Keula kohti eksoottisia risteilyjä

Teksti ja kuvat: Timo Kauppinen

Vaikka Karibian risteily on sektorin tunnetuin tuote, on risteilymaailma paljon muutakin kuin Karibian pieniä saaria mega-aluksen kannelta katsottuna. Risteilymatkustajat etsivät tänä päivänä yhä eksoottisempia ja kaukaisempia risteilykohteita. Tyynen Valtameren paratiisimaiset saaret, Etelämantereen kauneus sekä Amazonin sademetsät ovat kohteita, joiden suosio kasvaa vuosi vuodelta.

Kun kyse on kaukoristeilyistä, kannattaa jetlagin vuoksi saapua risteilyn lähtösatamaan pari päivää ennen. Pitkien lentomatkojen vuoksi olisi myös hyvä valita sellainen risteily, jonka kesto on vähintään 10 yötä. Viikoksi ei kannata lentää toiselle puolelle maapalloa.

Eksoottiset risteilyt tarjoavat usein sektorin parhaimmat tarjoukset, varsinkin jos matka on varsinaisen sesongin ulkopuolella. Myös risteilyt, joiden aikana laiva vaihtaa kohdetta, seilaamalla esimerkiksi Alaskan kauden päätyttyä Aasiaan uutta sesonkia varten, tarjoavat hyvän hinta-laatusuhteen.

Kansainväliset risteilyalukset jaetaan kolmeen eri kategoriaan; standartti (mm. Royal Caribbean International ja Carnival Cruise Lines), premium (mm. Holland America Line ja Celebrity Cruises)  sekä luksus (mm. Crystal Cruises ja Seabourn Cruise Line). Paitsi palvelun tasossa, kategoriaerot näkyvät myös risteilyn hinnassa.

Alaska


Risteily Alaskassa on vaikuttava kokemus. Ehdoton must-kohde on Glacier Bay. Risteilyluvat luonnonpuistossa ovat kuitenkin kiven alla, joten kannattaa tutustua lähemmin satamakohteisiin. Eniten laivalupia luonnonpuistolle vuonna 2005 ovat saaneet Princess Cruises sekä Holland America Line. Näillä varustamoilla on Alaskassa käytössään myös omat hotellit, bussit ja jopa junat.

Varustamoiden tekemien tutkimusten mukaan neljä suosituinta satamakohdetta Alaskan risteilyllä ovat Juneau, Ketchikan, Skagway sekä Sitka. Risteilyiden pre/post-paketeista halutuin on Denalin kansallispuisto, joka levittäytyy Yhdysvaltojen korkeimman vuoren Mc.Kinleyn juurella.

Risteilykausi toukokuusta syyskuuhun.

Tyyni Valtameri


Täältä Paul Gauguin löysi inspiraationsa. Ranskan Polynesian noin 130 saaresta matkailun kannalta tärkeimpiä ovat Tahiti, Moorea sekä Bora Bora. Aikaisemmin Ranskan Polynesia on ollut maailmanympäriristeilyiden välietappi, mutta tänä päivänä näille paratiisimaisille saarille pääsee risteilijällä vuoden ympäri. Kristallinkirkkaat vedet ja palmurannat ovat monen kuva maanpäällisestä unelmasta. Risteily Ranskan Polynesialla on mitä varteenotettavin vaihtoehto (majoitus ja ateriat laivalla), varsinkin kun ottaa huomioon kohteen kalliin hintatason.

Tammikuussa 2005 Holland American Linella oli  tarjolla harvinainen kuukauden kestävä risteily, jonka aikana alus vierailee Polynesian ja Havaijin saarten lisäksi mm. Joulusaarella.

Risteilykausi huhtikuusta kesäkuuhun ja syyskuu.

Antarktis


Risteilykohteena Etelämanner oli pitkään vain tutkimusmatkailijoiden kohde. Tänä päivänä alueella tehdään myös kaupallisia risteilyjä.  Mikä tahansa alus ei kuitenkaan voi seilata Etelämantereella, sillä ilmasto-olosuhteet asettavat kriteerejä laivan osalta. Kannattaa valita jäävahvistettu laiva, jossa on vakauttajat. Se lisää turvallisuutta Etelämantereen arktisilla vesillä.

Maihinmeno suoritetaan laivan perämoottorisilla Zodiac-kumiveneillä, sillä Etelämantereella ei ole risteilylaitureita. Täällä ei näe Karibian usean tuhannen hengen mega-aluksia, sillä suojellakseen haavoittuvaa luontoa maihin pääsee kerralla vain rajallinen määrä ihmisiä. Koska valkoisen mantereen sää ja jääolosuhteet vaihtuvat nopeasti on joillakin laivoilla käytössä helikopteri jäätilanteiden tarkkailua varten.

Valkoisen mantereen ehdottomia kohokohtia ovat Eteläiset Shetlandsaaret sekä Lemaire Channel, joka on yksi Etelämantereen kauneimpia merireittejä. 

Risteilykausi marraskuusta helmikuuhun.

Etelä-Amerikka


Samban ja tangon Etelä-Amerikka lisää kiinnostusta myös kansainvälisten risteilymatkustajien keskuudessa. Tärkeimmät lähtösatamat Etelä-Amerikan osalta ovat Rio de Janeiro (Brasilia), Buenos Aires (Argentiina) sekä Valparaiso (Chile).

Etelä-Amerikka risteilykohteena tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa. Esimerkiksi Chilen jylhät vuonot ovat unohtumaton kokemus, joihin tutustuu parhaiten nimenomaan risteilyaluksen kannelta.

Risteilykausi lokakuusta maaliskuuhun.

Amazon


Amazonin risteily on seikkailijan makuun. Jokilaivojen lisäksi Amazonilla risteilee myös kansainvälisiä risteilyaluksia. Vaihtosatamana on usein Manauksen miljoonakaupunki, joka sijaitsee tuhannen merimailin päässä Atlantilta, sademetsän keskellä. Varustamoiden retkillä on mahdollisuus tutustua lähemmin maailman keuhkoina pidetyn Amazonin sademetsiin ja sen luonnonaarteisiin.


Oman eksotiikan matkaan tuo Papillonista kuuluisat pirunsaaret Ranskan Guayanalla, jonne osa risteilijöistä heittää ankkurin matkan aikana.

Risteilykausi joulukuusta maaliskuuhun.

Maailmanympäri


Pääosa eksoottisista risteilyistä ovat kestoltaan kaksi viikkoa. Oma lukunsa ovat usean kuukauden maailmanympäriristeilyt, joiden kokonaispituus voi olla yli 92 000 kilometriä. Jos maailman haluaa nähdä mahdollisimman vaivattomasti, on maailmanympäriristeily oikea vaihtoehto. Yhdellä ja samalla matkalla voi vierailla jopa 30 maassa eri puolilla maailmaa, ilman jatkuvaa matkalaukkujen pakkaamista ja purkamista, odotuksia lentokentillä, sekä sen oikean majapaikan ja ravintolan etsintää.

Monet risteilijät viipyvät maailmankuuluissa kohteissa, kuten Hong Kongissa, Kapkaupungissa tai Honolulussa pitempään kuin päivän. Useilla varustamoilla on täyspitkän matkan matkustajille erikoislahjoina tarjolla mm. juomarahat henkilökunnalle sekä maaretkiä satamissa. Niille, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä täyspitkää maailmanympäriristeilyä, varustamoilla on valittavana myös segmenttejä.

Risteilykausi tammikuusta huhtikuuhun

 

Mediatiedot & mainostus

info(ät)naimisiin.info

 

2000-2017 © naimisiin.info