli vajaa 1,5 vuotta ennen häitä :) Kuten monelle muullekkin tässä keskustelussa kirjoittaneelle on käynyt, oli minunkin tarkoitus käydä vain katsomassa tarjontaa ja heti ensimmäisellä kerralla oikea puku löytyi. Pari päivää kotona katselin ekassa sovituksessa otettuja  kuvia ja selailin nettiä ja sen jälkeen kävin pukuni ostamassa, kyllä se vaan oli juuri se täydellinen puku. Nyt vaan pitää piiiitkä aika odottaa, että sitä saa vihdoin käyttää  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin pukuni n.8kk ennen häitä. Puku siis ostettu joskus lokakuussa ja häät ovat toukokuussa. Sovitin yli 20 pukua, varmaankin lähemmäs 30 ennen kuin löysin tämän omani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon niin eri kokoa alhaalta ku ylhäältä (1-2 vaatekokoa eroa :girl_impossible: ) ni päätin heti alkuun et tilaan puvun liikkeestä. Yritin tässä vähän metsästellä käytettyjäkin ja kokeilinkin muutamia, mut ei ainakaan niistä tullu mitään kivoja vastaan. Mähän alotin mun puvun metsästyksen jo heti melkeen ku hääpäivä oli päätetty, mikä oli siis vuos ennen :girl_smile:

 

Kolmen kuukauden ettimisen jälkeen alko kyllästyttää, mut sit kävin Helsingissä "I love me" -messuilla ja sieltä se mun unelmien täydellinen puku löytys :give_heart:

 

Eli ostin oman pukuni noin 8kk ennen hääpäivää. Oon tässä välillä käyny häämessuilla ja muutenkin (vähän väkisinkin :girl_wink: ) tullut noita hääpukuja vastaan, mut ei oo kyl kaduttanu oma ostos yhtään!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin pukuni 8kk ennen häitä, virhe. Koko muuttui niin paljon, ettei ees korjaamalla saa istuvaa. Uuden jouduin paniikissa ostamaan nyt 2kk ennen häitä. No mut oon tyytyväinen, itse asiassa noi molemmat puvut on ihania, joten jos lihon nyt kahdessa kuussa 5kg, niin laitan sen ekan kirkkoon ja tokan illalla  :D Eiku äh, ehän mä siinä tapauksessa mahu siihen tokaan... :D

Muokattu: , käyttäjä: JennyH

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät elokuun lopussa, ostin pukuni viime viikonloppuna eli noin puoli vuotta aikaisemmin. Puku on nyt sopiva, pienestä laihtumisesta ei ole haittaa koska ostin nyöritettävän version :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä löysin pukuni vahingossa noin seitsemän kuukautta ennen häitä. Kävin kaasoni kanssa hakemassa vihkisormuksen, jonka olin häämessuilta tilannut ja ajattelin, että voisin samalla käydä ensimmäistä kertaa kokeilemassa pukuja, ihan vain muutamaa, jotta saisi jotain käsitystä mistä pidän. Olin sopinut ystävieni kanssa, että tehdään yhdessä sitten retki useampaan liikkeeseen ihan tosissani sovittamaan pukuja. Ensimmäisessä liikkeessä kokeilin muutamaa pukua, joista pari oli sellaista ihan kivaa (joskin tyyliltään kuin yö ja päivä) ja mietinkin että osaanko ikinä valita. Menimme vielä toiseen liikkeeseen, jossa myös valitsin pari pukua soviteltavaksi ja vuoroani odottaessa silmäni osui aivan täydellisen ihanaan yksilöön. Sen kuin sain päälleni tiesin, että tämä se nyt on ja vielä alennuksessa! Äkkiä viestiä tytöille, eiväthän kovasti loukkaannut jos löysin jo puvun ja aion ostaa sen. Tuolle se nyt odottaa elokuun kolmatta :) puku on siitäkin täydellinen, että sille ei tarvitse tehdä mitään, pituus ja koko ovat juuri hyvät ja nyöritys takaa sen, että jos hieman laihtuukin niin puku on silti sopiva.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävin eilen Morsmaikussa Helsingissä kun oli poistomyynnit käynnistyneet, ja löysin sitten just niin täydellisesti mulle sopivan puvun pilkkahintaan että oli pakko se ostaa mukaan sitten  :girl_hide: nyt pitää vahtia n.2 vuotta ettei tule ainakaan lihottua (laihtuminen on aina ihan ok  :girl_smile: )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuntuu, että oon ollu ihan myöhässä tän puvun ostamisen kanssa :D Mä ostin pukuni tän viikon tiistaina eli vajaa 6 kk ennen häitä. Puvusta piti tilata mulle oikea koko ja puku on Suomessa sen takia vasta joskus kesäkuun puolivälissä. Minkä jälkeen siihen pitää tehdä vielä korjauksiakin! Eli en olisi kovin paljon myöhemmin voinut sitä enää tilatakaan... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mää olen löytänyt unelmien puvun ja mietin vielä uskallanko sitä ostaa kun tuo ailahteleva pääkoppa tekee välillä tepposiaan ja pelottaa että muutan mieltäni :D nooh, häihin on tosin vielä noin 1,5 vuotta joten ehtiihän tässä :) Millainen suljenta ois paras? Nyörit? Napit ois hyvännäköiset kyllä :) Olen 170cm ja painoa vajaa 50kg eli olen aika hoikka niin mittatilauspuku oltava ehdottomasti jotta puku istuu hyvin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pukuni ostin,tai no,varasin lauantaina ja häät on heinäkuussa eli 5kk aikaa.Puvun pitäisi saapua liikkeeseen toukokuulla ja sen jälkeen vielä korjaukset(helman lyhennys,mahdollisesti sivusaumoista otettava sisään),joten ei tuota enää olisi voinut lykätä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puvun ostin naikkarikirppikseltä helmikuussa ja häät elokuussa 2014, eli puoltoista vuotta ennen :D en kyllä siis kadu, puku on juuri minunnäköinen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin pukuni viime vuoden (2012) heinäkuussa ja häät ovat tänään tasan puolen vuoden kuluttua (syyskuu 2013). :) Eli siis noin 1v 2kk ennen häitä olin pukukaupoilla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ostin pukuni tammikuussa ja häät ovat elokuussa, eli 7 kuukautta ennen häitä. :)

Pukua täytyy vähän pienentää ja helmaa säätää. Onpahan ihan hyvin aikaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään