Illuusian.unelma

Haaveiluketju

203 viestiä aiheessa

Tämä haaveilija oli taas vauhdissa ennen joulua.

Oltiin sovittu avokin kanssa että ostetaan toisillemme joululahjaksi vain joulukarkit (monivuotinen perinne jo). Vajaa viikkoa ennen joulua miekkonen rupesi kuitenkin vihjailemaan, että saakohan hän hankittua minulle suunnittelemansa joululahjan ja sanoi vielä erikseen "älä sinä kuitenkaan rupea muuta ostamaan kuin niitä joulusuklaita". Keskiviikkona avomies sai salamyhkäisen puhelun, jota en saanut kuunnella ja perjantaina kun ajeltiin kotipaikkakunnalle, ennen Jyväskylää oli taas salamyhkäisiä tekstareita ja puhelu. Jyväskylässä sitten pysähdyttiin ja avomies sai rautakaupan pihassa salamyhkäisen paketin ja vannotti moneen kertaan ettei saa katsoa. :girl_impossible: Vilkas mielikuvitukseni keksi seuraavan loogisen ratkaisun: avomies on pyytänyt Pandan tehdasta (Vaajakoskella) leipomaan sormuksen suklaakonvehdin sisään tai vähintäänkin paketoimaan sen sydämenmuotoisen konvehtirasian sisälle. Kävi kyllä mielessä, että erikoinen kosinta olisi, koska vietämme jouluaaton eri paikoissa, mutta nou hätä, pääasia, että homma etenee ;) .

Noh, eihän sieltä sitä sormusta sitten tullut (ylläri :P , olis ollu ehkä vähän liian jenkkikosinta), mutta rakas oli muuten nähnyt erityisen paljon vaivaa hankkiessaan minulle suklaakuorutteisia lakuja, joista tykkään (olen niitä ostanut ja nähnyt vain Suomussalmen Namellin tehtaanmyymälässä). Täällä siis jatketaan odottelua ja yritetään varmuuden vuoksi keksiä yllättävä, mutta uskottava, kosintaidea karkauspäivälle.

Muokattu: , käyttäjä: Obier

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täälläkään ei mitään edistystä kihlojen suhteen. Luulin, että asia olisi jo ajankohtaisempikin, kun mies kuitenkin suostui sormusten sovitteluun, tituleeraa välillä tulevaksi rouvakseen (lähinnä silloin, kun haluaa jotain, esim. minun hakevan oluen jääkaapista...) yms. Nyt kun vuoden lopussa asiasta taas keskusteltiin, niin ei tuo tunnu näkevän kihloihin menoa mitenkään tarpeellisena. "Mennään sit suoraan naimisiin, jos ollaan mennäkseen" Niinpä niin, senkun näkisi... Oli pakko selittää kullalle, että siinäkin tapauksessa kihloissa oltaisiin vähintään se viikko, minkä esteiden selvitys vie. Joten olen tällä hetkellä ihan vietävän kyllästynyt toivomaan turhaan ja haaveilemaan asiasta, joka ei vain tunnu edistyvän. Jos minussa olisi katkaisija, jolla asian ajattelun saisi kytkettyä pois päältä, käyttäisin sitä. Miksi miehet ovat tuollaisia jääräpäitä?!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mullahan on ihan suunnitelma karkauspäivälle. Musta kosiminen karkauspäivänä on aika romanttista! Ja leikkisää!

Tavattaisiinkin kohdassa missä ensitreffimme olivat... veisin jätkän eka oluelle. Se arvais varmaan heti siitä kun sanon vieväni sen arkipäivänä hienoon ravintolaan, että mitä on tulossa.

Pari kuukautta menee varmaan nopeasti!

Kattelin tässä romanttisia elokuvia ja kaipaan jo töissä olevaa kultaa. Mulla on vapaapäivä. Pohdin, millaiseen rasiaan laitan sormukset..

Kattelin vähän vintage-hääpukuja... Huh-huh!

Jos mies ehtis kosia mua ennen karkauspäivää (mihin en usko), niin tulis kyllä täytenä yllätyksenä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Rakastuin yhteen kihlasormukseen. <3 Kohinoorin mallistoa.

http://www.kohinoor....php?section=115

Joo, ehkä tää voi mennä vähän överiks, mut nyt pitää nauttia tästä kivasta haaveiluvaiheesta! biggrin.gif

minulla on ollut tämä sormus nyt reilut 1,5 vuotta sormessani ja on aina vain yhtä kaunis :) . ei siis ole kihlana vaan "seurustelusormuksena" oikeassa nimettömässä (tuo on meidän sisäinen vitsi). mies kun tuon antoi täysin yllätyslahjana ilman mitään synttäri-, nimppari-, vuosipäivä- tms. liitännäisiä, hän myös mainitsi, että seuraava eli kihlasormus on sitten jo isompi ja hienompi ja timantein varusteltu. sitä kihlaa tässä siis edelleen odotellaan... ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihloja odotellessa. Tänään tutkittiin pääkaupunkiseudun ja Keski-Suomen kirkkoja meille tutuissa paikoissa - miten vihkiaika varataan ja millä aikataululla se pitää varata. Molemmat haluaa ehdottomasti morsiusmessun. Häitä on suunniteltu jo melko pitkälle, miehen puheiden mukaan kihlat pitäisi tulla keväällä tai kesällä ja häät maksimissaan vuoden päästä siitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin kuin uskalsin jo salaa haaveilla ja toivoa niin mies polvistui ja pyysi vaimoksi uuden vuoden yönä :)

Mitään "vihjeitä" ei ollut havaittavissa etukäteen ja vaikka kokoajanhan tässä ollaan kihlausta odoteltu niin kyllä tuo siltikin mut yllätti :D Ihana kosinta uuden vuoden rakettien paukahdellessa taivaalla ja oltiin hiekkarannalla niitä katsomassa, perheenikin oli mukana ja heille mieheni oli kertonut suunnitelmastaan.

Nyt ollaan päätetty jo päivämääräkin ensi kesäkuulle eli nyt kai saan siirtyä haaveilijasta ihan oikeaksi häähulluksi :D no ei kai nyt sentään överiksi mennä ;) Pitääpäs rekistöröidä ihan oikee nimimerkki nyt.

Onnea kaikille odotukseen ja kärsivällisyyyttä, se meinasi multa ihan oikeasti loppua jossakin vaiheessa :S

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oi onnea vieras tonttuiselle ihanasta kosinnasta! :D Itse kiusasin poikaystävää vihjailemalla miten olen suunnitellut jotain hieman romanttisempaa meille uudenvuoden aatolle :P luuli jo että minä olen sitä kosimassa mutta olinkin vaan varannut hieman romanttisempaa juotavaa ja hienon paikan keskiyön rakettisateen katselulle.

Meillä on samanlainen tilanne kuin Illuusian.Unelmalla :( vaimottelee minua ja on käyttänyt sormuksia kokeilemassakin, mutta ei halua niitä yhdessä hankkia kun vaan sanoo että tekee sen joskus sitten itse. Nyt tosin tämä kosinnanodottelu kuume on laskenut hieman, paljon ollut tekemistä kun tuli muutto eteen ja kaikkea häsläystä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oon nyt missannut aika paljon keskustelua, kun yhtäkkiä näistä viesteistä ei enää tullutkaan mitään ilmoitusta sähköpostiin niin kuin ennen ! :girl_mad: Nyt mukana jälleen!!! :) Häämessuihin enää reilu viikko!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Missä mahtaa olla häämessut ensviikolla? :o Itse olen menossa Jyväskylässä häämessuille ens kuussa.. jännittäen pitää kattoa tarttuuko mitään mukaan :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä nyt ei liity oikeastaan mitenkään häähaaveiluun saati kihlautumiseen, mutta piti tulla kertomaan, että joulun jälkeen mieskin ehkä näkee jotain järkeä naikkareiden lukemisessa. Luin nimittäin tuolta jotain huomenlahjakuva-ketjua, ja siitä inspiroituneena päätin ottaa sellainen pehmoeroottisen valokuvan itsestäni kullalleni ostamani joululahjalompakon sisätaskua koristamaan. Jalusta ja itselaukaisija toimivat oikein hyvänä apuna. Toivottavasti näyttää hyvältä vielä paperikuvaksi teetettynäkin. Minusta on hauska idea, että mies joka kerta lompakon avatessaan muistaa mitä kotona on odottamassa :grin:

Missä sä tuon kuvan otatit jne. Oon ite miettiny samaa, olis ihan mahtava idea. Mä oon joskus nähny jonku lehtijutun asiasta, mutta kun ei ollu silloin ajankohtaista niin oon jo unohtanu koko jutun...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä nyt ei liity oikeastaan mitenkään häähaaveiluun saati kihlautumiseen, mutta piti tulla kertomaan, että joulun jälkeen mieskin ehkä näkee jotain järkeä naikkareiden lukemisessa. Luin nimittäin tuolta jotain huomenlahjakuva-ketjua, ja siitä inspiroituneena päätin ottaa sellainen pehmoeroottisen valokuvan itsestäni kullalleni ostamani joululahjalompakon sisätaskua koristamaan. Jalusta ja itselaukaisija toimivat oikein hyvänä apuna. Toivottavasti näyttää hyvältä vielä paperikuvaksi teetettynäkin. Minusta on hauska idea, että mies joka kerta lompakon avatessaan muistaa mitä kotona on odottamassa :grin:

Missä sä tuon kuvan otatit jne. Oon ite miettiny samaa, olis ihan mahtava idea. Mä oon joskus nähny jonku lehtijutun asiasta, mutta kun ei ollu silloin ajankohtaista niin oon jo unohtanu koko jutun...

Siis ihan itse otin, kamera jalustalla, ja itselaukaisin käytössä. Napin painallus, ryntäys kameran eteen, (muka) seksikäs ilme ja poseeraus ja naps. Sit tarkistamaan kamerasta mikä kaikki kuvassa on vialla, ilme typerä,pitää vetää vielä enemmän sisään jne. Noin kolmessakymmenessä kuvassa oli kaksi jotka kelpuutin. :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Seurustelua on takana vasta vajaa 5 kuukautta, mutta kyllä molemmat ollan varmoja, että nyt on löytynyt se oikea :tender: Itselläni ikää on 22 ja miehellä 28 vuotta. Enkä kyllä ikinä olisi uskonut, että harkitsisin kihlautumista näin pian, mutta tähän sitä vain on tultu. Mies jo itseasiassa on antanut minulle luvan tulkita erään keskustelun kosinnaksi, mutta itse sitten sanoin että kyllä sen oikea kosinta pitää olla, eikä tekstiviesti. :D Mies on myös laskenut leikkiä, että vietetään kesähäitä 2013, liekö arvannutkaan miten innolla minä olisin siihenkin valmis. Ikinä en ole häistä sen kummemmin haaveillut tai suunnitelmia tehnyt, mutta eilen illalla yllätin itseni selailemassa internetin syvyyksistä kihlasormuksia :rolleyes:

Mies vain on hanaksati sitä mieltä, että nainen voi aivan hyvin kosia ja on sysäämässä vastuuta minulle. Itse kuitenkin tahtoisin miehen minua kosivan. Etenkin kun Mies pakkaa muutenkin olemaan meillä se romanttisten yllätysten keksijä. Lähinnä uskonkin, että miehen halu antaa kosinta minun tehtäväkseni, johtuu siitä, että hän opiskelee ja minä olen töissä. Pitäisikin ottaa puheeksi, etten minä vaadi sormusta heti kosintahetkellä, vaan voidaan sitten katsoa miten kustannukset jaetaan vai jaetaanko ollenkaan.

Kovasti kuitenkin uskon ja luotan siihen, että kihloissa ollaan ennen tämän vuoden loppua :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva että Priskukalla on tuollaisia varmoja merkkejä ilmassa :)

Meillä uusin ongelma on sellainen että kun tuo mies nyt on myöntynyt siihen että kyllä me naimisiin mennään, ja sanonut jo että mikä vuosikin olisi sopiva, niin ei silti ymmärrä sitä silleen että sittenhän tässä vähänkuin väkisin ollaan kihloissa jos lyödään lukkoon jo koska mennään alttarille :girl_cray2: kun hän sanoo ettei halua "puoliperseestä repäistyä kihlautumista", vaan että pitää saada kosia sormuksen kanssa ihan sitten. Ja meillä on vielä pitkä aika siihen että saadaan rahatalous siihen että kehtaa ostaa jotain ylimääräistä kuten sormukset. Turhauttaa, tiedän ettei pitäisi mutta turhauttaapa silti :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

http://www.voice.fi/...ttelija/6/34097

Sulhoille joilla ei ole mielikuvitusta... :-D

^Tää on hyvä :P

Oi voi! :girl_impossible: Menin selailemaan tuota hääkirpparia ja eiköhän sieltä löytynyt yksi aivan i-ha-na hääpuku, jota olen ihaillut jo aikaisemmin valmistajan sivuilta. Tekis niin mieli mennä sovittamaan, mutta en edelleenkään usko, että avokki innostuu jos tulen hääpuku kainalossa kotiin. Pitää toivoa, että mies innostuisi kosimaan tai puku ei ehdi mennä ennen karkauspäivää. Jos en saa myöntävää vastausta niin voin vedota mekkokankaaseen ja käydä hakemassa valmiin hääpuvun :grin: .

Muokattu: , käyttäjä: Obier

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Mä olen myös löytänyt ihanan hääpuvun hääkirpparilta ja mun tekisi mieli mennä sitä sovittamaan. Se näyttää kuvien perusteella ihan täydelliseltä! :) Mutta, koska mä vieläkin vain pääni sisällä fiilistelen näitä hääjuttuja, niin musta myös tuntuu, että mies ei oikein innostu, jos olen jo pukuostoksilla käynyt, ennen kuin mitään virallista on päätetty. Eli kai mä sit hetken vielä maltan, ehkä :P

Kävin viikonloppuna häämessuilla Wanhassa satamassa ja nyt tää hääintoilu ei meinaa millään mennä pois, jaiks!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vielä hiukan yli kuukausi siihen kun aion kysyä avokilta vakavan kysymyksen... suu virneessä, tietty :)

Osais tuo varmasti itsekin kosia, jos joskus sille päälle sattuisi. Yksi päivä tässä, nimittäin, sain kukkalähetyksen töihin! Aivan ihana, romanttinen, pyytämätön ele! Oon löytänyt kuulkaas aarremiehen!

Sitten.. eilen sekoilin uuden puhelimen kanssa ja kullalle paljastui viimeistään, että mulla on sähköpostiosoite sen nimellä. "Ootko nimee vaihtanu?" virnuili mokoma. Selittelin sit jotakin, et "Etkö jo tiennyt, pitkäänhän mulla on toi ollu."

ja pian oli jo muut puheenaiheet.

Joo... kyllä musta tuntuu, että se on jo havainnut mun lukevan tätä forumia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sitten.. eilen sekoilin uuden puhelimen kanssa ja kullalle paljastui viimeistään, että mulla on sähköpostiosoite sen nimellä. "Ootko nimee vaihtanu?" virnuili mokoma. Selittelin sit jotakin, et "Etkö jo tiennyt, pitkäänhän mulla on toi ollu."

^ Vilutin mieshän otti asian hyvin, ihanaa!

Myös itse olen "varannut" sähköpostiosoitteen toivottavasti tulevalla sukunimelläni (mutta ei siis ole käytössä). Onneksi en ole ainoa, joka menee näin pitkälle :girl_haha:. Onko täällä muita haaveilijoita, jotka ovat jo varanneet sähköpostin tai vast. uudella sukunimellä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vilutti ainakin meinaa kosia karkauspäivänä, onkos muita? Ja miten ajattelitte kosinnan toteuttaa?

Miehen serkun yllyttämänä taidan itsekin kosaista, vaikka olen melkoisen varma kieltävästä vastauksesta. Mut ajattelinkin, että hamekankaalle voisi olla käyttöä, ja mielestäni sen voisi hyvin nykyaikaistaa vaikka jonkun vaateliikkeen lahjakortiksi...

(Mies luki huomaamattani olkani yli koko tuon tekstin, että yllättämään en ainakaan enää pääse! Melko noloa...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kannattaa kosia karkauspäivänä. Kannustan kaikkia haaveilijoita siihen. Tulee viimeistään naimakaupat puheiksi, ja naiselle se on win-win-situation, kun voi saada rukkaset tai

hamekankaan lohdutuspalkinnoksi. :)

Miehille ei oo mitään lohdutuspalkintoja :(

Kerron sit miten kävi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään