Ebba

Koska kutsut lähetetään?

173 viestiä aiheessa

Meillä on häät elokuun lopussa ja tänään ovat vieraat saaneet kutsut. Eli vähän yli 3kk aikaa. mielestäni ihan sopiva aika kesähäitä ajatellen. Nyt vaan odottelen ilmoittautumisia kuumeisesti :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kutsut lähtee maailmalle ensi viikolla, häät elokuun tokavika viikonloppu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lähetimme STD-kortit n. ½ vuotta ennen häitä. Varsinaiset kutsut on nyt tilattu, ja postiin ne pääsevät ennen kesäkuun puolta väliä. Itse häät ovat syyskuun lopussa, ja deadline ilmoittautumisille on 1kk ja 1 viikko ennen hääpäivää. Toki meillä on tulossa suht pienet häät, joten monelle ei tullut yllätyksenä tuo ajankohta, vaan tästä oli ilmoitettu jo vuoden alussa. Mutta tosiaan tuo STD vei hieman paineita varsinaisten kutsujen lähettämiseltä. Jos niitä ei olisi lähetetty, olisin varmaan lähettänyt varsinaiset kutsut jo toukokuun aikana. Mielestäni tuo n. 3kk pitäisi olla riittävä aika.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät tammikuun lopussa ja ajttelin lähettää kutsut marraskuun loppupuolella, eli pari kuukautta etukäteen.

 

Kannattaisikohan vp olla ennen vai jälkeen joulun? Unohtuukohan tuollaiset asiat helposti joulutohinoissa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä olisi tarkoitus saada kutsut ensi viikolla eteenpäin. Juhliin on tänään tasan 3 kk aikaa. Kaikki kutsuttavat kyllä tietävät juhlista, mutta haluamme silti lähettää vielä ihan viralliset, niin jää niistäkin muisto vieraille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä olis suunnitelmissa laittaa n. 2½kk aikaisemmin, kun moni vieraista tekee vuorotyötä niin kerkeevät laittamaan työvuorotoiveensakkin varmasti ajoissa  :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lähetettiin kutsut aika tasan kaksi kuukautta ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En nyt oikein ymmärrä tuon save the date-kortin tarkoitusta.. Miksi kummassa pitäs etukäteen lähettää joku kortti tai viesti jossa lukee "varatkaa sejase päivä mahdollisia juhlia varten". Vai mitä siinä lukee?

Eikö se asia tule selväksi siinä kutsussa itsessään? Onko tämäkin joku typerä jenkkitapa joka on jostain oikusta omaksuttu tänne Eurooppaankin?

Tapa voi olla Jenkeista peraisin, mutta sita on turha sen takia tyrmata suorilta kasin, vaikkei itsella siihen olisikaan ollut tarvetta. Me asumme ulkomailla, mutta jarjestimme haat Suomessa. jarjestimme ne viela keskella suomalaista kesalomasesonkia. Eli puolet vieraista kutsuttiin ulkomailta, puolet Suomen 'kesalomalaisista'. Lahetimme Save-the-Date-kortit n. 9 kuukautta ennen haita, jota seka ulkomaalaiset etta suomalaiset vieraat paljon kiittelivat. Ulkomaalaiset lahinna sen takia, etta pystyivat ajoissa varautumaan matkakustannuksiin ja varaamaan matkat ja hotellit ajoissa, suomalaiset siksi, etta kesalauantait tulevat usein hyvinkin ajoissa ja nopeasti tayteen ohjelmaa. 

 

Nyt jos joku kysyy, etta miksi ette sitten lahettaneet kutsuja 9 kuukautta aiemmin, niin vastaus on se, etta silloin emme olleet kuitenkaan viela valmiit kaikkien jarjestelyiden kanssa, etta olisimme voineet antaa kaiken tarvittavan infon vieraille. Varsinaiset kutsut lahetimme nekin aika ajoissa, muistaakseni 4-5 kuukautta ennen haita. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon varmaan turhan innokas, mutta laitettiin std-eventti facebookissa nyt elokuussa, kun häät on vasta ensi vuoden heinäkuussa. Tämä siksi, että haluttiin kertoa naimisiinmenosta kaikille kavereille yhtä aikaa (kihloissa jo vuosia)  :girl_in_love:

 

ja lisäksi saavathan ainakin ajoissa varata majoitusta ja ollaan ekana laitettu tieto (voi olla et on enemmänkin häitä ensi heinäkuussa)!

 

Näin meillä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan kerrottu melkeen kaikille kutsuttaville, että ensi kesänä ollaan häitä järjestämässä. Varsinaiset kutsut lähetetään varmaankin 3-2 kuukautta ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lähetetään ainakin 2,5kk aikaisemmin. Häät perjantaina joten parempi että ihmiset tietävät jo ajoissa ja osaavat varautua. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse vuorotyöläisenä joudun toivomaan vapaat 7vk etukäteen ja kesälomat jo maaliskuun alussa. Joten meidän kutsut lähtee ainakin kolme kuukautta aikaisemmin saattaa olla että jopa neljä. Meillä tosin vaikuttaa sekin että hääpäivä on perjantai.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Sama juttu. Olen nyt kuulostellut vähän tutuilta tuosta kun on perjantaina häät joten lähetetään varmaankin 3-3,5kk aikaisemmin sittenkin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me yritetään lähettää 2kk aiemmin, mutta voi olla että vähän lyhenee vielä aika tuosta. Ei oo kutsut nimittäin valmiit vielä. :rolleyes: Ollaan kuitenkin jo päivämäärä kerrottu mahdollisimman monelle, jotta osaisivat varautua just vapaiden kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lähetetään varmaan noin 4 kk etukäteen ellei jopa aikaisemminkin.

Muokattu: , käyttäjä: Griselda

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on suunnitelmissa lähettää kutsut viimeistään 2,5 kuukautta ennen häitä. Häät ovat ensi helmikuussa, joten kutsut olisi mukava saada postiin ennen joulukuun pahinta "joulukorttiruuhkaa".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Save the date laitettiin 11kk ennen häitä. Kutsu ajateltiin lähettää reilut 2,5 kuukautta ennen häitä. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kutsut laitetaan hyvissä ajoin ennen juhannusta, kun häät ovat syksyllä. Kiva on saada kutsut vastaanottajille ennen "kesälomasesonkia", kun ihmiset on kuitenkin paljon poissa kotoa lomien aikana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me emme lähetä STD-kortteja, mutta aikeissa on saada kutsut postiin tammi-helmikuussa. Hääpäivä on 14.6. joten muihin verrattuna hyvissä ajoin liikkeellä. Toisaalta kesähäihin pitää mielestäni laittaa kutsut mahdollisimman ajoissa, koska vierailla on kesälomamatkaa yms suunnitteilla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ainakaan äkkiseltään löytänyt kommenttia aiheesta, joten kysyn vielä että mitenkäs teillä on kutsujen ja polttareiden järjestämisen kanssa? Me haluttais lähettää kutsut huhtikuun lopulla 2014 (häät elokuun alussa), mutta mä en haluais että kukaan tietää tulevista häistä ennen sitä - kaasoja ja muita lukuunottamatta toki. Meidän häät tullee olemaan aikamoinen yllätys kaikille, joten haluaisin kaikille tiedon samaan aikaan. 

 

Tuo StD-kortti ei oo yhtään meidän juttu joten sitä ei käytetä. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ainakaan äkkiseltään löytänyt kommenttia aiheesta, joten kysyn vielä että mitenkäs teillä on kutsujen ja polttareiden järjestämisen kanssa? Me haluttais lähettää kutsut huhtikuun lopulla 2014 (häät elokuun alussa), mutta mä en haluais että kukaan tietää tulevista häistä ennen sitä - kaasoja ja muita lukuunottamatta toki. Meidän häät tullee olemaan aikamoinen yllätys kaikille, joten haluaisin kaikille tiedon samaan aikaan. 

 

Tuo StD-kortti ei oo yhtään meidän juttu joten sitä ei käytetä. 

 

En nyt oikein ehkä ymmärtänyt mitä tarkoitat häiden yllätyksellisyydellä, mutta jos kutsut menee reipas 3 kk ennen niin ei sitten ehkä enää ole yllätys. En tiedä yleisesti eri alueiden/ystäväpiirien  polttarikäytännöistä, mutta minun tuttavapiirissäni  morsian/sulhanen ei osallistu mitenkään mahdollisten polttareiden suunnitteluun tai järjestelyyn vaan ystävät pitävät polttarit yllätyksenä (jos pitävät) 1-2 vkoa ennen häitä.

