Lapsen sukunimen muuttaminen isän sukunimeksi

Sukunimen muuttamisen edellytykset

Jos lapsi on saanut äidin sukunimen, kun vanhemmilla ei ole ollut yhteistä sukunimeä lapsen syntyessä eikä isyyttä ollut vahvistettu eikä merkitty väestötietojärjestelmään, lapsen sukunimi voidaan muuttaa isyyden vahvistamisen jälkeen isän sukunimeksi.

Kuka päättää lapsen sukunimen muuttamisesta?

Kun vanhemmat ovat yhdessä lapsensa huoltajia, he päättävät yhdessä lapsen sukunimen muuttamisesta lapsen isän sukunimeksi. Jos vanhemmat eivät ole yhdessä lapsen huoltajia, on lapsen huoltajalla tai huoltajilla oikeus päättää lapsen sukunimen muuttamisesta.

Lapsen oma suostumus

Jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta, hänen sukunimensä muuttamiseen tarvitaan hänen suostumuksensa.

Miten sukunimi muutetaan?

Lapsen sukunimi muutetaan ilmoittamalla siitä kirjallisesti sille maistraatille, jonka toimialueella lapsella on kotikunta tai väestökirjanpitokunta. Maistraatilla on lomakkeita ilmoituksen tekemistä varten, kts. ‘lomakkeet’.

Esimerkki

Tarja Vuori saa lapsen ja Kari Koski tunnustaa isyytensä. Kun lapsi ilmoitetaan väestötietojärjestelmään, maistraatti ei vielä ole hyväksynyt isyyden tunnustamista. Näin ollen lapsi saa äidin sukunimen Vuori. Tämän jälkeen maistraatti hyväksyy tunnustamisen ja Kari Kosken isyys on vahvistettu. Lapsen sukunimi voidaan ilmoittamalla muuttaa isän nimeksi Koski.

 

Mediatiedot & mainostus

info(ät)naimisiin.info

 

2000-2017 © naimisiin.info