 

Sitten ap topiciin:

Meidän kutsut lähti 2 kk ennen häitä. Ajankohdasta johtuen  vieraiden tulee varata majoitus reipas 2 vkoa ennen häitä. Samaan aikaaan toivotaan vahvistusta mahdollisuudesta osallistua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 

En ainakaan äkkiseltään löytänyt kommenttia aiheesta, joten kysyn vielä että mitenkäs teillä on kutsujen ja polttareiden järjestämisen kanssa? Me haluttais lähettää kutsut huhtikuun lopulla 2014 (häät elokuun alussa), mutta mä en haluais että kukaan tietää tulevista häistä ennen sitä - kaasoja ja muita lukuunottamatta toki. Meidän häät tullee olemaan aikamoinen yllätys kaikille, joten haluaisin kaikille tiedon samaan aikaan. 

 

Tuo StD-kortti ei oo yhtään meidän juttu joten sitä ei käytetä. 

 

En nyt oikein ehkä ymmärtänyt mitä tarkoitat häiden yllätyksellisyydellä, mutta jos kutsut menee reipas 3 kk ennen niin ei sitten ehkä enää ole yllätys. En tiedä yleisesti eri alueiden/ystäväpiirien  polttarikäytännöistä, mutta minun tuttavapiirissäni  morsian/sulhanen ei osallistu mitenkään mahdollisten polttareiden suunnitteluun tai järjestelyyn vaan ystävät pitävät polttarit yllätyksenä (jos pitävät) 1-2 vkoa ennen häitä.

 

Sitten ap topiciin:

Meidän kutsut lähti 2 kk ennen häitä. Ajankohdasta johtuen  vieraiden tulee varata majoitus reipas 2 vkoa ennen häitä. Samaan aikaaan toivotaan vahvistusta mahdollisuudesta osallistua.

 

Kyllä meillä ainakin on tapana, että morsiamelta/sulhaselta tulee lista, keitä haluaa polttareihin. Esimerkiks minulla ei ystäväpiirit tunne toisiaan vaikka läheisiä ovatkin minulle. Ja tosiaan, tulipa tuossa eilettäin mieleen että meillä on useampi vieras tulossa toiselta mantereelta joten lienee sitten kuitenkin viisainta taipua tuohon StD-korttiin. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itsekään en liiemmin tajua enkä perusta tuota koko StD-hässäkkää. Toki siinä tapauksessahan se on käyttännöllinen, jos vieraita tulee ulkomailta tai ympäri maailmaa. Meidän heinäkuisiin häihimme vieraat tulevat ainoastaan Suomenmaalta, joten mitään StD-kortteja emme koe tarpeellisiksi. Vaikkakin palan halusta kertoa kavereillemme jouluna mitä ensi kesänä tapahtuu!

 

Ajattelin että me lähetettäisiin kutsut paria kuukautta ennen häitä. Eli siinä 12.5. kieppeillä. Jos me lähetettäisiin ne jo vuoden alussa tai maalis-huhtikuussa, niin ihmisethän unohtavat koko kutsun ja häät?! Jos itse saisin hääkutsun alkuvuodesta ja häät olisivat kesällä niin minulla ainakin jo unohtuisi koko juhla. Mielestäni kutsujen lähettäminen on ihan ok kaksi kuukautta ennen häitä. Näin vieraat saavat tarpeeksi aikaa aikataulun järjestämiseen, mutta eivät kuitenkaan unohda häitä. Toivottavasti :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tarkoitus on lähettää kutsut ajoissa mutta ei kuitenkaan liian... Näin hääpäivä pysyy kaikkien muistissa mutta vierailla on silti aikaa järjestää omat menonsa sillä tavoin, että pääsevät halutessaan juhlimaan kanssamme. Sopiva aika on mielestäni n. 2-3kk. Ei tule sitten itsellekään turhaa paniikkia. 

 

Me ei lähetetä SVD- kortteja missään vaiheessa. Ihan kiva idea, mutta ei yhtään meidän tyylistä. Ollaan kerrottu sukulaisille meidän hääpäivämäärämme ja ajateltu, että se käyköön meidän SVD:stä. :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kutsut saatiin laitettua eteenpäin vasta kuukausi ennen häitä. :blush: Totta kai oltiin etukäteen kovasti puhuttu ja suunniteltu että joo joo, ajoissa lähetetään (alunperin oli ollut puhe että 2,5-3kk ennen häitä ois luultavasti ihan sopiva), mutta jotenkin se sit vaan jäi kun kutsujen toteuttamisen kanssa tulikin sitten loppujen lopuksi matkaan yllättävän paljon mutkia. Onneksi lähipiiri on sen verta pieni että käytännössä kaikki tiesivät asiasta jo valmiiksi muutenkin, että sen puoleen ei ollut mikään maailman vakavin moka sitten kuitenkaan...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään